Juopotteleva naisystävä kun on itse raitis
Tapahtui eilen. Suhteellisen tuoreen tyttöystävän (22v, yo-opiskelija) kanssa päätettiin että vietetään ilta baarissa vaikka hän tiesi etten mielelläni juo alkoholia, kaikkein vähiten humalahakuisesti. Illan mittaan selvisi että minua on tarkoitus käyttää tyttöystävän ja hänen kavereiden juoppokuskina kun minä ainoana seurueessa omistin auton ja tiettävästi olin pysymässä koko illan ajokunnossa. En hyväksynyt tällaista vaan poistuin saman tien paikalta. Kyse oli maaseudulla sijaitsevasta kuppilasta joten tytöt ei päässyt helposti kotiin muuten kun minun kyydillä tai taksilla. Niin siinä sitten kävi että valomerkin jälkeen ne huomasi jääneensä ruikuttamaan, alkoi ilmeisesti riidellä ja siitä poliisit otti ne talteen putkaan. Oma tyttöystävä solvasi poliiseja vielä aamupäivän mittaan joten hän jäi vielä iltapäiväksi säilöön. Todellinen ongelma on siinä että tytöllä olisi alkanut työvuoro kaupassa jo puoleltapäivin, ja hän joutui vetämään sen pystyyn kun jäi putkaan. Vieläpä koeaika päällä että taitaa joutua etsimään uuden työpaikan. Ja kaikki on luonnollisesti minun syytä kun en voinut olla juoppokuskina. Vai?
Kommentit (50)
Mua säälittää toi tyttö.
Se on tavannut kivan miehen ja pääsee viimein esittelemään tämän iloisena ja ylpeänä kavereilleen. Sen sijaan mies nolaakin tytön ihan täysin ja jättää tämän baariin yksin kavereiden hämmästellessä ympärillä.
Niinpä tyttö kaataa harmistukseensa kaksin käsin viinaa kurkkuunsa ja sillä mielellä juotuna se tarkoittaa miltei aina rähinäviinaa.
Poliisi sattuu vielä paikalle ja tyttö siinä tolkuttomassa kunnossa raivoaa vielä niillekin.
Aamulla tyttö herää putkasta. Krapula on hirveä, luutavasti vieläkin humalassa. Ei mitään havaintoa kellosta. Hakkaa ovea ja yrittää puhua itsensä ulos. Poliisi ei välitä, ei kerro edes kellonaikaa. Tyttö on paniikissa, koska työvuoro alkaa tai ei tiedä onko jopa jo alkanut. Tyttö hermostuu ja haukkuu poliisit ja mokaa tilanteen lopullisesti.
Ja niin meni työpaikka ja mies samalla kertaa yhden rähinäviinakännin takia.
Joo, varmasti oppi läksynsä eikä enää vitutukseen juo.
Ja toisaalta, pääsipä itsekeskeisestä, itseään parempana ihmisenä pitävästä, ylimielisestä Ap:sta eroon eli ei sittenkään ihan huono ilta.
Hyvin tehty, miksei huorat tulleet taksilla kotiin?
Jos mieheni vetäisi överiksi, katsoisin tehtäväkseni toimia bufferina hänen ja katastrofin välissä. Kotiin veisin todellakin, vaikkei minua olisi pyydetty juoppokuskiksi, ja siinä vaiheessa ainakin veisin jäähylle jos ääni alkaisi nousta. Mutta minä rakastankin miestäni, siksi olen hänen kanssaan yhdessä.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 16:47"]
Mua säälittää toi tyttö.
Se on tavannut kivan miehen ja pääsee viimein esittelemään tämän iloisena ja ylpeänä kavereilleen. Sen sijaan mies nolaakin tytön ihan täysin ja jättää tämän baariin yksin kavereiden hämmästellessä ympärillä.
Niinpä tyttö kaataa harmistukseensa kaksin käsin viinaa kurkkuunsa ja sillä mielellä juotuna se tarkoittaa miltei aina rähinäviinaa.
Poliisi sattuu vielä paikalle ja tyttö siinä tolkuttomassa kunnossa raivoaa vielä niillekin.
Aamulla tyttö herää putkasta. Krapula on hirveä, luutavasti vieläkin humalassa. Ei mitään havaintoa kellosta. Hakkaa ovea ja yrittää puhua itsensä ulos. Poliisi ei välitä, ei kerro edes kellonaikaa. Tyttö on paniikissa, koska työvuoro alkaa tai ei tiedä onko jopa jo alkanut. Tyttö hermostuu ja haukkuu poliisit ja mokaa tilanteen lopullisesti.
Ja niin meni työpaikka ja mies samalla kertaa yhden rähinäviinakännin takia.
Joo, varmasti oppi läksynsä eikä enää vitutukseen juo.
Ja toisaalta, pääsipä itsekeskeisestä, itseään parempana ihmisenä pitävästä, ylimielisestä Ap:sta eroon eli ei sittenkään ihan huono ilta.
[/quote]
No huh huh.. Joo eli ap:n viaksi käännettiinkin nyt tämä soppa. Aika näppärästi se kävi. Harjoitellut paljonkin?
