Lue keskustelun säännöt.
Miksi synnyttävän naisen oikeudet herättävät raivoa?
Voitteko kertoa? Aika sairaita "keskusteluja" ollut palstalla tänään.
Kommentit (2135)
1281/2135
|
28.11.2020 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synnytysväkivalta -kampajanssa on tuotu esiin ihan asiallista asiaa (hoitohenkilökunnan kommunkaatiotaitoja) mutta väärällä tavalla. Lääkärien ja kätilöiden pitäisi tosiaan kertoa asiakkaalle ENSIN ennen toimepidettä että mitä halutaan tehdä ja miksi, sen sijaan että suoraan mennään ronkkimaan: harva kieltäytyisi tutkimuksista kun perustellaan.
Mutta nyt tämä kamajan vain aiheuttaa tuleville synnyttäjille pelkoa ja epäluottamusta hoitohenkilökuntaan. Olisivat nostaan asiallista keskustelua ja ottaneet hoitohenkilökunnan mukaan.
Voidaanhan sitä väärin/asiattomasti toimia perusteluista huolimatta, kun asioita voidaan perustella miten päin vain. Mistä kaikista asioista sitten johtuukaan, miksi toisia kohdellaan väärin/huonosti ja toisten kohdalla asiat menee hyvin ja oikein. Olisiko kuitenkin taustalla vikaa/ammattitaidottomuutta sekä henkilökunnassa sekä sillä, että taustalla on jotain henkilökohtaista, miksi toisia huonosti kohdellaan. Tai sitten mm. työolosuhteet vaikuttavat työsuorituksen laatuun/asiakkaan kohteluun myös. Mutta asiat eivät ainakaan muutu/parane sillä, että asioita vähätellään/kielletään/lakaistaan maton alle, vaan ns. kissan pitäisi pysyä pöydällä niin kauan, kunnes asioihin on tullut muutos.
On myös potilaita, jotka eivät ymmärrä omaa parastaan lääketieteellisestä näkökulmasta katsottuna vaikka kuinka selitettäisiin. Ja hoitohenkilökunnan työnkuvaan valitettavasti kuuluu tehdä työnsä lääketieteen pohjalta, ei potilaan tunteiden tai luulojen. Joku siitä sitten saattaa pahoittaa mielensä, mutta hoitohenkilökunta tekee mitä kuuluukin.
Mutta tietysti on myös oikeasti asiatonta kohtelua, eikä heidän kokemuksiaan tulisikaan vähätellä.
Siis mitä hittoa? Se potilas saa silti päättää oman parhaansa ihan itsekseen, eikä kukaan sen yli saa kävellä. Jos potilas kieltäytyy perustellusta toimenpiteestä, niin se on sitten siinä. Hän on siitä kieltäytynyt eikä sitä saa tehdä. Potilas saa päättää toimia tunteidensa perusteella ja siinä ei ole mitään pahaa. Se on hänen vartalonsa. Sen sijaan lääkärin tulisi perustella toimenpide jottei potilaalle jäisi vääriä luuloja. Ja jos potilas edelleen kieltäytyy, on se hänen oikeutensa. Hoitohenkilökunnalla ei ole minkäänlaista oikeutta toimia vasten potilaan tahtoa, vaan se on rikos.
Niin on, ja se on mielestäni väärin ja vastoin lääkärin ammattietiikkaa. Samoin kuin on väärin, ettei potilaalle saa antaa verta vastoin tämän uskonnollista vakaumusta. Lääkärin tehtävä on suojella elämää kaikin keinoin. Tunteista pitäisi puhua sitten siihen erikoistuneiden tahojen kanssa.
Ihmisellä on itsemäärämisoikeus eikä siinä ole mitään väärää. Ei ole väärin, että potilaalle ei saa antaa verta vastentahtoisesti vaan oikein. Ihmisellä on oikeus elää vakaumuksensa mukaisesti. Lääkärin tehtävä ei ole suojella elämää kaikin keinoin vaan hoitaa potilasta yhteisymmärryksessä potilaan kanssa.
Olen eri mieltä. Ja siihen minulla on oikeus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ainakin tuoreena isänä, oli selvää että naiseni, äiti, sai enemmän huomiota ja arvostustakin. Ei sillä, että en itse olisi kokenut saavani arvostusta myöskin, mutta ihan oikeutetusti se huomio ja kunnia lapsen saannista menee äidille. Ei tässä mitään epäselvyyksiä. Puolisoni kärsi rankan synnytyksen ja on muutenkin taistellut kaikenlaisten traumojensa kanssa, mitä tulee naistenvaivoihin. Ei se multa ole isänä pois, että äiti tässä kohtaa, kovan työn tehneenä, ansaitsee hiukan enemmän arvostusta kuin minä. Joku sanoi tässä hyvin sen, että isä voi myöhemmin lapsen synnyttyä olla tasavertaisesti mukana lapsen kasvatuksessa ja elämässä. Siten kun lapsi kasvaa, äidin ja isän rooli toivottavasti ovat sitten tasavertaisia.
Oikein 👍 tuo on minusta asia mistä ei terveessä parisuhteessa tarvitse edes keskustella. Oman mieheni kanssa haluan jakaa täysin yhdessä vanhemmuuden kokekemuksen ja laitankin hänet välillä viettämään meidän tyttärien kanssa laatuaikaa, vaikka hieman on epäileväinen löytyykö aina yhteistä kivaa. Hyvin on löytynyt ja olemmekin tosi läheisiä koko perhe 😊 kun tytöt syntyi niin olivat alkupäivät ihan kiinni minussa niin että sai isän syliin välillä pakottaakin 😅 myös itku loppui vain minun sylissä kun lauloin (lauloin paljon raskausaikana). Nämä nyt vain kuuluu asiaan, eivät tee kuitenkaan isästä mitenkään merkityksetöntä.
Mitä isyystestiin tulee niin puolisoni ei mitään ole pyytänyt, eikä kuulukaan koska luotamme toisiimme 100%. Jos lapsi on avioliiton ulkopuolinen niin isyystesti tehdään automaattisesti ensimmäisten kuukausien aikana, tämä on toki oikein jottei tule tilannetta että elareita maksaisi "viaton" mies 👍
Aika kurjalta kuulostaa, että isä pitää oikein laittaa viettämään laatuaikaa omien lapsiensa kanssa....
Minulla ei ole lapsia, mutta kannatan 100 % eräiden keskustelijoiden irvailemaa täyden palvelun "hotellia" synnyttäjille. Paikkaa, jossa saisi kaiken mahdollisen avun ja turvan ja jossa varmistettaisiin, että äiti lähtee levänneenä ja hyvin hoidettuna vauvan kanssa kotiin ja uskaltaa tulla synnyttämään vielä toisenkin kerran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen koko lyhyen elämäni ajan ihmetellyt sitä, miksi lasten syntyessä ylistetään äitiä elämän mahdollistajaksi ja uuden aikakauden aloittajaksi. Niissä ylistyspuheissa kuulostaa siltä, että äiti olisi yksin lapsen saanut ja ansainnut, huomioimatta ollenkaan isän roolia lapsen saannissa ja lapsen elämässä. Äidillä ja isällä on biologiassa eri tehtävät, se on sanomattakin selvää, mutta ilman toista yllä mainittua roolia, ei uusi elämä olisi mahdollinen, joten ennenkuin aletaan toista osaa ylistämään, muistetaan myös, että sitä pottia ei jaeta vain yksinään vaan se menee aina puoliksi. Äidillä on vaarallisempi rooli, sille emme vielä toistaiseksi maailmassa voi mitään, mutta vaarallisuus ei tee roolista tärkeämpää, sillä koko roolia ei olisi ilman toista osapuolta. Älkää ajatelko miehestä niin, että hän pääsee helpommalla. Syyttäkää sitä saakelin käärmettä, joka Syntiinlankeemuksessa ujutti puun hedelmän naisen kautta miehelle...
