Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ihmiset inhoavat fiilistelijöitä ja yltiöpositiivisia ihmisiä?
20.11.2020 |
Johtuuko se siitä, että se tuntuu feikiltä? Omassa elämässä vastaava harmonia on täysi utopia joten siksi toinenkaan ei voi sitä kokea?
Kommentit (83)
Eiköhän kaikki inhoa niitä. Feikkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntemani yltiöpositiiviset ja fiilistelijät lasken samaan kategoriaan niiden kanssa, jotka muistaa muistuttaa, kuinka he ovat elänrakkaita ja herkkiä ja osallistuvat hopekeräyksiin ja päivittävät puskaradioihin, että nosti tänään vanhan papan nenäliinan maasta. Lisäksi ovat vielä erityisherkkiä.
Eli suuttuvat todella nopeaa ja loukkaantuvat ja mököttävät, ellei heitä koko ajan kehuta ja ylistetä.
Ei vain jaksa näitä. Ohitan nykyään antamatta mitään huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Myönnän olevani yltiöpositiivinen. Rakastan jokaista päivää. Tykkään todella paljon lähes kaikista ihmisistä. Eniten tykkään omasta miehestäni ja lapsista. Olen kokenut joskus kovia, mutta kaikesta olen selvinnyt. Minulla on ystäviä, joilla ei ole kaikki hyvin, mutta jaksan aina tsempata heitä. Loukkaa, jos jotakuta ärsyttää iloisuuteni. En tahdo kenellekään pahaa. Yritän aina auttaa kaikkia ihmisiä. Jo 20 vuotta sitten minulle sanottiin, että taidan olla kultalusikka suusa syntynyt ja vielä hymyni hyytyy. Ei ole hyytynyt, vaikka olen tosiaan monenlaista ikävääkin asiaa elämässä kohdannut. Minun mielestäni on ilkeyttä toivoa iloisille ihmisille pahaa ja väittää, että he ovat jotenkin huonompia ihmisiä.
Olet varmaan ihana ihminen. Mutta pisti silmään tuo, että haluat auttaa kaikkia ihmisiä.
Ihmiset, jotka haluaa auttaa kaikkia, yleensä saa voimaa siitä, kun muilla menee huonosti. Etsimällä etsitään ihmisiä, joilla on vaikeaa, jotta voi hyväntahtoisesti syöksyä ymmärtämään ja tukemaan ja auttamaan, kun itsellä menee niin hyvin. Loukkaannutaan, jos toinen ei halua apua. Ajatellaan, että tuo on vain kateellinen, kun olen niin onnellinen ja auttavainen ja sille ei apuni kelvannut.
Tunnistan nimittäin tämän piirteen itsestäni nuorena. Olin oikea kukkahattutätien unelma fiilistelyissä ja tunnelmissa ja onnellisuuksissa ja halusin tuputtaa sitä kaikille ja olla oikea maailmanhalaaja. Huomasin jossain vaiheessa, että se auttaminen oli vain sitä, että halusin ihmisten seuraan tukemaan heitä siksi, kun sain heistä voimaa, kun heillä menee huonosti ja sain siinä sivussa ilmoittaa, että jos ajattelet ja fiilistelet kuin minä, niin sinusta tulee yhtä ihana, kuin minä olen. Juuri minä olen löytänyt onnen avaimet ja olen positiivinen ja ihana ihminen. Kaipasin surkeiden ihmisten seuraa, koska he jäivät kiitollisuuteen minulle ja kiittivät minua, kun autan. Jäin riippuvaiseksi siitä, että sain kuulla aina olevani niin ihana ja positiivinen.
Pitkä tie on kuljettuja ymmärretty, miksi näin tein. Nykyään uskallan olla myös muutakin, kuin aina niin hehkuva ja positiivinen ja olen huomannut, että eivät ihmiset minua hylkääkään, vaikka en aina niin onnellinen ja tukija ja syvästi tunteva maailmanhalaaja olekkaan
Mua ei häiritse positiivisuus itsessään. Sellainen häiritsee, jos positiivisuudessa unohtaa, että kaikki eivät ole samassa asemassa. Eli jos tuputetaan muille epärealistista optimismia sellaisella "kyllä ne asiat teillekin järjestyy, koska mullakin menee niin hyvin" -tyylillä.
