Olen sairaanhoitaja ja vihaan työtäni

Minkäs sille mahtaa, jos koet tekeväsi työn huonosti ja huijaavasi potilaita. Mä en kyllä usko, että sovit kassallekaan. Siinä joutuu olemaan tekemisissä ihmisten kanssa ja "palvelemaan". Haluat paikkasi tunkion kukkona ja muut KORKEINTAAN alamaisiksi. Parasta olisi hakeutua yksin tehtävään työhön, jossa ei tarvitse olla vastuussa mistään.. Missä ammatissa voisi vain raivota ja arvostella kaikkea ympärillä, mutta se ei saisi rasittaa mitenkään?

Mä jaksoin sairaanhoitajana reilu 5 vuotta. munkin mielestä työ oli epämielekästä, siinä oli vaikea kehittyä eteenpäin, kun tietty osaamistaso oli saavutettu, urallisesta kehittymisestä nyt puhumattakaan. Jotenkin "vanhanaikainen" ala. Huonot työajat oli lisäksi rasite. Hyvää oli tuo, että työpaikkoja on paljon ja niitä löytyy jokapaikasta.

Lähäri oon ja harmittaa lähinnä toi peen jauhaminen duunissa ja huono yhteishenki työpaikalla. 

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 18:44"]

Minkäs sille mahtaa, jos koet tekeväsi työn huonosti ja huijaavasi potilaita. Mä en kyllä usko, että sovit kassallekaan. Siinä joutuu olemaan tekemisissä ihmisten kanssa ja "palvelemaan". Haluat paikkasi tunkion kukkona ja muut KORKEINTAAN alamaisiksi. Parasta olisi hakeutua yksin tehtävään työhön, jossa ei tarvitse olla vastuussa mistään.. Missä ammatissa voisi vain raivota ja arvostella kaikkea ympärillä, mutta se ei saisi rasittaa mitenkään?

[/quote]

Öh, sulta tais mennä vähän pointti ohi? Ei ap kokenut huijaavansa potilaita muuten kuin tahtomattaan. Tiedän itsekin sen tunteen, kun haluaa auttaa esim. kivuliasta vanhusta, mutta ei pysty. Jo perusasiat kuten pyllyn pesu ei onnistu monesti vuoron aikana, kun pitää tehdä ihan liikaa työtehtäviä, myös niitä, jotka eivät hoitajalle kuulu. Sitten ne potilaat on siellä ulosteisissa vaipoissa reippaasti yli puolen päivän :( Yrität ehtiä, yrität kuunnella, koitat saada yhteyttä lääkäriin kun esim. syöpähoitoja saava potilas on kivulias ja oksentaa, mutta lopulta aina huomaat, että joko teet yhden asian kunnolla tai kaikki huonosti sinnepäin, koska kädet ja aika ei riitä ja apua et saa.

Luuletko, ap, tosiaan, että sen nuoren lääkärin osa on jotenkin helppo ja kadehdittava?! Kun itsekin tietää, ettei mitenkään osaa vielä tarpeeksi ja mutta vastuuta pitää ottaa ja päätöksiä tehdä. Ja jos jotain menee pieleen, kyllä se on se lääkäri, joka päätöksistä ja hoidosta joutuu tekemään selvityksiä ylilääkärille, Valviralle tai joskus jopa poliisille. Erittäin harvoin hoitaja joutuu, ellei ole tietoisesti toiminut vastoin ohjeita. Ei ole kovin helppoa ottaa esim. koko yliopistopiirin oman alan etupäivystystä vastuulleen ja olla valmis ottamaan mitä ikinä vastaan tulee.

Lääkäreissäkin on erilaisia persoonia. Toiset näyttävät epävarmuutensa ja jännityksensä helpommin ja kysyvät, jos ovat epävarmoja. Toiset taas pitävät kaiken epävarmuuden sisällään mutta joskus jää sitten kysymättä, vaikka olisi todellakin pitänyt. 

Jokainen lääkäri joutuu aloittamaan hommat alusta ja olemaan aluksi tyhmä ja osaamaton. Kaikkei kokeneinkin huippukirurgi on joskus ollut se tyhmä evl. Ihan niinkuin lääkärikään ei ymmärrä sinun työsi kaikkia aspekteja, et takuulla ymmärrä sinäkään lääkärin työstä, ennen kuin sitä joudut tekemään. Jos se on niin kadehdittavaa, siitä vaan hakemaan! Sinähän osaat kaiken jo valmiiksi, eiköhän se sisäänpääsykin mene siinä sivussa. 

