Lue keskustelun säännöt.
Olen pilannut suhteeni miniään ja poikaani :( Mitään tehtävissä?
29.03.2014 |
En uskonut, että joku päivä minusta tulee tämmöinen anoppi. Esikoiseni löysi tyttöystävän ja ajattelin, että toivottavasti hän on kiva pojalleni ja toivoin, että voisin myös tulla läheiseksi miniän kanssa, minulla ei ole ollut yhtään tytärtä. Jotenkin tämä tyttö ei ollut ollenkaan samanhenkinen kuin minä. Hyväksyin jo sen, että ei olla samalla aaltopituudella, mutta oikein mukava tyttö hän on ja ilmeisesti tekee poikani onnelliseksi. Hyvin nopeasti poikani kosi tyttösytäväänsä ja kolmen vuoden aikana taphtunut seuraavat asiat: ensi tapaaminen, yhteenmuutto, kihlat, häät ja nyt odottavat esikoistaan.
Jotenkin tää kaikki on tullut niin nopeasti minullekin, ei ole ollut kunnolla aikaa sopeutua kaikkii uutisiin. Tuntuu siltä, että joka kerta kun poikani ja miniä tulevat kylään niin aina on jokin suuri uutinen kerrottavana.
Olen oikeasti tosi onnellinen, että poikani on löytänyt puolison, jota rakastaa ja ylpeä, että hänestä tulee pian isä, mutta mun mielessäni mun poika on vielä hädintuskin aikuinen, jotenkin tuo kotoa poismuutto meni niin yllättävän nopeasti. Silloin ajattelin, että totta kai tämä suhde kaatuu ja pian poikani varmaankin tulee häntä koipien välissä takaisin. En edes viitsinyt suunnitella mitäán muutosta pojan huoneeseen, koska alitajuisesti ajattelin, ettei tämä ole lopullista.
Yli kuukausi sitten poikani tuli käymään kotona vaimonsa kanssa ja kertoivat innostuneena raskaudesta. En ymmärrä omaa káyttäytymistäni, mutta en tiedä miksi, mutta niin vain kävi että tulin tosi surulliseksi. Jotenkin vielä häidenkin aikaan ajattelin, että niin ne ihmiset menee naimisiin ja yli puolet eroaa, ei tämä vielä lopullista ole, mutta nyt kun kuulin, että pojastani tulee isä, se tuntui niin lopulliselta.
Käyttäydyin tosi tyhmästi, en onnitellut, olin todella kylmä. Siitä poikani sitten loukkaantui ja kysyi, että mikä mua vaivaa? En osannut yhtäán suoltaa ajatuksiani ja niin sanotusti päästin kaiken ulos. En edes muista kovin hyvin mitä sanoin mutta sanoin että en pidä siitä, että kaikki on tapahtunut niin nopeaan, pelkään heidän puolesta ja mulla on huono fiilis näistä heidän ilouutisistaan ja taisin sanoa, että en todellakaan haluaisi isoäidiksi ainakaan tuolle miniälle.
Poikani oli ihan raivoissaan, miniä itki ja lähtivät ulos...
En ymmärrä mikä muhun meni. Voi kun vaan voisin mennä ajassa taaksepäin ja pistää suun suppuun. Ihan totta en edes ajattele noin mitä sanoin ääneen. Ne olivat vaan sellaisia huonon mielen purskahteluja. Oma vanhentumiseni harmittaa minua, menopaussikin on alkanut, asumme pian kahdestaan miehen kanssa kotona. Mielessäni vaan mulla on kaksi pientä poikaa kotona, joilla ei ole vielä omia lapsia ja vakavia tyttóystäviä saatikka vaimoja.
Nyt olen yrittänyt soittaa pojalleni, mutta hän ei vastaa puheluihin eikä viesteihin. Olen laittanut jopa työsähköpostiin viestiä, ei vastauksia. Sama homma miniän kanssa. Ainoo vastaus minkä sain oli, että ei suosittele tulemaan heille kylään.
