Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen pilannut suhteeni miniään ja poikaani :( Mitään tehtävissä?
29.03.2014 |
En uskonut, että joku päivä minusta tulee tämmöinen anoppi. Esikoiseni löysi tyttöystävän ja ajattelin, että toivottavasti hän on kiva pojalleni ja toivoin, että voisin myös tulla läheiseksi miniän kanssa, minulla ei ole ollut yhtään tytärtä. Jotenkin tämä tyttö ei ollut ollenkaan samanhenkinen kuin minä. Hyväksyin jo sen, että ei olla samalla aaltopituudella, mutta oikein mukava tyttö hän on ja ilmeisesti tekee poikani onnelliseksi. Hyvin nopeasti poikani kosi tyttösytäväänsä ja kolmen vuoden aikana taphtunut seuraavat asiat: ensi tapaaminen, yhteenmuutto, kihlat, häät ja nyt odottavat esikoistaan.
Jotenkin tää kaikki on tullut niin nopeasti minullekin, ei ole ollut kunnolla aikaa sopeutua kaikkii uutisiin. Tuntuu siltä, että joka kerta kun poikani ja miniä tulevat kylään niin aina on jokin suuri uutinen kerrottavana.
Olen oikeasti tosi onnellinen, että poikani on löytänyt puolison, jota rakastaa ja ylpeä, että hänestä tulee pian isä, mutta mun mielessäni mun poika on vielä hädintuskin aikuinen, jotenkin tuo kotoa poismuutto meni niin yllättävän nopeasti. Silloin ajattelin, että totta kai tämä suhde kaatuu ja pian poikani varmaankin tulee häntä koipien välissä takaisin. En edes viitsinyt suunnitella mitäán muutosta pojan huoneeseen, koska alitajuisesti ajattelin, ettei tämä ole lopullista.
Yli kuukausi sitten poikani tuli käymään kotona vaimonsa kanssa ja kertoivat innostuneena raskaudesta. En ymmärrä omaa káyttäytymistäni, mutta en tiedä miksi, mutta niin vain kävi että tulin tosi surulliseksi. Jotenkin vielä häidenkin aikaan ajattelin, että niin ne ihmiset menee naimisiin ja yli puolet eroaa, ei tämä vielä lopullista ole, mutta nyt kun kuulin, että pojastani tulee isä, se tuntui niin lopulliselta.
Käyttäydyin tosi tyhmästi, en onnitellut, olin todella kylmä. Siitä poikani sitten loukkaantui ja kysyi, että mikä mua vaivaa? En osannut yhtäán suoltaa ajatuksiani ja niin sanotusti päästin kaiken ulos. En edes muista kovin hyvin mitä sanoin mutta sanoin että en pidä siitä, että kaikki on tapahtunut niin nopeaan, pelkään heidän puolesta ja mulla on huono fiilis näistä heidän ilouutisistaan ja taisin sanoa, että en todellakaan haluaisi isoäidiksi ainakaan tuolle miniälle.
Poikani oli ihan raivoissaan, miniä itki ja lähtivät ulos...
En ymmärrä mikä muhun meni. Voi kun vaan voisin mennä ajassa taaksepäin ja pistää suun suppuun. Ihan totta en edes ajattele noin mitä sanoin ääneen. Ne olivat vaan sellaisia huonon mielen purskahteluja. Oma vanhentumiseni harmittaa minua, menopaussikin on alkanut, asumme pian kahdestaan miehen kanssa kotona. Mielessäni vaan mulla on kaksi pientä poikaa kotona, joilla ei ole vielä omia lapsia ja vakavia tyttóystäviä saatikka vaimoja.
Nyt olen yrittänyt soittaa pojalleni, mutta hän ei vastaa puheluihin eikä viesteihin. Olen laittanut jopa työsähköpostiin viestiä, ei vastauksia. Sama homma miniän kanssa. Ainoo vastaus minkä sain oli, että ei suosittele tulemaan heille kylään.
Menin mokaaman kaiken. Nyt miniäni sisällä kasvaa lapsi, jota en ehkä koskaan saa edes tuntea.
Mikä avuksi? Onko kelläkään kokemusta? Olen oikeasti ihan neuvoton. Toivon kuulevani edes jotain pojastani, pahinta on, ettei hän reagoi mihinkään. Oikeasti jo kaipaan poikaani ja miniääni ja jos he jotenkin voisivat antaa anteeksi minulle en varmasti ikinä sanoisi tai tekisi mitään miká loukkaisi heitä. Tää koko tilanne vaikuttaa muhun niin etten saa edes kunnolla nukutuksi tai syödyksi.