Muistakaa oikeesti, että yksin ette ansaitse ylistystä lastenne saannista. Siinä on osallisena aina kaksi. Plus se lapsi.Äidillä ja vauvalla on erityinen side, ensimmäiset päivät vauva vasta opettelee siihen että on erillinen ihminen äidistään. Vauvan isä voisi periaatteessa olla kuka vain
No mikä se isän rooli on ollut ennen kun lapsi syntyy ja synnytyksessä? Painaa naistaan pari kertaa ja siittiöt sisään. Siksi äitiä arvostetaan (ihan oikeutetusti) enemmän varsinkin lapsen alkumetreillä. Äiti on paljon vaativammassa roolissa lapsen ensimmäisinä vuosina sekä ylipäänsä synnytys, raskausaika jne. Puntit eivät tässä kohtaa mene tasan, eikä pidäkään. Myöhemmin isä voi luoda sitä suhdetta lapseensa, ja saada samanlaisen arvostuksen kuin äitikin. Se pitää ansaita.
Kuten sanottu, biologisiin lisääntymisen rooleihin emme pysty pieninä poloisina vaikuttamaan, mutta ilman toista roolia ei olisi toistakaan. Jos koette äidin roolin isän roolia tärkeämmäksi, niin muistakaa, että te ette olisi siinä tärkeilemässä ilman toista tärkeää roolia. Se, että asia on haastava, ei tee asiasta merkittävämpää. Uskotella ja uskoa saa, eräänlainen tärkeäksi tulemisen kokemus sekin. Antakaahamme kansalle luvan pitää itseään tärkeänä, eihän sitä muiltakaan vaatia voi. Toisen roolin arvostaminen enemmän (oikeutetusti) on hurjan epätasa-arvoista. Arvostakaa isejä muulloinkin kuin marraskuun toisina sunnuntaipäivinä.
Niin, jos mä mietin nuorena naisena ja vielä synnyttämättömänä asiaa omien vanhempieni kautta, niin tottakai arvostan molempia vanhempiani ja rakastan ihan yhtä paljon. Isä on ollut yhtälailla perheemme sankari, siinä missä äitikin. Isä on ollut aina läsnä ja panostanut kaiken aikansa perheeseemme. Kuitenkin, äiti on aina äiti. Tietyllä tapaa äitiä arvostan kaiken yli, koska hän on se, joka minut kuitenkin synnytti. Se ei tarnoita, ettenkö pitäisi vanhempiani silti ihan yhtä tärkeinä.
Minun isäni ei ole ollut elämässäni läsnä, joten äiti on tietysti muodostunut tärkeämmäksi. Se, että äitini on minut synnyttänyt, ei kuitenkaan liity asiaan mitenkään. Se, että nainen kantaa ja synnyttää lapsensa, on biologinen välttämättömyys, koska mies ei siihen kykenisi edes halutessaan.
Minusta "äiti on aina äiti" on pelkkä myytti. Lapsen rakkaus vanhempiaan kohtaan syntyy huolenpidosta ja rakkaudesta, ei näistä biologisista välttämättömyyksistä.
Kyse tais olla vastasyntyneestä vauvasta ja hänen siteestä äitiin.
Ei vaikuta asiaan millään tavalla.
Kehityspsykologian näkökulmasta riittää, että vastasyntyneellä on lähellään vain joku ihminen, joka vastaa hänen välittömiin tarpeisiinsa. Tuon ihmisen ei tarvitse olla äiti, eikä myöskään isä tai edes isovanhempi.
Tietysti meistä naisista on kaiken sen kivun ja vaivan jälkeen mukavampaa ajatella, että olisimme lapsillemme korvaamattomia.
Tiedätkö miksi vauva nostetaan syntymän jälkeen äidin eikä isän rinnalle?
Ravinnon tuojan syliin on helppo laskea. Jos isällä olisi korvikepullo kainalossa, vauva voitaisiin nostaa myös isälle, eikä tällöin äiti ole korvaamaton. Ravinto puolestaan on korvaamaton ensi metreillä. Ei se rooli siellä taustalla.
Ihokontakti tutun ihon kanssa on todella tärkeä. Tämä on yksi syy miksi sektiota ei puolleta, sillä äiti-vauva ihokontakti jää heti alussa vähemmälle ja vaikuttaa vauvan hyvinvointiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se valituskaan aina auta. Itse tein muistutuksen potilasasiamiehen ohjeistamana ja kaksi kk myöhemmin tuli synnäriltä vastaus jonka mukaan koko synnytys oli hoidettu normaalisti ja sori jos emme vastanneet vaatimuksiinne. Ei minulla ollut muuta vaatimusta kuin empaattinen kohtelu mutta niin vain pakotettiin neljän päivän käynnistykseen joka sisälsi cytotec-lääkkeen, kaksi päivää oksitosiinia jonka annosta nostettiin koko ajan, väkisin ulos revityn ballonkin, leikkaussalista myöhässä olevan lääkärin, ja sen että tunsin kun mahaa parsitaan kiinni. Sitten eikun ukko kotiin, yö valvoen vauvan kanssa lisämaitoa kinuten kun ei omaa vielä tullut ja täysin yksin. Tai no oli huoneessa pari muutakin. Osastolla olo jatkui niin että itse sai vaihtaa lakanat ja hakea ruokansa katetripussia perässä vetäen. Siitä tiesin että on aika lähteä kotiin kun sängylle oli jätetty kasa lappuja ja hoitaja kävi kurkkaamassa housuihin todeten kaiken olevan normaalisti. Olipa kiva reissu. Mutta hei, terve lapsi niin mitäpä minä tässä valitan. Tämä viimeinen siis niille joiden mielestä edm. on normaalia.
Myöhässä olevan lääkärin?
Et sitten taida tietää, että lääkärille voi tulla kiireellinen, hengenvaarallinen leikkaus, tai edellisessä leikkauksessa yllättävä tilanne.On ihan normaali käytäntö, että kynnelle kykenevät potilaat petaavat omat sänkynsä ja hakevat omat ruokansa.
Sairaala ei ole hotelli eikä hoitajat ole tarjoilijoita.
Olet tainnut katsoa liikaa jenkkisarjoja, joissa synnyttäjät palvellaan kengänpohjatkin nuollen.
Siellä vain läpsähtää 5-numeroinen lasku postissa.Sitäkö haluat?
Ei ihme että tämä kampanja menee pilalle, jos valitukset on tätä luokkaa.[/quote
Näistä kertomuksista kyllä saa sellaisen kuvan, että monet äideistä eivät ole olleet kynnelle kykeneviä. Onkohan tällaiset käytännöt muillakin sairasosastoilla? Petaavatko miespotilaat? (No, useat miehistä ovat kyllä oppineet armeijassa)
En voi kyllä muuta sanoa kuin, että oi ihana 80-luku!
Kyllähän synnyttäjät suomessakin maksavat sairaalassa olosta, itselle 2 päivästä 300 e lasku, empaattisesta kohtelusta maksaisin vielä enemmänkin
En pysty mitenkään ynmärtämään tuota lakanoiden itse vaihtamisen ja ruuan haun ihannointia. Ja sitten paasataan, että kuinka hienoa onkaan kun niin edullisesti saa synnyttää ihan kuin Suomi olisi tässä jotenkin edistyksellinen.
Ihan tiedoksi, että monessa muussa EU maassa se sairaanhoito on ihan oikeasti ilmainen. Mitään laskua ei tule perässä. Itsekin asun ulkomailla ja minulla on paljon ystäviä muissa EU maissa. Sain lapseni maassa, jossa sosiaaliturvaa ei ole ja muutenkin maa on Suomea merkittävästi köyhempi ja takapajuisempi, mutta synnyttäviin äiteihin sentään panostetaan ja ne veroeurot on sinne priorisoitu.
Valitsin suunnitellun sektion. Täällä valinta on vapaa ja naisen oma. Lääkärit suosittelevat alakautta ja kertovat avoimesti eri tapojen erilaisista riskeistä. Mitään ei kuitenkaan naisen puolesta päätetä.
Ei tulisi mieleenkään, että lakanat pitäisi vaihtaa itse tai ruoka hakea itse (se ruoka oli tosin kammottavaa eikä maistunut yhtään miltään). Kukaan nainen ei tätä päivitellyt enkä ole ikinä kuullut, että tästä nälvitään toisia naisia niinkuin Suomessa on tapana. Ihan itsestäänselvyytenä pidetään, että äiti keskittyy muihin juttuihin.
