Olen pilannut suhteeni miniään ja poikaani :( Mitään tehtävissä?

Miten te meette näihin? Yhtään sisälukutaitoa? Niin oliko pojan isä sun mies vai ex vai molemmat? Kun molemmista puhut ekoissa viesteissä?

Ap:n kertomus menee koko ajan sairaammaksi. Ensin haukkui miniää, koska ei ITSE halua lapsen isoäidiksi "ainakaan tuolle miniälle" ja nyt kertoi, että oli toivonut pojallensa ettei tätä olisi olemassakaan. Nuo haukkumiset eivät selity millään "kaikki teemme virheitä"-pölinöillä, vaikka ap sitä yrittää. 

Kaikki sympatiani pojalle ja miniälle, toivottavasti pääsevät lopullisesti eroon ap:stä, niin ei tarvitse enää murehtia, koska seuraavaksi "suutuspäissään" alkaa riehumaan. Ap siis suuttui siitä, että poika saa lapsen ja hänestä tulee isoäiti, vaikkei sitä haluaisi. Pahemmin ei voi toista loukata, kuin reagoimalla vauvauutiseen noin. Ap:llä on vakava ongelma, lapsellinen, kylmä ja sairas mieli, älä saastuta enää ympäristöäsi ja läheisiäsi, vaan anna heidän olla ja elää rauhassa. Itse en miniänä tai poikana edes uskaltaisi päästää noi häilyvää ja tasapainotonta tyyppiä lapseni elämään.

Vai olikohan tämä sittenkin trolli?

Vain narsisti voi sanoa omalle lapselleen että olisi parempi kun sinua ei olisi.

Tämä on voimistuvana juuri se ilmiö, jonka pelkään lisääntyvän nykypäivänä, kun avioerot ovat yleisiä. Lapset eivät ole enää lapsia, vaan niilläkorvataan se tyhjiö, jonka ero ja parisuhteesta luopuminen aiheuttaa. Lapsilla korvataan kahden aikuisen ihmisen välinen suhde. Takerrutaan lapsiin liikaa, ei hyväksytä niissä mitään heikkouksia vieraiden silmissä. Oletetaan, että ollaan myös samalla tavalla ainut tärkeä ihminen lasten elämässä...ja sitten käy näin. Lapset ovat tosiaan vain lainassa, kasvavat, aikuistuvat, itsenäistyvät...alkavat viettää pyhiä ja aikaa myös sen toisen uuden suvun luona. Kyllä elämässä pitää olla terveesti itsekäs...elää elämää myös itselleen, jotta sinä päivänä, kun lapset lähteävt omillee on olemassa muutakin, kuin aikuisten lasten kyttääminen ja miniän kokeminen kilpailijana. Tälläkin palstalla huomaa, kuinka ilmiö on yleistynyt. uusperhekuviot eivät toimi, kun lapsiet on nostettu tunnepuolella siihen parisuhteen paikalle. Ei ole muuta kuin lapset. Lapsen etu ja tarpeet etusijalla on kantava kiintolause, mutta siinä on menty aivan liian pitkälle. Aivan liian pitkälle.

Onpas rölli ruokittu pulskaksi.

[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 16:50"]En uskonut, että joku päivä minusta tulee tämmöinen anoppi. Esikoiseni löysi tyttöystävän ja ajattelin, että toivottavasti hän on kiva pojalleni ja toivoin, että voisin myös tulla läheiseksi miniän kanssa, minulla ei ole ollut yhtään tytärtä. Jotenkin tämä tyttö ei ollut ollenkaan samanhenkinen kuin minä. Hyväksyin jo sen, että ei olla samalla aaltopituudella, mutta oikein mukava tyttö hän on ja ilmeisesti tekee poikani onnelliseksi. Hyvin nopeasti poikani kosi tyttösytäväänsä ja kolmen vuoden aikana taphtunut seuraavat asiat: ensi tapaaminen, yhteenmuutto, kihlat, häät ja nyt odottavat esikoistaan.

Jotenkin tää kaikki on tullut niin nopeasti minullekin, ei ole ollut kunnolla aikaa sopeutua kaikkii uutisiin. Tuntuu siltä, että joka kerta kun poikani ja miniä tulevat kylään niin aina on jokin suuri uutinen kerrottavana.

Olen oikeasti tosi onnellinen, että poikani on löytänyt puolison, jota rakastaa ja ylpeä, että hänestä tulee pian isä, mutta mun mielessäni mun poika on vielä hädintuskin aikuinen, jotenkin tuo kotoa poismuutto meni niin yllättävän nopeasti. Silloin ajattelin, että totta kai tämä suhde kaatuu ja pian poikani varmaankin tulee häntä koipien välissä takaisin. En edes viitsinyt suunnitella mitäán muutosta pojan huoneeseen, koska alitajuisesti ajattelin, ettei tämä ole lopullista.