Kommentit (441)
Kuulostaa siltä, että olet aika kiinni lapsissasi/pojassasi. Ovatko he olleet sinulle aina tärkein elämänsisältö vai peräti ainoa? Mikä sinun suhteesi on omaan puolisoosi? Onko teillä mitään oikeaa suhdetta? Onko sinulla ystäviä ja omia harrastuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 11:18"]En ole huomannut tuollaista ilmiötä, onko sinulla esittää tutkimuksia aiheesta? Siksi tuohduinkin; yleistät jotakin mikä vaikuttaisi olevan vain omaa projisointiasi.
[/quote]Minä olen huomannut ja koskee varsinkin isättömiä peheitä, äiti takertuu lapsiinsa ja korvaa niillä parisuhteeseen kuuluvia asioita.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 10:27"]
Pyydät miniän kahville /päivälliselle, ilman poikaasi. Pyydät anteeksi, halaat ja yrität luoda suhteen häneen. Hän on tulevan lapsenlapsesi äiti. Kerrot miltä sinusta tuntuu ja kerrot, että pelkäät heidän puolestaan, mutta ymmärrät ettet voi elää muiden puolesta. Sitten pelkkää positiivista, tarjoat apua uudessa elämäntilanteessa. Kaikki menee hyvin. Nuoret ihmiset ovat suvaitsevaisia ja anteeksiantavia, he arvostavat sitä, että näytät todellisen minäsi ja pahoittelet. Kaikki tekevät virheitä.
[/quote]
eiköhän se todellinen minä ole tullut jo esille... Tuossakaan ongelmana ei ole ap:n tekemä virhe, vaan se ettei hän voi hyväksyä poikansa normaalia aikuistumista ja tämän puolisoa
[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 09:28"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 09:23"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 16:58"]
En minäkään haluaisi olla kanssasi tekemisissä, jos olisit äitini/anoppini. Todella törkeä olit, anna pojallesi ja miniällesi aikaa, jos haluavat vielä kanssasi sopia. Loukkasit heitä todella paljon, en ihmettele, vaikka välinne eivät koskaan palautusi, ainakaan ennalleen. Lapset ovat lainaa vain, miksi ylipäätään pitää puuttua aikuisten ihmisten elämään?
[/quote]En suosittel luottamaan PELKÄSTÄÄN ajan kulumiseen. Nyt on syytä pyyttää oikeasti anteeksi ja kertoa että on pahoillaan ja toimi typerästi. Pitäisi kyllä osata myös selittää että miksi. Jos jää vain odottamaan pojan yhteydenottoa, niin sitä ei tule ehkä koskaan. Ei nuori perhe tarvi tuollaista isoäitiä mihinkään, ei heillä ole tarvetta ottaa yhteyttä, varsinkaan jos heistä tuntuu että pojan äiti ei ole edes pahoillaan, eikä koe tehneensä vääryyttä.
Kun meillä riitaannuttiin äidin kanssa niin saatiin häneltä kyllä pahoittelukirje jossa hän pahoitteli sitä "JOS tuli JOTENKIN loukanneeksi meitä", jos ihminen ei tajua että suora haukkuminen loukkaa toista, niin sellaisen kanssa ei kannata olla missään tekemisissä.
[/quote]
Olen kanssasi samaa mieltä. Mulle lause joka alkaa "Anteeksi, jos" on miltei loukkaus. Jos ei tajua tehneensä väärin niin ei silloin kannata pyydellä anteeksi.
[/quote]Jep, "jos"-sanalla osoittaa sen että ei koe tehneensä väärin, eikä koe tarvetta pyytää oikeasti anteeksi, mutta tekee sen saavuttaakseen jotain.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 13:02"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 10:27"]
Pyydät miniän kahville /päivälliselle, ilman poikaasi. Pyydät anteeksi, halaat ja yrität luoda suhteen häneen. Hän on tulevan lapsenlapsesi äiti. Kerrot miltä sinusta tuntuu ja kerrot, että pelkäät heidän puolestaan, mutta ymmärrät ettet voi elää muiden puolesta. Sitten pelkkää positiivista, tarjoat apua uudessa elämäntilanteessa. Kaikki menee hyvin. Nuoret ihmiset ovat suvaitsevaisia ja anteeksiantavia, he arvostavat sitä, että näytät todellisen minäsi ja pahoittelet. Kaikki tekevät virheitä.
