Järkyttävä tinder-kokemus, varokaa hyvät ihmiset!
Olin jutellut tinderissä jo jonkin aikaa todella mukavalta vaikuttavan miehen kanssa. Miehen profiilikuvista välittyi kiva tunnelma ja miehen profiiliteksti oli oikein asiallinen ja houkutteleva, mies vaikutti siis kaikinpuolin fiksulta ja asialliselta tyypiltä. Mies oli kirjoitellessa myös todella mukava ja huomaavainen. Vaikutti lähes poikkeuksellisen ihanalta tapaukselta viestittelyn perusteella, profiilissa oli paljon korulauseita hänen luonteestaan ja ominaisuuksistaan.
Suunnittelimme tapaamista, ja mies halusi sitten että soitamme vielä toisillemme ennen tapaamista, jotta saa paremman käsityksen toisesta. Suostuin sitten tähän pitkin hampain lopulta; toisaalta tiesin, että numeroa ei kannattaisi vielä antaa. Toisaalta olimme jutelleet jo jonkin aikaa ja mitään "red flageja" ei ollut ilmaantunut, mies oli, kuten sanoin, vaikuttanut täysin asialliselta ja mukavalta hepulta. Mikään ei voisi mennä vikaan!
Mies sitten soitti minulle. Aistin heti, että jokin oli vialla. Miehen ääni ja puhetapa ei täsmännyt yhtään siihen, minkälainen hän oli kuvissa tai millainen tunnelma hänen kirjoituksistaan välittyi. Puhelun tunnelma oli heti ahdistava ja painostava. Mies alkoi vittuilevaan tyyliin tivailla outoja asioita; viitaten mm siihen, että minä saan varmaan naisena satoja mätsejä niin ei paljon tarvitse miehille soitella ennen tapaamista. Tiedätte, sen kyllä aistii ja kuulee kun tunnelma on sellainen aggressiivinen, painostava ja tyyli syyllistävä. Mies oli juuri tällainen. Lisäksi hän oli se joka halusi ehdottomasti soittaa, ja oli kuitenkin puhelun alussa itse tervehtimisen jälkeen hiirenhiljaa eikä edes yrittänyt "välttää kiusallisuutta". Puhelun edetessä alkoi tosiaan kysellä sitten erikoisia kysymyksiä töksähtävään ja syyttävään tyyliin.
Lopetin puhelun sanottuani että puhelu ei oikein suju odotusteni mukaan ja taidamme olla liian erilaisia. Mies löi luurin korvaan, ja tämän jälkeen alkoi haukkuminen tinderissä. Hän sanoi, että näytän "x, y, z (tähän haukkumasanoja), aivan kuten kuvissakin".
Varokaa, siskot! Tuo tapaus oli aivan omaa luokkaansa, ristiriita kirjoittelun ja todellisuuden välillä oli ennennäkemätön. Hänellä oli profiilissa ties mitä korulauseita luonteestaan, mikä näin jälkikäteen tuntuu jopa puistattavalta. Työskentelen ammatissa, jossa soittelen asiakkaille hankalista aiheista ja tunteet usein kuumenevat puhelussa, eli olen aika "tottunut" ties mihin räyhääjiin. Tuosta tinder-miehestä tuli harvinaisen creepyt vibat, puhelun ahdistavuus -asteikolla menee ihan kärkikymmenikköön. Se kertonee jotain. Plus creepyn tuosta tekee se että ristiriita kirjoittelun ja puhelun välillä oli ihan järjetön.
Täällä oli vähän aikaa sitten keskustelu, jossa aloittaja kyseli menisikö hän ensitreffeille nettideittimiehen mökille. Sydäntä ihan puristaa, jos ajattelen että tuossa tapauksessa se mies olisikin paljastanut samanlaiseksi kuin tämä.
Kyseinen mies pk-seudulla ja etunimi alkaa P. Terkut vaan jos se hullu mies on täällä :D
Kommentit (50)
Halusin kirjoittaa pidemmin, koska minulla on aikaa ja halusin kirjoittaa kunnolla tunteet auki. Vähän kuin päiväkirjaa. :)
ap
Vierailija kirjoitti:
Halusin kirjoittaa pidemmin, koska minulla on aikaa ja halusin kirjoittaa kunnolla tunteet auki. Vähän kuin päiväkirjaa. :)
ap
Jospa käyttäisit sen ajan töiden etsintään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusin kirjoittaa pidemmin, koska minulla on aikaa ja halusin kirjoittaa kunnolla tunteet auki. Vähän kuin päiväkirjaa. :)
ap
Jospa käyttäisit sen ajan töiden etsintään?
Miksi etsisin töitä? Jos osaisit lukea, niin tekstissä kyllä mainitsen myös ammatistani. :D Nyt taisi käydä sinulle vaan hassusti, kun yritit olla nokkela.
ap
Minä olen tuo mies ja nimeni on Pirkko. Tykkään pukeutua naiseksi.