Yli kuukausi sitten poikani tuli käymään kotona vaimonsa kanssa ja kertoivat innostuneena raskaudesta. En ymmärrä omaa káyttäytymistäni, mutta en tiedä miksi, mutta niin vain kävi että tulin tosi surulliseksi. Jotenkin vielä häidenkin aikaan ajattelin, että niin ne ihmiset menee naimisiin ja yli puolet eroaa, ei tämä vielä lopullista ole, mutta nyt kun kuulin, että pojastani tulee isä, se tuntui niin lopulliselta.

Käyttäydyin tosi tyhmästi, en onnitellut, olin todella kylmä. Siitä poikani sitten loukkaantui ja kysyi, että mikä mua vaivaa? En osannut yhtäán suoltaa ajatuksiani ja niin sanotusti päästin kaiken ulos. En edes muista kovin hyvin mitä sanoin mutta sanoin että en pidä siitä, että kaikki on tapahtunut niin nopeaan, pelkään heidän puolesta ja mulla on huono fiilis näistä heidän ilouutisistaan ja taisin sanoa, että en todellakaan haluaisi isoäidiksi ainakaan tuolle miniälle.

Poikani oli ihan raivoissaan, miniä itki ja lähtivät ulos...

En ymmärrä mikä muhun meni. Voi kun vaan voisin mennä ajassa taaksepäin ja pistää suun suppuun. Ihan totta en edes ajattele noin mitä sanoin ääneen. Ne olivat vaan sellaisia huonon mielen purskahteluja. Oma vanhentumiseni harmittaa minua, menopaussikin on alkanut, asumme pian kahdestaan miehen kanssa kotona. Mielessäni vaan mulla on kaksi pientä poikaa kotona, joilla ei ole vielä omia lapsia ja vakavia tyttóystäviä saatikka vaimoja.

Nyt olen yrittänyt soittaa pojalleni, mutta hän ei vastaa puheluihin eikä viesteihin. Olen laittanut jopa työsähköpostiin viestiä, ei vastauksia. Sama homma miniän kanssa. Ainoo vastaus minkä sain oli, että ei suosittele tulemaan heille kylään.

Menin mokaaman kaiken. Nyt miniäni sisällä kasvaa lapsi, jota en ehkä koskaan saa edes tuntea.

Mikä avuksi? Onko kelläkään kokemusta? Olen oikeasti ihan neuvoton. Toivon kuulevani edes jotain pojastani, pahinta on, ettei hän reagoi mihinkään.  Oikeasti jo kaipaan poikaani ja miniääni ja jos he jotenkin voisivat antaa anteeksi minulle en varmasti ikinä sanoisi tai tekisi mitään miká loukkaisi heitä. Tää koko tilanne vaikuttaa muhun niin etten saa edes kunnolla nukutuksi tai syödyksi.

[/quote]

Minkäs ikäinen sinun poikasi oli kun meni kihloihin, naimisiin ja sai lapsen? Ite menin kihloihin 17 vuotiaana, muutin kotoa 27 vuotiaana lopullisesti, olinhan jo intissä asunut 9kk pois kotoa ja opiskellessa 3 vuotta muualla kuin kotona. 31 vuotiaana menin naimisiin saman naisen kanssa, jonka kanssa kihlauduin 17 vuotiaana ja sitten syksyllä saatiin muksu. Elämä menee eteenpäin ja lapset aikuistuu, niin se vaan menee.

[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 09:43"]

Vain narsisti voi sanoa omalle lapselleen että olisi parempi kun sinua ei olisi.

[/quote]

Kylläpä tämä "narsisti" on oikea muotisana, jos iltapäivälehtiä lukee. Jokaisella meistä on narsisitisia piirteitä ja ihan totta en usko olevani narsisti. En nyt selittänyt kunnolla, että millaisessa tilanteessa sanoin tuon, että olisi parempi ettei poikaa olisi olemassa. Siinä suutuspäissäni sanoin, että oli ihanaa kun lapsuus ja nuoruus oltiin yksi tiimi pojan kanssa, mutta nykyään koen, että mut on jätetty ulkopuolelle, vauhti on niin kova, että heikompaa hirvittää ja että joka kerta kun nähdään tai soitellaan niin aina on jotain suurta kerrottavaa, mistä en ole tullut iloiseksi. Sanoin sitten, että viime vuodet poikani päätökset ja teot ovat tehneet mut vaan surulliseksi ja saanut negatiivisia tunteita aikaan. Joskus mietin, että olisi vain helpompaa, että esikoistani ei olisi edes olemassa.

Nyt tuota kirjoittaessa ja totta kai aiemminkin en voi muuta kuin pudistella päätäni. En oikeasti edes tarkoittanut sitä mitä sanoin. Olen niin äkkipikainen ja josksu ryöpsähtelee pahastikin yli. Poikani ollessa nuori ja asuessaan kotona meillä meni aina kaikki niin yks yhteen, edes murrosiässä ei tullut suuria riitoja. Poika ei kapinoinut mua vastaan, varmasti teki joskus tyhmyyksiäkin mutta ymmärsi, että parempi olla kertomatta minulle ja jäämättä kiinni. Sitten kun poika löysi rakkauden ja muutti pois niin meidän välit muuttui niin. Minulta ei enää kysytty mitään, minua ei enää tarvittu. Tuolla tapaa sen koin ja siitä tuli paha mieli ja tuo viimeinen uutinen sitten sai sen ryöpsähdyksen aikaan. 