[/quote]
eiköhän se todellinen minä ole tullut jo esille... Tuossakaan ongelmana ei ole ap:n tekemä virhe, vaan se ettei hän voi hyväksyä poikansa normaalia aikuistumista ja tämän puolisoa
[/quote]Juuri näin, ongelmahan on se että ap paljasti miten oikeasti ajattelee asioita, ei sitä selitellä sillä että puheet olivat harkitsemattoma. Nuorilla on mahdollisuus nyt hyväksyä, tai olla hyväksymättä. ap. sellaisen kuin hän on oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika vaikea uskoa että ap:n poikaa tai miniää edes kiinnostaa ap:n häröilyt, ketä kiinnostais?! Ihan sama. Kyllä munkin anopin suusta pääsee vaikka mitä, toista lastamme odottaessani ihmetteli isoon ääneen eikö me osata ehkäisyä käyttää. Mulle on ihan yks hailee jotkut mummojen mutinat, evvk.
Mhuahhahah, täysin oikein AP:lle!
Ensi kerralla katso mitä sanot!
Siperia opettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kirjoittanut aiemmin hyvin samantyyppiseen ketjuun, taisi olla ihan alkuvuodesta? Erona oli vaan se, että ap (anoppi) ei ymmärtänyt tehneensä väärin ja ruikutti siitä kun poika ja miniä eivät kysy hänen mielipidettään ostaessa autoa, taloa you name it.
Minulla on kokemusta hyvin hankalasta anoppi-suhteesta. Anoppini on italialainen ja se ei ole vaan stereotypiaa, vaan aivan aikuisten oikeasti suurin osa italialaisista mammoista eivät osaa katkaista napanuoraa edes 40-vuotiaaseen perheelliseen poikaansa. Luin tutkimuksesta, että suurin syy avioeroille Italiassa on hankala anoppi. Anopit eivät hyväksy ketään poikansa vaimoksi, kukaan ei voi päästä siihen väliin ja anopit kokee tehtäväkseen suojella poikaansa vaimoilta. Näin teki minunkin anoppini. Ensimmäiset viisi aviovuotta olimme anopin tossun alla. Anoppi antoi ymmärtää, että pahoja asioita tapahtuu jos muuttaisimme toiselle puolen kaupunkia. Asuntomme kuuluisi olla 500 metrin säteellä hänen talostaan. Anopilla kuului tietysti olla vara-avain meidän asuntoon, asiasta ei edes tarvinnut keskustella. Avaimella sitten tultiin sisään ihan päivittäin. Sanoin anopille, että voisiko ekaksi soittaa ovikelloa, kun mä kuitenkin aika useesti olen kotona. Itsekin säikähdin aina että kuka murtovaras se siellä tiirailee meidän lukkoa, mutta anoppi loukkaantui tästä verisesti ja sanoi, ettei tunne oloaan perheenjäseneksi, jos pitäá ovikelloja pimputella. Anoppi oli valitsemassa mun miehen työvuoroja, loma-aikoja, että voidaan suunnitella kaikki kesälomat yhdessä ja tietysti viettää ne anopin kesähuvilalla, ei kai nuorella parilla mitään parempia suunnitelmia olisi. Jos mieheni oli kipeä tuli anoppi kotiin hoivaamaan sairasta karhunpoikaa ja haukkui minut lyttyyn, että miten olin päästänyt hänen poikansa niin huonoon kuntoon, koska vaimostahan se johtuu aina, jos aikuinen henkilö saa flunssan! Anoppi tuli usein ruoka-aikaan kotiimme, juoksi kattiloiden ääreen maistoi ruokaa, puisteli päätään ja sitten kaivoi koristaan omatekemät ruokansa ja kantoi ne meidän ruokapöytään ja säälivästi silitteli miestäni "Poikaraasu ansaitsee kunnon ruokaa eikä tuollaista mautonta litkua".
