Muuten täydellinen Vaimoni on seksuaalisesti maailman epäkiinnostavin ihminen :(
Eilen illalla sen tajusin: en enää halua vaimoani lainkaan. Hän on kaunis ja ulkoisesti juuri sellainen nainen, josta olen unelmoinut. Puolisona ja lastemme äitinä hän on täydellinen enkä voisi parempaa toivoa. Arvostan vaimoani ihmisenä hyvin, hyvin paljon. Mutta, seksuaalisesti en voisi kuvitella tylsempää tapausta ja tämä on tappanut omat halunikin täysin. Jokainen ilta lasten nukkumaan mentyä noudattaa samaa kaavaa: jutellaan sohvalla, katsellaan HBO:ta, minä hieron jalkoja, syödään jotain hyvää ruokaa ja ruvetaan nukkumaan. Usein minä ehdotan seksiä ja 99 kertaa sadasta vaimo kieltäytyy sanoen, että "nyt ei tee mieli" tai "ei kyllä enää tähän aikaan viitsi". Kerran kuukaudessa sitten ovulaation aikaan onnistuu. Itse hän ehdottaa seksiä 1-2 kertaa vuodessa.
Tämä on surullista. Rakastan vaimoani todella paljon, mutta haluaisin parisuhteen, jossa olisi aktiivinen seksielämä ja jossa minäkin edes joskus voisin kokea tulevani halutuksi. Onko se liikaa vaadittu? Omiinkin haluihin alkaa väkisin vaikuttaa, kun toinen ei itse koskaan halua. Ja onko se oikein, että parisuhteessa on seksiä vain silloin, kun vähemmän haluava sitä haluaa?
Kommentit (111)
Jos vaan ehdotat seksiä sen jälkeen kun on ensin köllötelty sohvalla valmiiksi väsyneenä niin ei ihmekään ettei ehdotukseen tartuta. Mua ei illalla väsyneenä tee lähtökohtaisesti ollenkaan mieli, ja vaikka tekisikin niin yleensä väsymys on niin kova ettei jaksa ruveta siihen hommaan. Pitäisi panettaa ihan kunnolla että se voittaisi mukavuudenhalun ja väsymyksen ja sellainen tunnelma ei virity kyllä noin telkkaria katsomalla ja kuivilla ehdotuksilla.
No. Mistä ajattelit löytää kumppanin, sellaisen jonka kanssa kaikki osa-alueet ovat täysin kunnossa???!!!! Voin sanoa ettei sellaista löydy yhtään mistään. Aina joku asia hiertää enemmän taikka vähemmän.
Että on oksettavia tällaset ihmisten parisuhteet ja niihin liittyvät tekemiset: hierotaan jalkoja, katellaan telkkaa ja syödään herkkuja, joka ilta, samaa naamaa katsellen. Ja sitten vielä vonkaamista kun kumpaakaan ei homma enää vois vähempää kiinnostaa. Hyi olkoon.
Mulla meni mielenkiinto seksiin mieheni kanssa kun hän oli kiinnostunut vain itse saamaan orgasmin. Ei halunnut antaa mulle suuseksiä jne. Eli kyllä miehenkin mielenkiinto seksiin loppuisi jos vain nainen saisi aina tyydytyksen
Vierailija kirjoitti:
No. Mistä ajattelit löytää kumppanin, sellaisen jonka kanssa kaikki osa-alueet ovat täysin kunnossa???!!!! Voin sanoa ettei sellaista löydy yhtään mistään. Aina joku asia hiertää enemmän taikka vähemmän.
Ai? Ei minua ainakaan omassa kumppanissani mikään hierrä, enkä usko olevani ainoa. Mielestäni ilman muuta kannattaa päättää suhde, ja etsiä kumppani, joka haluaa seksiä.
-Eri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä näin vihamielinen suhtautuminen ap:tä kohtaan? Itse ymmärrän kyllä hyvin, ettei ei enää itseäkään kiinnostaisi, jos kumppanilta on aina vastassa torjunta. Itselläni on tärkeää ollut aina hyvä seksi, ja aikaa on löytynyt pyykkivuorista, pikkulapsi-ajasta ja muista huolimatta. Ap:n vaimoa ei tunnu seksi kiinnostavan, piste. Miksi se olisi ap:n vika?
Kiinnostaisiko ap:ta, jos hän ei saisi koskaan orgasmia? Moni mies menee omat halut edellä unohtaen kumppaninsa.
Ap kertoi aiempana, että vaimo saa helposti orgasmin. Ja tuskin vaimo, joka ei viitsi leikkiä kiinnostunutta seksistä viitsii näytellä orgasmia.
Ap kertoi 🙄
Vierailija kirjoitti:
Lopetin e-pillerien syönnin n. 10 vuotta sitten, ja minusta kuoriutui sellainen seksipeto että mieheni oli ihan ihmeissään, ja sama meno jatkuu.....Johtuisiko naisten haluttomuus hormonaalisista ehkäisyistä?