Menin mokaaman kaiken. Nyt miniäni sisällä kasvaa lapsi, jota en ehkä koskaan saa edes tuntea.
Mikä avuksi? Onko kelläkään kokemusta? Olen oikeasti ihan neuvoton. Toivon kuulevani edes jotain pojastani, pahinta on, ettei hän reagoi mihinkään. Oikeasti jo kaipaan poikaani ja miniääni ja jos he jotenkin voisivat antaa anteeksi minulle en varmasti ikinä sanoisi tai tekisi mitään miká loukkaisi heitä. Tää koko tilanne vaikuttaa muhun niin etten saa edes kunnolla nukutuksi tai syödyksi.
Kommentit (441)
Minulla on vain yksi kysymys ap:lle: mitä on ne kuviot, joissa äidin pitää saada olla mukana aikuisen lapsen elämässä? Siis ennen tuota välirikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis ei. Mä inhoan näitä tyyppejä jotka oikeuttaa kaiken paskan sillä että ovat "suorapuheisia ja äkkipikaisia" luonteita ja heitä pitäisi jotenkin ymmärtää, jos ja kun ne sitten kilahtavat.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 19:57"]
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 19:50"]
Välien jäädyttäminen ei johtunut vain tästä viimeisimmästä purkauksesta, se oli viimeinen niitti. Tajuatko yhtään miten pitkäpinnaisia poika vaimoineen on ollut sinua kohtaan? He vetivät nyt rajat suhteelle ja omalle sietämiselleen ja siihen sinun on tyytyminen. Käytöksesi on ollut äärimmäisen vahingoittavaa heitä kohtaan koko ajan. Tervehtymisesi ei ala toden teolla ennenkuin kykenet näkemään ja hyväksymään ehkä-lopulliseen pesäeroon johtaneet syyt.
[/quote]
Kyllä mä itsekin sen nyt näen jälkeenpäin, että minun ja lapseni ja miniän suhteessa oli monta juttua vinossa jo aiemmin. Olisi pitänyt puhua näistä asioista ennen kuin ne paisuivat liian suuriksi.
Olen hyvin äkkipikainen luonne, sanon usein asiat vähän liiankin suoraan. Minusta usein tuntuu siltä. että perhe ja ystävät olettavat aina minun olevan se, joka aloittaa sen vyyhdin purkamisen ongelmatilanteissa. Useissa ihmissuhteissa on tullut jännitteitä ja sitten minusta aina tuntuu siltä, että asiat vain kasaantuu ja muut odottavat minun aloittavan ottamalla hankalat asiat puheeksi ja ehkä hiukan "raivoamallakin". Olisi virkistävää, että joskus minun ei tarvitsi aloittaa vaan joku toinen uskaltaisi puhua vaikeistakin asioista ja olemaan se eka raivoaja.
ap
[/quote]
Sulla on kyllä tosi kummallinen käsitys ihmissuhteista ja siitä miten niitä hoidetaan. Jep, kyllä se on ihan normaalia, että välistä riidellään ja raivotaan, mutta ei se ole mikään pattitilanteiden ainoa ratkaisukeino. Asioista voi puhua niin että asiat riitelee, ei niin että kunnioitus puuttuu ja mennään henkilökohtaisuuksiin ja möläytellään törkeyksiä. Olet ehkä tottunut siihen, että pieni perhe pyörii ja hyörii tapahtui mitä tapahtui ja kaikki möläytykset ja törkeydet annetaan anteeksi ja painetaan villaisella. Mutta kun elämä ei useimmiten toimi niin! Jopa perheenjäsenillä on oikeus mitan täyttymiseen ja välien katkaisemiseen.
Äkkipikaiset ihmiset turhan usein puolustelevat huonoa käytöstää sillä, että" mä vaan olen tällainen". Me muut joudumme käyttäytymään kunnolla kun ap:n kaltaiset käyttäytyvät kuin moukat.