Muutenkin hoito oli kaikinpuolin ensiluokkaista. Hoitajat ja lääkärit todella empaattisia ja mukavia ja heitä oli äideille tarpeeksi. Vauvan sai missä vaiheessa tahansa viedä hoitoon, jos kävi vaikka pesulla. Isä sai olla mukana ihan yön yli, heille oli varattuna oma sellainen nojatuoli jonka sai nukkuma-asentoon.
En ole ikinä kuullut, että tästä edes keskusteltaisiin niin, että äidit saisivat muka liian hyvää. Todellakin pidän tätä priorisointia järkevänä ja perusteltuna.
Ja tosiaan kannattaa muistaa, että monessa muussa EU maassa ei valtion puolelta ole minkäänlaisia maksuja. Täällä yksityinenkin on halvempaa kuin Suomen ”ilmainen” terveydenhuolto. Se ei todellakaan ole ilmaista.
Ja kuitenkaan et suostu ikinä kertomaan ditä mahtavaa maata josta käyt tänne Suomen palstoille kertomassa suunnitellusta sektiostasi joka keskusteluun. Että et uskalla kertoa tuntemattomana palstalle missä maassa on moista. Taidat olla maan "the only finn" kun et maata kerto, pelkäätkö paljastuvasi?
Taitaa olla Utopia.monessa maassa nainen saa päättää kehostaan itse ja valita sektion, esim Sveitsissä
Ja suomessa ei. Vuosi 2020 ja vielä pitää väitellä onko naisella itsemääräämisoikeutta vai ei. Se saa minut voimaan pahoin.
T. Tästä syystä juuri lapseton
Naisilla on aina eri oikeudet kuin muilla ihmisillä. Sen vuoksi on feminismi eikä suinkaan ihmisten oikeuksien puolella oleminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ainakin tuoreena isänä, oli selvää että naiseni, äiti, sai enemmän huomiota ja arvostustakin. Ei sillä, että en itse olisi kokenut saavani arvostusta myöskin, mutta ihan oikeutetusti se huomio ja kunnia lapsen saannista menee äidille. Ei tässä mitään epäselvyyksiä. Puolisoni kärsi rankan synnytyksen ja on muutenkin taistellut kaikenlaisten traumojensa kanssa, mitä tulee naistenvaivoihin. Ei se multa ole isänä pois, että äiti tässä kohtaa, kovan työn tehneenä, ansaitsee hiukan enemmän arvostusta kuin minä. Joku sanoi tässä hyvin sen, että isä voi myöhemmin lapsen synnyttyä olla tasavertaisesti mukana lapsen kasvatuksessa ja elämässä. Siten kun lapsi kasvaa, äidin ja isän rooli toivottavasti ovat sitten tasavertaisia.
Oikein 👍 tuo on minusta asia mistä ei terveessä parisuhteessa tarvitse edes keskustella. Oman mieheni kanssa haluan jakaa täysin yhdessä vanhemmuuden kokekemuksen ja laitankin hänet välillä viettämään meidän tyttärien kanssa laatuaikaa, vaikka hieman on epäileväinen löytyykö aina yhteistä kivaa. Hyvin on löytynyt ja olemmekin tosi läheisiä koko perhe 😊 kun tytöt syntyi niin olivat alkupäivät ihan kiinni minussa niin että sai isän syliin välillä pakottaakin 😅 myös itku loppui vain minun sylissä kun lauloin (lauloin paljon raskausaikana). Nämä nyt vain kuuluu asiaan, eivät tee kuitenkaan isästä mitenkään merkityksetöntä.
Mitä isyystestiin tulee niin puolisoni ei mitään ole pyytänyt, eikä kuulukaan koska luotamme toisiimme 100%. Jos lapsi on avioliiton ulkopuolinen niin isyystesti tehdään automaattisesti ensimmäisten kuukausien aikana, tämä on toki oikein jottei tule tilannetta että elareita maksaisi "viaton" mies 👍
Aika kurjalta kuulostaa, että isä pitää oikein laittaa viettämään laatuaikaa omien lapsiensa kanssa....
Minustakin kuulostaa hyvin kurjalta. Mahtaako nämä olla niitä isejä, jotka eivät koskaan saaneet varmistusta biologiseen isyyteensä... (vaikka tuolla 100% luottamuksesta maininta onkin..)
sellaista asiaa kuin "synnytysväkivalta" ei ole olemassa kuin femakkojen harhaisissa mielissä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen koko lyhyen elämäni ajan ihmetellyt sitä, miksi lasten syntyessä ylistetään äitiä elämän mahdollistajaksi ja uuden aikakauden aloittajaksi. Niissä ylistyspuheissa kuulostaa siltä, että äiti olisi yksin lapsen saanut ja ansainnut, huomioimatta ollenkaan isän roolia lapsen saannissa ja lapsen elämässä. Äidillä ja isällä on biologiassa eri tehtävät, se on sanomattakin selvää, mutta ilman toista yllä mainittua roolia, ei uusi elämä olisi mahdollinen, joten ennenkuin aletaan toista osaa ylistämään, muistetaan myös, että sitä pottia ei jaeta vain yksinään vaan se menee aina puoliksi. Äidillä on vaarallisempi rooli, sille emme vielä toistaiseksi maailmassa voi mitään, mutta vaarallisuus ei tee roolista tärkeämpää, sillä koko roolia ei olisi ilman toista osapuolta. Älkää ajatelko miehestä niin, että hän pääsee helpommalla. Syyttäkää sitä saakelin käärmettä, joka Syntiinlankeemuksessa ujutti puun hedelmän naisen kautta miehelle...
Muistakaa oikeesti, että yksin ette ansaitse ylistystä lastenne saannista. Siinä on osallisena aina kaksi. Plus se lapsi.Äidillä ja vauvalla on erityinen side, ensimmäiset päivät vauva vasta opettelee siihen että on erillinen ihminen äidistään. Vauvan isä voisi periaatteessa olla kuka vain
No mikä se isän rooli on ollut ennen kun lapsi syntyy ja synnytyksessä? Painaa naistaan pari kertaa ja siittiöt sisään. Siksi äitiä arvostetaan (ihan oikeutetusti) enemmän varsinkin lapsen alkumetreillä. Äiti on paljon vaativammassa roolissa lapsen ensimmäisinä vuosina sekä ylipäänsä synnytys, raskausaika jne. Puntit eivät tässä kohtaa mene tasan, eikä pidäkään. Myöhemmin isä voi luoda sitä suhdetta lapseensa, ja saada samanlaisen arvostuksen kuin äitikin. Se pitää ansaita.
Kuten sanottu, biologisiin lisääntymisen rooleihin emme pysty pieninä poloisina vaikuttamaan, mutta ilman toista roolia ei olisi toistakaan. Jos koette äidin roolin isän roolia tärkeämmäksi, niin muistakaa, että te ette olisi siinä tärkeilemässä ilman toista tärkeää roolia. Se, että asia on haastava, ei tee asiasta merkittävämpää. Uskotella ja uskoa saa, eräänlainen tärkeäksi tulemisen kokemus sekin. Antakaahamme kansalle luvan pitää itseään tärkeänä, eihän sitä muiltakaan vaatia voi. Toisen roolin arvostaminen enemmän (oikeutetusti) on hurjan epätasa-arvoista. Arvostakaa isejä muulloinkin kuin marraskuun toisina sunnuntaipäivinä.
Niin, jos mä mietin nuorena naisena ja vielä synnyttämättömänä asiaa omien vanhempieni kautta, niin tottakai arvostan molempia vanhempiani ja rakastan ihan yhtä paljon. Isä on ollut yhtälailla perheemme sankari, siinä missä äitikin. Isä on ollut aina läsnä ja panostanut kaiken aikansa perheeseemme. Kuitenkin, äiti on aina äiti. Tietyllä tapaa äitiä arvostan kaiken yli, koska hän on se, joka minut kuitenkin synnytti. Se ei tarnoita, ettenkö pitäisi vanhempiani silti ihan yhtä tärkeinä.