Ainakin meilläpäin ihmiset tuppaavat vastaamaan itse omista teoistaan. Varttuneimmat yksilöt vastaavat itse jopa omasta tunne-elämästään.
#18
33 olisi tehnyt niin mutta meidän suhde oli suhteellisen alussa enkä tiennyt naikkosen tavasta hankkiutua säännöllisesti juovuksiin. Minulla ei ole mitään aikomusta seurustella juopon kanssa, ja olisin jokatapauksessa lopettanut suhteen heti kun olisin saanut tietää. Minulla ei ollut mitään syytä poiketa tavastani ja kuskata juopuneita, puhumattakaan siitä että olisin toiminut puskurina hänelle.
Täältä täys tuki ap:lle! Typerää odottaa, että joku jaksaa kuunnella akkalauman juttuja selvinpäin johonkin aamuyöhön asti, jos tarkoitus oli viettää kaksin iltaa sen likkakaverin kanssa.
Vielä typerämpää on suuttua jos toinen päättää lähteä kotio.
Ja tätäkin typerämpää on ruveta kiukuttelemaan muille sitten kun ei ilmeisesti ole rahaa taksiin.
Ja entistä typerämpää on kiukutella vielä aamulla ja menettää työpaikkansa.
Ei muuta kuin akka vaihtoon, selkeä alkoholisti ja täys ääliö.
AP kuullostat tylsältä ja omiin kaavoihisi kangistuneelta idiootilta. Voisin veikata että tämä oli sinun ensimmäinen näin kutsuttu ''suhteesi''. Maneereillasi tuskin tulet uutta kalaa koukkuun ihan heti saamaan. ''Säännöllisesti juovuksiin hankkiutuminen'' kuuluu normaaliin nuoruuteen eikä automaattisesti tarkoita mitään helvetin alkoholiongelmaa.
Kuulut juuri siihen ällöttävään ihmisryhmään ketä itseään parempana pitäen luovat itselleen tietyt rutiinit ja periaatteet - käytkö ruokaostoksilla 20 kilometrin päässä koska tarkkaan laskettuinen bensakuluineen tarvitsemasi raaka-aineet tulevat sieltä ostettuna kilohinnaltaan halvemmaksi ja hankit uudet kengät 10 vuoden välein ja tämäkin edellyttää paljon vertailua ja tutkimustyötä että varmasti saat kriteerejäsi vastaavan tuotteen? XD
Ja enhän toki tunne sinua - mutta tänne kirjoittamillasi mielipiteillä istutit tämän kuvan harvinaisen syvälle mieleeni ;)
Miksi seurustella jonkun sellaisen kanssa jota halveksii ja josta ei välitä? Toimiiko miehet useinkin näin? Siitäkö johtuu että esim. pitkäaikaissairaat vaimot jätetään niin usein? Siis kaikkea ei tarvitse sietää mutta ap tuntuu pitävän itseään paljon muita ihmisiä parempana ja suorastaan inhoaa omaa "tyttöystäväänsä", kun on noin vahingoniloinen.
Voi että mua jotenkin kuvottaa ap! Minä, 35-vuotias akateemisesti koulutettu nainen join itseni tolkuttomaan humalaan uuden miesystäväni vietyä mut hänen ystäviensä juhliin. Oksensin juhlapaikalle, meinasin sammua eteiseen jne. Ja mitä teki tämä mies? Vei mut kotiin, huolehti, pesi, peitteli ja jäi viereen nukkumaan. Aamulla, kun olin herännyt vuosisadan krapulaan pussasi otsalle ja sanoi, että sattuuhan näitä.
Eikä muuten enää ikinä sattunut. Kerta riitti.
"Juoppo". Mun kaverilla oli mies jonka termistöön tuo sana kuului. "Juoppoja" olivat kaikki koskaan kännissä olleet, ja viikonloppubailaajat olivat hirveitä superalkoholisteja. Tämä mies ei tietenkään ikinä itse juonut alkoholia ikinä. Miehellä oli myös tuollaisia pakkomielteisiä ja hyvin jäykkiä "periaatteita", eikä mistään voinut ikinä joustaa. Jos jollekin kävi jotain, mies tykkäsi ilkkua ja oli jatkuvasti ylemmyydentuntoinen ihan tuntemattomia ihmisiä kohtaan, mutta sen lisäksi myös läheisilleen, varsinkin tätä ystävääni pilkkasi jatkuvasti kaikesta. Oli niin hankala ihminen etteivät enää ole yhdessä, tietääkseni mies on nykyään hieman syrjäytyneen maineessa.