Niin, kaikki tapahtui niin nopeasti mielestäsi koska halusit loppuun asti uskoa ettei poika koskaan irtaudu mother & son -tiimistä. Tässä ketjussa on jo aika monta kertaa toistettu ettei kolme kokonaista vuotta ole liian pikaista etenemistä. Ja aikuisen ihmisen ei todellakaan tarvitse anella naimalupaa äidiltä tai isältä, ei meidän vapaassa kulttuurissamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 17:05"]
Olenko mä ainoa, jonka mielestä pojan ja miniän reaktio (siis ei ensireaktio, vaan se etteivät suostu olemaan missään yhteydessä yms) on ylimitoitettua? AP:han ymmärtää toimineensa väärin, kyllä hän ymmärtää jo sen ja että ei ollut valmis luopumaan pojastaan. Kyllä mäkin olisin aluksi varmaan raivostunut, mutta kai aikuiset voi nyt asioista puhua?
Missä ne "tunteille ei voi mitään" -tyypit nyt on? Yleensä niitä on pettämisketjut täynnä.
Mun mielestä tuo ei ole sellainen asia, että kaikki yhteydet pitäis katkaista. Mutta pahoittelemisen ja anteeksipyynnön paikka kuitenkin.
[/quote]
Olen kanssasi samaa mieltä. Aikuisen lapsen pitäisi pyrkiä ymmärtämään vanhempiaan samaan tapaan kuin muitakin ihmisiä. Ehkä poikakin on vielä jumissa lapsuudessaan siinä mielessä, että hän odotti pikkulapsen tavoin äitinsä olevan yli-ihminen, jolle ei voi sattua virheitä eikä ylilyöntejä. Nyt olisi aika kasvaa aikuiseksi ja ottaa toinen ihminen ihmisenä.
Luulen että takertuvuutesi on häirinyt poikaasi, miniääsi ja heidän suhdettaan jo pidempään. Lyhyesti: sinua ja sammakoitasi on "siedetty" tähän asti mutta tuo viimeisin todella asiaton ja töykeä kommentti ("ainakaan tuolle miniälle") oli viimeinen pisara. Luulen että olet nyt pahoillasi pikemminkin siitä että poika on valinnut vaimonsa sinun sijaasi. Jos olisit sanonut nämä samat asiat ja poika olisikin jättänyt vaimonsa, olisit tyytyväinen; kaikki meni juuri niin kuin ajattelit ja poika palasi luoksesi. Vaikutat katuvalta mutta en usko että kadut sitä mitä sanoit vaan sitä että sen takia menetit poikasi. Miniäähän et edes halunnut enkä usko että mikään on sitä asiaa muuttanut. Elät liikaa poikasi nahoissa ja haluat hänelle asioita jotka haluat itsellesi etkä usko että tuo aikuiseksi kasvanut ihminen osaa ilman apuasi tehdä oikeita valintoja; sinähän tiedät paremmin mikä hänelle on hyväksi, tai luulet tietäväsi. Kehottaisin sinua käymään terapiassa ennen kuin alat rakentamaan suhdetta heihin uudelleen. Kun lapsi syntyy - ja jos hän muistuttaakin isäänsä - saatat kohdistaa häneen ne tunteet joita et voi enää kohdistaa poikaasi. Kokemusta on; nykyinen EX-anoppini kutsui itseään toistuvasti lapsenlapsensa äidiksi ja päätti kummitkin. Tilanne jatkui kaikinpuolin tukahduttavana kunnes oli jo lapsen takia pakko pistää yhteydenpito jäihin; hänkään ei kestänyt sitä jatkuvaa omimista ja lääppimistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 20:03"]
Minulla on vain yksi kysymys ap:lle: mitä on ne kuviot, joissa äidin pitää saada olla mukana aikuisen lapsen elämässä? Siis ennen tuota välirikkoa.
[/quote]
Varmasti minut nyt taas teilataan mielisairaaksi ja narsistiksi ja miksi lie, mutta vastaan, koska kysyit asiallisesti.