Anopin käytös meni aina vain pahempaan suuntaan, ilkeää piikittelyä minua kohtaan ja sääliä miestäni kohtaan, joka joutui kestämään avioelämää. Usein sanoin miehelleni, että mä en kestä enää ja mieheni pelkäsi niin paljon äitiään, ettei uskaltanut sanoa mitään poikkipuolista sanaa. Viiden vuoden jälkeen yhden pahan riidan päätteeksi (anoppi oli tullut taas avaimillaan kotiimme, alkoi siivota ja suureleisesti heitti meidän makkarista kondomit roskiin. Oli siis hyvin uskonnollinen katolilainen ja vahvasti ehkäisyä vastaan) mä sitten sanoin miehelleni, että en yleensä tykkää ihmisistä, jotka antaa joko-tai päätöksiä toisille tehtäväksi, mutta nyt mun on sanottava etten kestä enää. Joko me muutetaan kauas äidistä ja katkaistaan suhteet, tai ainakin jäähdytetään tai sitten mieheni saa jäädä äidin helmoihin ja minä muutan pois. Mies huomasi, että olen tosissaan ja ymmärsi, että oltiin molemmat kestetty kauheksia ihan liian kauan. Ei oltu voida aloittaa edes omaa elämäämme kunnolla. Seuraavalla viikolla irtisanoimme asuntomme, vuokrasimme asunnon aivan eri kaupungista ja muutimme kodista kertomatta anopille. Viimeistä muuttokuormaa viedessä anoppi pamahti paikalle ja tajuttuaan tilanteen esitti suurinta marttyyria. Ekaa kertaa ikinä mieheni sanoi suorat sanat äidilleen, puolusti minua ja sanoi ettei pysty elämään näin. Äiti sadatteli ja haukkui minut ja mieheni ja minun perheeni, sanoi, että toivoo minun kuolevan ennen kuin tulen raskaaksi ja sidon mieheni loppuelämäkseen minuun.
Tuon jälkeen emme ottaneet mitään yhteyttä mammaan, emme vastanneet puheluihin, viesteihin. Emme edes kertoneet osoitetta minne olimme muuttamassa.
Nyt tuosta tapahtumasta on kulunut aikaa seitsämän vuotta. Tässä välissä meille on syntynyt kaksi lasta ja olemme muuttaneet ihan eri puolelle Italiaa töiden perässä. Olemme nähneet anoppia pari kertaa hänen kotikaupungissaan, kun olimme keskustassa asioilla. Anoppi ei ollut edes tuntevinaan meitä, mutta ei se ainakaan minua häirinnyt. Anoppi on varmasti tietoinen siitä, että meillä on kaksi lasta, mutta heitä hän ei ole koskaan tavannut ja ei ole tarviskaan, jos ei osaa käyttäytymistään katua tai tehdä elettäkään sen merkiksi.
Meille tällainen total distance oli tarpeen. Jossain vaiheessa se kamelinselkä katkeaa ja vaikka kuinka pyytelisi anteeksi, sitä haluaa suojella itseään ja antaa hetken rauhaa. Mutta toisaalta anoppi ei kertaakaan pyydellyt anteeksi. Kaikki yhteydenotot suuren riidan jälkeen olivat tyyliin "Olen niin ja niin loukkaantunut, miten kehtaatte kohdella minua näin? Missä on kunnioitus äitiä kohtaan?"
Sinä ap kuulostat aidosti katuvalta ja olet selkeästi säikähtänyt omia sanojasi ja tekojasi. Olet myös todennut, että tarvitset ammattiauttajaa ja tiedostat, että ajatuksesi pojastasi ja hänen vaimostaan eivät ole oikealla mallilla. Se on hyvä merkki mun mielestä, mutta sun pitää kuitenkin ymmärtää, että sanat satuttavat ja nyt poikasi perheineen tarvitsee rauhaa. Onhan minäsi hyvänen aika raskaana, siinä tilassa ylimääräiset stressitekijät ovat vaaraksi. Anna nyt aikaa;
“If you love somebody, let them go. If they return, they were always yours. If they don’t, they never were.”
Vaikka saisitkin asiat sovittua niin uskon ettei sinun ja miniäsi välit tule koskaan olemaan normaalit. Anteeksi voi antaa, mutta unohtaa ei. Miniäsi tulee monet kerrat epäröimään oletko aidosti mukava vai teeskenteletkö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 15:45"]
Vaikka saisitkin asiat sovittua niin uskon ettei sinun ja miniäsi välit tule koskaan olemaan normaalit. Anteeksi voi antaa, mutta unohtaa ei. Miniäsi tulee monet kerrat epäröimään oletko aidosti mukava vai teeskenteletkö.
[/quote]
Varsinkin jos ap olet ennen "niellyt" tunteesi ja ollut ystävällinen miniää kohtaan. Mullakin oli tuollainen ryöpsähtelevä anoppi. Monta vuotta hän vaan hymyili ja kai koitti kestää minua, mutta aistin kyllä ettei hän minusta pidä. Meidän häissäkin puhui kuitenki kauniisti minusta ja miehestäni ja toivoi meille kaikkea hyvää. Sitten kun kerran sanoi ne suorat sanat ja haukkui minut ja sanoi ettei koskaan ole minusta pitänyt, siinä ei ne aiempien vuosien yritykset ja hymyilyt ja mukahyväksymiset merkanneet mitään. Vaikka vuosien päästä anoppi sanoi rakastavansa minua ja miestäni kovasti, en mä sitä sisimmässäni uskonut. Luottamuksen saavuttaminen voi viedä monta vuotta, mutta luottamuksen rikkominen vain pienen hetken!
