Onko nyt rajoituskiiman taas noustessa mietitty lainkaan koronarajoitusten vaikutuksia kansalaisten mielenterveyteen?
Minusta on todella hullua lähteä sulkemaan yhteiskuntaa näin vuoden pimeimpänä aikana, kun itsemurhia tehdään muutenkin keskimääräistä enemmän. Elämme jatkuvassa pimeydessä nyt marraskuussa ja ihmisiä kehotetaan vielä välttämään sosiaalisia kontakteja. Ihmiset jäävät koteihinsa sitten hautomaan yksin synkkiä ajatuksia. Tästä ei seuraa kyllä mitään hyvää...
Kommentit (168)
Vierailija kirjoitti:
Inhorealisti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen introvertti, mutta olen huomannut että psyykkinen terveyteni on alkanut rakoilla. Toki kun masennustaipumusta on, niin on alttiimpi tällaiselle. Etätyö ei ole tehnyt ollenkaan hyvää, vaikka aluksi kuvittelin, että se sopisi minulle.
Minustakin mielenterveysvaikutuksiin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Itse olen työelämässä ja keski-ikäinen, joten pärjään aina jotenkin, mutta olen huolissani nuorista ja etenkin opiskelujen alkuvaiheessa olevista. Se on oikeasti haastavaa aikaa monelle, vaikka osa toki selviytyy poikkeusoloistakin leikiten. Nyt jo tiedetään, että nuorten masennusoireet ovat lisääntyneet.
Mitä useampi turha tyyppi tappaa itsensä niin sen halvempaa yhteiskunnalle ja samalla heikoin aines poistuu geenipoolista.
Jos mä tappaisin itseni, 9 ihmistä jäisi työttömäksi. En nimittäin mullan alta pystyisi jatkamaan yritystoimintaa.
Luuletko olevasi korvaamaton? Voihan toiveesi toteutua ja kuolet kotonaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mielenterveys on pahemmin vaarassa, jos läheisiä kuolee tähän hirvittävään tautiin tai saa jotain kauheita vaurioita.
Mikä näissä rajoituksissa on niin kamalaa?
Kuoleminen on normaalia. Kenenkään mielenterveys ei kärsi siitä, että joku jo lähtökuopissa oleva vanhus kuolee -ja heitähän suurin osa kuolleista on. Jokainen meistä on varmasti menettänyt sen verran läheisiään että tietää kyllä miltä se tuntuu.
Nuorten mielenterveys on merkittävästi vakavampi asia kuin keski-ikäisten noulifettäjätätien pelkotilat. Olen nimittäin huomannut, että niitä nämä pelkääjät ovat: vanhenevia naisia, joilla hormonit ja nuppi heittää ja on tyhjän pesän syndrooma.
Itse jouduin panemaan välit poikki yhteen tuollaiseen hysteerikkokaveriini joka suostui näkemään vain ulkona ja maski naamalla vaikka meidän 20 000 asukkaan kunnassa on tähän mennessä ollut kokonaista 50 koronatapausta eikä kumpikaan meistä edes liiku juuri missään...
Minua rajoitukset eivät vaivaa, mutta mites kaikki ne nuoret, joille kaveripiiri ja harrastukset ovat todella tärkeitä identiteetin rakentumisen vuoksi? Mites ne vanhukset, joille se kahvilassa käynti ja tuttavien näkeminen on todella tärkeää mielen virkeänä pysymisen vuoksi?
Vierailija kirjoitti:
Ketkähän tollot aloitusta ovat alapeukuttaneet?
Minä alapeukutin. Se vasta rassaa mielenterveyttä, jos läheisesi kuolee koronan takia. Nettiyhteydet ovat olemassa, niillä voi pitää yhteyttä. Nyt tauti pitää saada hallintaan ja rajoitustoimet ovat paikallaan. Ulkoilua ei ole keneltäkään kielletty, voihan tuttavia tavata vaikka kävelylenkillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä, ja myös ihan fyysiseen terveyteen, kun kiireetön hoito lykätään tulevaisuuteen kun varaudutaan sairaaloiden täyttyvän koronapotilaista. Periaatteessa kiireettömästäkin asiasta voi tulla hankalampi hoitaa kun hoito pitkittyy.
Mäkin odotan, että tämä olisi ohi, että voisin mennä hammaslääkäriin, silmälääkäriin ja tavalliseen lääkäriin ja kampaajalle ja vaikka mitä alkaa jo olla listalla. Verikokeeseenkin pitäisi mennä mutta ei uskalla lähteä kun ei ole ihan pakko, vielä ...
No itse olen kyllä käynyt kaikissa mainitsemissasi tässä korona-aikaan. Maski naamassa ja hyvästä hygieniasta huolehtien nyt tietysti.