Minun isäni ei ole ollut elämässäni läsnä, joten äiti on tietysti muodostunut tärkeämmäksi. Se, että äitini on minut synnyttänyt, ei kuitenkaan liity asiaan mitenkään. Se, että nainen kantaa ja synnyttää lapsensa, on biologinen välttämättömyys, koska mies ei siihen kykenisi edes halutessaan.
Minusta "äiti on aina äiti" on pelkkä myytti. Lapsen rakkaus vanhempiaan kohtaan syntyy huolenpidosta ja rakkaudesta, ei näistä biologisista välttämättömyyksistä.
Kyse tais olla vastasyntyneestä vauvasta ja hänen siteestä äitiin.
Ei vaikuta asiaan millään tavalla.
Kehityspsykologian näkökulmasta riittää, että vastasyntyneellä on lähellään vain joku ihminen, joka vastaa hänen välittömiin tarpeisiinsa. Tuon ihmisen ei tarvitse olla äiti, eikä myöskään isä tai edes isovanhempi.
Tietysti meistä naisista on kaiken sen kivun ja vaivan jälkeen mukavampaa ajatella, että olisimme lapsillemme korvaamattomia.
Tiedätkö miksi vauva nostetaan syntymän jälkeen äidin eikä isän rinnalle?
Ravinnon tuojan syliin on helppo laskea. Jos isällä olisi korvikepullo kainalossa, vauva voitaisiin nostaa myös isälle, eikä tällöin äiti ole korvaamaton. Ravinto puolestaan on korvaamaton ensi metreillä. Ei se rooli siellä taustalla.
Ihokontakti tutun ihon kanssa on todella tärkeä. Tämä on yksi syy miksi sektiota ei puolleta, sillä äiti-vauva ihokontakti jää heti alussa vähemmälle ja vaikuttaa vauvan hyvinvointiin.
Ja samaan aikaan täällä mourutaan, miten sektio pitäisi aina saada, koska äidin itsemääräämisoikeus... Kumpi siis onkaan tärkempi: se vai vauvan hyvinvointi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen koko lyhyen elämäni ajan ihmetellyt sitä, miksi lasten syntyessä ylistetään äitiä elämän mahdollistajaksi ja uuden aikakauden aloittajaksi. Niissä ylistyspuheissa kuulostaa siltä, että äiti olisi yksin lapsen saanut ja ansainnut, huomioimatta ollenkaan isän roolia lapsen saannissa ja lapsen elämässä. Äidillä ja isällä on biologiassa eri tehtävät, se on sanomattakin selvää, mutta ilman toista yllä mainittua roolia, ei uusi elämä olisi mahdollinen, joten ennenkuin aletaan toista osaa ylistämään, muistetaan myös, että sitä pottia ei jaeta vain yksinään vaan se menee aina puoliksi. Äidillä on vaarallisempi rooli, sille emme vielä toistaiseksi maailmassa voi mitään, mutta vaarallisuus ei tee roolista tärkeämpää, sillä koko roolia ei olisi ilman toista osapuolta. Älkää ajatelko miehestä niin, että hän pääsee helpommalla. Syyttäkää sitä saakelin käärmettä, joka Syntiinlankeemuksessa ujutti puun hedelmän naisen kautta miehelle...
Muistakaa oikeesti, että yksin ette ansaitse ylistystä lastenne saannista. Siinä on osallisena aina kaksi. Plus se lapsi.Äidillä ja vauvalla on erityinen side, ensimmäiset päivät vauva vasta opettelee siihen että on erillinen ihminen äidistään. Vauvan isä voisi periaatteessa olla kuka vain
No mikä se isän rooli on ollut ennen kun lapsi syntyy ja synnytyksessä? Painaa naistaan pari kertaa ja siittiöt sisään. Siksi äitiä arvostetaan (ihan oikeutetusti) enemmän varsinkin lapsen alkumetreillä. Äiti on paljon vaativammassa roolissa lapsen ensimmäisinä vuosina sekä ylipäänsä synnytys, raskausaika jne. Puntit eivät tässä kohtaa mene tasan, eikä pidäkään. Myöhemmin isä voi luoda sitä suhdetta lapseensa, ja saada samanlaisen arvostuksen kuin äitikin. Se pitää ansaita.
Kuten sanottu, biologisiin lisääntymisen rooleihin emme pysty pieninä poloisina vaikuttamaan, mutta ilman toista roolia ei olisi toistakaan. Jos koette äidin roolin isän roolia tärkeämmäksi, niin muistakaa, että te ette olisi siinä tärkeilemässä ilman toista tärkeää roolia. Se, että asia on haastava, ei tee asiasta merkittävämpää. Uskotella ja uskoa saa, eräänlainen tärkeäksi tulemisen kokemus sekin. Antakaahamme kansalle luvan pitää itseään tärkeänä, eihän sitä muiltakaan vaatia voi. Toisen roolin arvostaminen enemmän (oikeutetusti) on hurjan epätasa-arvoista. Arvostakaa isejä muulloinkin kuin marraskuun toisina sunnuntaipäivinä.
Niin, jos mä mietin nuorena naisena ja vielä synnyttämättömänä asiaa omien vanhempieni kautta, niin tottakai arvostan molempia vanhempiani ja rakastan ihan yhtä paljon. Isä on ollut yhtälailla perheemme sankari, siinä missä äitikin. Isä on ollut aina läsnä ja panostanut kaiken aikansa perheeseemme. Kuitenkin, äiti on aina äiti. Tietyllä tapaa äitiä arvostan kaiken yli, koska hän on se, joka minut kuitenkin synnytti. Se ei tarnoita, ettenkö pitäisi vanhempiani silti ihan yhtä tärkeinä.
Minun isäni ei ole ollut elämässäni läsnä, joten äiti on tietysti muodostunut tärkeämmäksi. Se, että äitini on minut synnyttänyt, ei kuitenkaan liity asiaan mitenkään. Se, että nainen kantaa ja synnyttää lapsensa, on biologinen välttämättömyys, koska mies ei siihen kykenisi edes halutessaan.
Minusta "äiti on aina äiti" on pelkkä myytti. Lapsen rakkaus vanhempiaan kohtaan syntyy huolenpidosta ja rakkaudesta, ei näistä biologisista välttämättömyyksistä.
Kyse tais olla vastasyntyneestä vauvasta ja hänen siteestä äitiin.
Ei vaikuta asiaan millään tavalla.
Kehityspsykologian näkökulmasta riittää, että vastasyntyneellä on lähellään vain joku ihminen, joka vastaa hänen välittömiin tarpeisiinsa. Tuon ihmisen ei tarvitse olla äiti, eikä myöskään isä tai edes isovanhempi.
Tietysti meistä naisista on kaiken sen kivun ja vaivan jälkeen mukavampaa ajatella, että olisimme lapsillemme korvaamattomia.
Tiedätkö miksi vauva nostetaan syntymän jälkeen äidin eikä isän rinnalle?
Kenen rinnalle vauva nostetaan, jos äiti menehtyy? Ei kenenkään, heitetään roskiin?
Miksi alapeukut? Jos tämä lapsen ja äidin biologinen side on niin välttämätön lapsen terveydelle ja hyvinvoinnille, pitäisi niiden lasten olla peruuttamattomasti "pilalla", joita synnyttäneet kieltäytyvät ottamasta rinnalleen, tai joiden äidit menehtyvät synnytykseen. Koska näin ei kuitenkaan ole, tuo biologinen side ei voi olla niin korvaamaton, etteikö kuka tahansa muukin voisi toimia lapsen ensisijaisena hoivaajana, vaikkei sitä biologista sidettä lapseen olisikaan.
Sitä en kiellä, etteikö vauva kokisi oloaan turvallisemmaksi synnytyksen jälkeen äitinsä kuin vaikkapa isänsä rinnalla. Mutta äidin fyysinen läheisyys tai sen puute ei determinoi lapsen tulevaisuutta, terveyttä ja hyvinvointia.
He eivät "pilalla" ole mutta voi vaikuttaa myöhempään elämäänsä kun synnyttyään joutuu "ulkopuolisen" syliin, ilman että tuttu haju ja sydämen syke rauhoittaisivat vauvaa.
