Kaikkia lapsilisiä leikataan seitsemän prosenttia
Kaikkia lapsilisiä leikataan seitsemän prosenttia
Julkaistu: 26.3.2014 1:40, päivitetty: 26.3.2014 2:05
Kehysriihi Hallituksen yöllä järjestetty tiedotustilaisuus Säätytalolla toi uutta valoa myös lapsilisäuudistukseen.
Valtion taloutta sopeutetaan seuraavien neljän vuoden aikana yhteensä 2,3 miljardilla eurolla. Toimenpiteen arvioidaan auttavan valtion velkaantumisen taittamisessa.
- Nykytiedon valossa valtion velkaantuminen taittuu joko 2016 tai 2017, pääministeri Jyrki Katainen kommentoi.
- Tehdyt päätökset vievät Suomea eteenpäin. Nämä päätökset koskettavat jokaista suomalaista niin hyvässä kuin pahassa.
Karvasta kalkkia saavat nietäväkseen muun muassa lapsiperheet, sillä yksi hallituksen kehysriihessä päätetyistä konkreettisista toimenpiteistä kohdistuu lapsilisiin.
Jokaista lapsilisää tullaan leikkaamaan tasaleikkurilla seitsemän prosentin verran. Toisesta ja sitä seuraavista lapsista saa myös uudistuksen jälkeen enemmän kuin ensimmäisestä.
Kommentit (65)
Lapsilisä on tulonsiirto lapsiperheille. Kas kun ette itke että hyvin tienaavien pitäisi kustantaa itse lastensa peruskoulukin.
1000 euroa kuukaudessa tienaavat ovat yhteiskunnalle pelkkä rasite. Hehän saavat rahansa verotuloista sillä ovat näitä vapaamatkustajia jotka käsi pitkällään nostavat vain tukia antamatta kelalta, sossusta ja lapset ilmaiseksi päiväkodissa jne.
lapsilisä per lapsi pitäisi muuttaa niin, että parin lapsen jälkeen lapsilisä ei nouse per lapsi vaan päin vastoin. monilapsiset perheet ovat usein yhteiskunnan tukien varassa ja jotkut jopa hankkivat lapset tukien takia. pitäisi pystyä elättämään lapsiaan itse eikä olla rapautuvan yhteiskunnan varassa.
En kyllä antaisi synninpäästöä millekään puolueelle vielä. Kokkarit heti vetämässä kotiinpäin vasemmiston päätöksestä erota hallituksesta. "Jonkun on tehtävä raskaat päätökset". Ja ykkösen studiossa kepun ja persujen pellet röyhistelemässä viattomina. Tärkeintä oli nimenomaan korostaa omaa merkitystään, vaikka eivät mitään järkevää ole saaneet aikaiseksi. Näki heti, että heitä ei voisi lasten asema vähempää kiinnostaa. Piti vain käyttää kullanarvoinen tilaisuus oman aseman pönkittämiseen.
Ja huom. julkisen sektorin palkat jatkavat nousuaan eikä edes rekrykieltoa ole määrätty.
No parempi näin kuin se että olisi mennyt verolle, nyt pudotus on alle 20e/kk, jos olisi mennyt verolle, olisi kk tulot tippuneet n. 100e. Näin siis minun tuloilla, kun kokeilin veroprosenttilaskurilla laskea paljonko lapsilisien verotus vaikuttaisi.
[quote author="Vierailija" time="26.03.2014 klo 08:38"]
Lapsilisä on tulonsiirto lapsiperheille. Kas kun ette itke että hyvin tienaavien pitäisi kustantaa itse lastensa peruskoulukin.
1000 euroa kuukaudessa tienaavat ovat yhteiskunnalle pelkkä rasite. Hehän saavat rahansa verotuloista sillä ovat näitä vapaamatkustajia jotka käsi pitkällään nostavat vain tukia antamatta kelalta, sossusta ja lapset ilmaiseksi päiväkodissa jne.
[/quote]
Kateus se vie kalatkin vedestä.
Kyllä rikkaita tuetaan verorahoilla moninverroin enemmän kuin köyhiä! Ota selvää asioista!
Lapsilisistä leikkaaminen on todella typerää, useimmilla tämä raha menee suoraan kulutukseen ja hyödyttää siten koko yhteiskuntaa. Eri asia tietysti nämä tilillekerääjät..
