Googletin opiskelukavereitani - nyt masentaa :(

Tuttu tunne. Myös yleistä meidän ns. kilttien tyttöjen elämässä. Ollaan ahkeria ja tunnollisia, urakoidaan hyvät arvosanat luullen, että kun teemme kaiken niin kuin pitää niin saamme palkinnon. Mutta kas vaan kun emme saakaan.

Hyvät työpaikat saadaan aikaan rikkaiden vanhempien luoman verkoston kautta. Köyhä kun pitää hauskaa köyhtyy ja köyhä kun siirtyy työelämään köyhänä silti pysyy.

Kyllä sitä voi sekä nauttia elämästään että edetä urallaan. Milloin olet opiskellut?Varmasti hyvin yksilö- ja persoonallisuuskohtaista tuo miten kukin viettää opiskeluaikansa ja miten eteneesitten myöhemmin urallaan. Joskus rennommasta tyypistä vaan pidetään pedantimpaa enemmän. 

Älä masennu turhaan. Olet varmasti oppinut elämästä ihan riittävästi ikääsi nähden ja elämässä on muutakin kuin ura ja materia. Mieti missä koet onnellisuutta elämässäsi. Osaatko nimetä jotain?

Röyhkeyttä arvostetaa aika usein työhaastattelussa. kesätyökokemus harvemmin valmistumisen jälkeen painaa. Aina voi kertoa niitä tarinoita voi kun olin kiertämässä aasia kolme kesää oppiakseni elämää ym shaissee. Mikä on alasi? googlen tulokset voivat myös näyttää hienoilta, oikeat työtehtävät käytännössä ovat mitä ovat yhtiöstä riippuen, ei melkeen edes tittelistä riipu niin paljon kuin yhtiöstä ja yhtiöiden rakennehierarkiasta tms. Eli vaikka luulet et oot paskaduunissa niihin verrattuna niin voi olla että sulla yhtä paljon vastuuta työssä kuitenkin. Ok, mut riippuu alasta. 

Anna mä arvaan. Suurin osa noista menestyneistä vuosikurssilaista on miehiä? Ja suurin osa noista menestyneistä omaa menestyneet vanhemmat tai kummit tai isovanhemmat tms, jotka ovat avittaneet jonkun merkittävän työpaikan saamisessa? 

Tuttu tarina minullekin. Elämä on hitokseen epäreilua. Se kirkastuu viimeistään  näissä tilanteissa ja vaikeuttaa motivoitumista. Hyvillä arvosanoilla ja ahkeruudella ei loppujen lopuksi ole mitään väliä jos ei saa jalkaa oven väliin esim. suhteiden avulla. Ja uralla etenemisestä on ihan turha haaveilla, jos ei ole tuttua puhumassa sun puolestasi. Ikävää olla se lähisuvun ja perheen pioneeri auraamassa tietä tuleville. 

t. +35-v. KTM nainen

AP taas...

Jep, suurin osa on tosiaan miehiä ja todennäköisesti kaikilla on ollut verkostot (ja varmat työpaikat) valmiina vanhempien tai muiden läheisten kyhääminä. Lienee kai turha edes mainita, että itse olen duunariperheen kasvatti ja ponnistanut aina omin voimin. En kokenut saavani opiskeluuni minkäänlaista tukea tai kannustusta tai edes ymmärrystä omalta perheeltäni, ja toisaalta, mitäpä he olisivat korkeakouluopiskelusta voineet ymmärtääkään. Minkäänlaisia verkostoja tai suosittelijoita en ole tuekseni saanut, koska sellaisia ei vaan ole ollut. Valitettavasti. Kauppatieteissä sellaisista olisi erityisesti hyötyä.

Itse hikoilin erilaisissa hanttihommissa (kaupassa, tehtaassa, toimistoissa) koko opiskeluajan, että pystyin välttämään opintolainan ja sain laskut maksettua. Nämä nykyisin työelämässä huipulla olevat matkustelivat ja elivät kaikin puolin rentoa elämää, juhlivat ja rimaa hipoen pääsivät kursseista läpi. Sitten valmistuttuaan he pääsivät heti oman alan töihin toisin kuin minä, joka kiersin työhaastatteluista toiseen ennen kuin tärppäsi tämä nykyinen työni, epätyydyttävä ja alipalkattu. Irtisanoutua en uskalla koska jäisin tyhjän päälle. Minkäänlaisia ylenemismahdollisuuksiakaan ei ole, ne paikat on jo täytetty tai niihin on tutut valmiiksi katsottuina. Ahdistaa niin että päähän sattuu. :(

Tasan ei käy onnen lahjat. Ahkeruudesta ei palkita.