Sama tapahtui minulle, hormonimömmöillä on sivuvaikutuksia. Kondomilla mennään nyt (kuparikierukkaa en ota kohtuani tulehduttamaan, mies ei suostunut vasektomiaan). Minun nautintoa kortsu ei pilaa mutta mies ei enää saa joka kerta eikä haluakaan niin usein kuin ennen. Toisaalta voin nyt mainiosti, ei enää hormoneja eikä ahdistusta :)
No katsopas kun on kyse myös hänen haluistaan ja tarpeistaan. Hän ei ole sinun tarpeidesibryydyttäjö tai kohde johon voit iyrsedi tyydyttää.
Ja vonkaaminen on 👎
Opettele viettelemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä näin vihamielinen suhtautuminen ap:tä kohtaan? Itse ymmärrän kyllä hyvin, ettei ei enää itseäkään kiinnostaisi, jos kumppanilta on aina vastassa torjunta. Itselläni on tärkeää ollut aina hyvä seksi, ja aikaa on löytynyt pyykkivuorista, pikkulapsi-ajasta ja muista huolimatta. Ap:n vaimoa ei tunnu seksi kiinnostavan, piste. Miksi se olisi ap:n vika?
Kiinnostaisiko ap:ta, jos hän ei saisi koskaan orgasmia? Moni mies menee omat halut edellä unohtaen kumppaninsa.
Ap kertoi aiempana, että vaimo saa helposti orgasmin. Ja tuskin vaimo, joka ei viitsi leikkiä kiinnostunutta seksistä viitsii näytellä orgasmia.
Minua naisena taas kovasti epäilyttää nainen, jota ei seksi kiinnosta, mutta saa helposti orgasmeja. Kuulostaa vedätykseltä.

Joo, no onneksi AV-mammat tuntevat AP:n ja hänen puolisonsa paremmin kuin he itse, niin saadaan tällainen väärinkäsitys korjattua.
Siis kuinka huono seksielämä teillä mammoilla oikein on, kun tulee edes mieleen sellainen mahdollisuus, että seksissä yleensä molemmat eivät saisi orgasmeja ja nauttisi? Harrastavatko jotkut oikeasti tuollaista seksiä, ja miksi ihmeessä?
-Eri

No lopetetaan sitten keskustelut av:lla. Kukaan ei voi tietää kenestäkään mitään ja jos joku kertoo jotain, kukaan ei ymmärrä mitä hän tarkoitti.
Paitsi tietenkin sinä, joka asetut tuomitsemaan kaikki keskustelijat ymmärtämättömiksi.
Ap edelleen odotellaan vastausta onko hormonaalinen ehkäisy käytössä? Se on merkittävä tieto teidän tilanteessa.

No onhan se aika erikoinen tapa keskustella, jos oletetaan asian olevan täsmälleen päinvastoin kuin aloittajan kertomalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä näin vihamielinen suhtautuminen ap:tä kohtaan? Itse ymmärrän kyllä hyvin, ettei ei enää itseäkään kiinnostaisi, jos kumppanilta on aina vastassa torjunta. Itselläni on tärkeää ollut aina hyvä seksi, ja aikaa on löytynyt pyykkivuorista, pikkulapsi-ajasta ja muista huolimatta. Ap:n vaimoa ei tunnu seksi kiinnostavan, piste. Miksi se olisi ap:n vika?
Kiinnostaisiko ap:ta, jos hän ei saisi koskaan orgasmia? Moni mies menee omat halut edellä unohtaen kumppaninsa.
Ap kertoi aiempana, että vaimo saa helposti orgasmin. Ja tuskin vaimo, joka ei viitsi leikkiä kiinnostunutta seksistä viitsii näytellä orgasmia.
Minua naisena taas kovasti epäilyttää nainen, jota ei seksi kiinnosta, mutta saa helposti orgasmeja. Kuulostaa vedätykseltä.
Samaa ihmettelen minäkin. Itse saan helposti ja seksi myös kiinnostaa, kovastikkin.
Vierailija kirjoitti:
Siis sua ei kiinnosta seksi vaimon kanssa, mutta silti vingut seksiä?
Oli melko omituinen kirjoitus.
Ei tässä minusta ole mitään outoa, veikkaan että suurin osa puolison haluttomuudesta kärsineistä ymmärtää kyllä mitä ap tarkoittaa. Kun on riittävän pitkään tullut torjutuksi alkaa se vaurioittaa jo omaakin seksuaalisuutta. Lopulta on samaan aikaan sekä puutteessa että itsekin haluton. Kunnes ehkä löytää sen halukkaan partnerin jostain muualta ja on helvetti irti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä näin vihamielinen suhtautuminen ap:tä kohtaan? Itse ymmärrän kyllä hyvin, ettei ei enää itseäkään kiinnostaisi, jos kumppanilta on aina vastassa torjunta. Itselläni on tärkeää ollut aina hyvä seksi, ja aikaa on löytynyt pyykkivuorista, pikkulapsi-ajasta ja muista huolimatta. Ap:n vaimoa ei tunnu seksi kiinnostavan, piste. Miksi se olisi ap:n vika?