Minun mielestä ideaalisessa tilanteessa, äiti pysyisi lapsen elämässä mukana ja tärkeänä henkilönä vaikka vaimo ja lapset olisi kuvioissa. Äidiltä kysyttäisiin mielipiteitä tärkeiden päätösten kanssa (uusissa elämänvaiheissa, esimerkiksi keskusteltais tulevasta avioliitosta ennen kuin on jo päätös lyöty lukkoon, kysyttäis äidin mielipidettä siitä jos muutetaan toiselle paikkakunnalle, kysyttäis mielipidettä siitä, että kenen luona vietetään joulua milloinkin) äidin luona käytäisiin kylässä, otettais yhteyttä oma-aloitteisesti ja spontaanisti. Kysyttäis neuvoa ja mielipiteitä äidiltä, vaikka ihan sen vuoksi, että arvostettais elämänkokemusta ja haluttais osoittaa äidille, että hän on tarvittu ja arvostettu edelleen.
Olisin myös kaivannut parempaa suhdetta miniään. Koskaan ei hän kutsunut minua mihinkään kahdenkeskeiseen, tuli vain kylään miehen kanssa kahdestaan, ei kysellyt minun kuulumisia, ei kysellyt miten mulla menee töissä, selittivät aina vaan omasta elämästäán, suurista uutisistaan.
Tuolaisia asioita toivoin minun ja poikani ja miniän suhteesta.
ap
Siis mitä? Mitään raivoamista ihmissuhteissa ei todellakaan tarvita, kasva nyt aikuiseksi ja opettele kunnioittavaa käytöstä muita kohtaan. Järkyttävän päällekäyvää sun käytös!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla tulee sellainen tunne että ap kuvittelee että poikansa on jotain velkaa hänelle siitä että hän on ollut yh. Nyt pojan pitäisi tukea äitiään jotta he voisivat yhdessä taistella maailman pahuutta vastaan.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 20:11"]
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 20:03"]
Minulla on vain yksi kysymys ap:lle: mitä on ne kuviot, joissa äidin pitää saada olla mukana aikuisen lapsen elämässä? Siis ennen tuota välirikkoa.
[/quote]
Varmasti minut nyt taas teilataan mielisairaaksi ja narsistiksi ja miksi lie, mutta vastaan, koska kysyit asiallisesti.
Minun mielestä ideaalisessa tilanteessa, äiti pysyisi lapsen elämässä mukana ja tärkeänä henkilönä vaikka vaimo ja lapset olisi kuvioissa. Äidiltä kysyttäisiin mielipiteitä tärkeiden päätösten kanssa (uusissa elämänvaiheissa, esimerkiksi keskusteltais tulevasta avioliitosta ennen kuin on jo päätös lyöty lukkoon, kysyttäis äidin mielipidettä siitä jos muutetaan toiselle paikkakunnalle, kysyttäis mielipidettä siitä, että kenen luona vietetään joulua milloinkin) äidin luona käytäisiin kylässä, otettais yhteyttä oma-aloitteisesti ja spontaanisti. Kysyttäis neuvoa ja mielipiteitä äidiltä, vaikka ihan sen vuoksi, että arvostettais elämänkokemusta ja haluttais osoittaa äidille, että hän on tarvittu ja arvostettu edelleen.
Olisin myös kaivannut parempaa suhdetta miniään. Koskaan ei hän kutsunut minua mihinkään kahdenkeskeiseen, tuli vain kylään miehen kanssa kahdestaan, ei kysellyt minun kuulumisia, ei kysellyt miten mulla menee töissä, selittivät aina vaan omasta elämästäán, suurista uutisistaan.
Tuolaisia asioita toivoin minun ja poikani ja miniän suhteesta.
ap
[/quote]
Jatkokysymys: onko sinulla ollut noin oman äitisi kanssa? Entäpä oman ensimmäisen anoppisi kanssa?
t. 316
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hemmetti ap:ta, voiko joku olla ihan oikeasti noin vallanhaluinen ja keskipisteeksi pyrkivä tyyppi?? Aikuinen lapsi saa muuttaa vaikka toiselle puolelle maailmaa ilman neuvottelemista äidin ja/tai isän kanssa. Etkö saa tarvitsemaasi arvostusta esim. työelämästä kun sitä pitäisi väkisin repiä aikuinen-lapsi suhteesta? Miniä ei tainnut haluta kysellä sinulta mitään tylytystesi jälkimainingeissa, ajattelee tietysti että antaa muorin olla kun ei kerran mikään kelpaa.