Nyt ollaan meillä siinä pisteessä, että lasten harrastukset lopetettava, ylipäätään kaikki ylimääräinen. Mutta pärjättiinhän sitä sodanaikanakin yhdellä kenkäparilla per perhe.
[quote author="Vierailija" time="26.03.2014 klo 08:06"]
Aamu uutisissa kerrottiin, etteivät leikkaukset koske yksinhuoltajien lapsilisiä. No, Päivi Räsänen totesi sitten insertissä, että "yksinhuoltajakorotuksiin ei kosketa". Eli mitähän tämäkin tarkoittaa käytännössä? Leikataan, mutta ei yh-korotuksista eli kymppi vähemmän kuussa anyway.
Vuodessa se tekeekin 120e eli esim. yhden lapsen kohdalla vuodessa yksi kuukausi ilman lapsilisää.
[/quote]7% on 7 euroa eli vuodessa 84 euroa ekasta lapsesta. Tokasta lapsesta 8.12 euroa kuussa eli 97.44. Ei paha.
[quote author="Vierailija" time="26.03.2014 klo 08:45"]
[quote author="Vierailija" time="26.03.2014 klo 08:38"]
Lapsilisä on tulonsiirto lapsiperheille. Kas kun ette itke että hyvin tienaavien pitäisi kustantaa itse lastensa peruskoulukin.
1000 euroa kuukaudessa tienaavat ovat yhteiskunnalle pelkkä rasite. Hehän saavat rahansa verotuloista sillä ovat näitä vapaamatkustajia jotka käsi pitkällään nostavat vain tukia antamatta kelalta, sossusta ja lapset ilmaiseksi päiväkodissa jne.
[/quote]
Kateus se vie kalatkin vedestä.
[/quote]
Voi olla noin tai kaikki eivät vain pidä loisten elättämisestä.
Tekeekö se muutama kymppi joka perheessä muka niin paljon? Meillä on kaksi lasta, eikä mua nyt jaksa kauheesti itkettää, jos meidän lapsilisät tippuvat sen 15 e/kk.
Viisilapsisen perheen lapsilisä alentuu 50 eurolla, mikä sekään ei mun mielestä maata kaada.
Kukapa muistaa vielä Matti Vanhasta, joka kehoitti kuluttamaan ja hankkimaan lisää lapsia?
Tässä on vuoden vaihteessa muutama isompi putiikki mennyt kiinni ja lisää on tiedossa näillä näkymin, kun suonta isketään siltä suurimmalta kuluttajaryhmältä, lapsiperheiltä. Siinä menee taas lisää työpaikkoja kaupan alalta ja syöksykierre on jo valmis. Tulee taas muutama lisää kaunistamaan työttömyystilastoja, verotulot laskee, työttömyyskustannukset nousee ja sitä rataa.
Poliittinen eliitti lupaili ennen vaaleja kuuta taivaalta. Lapsilisät saatiin sidottua indeksiin, mutta hups seuraavaksi pitikin pistää indeksikorotukset jäihin. +/-0.
Milloin pienennetään kansanedustajien palkkoja, eivät avustajiakaan tarviis tekisvät itse työnsä. Samoten nämä sopetumiseläkeläiset entiset kansanedustajat, milloin heiltä leikataan? Ei varmasti ikinä!
[quote author="Vierailija" time="26.03.2014 klo 08:52"]
[quote author="Vierailija" time="26.03.2014 klo 08:45"]
[quote author="Vierailija" time="26.03.2014 klo 08:38"]
Lapsilisä on tulonsiirto lapsiperheille. Kas kun ette itke että hyvin tienaavien pitäisi kustantaa itse lastensa peruskoulukin.
1000 euroa kuukaudessa tienaavat ovat yhteiskunnalle pelkkä rasite. Hehän saavat rahansa verotuloista sillä ovat näitä vapaamatkustajia jotka käsi pitkällään nostavat vain tukia antamatta kelalta, sossusta ja lapset ilmaiseksi päiväkodissa jne.
[/quote]
Kateus se vie kalatkin vedestä.
[/quote]
Voi olla noin tai kaikki eivät vain pidä loisten elättämisestä.
[/quote]
Sun kannattaa häipyä jenkkeihin, jos ei tämän yhteiskunnan palvelurakenne miellytä.
