Vastaa rehellisesti: Millainen riitelijä olet?

Vähemmän suutun enää kun nyt on masennuslääkitys. Sitä ennen sain hirveitä raivareita pienistäkin asioista.

Olen äkkipikainen, kuohahdan nopeasti mutta lepyn vielä nopeammin. Jos olen väsynyt, leimahdan joskus syyttä. Ilmenee lähinnä huutamisena, kerran heitin lautasen seinään. Pyydän kyllä anteeksi käytöstäni.

Vierailija kirjoitti:

Vähemmän suutun enää kun nyt on masennuslääkitys. Sitä ennen sain hirveitä raivareita pienistäkin asioista.

Ai kauhea, miksi haluat elää tunteettomana?

Olen hyvin tasainen ja kärsivällinen ihminen. Suutun harvoin ja vielä harvemmin näytän suuttumukseni. Tämä ei ole pyrkimykseni vaan lapsuudessa niin vahvasti opittu keino selviytyä ristiriitatilanteissa, etten ole oppinut vielä pyristelemään siitä ulos. Haluaisin joskus oikein räjähtää tai ainakin saada sanotuksi jotain niin painavalla äänellä, että muut huomaisivat suuttumukseni.

Joskus tulee sanottua tiukasti. Olen kuullut muilta ihmisiltä, että tämä minun "tiukasti sanominen" on normaalia kommunikaatiota, jota muut eivät pidä riitelynä.

Kun suutun niin paljon, että on pakko sanoa jotain ääneen, niin menen yleensä jonnekin muutamaksi minuutiksi rauhoittumaan, jotta ääni on tarpeeksi tasainen, kun otan asian puheeksi.

En ole koskaan huutanut lapsille tai puolisolle. En vain osaa.

Ja siis ihan aikuinen ihminen olen mutta täysin kädetön tässä asiassa.

Riippuu tilanteesta. Joskus huudan ja kiroan toisen henkilön alimpaan helvettiin. Joskus en jaksa edes lähteä tuhlaamaan energiaa ja jätän tilanteen sikseen. 🤷‍♀️

Olen lehmänhermoinen ja riitelen harvoin, vain kunnolla ärsytettynä saatan tuiskahtaa jotain. Vältän henkilökohtaisuuksiin menemistä ja yritän valita sanani niin, että toinen tajuaa minun kritisoivan hänen tekemisiään, ei häntä itseään.

Lapsuudenkotona riideltiin ja huudettiin milloin mistäkin, usein riitti että oltiin eri mieltä jostain turhasta asiasta. Olin aika kuohahteleva lapsi, mutta teini-iän myötä tasoituin. En tykkää riidellä, se on ahdistavaa.

Menen lukkoon tai vaihtoehtoisesti hyökkään. Kumpikaan ei taida olla erityisen terve tapa. Hyökätessäni revin toisen osapuolen henkisesti palasiksi ja sanon asioita, joiden tiedän satuttavan.

Olen vuosien varrella tasaantunut. Nolottaa nuoruuden kiukunpuuskat mitättömistä pikkuasioista, se että tein omasta ja muiden elämästä hankalaa räjähtelemällä. Taisin vielä olla ylpeäkin ”temperamentistani”.

Nykyään en juuri riitele. Kivahdan joskus miehelleni, yleensä silloin kun hän ei normipuheella lopeta jostakin jankuttamista. Sekään ei oikeastaan ole riitelemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähemmän suutun enää kun nyt on masennuslääkitys. Sitä ennen sain hirveitä raivareita pienistäkin asioista.

Ai kauhea, miksi haluat elää tunteettomana?

Ai kauheeta? Kivempi varmaan elää raivoavana vi##upäänä.

Vierailija kirjoitti:

Menen lukkoon tai vaihtoehtoisesti hyökkään. Kumpikaan ei taida olla erityisen terve tapa. Hyökätessäni revin toisen osapuolen henkisesti palasiksi ja sanon asioita, joiden tiedän satuttavan.