[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 15:41"]
Olen kirjoittanut aiemmin hyvin samantyyppiseen ketjuun, taisi olla ihan alkuvuodesta? Erona oli vaan se, että ap (anoppi) ei ymmärtänyt tehneensä väärin ja ruikutti siitä kun poika ja miniä eivät kysy hänen mielipidettään ostaessa autoa, taloa you name it.
Minulla on kokemusta hyvin hankalasta anoppi-suhteesta. Anoppini on italialainen ja se ei ole vaan stereotypiaa, vaan aivan aikuisten oikeasti suurin osa italialaisista mammoista eivät osaa katkaista napanuoraa edes 40-vuotiaaseen perheelliseen poikaansa. Luin tutkimuksesta, että suurin syy avioeroille Italiassa on hankala anoppi. Anopit eivät hyväksy ketään poikansa vaimoksi, kukaan ei voi päästä siihen väliin ja anopit kokee tehtäväkseen suojella poikaansa vaimoilta. Näin teki minunkin anoppini. Ensimmäiset viisi aviovuotta olimme anopin tossun alla. Anoppi antoi ymmärtää, että pahoja asioita tapahtuu jos muuttaisimme toiselle puolen kaupunkia. Asuntomme kuuluisi olla 500 metrin säteellä hänen talostaan. Anopilla kuului tietysti olla vara-avain meidän asuntoon, asiasta ei edes tarvinnut keskustella. Avaimella sitten tultiin sisään ihan päivittäin. Sanoin anopille, että voisiko ekaksi soittaa ovikelloa, kun mä kuitenkin aika useesti olen kotona. Itsekin säikähdin aina että kuka murtovaras se siellä tiirailee meidän lukkoa, mutta anoppi loukkaantui tästä verisesti ja sanoi, ettei tunne oloaan perheenjäseneksi, jos pitäá ovikelloja pimputella. Anoppi oli valitsemassa mun miehen työvuoroja, loma-aikoja, että voidaan suunnitella kaikki kesälomat yhdessä ja tietysti viettää ne anopin kesähuvilalla, ei kai nuorella parilla mitään parempia suunnitelmia olisi. Jos mieheni oli kipeä tuli anoppi kotiin hoivaamaan sairasta karhunpoikaa ja haukkui minut lyttyyn, että miten olin päästänyt hänen poikansa niin huonoon kuntoon, koska vaimostahan se johtuu aina, jos aikuinen henkilö saa flunssan! Anoppi tuli usein ruoka-aikaan kotiimme, juoksi kattiloiden ääreen maistoi ruokaa, puisteli päätään ja sitten kaivoi koristaan omatekemät ruokansa ja kantoi ne meidän ruokapöytään ja säälivästi silitteli miestäni "Poikaraasu ansaitsee kunnon ruokaa eikä tuollaista mautonta litkua".
Anopin käytös meni aina vain pahempaan suuntaan, ilkeää piikittelyä minua kohtaan ja sääliä miestäni kohtaan, joka joutui kestämään avioelämää. Usein sanoin miehelleni, että mä en kestä enää ja mieheni pelkäsi niin paljon äitiään, ettei uskaltanut sanoa mitään poikkipuolista sanaa. Viiden vuoden jälkeen yhden pahan riidan päätteeksi (anoppi oli tullut taas avaimillaan kotiimme, alkoi siivota ja suureleisesti heitti meidän makkarista kondomit roskiin. Oli siis hyvin uskonnollinen katolilainen ja vahvasti ehkäisyä vastaan) mä sitten sanoin miehelleni, että en yleensä tykkää ihmisistä, jotka antaa joko-tai päätöksiä toisille tehtäväksi, mutta nyt mun on sanottava etten kestä enää. Joko me muutetaan kauas äidistä ja katkaistaan suhteet, tai ainakin jäähdytetään tai sitten mieheni saa jäädä äidin helmoihin ja minä muutan pois. Mies huomasi, että olen tosissaan ja ymmärsi, että oltiin molemmat kestetty kauheksia ihan liian kauan. Ei oltu voida aloittaa edes omaa elämäämme kunnolla. Seuraavalla viikolla irtisanoimme asuntomme, vuokrasimme asunnon aivan eri kaupungista ja muutimme kodista kertomatta anopille. Viimeistä muuttokuormaa viedessä anoppi pamahti paikalle ja tajuttuaan tilanteen esitti suurinta marttyyria. Ekaa kertaa ikinä mieheni sanoi suorat sanat äidilleen, puolusti minua ja sanoi ettei pysty elämään näin. Äiti sadatteli ja haukkui minut ja mieheni ja minun perheeni, sanoi, että toivoo minun kuolevan ennen kuin tulen raskaaksi ja sidon mieheni loppuelämäkseen minuun.