Mä en mennyt kun mä oikeasti luulin, että ehkä se nyt onkin ihan hirveä virus mutta nyt on alkanut jo vähän epäilyttämään kun kukaan silmäätekevä ei ole edes kuollut. Olin varma, että Ahtisaaret kuolee, Martti ainakin mutta hupsista keikkaa, eikös mitä.
Motivaatio koko hommaan on mennyt. Kun heinäkuun lopuksi kaikki vaan avattiin yhdessä rysäyksessä, ja se kuulemma oli ihan ok, niin MIKSI NYT pitää kaikki yhtäkkiä sulkea?
Pah, onpa mielenterveys heikoissa kantimissa, jos joku muutaman viikon eristys aiheuttaa hirrrveää ahdistusta. Nykyään on netit ja TV:t, videopuhelut ja Teamsit, ei voi edes puhua mistään "sosiaalisesta eristäytymisestä." Opetelkaa olemaan itseksenne, ehkäpä opitte jotakin itsestänne.
Ihmiset ovat niin itsekeskeisiä, ettei kukaan koskaan milloinkaan saisi heitä rajoittaa. Oikeita hyvinvointiyhteiskunnan hemmoteltuja kakaroita. Jos keskiajalla olisi ruton tullessa tajuttu panna yhteiskunta kiinni, niin vähemmällä olisivat säilyneet. Olemme kuitenkin kehittyneet tuosta ja nyt pandemian jyllätessä pannaan ovet säppiin. Ei ole suomalaiselle vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä, ja myös ihan fyysiseen terveyteen, kun kiireetön hoito lykätään tulevaisuuteen kun varaudutaan sairaaloiden täyttyvän koronapotilaista. Periaatteessa kiireettömästäkin asiasta voi tulla hankalampi hoitaa kun hoito pitkittyy.
Mäkin odotan, että tämä olisi ohi, että voisin mennä hammaslääkäriin, silmälääkäriin ja tavalliseen lääkäriin ja kampaajalle ja vaikka mitä alkaa jo olla listalla. Verikokeeseenkin pitäisi mennä mutta ei uskalla lähteä kun ei ole ihan pakko, vielä ...
Kuulun riskiryhmään ja kaikki mainitsemasi lääkärit , kampaaja ja vieläpä silmänpohjakuvaus .Olen kyllä hoitanut /käynyt MIKÄ ESTÄÄ SINUA ,verikokeet on lähetteellä /ajanvaraus !Sinulla on saamattomuutta , eikä mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Turha koronaa syyttää.
Voi kävellä, pyöräillä, mennä metsään, merenrannalle, puistoon.
Kun on harrastanut noita jo 9 kk niin vaihtelua kaipaa. En sitä paitsi muutenkaan ole mikään ulkoilmaihminen mutta pakon edessä olen vähän metsässäkin rämpinyt. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketkähän tollot aloitusta ovat alapeukuttaneet?
Minä alapeukutin. Se vasta rassaa mielenterveyttä, jos läheisesi kuolee koronan takia. Nettiyhteydet ovat olemassa, niillä voi pitää yhteyttä. Nyt tauti pitää saada hallintaan ja rajoitustoimet ovat paikallaan. Ulkoilua ei ole keneltäkään kielletty, voihan tuttavia tavata vaikka kävelylenkillä.
...paitsi ainakin täällä Helsingissä pällit ulkoilijat kävelee olkapäätä hipoen vastaantulijoiden ohi, koronasta välittämättä. Junteimmat yskii samalla - ja ilman maskia tietenkin.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin pitäisi mennä huomenna lääkäriin, mutta en käytännössä nyt voi mennä koska sattuu nyt olemaan flunssa samaan aikaan.
Eli menet testiin, eikö vaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhorealisti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen introvertti, mutta olen huomannut että psyykkinen terveyteni on alkanut rakoilla. Toki kun masennustaipumusta on, niin on alttiimpi tällaiselle. Etätyö ei ole tehnyt ollenkaan hyvää, vaikka aluksi kuvittelin, että se sopisi minulle.
Minustakin mielenterveysvaikutuksiin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Itse olen työelämässä ja keski-ikäinen, joten pärjään aina jotenkin, mutta olen huolissani nuorista ja etenkin opiskelujen alkuvaiheessa olevista. Se on oikeasti haastavaa aikaa monelle, vaikka osa toki selviytyy poikkeusoloistakin leikiten. Nyt jo tiedetään, että nuorten masennusoireet ovat lisääntyneet.
Mitä useampi turha tyyppi tappaa itsensä niin sen halvempaa yhteiskunnalle ja samalla heikoin aines poistuu geenipoolista.
Jos mä tappaisin itseni, 9 ihmistä jäisi työttömäksi. En nimittäin mullan alta pystyisi jatkamaan yritystoimintaa.
Luuletko olevasi korvaamaton? Voihan toiveesi toteutua ja kuolet kotonaan.
