Järkyttävä tinder-kokemus, varokaa hyvät ihmiset!
Olin jutellut tinderissä jo jonkin aikaa todella mukavalta vaikuttavan miehen kanssa. Miehen profiilikuvista välittyi kiva tunnelma ja miehen profiiliteksti oli oikein asiallinen ja houkutteleva, mies vaikutti siis kaikinpuolin fiksulta ja asialliselta tyypiltä. Mies oli kirjoitellessa myös todella mukava ja huomaavainen. Vaikutti lähes poikkeuksellisen ihanalta tapaukselta viestittelyn perusteella, profiilissa oli paljon korulauseita hänen luonteestaan ja ominaisuuksistaan.
Suunnittelimme tapaamista, ja mies halusi sitten että soitamme vielä toisillemme ennen tapaamista, jotta saa paremman käsityksen toisesta. Suostuin sitten tähän pitkin hampain lopulta; toisaalta tiesin, että numeroa ei kannattaisi vielä antaa. Toisaalta olimme jutelleet jo jonkin aikaa ja mitään "red flageja" ei ollut ilmaantunut, mies oli, kuten sanoin, vaikuttanut täysin asialliselta ja mukavalta hepulta. Mikään ei voisi mennä vikaan!
Mies sitten soitti minulle. Aistin heti, että jokin oli vialla. Miehen ääni ja puhetapa ei täsmännyt yhtään siihen, minkälainen hän oli kuvissa tai millainen tunnelma hänen kirjoituksistaan välittyi. Puhelun tunnelma oli heti ahdistava ja painostava. Mies alkoi vittuilevaan tyyliin tivailla outoja asioita; viitaten mm siihen, että minä saan varmaan naisena satoja mätsejä niin ei paljon tarvitse miehille soitella ennen tapaamista. Tiedätte, sen kyllä aistii ja kuulee kun tunnelma on sellainen aggressiivinen, painostava ja tyyli syyllistävä. Mies oli juuri tällainen. Lisäksi hän oli se joka halusi ehdottomasti soittaa, ja oli kuitenkin puhelun alussa itse tervehtimisen jälkeen hiirenhiljaa eikä edes yrittänyt "välttää kiusallisuutta". Puhelun edetessä alkoi tosiaan kysellä sitten erikoisia kysymyksiä töksähtävään ja syyttävään tyyliin.
Lopetin puhelun sanottuani että puhelu ei oikein suju odotusteni mukaan ja taidamme olla liian erilaisia. Mies löi luurin korvaan, ja tämän jälkeen alkoi haukkuminen tinderissä. Hän sanoi, että näytän "x, y, z (tähän haukkumasanoja), aivan kuten kuvissakin".
Varokaa, siskot! Tuo tapaus oli aivan omaa luokkaansa, ristiriita kirjoittelun ja todellisuuden välillä oli ennennäkemätön. Hänellä oli profiilissa ties mitä korulauseita luonteestaan, mikä näin jälkikäteen tuntuu jopa puistattavalta. Työskentelen ammatissa, jossa soittelen asiakkaille hankalista aiheista ja tunteet usein kuumenevat puhelussa, eli olen aika "tottunut" ties mihin räyhääjiin. Tuosta tinder-miehestä tuli harvinaisen creepyt vibat, puhelun ahdistavuus -asteikolla menee ihan kärkikymmenikköön. Se kertonee jotain. Plus creepyn tuosta tekee se että ristiriita kirjoittelun ja puhelun välillä oli ihan järjetön.
Täällä oli vähän aikaa sitten keskustelu, jossa aloittaja kyseli menisikö hän ensitreffeille nettideittimiehen mökille. Sydäntä ihan puristaa, jos ajattelen että tuossa tapauksessa se mies olisikin paljastanut samanlaiseksi kuin tämä.
Kyseinen mies pk-seudulla ja etunimi alkaa P. Terkut vaan jos se hullu mies on täällä :D
Kommentit (50)
Hyvä että halusi soittaa niin et tuhlannut aikaa tapaamiseen. Toivottavasti mies pitää tuon linjan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonnet ei jaksa lukea kuin yhden kännykän näytöllisen tekstiä.
Semppiä ap.
Kyllä minä luen helposti 500 sivua nobel-tason kirjallisuutta. Mutta en välttämättä jaksa lukea av-mamman, äo < 80, turhaa sepustusta paria lausetta enempää.
Huuuuuuuutista ::::::::D että ihan nobel-tason kirjallisuutta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaako teistäkin ihan yhdeltä tämän palstan aktiivikirjoittajalta tuo mies?
Kyllä ja taisi kalikka kalahtaakin. Ainakin joku palstamies tuossa heti älähti. :D
Tinderistä kuulee pelkkää huonoa. Pelkkiä jämämiehiä. Tulkaa pois sieltä.
Vai kalahtiko kalikka miehen huomioon sadoista miehistäsi?
Täälläkin voi kirjoittaa viestejä sadoille tuntemattomille ihmisille.
Lauta-jonnethan tehneet noita profiileja vuosien ajan. Tietävät omien mahistensa olevan, kiitos naisten epätasaarvoisuuden, 0% hujakoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusin kirjoittaa pidemmin, koska minulla on aikaa ja halusin kirjoittaa kunnolla tunteet auki. Vähän kuin päiväkirjaa. :)
ap
Tämä ei ole sun päiväkirjasi, toope, vaan keskustelufoorumi. Se, että yrität tehdä tästä henkilökohtaisen päiväkirjasi, kertoo aika paljon itsekeskeisyydestäsi. Ehkä se mies oli oikeassa... Ja tämä taitaa myös selittää, miksi olet sinkku.