Tuon jälkeen emme ottaneet mitään yhteyttä mammaan, emme vastanneet puheluihin, viesteihin. Emme edes kertoneet osoitetta minne olimme muuttamassa.
Nyt tuosta tapahtumasta on kulunut aikaa seitsämän vuotta. Tässä välissä meille on syntynyt kaksi lasta ja olemme muuttaneet ihan eri puolelle Italiaa töiden perässä. Olemme nähneet anoppia pari kertaa hänen kotikaupungissaan, kun olimme keskustassa asioilla. Anoppi ei ollut edes tuntevinaan meitä, mutta ei se ainakaan minua häirinnyt. Anoppi on varmasti tietoinen siitä, että meillä on kaksi lasta, mutta heitä hän ei ole koskaan tavannut ja ei ole tarviskaan, jos ei osaa käyttäytymistään katua tai tehdä elettäkään sen merkiksi.
Meille tällainen total distance oli tarpeen. Jossain vaiheessa se kamelinselkä katkeaa ja vaikka kuinka pyytelisi anteeksi, sitä haluaa suojella itseään ja antaa hetken rauhaa. Mutta toisaalta anoppi ei kertaakaan pyydellyt anteeksi. Kaikki yhteydenotot suuren riidan jälkeen olivat tyyliin "Olen niin ja niin loukkaantunut, miten kehtaatte kohdella minua näin? Missä on kunnioitus äitiä kohtaan?"
Sinä ap kuulostat aidosti katuvalta ja olet selkeästi säikähtänyt omia sanojasi ja tekojasi. Olet myös todennut, että tarvitset ammattiauttajaa ja tiedostat, että ajatuksesi pojastasi ja hänen vaimostaan eivät ole oikealla mallilla. Se on hyvä merkki mun mielestä, mutta sun pitää kuitenkin ymmärtää, että sanat satuttavat ja nyt poikasi perheineen tarvitsee rauhaa. Onhan minäsi hyvänen aika raskaana, siinä tilassa ylimääräiset stressitekijät ovat vaaraksi. Anna nyt aikaa;
“If you love somebody, let them go. If they return, they were always yours. If they don’t, they never were.”
[/quote]
Tämä oli todella hyvä tarina. Kiitos jakamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä voi höpötellä mitä tarinoita tahansa, mutta "anoppi-ap" ja ap ovat ainakin luonteenpiirteiltään yhteneväisiä. Mistäs sitä tietää, vaikka ap olisi jossain vaiheessa tuossa tilanteessa. Nyt on ainakin vastaukset pulmaan vähän niinkuin etuajassa saatu, että mitäs sitten... ;)
Joo, näinhän siinä kävi että ap paljasti täällä itsestään ja omasta henkisestä terveydestään enemmän kuin tajusikaan.
Jos juttu oli kovin muunneltu niin onko hän (muka) voinut saada paljon apua niihin todellisen draaman todellisiin ongelmiin? Epäilen. Jos kirjottajat neuvovat ap:ta niissä asioissa joita hän on täällä tuonut julki ja ap on niistä saanut apua ratkoakseen jonkun läheisen ihmissuhdesotkuja niin silloinhan tämän fiktion täytyy olla hyvin lähellä totuutta ja ihmiset voivat tunnistaa itsensä, ja lisäksi laskea yhteen yksi ynnä yksi, ap:n tunnustuksen siitä että tositarinaa on väritetty. Eli joku voi todeta: "tämä on kuin meidän elämästä mutta nämä kohdat on keksitty ettemme tunnista itseämme tästä".
Tämä ap vaikuttaa olevan melko sekaisin niin provossa kuin tosielämässäkin, kumoaa omilla selityksillään kaikki aiemmat selitykset.
Jos lähipiirissäni olisi kuvatunlainen ihmissuhdekriisi, tarjoaisin apua kyllä ihan muulla tavalla kuin tekemällä heidän elämästään "läheisesti jännitysnäytelmää hipovan tarinan" nettiin vai miten tämän ketjun aloittaja asian ilmaisikaan.