Minä inhoan joitakin yltiöpositiivisen alalajeja. Esim.kun on joku esitys, konsertti tmv. jossa on katsomossa istumapaikat niin ne jurpot,joiden on aivan pakko nousta seisomaan ja hytkyttämään ja estää toisten näkyvyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on vaikea asia. Itse todellakin tykkään sellaisista ihmisistä, jotka ovat positiivisia ja iloisia. Saan heistä voimaa, vaikka kuinka olisi huono olo. Jokainen mukava ja hyväntahtoinen hymy jää muistiini kyllä aina ja en unohda niitä, kun on muutenkin paljon huonoja hetkiä. Se on monesti ainoa asia mikä parantaa oloa, kun näkee jonkun hymyilevän. Silloin itsekin alan hymyillä ihan huomaamattakin. Tosin näitä hetkiä on vähän ja siinä mielessä on usein saa tarvitsemaani "hymyannosta" keneltäkään. Sitten on se toinen puoli, että jos näkee niitä isoja porukoita täynnä iloisia ihmisiä yhdessä pitämässä hauskaa niin se saa sitten välillä surullisen olon aikaan, kun on itse hyvin yksinäinen ja ei ole kokenut koskaan sitä, että olisi ollut mitään porukkaa ja yleensä ei edes ystäviä. Silti positiivisuus on itsellä kyllä se asia mikä on tärkeää toisessa ihmisessä ja pyrin siihen myös. Tässäkin on silti, että tämä kaikki olisi aitoa ja hyväntahtoista eikä mitään esitystä ja huomionhakua. Sellaisen huomaan aika nopeasti. Vaikea asia silti ja en minäkään mitään toisen hehkutusta jaksa pitkään ja toisen on silti tärkeää ymmärtää sitäkin jos toisella on surua.
Minulla on omassa elämässäni asiat keskimääräistä paremmin. En kuitenkaan suitsuta tilannettani ystävilleni, joilla tiedän olevan haasteita juuri nyt elämässä. En halua luoda toiselle entistä huonompaa fiilistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millainen on yltiöpositiivinen? Aina positiivinen? Vaiko sellainen, joka ei tunnu tarkoittavan mitä sanoo (puuttuu aito tunne)? Vai jotain muuta?
Sellainen, josta näkee, että pinnan alla on paljon ns.kielteisiä tunteita mutta henkilö ei halua nähdä niitä itsessään ja ne on pelottavia, ja sitten pakenee yltiöpositiivisuuteen. Tai sitten henkilö jolla vaan on ollut liian helppo elämä ja kuvittelee, että muiden vaikeudet johtuvat omasta asenteesta.
Jokainen saa olla mitä on. Positiivisten seurassa viihdyn, negatiivisia en jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset pitävät yltiöpositiivisena sitä, että toisella ei nyt ihan oikeasti ole vaan mitään ylitsepääsemätöntä tragediaa elämässään, josta olisi pakko päästä puhumaan muille. Mun on todella usein vaikea keksiä mitään ikävää ja valittamisen aihetta elämästäni, koska olen elämääni ihan tyyväinen. Sen vuoksi viihdyn paljon paremmin positiivisten kuin negatiivisten ihmisten seurassa. Siis niiden, joiden lasi on puoliksi täynnä eikä puoliksi tyhjä.
Tää juuri ärsyttää: jos jollain ON niitä tragedioita elämässään, niin sinä kuittaat ne sillä, että "sulla on vaan tuollainen lasi puoliksi tyhjä - asenne" Eli ilmeisesti jos ei itselle ole sattunut mitään ikävää, niin ei ole mitään empatiaa niitä kohtaan joilla on asiat huonosti. Ymmärrän, ettet halua kuunnella muitten ongelmista, mutta ymmärrä sinäkin, että jos on vaikka se lapsi teholla ja mieli maassa, niin kyse ei ole siitä että olisi huono asenne.
No just sen vuoksi en valitsekaan seurakseni mitään tragediatyyppiä vaan ihan normaaleja, elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä. Win-win. Toki jokaisella on varmasti elämänsä aikana jotain surua esim se lapsi teholla, mutta ei se lapsi teholla ole vuosikausia. Tragediatyypeillä tarkoitan ihmisiä, joiden elämässä ei ikinä ole mitään hyvää. Ja vaikka olisikin, aina nähdään vaan se huono puoli. Voittaa lotossa kymppitonnin ja sitten itkee, kun ei voittanut miljooonaa. Siis tuo vertauskuvallisesti.
No ihmisellä voi olla enemmän kuin yksi vastoinkäyminen vuodessa tai jopa kuukaudessa. Sitä on varmaan vaikea ymmärtää, jos niiltä on säästynyt. Ei kuitenkaan kannata suhtautua halveksuen. En toki itse tunne ketään, joka voittaisi lotosya esim miljoonan ja siitä sitten valittaisi.
En mä suhtaudukaan halveksien. Mutta ihminen, jonka elämä on yhtä suurta tragediaa milloin mistäkin syystä ja tragedia on tuotava esille jokaiseen ihmissuhteeseen, ei ole ihminen, jonka kanssa haluaisin viettää aikaani. Sellaiselle ihmiselle itselleenkin on paljon parempi viettää aikaansa samanlaisten ihmisten kanssa.
Et näemmä edes itse huomaa, että juurihan sinä tuossa suhtaudut halveksuen, kun kuvittelet, että muiden ongelmat ovat teeskenneltyjä ja huomiohakuisuutta. Entä, jos he nyt vain kokevat asian voimakkaammin ja entä jos asia on heille oikeasti iso, eivät vain osaa tai halua sitä pohjoa myöden selvittää?
Pitää ymmärtää hakea ammattiapua tai edes vertaistukea, jos on jotain isoja ongelmia. Niin mä itsekin olen tehnyt. Ei omia ryöniä pidä oksentaa kenen tahansa niskoille. Sori, mutta en pidä ihmisistä, jotka käyttävät mua likasankonaan tai terapeuttinaan.