Kuulostaa kyllä siltä, että olet uupunut työhösi ja kaadat sen kaiken pahan olon muiden ammattiryhmien niskaan. Ei kukaan meistä helpolla pääse mutta paremmin jaksaa ja pääsee elämässä eteenpäin, kun yrittää tehdä työtä osana sitä tiimiä ja kun tukee ja auttaa toisia, myös sinua tuetaan. 

kuinkahan paljon sh-alalle hakeutuu persoonallisuushäiriöisiä kuolemanenkeleitä ? saadaanko heit ikinä kiinni?

Nii ap, kerro nyt, että miksi ihmeessä et sitten ryhdy lääkäriksi?! Laiskottelisit päivät pitkät ja käärisit palkat.

Ei kait muuten, mutta kun on niin kiire :D Muutosta muutoksien perään. Onneksi on huipputiimi!

ap on todella väärällä alalla, koska uupuu työssään sellaisen kuin se on. Ei auta tuoa asennekaan, että on kauhean tyytymätön ja vihainen kaikille muille, mutta itsessä ei ole vikaa eikä heikkouksia. Jostain syystä tuo oloiset hoitajat päätyvät luottamusmiehiksi. Juuri heitä ei halua lähestyä omissa työmurheissaan.

Hoitoalalla monet ovat kouluttautuneet muulle alalle.

Tuttuja ajatuksia, ap.

Itse olen lähihoitaja ja työvuosia on takana reilu viisi. Alavalinta alkoi kaduttaa jo melko pian valmistumisen jälkeen. Tuntui, että todellisuus iski vasta ensimmäisen työpaikan ja perheen perustamisen myötä. Vuorotyö pienten lasten kanssa on rasittavaa varsinkin, kun tukiverkot asuvat kaukana. Pätkätöistä en jaksa edes puhua. Hyvin monessa työpaikassa lähiesimiehet ovat kyvyttömiä/haluttomia hoitamaan tehtäviään. Esimerkiksi sijaisia ei oteta, koska ennenkin on pärjätty. Potilasturvallisuus on kaunis sana, jota ei kuitenkaan usein voida toteuttaa. Ihmettelen ettei vahinkoja tapahdu enempää!

Alanvainto on edessä. Aion ainakin yrittää uutta uraa, vaikka uuden alan työllisyys hieman huolettaakin. Joka tapauksessa, jos suunnitelmani onnistuu, olisin valmistuessani n 35-vuotias ja näin ollen vanha aloittelija. Ainoa varma asia on se etten aio jäädä jossittelemaan nykyiseen työhöni. En halua olla se katkeroitunut työhönsä leipiintynyt hoitaja, jota työkaverit karttavat.

Olin sairaanhoitajana valmistumisen jälkeen 2v, vihasin joka hetkeä. Otin niskasta kiinni itseäni, hain yliopistoon, pääsin ja luin FM tutkinnon täysin eri alalta. Nyt olen koulutusta vastaavassa työssä, jossa viihdyn ja jossa ei tarvitse ottaa sontaa naamaan vierailta ihmisiltä. Työtehtäväni koskevat asioita, eivät ihmisiä. Suosittelen alan vaihtoa!

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 17:19"]

Minä opiskelen kyseistä alaa ja vihaan sitä ihan ylikaiken! En halua tehdä sitä työkseni päivääkään. Hain nyt toiseen kouluun, toivotaan että pääsen.

[/quote]

Miksi ylipäätään hait  sosiaali- ja terveysalalle jos se ei yhtään kiinnosta?

Kyllä! Olen täysin kypsä, ja töihinmeno ahdistaa ja suututtaa! -ja työni hoidan minäkin moitteetta silti, ja potilailta saan kehuja. Vastenmielisyys työtä kohtaan ei siis näy itse työssä, mutta kurkkuani myötä täynnä olen!!!!