Jos haluat vaihtaa työpaikkaa, niin vaihda! :)

Mutta älä irtisanoudu ennen kuin sinulla on uusi työ. Työnantajat katsovat paljon paremmalla silmällä työnhakijaa joka on parhaillaan töissä kuin työttömänä.

Muista miettiä jo hakemuksia tehdessäsi, miten selität hakemuksessa työpaikan vaihdoksen kiinnostuksen. Jos kerrot haluavasi parempaa palkkaa tai kivempia tehtäviä, saattaa työnantajalla herätä epäilys, että jos hän palkkaa sinut, saatatkin yhtäkkiä vaihtaa kivempaan työpaikkaan. Noh, etköhän sinä osaa, kunhan vähän vinkkiä annan :)

Tsemppiä! :)

Juuri noin se meni minunkin vuosikurssillani. Meillä oli paljon yrittäjäperheiden poikia, joita ei vähenpää voinut opiskelu kiinnostaa. Siihen aikaan kaikki tenttitulokset olivat julkisesti ilmoitustaululla, joten tiedän että he eivät tosiaan panostaneet niihin tentteihin.

Kaikilla näillä oli varma työpaikka vanhempiensa yrityksissä.  Käsitin että näissä suvuissa koulutusta noin ylipäänsä ei edes arvostettu, se oli välttämätön paha. Yhdellä oli tapana hokea, että hänen isänsä palkkaa mieluummin sen viitosen pojan kuin kympin tytön, koska se tyttö ei tiedä elämästä mitään mutta se poika tietää. Yhä edelleenkään tuossa hokemassa ei minusta ole mitään järkeä, mutta ilmeisesti siellä on purettu isäpapan vanhoja koulutraumoja yhä uusiin sukupolviin..

No niin, mut lyhyesti; noilla entisillä pojilla, nykyisillä keski-ikäisillä miehillä, on siis hyvät urat ainakin ulospäin, ja ihan vaan perheidensä verkostojen kautta.

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 01:14"]

AP taas...

Jep, suurin osa on tosiaan miehiä ja todennäköisesti kaikilla on ollut verkostot (ja varmat työpaikat) valmiina vanhempien tai muiden läheisten kyhääminä. Lienee kai turha edes mainita, että itse olen duunariperheen kasvatti ja ponnistanut aina omin voimin. En kokenut saavani opiskeluuni minkäänlaista tukea tai kannustusta tai edes ymmärrystä omalta perheeltäni, ja toisaalta, mitäpä he olisivat korkeakouluopiskelusta voineet ymmärtääkään. Minkäänlaisia verkostoja tai suosittelijoita en ole tuekseni saanut, koska sellaisia ei vaan ole ollut. Valitettavasti. Kauppatieteissä sellaisista olisi erityisesti hyötyä.

Itse hikoilin erilaisissa hanttihommissa (kaupassa, tehtaassa, toimistoissa) koko opiskeluajan, että pystyin välttämään opintolainan ja sain laskut maksettua. Nämä nykyisin työelämässä huipulla olevat matkustelivat ja elivät kaikin puolin rentoa elämää, juhlivat ja rimaa hipoen pääsivät kursseista läpi. Sitten valmistuttuaan he pääsivät heti oman alan töihin toisin kuin minä, joka kiersin työhaastatteluista toiseen ennen kuin tärppäsi tämä nykyinen työni, epätyydyttävä ja alipalkattu. Irtisanoutua en uskalla koska jäisin tyhjän päälle. Minkäänlaisia ylenemismahdollisuuksiakaan ei ole, ne paikat on jo täytetty tai niihin on tutut valmiiksi katsottuina. Ahdistaa niin että päähän sattuu. :(

Tasan ei käy onnen lahjat. Ahkeruudesta ei palkita.

[/quote] Aina ollaan vetoamassa siihen etta nailla miehilla on ollut avittajia ja valittajat ovat aina naisia. Kuinka moni nainen on yrittanyt verkostua opiskeluaikoinaan vai piditteko sita taas tyhjan small talkin hopotyksena?

Pelkalla ahkeruudella ei oikeastaan pitkalle paase eika ne arvosanatkaan mitaan merkitse kun on koulun oven painanut kiinni.

Oli minullakin opiskelutoveri joka vaikutti ihan lusmulta mutta on nyt kansainvalisesti tunnettu tutkija (ilman kenenkaan apua, ei voi isa menna niita tutkimuksia tekemaan). Han vaan oli niin valovuosia edella meista muista etta ei silloin tajuttu.