Sinä olet klassinen esimerkki sellaisesta, joka haluaa ihmisistä vaan heidän iloisen puolensa. Et koko ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensä yltiöpositiivisuus on feikkiä. Sillä yritetään pitää kulissit pystyssä.
Omalta osalta ne kulissit ovat kaatuneet. Nyt eron jälkeen on niin mukavaa. Ei ole huolta ja murhetta ja voi vain nauttia jokaisesta päivästä ihan rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset pitävät yltiöpositiivisena sitä, että toisella ei nyt ihan oikeasti ole vaan mitään ylitsepääsemätöntä tragediaa elämässään, josta olisi pakko päästä puhumaan muille. Mun on todella usein vaikea keksiä mitään ikävää ja valittamisen aihetta elämästäni, koska olen elämääni ihan tyyväinen. Sen vuoksi viihdyn paljon paremmin positiivisten kuin negatiivisten ihmisten seurassa. Siis niiden, joiden lasi on puoliksi täynnä eikä puoliksi tyhjä.
Tää juuri ärsyttää: jos jollain ON niitä tragedioita elämässään, niin sinä kuittaat ne sillä, että "sulla on vaan tuollainen lasi puoliksi tyhjä - asenne" Eli ilmeisesti jos ei itselle ole sattunut mitään ikävää, niin ei ole mitään empatiaa niitä kohtaan joilla on asiat huonosti. Ymmärrän, ettet halua kuunnella muitten ongelmista, mutta ymmärrä sinäkin, että jos on vaikka se lapsi teholla ja mieli maassa, niin kyse ei ole siitä että olisi huono asenne.
No just sen vuoksi en valitsekaan seurakseni mitään tragediatyyppiä vaan ihan normaaleja, elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä. Win-win. Toki jokaisella on varmasti elämänsä aikana jotain surua esim se lapsi teholla, mutta ei se lapsi teholla ole vuosikausia. Tragediatyypeillä tarkoitan ihmisiä, joiden elämässä ei ikinä ole mitään hyvää. Ja vaikka olisikin, aina nähdään vaan se huono puoli. Voittaa lotossa kymppitonnin ja sitten itkee, kun ei voittanut miljooonaa. Siis tuo vertauskuvallisesti.
No ihmisellä voi olla enemmän kuin yksi vastoinkäyminen vuodessa tai jopa kuukaudessa. Sitä on varmaan vaikea ymmärtää, jos niiltä on säästynyt. Ei kuitenkaan kannata suhtautua halveksuen. En toki itse tunne ketään, joka voittaisi lotosya esim miljoonan ja siitä sitten valittaisi.
En mä suhtaudukaan halveksien. Mutta ihminen, jonka elämä on yhtä suurta tragediaa milloin mistäkin syystä ja tragedia on tuotava esille jokaiseen ihmissuhteeseen, ei ole ihminen, jonka kanssa haluaisin viettää aikaani. Sellaiselle ihmiselle itselleenkin on paljon parempi viettää aikaansa samanlaisten ihmisten kanssa.
Et näemmä edes itse huomaa, että juurihan sinä tuossa suhtaudut halveksuen, kun kuvittelet, että muiden ongelmat ovat teeskenneltyjä ja huomiohakuisuutta. Entä, jos he nyt vain kokevat asian voimakkaammin ja entä jos asia on heille oikeasti iso, eivät vain osaa tai halua sitä pohjoa myöden selvittää?
Pitää ymmärtää hakea ammattiapua tai edes vertaistukea, jos on jotain isoja ongelmia. Niin mä itsekin olen tehnyt. Ei omia ryöniä pidä oksentaa kenen tahansa niskoille. Sori, mutta en pidä ihmisistä, jotka käyttävät mua likasankonaan tai terapeuttinaan.
Sinä olet klassinen esimerkki sellaisesta, joka haluaa ihmisistä vaan heidän iloisen puolensa. Et koko ihmistä.
Olen eri mutta kaikella on rajansa. Jos joka tapaamisella tai soitellessa joutuu olemaan terapeutti, niin ei sitä pitemmän päälle jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kateus. Sitähän yleensä karehditaan mitä ei itsellä ole.
Veljen suttura, matkii ideat, kyylää kotimme, ei välitä ihmisistä mitään.
Ne kannattavat luonnollisuutta, joka taas heidän mielestään on sananvapautta, eli siis pahan puhumista ja loukkaamista.
Positiivisuus ei ärsytä muualla kuin Suomessa. Ollaan myös tunnetusti kateellista kansaa. Itseäni ärsyttää valittajat.
Siksi koska se on 99% tapauksista feikkiä ja päälleliimattua.
Luin nämä kaikki kommentit ja totesin, että eikö olisi helpompaa keskittyä vain omiin tuntemuksiin eli jokainen saa tuntea sitä mitä itse tuntee. Me ihmiset olemme erilaisia ja elämän tilanteetkin ovat erilaisia. Täysin emme pysty toisiamme ymmärtämään.