Onko nyt rajoituskiiman taas noustessa mietitty lainkaan koronarajoitusten vaikutuksia kansalaisten mielenterveyteen?
Minusta on todella hullua lähteä sulkemaan yhteiskuntaa näin vuoden pimeimpänä aikana, kun itsemurhia tehdään muutenkin keskimääräistä enemmän. Elämme jatkuvassa pimeydessä nyt marraskuussa ja ihmisiä kehotetaan vielä välttämään sosiaalisia kontakteja. Ihmiset jäävät koteihinsa sitten hautomaan yksin synkkiä ajatuksia. Tästä ei seuraa kyllä mitään hyvää...
Kommentit (168)
Harrastukset loppuu ja liikuntapaikat menee kiinni. Onneksi baarit on auki sinne vaan laulamaan karaokea! Ja puolenyön jälkeen pitää vaan muistaa pitää oma taskumasa mukana.
Teki niin tai näin niin lopulta kuolo korjaa meistä jokaisen.
Ei ole ajateltu lainkaan. On paljon ryhmiä, joille koronarajoitukset ovat itse koronaa isompi terveysriski. Esimerkiksi lapset ja nuoret, heille korona on vain nuhakuume ja riski jälkitaudeista / taudin pitkittymisestä on hyvin pieni. Kuolemia ei ole tainnut olla nuorissa ikäluokissa lainkaan. Sen sijaan kotiin eristäminen, mihin nyt PK-seudulla ollaan käytännössä menossa kun toinen aste siirretään etäopiskeluun ja harrastukset kielletään, johtaa tutkitusti ahdistuneisuuteen, masennukseen, paniikkihäiriöihin, syömishäiriöihin ym. Nämä ovat myös tappavia tauteja, sillä ne lisäävät itsetuhoisuutta. Ne voivat myös viedä toimintakyvyn vuosikausiksi.
Järkevämpää olisi eristää riskiryhmät ja antaa muiden elää suht normaalisti. Tähän vielä maskipakko ja korostunut hygienia + turvavälit.
Koronakiimassa ei ole otettu mitään muuta huomioon kuin se että ei vaan yhtään leviäisi. Kaikki muut hoidot on käytännössä lopettu hammashoitoja myöten, ihmisille lahoo hampaat suuhun kun hoitoon ei pääse.
Samoin talousvaikutuksia ei lasketa yhtään, velkaa tehdään niin paljon kuin vain saadaan. Hirvittää se hetki kun on maksun aika.
Kyllä alkaa olla kova hinta lappu tällä pelleilyllä! ja kaikki ihan turhaan, virus ei katoa mihinkään näillä rajoitteilla.
Kuolleisuus ei koronan myötä ole noussut yhtään
Se pitäisi jalkautua tuonne ulos joukolla vaatimaan muutosta asiaan. Puuttuu se yhteenkokoava voimahahmo.
Niinpä! Nyt kun juuri olisi jotakin virkistystä ja iloa tavinnut, niin kaikkiin vaarattomiin paikkoihin pannaan lappu luukulle! Koulut olisi ennemmin voinut laittaa etäkouluiksi. Sieltä se virus perheisiin tulee.
En ymmärrä miten tässä jaksaa kevääseen asti. En todellakaan ymmärrä. Jaksaminen on jo muutenkin ikävän kevään ja kesän jälkeen ollut kovalla koetuksella.
Eliittihän nimenomaan haluaa että moni lopettaisi elämänsä. Ei heitä kiinnosta muu kuin oma agenda.
Ei ole ajateltu. Tämä jojoilu tulee jatkumaan vielä pitkään. Nyt asetetut rajoitustoimet eivät tule vaikuttamaan kovinkaan paljon uusien tartuntojen määrään vaan epidemia leviää edelleen. Hitaammin ehkä kuin ilman rajoituksia. Ja mitä pidempään tilanteen annetaan jatkua, sitä pidempään kestää ennenkuin voidaan elää normaalisti. Tästä kärsivät niin kansalaiset kuin talouselämäkin. Yritykset eivät kestä kuukausikaupalla vähentynyttä asiakasmäärää.