Järjellä ymmärrän kyllä, että noin kai sen pitäisi mennäkin. En minäkään omia valintoja ja elämääni kellekään ulkopuoliselle selittele. Mutta tunteille ei voi mitään, mutta olisin valmis tekemään kaikkeni, että saisin oikean ymmärryksen tähän tilanteeseeen.

Tuon nyt kirjoitin sen tähden, että ymmärtäisitte miksi päästin tuollaisen sammakon suustani.

ap

[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 17:24"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 17:05"]

käykö ap alapeukuttamassa poikaa ja miniää puolustavat viestit? Vai onko alapeukuttaja joku muu vastaava haukkuja-anoppi?

[/quote]

Aiempi viestini ei tainut tulla joten pyrin kirjoittamaan tiivistetysti. Ihmiset tekee virheitä, ap on katuvainen, mitä muuta haluatte? En mä ymmärrä miksi lyödä lyötyä. Tekemistä tuossa riittää, että hän saa asiat korjattua, mutta joku kohtuus kuitenkin. Eli minä alapeukutan kohtuuttomuutta. En ole itse anoppi. Miniä olen ja voisin antaa tuollaisen anteeksi.

[/quote]

Lyödä lyötyä? Mitä vittua juuri luin? Onko siis sittenkin ap tässä se, jota on lyöty?

 Voit siis sanoa ja tehdä mitä vaan kelle vaan, sen jälkeen katua ja kieriskellä itsesäälissä viikko tolkulla, niin sinusta tuleekin maagisesti se uhri?

Pyydät miniän kahville /päivälliselle, ilman poikaasi. Pyydät anteeksi, halaat ja yrität luoda suhteen häneen. Hän on tulevan lapsenlapsesi äiti. Kerrot miltä sinusta tuntuu ja kerrot, että pelkäät heidän puolestaan, mutta ymmärrät ettet voi elää muiden puolesta. Sitten pelkkää positiivista, tarjoat apua uudessa elämäntilanteessa. Kaikki menee hyvin. Nuoret ihmiset ovat suvaitsevaisia ja anteeksiantavia, he arvostavat sitä, että näytät todellisen minäsi ja pahoittelet. Kaikki tekevät virheitä.

[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 09:58"]

[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 09:43"]

Vain narsisti voi sanoa omalle lapselleen että olisi parempi kun sinua ei olisi.

[/quote]

Kylläpä tämä "narsisti" on oikea muotisana, jos iltapäivälehtiä lukee. Jokaisella meistä on narsisitisia piirteitä ja ihan totta en usko olevani narsisti. En nyt selittänyt kunnolla, että millaisessa tilanteessa sanoin tuon, että olisi parempi ettei poikaa olisi olemassa. Siinä suutuspäissäni sanoin, että oli ihanaa kun lapsuus ja nuoruus oltiin yksi tiimi pojan kanssa, mutta nykyään koen, että mut on jätetty ulkopuolelle, vauhti on niin kova, että heikompaa hirvittää ja että joka kerta kun nähdään tai soitellaan niin aina on jotain suurta kerrottavaa, mistä en ole tullut iloiseksi. Sanoin sitten, että viime vuodet poikani päätökset ja teot ovat tehneet mut vaan surulliseksi ja saanut negatiivisia tunteita aikaan. Joskus mietin, että olisi vain helpompaa, että esikoistani ei olisi edes olemassa.

Nyt tuota kirjoittaessa ja totta kai aiemminkin en voi muuta kuin pudistella päätäni. En oikeasti edes tarkoittanut sitä mitä sanoin. Olen niin äkkipikainen ja josksu ryöpsähtelee pahastikin yli. Poikani ollessa nuori ja asuessaan kotona meillä meni aina kaikki niin yks yhteen, edes murrosiässä ei tullut suuria riitoja. Poika ei kapinoinut mua vastaan, varmasti teki joskus tyhmyyksiäkin mutta ymmärsi, että parempi olla kertomatta minulle ja jäämättä kiinni. Sitten kun poika löysi rakkauden ja muutti pois niin meidän välit muuttui niin. Minulta ei enää kysytty mitään, minua ei enää tarvittu. Tuolla tapaa sen koin ja siitä tuli paha mieli ja tuo viimeinen uutinen sitten sai sen ryöpsähdyksen aikaan. 

Järjellä ymmärrän kyllä, että noin kai sen pitäisi mennäkin. En minäkään omia valintoja ja elämääni kellekään ulkopuoliselle selittele. Mutta tunteille ei voi mitään, mutta olisin valmis tekemään kaikkeni, että saisin oikean ymmärryksen tähän tilanteeseeen.