Nimenomaan voi vaikuttaa, muttei vaikuta välttämättä, joten syy-yhteyttä saati tätä maagista biologista sidettä ei pysty kehityspsykologian näkökulmasta todentamaan. On myös vauvoja, jotka pääsevät hyvän synnytyksen kokeneen äitinsä rinnalle synnytyksen jälkeen, ja silti kiintymyssuhdemalli muodostuu vaikkapa vältteleväksi tai lapsen elämä menee muuten "perseelleen". Jos lapsen ja äidin biologinen side olisi korvaamaton, tällaista ei ilmeisesti pitäisi tapahtua.
Kasvatus vaikuttaa myös toki siihen kuinka perseelleen elämä menee. Koska on todettu vuorovaikutuksen äidin kanssa voivan vaikuttaa lapsen kehitykseen, ei tätä riskiä oteta jos ei tilanne vaadi. Siksi vauva menee suoraan äidin rinnalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
sellaista asiaa kuin "synnytysväkivalta" ei ole olemassa kuin femakkojen harhaisissa mielissä
Vau, tosi upea ja hienosti argumentoitu kommentti, joka toi keskusteluun valtavasti sisältöä. Ota banaani
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole lapsia, mutta kannatan 100 % eräiden keskustelijoiden irvailemaa täyden palvelun "hotellia" synnyttäjille. Paikkaa, jossa saisi kaiken mahdollisen avun ja turvan ja jossa varmistettaisiin, että äiti lähtee levänneenä ja hyvin hoidettuna vauvan kanssa kotiin ja uskaltaa tulla synnyttämään vielä toisenkin kerran.
Sen saa rahalla yksityiseltä.
Halutessaan voi jopa lähteä ulkomaille synnyttämään jos kotimaiset sairaalat ovat liian kolhoja some-mammojen insta-tarinoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen koko lyhyen elämäni ajan ihmetellyt sitä, miksi lasten syntyessä ylistetään äitiä elämän mahdollistajaksi ja uuden aikakauden aloittajaksi. Niissä ylistyspuheissa kuulostaa siltä, että äiti olisi yksin lapsen saanut ja ansainnut, huomioimatta ollenkaan isän roolia lapsen saannissa ja lapsen elämässä. Äidillä ja isällä on biologiassa eri tehtävät, se on sanomattakin selvää, mutta ilman toista yllä mainittua roolia, ei uusi elämä olisi mahdollinen, joten ennenkuin aletaan toista osaa ylistämään, muistetaan myös, että sitä pottia ei jaeta vain yksinään vaan se menee aina puoliksi. Äidillä on vaarallisempi rooli, sille emme vielä toistaiseksi maailmassa voi mitään, mutta vaarallisuus ei tee roolista tärkeämpää, sillä koko roolia ei olisi ilman toista osapuolta. Älkää ajatelko miehestä niin, että hän pääsee helpommalla. Syyttäkää sitä saakelin käärmettä, joka Syntiinlankeemuksessa ujutti puun hedelmän naisen kautta miehelle...
Muistakaa oikeesti, että yksin ette ansaitse ylistystä lastenne saannista. Siinä on osallisena aina kaksi. Plus se lapsi.Äidillä ja vauvalla on erityinen side, ensimmäiset päivät vauva vasta opettelee siihen että on erillinen ihminen äidistään. Vauvan isä voisi periaatteessa olla kuka vain
No mikä se isän rooli on ollut ennen kun lapsi syntyy ja synnytyksessä? Painaa naistaan pari kertaa ja siittiöt sisään. Siksi äitiä arvostetaan (ihan oikeutetusti) enemmän varsinkin lapsen alkumetreillä. Äiti on paljon vaativammassa roolissa lapsen ensimmäisinä vuosina sekä ylipäänsä synnytys, raskausaika jne. Puntit eivät tässä kohtaa mene tasan, eikä pidäkään. Myöhemmin isä voi luoda sitä suhdetta lapseensa, ja saada samanlaisen arvostuksen kuin äitikin. Se pitää ansaita.
Kuten sanottu, biologisiin lisääntymisen rooleihin emme pysty pieninä poloisina vaikuttamaan, mutta ilman toista roolia ei olisi toistakaan. Jos koette äidin roolin isän roolia tärkeämmäksi, niin muistakaa, että te ette olisi siinä tärkeilemässä ilman toista tärkeää roolia. Se, että asia on haastava, ei tee asiasta merkittävämpää. Uskotella ja uskoa saa, eräänlainen tärkeäksi tulemisen kokemus sekin. Antakaahamme kansalle luvan pitää itseään tärkeänä, eihän sitä muiltakaan vaatia voi. Toisen roolin arvostaminen enemmän (oikeutetusti) on hurjan epätasa-arvoista. Arvostakaa isejä muulloinkin kuin marraskuun toisina sunnuntaipäivinä.
Niin, jos mä mietin nuorena naisena ja vielä synnyttämättömänä asiaa omien vanhempieni kautta, niin tottakai arvostan molempia vanhempiani ja rakastan ihan yhtä paljon. Isä on ollut yhtälailla perheemme sankari, siinä missä äitikin. Isä on ollut aina läsnä ja panostanut kaiken aikansa perheeseemme. Kuitenkin, äiti on aina äiti. Tietyllä tapaa äitiä arvostan kaiken yli, koska hän on se, joka minut kuitenkin synnytti. Se ei tarnoita, ettenkö pitäisi vanhempiani silti ihan yhtä tärkeinä.
Minun isäni ei ole ollut elämässäni läsnä, joten äiti on tietysti muodostunut tärkeämmäksi. Se, että äitini on minut synnyttänyt, ei kuitenkaan liity asiaan mitenkään. Se, että nainen kantaa ja synnyttää lapsensa, on biologinen välttämättömyys, koska mies ei siihen kykenisi edes halutessaan.
Minusta "äiti on aina äiti" on pelkkä myytti. Lapsen rakkaus vanhempiaan kohtaan syntyy huolenpidosta ja rakkaudesta, ei näistä biologisista välttämättömyyksistä.
Kyse tais olla vastasyntyneestä vauvasta ja hänen siteestä äitiin.
Ei vaikuta asiaan millään tavalla.
Kehityspsykologian näkökulmasta riittää, että vastasyntyneellä on lähellään vain joku ihminen, joka vastaa hänen välittömiin tarpeisiinsa. Tuon ihmisen ei tarvitse olla äiti, eikä myöskään isä tai edes isovanhempi.
Tietysti meistä naisista on kaiken sen kivun ja vaivan jälkeen mukavampaa ajatella, että olisimme lapsillemme korvaamattomia.
Tiedätkö miksi vauva nostetaan syntymän jälkeen äidin eikä isän rinnalle?
Ravinnon tuojan syliin on helppo laskea. Jos isällä olisi korvikepullo kainalossa, vauva voitaisiin nostaa myös isälle, eikä tällöin äiti ole korvaamaton. Ravinto puolestaan on korvaamaton ensi metreillä. Ei se rooli siellä taustalla.
Ihokontakti tutun ihon kanssa on todella tärkeä. Tämä on yksi syy miksi sektiota ei puolleta, sillä äiti-vauva ihokontakti jää heti alussa vähemmälle ja vaikuttaa vauvan hyvinvointiin.
Ja samaan aikaan täällä mourutaan, miten sektio pitäisi aina saada, koska äidin itsemääräämisoikeus... Kumpi siis onkaan tärkempi: se vai vauvan hyvinvointi?
Sen päättää synnyttäjä. Äidin hyvinvointi vaikuttaa lapsen hyvinvointiin. Traumaattisessa synnytyksessä vs sektiossa negatiivisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ainakin tuoreena isänä, oli selvää että naiseni, äiti, sai enemmän huomiota ja arvostustakin. Ei sillä, että en itse olisi kokenut saavani arvostusta myöskin, mutta ihan oikeutetusti se huomio ja kunnia lapsen saannista menee äidille. Ei tässä mitään epäselvyyksiä. Puolisoni kärsi rankan synnytyksen ja on muutenkin taistellut kaikenlaisten traumojensa kanssa, mitä tulee naistenvaivoihin. Ei se multa ole isänä pois, että äiti tässä kohtaa, kovan työn tehneenä, ansaitsee hiukan enemmän arvostusta kuin minä. Joku sanoi tässä hyvin sen, että isä voi myöhemmin lapsen synnyttyä olla tasavertaisesti mukana lapsen kasvatuksessa ja elämässä. Siten kun lapsi kasvaa, äidin ja isän rooli toivottavasti ovat sitten tasavertaisia.