En tietenkään ole korvaamaton, mutta mä vähän luulen, että kukaan työntekijöistäni ei toivo tulevansa just nyt - kesken pandemian - irtisanotuiksi.
Vierailija kirjoitti:
Korona ei katoa vaikka kuinka rajoitetaan ja suljetaan. On hulluutta lopettaa enemmistön elämä yhden hassun flunssaan verrattavan viruksen takia. Taustalla onkin oltava jotkin poliittiset syyt eikä pelkästään virus. Miksi kansalle ei kerrota avoimesti mihin maata ollaan viemässä?
järkyttävää havaita, mitä corona tekee mielenterveydelle !!!!!!
Nuori aikuisuus on tutkitusti herkkää aikaa mielenterveysongelmien kannalta. Eli silloin niitä todennäköisemmin tulee jos on tullakseen. Tämänkin voisi pitää mielessä, kun ihmettelee "mikseivät ne vain ota itseään niskasta kiinni ja ulkoile, sillähän ne ongelmat poistuu". Vähän voisi sitä empatiakykyä kasvattaa.
Enemmän mielenterveysongelmia syntyy siitä kun ihmiset tuntevat turvattomuutta kun valtio ei suojele heitä vaaralliselta taudilta. Moni suomalainen on luottanut että asumme sivistysvaltiossa ja valtio pitää huolta omistaan, tämä käsitys on nyt saanut romahtaa totaalisesti. Täällä ei puolusteta ihmisoikeuksia elää ja pysyä terveenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mielenterveys on pahemmin vaarassa, jos läheisiä kuolee tähän hirvittävään tautiin tai saa jotain kauheita vaurioita.
Mikä näissä rajoituksissa on niin kamalaa?Kuoleminen on normaalia. Kenenkään mielenterveys ei kärsi siitä, että joku jo lähtökuopissa oleva vanhus kuolee -ja heitähän suurin osa kuolleista on. Jokainen meistä on varmasti menettänyt sen verran läheisiään että tietää kyllä miltä se tuntuu.
Nuorten mielenterveys on merkittävästi vakavampi asia kuin keski-ikäisten noulifettäjätätien pelkotilat. Olen nimittäin huomannut, että niitä nämä pelkääjät ovat: vanhenevia naisia, joilla hormonit ja nuppi heittää ja on tyhjän pesän syndrooma.
Itse jouduin panemaan välit poikki yhteen tuollaiseen hysteerikkokaveriini joka suostui näkemään vain ulkona ja maski naamalla vaikka meidän 20 000 asukkaan kunnassa on tähän mennessä ollut kokonaista 50 koronatapausta eikä kumpikaan meistä edes liiku juuri missään...
Minua rajoitukset eivät vaivaa, mutta mites kaikki ne nuoret, joille kaveripiiri ja harrastukset ovat todella tärkeitä identiteetin rakentumisen vuoksi? Mites ne vanhukset, joille se kahvilassa käynti ja tuttavien näkeminen on todella tärkeää mielen virkeänä pysymisen vuoksi?
JOUDUIT panemaan välit poikki kaveriin, joka halusi tavata ulkona??? Onko sulla vakava ulkoilma-allergia vai mikä oli se pakottava syy, ettet voinut tavata ulkona?
Vierailija kirjoitti:
Enemmän mielenterveysongelmia syntyy siitä kun ihmiset tuntevat turvattomuutta kun valtio ei suojele heitä vaaralliselta taudilta. Moni suomalainen on luottanut että asumme sivistysvaltiossa ja valtio pitää huolta omistaan, tämä käsitys on nyt saanut romahtaa totaalisesti. Täällä ei puolusteta ihmisoikeuksia elää ja pysyä terveenä.
Kyllä tässä on kyse ihan siitä, että yksilöt eivät ole ottaneet vastuuta leviämisen estämisestä. Eli nimenomaan päinvastoin kuin väitit. Valtio joutuu nyt puuttumaan, koska ihmisiä ei kiinnostanut riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketkähän tollot aloitusta ovat alapeukuttaneet?
Minä alapeukutin. Se vasta rassaa mielenterveyttä, jos läheisesi kuolee koronan takia. Nettiyhteydet ovat olemassa, niillä voi pitää yhteyttä. Nyt tauti pitää saada hallintaan ja rajoitustoimet ovat paikallaan. Ulkoilua ei ole keneltäkään kielletty, voihan tuttavia tavata vaikka kävelylenkillä.
Sama. Nykyään voi olla ilmaiseksi webbikameroiden kautta yhteydessä ihmisiin ja voi niitä ihmisiä käydä moikkaamassa, kunhan pidetään turvavälit tai tavatataan vaikka jossain bensa-asemalla ja kummatkin istuu autossa. Tapoja on monia tapaamisille, mutta on hyvä välttää sitä läheisyyttä.