Tuon nyt kirjoitin sen tähden, että ymmärtäisitte miksi päästin tuollaisen sammakon suustani.

ap

[/quote]

Ap, olen minäkin temperamenttinen, mutta en voi silti ymmärtää. Jos sanoisin omalle lapselleni että suurien, sinänsä positiivisten, uutisten kuuleminen on ollut minulle huono juttu ja toivon välillä, että lasta ei olisi edes olemassakaan, en odottaisi sen jälkeen mitään muuta kuin että mitään uutisia ei enää kuuluisi ja lapsi huolehtisi tavallaan, ettei häntä enää minulle olisi. 

Ihmisiä on erilaisia. Joku voi tietenkin ymmärtää ja tuonkin jälkeen jatkaa yhteydenpitoa. Monen kohdalla välit olisivat poikki.

Käytöksesi viittaa siihen, että olet jo aiemmin ollut pojallesi ja hänen perheellensä melkoinen riesa. Monesti hankalia appivanhempia siedetään melko pitkälle, kunnes kamelin selkä katkeaa.

[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 10:22"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 17:24"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 17:05"]

käykö ap alapeukuttamassa poikaa ja miniää puolustavat viestit? Vai onko alapeukuttaja joku muu vastaava haukkuja-anoppi?

[/quote]

Aiempi viestini ei tainut tulla joten pyrin kirjoittamaan tiivistetysti. Ihmiset tekee virheitä, ap on katuvainen, mitä muuta haluatte? En mä ymmärrä miksi lyödä lyötyä. Tekemistä tuossa riittää, että hän saa asiat korjattua, mutta joku kohtuus kuitenkin. Eli minä alapeukutan kohtuuttomuutta. En ole itse anoppi. Miniä olen ja voisin antaa tuollaisen anteeksi.

[/quote]

Lyödä lyötyä? Mitä vittua juuri luin? Onko siis sittenkin ap tässä se, jota on lyöty?

 Voit siis sanoa ja tehdä mitä vaan kelle vaan, sen jälkeen katua ja kieriskellä itsesäälissä viikko tolkulla, niin sinusta tuleekin maagisesti se uhri?

[/quote]Voi sinua nuorta nassikkaa! Sinäkin teet vielä jonakin päivänä virheitä ja saat suhteellisuudentajua hieman. Ap ei tappanut ketään, ei tehnyt mitään täysin peruuttamatonta. Ap teki ison virheen, kyllä. Hän pyysi sitä anteeksi. Sen pitäisi riittää. Jos miniä on kykenemätön antamaan anteeksi anopilleen hän osoittaa vain sen, että Ap:n huoli oli aiheellinen. Ap on nöyrtynyt, myöntänyt erheensä, jos siihen ei osaa suhtautau hyvällä ja ojentaa kättään puoleenväliin on ihmisenä kylmä ja kova.

Viimeisin kirjoituksesi avaa arvoitusta. Poikasi on kasvanut vasta nyt niin isoksi, että irroittautuu sinusta. Tämä kehitystehtävä olisi pitänyt käydä läpi jo murrosiässä, mutta se ei onnistunut. Nyt hän on onnistunut, hurraa!

Äitiys on eron valmistelua, alusta loppuun asti. Siksi olemme äitejä, että joskus lapset lentävät pesästä. Äidin osa on surra ja kestää se, sitten löytää uudelleen elämälle sisältöä. Lapset voivat lähentyä uudestaan, kun riittävä etäisyys on saavutettu, eikä paluu vanhaan enää uhkaa. Aikuisen pojan tehtävä on nyt liittyä kaikin muodoin omaan kumppaniinsa ja asettua jakamaan vanhemmuus hänen kanssaan. Hän alkaa valmistella omaa eroaan pikkuisestaan, ei sitä vielä aavista.

Ap sinä voit ehkä tukea poikaasi siinä, kun olet saanut käsitellyksi oman kriisisi. Sinua voi korjata nähdä tai ainakin tietää, että poikasi ammentaa omaan vanhemmuuteensa siitä hyvästä, mitä sinä olet antanut. Kun siihen liittyy nyt pahaakin, voi olla aika vaikeaa hänelle alkuun.

Käännä katseesi siis itseesi. Nyt on sinun aikasi. Haluatko jatkaa parisuhdettasi vanhaan malliin? Entä töissä? Mitä haluat elämältäsi? Nyt on sinun vuorosi, tartu siihen! Yksi upea matka voi olla työstää tämä kaikki omassa terapiassa. Et todellakaan ole yksin ongelman kanssa. Ja se hyvä sinussa on, että olet pystynyt tiedostamaan ja tarkastelemaan epätervettä suhdettasi poikaan. Eivät kaikki äidit siihen pysty. Siksi arvelen, että sinussa on aineista vaikka mihin!

[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 10:36"]

[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 10:22"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 17:24"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 17:05"]

käykö ap alapeukuttamassa poikaa ja miniää puolustavat viestit? Vai onko alapeukuttaja joku muu vastaava haukkuja-anoppi?