Oikein 👍 tuo on minusta asia mistä ei terveessä parisuhteessa tarvitse edes keskustella. Oman mieheni kanssa haluan jakaa täysin yhdessä vanhemmuuden kokekemuksen ja laitankin hänet välillä viettämään meidän tyttärien kanssa laatuaikaa, vaikka hieman on epäileväinen löytyykö aina yhteistä kivaa. Hyvin on löytynyt ja olemmekin tosi läheisiä koko perhe 😊 kun tytöt syntyi niin olivat alkupäivät ihan kiinni minussa niin että sai isän syliin välillä pakottaakin 😅 myös itku loppui vain minun sylissä kun lauloin (lauloin paljon raskausaikana). Nämä nyt vain kuuluu asiaan, eivät tee kuitenkaan isästä mitenkään merkityksetöntä.
Mitä isyystestiin tulee niin puolisoni ei mitään ole pyytänyt, eikä kuulukaan koska luotamme toisiimme 100%. Jos lapsi on avioliiton ulkopuolinen niin isyystesti tehdään automaattisesti ensimmäisten kuukausien aikana, tämä on toki oikein jottei tule tilannetta että elareita maksaisi "viaton" mies 👍
Aika kurjalta kuulostaa, että isä pitää oikein laittaa viettämään laatuaikaa omien lapsiensa kanssa....
Minustakin kuulostaa hyvin kurjalta. Mahtaako nämä olla niitä isejä, jotka eivät koskaan saaneet varmistusta biologiseen isyyteensä... (vaikka tuolla 100% luottamuksesta maininta onkin..)
Tai niitä, jotka ihan vain siittämisen ilosta ovat suostuneet lastenhankintaan. Ja että sukupuolen perusteella mietitään, löytyykö omien lapsukaisten kanssa yhteisiä mielenkiinnonkohteita. Ihanhan tässä pelottaa, jos itselle näin naisena sattuu poikalapsi syntymään, joutuuko sitä paljonkin miettimään, löytyykö lapsosen kanssa yhteistä tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sellaista asiaa kuin "synnytysväkivalta" ei ole olemassa kuin femakkojen harhaisissa mielissä
Vau, tosi upea ja hienosti argumentoitu kommentti, joka toi keskusteluun valtavasti sisältöä. Ota banaani
Ota itse lääkkeesi. Muista: ne auttavat vain otettuna
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen koko lyhyen elämäni ajan ihmetellyt sitä, miksi lasten syntyessä ylistetään äitiä elämän mahdollistajaksi ja uuden aikakauden aloittajaksi. Niissä ylistyspuheissa kuulostaa siltä, että äiti olisi yksin lapsen saanut ja ansainnut, huomioimatta ollenkaan isän roolia lapsen saannissa ja lapsen elämässä. Äidillä ja isällä on biologiassa eri tehtävät, se on sanomattakin selvää, mutta ilman toista yllä mainittua roolia, ei uusi elämä olisi mahdollinen, joten ennenkuin aletaan toista osaa ylistämään, muistetaan myös, että sitä pottia ei jaeta vain yksinään vaan se menee aina puoliksi. Äidillä on vaarallisempi rooli, sille emme vielä toistaiseksi maailmassa voi mitään, mutta vaarallisuus ei tee roolista tärkeämpää, sillä koko roolia ei olisi ilman toista osapuolta. Älkää ajatelko miehestä niin, että hän pääsee helpommalla. Syyttäkää sitä saakelin käärmettä, joka Syntiinlankeemuksessa ujutti puun hedelmän naisen kautta miehelle...
Muistakaa oikeesti, että yksin ette ansaitse ylistystä lastenne saannista. Siinä on osallisena aina kaksi. Plus se lapsi.Äidillä ja vauvalla on erityinen side, ensimmäiset päivät vauva vasta opettelee siihen että on erillinen ihminen äidistään. Vauvan isä voisi periaatteessa olla kuka vain
No mikä se isän rooli on ollut ennen kun lapsi syntyy ja synnytyksessä? Painaa naistaan pari kertaa ja siittiöt sisään. Siksi äitiä arvostetaan (ihan oikeutetusti) enemmän varsinkin lapsen alkumetreillä. Äiti on paljon vaativammassa roolissa lapsen ensimmäisinä vuosina sekä ylipäänsä synnytys, raskausaika jne. Puntit eivät tässä kohtaa mene tasan, eikä pidäkään. Myöhemmin isä voi luoda sitä suhdetta lapseensa, ja saada samanlaisen arvostuksen kuin äitikin. Se pitää ansaita.
Kuten sanottu, biologisiin lisääntymisen rooleihin emme pysty pieninä poloisina vaikuttamaan, mutta ilman toista roolia ei olisi toistakaan. Jos koette äidin roolin isän roolia tärkeämmäksi, niin muistakaa, että te ette olisi siinä tärkeilemässä ilman toista tärkeää roolia. Se, että asia on haastava, ei tee asiasta merkittävämpää. Uskotella ja uskoa saa, eräänlainen tärkeäksi tulemisen kokemus sekin. Antakaahamme kansalle luvan pitää itseään tärkeänä, eihän sitä muiltakaan vaatia voi. Toisen roolin arvostaminen enemmän (oikeutetusti) on hurjan epätasa-arvoista. Arvostakaa isejä muulloinkin kuin marraskuun toisina sunnuntaipäivinä.
Niin, jos mä mietin nuorena naisena ja vielä synnyttämättömänä asiaa omien vanhempieni kautta, niin tottakai arvostan molempia vanhempiani ja rakastan ihan yhtä paljon. Isä on ollut yhtälailla perheemme sankari, siinä missä äitikin. Isä on ollut aina läsnä ja panostanut kaiken aikansa perheeseemme. Kuitenkin, äiti on aina äiti. Tietyllä tapaa äitiä arvostan kaiken yli, koska hän on se, joka minut kuitenkin synnytti. Se ei tarnoita, ettenkö pitäisi vanhempiani silti ihan yhtä tärkeinä.
Minun isäni ei ole ollut elämässäni läsnä, joten äiti on tietysti muodostunut tärkeämmäksi. Se, että äitini on minut synnyttänyt, ei kuitenkaan liity asiaan mitenkään. Se, että nainen kantaa ja synnyttää lapsensa, on biologinen välttämättömyys, koska mies ei siihen kykenisi edes halutessaan.
Minusta "äiti on aina äiti" on pelkkä myytti. Lapsen rakkaus vanhempiaan kohtaan syntyy huolenpidosta ja rakkaudesta, ei näistä biologisista välttämättömyyksistä.
Kyse tais olla vastasyntyneestä vauvasta ja hänen siteestä äitiin.
Ei vaikuta asiaan millään tavalla.
Kehityspsykologian näkökulmasta riittää, että vastasyntyneellä on lähellään vain joku ihminen, joka vastaa hänen välittömiin tarpeisiinsa. Tuon ihmisen ei tarvitse olla äiti, eikä myöskään isä tai edes isovanhempi.
Tietysti meistä naisista on kaiken sen kivun ja vaivan jälkeen mukavampaa ajatella, että olisimme lapsillemme korvaamattomia.
Tiedätkö miksi vauva nostetaan syntymän jälkeen äidin eikä isän rinnalle?
Kenen rinnalle vauva nostetaan, jos äiti menehtyy? Ei kenenkään, heitetään roskiin?
Miksi alapeukut? Jos tämä lapsen ja äidin biologinen side on niin välttämätön lapsen terveydelle ja hyvinvoinnille, pitäisi niiden lasten olla peruuttamattomasti "pilalla", joita synnyttäneet kieltäytyvät ottamasta rinnalleen, tai joiden äidit menehtyvät synnytykseen. Koska näin ei kuitenkaan ole, tuo biologinen side ei voi olla niin korvaamaton, etteikö kuka tahansa muukin voisi toimia lapsen ensisijaisena hoivaajana, vaikkei sitä biologista sidettä lapseen olisikaan.