Jonnet ei jaksa lukea kuin yhden kännykän näytöllisen tekstiä.
Semppiä ap.
Noin siinä käy kun nainen valitsee mätchin vain ulkonäön ja pituuden perusteella. Olisi kannattanut antaa mahdollisuus sille kotoisan näköiselle, alle 180cm kiltille miehelle.
Korulauseita profiilissa, ihana. Tuohan on yhtä pelkkää red flagia, yksikään kunnon mies ei laittele jotain korulauseita.
Älkää hyvät ihmiset antako puhelinnumeroitanne. Anonyymi sp-osoite gmailiin, jos ei vielä ole, ja Google Meet puhelu. Ensin ilman kuvaa ja jos sujuu hyvin niin kuvan kera.
Eikä ikinä, ei ikinä ensitreffeille muualle kuin julkiselle paikalle ja niin, että pääsee pois nopeastikin.
Vierailija kirjoitti:
Jonnet ei jaksa lukea kuin yhden kännykän näytöllisen tekstiä.
Semppiä ap.
Aivoille tekee hyvää lukea välillä pidempiäkin tekstejä, joissa on juoni. Tämä on hyvää harjoitusta palstailijoille! Pikkuhiljaa sitten kohti pidempiä tekstejä ja pian ollaankin jo kirjastossa lainaamassa kirjoja. Tsemppiä kaikille palstailijoille!
Ilmeisesti herra P on tullut tänne vastaamaan sinulle. En ole tinderissä, mutta kiitos muiden puolesta varoituksestasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonnet ei jaksa lukea kuin yhden kännykän näytöllisen tekstiä.
Semppiä ap.
Kyllä minä luen helposti 500 sivua nobel-tason kirjallisuutta. Mutta en välttämättä jaksa lukea av-mamman, äo < 80, turhaa sepustusta paria lausetta enempää.
Taidat olla yhtä creepy kuin ap:n tindermatch :D
Itsekin creepyyn törmännyt.fksua kirjoittelua, kasvotusten sekopää.ei enää Tinder deittejä kiitos
Kannattaa varmaan hankkia oma prepaid vain tinderpuheluita varten.
No olipa traumaattinen kokemus. 😄
Vierailija kirjoitti:
Älkää hyvät ihmiset antako puhelinnumeroitanne. Anonyymi sp-osoite gmailiin, jos ei vielä ole, ja Google Meet puhelu. Ensin ilman kuvaa ja jos sujuu hyvin niin kuvan kera.
Eikä ikinä, ei ikinä ensitreffeille muualle kuin julkiselle paikalle ja niin, että pääsee pois nopeastikin.
Ihan baisikkii on tää. Ja jos mies tosissaan puhuu korulauseita profiilissa niin ehdottomasti Red flag, ei kukaan normaali mies toimi noin. Itse kyllä ostaisin ihan jopa prepaid puhelimen , että ei tulisi mitään tsäänssejä jäljittää. Näitä mahtuu näitä prshäiriköitä, ja kaikkia ei edes valitettavasti profiilista tunnista, tai edes puhelinkeskustelussa
Vierailija kirjoitti:
Itsekin creepyyn törmännyt.fksua kirjoittelua, kasvotusten sekopää.ei enää Tinder deittejä kiitos
Täytyy kyllä myöntää, että ajattelin puhelun aikana itsekin että taisi tämä tinderöinti olla nyt tässä.
Ja tiedoksi heille, ketkä ovat huolissaan sinkkuudestani: Olen todella onnellinen tällä hetkellä sinkkuna, enkä tällä hetkellä etsi varsinaisesti vakavaa juttua. :)
ap
Vierailija kirjoitti:
No olipa traumaattinen kokemus. 😄
Hyvä kun sinäkin sen huomasit. Tarvitsen terapiaa :(
ap
Vierailija kirjoitti:
Itsekin creepyyn törmännyt.fksua kirjoittelua, kasvotusten sekopää.ei enää Tinder deittejä kiitos
Itse en onneksi noin creepyyn koskaan törmännyt, mutta mieleen jäi yksi deittimies, joka kirjoitti älyttömän hyviä, pitkiä viestejä. Ei todellakaan mitään copy-pastettuja (ne ovat ihan oma lukunsa) vaan oli sujuva kirjoittaja. Treffeille ilmestyi ryppyisiin, nuhjuisiin vaatteisiin pukeutunut jöröjukka, joka ei saanut sanaa suustaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaako teistäkin ihan yhdeltä tämän palstan aktiivikirjoittajalta tuo mies?
Kyllä ja taisi kalikka kalahtaakin. Ainakin joku palstamies tuossa heti älähti. :D
Tinderistä kuulee pelkkää huonoa. Pelkkiä jämämiehiä. Tulkaa pois sieltä.
Kuulostaako teistäkin ihan yhdeltä tämän palstan aktiivikirjoittajalta tuo mies?