Ja sinun tarvitse kirjoittaa enemmän, kyllä henkisen puolen vajaus tulee tarpeeksi esiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaako teistäkin ihan yhdeltä tämän palstan aktiivikirjoittajalta tuo mies?
Kyllä ja taisi kalikka kalahtaakin. Ainakin joku palstamies tuossa heti älähti. :D
Tinderistä kuulee pelkkää huonoa. Pelkkiä jämämiehiä. Tulkaa pois sieltä.
Vai kalahtiko kalikka miehen huomioon sadoista miehistäsi?
Kenen ja mistä miehistä? Yhden miehen kanssa olen naimisissa, kyllä.
Kalahti siis toiseenkin palstamieheen :D
Tässä on nyt kuultu vain toisen osapuolen näkemys asiasta.
Jankuttiko mies mahdollisesti myös tasoteorioista ja laatikkoleuoista?
Mut toihan on hyvä, että et kerennyt edes näkemään. Matchi poistoon ja tarvittaessa estot. Pelottavampaa tollanen olis livenä tavata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaako teistäkin ihan yhdeltä tämän palstan aktiivikirjoittajalta tuo mies?
Kyllä ja taisi kalikka kalahtaakin. Ainakin joku palstamies tuossa heti älähti. :D
Tinderistä kuulee pelkkää huonoa. Pelkkiä jämämiehiä. Tulkaa pois sieltä.
Aavistin että tää menisi heti palstamiesten (ja muittenkin miesten) haukkumiseksi. Enkä ollut väärässä! Ja tollaisen setupin ap oli ihan tahalleen viritellyt.
Miksi te aina väkisin väännätte kaiken sellaiseksi että jokainen mies joka tänne kirjoittelee on luuseri peräkammarin poika. Mistä te tiedätte? Suurin osa miehistä jotka tänne kirjoittelee ovat varmaan ihan mukavia livenä.
Ja tämän viestin perusteella varmaan kymmeniä av mammoja on jo päätellyt et oon joku skitsopsyko uli mies joka ei koskaan ole päässyt naista lähellekään.
Jos tämä tarina on totta, se on hyvä esimerkki siitä mitä insselikulttuurin mädättämille miehille tapahtuu irl, sitten kun joku heistä kiinnostuu. Ei ihminen pysty kääntämään isoa pyörää yhtäkkiä pois katkeruudesta ja epäluulosta joita on ruokkinut itsessään kuukausia tai vuosia. Jos tämäkin mies olisi valinnut elää tavallista elämää ja tehdä siitä itselleen mielekkään, häntä olisi voinut tänä iltana lykästää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaako teistäkin ihan yhdeltä tämän palstan aktiivikirjoittajalta tuo mies?
Kyllä ja taisi kalikka kalahtaakin. Ainakin joku palstamies tuossa heti älähti. :D
Tinderistä kuulee pelkkää huonoa. Pelkkiä jämämiehiä. Tulkaa pois sieltä.
Aavistin että tää menisi heti palstamiesten (ja muittenkin miesten) haukkumiseksi. Enkä ollut väärässä! Ja tollaisen setupin ap oli ihan tahalleen viritellyt.
Miksi te aina väkisin väännätte kaiken sellaiseksi että jokainen mies joka tänne kirjoittelee on luuseri peräkammarin poika. Mistä te tiedätte? Suurin osa miehistä jotka tänne kirjoittelee ovat varmaan ihan mukavia livenä.
Ja tämän viestin perusteella varmaan kymmeniä av mammoja on jo päätellyt et oon joku skitsopsyko uli mies joka ei koskaan ole päässyt naista lähellekään.
No hyvä että aavistit! Tulit sitten kumminkin kommentoimaan oman kantasi. Kyllä huomaa näistä viesteistä että on taas joittenkin miesten tunteisiin menty. Katkeruutta ja kyynisyyttä havaittavissa🤷
Luin aloituksen, ja aluksi suuresti ihmettelin, miksi mies halusi soittaa etukäteen ja tuoda ilmi oman luonteensa. Pyöriteltyäni asiaa hetken mielessäni, tuli mieleen, jospa mies nimenomaan halusi tarkistaa, onko puhelimessa joku heikkoluontoinen ja alistuva nainen. Hrrr
Hei ap, olet nyt saanut niin paljon sontaa tässä ketjussa, että eiköhän todeta, että täällä on hullujen kokoontumisajot.
Aloituksesi on hyvä ja asiallinen.😘
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tuo mies ja nimeni on Pirkko. Tykkään pukeutua naiseksi.
Älä varasta toisten identiteettiä. Minä olen tuo ap:n kirjoituksen poika nimeltä Päivi.
Enkä tiedä olenko Romeo vai Juulia.
Ap mulla meni kylmät väreet. Minkä ikäinen tyyppi? Sama kokemus... nimikirjain täsmää.
En ymmärrä mistä noita hulluja oikein löydätte? Itse olen tavannut kymmeniä tinder-miehiä, osan jopa jomman kumman kotona eikä kohdalle ole sattunut yhtään hullua tai kamalaa. Yksi veti pienehköt herneet nenäänsä pakeista, ainoa joka oli kuvaillut olevansa herrasmies :D
Mun suurimmat red flagit:
- herrasmiehet
- "tällaisia on harvoin vapaana"
- prinsessaa etsivät
Ton takia nimenomaan haluan ensin soitella.
Vai kalahtiko kalikka miehen huomioon sadoista miehistäsi?