Mulla on sama. Yritän joko paeta tilannetta kykenemättä järkevään vuorovaikutukseen tai sitten hyökkään ja pyrin potkimaan toista henkisesti vyön alle niin pajon kuin ikinä pystyn. Joskus tuli eksällekin sanottua ihan kamalia asioita (myönnettäköön, että ihan mulkku jätkä välillä, mutta en ole erityisen ylpeä tavasta jolla riitelin). Yritän kehittää tätä piirrettä itsessäni ja olla tulevaisuudessa reilumoi ja rakentavampi. Mä vähän yritän puolustautua sillä, etten saanut kovin hyvää riitelyn mallia kun olin lapsi.

Lapsuudenkodissa kommunikoitiin huutamalla. Eksä taas oli aina näennäisen rauhallinen, mutta räjähti sitten täysin arvaamatta ja olikin todella vihainen. Tämän koulutuksen päätteeksi olenkin tuntosarvet ojossa kaikkien fiilisten suhteen kaikkialla, ihan jo vaikka työpaikalla. Tulee selkärangasta.

Itse en suutu juuri mistään juuri koskaan. Sitten kun todella pitkään ärsytettynä suutun, käperryn sisäänpäin ja heittäydyn passiivis-aggressiiviseksi. Suuttumus laantuu kuitenkin tosi nopeasti ja toinen ei välttämättä edes ehtinyt tajutakaan, että olin suuttunut ollenkaan.

Konflikteja en kestä lainkaan. Pyrin heti selvittämään ne ja pyytelemään anteeksi.

Joskus olin hyvin äkkipikainen ja suutuin todella nopeasti, ja huusin ja raivosin.

Nykyisin suuttumus lähinnä kerääntyy sisälle enkä suutu kovin helposti, mutta jos toinen osapuoli vain jatkaa ja jatkaa niin lopulta se suuttumus valuu yli niin sitten tulee sanottua ja räyhättyä ja satutettua toista osapuolta sanoilla.

En suutu usein, enkä koskaan raivostu niin että huutaisin saati heittelisin mitään. Vihaisena olen kylmä, rauhallinen, hiljainen, kova. En puhu mitään ennen kuin tiedän että voin puhua tyynesti. Sitten sanon mielipiteeni tiukasti, mutta jos toinen alkaa väittämään vastaan, olen hiljaa. En riitele, koska se on mielestäni turhaa, ja sekoittaa mielenrauhan.

Herkästi leimahtava, helposti anteeksi pyytävä.

Menen lukkoon ja poistun tilanteesta. Puran sen jälkikäteen joko itseeni tai en pura ollenkaan.

Suutun nopeasti ja lepyn hitaasti. Huudan. Puoliso suuttuu hitaammin mutta hänen tunteidensa kiristyminen näkyy siinä, että alkaa kirosanat lennellä. Ikinä ei kuitenkaan käytetä haukkumasanoja eikä uhkailla, siinä kulkee ehdoton raja.

Harvemmi oon riidelly lyhyen elämäni aikana. :) Joskus pikkuveljen kanssa tuli ja vanhempie. Oon niitä, jotka alkaa itkee riidellessä…

Suutun harvoin. Sillon, jos toinen kohtelee minua huonosti. Esim. Yrittää teettää minulla omia juttujaan. Vaatii niin että mikään ei riitä. Nimittelee tms. Tekee kiusaa kaikella tavalla. Sanon mitä ajattelen ja en tod kauniisti. Olen tarvittaessa hyvin pitkävihainen.

En heittele lautasia (en jaksa siivoilla sirpaleita ja lautaset maksaakin). Heitän sen sijaan seinään (tarkoitukseen valittuun kestävään kohtaan, kun en jaksa rempatakaan) dramaattiseen kohtaukseen varaamani peltisen kulhon. Melua ja kolinaa on just tarpeeksi, että riitely kuivuu kasaan pelkästä säikähdyksestä. Väittelyyn olen varannut koiran vinkulelun (se kuuluisa kuminen kana), jonka surkea rääkäisy on sopiva höystämään vastaanväittelijän argumentteja, sopimuksen mukaan vaihdamme sitä puheenvuorojen mukaan). Emme ole vielä päässeet ensimmäisiä lauseita kauemmas riitelyissämme...

Olen todella ärsyttävä riitelijä. Manipuloin niin, että syy on olevinaan toisessa, vaikka itsessäkin olisi vikaa. Jälkeenpäin kaduttaa, mutta jotenkin riitelytilanteet ajautuvat aina tuohon.