Tuosta kirjoituksestasi jai mieleen "en uskalla" "ei ole mahdollisuutta" "ahdistaa", eipa tuolla asenteella oikein paasekaan eteenpain.

No ole iloinen että sulla kuitenkin on töitä, monilla yliopistotutkinnon suorittaneilla ei tänä päivänä ole töitä ollenkaan tai sitten työ ei liity omaan alaan mitenkään. Mieti miltä niistä tuntuu kun ovat nähneet kauhean vaivan opintojen eteen.

Ei opintolaina ole mikään mörkö, paljon fiksumpaa on ottaa lainaa ja panostaa kunnolla opiskeluun. Itsekin duunariperheestä, mutta minulle tuli mahdollisuus lähteä ulkomaille harjoitteluun opiskelijana. Ulkomaillahan ei yleensä harjoittelijoille makseta, joten piti ottaa lainaa ja samalla potentiaaliset tienestit meni kesän osalta ohi.

Mutta kannatti ehdottomasti! Sen kokemuksen pohjalta pääsi suomessa alan hommiin.

Ihmiset joilla ei ole verkostoja joutuvat ponnistelemaan enemmän, mutta oikeilla valinnoilla pääsee silti työelämässä eteenpäin.

Minäkin mietin, että miksi et mennyt mukaan johonkin muiden juttuihin? Miksi et ole heidän kanssaan ystävää, keillä on vanhempien avustuksella nyt hyvät työpaikat? Sinullakin voisi olla, mutta sen sijaan keskityt "pärjäämään omillasi" ja halveksumaan muita.

Ihan vinkkinä vaan että työnantajat eivät palkkaa naisia koska he voivat jäädä äitiyslomalle. Ja naiset jäävät miehiä useammin hoitamaan sairaita lapsia kotiin jne. Eli erityisesti tärkeisiin paikkoihin valitaan herkästi mies.

lisäksi ne naiset jotka hankkivat lapsia jäävät urallaan jälkeen äitiyslomien, mahdollisten vanhempien vapaiden ym takia.

tähän vielä lisäksi se että naiset eivät ole usein niin uran perään ja miehet ovat röyhkeämpiä. Ei ihme että miehet "menestyvät" työelämässä paremmin.

mikä on hyvä ura? se, missä saat toteuttaa itseäsi ja missä viihdyt vai se mistä saat keskiluokkaa parempaa palkkaa ja "mainetta"? hyvien arvosanojen saanti koulussa ja ahkeruus ei mun mielestä liity mitenkään tulevaan ammattiin, jollet sitten halua olla ammatiltasi joku superinsinööri. motivaatio niitä asioita kohtaan joista oikeasti pidät ja joita haluat ammattisi sisältävän, taas merkitsee paljon. tuli vaan vähän sellanen fiilis että osa kirjoittajista on opiskeluaikoina halunnut tosissaan jonkun mitalin kaulaan siitä, että on yleisesti ahkera ja tunnollinen kaikessa. ei ihmisiä "täydellisyyden" tavoittelusta kunnioiteta, vaan aitoudesta. ja hei, tietenkin suhteilla pääsee helpommin töihin, se nyt vaan on fakta. ei se vaan oo sulta pois jos joku saa korkeammin palkatun työn vaikka sukulaisten kautta. jos se tyyppi nauttii siitä mitä tekee, niin hei hyvähän se vaan sille on. miksi pitäis vertailla itseensä muihin ja olla katkera jos jollakin on käyny tuuri. ihan sama paljon se tyyppi siellä ylä-asteella sitä fysiikankirjaa luki. pointti tässä oli, et elämässä tulee onnelliseksi kun unohtaa muihin vertailun ja täydellisyyden tavoittelun ja tekee vaan sitä omaa juttua, mistä kokee saavansa jotain muutakin irti kun rahaa.

Miehet verkostoituvat paremmin, osaltaan siksi, että kersasta asti pyörivät joukkuelajeissa etc. Oma mies on tästä oiva esimerkki..oliko tuo ollut työpaikassaan (aika iso talo) kolme kuukautta kun kaikki morjesti käytävällä. Mihin ikinä mennään aina on  joku tuttu. Hän hyötyy kaikista jotka on kerrankin ohimennen tavannut...minä en osaa...

En kehtaa kelle vaan puhua kun "ei se kuitenkaan muista" ja minä olen se kouluja käynyt...mies ei edes kansakoulussa kirjaa avannut..