Taksilla pääsevät kaikki kotiin, ei siinä tarvitse kenenkään juoppokuskina olla. Tällainen juoppokuskina olo on varmasti ihan normaalia 18-25 vuotiailla, mutta silloinkin pääsee taksilla kotiin. Ja se poliisille pään aukominen on todellista typeryyttä, sitä ei edes alkoholilla selitetä. Eipä siis paljon tuollaiset tyttöset saa pisteitä täältä suuntaa, jokainen aikuinen on itsestään ja tekemisistään vastuussa, ei kaveri, ei poikakaveri, ei edes tämän aikuisen isä tai äiti tarvitse selitellä ja luotsata aikuista ihmistä pois ongelmista. Kukaan ei tälle tyttöselle varmasti väkisin viinaa kurkkuun kaatanut. Hyvä kun ap teki päätöksensä ja lähti, nyt hän voi unohtaa koko tapauksen ja katsoa seuraavalla kerralla naisystävänsä tarkemmin.
Näiden palstafeministien mielestä sitten raitis nainen, joka olisi jäänyt baarin meluun moneksi tunniksi katselemaan miehensä ja tämän kavereiden ryyppäämistä vain voidakseen pilkun jälkeen ajella ympäri kaupunkia juoppokuskina, olisi kärsinyt kiltin tytön syndroomasta, hyi hyi.
Joo, jos ei olla reilusti sovittu että näin tehdään niin sitten ei tarvitse odottaakaan, että näin tehtäisiin. Olisi tyttö kysynyt suoraan ja selkeästi alkuillasta, että heitätkö meidät sitten kotiin, eikä illan mittaan alkanut vihjailla, että niin me sitten oletetaan että sä viet meidät kaikki kotiin kun ei me muuten päästä - niinkuin käsittääkseni tapahtui.
Kiinnostaisi kuulla sen tytön versio tapahtumista.
Jos haluatte kettuilla niin pystytte kyllä parempaan. Saa yrittää uudelleen.
Opiskelen neljättä vuotta ja olen suorittanut joka vuosi täydet 60 opintopistettä.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:53"]Vooooi kun olen nimenomaan sitä tyyppiä joka (voi ja) maksaa enemmän käyttötavarasta jos saa laadukkaan sellaisen, ja ostan joskus hyvinkin isoja eriä ruokaa kotiin jos voin olla varma että se kestää kunnes saan syötyä. Saatan esimerkiksi ostaa 25-80 kiloa vehnäjauhoa, riisiä tai perunaa kerralla. Yhtälailla viimeiset kengät ostin vuonna 2007 ja ne kestää käyttöä vielä monta vuotta. Ja ei, juopottelu ja humalahakuinen juominen ei kuulu minkään ikäryhmän terveisiin tapoihin. Minä en ole juoppokuski eikä kukaan pysty siihen mitään. Tein pelisäännöt naikkosille selväksi jo tutustumisvaiheessa mutta eipä mennyt jakeluun.[/quote]
Hih hih, miten kukaan opiskelijatyttö rupeaisi tämmöisen miehen kanssa millekään? Esim "tämä naikkonen" eli minä en mitenkään saisi kulutettua 80 kg vehnäjauhoja tai noita muita.. Ja mahtaa ne kengätkin vuodelta 2007 jo haista.... Ostaa "laadukasta käyttötavaraa" - siis tässähän tukehtuu jo nauruun :D XDDDDD
Hah, viimeistään äskeinen viestisi varmisti aavistukseni todeksi :'DDD Kai olet vielä kirjoilla jossakin teknisessä yliopistossa nyt n. kymmenennettä vuotta, kun et vain kaikesta älykkyydestäsi huolimatta saa papereita kasaan?
T. 36
Oho, ajatusvirhe. Siis teknillistä yliopistoa tarkoitin.
Se, että haluaa juoda humalahakuisesti ystäviensä kanssa ei tee kenestäkään juoppoa. Se, että pyytää poikaystäväänsä kuskiksi ei myöskään tee kenestäkään juoppoa. Oletko varma,että seurustelitte? Yleensä jonkun ''huijaaminen'' mukaan kuskiksi on sellaista käytöstä mitä ns pallopoikia kohtaan viljellään. Eli otetaan joku helppo ja suht epätoivoinen uhri jolle sitten tarpeen mukaan esitetään kiinnostunutta jotta saadaan palveluksia (esim juuri kyytejä). Itse en normaalissa suhteessa poikaystävääni ''huijaisi'' tulemaan kuskiksi, kyllä siinä sitten illan mittaan jos jompikumpi retkahtaa niin voidaan sopia että jääkö toinen selväpäisenä koko illaksi kuppilaan vai tuleeko toinen taksilla kotiin. Se, että täytyy riidellä siitä jos toinen ei haluakkaan olla kuski, ei kuullosta kovin terveeltä. Eikä myöskään se, että toinen ''kamalan juonen paljastuessa' vain katoaa paikalta ilmoittamatta.
Se, että menettää työpaikkansa sen takia että on ollut putkassa kännisekoilujen takia työvuoronsa alkaessa, on kenties jo huolestuttava merkki. Ilman tätä työvuoroa tämäkään tapaus ei kuitenkaan mielestäni olisi mitään ihan ennenkuulumatonta, vaan jopa suht yleistä nuorten keskuudessa (vedetään pää täyteen ja sitten vastataan seurauksista lain nimissä). Toki jos olisi jatkuvaa, niin en ainakan itse katselisi pitkään.