[/quote]

Aiempi viestini ei tainut tulla joten pyrin kirjoittamaan tiivistetysti. Ihmiset tekee virheitä, ap on katuvainen, mitä muuta haluatte? En mä ymmärrä miksi lyödä lyötyä. Tekemistä tuossa riittää, että hän saa asiat korjattua, mutta joku kohtuus kuitenkin. Eli minä alapeukutan kohtuuttomuutta. En ole itse anoppi. Miniä olen ja voisin antaa tuollaisen anteeksi.

[/quote]

Lyödä lyötyä? Mitä vittua juuri luin? Onko siis sittenkin ap tässä se, jota on lyöty?

 Voit siis sanoa ja tehdä mitä vaan kelle vaan, sen jälkeen katua ja kieriskellä itsesäälissä viikko tolkulla, niin sinusta tuleekin maagisesti se uhri?

[/quote]Voi sinua nuorta nassikkaa! Sinäkin teet vielä jonakin päivänä virheitä ja saat suhteellisuudentajua hieman. Ap ei tappanut ketään, ei tehnyt mitään täysin peruuttamatonta. Ap teki ison virheen, kyllä. Hän pyysi sitä anteeksi. Sen pitäisi riittää. Jos miniä on kykenemätön antamaan anteeksi anopilleen hän osoittaa vain sen, että Ap:n huoli oli aiheellinen. Ap on nöyrtynyt, myöntänyt erheensä, jos siihen ei osaa suhtautau hyvällä ja ojentaa kättään puoleenväliin on ihmisenä kylmä ja kova.

[/quote]

Miniä sitä ja miniä tätä. Minä en henk.koht. niin välittäisi, jos miehen äiti ryöpyttäisi minua, en vain enää menisi hänen luokseen enkä olisi tekemisissä, saisi mies hoitaa kyläilyt yksinään lapsien kanssa ilman minua (jos haluaisi). Jos taas oma äiti tekisi minulle noin, kuin ap pojalleen teki, olisin todella järkyttynyt ja vihainen, ja tilanne olisi kauhea. Poikaansa ap on eniten haavoittanut haukkumalla tämän vaimoa ja elämäänsä yleensäkin.

[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 09:47"]

Tämä on voimistuvana juuri se ilmiö, jonka pelkään lisääntyvän nykypäivänä, kun avioerot ovat yleisiä. Lapset eivät ole enää lapsia, vaan niilläkorvataan se tyhjiö, jonka ero ja parisuhteesta luopuminen aiheuttaa. Lapsilla korvataan kahden aikuisen ihmisen välinen suhde. Takerrutaan lapsiin liikaa, ei hyväksytä niissä mitään heikkouksia vieraiden silmissä. Oletetaan, että ollaan myös samalla tavalla ainut tärkeä ihminen lasten elämässä...ja sitten käy näin. Lapset ovat tosiaan vain lainassa, kasvavat, aikuistuvat, itsenäistyvät...alkavat viettää pyhiä ja aikaa myös sen toisen uuden suvun luona. Kyllä elämässä pitää olla terveesti itsekäs...elää elämää myös itselleen, jotta sinä päivänä, kun lapset lähteävt omillee on olemassa muutakin, kuin aikuisten lasten kyttääminen ja miniän kokeminen kilpailijana. Tälläkin palstalla huomaa, kuinka ilmiö on yleistynyt. uusperhekuviot eivät toimi, kun lapsiet on nostettu tunnepuolella siihen parisuhteen paikalle. Ei ole muuta kuin lapset. Lapsen etu ja tarpeet etusijalla on kantava kiintolause, mutta siinä on menty aivan liian pitkälle. Aivan liian pitkälle.

[/quote]Hölöhölö. On meillä muillakin aivot, joilla ajatella. Kirjoituksesi on hieman holhoava ja sellaisenaan ylenkatsova. Aivan kuin kaikki erovanhemmat (lue lähiäidit, joita tarkoitit) olisivat läheisriippuvaisia hönöjä. Projisoitko omia pelkojasi muihin? Minä teen tietoisesti työtä, että kohtelen erolapsiani lapsina enkä elä vain heidän takiaan tai kautta. Se on helppoa, koska minulla on aina ollut vilkas mielikuvitus ja nautin yksinolosta, omista harrastuksistani. Siitä huolimatta ex ja nyxänsä saavat välillä päähänsä, että elän lapsieni kautta.

[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 10:51"]

[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 09:47"]

Tämä on voimistuvana juuri se ilmiö, jonka pelkään lisääntyvän nykypäivänä, kun avioerot ovat yleisiä. Lapset eivät ole enää lapsia, vaan niilläkorvataan se tyhjiö, jonka ero ja parisuhteesta luopuminen aiheuttaa. Lapsilla korvataan kahden aikuisen ihmisen välinen suhde. Takerrutaan lapsiin liikaa, ei hyväksytä niissä mitään heikkouksia vieraiden silmissä. Oletetaan, että ollaan myös samalla tavalla ainut tärkeä ihminen lasten elämässä...ja sitten käy näin. Lapset ovat tosiaan vain lainassa, kasvavat, aikuistuvat, itsenäistyvät...alkavat viettää pyhiä ja aikaa myös sen toisen uuden suvun luona. Kyllä elämässä pitää olla terveesti itsekäs...elää elämää myös itselleen, jotta sinä päivänä, kun lapset lähteävt omillee on olemassa muutakin, kuin aikuisten lasten kyttääminen ja miniän kokeminen kilpailijana. Tälläkin palstalla huomaa, kuinka ilmiö on yleistynyt. uusperhekuviot eivät toimi, kun lapsiet on nostettu tunnepuolella siihen parisuhteen paikalle. Ei ole muuta kuin lapset. Lapsen etu ja tarpeet etusijalla on kantava kiintolause, mutta siinä on menty aivan liian pitkälle. Aivan liian pitkälle.