Ap sai siis ilmeisesti ilmaishuvit tällä kertomuksella. Joillekin tällainen on valitettavasti tosielämää.
Tuli oikein paha olo tästä ketjusta ja toivon että ap keskittyy nyt siihen omaan elämäänsä ja tosielämäänsä ja tekee jotain niille traumoilleen joita hän täällä ilmeisesti purkaa kaiken tämän vyyhdin takana. Minulle tuli sellainen tunne että ap purkaa niitä keksityn anopin kautta (ellei sitten tosiasiassa ole tuo anoppi) samalla tavalla kuin pikkulapsi voi purkaa omia traumojaan esim. nuken avulla, nuken kautta. "Maijalla (nukella) on nyt paha mieli koska sille on oltu ilkeitä". Ammattiauttaja olisi parempi paikka ap:lle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ap halusit paljastaa viestisi keksityksi? Miksi halusit aloittaa tällaisen ketjun?
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 11:32"]
Miksi ap halusit paljastaa viestisi keksityksi? Miksi halusit aloittaa tällaisen ketjun?
[/quote]
Kerroin jo tuolla aiemmin, että joudun nyt todella läheltä seuraamaan tällaista sairasta draamaa tosielämässä. En ole itse ap, enkä miniä tai lapsi, mutta hyvin läheltä olen joutunut tilannetta seuraamaan. Halusin saada uusia näkökantoja muilta ihmisiltä tähän tilanteeseen, kun en enää itsekään oikein tiedä mitä sanoa.
Olen pahoillani, jos ketjuni aiheutti mielipahaa, tarkoitukseni oli vaan saada uusia näkökantoja ja saada ihmiset kirjoittamaan omista oikeista tarinoistaan. Hyvin mielenkiintoisia juttuja täältä luinkin, jotkut tarinat koskettivat syvästikin, toki en tiedä vaikka nekin olisivat fiktiota.
Nyt kun tarinani paljastui niin totta kai halusin täälläkin kertoa, että oikeassa olette, tarina oli fiktiota. Muutenkin ketju alkoi olla sen verran pitkä ja alkoi tuntua siltä, että ap:na vaan jankkasin samaa asiaa, joten ihan hyvässä kohtaakin mielestäni ketju paljastui. Oli jo aikakin saada tämä päätökseen :)
ap
Provoilua harrastaa passiivis-aggressiiviset ihmiset.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 12:00"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 11:32"]
Miksi ap halusit paljastaa viestisi keksityksi? Miksi halusit aloittaa tällaisen ketjun?
[/quote]
Kerroin jo tuolla aiemmin, että joudun nyt todella läheltä seuraamaan tällaista sairasta draamaa tosielämässä. En ole itse ap, enkä miniä tai lapsi, mutta hyvin läheltä olen joutunut tilannetta seuraamaan. Halusin saada uusia näkökantoja muilta ihmisiltä tähän tilanteeseen, kun en enää itsekään oikein tiedä mitä sanoa.
Olen pahoillani, jos ketjuni aiheutti mielipahaa, tarkoitukseni oli vaan saada uusia näkökantoja ja saada ihmiset kirjoittamaan omista oikeista tarinoistaan. Hyvin mielenkiintoisia juttuja täältä luinkin, jotkut tarinat koskettivat syvästikin, toki en tiedä vaikka nekin olisivat fiktiota.
Nyt kun tarinani paljastui niin totta kai halusin täälläkin kertoa, että oikeassa olette, tarina oli fiktiota. Muutenkin ketju alkoi olla sen verran pitkä ja alkoi tuntua siltä, että ap:na vaan jankkasin samaa asiaa, joten ihan hyvässä kohtaakin mielestäni ketju paljastui. Oli jo aikakin saada tämä päätökseen :)
ap
[/quote]siis et ole ap? Mutta ap on se henkilö joka ketjun aloittaa?
öö...?
ja jos tällaista draamaa seuraa läheltä niin miksi ei voi kirjoittaa asiasta niin kuin se on? Miksi ap:lla (joka ei siis olekaan ap) on tarve sukeltaa jonkun läheisen nahkoihin tällaisella fiktiivisellä tarinalla? Saadakseen näkökulmia? Siis mihin tarkkaan ottaen? Mikä hänen osansa on tässä draamassa? Nyt alkoi tuntua siltä ettei tämä olekaan provo vaan ap väittää että se on provo. Vaikkakaan ap siis ei ole ap. Mutta kuitenkin. Tämä selitys alkaa kuulostaa yhtä hullulta kuin itse tarinakin.