Reilu vuosi olisi jäljellä sh-opintoja, mutta enpä ole tämän äitiysloman jälkeen takaisin menossa siihen kouluun. Mikään ko. työssä ei varsinaisesti ihastuta. Sairaanhoitajan työ on todellakin kutsumusammatti, sitä ei voi eikä mielestäni saakaan ajatella vain työnä joka suoritetaan ja lähdetään kotiin. Henkisesti ja mahdollisesti myös fyysisesti raskas vuorotyö ei perheellisenä innosta. Varsinkaan kun motivaatio alaa kohtaan on heikohko koska en edes koe persoonana sopivani alalle. En jaksa olla jonkun äiti sekä työssä että vapaa-ajalla. Työn raskaita puolia ei edes kompensoida palkan määrässä, joten alanvaihto on edessä.

Vaihtakaa nyt herran jumala alaa ja äkkiä! terv. 11v.sairaanhoitajana&14v.lähihoitajana ja tykkään työstäni

Hoitoalalla on kuitenkin se hyvä puoli, että valinnanvaraa on paljon. Kuten tuo yksi kätilö kirjoittikin. Minäkään en viihtynyt osastotyössä, mutta nyt leikkurissa ollessani työ onkin mukavaa ja antoisaa.

On eroa kuin yöllä ja päivällä sen mukaan mihin töihin hakeutuu. Minua ei kyyllä kiinnosta tk:n vuodeosasto, aluesairaalan vuodeosasto (päivistys menettelee, muttei haasta kovinkaan. Teholla saattaisi mennä ihan ok) tai ambulanssissa kiireettömät siirtokuljetukset. Kannattaa tosiaan kierrellä erilaisissa paikoissa, jotta omalle temperementille löytyy osuva paikka. Minä kaipaan kiirettä, pientä painetta ja nopeita potilaskontakteja, haluan tehdä työt mielummin yksin omahoitajana, kuin isolla tiimillä. Nautin kun asiat saa rullaamaan ja homma pyörii. Siksi en hakeudukaan tehtäviin, joissa päivät ovat samanlaisia, potilaat pysyvät samoina ja joka ikinen päivä kannetaan sitä samaa tablettitarjotinta tai pestään ihmisiä liukuhihnalla.

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 17:25"]

Eniten v**tuttaa olla lääkäreiden siivooja, sihteeri, avustaja, tuuraaja, psykiatri jne. Teen lääkärinkin työt paremmin kuin 70% lääkäreistä ja silti ne saa 5-kertaista palkkaa vähemmällä työllä ja jaksavat vielä valittaa jos erehtyy kysymään potilaista kun tärkeämpää on vedellä sikeitä työajalla jotta on varmasti "ansainnut" sen palkkansa samaan aikaan kun mä teen niiden työt.

[/quote]

Siis mitä lääkärin töitä olet tehnyt?

Olen työskennellyt vuosia sosiaali - ja terveysalalla, sittemmin vaihtanut alaa teknilliseen miesvaltaiseen ja päivääkään en ole katunut! Sosiaalialalla järkyttävän rankkaa henkisesti ja fyysisesti. Työnantaja ei pahemmin arvostanut vaan kaikki mehut ja tehot irti työntekijästä. Ruokatauoista sai unelmoida, 5 minuutissa joku roiskeläppä mikrossa lämmitettävä ja naamaan hotkaistava lennossa, ahdistavaa! Mitään virkistystoimintaa yms. ei ollut, hah, ei edes ilmaista jouluateriaa. Lomarahatkin vietiin kiitokseksi rankasta työstä ja tuntimääriä vähennettiin vaikka osan töistä joutui tekemään sitten palkatta "vapaa-ajalla", täysin törkeää kyykyttämistä. Hyvästit tollaiselle paskatunkio työpaikalle.

Miesvaltaisella alalla asiat ovat toisin, että aluksi oli suorastaan järkyttynyt olo mihin paskaan oli alistunut vuosien varrella. On rennot työajat, lounastunnit ja kahvihetket, ei mitään paniikissa minuuttiaikataulun perässä juoksemista. Joka penniä ei tosiaan venytetä, on ilmaisia pikkujouluja ravintoloissa, teemailtoja, hauskaa virkistystoimintaa. Ruusuilla tanssimista tämäkään ei aina ole, mutta paremmin palkattua ja vapaampaa:)