Me naiset olemme nysväreitä ja keskitymme epäolennaiseen, oma moka.

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 01:49"]

Jos haluat vaihtaa työpaikkaa, niin vaihda! :)

Mutta älä irtisanoudu ennen kuin sinulla on uusi työ. Työnantajat katsovat paljon paremmalla silmällä työnhakijaa joka on parhaillaan töissä kuin työttömänä.

[/quote]

Tää ei muuten yllättäen pidäkään paikkaansa! Jos on juuri irtsanoutunut ei ole irtisanomisaikaa vaan voi aloittaa työn heti! : )

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 00:29"]Voi elämä. Googlettelin vuosikurssilaisiani opiskeluajoilta ja järkytyin. Melkein jokainen oli korkeassa asemassa, ura oli hieno, yritykset joissa he toimivat on isoja ja merkityksellisiä... Itse taas olen pahasti jämähtänyt paikoilleni, kaiken lisäksi selvästi alipalkattuna. Siis minä, joka olin luokkani priimus.

Nuo parhaiten googlen mukaan pärjänneet olivat opiskeluaikoina niitä lintsaavia lusmuja, jotka kopioivat kotitehtävien vastaukset muilta. Vitkuttelivat valmistumisen kanssa ja kyhäsivät deadlinen jälkeen jonkinlaisen gradun/lopputyön josta saivat melkoisen huonot arvosanat. Kesäisin matkustelivat kesätöiden tekemisen sijaan ja kertoivat huikeita tarinoita sukellusreissuiltaan. Minä hikoilin vaihtuvissa kesätöissä opiskelurahoja tienatakseni. Välttelin opintolainaa kuin ruttoa kun taas nämä nykyisin menestyneet ottivat kaiken mahdollisen irti suomalaisesta tukijärjestelmästä (sen lisäksi että isi ja äiti tietysti mahdollistivat näille joillekin mukavan elintason).

Miten ihmeessä he ovat niille paikoille päässeet? Tässä sen taas näkee. Nyt masentaa. Pakko varmaan ottaa toinen lasi punaviiniä... :(

[/quote]

Suhteilla, älyllä ja juonikkuudella, sekä taidolla.

Veikkaan, että sinulla on huono itsetunto, olet täydellisyydentavoittelija (koska et usko muiden arvostavan sinua muuten) ja pelkäät epäonnistumista. Siinäpä ne syyt, mikset ole lentänyt elämän mukaa, et ole osannut kertoa saavutuksistasi ilman cv:tä ja mikset uskalla tarttua tilaisuuteen. Jos sinulle tarjottaisiin pomon paikkaa, uskaltaisitko ihan oikeasti ottaa sen vastaan?

Muutama oman alan työ ja ulkomaankokemukset ovat muuten paljon isompi meriitti kuin hanttihommat koko opiskeluajalta. Yleensä korkeakoulutettujen töihin haetaan mieluummin ajattelijoita kuin puurtajia.

Ala hissuksiin etsimään muita hommia, äläkä enää odota, että yhtäkkiä sinut tullaan noutamaan kultavaunuilla huippuvirkaan, palkinnoksi urhoollisesta puurtamisesta.

No mä en koe asioiden olevan myöskään noin. Omalla alallani vanhempien verkostoilla ei ole merkitystä, kyllä ne verkostot piti ihan itse luoda. Siinä olivat apuna tosiaan opiskelukaverit, harjoittelu- ja opuskeluaikojen työpaikkojen kontaktit.

Opintolaina tosiaan mahdollisesti myös minulle harjoittelun ja opinnot ulkomailla ja muut matkat, joilla myös niitä verkostoja vahvistettiin.

Vinkki: linkedinissä pystyy paljon paremmin seuraamaan toisten uria. Se on myös työnhaussa hyvä apukeino.

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 07:40"]

Miehet verkostoituvat paremmin, osaltaan siksi, että kersasta asti pyörivät joukkuelajeissa etc. Oma mies on tästä oiva esimerkki..oliko tuo ollut työpaikassaan (aika iso talo) kolme kuukautta kun kaikki morjesti käytävällä. Mihin ikinä mennään aina on  joku tuttu. Hän hyötyy kaikista jotka on kerrankin ohimennen tavannut...minä en osaa...

En kehtaa kelle vaan puhua kun "ei se kuitenkaan muista" ja minä olen se kouluja käynyt...mies ei edes kansakoulussa kirjaa avannut..

Me naiset olemme nysväreitä ja keskitymme epäolennaiseen, oma moka.

[/quote]

Lassukka esiintyy naisena, hemaisevaa! :D