[/quote]Hölöhölö. On meillä muillakin aivot, joilla ajatella. Kirjoituksesi on hieman holhoava ja sellaisenaan ylenkatsova. Aivan kuin kaikki erovanhemmat (lue lähiäidit, joita tarkoitit) olisivat läheisriippuvaisia hönöjä. Projisoitko omia pelkojasi muihin? Minä teen tietoisesti työtä, että kohtelen erolapsiani lapsina enkä elä vain heidän takiaan tai kautta. Se on helppoa, koska minulla on aina ollut vilkas mielikuvitus ja nautin yksinolosta, omista harrastuksistani. Siitä huolimatta ex ja nyxänsä saavat välillä päähänsä, että elän lapsieni kautta.

[/quote]

Jaa? En ylenkatso ketään. Olen itse lähiäiti, enkä ymmärrä tuohtumustasi kirjoituksestani. Puhuin ilmiöstä huolestuttavana ja lisääntyvänä. En kai henkilökohtaisesti puhunut sinusta? Hölöhölö itsellesi. Ei saa olla niin herkkä aikuinen ihminen. Itsetietoinen ihminen kestää kritiikkiä ja arvostelua. Osassa asioissa on syytä mennä itseensä ja tehdä muutoksia..osan asioista voi jättää sikseen, jos itse kokee, että kritiikki on aiheeton.Ei kannata ihostaan kuoriutua.

[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 11:16"]

[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 10:51"]

[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 09:47"]

Tämä on voimistuvana juuri se ilmiö, jonka pelkään lisääntyvän nykypäivänä, kun avioerot ovat yleisiä. Lapset eivät ole enää lapsia, vaan niilläkorvataan se tyhjiö, jonka ero ja parisuhteesta luopuminen aiheuttaa. Lapsilla korvataan kahden aikuisen ihmisen välinen suhde. Takerrutaan lapsiin liikaa, ei hyväksytä niissä mitään heikkouksia vieraiden silmissä. Oletetaan, että ollaan myös samalla tavalla ainut tärkeä ihminen lasten elämässä...ja sitten käy näin. Lapset ovat tosiaan vain lainassa, kasvavat, aikuistuvat, itsenäistyvät...alkavat viettää pyhiä ja aikaa myös sen toisen uuden suvun luona. Kyllä elämässä pitää olla terveesti itsekäs...elää elämää myös itselleen, jotta sinä päivänä, kun lapset lähteävt omillee on olemassa muutakin, kuin aikuisten lasten kyttääminen ja miniän kokeminen kilpailijana. Tälläkin palstalla huomaa, kuinka ilmiö on yleistynyt. uusperhekuviot eivät toimi, kun lapsiet on nostettu tunnepuolella siihen parisuhteen paikalle. Ei ole muuta kuin lapset. Lapsen etu ja tarpeet etusijalla on kantava kiintolause, mutta siinä on menty aivan liian pitkälle. Aivan liian pitkälle.

[/quote]Hölöhölö. On meillä muillakin aivot, joilla ajatella. Kirjoituksesi on hieman holhoava ja sellaisenaan ylenkatsova. Aivan kuin kaikki erovanhemmat (lue lähiäidit, joita tarkoitit) olisivat läheisriippuvaisia hönöjä. Projisoitko omia pelkojasi muihin? Minä teen tietoisesti työtä, että kohtelen erolapsiani lapsina enkä elä vain heidän takiaan tai kautta. Se on helppoa, koska minulla on aina ollut vilkas mielikuvitus ja nautin yksinolosta, omista harrastuksistani. Siitä huolimatta ex ja nyxänsä saavat välillä päähänsä, että elän lapsieni kautta.

[/quote]

Jaa? En ylenkatso ketään. Olen itse lähiäiti, enkä ymmärrä tuohtumustasi kirjoituksestani. Puhuin ilmiöstä huolestuttavana ja lisääntyvänä. En kai henkilökohtaisesti puhunut sinusta? Hölöhölö itsellesi. Ei saa olla niin herkkä aikuinen ihminen. Itsetietoinen ihminen kestää kritiikkiä ja arvostelua. Osassa asioissa on syytä mennä itseensä ja tehdä muutoksia..osan asioista voi jättää sikseen, jos itse kokee, että kritiikki on aiheeton.Ei kannata ihostaan kuoriutua.