Sitä en kiellä, etteikö vauva kokisi oloaan turvallisemmaksi synnytyksen jälkeen äitinsä kuin vaikkapa isänsä rinnalla. Mutta äidin fyysinen läheisyys tai sen puute ei determinoi lapsen tulevaisuutta, terveyttä ja hyvinvointia.
He eivät "pilalla" ole mutta voi vaikuttaa myöhempään elämäänsä kun synnyttyään joutuu "ulkopuolisen" syliin, ilman että tuttu haju ja sydämen syke rauhoittaisivat vauvaa.
Nimenomaan voi vaikuttaa, muttei vaikuta välttämättä, joten syy-yhteyttä saati tätä maagista biologista sidettä ei pysty kehityspsykologian näkökulmasta todentamaan. On myös vauvoja, jotka pääsevät hyvän synnytyksen kokeneen äitinsä rinnalle synnytyksen jälkeen, ja silti kiintymyssuhdemalli muodostuu vaikkapa vältteleväksi tai lapsen elämä menee muuten "perseelleen". Jos lapsen ja äidin biologinen side olisi korvaamaton, tällaista ei ilmeisesti pitäisi tapahtua.
Kasvatus vaikuttaa myös toki siihen kuinka perseelleen elämä menee. Koska on todettu vuorovaikutuksen äidin kanssa voivan vaikuttaa lapsen kehitykseen, ei tätä riskiä oteta jos ei tilanne vaadi. Siksi vauva menee suoraan äidin rinnalle.
Kyllä. Ja edelleen mikään biologinen side ei ole vauvan hyvinvoinnin kannalta kriittinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen koko lyhyen elämäni ajan ihmetellyt sitä, miksi lasten syntyessä ylistetään äitiä elämän mahdollistajaksi ja uuden aikakauden aloittajaksi. Niissä ylistyspuheissa kuulostaa siltä, että äiti olisi yksin lapsen saanut ja ansainnut, huomioimatta ollenkaan isän roolia lapsen saannissa ja lapsen elämässä. Äidillä ja isällä on biologiassa eri tehtävät, se on sanomattakin selvää, mutta ilman toista yllä mainittua roolia, ei uusi elämä olisi mahdollinen, joten ennenkuin aletaan toista osaa ylistämään, muistetaan myös, että sitä pottia ei jaeta vain yksinään vaan se menee aina puoliksi. Äidillä on vaarallisempi rooli, sille emme vielä toistaiseksi maailmassa voi mitään, mutta vaarallisuus ei tee roolista tärkeämpää, sillä koko roolia ei olisi ilman toista osapuolta. Älkää ajatelko miehestä niin, että hän pääsee helpommalla. Syyttäkää sitä saakelin käärmettä, joka Syntiinlankeemuksessa ujutti puun hedelmän naisen kautta miehelle...
Muistakaa oikeesti, että yksin ette ansaitse ylistystä lastenne saannista. Siinä on osallisena aina kaksi. Plus se lapsi.Äidillä ja vauvalla on erityinen side, ensimmäiset päivät vauva vasta opettelee siihen että on erillinen ihminen äidistään. Vauvan isä voisi periaatteessa olla kuka vain
No mikä se isän rooli on ollut ennen kun lapsi syntyy ja synnytyksessä? Painaa naistaan pari kertaa ja siittiöt sisään. Siksi äitiä arvostetaan (ihan oikeutetusti) enemmän varsinkin lapsen alkumetreillä. Äiti on paljon vaativammassa roolissa lapsen ensimmäisinä vuosina sekä ylipäänsä synnytys, raskausaika jne. Puntit eivät tässä kohtaa mene tasan, eikä pidäkään. Myöhemmin isä voi luoda sitä suhdetta lapseensa, ja saada samanlaisen arvostuksen kuin äitikin. Se pitää ansaita.
Kuten sanottu, biologisiin lisääntymisen rooleihin emme pysty pieninä poloisina vaikuttamaan, mutta ilman toista roolia ei olisi toistakaan. Jos koette äidin roolin isän roolia tärkeämmäksi, niin muistakaa, että te ette olisi siinä tärkeilemässä ilman toista tärkeää roolia. Se, että asia on haastava, ei tee asiasta merkittävämpää. Uskotella ja uskoa saa, eräänlainen tärkeäksi tulemisen kokemus sekin. Antakaahamme kansalle luvan pitää itseään tärkeänä, eihän sitä muiltakaan vaatia voi. Toisen roolin arvostaminen enemmän (oikeutetusti) on hurjan epätasa-arvoista. Arvostakaa isejä muulloinkin kuin marraskuun toisina sunnuntaipäivinä.
Niin, jos mä mietin nuorena naisena ja vielä synnyttämättömänä asiaa omien vanhempieni kautta, niin tottakai arvostan molempia vanhempiani ja rakastan ihan yhtä paljon. Isä on ollut yhtälailla perheemme sankari, siinä missä äitikin. Isä on ollut aina läsnä ja panostanut kaiken aikansa perheeseemme. Kuitenkin, äiti on aina äiti. Tietyllä tapaa äitiä arvostan kaiken yli, koska hän on se, joka minut kuitenkin synnytti. Se ei tarnoita, ettenkö pitäisi vanhempiani silti ihan yhtä tärkeinä.
Minun isäni ei ole ollut elämässäni läsnä, joten äiti on tietysti muodostunut tärkeämmäksi. Se, että äitini on minut synnyttänyt, ei kuitenkaan liity asiaan mitenkään. Se, että nainen kantaa ja synnyttää lapsensa, on biologinen välttämättömyys, koska mies ei siihen kykenisi edes halutessaan.
Minusta "äiti on aina äiti" on pelkkä myytti. Lapsen rakkaus vanhempiaan kohtaan syntyy huolenpidosta ja rakkaudesta, ei näistä biologisista välttämättömyyksistä.
Kyse tais olla vastasyntyneestä vauvasta ja hänen siteestä äitiin.
Ei vaikuta asiaan millään tavalla.
Kehityspsykologian näkökulmasta riittää, että vastasyntyneellä on lähellään vain joku ihminen, joka vastaa hänen välittömiin tarpeisiinsa. Tuon ihmisen ei tarvitse olla äiti, eikä myöskään isä tai edes isovanhempi.
Tietysti meistä naisista on kaiken sen kivun ja vaivan jälkeen mukavampaa ajatella, että olisimme lapsillemme korvaamattomia.
Tiedätkö miksi vauva nostetaan syntymän jälkeen äidin eikä isän rinnalle?
Ravinnon tuojan syliin on helppo laskea. Jos isällä olisi korvikepullo kainalossa, vauva voitaisiin nostaa myös isälle, eikä tällöin äiti ole korvaamaton. Ravinto puolestaan on korvaamaton ensi metreillä. Ei se rooli siellä taustalla.
Ihokontakti tutun ihon kanssa on todella tärkeä. Tämä on yksi syy miksi sektiota ei puolleta, sillä äiti-vauva ihokontakti jää heti alussa vähemmälle ja vaikuttaa vauvan hyvinvointiin.
Ja samaan aikaan täällä mourutaan, miten sektio pitäisi aina saada, koska äidin itsemääräämisoikeus... Kumpi siis onkaan tärkempi: se vai vauvan hyvinvointi?
tää on muuten jännä... sektiota vaaditaan (leikkaus jonka kustannus on tuhansia euroja) mutta kymppejä maksava isyystutkimus on liian kallis kuluerä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen koko lyhyen elämäni ajan ihmetellyt sitä, miksi lasten syntyessä ylistetään äitiä elämän mahdollistajaksi ja uuden aikakauden aloittajaksi. Niissä ylistyspuheissa kuulostaa siltä, että äiti olisi yksin lapsen saanut ja ansainnut, huomioimatta ollenkaan isän roolia lapsen saannissa ja lapsen elämässä. Äidillä ja isällä on biologiassa eri tehtävät, se on sanomattakin selvää, mutta ilman toista yllä mainittua roolia, ei uusi elämä olisi mahdollinen, joten ennenkuin aletaan toista osaa ylistämään, muistetaan myös, että sitä pottia ei jaeta vain yksinään vaan se menee aina puoliksi. Äidillä on vaarallisempi rooli, sille emme vielä toistaiseksi maailmassa voi mitään, mutta vaarallisuus ei tee roolista tärkeämpää, sillä koko roolia ei olisi ilman toista osapuolta. Älkää ajatelko miehestä niin, että hän pääsee helpommalla. Syyttäkää sitä saakelin käärmettä, joka Syntiinlankeemuksessa ujutti puun hedelmän naisen kautta miehelle...