Neuvottelee avioliitosta äidin kanssa? No voi nyt vittu. En usein kiroile, mutta en keksi parempaakaan sanaa kuvaamaan sitä minkä aatoksen tuo toi.
IRROTTAUDU NYT! Pelasta se nuorempi poikasi ja hae apua heti huomenna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Olisin myös kaivannut parempaa suhdetta miniään. Koskaan ei hän kutsunut minua mihinkään kahdenkeskeiseen,"
Mä en miniänä edes tiennyt että anopille pitäisi ehdottaa jotain kahdenkeskeistä.. Miksi pitäisi??
"Tuntuu siltä kuin pikkupoikani olisi muuttunut yhdessä yössä itsenäiseksi aikuiseksi. Kaikki äiditkö osaa suhtautua tällaiseen muutokseen helposti? Olenko ihan oikeasti ainoa äiti maailmassa, joka on epäonnistunut tässä tilanteessa?"
Ei, et ole.
Oma äitini ahdistui kun molemmat lapset lensivät pesästä melkein yhtäaikaa. Äitini ei koskaan tuonut sitä meille esille, vaan hän kaikessa hiljaisuudessa kävi terapiassa vastaanotolla kysymässä onko ko.tunteet normaaleja.
Ja onhan ne, se on sitä luopumisen tuskaa.
Siinä kestää hetki tottua, mutta isoin virhe minkä voi tehdä on syyllistää lapsia, puhua nuoremmalle että isompi tulee vielä kotiin(väärentää nuoremman maailmankuvaa epäreilusti ja saa hänet tuntemaan huonoa omatuntoa asioista joista ei pitäisi!).
Sinulla on ollut kuitenkin jo 3 vuotta aikaa sopeutua, joka on jo todella pitkä aika. Sinä et siis aivan reagoi tähän niinkuin keskivertoihminen reagoi, mutta terapian avulla voisit saada uutta perspektiiviä asiaan.
Mulla anoppi haukku narsistiseksi ämmäksi ja etten hänen poikaansa ansaitse. Taisipa siinä ohessa haukkua mun vanhemmatkin joita hän ei koskaan ole tavannut. Hän pyysi kyllä anteeksi mutta mulla on sen verran omantunnonarvoa että sanoin tälle katkeralle naikkoselle adjö. Ei ollu nimittäin ensimmäinen kerta toi hänen "purkauksensa"
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 20:11"]
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 20:03"]
Minulla on vain yksi kysymys ap:lle: mitä on ne kuviot, joissa äidin pitää saada olla mukana aikuisen lapsen elämässä? Siis ennen tuota välirikkoa.
[/quote]
Varmasti minut nyt taas teilataan mielisairaaksi ja narsistiksi ja miksi lie, mutta vastaan, koska kysyit asiallisesti.
Minun mielestä ideaalisessa tilanteessa, äiti pysyisi lapsen elämässä mukana ja tärkeänä henkilönä vaikka vaimo ja lapset olisi kuvioissa. Äidiltä kysyttäisiin mielipiteitä tärkeiden päätösten kanssa (uusissa elämänvaiheissa, esimerkiksi keskusteltais tulevasta avioliitosta ennen kuin on jo päätös lyöty lukkoon, kysyttäis äidin mielipidettä siitä jos muutetaan toiselle paikkakunnalle, kysyttäis mielipidettä siitä, että kenen luona vietetään joulua milloinkin) äidin luona käytäisiin kylässä, otettais yhteyttä oma-aloitteisesti ja spontaanisti. Kysyttäis neuvoa ja mielipiteitä äidiltä, vaikka ihan sen vuoksi, että arvostettais elämänkokemusta ja haluttais osoittaa äidille, että hän on tarvittu ja arvostettu edelleen.