[/quote]En ole huomannut tuollaista ilmiötä, onko sinulla esittää tutkimuksia aiheesta? Siksi tuohduinkin; yleistät jotakin mikä vaikuttaisi olevan vain omaa projisointiasi.

Ap, oma äitini päästelee myös sammakoita suustaan, tosin ei niin pahoja kuin sinä. Muutamassa asiassa "sammakko" on uponnut niin pahasti piikkinä sieluuni että niistä asioista en ole kyennyt enää äitini kanssa puhumaan. Ja hän sitten ihmettelee kuinka olen niistä asioista vaitelias "kun ei hän nyt sillee tarkottanut, kuhan tuli vaan sanottua...". Jos äitini ei olisi äitini niin en olisi väleissä noiden sanomisten takia. eli mielestäni et saa käyttää äkkipikaisuuttasi tekosyynä vaan sinun pitää ymmärtää että olet puheellasi todella haavoittanut toisia ihmisiä.

mielestäni ainoa asia minkä voit tehdä on hakeutua terapiaan ja ilmoittaa siitä pojallesi - miten he muuten voisivat luottaa ettei vastaavia sammakoita pullahda suustasi uudestaan?! 

Kuulostaa vähän mieheni äidiltä, sillä erotuksella, että me ollaan hyvissä väleissä. Äiti hoitaa edelleen poikansa asioita, juuri viime viikolla kävi TTH:ssa uusiututtamassa poikansa reseptit. Ihmettelin tätä miehelle, joka oli sitä mieltä, että se on ihan ok, kun mamma oli lähempänä TTH:ta (mies ei siis voinut soittaa itse asiaansa sinne..). Muutenkin äiti on aika kiinni pojissaan. Vielä viime vuonna kun pikkuveli asui kotona niin äiti soitti isoveljelle (mieheni siis), että voitaisiinko tulla laiitamaan pikkuveljelle ruokaa kun äiti lähti reissuun. Hei, haloo! Jätkä oli silloin 19v. Hieman se pikkuveli ihmetteli kun pamahdettiin paikalle :D Nykyään veli asuu meidän naapurissa ja tuntuu ihan yksin pärjäävään. Joskus juuri muutettuaan se tais meillä käydä, kun sillä ei ollut vielä tulostinta ja sen piti jotain tulostaa. Muuttovaiheessa mamma päällepäsmäröi veljen asunnossa koko sisutuksen, tosin yhteistyössä mun kanssa. Menin siis auttamaan muutossa  ja kokoamaan huonekaluja yms. koko aikana äiti ei kysynyt pikkuveljeltä, että miten sehaluaisin kotinsa sisustettavan vaan minulta ja minä sitten huutelin veljelle, että mitenköhän herra haluaisi kotinsa sisustettavan...Huoh!

Ja joo, onhan se kiva kun tullaan toimeen, mutta kyllä mä välillä varpaillani olen, koska koskaan ei tiedä, jos mä teen jotain väärin.. Esim. jos ja kun (toivottavasti) mä pamahdn paksuksi niin kyllähän mua pelottaa se reaktio mitä sieltä tulee. Aivan varmaa on se, että mamma tuskin haluaa lasta hoitaa ihan kauheasti. Noh onneksi miehen isän perhe on lepposempaa maata ja varmasti ottavat uutisen hyvin vastaan :) :)

En tiedä mikäoli pointti, ehkä joku avautuminen, kun olen tässä ihmetellyt tuota, että aiti jaksaa hoidella aikuisten lastensa asioita niin pitkälle..

Oot aivan kamal ihminen! Loukkasit kyllä poikaasi ja hänen elämänsä valittua ehkä pahemmin, mitä ikinä voi tehdä! Miniänä en antaisi sulle koskaan anteeksi!

Olen itsekin tällä hetkellä raskaana, viimesellä kolmanneksella ja odotamme esikoista. Puolisoni vanhemmat ovat ottaneet asian hyvin, onnellisesti ja rakkaudella vastaan <3

[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 11:18"]

[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 11:16"]

[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 10:51"]

[quote author="Vierailija" time="30.03.2014 klo 09:47"]

Tämä on voimistuvana juuri se ilmiö, jonka pelkään lisääntyvän nykypäivänä, kun avioerot ovat yleisiä. Lapset eivät ole enää lapsia, vaan niilläkorvataan se tyhjiö, jonka ero ja parisuhteesta luopuminen aiheuttaa. Lapsilla korvataan kahden aikuisen ihmisen välinen suhde. Takerrutaan lapsiin liikaa, ei hyväksytä niissä mitään heikkouksia vieraiden silmissä. Oletetaan, että ollaan myös samalla tavalla ainut tärkeä ihminen lasten elämässä...ja sitten käy näin. Lapset ovat tosiaan vain lainassa, kasvavat, aikuistuvat, itsenäistyvät...alkavat viettää pyhiä ja aikaa myös sen toisen uuden suvun luona. Kyllä elämässä pitää olla terveesti itsekäs...elää elämää myös itselleen, jotta sinä päivänä, kun lapset lähteävt omillee on olemassa muutakin, kuin aikuisten lasten kyttääminen ja miniän kokeminen kilpailijana. Tälläkin palstalla huomaa, kuinka ilmiö on yleistynyt. uusperhekuviot eivät toimi, kun lapsiet on nostettu tunnepuolella siihen parisuhteen paikalle. Ei ole muuta kuin lapset. Lapsen etu ja tarpeet etusijalla on kantava kiintolause, mutta siinä on menty aivan liian pitkälle. Aivan liian pitkälle.