Kiinnostaisiko ap:ta, jos hän ei saisi koskaan orgasmia? Moni mies menee omat halut edellä unohtaen kumppaninsa.
Ap kertoi aiempana, että vaimo saa helposti orgasmin. Ja tuskin vaimo, joka ei viitsi leikkiä kiinnostunutta seksistä viitsii näytellä orgasmia.
Ap kertoi 🙄
Joo, no onneksi AV-mammat tuntevat AP:n ja hänen puolisonsa paremmin kuin he itse, niin saadaan tällainen väärinkäsitys korjattua.
Siis kuinka huono seksielämä teillä mammoilla oikein on, kun tulee edes mieleen sellainen mahdollisuus, että seksissä yleensä molemmat eivät saisi orgasmeja ja nauttisi? Harrastavatko jotkut oikeasti tuollaista seksiä, ja miksi ihmeessä?
-Eri
No lopetetaan sitten keskustelut av:lla. Kukaan ei voi tietää kenestäkään mitään ja jos joku kertoo jotain, kukaan ei ymmärrä mitä hän tarkoitti.
Paitsi tietenkin sinä, joka asetut tuomitsemaan kaikki keskustelijat ymmärtämättömiksi.
No onhan se aika erikoinen tapa keskustella, jos oletetaan asian olevan täsmälleen päinvastoin kuin aloittajan kertomalla tavalla.
Eli lopetetaan keskustelut, kun kerran pitäisi vain kuunnella mitä toinen sanoo. Tai ehkä haluaisit että me kaikki toistamme kuorossa aloittaja repliikit? Sekö arvon kriitikolle kelpaisi?
Mitäs jos sinä vain esität oman näkemyksesi aloittajan ongelmasta ja jätät muiden keskustelutapojen rääpimisen sikseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä näin vihamielinen suhtautuminen ap:tä kohtaan? Itse ymmärrän kyllä hyvin, ettei ei enää itseäkään kiinnostaisi, jos kumppanilta on aina vastassa torjunta. Itselläni on tärkeää ollut aina hyvä seksi, ja aikaa on löytynyt pyykkivuorista, pikkulapsi-ajasta ja muista huolimatta. Ap:n vaimoa ei tunnu seksi kiinnostavan, piste. Miksi se olisi ap:n vika?
Kiinnostaisiko ap:ta, jos hän ei saisi koskaan orgasmia? Moni mies menee omat halut edellä unohtaen kumppaninsa.
Ap kertoi aiempana, että vaimo saa helposti orgasmin. Ja tuskin vaimo, joka ei viitsi leikkiä kiinnostunutta seksistä viitsii näytellä orgasmia.
Eikä kaikki edes voi feikata. Osa miehistä tunnistaa feikkauksen paremmin kuin toiset ja osa naisista taas on huonoja teeskentelemään. Itse en ainakaan saa tahdonalaisesti feikattua niitä nopeita rytmisiä orkkusupistuksia vaan kyllä ne tuntuu ihan erilaiselta jos alan huvikseni lantionpohjalihaksia supistelemaan. Jos puolisoni toteaa että minä sain orkun niin sillon minä todella sain orkun. Ihan hyvin ap:lla voi olla sama tilanne.
Ihmeen hyökkäävää kommentointia.
Onhan se ihan luonnollista, että vaikka toinen on omalla toiminnallaan tehnyt itsensä epähaluttavaksi, voi toinen silti kaivata hyvää seksielämää.
Tilanne ei nyt todellakaan ole tasapainossa, vaikka täällä niin kommentoidaankin. Itsellenikin seksi on todella tärkeää, vaikka kumppanini ei enää juuri haluta minua. Valittaa vain miksen halua ja yritä useammin, muttei ole liikuttanut eväänsäkään vuosikausiin itsestään huolehtimiseen, vaikka tietää sen tappaneen haluni häntä kohtaan. Yli 30kg tullut lisää elopainoa kolmessa vuodessa. Ennen oli normaalipainoinen, aktiivinen ja haluttavan näköinen nainen. Enää ei mitään noista.
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni mielenkiinto seksiin mieheni kanssa kun hän oli kiinnostunut vain itse saamaan orgasmin. Ei halunnut antaa mulle suuseksiä jne. Eli kyllä miehenkin mielenkiinto seksiin loppuisi jos vain nainen saisi aina tyydytyksen
Luulen ettei alapääsi ole aivan priiman makuinen/hajuinen ja olet luultavasti lihonut paljon ja/tai kohdellut miestäsi alentavasti ja mitätöiden.
Suuseksin antaminen olisi muussa tapauksessa itsestäänselvyys ja mieskin nauttisi siitä suunnattomasti.