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 12:33"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 12:00"]
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 11:32"]
Miksi ap halusit paljastaa viestisi keksityksi? Miksi halusit aloittaa tällaisen ketjun?
[/quote]
Kerroin jo tuolla aiemmin, että joudun nyt todella läheltä seuraamaan tällaista sairasta draamaa tosielämässä. En ole itse ap, enkä miniä tai lapsi, mutta hyvin läheltä olen joutunut tilannetta seuraamaan. Halusin saada uusia näkökantoja muilta ihmisiltä tähän tilanteeseen, kun en enää itsekään oikein tiedä mitä sanoa.
Olen pahoillani, jos ketjuni aiheutti mielipahaa, tarkoitukseni oli vaan saada uusia näkökantoja ja saada ihmiset kirjoittamaan omista oikeista tarinoistaan. Hyvin mielenkiintoisia juttuja täältä luinkin, jotkut tarinat koskettivat syvästikin, toki en tiedä vaikka nekin olisivat fiktiota.
Nyt kun tarinani paljastui niin totta kai halusin täälläkin kertoa, että oikeassa olette, tarina oli fiktiota. Muutenkin ketju alkoi olla sen verran pitkä ja alkoi tuntua siltä, että ap:na vaan jankkasin samaa asiaa, joten ihan hyvässä kohtaakin mielestäni ketju paljastui. Oli jo aikakin saada tämä päätökseen :)
ap
[/quote]siis et ole ap? Mutta ap on se henkilö joka ketjun aloittaa?
öö...?
ja jos tällaista draamaa seuraa läheltä niin miksi ei voi kirjoittaa asiasta niin kuin se on? Miksi ap:lla (joka ei siis olekaan ap) on tarve sukeltaa jonkun läheisen nahkoihin tällaisella fiktiivisellä tarinalla? Saadakseen näkökulmia? Siis mihin tarkkaan ottaen? Mikä hänen osansa on tässä draamassa? Nyt alkoi tuntua siltä ettei tämä olekaan provo vaan ap väittää että se on provo. Vaikkakaan ap siis ei ole ap. Mutta kuitenkin. Tämä selitys alkaa kuulostaa yhtä hullulta kuin itse tarinakin.
[/quote]
Ensinnäkin en ikinä kirjoittaisi näin tarkkoja sepustuksia, koska tiedän, että hyvin monkin lukee av-palstaa ja mikään ei olisi ikävämpää, kuin löytää oma draama kirjoitettuna nettiin ja tuostahan voisi jo joku tunnistaakin. On mainittu niin paljon yksityiskohtaisia juttuja.
Minulla itselläni on henkilökohtaisesti kokemusta vain yhdestä anoppi-miniä suhteesta, joka oli ihan terveellä pohjalla, mutta tällä hetkellä en edes seurustele. En nyt ala erittelemään, että millaisessa draamassa olen osallisena, mutta olen siitä tilanteesta tämän tarinan ammentanut. Moni asia kuitenkin tuossa todellisessa tarinassa on toisin. Mielestäni parannuksenvaraa on molemmissa osapuolissa.
Sepitin tämän tarinan tänne, koska tiesin, että jos kertoisin täm'"an minä-muodossa anopin osalta, keskustelu tulisi olemaan paljon vilkkaampaa. Jos olisin kirjoittanut "Hei kaikki mulla on yks kaveri joka on tällaisessa tilanteessa ja se sanoi tätä ja sitten sen anoppi sanoi tätä ja sen mies sitä" niin tarttumapintaa tuohon tarinaan ei olisi ollut läheskään niin paljoa.
Alunperin ajattelin, että kirjoitan vain aloitusviestin ja annan keskustelun käydä, mutta tylsyyksissäni sitten jatkoin ap:n elämää pidemmälle.
Kiitos vielä kaikille osallistujille, vaikka varmasti monikin kokee nyt negatiivisia tunteita mua kohtaan niin oikeasti teitte mulle ison palveluksen, siitä big thanks!
ap
Ap tarvii joka tapauksessa ammattiauttajaa. Pyydä kirjoittamaan hullunpaperit.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 09:18"]
Ap. on selvästi vain pahoillaan siitä että tuli sanoneeksi mitä ajatteli. Ongelmahan on se että hän ylipäätään ajattelee noin. Anteeksipyyntö ja laiha sopu olisi vain tilapäistä, koska taustalla on vääristynyt kuva poikiinsa, joten uusi konflikti myöhemmin on väistämätöntä.
[/quote]
Juuri näin. En usko välien täyden palautumisen olevan enää mahdollista