[/quote]Hölöhölö. On meillä muillakin aivot, joilla ajatella. Kirjoituksesi on hieman holhoava ja sellaisenaan ylenkatsova. Aivan kuin kaikki erovanhemmat (lue lähiäidit, joita tarkoitit) olisivat läheisriippuvaisia hönöjä. Projisoitko omia pelkojasi muihin? Minä teen tietoisesti työtä, että kohtelen erolapsiani lapsina enkä elä vain heidän takiaan tai kautta. Se on helppoa, koska minulla on aina ollut vilkas mielikuvitus ja nautin yksinolosta, omista harrastuksistani. Siitä huolimatta ex ja nyxänsä saavat välillä päähänsä, että elän lapsieni kautta.

[/quote]

Jaa? En ylenkatso ketään. Olen itse lähiäiti, enkä ymmärrä tuohtumustasi kirjoituksestani. Puhuin ilmiöstä huolestuttavana ja lisääntyvänä. En kai henkilökohtaisesti puhunut sinusta? Hölöhölö itsellesi. Ei saa olla niin herkkä aikuinen ihminen. Itsetietoinen ihminen kestää kritiikkiä ja arvostelua. Osassa asioissa on syytä mennä itseensä ja tehdä muutoksia..osan asioista voi jättää sikseen, jos itse kokee, että kritiikki on aiheeton.Ei kannata ihostaan kuoriutua.

[/quote]En ole huomannut tuollaista ilmiötä, onko sinulla esittää tutkimuksia aiheesta? Siksi tuohduinkin; yleistät jotakin mikä vaikuttaisi olevan vain omaa projisointiasi.

[/quote]

Ja sinäkö et käyttänyt omaa projisointia? Mihin oma johtoäätöksesi asiasta pohjautuu?..."En ole huomannut.."  Et ole huomannut ilmiötä omalla kohdallasi vai useaa eri erosta toipuvaa ihmistä ja eroperheen elämää sivusta seuranneena?En ole sen kummemmin tutkinut asiaa. Seurannut vierestä eroperheitä läheltä ja kaukaa. En ymmärrä alkuunkaan kommentteja:"Haluan lapseni nukkuvan kainalossani, koska saan hänestä turvaa..." "Se tinttailee taas niin kovaa, kun ei olla muutamaan päivään nähty." Vanhemmuus on hukassa. Sitä toitotetaan ihan joka paikassa ja ei, en ole tutkinut tätäkään. Eroa ei käsitellä loppuun vaan jatketaan jotain ihme symbioosielämää, jossa mahdollistetaan itselle mukavuuksia lapsen edun nimissä. Ap:kin puhui olleensa poikansa kanssa aiemmin tiimi..Mikä ihmeen tiimi? He ovat äiti ja lapsi ja nyt äiti ja lapsi, joka on kasvanut aikuiseksi ja muodosti sen tiimin sen henkilön kanssa, jonka kanssa se on oikeasti luonnollista muodostaa....toisen aikuisen, tyttöystävän, ei oman lapsen. Lapsesta ei tehdä parasta kaveria, eikä unilelua turvaa tuomaan.Aikuinen ohjaa ja opastaa lastaan selviämään elämässään yksin ja tuuppii lentämään pesästä ja etsimään itselleen elämän kumppanin. Opastaa huolehtimaan itse itsestään. En voi tietää henkilökohtaisella tasolla omaa elämänhallintaasi tai siitä, kuinka asioiden ja arkielämässä havaittujen ilmiöiden nostaminen esillee loukkaa ja ärsyttää sinua henkilökohtaisesti vain siksi, että ex-miehesi ja hänen uusi kumppaninsa syyllistävät sinua esille nostamastani havainnoista.En tiedä panostatko lapsiaikana 100% heihin ja jumppaat ja sinkoilet ymäriinsä kekseliäästi, kun ovat isällään. En tiedä vaaditko samaa myös ex- mieheltäsi ja hänen uudelta kumppaniltaan, että panostavat 100% lapsiinne heidän ollessa isällään. En tiedä, en todellakaan tiedä, eikä juuri kiinnosta. En puhunut yleistyksessäni henkilökohtaisesti sinusta vaan yhteneväisestä toiminnasta usean eri eroperheen elämää sivusta seuranneena.Suosittelen, että jatkat asiasta väittelyä heidän kanssaan, vaikka sitten projisoimalla tai miten vain, jotta tämä keskustelu ei mene kahden toiselle tuntemattoman ihmisen väliseksi henkilökohtaiseksi väittelyksi.