Lestadiolaisperhe, jossa 10 lasta saa lapsilisiä 1672 e/kk. Verotonta tuloa. Kun se vähenee 7% on vähennys 117 e/kk. Silti jää jotain 1555 e/kk käteen. Ettei heidänkään tarvitse mun mielestä itkeä. Pärjäävät ihan hyvin, kun vaatteetkin kierrätetään.
[quote author="Vierailija" time="26.03.2014 klo 08:38"]
Lapsilisä on tulonsiirto lapsiperheille. Kas kun ette itke että hyvin tienaavien pitäisi kustantaa itse lastensa peruskoulukin.
1000 euroa kuukaudessa tienaavat ovat yhteiskunnalle pelkkä rasite. Hehän saavat rahansa verotuloista sillä ovat näitä vapaamatkustajia jotka käsi pitkällään nostavat vain tukia antamatta kelalta, sossusta ja lapset ilmaiseksi päiväkodissa jne.
[/quote]
Kuules paskanaama, minä käyn töissä ja saan siltikin mainitsemiasi tukia, kun jonkunhan on pakko tehdä pienellä palkalla, että sinä voisit tuntea ylemmyyttä siellä suojatyöpaikassasi.Toivottavasti jäät työttömäksi!
minun hoitovapaan tuloistani jotka jäävät reilusti alle 500e tuo haukkaakin jo 4%, eli taidan laittaa esikoisen päivähoitoon, saapahan siellä syödäkseen. Maksuahan siitä ei mene kun on riittävän pienet tulot. Ja samallahan tällä on se kuuluisa työllistävä vaikutus, kun tarvitsee se päivähoitaja palkata. Tosin tuskin tulee järjestävälle taholle sen halvemmaksi... ja kyllä, voisin mennä takaisin töihin, mutta en mene koska kuopus ei ole vielä edes vuoden ikäinen, hoidan häntä kotona kunnes täyttää kolme vuotta.
Ketä oikeasti heiluttaa yhden sidukan leikkaus kuukaudessa, ei ketään. Oppikaa ihmiset katsomaan mihin rahanne tuhlaatte.
[quote author="Vierailija" time="26.03.2014 klo 09:15"]
Ketä oikeasti heiluttaa yhden sidukan leikkaus kuukaudessa, ei ketään. Oppikaa ihmiset katsomaan mihin rahanne tuhlaatte.
[/quote]
Komppaan tätä! Oikeasti tuo on todella pieni raha, jättää jonkun turhakkkeen ostamatta, niin se on siinä. Enkä todellakaan usko etteikö kukaan ostaisi ikinä mitään sellaista, jota ilmankin pärjäisi.
Itse olin 2 vuotta työttömänä työmarkkinatuella, kun vähän karsi niitä turhia ostoksia, niin pärjäsi oikein hyvin.
Ei minua tympäse se, että lapsilisiä leikattiin. Mutta tämä kokonaisuus vi....uttaa.
Polttoainevero ja muut autoiluun liittyvät verot nousee eli autoilu kallistuu. Kun tarvitsen auton, että pääsen töihin ja matkakustannusten omavastuu nousee, työmatkat kallistuu.
Lapsilisiä leikataan, 7%pois kulutuksesta.
Asuntolainojen korkovähennys puolittuu vuoteen 2018 mennessä, vero % nousee eli taas rahaa pois kulutuksesta.
Palkat taas eivät nouse vaikka ruuan hinta, lääkkeet, sähkön hinta jne on jatkuvasti noussut eli ostokykyni on vähentynyt.
Sossun tuella elävälle tämä ei haittaa, tuet kompensoi. Rikkaille ei väliä muutamalla satasella tai parilla tonnillakaan. Mutta minulla, keskituloisella jonka kaikki tulot menevät jotain kautta kulutukseen, myös lapsilisät, tämä vaikuttaa helve...sti.
Ja Suomiko nousee sillä, että me keskituloiset jotka taidetaan olla suurin ihmisryhmä tässä maassa, joudumme vähentämään kulutusta?
Melkoinen ratkaisu. Päiväkotimaksut nousee, lapsilisät pienenee, työmatkakustannuksetkin ilmeisesti nousee. Ei varmaan kannata kuin toisen vanhemmista käydä töissä, toinen voi sitten viedä lapset päiväkotiin (saavat siellä ilmaiset ruuat joka päivä, kun perheen tulot on niin huonot) ja leipoa sillä aikaa leipää kotona ja juosta tarjousten perässä.