Olisin myös kaivannut parempaa suhdetta miniään. Koskaan ei hän kutsunut minua mihinkään kahdenkeskeiseen, tuli vain kylään miehen kanssa kahdestaan, ei kysellyt minun kuulumisia, ei kysellyt miten mulla menee töissä, selittivät aina vaan omasta elämästäán, suurista uutisistaan.
Tuolaisia asioita toivoin minun ja poikani ja miniän suhteesta.
ap
[/quote]
Ei todella ole normaalia! Ei aikuiset ihmiset kysy vanhemmilta neuvoa tai lupaa naimisiin menoon tai toiselle paikkakunnalle muutosta
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 20:14"]
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 20:11"]
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 20:03"]
Minulla on vain yksi kysymys ap:lle: mitä on ne kuviot, joissa äidin pitää saada olla mukana aikuisen lapsen elämässä? Siis ennen tuota välirikkoa.
[/quote]
Varmasti minut nyt taas teilataan mielisairaaksi ja narsistiksi ja miksi lie, mutta vastaan, koska kysyit asiallisesti.
Minun mielestä ideaalisessa tilanteessa, äiti pysyisi lapsen elämässä mukana ja tärkeänä henkilönä vaikka vaimo ja lapset olisi kuvioissa. Äidiltä kysyttäisiin mielipiteitä tärkeiden päätösten kanssa (uusissa elämänvaiheissa, esimerkiksi keskusteltais tulevasta avioliitosta ennen kuin on jo päätös lyöty lukkoon, kysyttäis äidin mielipidettä siitä jos muutetaan toiselle paikkakunnalle, kysyttäis mielipidettä siitä, että kenen luona vietetään joulua milloinkin) äidin luona käytäisiin kylässä, otettais yhteyttä oma-aloitteisesti ja spontaanisti. Kysyttäis neuvoa ja mielipiteitä äidiltä, vaikka ihan sen vuoksi, että arvostettais elämänkokemusta ja haluttais osoittaa äidille, että hän on tarvittu ja arvostettu edelleen.
Olisin myös kaivannut parempaa suhdetta miniään. Koskaan ei hän kutsunut minua mihinkään kahdenkeskeiseen, tuli vain kylään miehen kanssa kahdestaan, ei kysellyt minun kuulumisia, ei kysellyt miten mulla menee töissä, selittivät aina vaan omasta elämästäán, suurista uutisistaan.
Tuolaisia asioita toivoin minun ja poikani ja miniän suhteesta.
ap
[/quote]
Jatkokysymys: onko sinulla ollut noin oman äitisi kanssa? Entäpä oman ensimmäisen anoppisi kanssa?
t. 316
[/quote]
Mielestäni kaikkia suhteitani ei nyt tarvitsisi täällä alkaa analysoimaan, mutta sen verran voin kertoa, että oma lapsuuteni oli aika traaginen. Oma äitini oli alkoholisti, jolle tärkeintä elämässä oli viinapullo. Äitini kuoli minun asuessani vielä kotona, mutta olin joutunut ottamaan vastuuta ja itsenäistyä jo aivan liian varhain.
Omaan ensimmäiseen anoppiin mulla on oikein hyvät ja lämpimät välit edelleen. Käyn hänen luona ainakin kerran viikossa kylässä, autan häntä ruoka-ostoksissa, siivouksessa ja missä vain keksinkin auttaa. Asunkin ihan samoilla nurkilla hänen kanssaan ja hän on minulle niin rakas, että jos olen joutunut muuttamaan asunnosta toiseen niin olen aina varmistanut, että uusi asunto ei olisi liian kaukana hänelle.
ap
Eli lapsen synnyttyä sinulta olisi pitänyt kysellä neuvoja puhelin kuumana ja hyväksyttää kaikki pojan perheeseen liittyvät muutokset ja hankinnat ensin sinulla?? Aika creepya tuommoinen...
Jaa, nyt ihmiset oikein odottavat sinun raivoavan ekana. Joo, ei yhtään oo narsistin piirteitä, pois se minusta!