Mitä olisit halunnut tietää ennen vauva-arkea?

"VIERAILIJA 31.3. klo 15:24

56/77

Mä olisin toivonut kuulevai myös niitä muita vaihtoehtoja, kuin että "et nuku ainakaan vuoteen, kun vauva syntyy" jne. Luulin oikeasti, ja siihen asennoiduinkin, etten se ensimmäinen vuosi on pätkittäisiä yöunia ja kiljuva vauva. Olimme mieheni kanssa vauvan synnyttyä ihan öönä, että miksi tuo vauva nukkuu niin paljon. Myönnän jopa googlettaneeni jossain vaiheessa, että onko normaalia että 4 kk ikäinen ei herää syömään yöllä tai nukkuu 13 tuntia yössä putkeen :) Nyt jo naurattaa toisen samanlaisen vauvan kohdalla. Mutta olin oikeasti huolestunut, kun olin ollut siinä luulossa, että vauvat itkee monta tuntia päivässä ja syövät yölläkin tunnin välein!"

Komppaan tätä, meillä on vasta pieni vauva mutta niin kiltti ja tyytyväinen kuin olla ja voi. Minäkin kuulin pelotteluja vauva-ajasta kuinka vauva itkee päivät pitkät ja unta ei enää saa. 

Mulle tuli yllätyksenä tämä yksinäisyys.

Minulle tuli täytenä yllätyksenä, millaista arki kotona voi olla perus tyytymättömän vauvan kanssa. Kun mikään ei kelpaa...

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin halunnut tietää, että homma vain paranee vauvavuoden jälkeen. Vähän säälittää ne kaverini, jotka riensivät takaisin töihin lapsen täyttäessä vuoden kun kuulemma pää hajoaa kotona ja kotiäitiys ei sovi heille jne. (Ehkä se oli myös rahakysymys vaikka eivät sitä myönnäkään.) He jäivät paljosta paitsi, paras vaihe olisi vasta alkanut. Meillä oli ns. helppo vauva mutta pää hajoili siitä arjen tylsyydestä ja samojen asioiden toistumisesta sekä siitä että sosiaalista elämää oli liian vähän vaikka muutaman äitikaverin sainkin. Lapsen täyttäessä vuoden alkoi aktiivisempi vaihe leikkipuistoineen (ei kukaan vauvan kanssa puistossa käy) ja sosiaaliset ympyrätkin alkoivat vain laajeta ja laajeta sitä mukaa kun lapsi kasvoi. Sitten meille syntyi toinenkin lapsi ja homma vain paranee koko ajan, sitäkään en olisi uskonut miten paljon hauskempaa arki on kahden lapsen kanssa! Tai että miten taitava ja itsevarma äiti minusta muotoutui toisen lapsen myötä. Elämä on ihanaa, lapset todella ovat parisuhteen suola, meistä on tullut ihan oikea perhe. Nyt tuntuu siltä että näitähän voisi hankkia tusinan lisää ;)

Täällä myös pää hajonnut tähän tylsyyteen esikoisen kanssa, ja monta kertaa oonkin miettinyt palaavani äkkiä työelämään, vauva nyt 9kk. Mutta jokin ääni siellä alitajunnassa sanoo, että paras aika olisi vielä edessä, joten ajattelin vielä jonkin aikaa katsoa, mitä tuleman pitää ja tehdä sitten ratkasuni töiden suhteen. Töitå toisaalta ehtii tehdä aina, kun taas lapsen kanssa kotona ei voi olla kuin tietyn ajan. En haluaisi katua jälkeenpäin sitä, etten ole ollut pitempään kotona lapseni kanssa, vaikka kohta loppuva vauvavuosi ei ole ollutkaan odotukseni mukainen.

Sen olisin halunnut tietää, että vauva-arki voi olla helppoa ja mukavaa ja "löysempää" kuin vuorotyö. Olen yllättynyt, että olen pirteämpi kuin töissä käydessäni ja huvittaa enempi tehdä asioita kuin ennen. Ennen raskautumistani ja raskaana ollessanikin ihmiset puhuivat kuinka raskasta se valvominen on ja ikinä ei sitten pääse minnekään... No ei vaan meillä vauva niiiin paljoa rajoita, pumppaan maitoa jonka mies juottaa jos itselläni on jotain menoa. :D On myös erittäin innostuneet isovanhemmat tarjoamassa hoitoapua. Jos olisin tiennyt kuinka tämä elämä sopii meille kuin nenä päähän olisin aloittanut lastenteon jo paljon aiemmin! :D

Jälkivuoto. Sellainen tulee synnytyksen jälkeen ja se kestää ja kestää.

Oman äidin sekoaminen. Täällä onkin saniyättu neuvojista ja päsmäröinnistä. On hyvä tunnistaa omat rajat. Ja antaa neuvojien kuulla kunniansa jos ahdistaa. Oma äitini tuntuu välillä unohtavan, että tunnen lapseni paremmin kuin hän. Eikä lapsi pidä häntä vielä minään mummuna. Hän on tuntematon ja thats it. Etsi tietoa. Mutta älä alistu kaikkiin neuvoihin.

Sen, miten paljon voi inhota ennen niin luotettavaa ja huomaavaista miestä, joka vauvan synnyttyä päättääkin omistautua harrastuksilleen ja jättää sinut yksin valvomaan ja kanniskelemaan huutavaa vauvaa.

Ainakin sen, että elämästä katoavat kaikki, siis aivan kaikki ilonaiheet vuosikausiksi. Koti on alkanut tuntua vankilalta, peskat karjuu yöt läpeensä, muija kiljuu mukana hysteerisenä, ja itellä kasvaa ahdistus, kun on taas edesseä työpäivä parin tunnin nukkumisella. Jättäisin koko p***an, ellei perhe ja suku pitäisi eroa niin mahdottomana,

mies

?