Ja enemmän se tosiaan vaikuttaa mielenterveyteen, jos läheiset sairastuvat pahasti tai jos itse sairastuu pahasti ja joutuu sairaalaan.
Heikot sortuu elon tiellä... kirjoitti:
Pah, onpa mielenterveys heikoissa kantimissa, jos joku muutaman viikon eristys aiheuttaa hirrrveää ahdistusta. Nykyään on netit ja TV:t, videopuhelut ja Teamsit, ei voi edes puhua mistään "sosiaalisesta eristäytymisestä." Opetelkaa olemaan itseksenne, ehkäpä opitte jotakin itsestänne.
Ihmiset ovat niin itsekeskeisiä, ettei kukaan koskaan milloinkaan saisi heitä rajoittaa. Oikeita hyvinvointiyhteiskunnan hemmoteltuja kakaroita. Jos keskiajalla olisi ruton tullessa tajuttu panna yhteiskunta kiinni, niin vähemmällä olisivat säilyneet. Olemme kuitenkin kehittyneet tuosta ja nyt pandemian jyllätessä pannaan ovet säppiin. Ei ole suomalaiselle vaikeaa.
Tämä on aiheuttanutkin ongelmia niille, joilla on ollut hyvä elämä: vakituiset työt, varaa matkustella ja käydä kahviloissa, terveys tallella. Lisäksi, Suomen poikkeustila on ollut todella kevyt ja siitä huolimatta kevät meni mainiosti. Nyt kun on kaamos, ihmiset eivät jaksaisi.
Omalla kohdalla tämä poikkeustila ei ole ollut mikään poikkeus vaan tavallista mielenterveyspotilaan elämää. Jollaista en siis toivo kenellekään. Oma elämäni on ollut valmiuslakia, varpaillaan oloa, ahdistusta, pelkoa ja masennusta jo parikymmentä vuotta.
Virus on yhä läsnä ja sitä ei hetkauta yhtään toisten mielenterveydelliset kuormitukset. Nyt koitetaan kaikin voimin estää viruksen leviämistä järeimmin keinoin tykkäsitte tai ette.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koronan vaikutusta nuorten mielenterveyteen on jo kartoitettu. Tässä tuloksia:
Tuloksista tuli vahvasti esille nuorten masentuneisuus, sillä noin puolet vastaajista kertoi kokeneensa pahaa oloa ja mieltä. Nuorten psyykkinen pahoinvointi on suuri huoli. Melkein puolet nuorista kokivat yksinäisyyttä kevään 2020 aikana. Etäkoulu ja harrastusten loppuminen lisäsivät nuorten sosiaalista eristäytymistä, masennusta ja yksinäisyyden kokemusta. Nuoret kokivat myös pelkoa ja epätietoisuutta. Yksinäisyys on iso asia nuoren elämässä ja voi vaikuttaa nuoren itsetuntoon. Nuori voi kokea itsessään olevan jopa jotain vikaa. Nuoret vertailevat helposti itseään muihin ajatellen, että asiat ovat muilla paremmin. Kokemus yksinäisyydestä voi olla ahdistava ja tuskallinen. Nuoruuteen kuuluu ryhmään kuuluminen, jossa voi jakaa kokemuksia, tuntea yhteenkuuluvuutta ja tehdä asioita yhdessä. Osalla kyselyyn vastannaista nuorista sosiaaliset kontaktit vähenivät, jopa lakkaisivat.
https://uasjournal.fi/3-2020/miten-korona-vaikutti-nuorten-hyvinvointii…
Tämä on surullista. Osa nuorista rajoitti elämäänsä lähes täydellisesti ja silloin varmaan onkin ottanut mielenterveyden päälle. Osa nuorista kuitenkin kykeni keväälläkin muodostamaan "koronakuplia" eli pystyi koko ajan tapaamaan myös kavereitaan, vaikka kavereita ei tavannutkaan koulussa.
Mun tytöllä (16 v) oli keväällä "koronakupla" kahden parhaimman kaverinsa kanssa. Kaikissa kolmessa perheessä vanhemmat olivat etätöissä ja ostokset tilattiin kotiinkuljetuksella. Etäopetukseen siirtymisen jälkeen kaikki olivat varmuuden vuoksi kaksi viikkoa tapaamatta muita kuin perheenjäseniään ja sen jälkeen tytöt alkoivat taas viettää aikaa yhdessä. Ulkona tai jonkun kotona. Vaikka monet harrastukset oli keväällä kiellettyjä, esim ratsastus onnistui ihan hyvin. Tytön kavereista kumpikaan ei ollut ratsastanut aiemmin, mutta innostuivat asiasta.
Turha koronaa syyttää.
Voi kävellä, pyöräillä, mennä metsään, merenrannalle, puistoon.