Muistakaa oikeesti, että yksin ette ansaitse ylistystä lastenne saannista. Siinä on osallisena aina kaksi. Plus se lapsi.Äidillä ja vauvalla on erityinen side, ensimmäiset päivät vauva vasta opettelee siihen että on erillinen ihminen äidistään. Vauvan isä voisi periaatteessa olla kuka vain
No mikä se isän rooli on ollut ennen kun lapsi syntyy ja synnytyksessä? Painaa naistaan pari kertaa ja siittiöt sisään. Siksi äitiä arvostetaan (ihan oikeutetusti) enemmän varsinkin lapsen alkumetreillä. Äiti on paljon vaativammassa roolissa lapsen ensimmäisinä vuosina sekä ylipäänsä synnytys, raskausaika jne. Puntit eivät tässä kohtaa mene tasan, eikä pidäkään. Myöhemmin isä voi luoda sitä suhdetta lapseensa, ja saada samanlaisen arvostuksen kuin äitikin. Se pitää ansaita.
Kuten sanottu, biologisiin lisääntymisen rooleihin emme pysty pieninä poloisina vaikuttamaan, mutta ilman toista roolia ei olisi toistakaan. Jos koette äidin roolin isän roolia tärkeämmäksi, niin muistakaa, että te ette olisi siinä tärkeilemässä ilman toista tärkeää roolia. Se, että asia on haastava, ei tee asiasta merkittävämpää. Uskotella ja uskoa saa, eräänlainen tärkeäksi tulemisen kokemus sekin. Antakaahamme kansalle luvan pitää itseään tärkeänä, eihän sitä muiltakaan vaatia voi. Toisen roolin arvostaminen enemmän (oikeutetusti) on hurjan epätasa-arvoista. Arvostakaa isejä muulloinkin kuin marraskuun toisina sunnuntaipäivinä.
Niin, jos mä mietin nuorena naisena ja vielä synnyttämättömänä asiaa omien vanhempieni kautta, niin tottakai arvostan molempia vanhempiani ja rakastan ihan yhtä paljon. Isä on ollut yhtälailla perheemme sankari, siinä missä äitikin. Isä on ollut aina läsnä ja panostanut kaiken aikansa perheeseemme. Kuitenkin, äiti on aina äiti. Tietyllä tapaa äitiä arvostan kaiken yli, koska hän on se, joka minut kuitenkin synnytti. Se ei tarnoita, ettenkö pitäisi vanhempiani silti ihan yhtä tärkeinä.
Minun isäni ei ole ollut elämässäni läsnä, joten äiti on tietysti muodostunut tärkeämmäksi. Se, että äitini on minut synnyttänyt, ei kuitenkaan liity asiaan mitenkään. Se, että nainen kantaa ja synnyttää lapsensa, on biologinen välttämättömyys, koska mies ei siihen kykenisi edes halutessaan.
Minusta "äiti on aina äiti" on pelkkä myytti. Lapsen rakkaus vanhempiaan kohtaan syntyy huolenpidosta ja rakkaudesta, ei näistä biologisista välttämättömyyksistä.
Kyse tais olla vastasyntyneestä vauvasta ja hänen siteestä äitiin.
Ei vaikuta asiaan millään tavalla.
Kehityspsykologian näkökulmasta riittää, että vastasyntyneellä on lähellään vain joku ihminen, joka vastaa hänen välittömiin tarpeisiinsa. Tuon ihmisen ei tarvitse olla äiti, eikä myöskään isä tai edes isovanhempi.
Tietysti meistä naisista on kaiken sen kivun ja vaivan jälkeen mukavampaa ajatella, että olisimme lapsillemme korvaamattomia.
Tiedätkö miksi vauva nostetaan syntymän jälkeen äidin eikä isän rinnalle?
Ravinnon tuojan syliin on helppo laskea. Jos isällä olisi korvikepullo kainalossa, vauva voitaisiin nostaa myös isälle, eikä tällöin äiti ole korvaamaton. Ravinto puolestaan on korvaamaton ensi metreillä. Ei se rooli siellä taustalla.
Ihokontakti tutun ihon kanssa on todella tärkeä. Tämä on yksi syy miksi sektiota ei puolleta, sillä äiti-vauva ihokontakti jää heti alussa vähemmälle ja vaikuttaa vauvan hyvinvointiin.
Ja samaan aikaan täällä mourutaan, miten sektio pitäisi aina saada, koska äidin itsemääräämisoikeus... Kumpi siis onkaan tärkempi: se vai vauvan hyvinvointi?
Sen päättää synnyttäjä. Äidin hyvinvointi vaikuttaa lapsen hyvinvointiin. Traumaattisessa synnytyksessä vs sektiossa negatiivisesti.
Kumpi sinun mielestäsi on tärkeämpi periaatteen tasolla, jos voit valita vain toisen? Äidin hyvinvointi?
Aika jättää tämä uppoava laiva. Sen on nyt vallanneet palstan laasaslaiset ja miesasiamiehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se valituskaan aina auta. Itse tein muistutuksen potilasasiamiehen ohjeistamana ja kaksi kk myöhemmin tuli synnäriltä vastaus jonka mukaan koko synnytys oli hoidettu normaalisti ja sori jos emme vastanneet vaatimuksiinne. Ei minulla ollut muuta vaatimusta kuin empaattinen kohtelu mutta niin vain pakotettiin neljän päivän käynnistykseen joka sisälsi cytotec-lääkkeen, kaksi päivää oksitosiinia jonka annosta nostettiin koko ajan, väkisin ulos revityn ballonkin, leikkaussalista myöhässä olevan lääkärin, ja sen että tunsin kun mahaa parsitaan kiinni. Sitten eikun ukko kotiin, yö valvoen vauvan kanssa lisämaitoa kinuten kun ei omaa vielä tullut ja täysin yksin. Tai no oli huoneessa pari muutakin. Osastolla olo jatkui niin että itse sai vaihtaa lakanat ja hakea ruokansa katetripussia perässä vetäen. Siitä tiesin että on aika lähteä kotiin kun sängylle oli jätetty kasa lappuja ja hoitaja kävi kurkkaamassa housuihin todeten kaiken olevan normaalisti. Olipa kiva reissu. Mutta hei, terve lapsi niin mitäpä minä tässä valitan. Tämä viimeinen siis niille joiden mielestä edm. on normaalia.
Myöhässä olevan lääkärin?
Et sitten taida tietää, että lääkärille voi tulla kiireellinen, hengenvaarallinen leikkaus, tai edellisessä leikkauksessa yllättävä tilanne.On ihan normaali käytäntö, että kynnelle kykenevät potilaat petaavat omat sänkynsä ja hakevat omat ruokansa.
Sairaala ei ole hotelli eikä hoitajat ole tarjoilijoita.
Olet tainnut katsoa liikaa jenkkisarjoja, joissa synnyttäjät palvellaan kengänpohjatkin nuollen.
Siellä vain läpsähtää 5-numeroinen lasku postissa.Sitäkö haluat?
Ei ihme että tämä kampanja menee pilalle, jos valitukset on tätä luokkaa.
Hohhoijaa. Tässäpä hyvä esimerkki synnytysväkivallan kieltäjistä. Missä luki että synnyttäjä vaati hotellipalveluita? Opettele sisäistämään lukemasi teksti, kuvittele se omalle kohdallesi, yritä löytää empatiakyky itsestäsi ja ole onnellinen ettet ole joutunut kokemaan samaa nöyryytystä.