Niinpä, ja myös ihan fyysiseen terveyteen, kun kiireetön hoito lykätään tulevaisuuteen kun varaudutaan sairaaloiden täyttyvän koronapotilaista. Periaatteessa kiireettömästäkin asiasta voi tulla hankalampi hoitaa kun hoito pitkittyy.
Vierailija kirjoitti:
Niinpä, ja myös ihan fyysiseen terveyteen, kun kiireetön hoito lykätään tulevaisuuteen kun varaudutaan sairaaloiden täyttyvän koronapotilaista. Periaatteessa kiireettömästäkin asiasta voi tulla hankalampi hoitaa kun hoito pitkittyy.
Mäkin odotan, että tämä olisi ohi, että voisin mennä hammaslääkäriin, silmälääkäriin ja tavalliseen lääkäriin ja kampaajalle ja vaikka mitä alkaa jo olla listalla. Verikokeeseenkin pitäisi mennä mutta ei uskalla lähteä kun ei ole ihan pakko, vielä ...
Naurattaa nämä puheet että ihmisten mielenterveys ei kestä koronarajoituksia.
Aika heikoissa kantimissa on.
Vierailija kirjoitti:
Ketkähän tollot aloitusta ovat alapeukuttaneet?
Alapeukuttaisin vaikka sata kertaa jos mahdollista, niin typerä avaus.
Itsekin pitäisi mennä huomenna lääkäriin, mutta en käytännössä nyt voi mennä koska sattuu nyt olemaan flunssa samaan aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa nämä puheet että ihmisten mielenterveys ei kestä koronarajoituksia.
Aika heikoissa kantimissa on.
Oletko itse työtön, jolle ohjatut harrastukset ovat henkireikä? Jos ne loppuvat, niin sitten loppusyksy menee lähinnä kotona kökkiessä.
Vierailija kirjoitti:
Harrastukset loppuu ja liikuntapaikat menee kiinni. Onneksi baarit on auki sinne vaan laulamaan karaokea! Ja puolenyön jälkeen pitää vaan muistaa pitää oma taskumasa mukana.
Kyllä baarit menee kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin pitäisi mennä huomenna lääkäriin, mutta en käytännössä nyt voi mennä koska sattuu nyt olemaan flunssa samaan aikaan.
SE ON KORONA!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa nämä puheet että ihmisten mielenterveys ei kestä koronarajoituksia.
Aika heikoissa kantimissa on.Oletko itse työtön, jolle ohjatut harrastukset ovat henkireikä? Jos ne loppuvat, niin sitten loppusyksy menee lähinnä kotona kökkiessä.
Valintoja, valintoja. Niin työttömyys, harrastukset, opiskelut ja muu.
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa nämä puheet että ihmisten mielenterveys ei kestä koronarajoituksia.
Aika heikoissa kantimissa on.
Mä olen aika introvertti ihminen, mutta silti mua alkaa jo kyllästyttää koko pandemia. Mieleterveyteni ei järky siksi, että kirjastot tms paikat menevät muutamaksi viikoksi kiinni, vaan siksi, että tämä jojoilu tulee jatkumaan ainakin ensi kesään asti. Paikallinen ravintola, jossa olen etätyöläisenä käynyt todella usein lounaalla, ilmoitti eilen lopettavansa toimintansa. Ei ole enää kannattavaa, kun asiakasmäärä on romahtanut eikä ole mitään tietoa, milloin asiakkaat palaavat vai palaavatko enää koskaan.
Itsemurhia tehdään tunnetusti eniten keväällä.
Suomi ei ole ainoa maa, jossa koronarajoituksia annetaan, eikä edes tiukimmista päästä.
Useissa maissa jopa Euroopassa on ulkonaliikkumiskieltoja illalla ja yöllä sekä tiukkoja määräyksiä joiden rikkomisesta rangaistaan sakoilla.
Aivan paskaa alkaa arvostella rajoituksia, ja nyt niitä ei olekaan voinut antaa hallitus, jota hallitusta ette ainakaan voi niiden takia haukkua.
Ja jos rajoituksia ei olisi, niin huudettaisiin, ettei Suomi välitä yhtään koronaan kuolevista kansalaissistaan.
Joillekin hulluille asiat ovat aina väärinpäin.
Keväälläkin itsemurhissa nähtiin 15 prosentin kasvu koronarajoitusten myötä:
https://yle.fi/uutiset/3-11351803