Googletin opiskelukavereitani - nyt masentaa :(

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 05:52"]

Juuri noin se meni minunkin vuosikurssillani. Meillä oli paljon yrittäjäperheiden poikia, joita ei vähenpää voinut opiskelu kiinnostaa. Siihen aikaan kaikki tenttitulokset olivat julkisesti ilmoitustaululla, joten tiedän että he eivät tosiaan panostaneet niihin tentteihin.

Kaikilla näillä oli varma työpaikka vanhempiensa yrityksissä.  Käsitin että näissä suvuissa koulutusta noin ylipäänsä ei edes arvostettu, se oli välttämätön paha. Yhdellä oli tapana hokea, että hänen isänsä palkkaa mieluummin sen viitosen pojan kuin kympin tytön, koska se tyttö ei tiedä elämästä mitään mutta se poika tietää. Yhä edelleenkään tuossa hokemassa ei minusta ole mitään järkeä, mutta ilmeisesti siellä on purettu isäpapan vanhoja koulutraumoja yhä uusiin sukupolviin..

No niin, mut lyhyesti; noilla entisillä pojilla, nykyisillä keski-ikäisillä miehillä, on siis hyvät urat ainakin ulospäin, ja ihan vaan perheidensä verkostojen kautta.

[/quote]mikset sinäkin perusta omaa yritystä, sitten voit ottaa töihin ketä haluat.

Tuntuu siltä, että olet opiskeluaikana keskittynyt vaan niihin arvosanoihin. Harvemmin niitä kysellään valmistumisen jälkeen. Riittää, että on tutkinto.

Ihmisiin tutustuminen + eläminen sen sijaan on tärkeää. Itse duunariperheen kasvattina olen saanut apua työnhaussa opiskelijatoiminnassa saamiltani ystäviltä/kavereilta/tutuilta.

Nykyhetkeen: turhaan kitkuttelet työpaikassasi! Nyt rohkeasti etsimään uusia haasteita. Kyllähän sinä osaat ja kelpaat, koska olet jo yhden työpaikan saanut! Niin paljon korkeakoulutettuja on ihan työttömänäkin. Irtisanoudut sitten, kun löydät jotain parempaa.

Yritä lopettaa tuo suorittaminen ja puurtaminen, ja nauti välillä! :)

Verkostot. Siitä on kyse. Nämä opiskelijaelämän riennoissa pyörineet loivat luultavasti todella isot verkostot opiskeluajan tutuista. Ja kun edes jotkut näistä tutuista menestyivät he vetivät perässään menestymään muita tuttujaan. 

Itse se en tajunnut pätkääkään verkostojen luomisen perään opiskeluaikoina enkä edes ensimmäisinä työvuosina tai edes vuosikymmenenä. Vasta nyt 36v ikäisenä olen ymmärtänyt verkostojen tärkeyden etenemisessä ja teen runsaasti töitä verkostoni kasvattamisen eteen. Tätä työtä olen tehnyt vuoden verran ja jo nyt verkostostani on ollut apua etenemisessäni. 

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 08:43"]

[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 07:40"]

Miehet verkostoituvat paremmin, osaltaan siksi, että kersasta asti pyörivät joukkuelajeissa etc. Oma mies on tästä oiva esimerkki..oliko tuo ollut työpaikassaan (aika iso talo) kolme kuukautta kun kaikki morjesti käytävällä. Mihin ikinä mennään aina on  joku tuttu. Hän hyötyy kaikista jotka on kerrankin ohimennen tavannut...minä en osaa...

En kehtaa kelle vaan puhua kun "ei se kuitenkaan muista" ja minä olen se kouluja käynyt...mies ei edes kansakoulussa kirjaa avannut..

Me naiset olemme nysväreitä ja keskitymme epäolennaiseen, oma moka.

[/quote]

Lassukka esiintyy naisena, hemaisevaa! :D

[/quote]

Katkeruus, tuo ihmistä sisältäpäin kalvava voima. :)

Koita nyt lassukka vaan kestää, tällaista elämä on!

En ole huomannut tuollaista. Olin opiskeluaikoina juurikin ap:n kaltainen suorittaja, ja ihan hyvissä töissä olen. En ole vaan saanut töitä ja urapolkua annettuna, vaan sen eteen olen tehnyt töitä ja satoja hakemuksia, pitänyt itsestäni meteliä opiskeluaikana, hionut cv:tä, hankkinut erilaista kokemusta, jopa kiristänyt ja uhkaillut (vähän liioitellen) työnantajaa palkka- ja uraneuvotteluissa. Jos olisin vaan kiltisti odottanut niitä työpaikkoja ja istunut hiljaa tunneilla, tuskin olisin tässä asemassa.

Ekan oman alan työpaikan sain, koska olin tehnyt (vapaaehtoisesti) yhden projektin yliopistolle, ja sen ohjaaja oli suositellut minua vanhalle kurssikaverilleen joka oli rekrytoijana. Ja oli suositellut siksi koska tein tosiaan enemmän kuin piti, ja hänen tunneillaan uskalsin kysellä ja kyseenalaistaa, toisinsanoen hän muisti minun fiksuna ja rohkeana tyyppinä.

Toiseen työpaikkaan taas pääsin tietty tuon ekan työkokemuksen, mutta myös sen turvin, että olin käynyt nuorena sen toimialan kursseja (jotka ei ollenkaan liittyneet opiskelualaani). Eli jos olisin vain pysynyt oman mukavuusalueen sisällä ja istunut hiljaa tunneilla niin tilanne olisi ollut ihan eri.

Minusta sinun pitää ap katsoa peiliin ja miettiä mitä voit ITSE tehdä toisin. Ihan varmasti suhteet jne voi auttaa, mutta ilman niitäkin voi ihan hyvin menestyä. Silloin vaan töitä joutuu tekemään enemmän, eikä voi vaan voivotella epäreilua maailmaa. Asenne on se merkitsevin, ja sulta sitä kuulostaa puuttuvan.

Minulla ei ole tuollaista kokemusta, että suhteilla eli isän ja äidin avulla olisi saatu hyviä työpaikkoja. Itse olen opiskellut tuotantotalouden diplomi-insinööriksi ja kyllä minun vuosikurssini on työllistynyt aivan omin avuin. Verkostot on toki eri juttu, mutta ne ei ole sama asia kuin nuo "suhteet". Verkostot pitää luoda itse, ja jos niistä jotenkin hyötyy työuralla, on kuitenkin tehnyt sen työn eli verkostoitumisen itse. Arvosanoilla en ihan suoraan ole nähnyt olevan vaikutust työllistymiseen, mutta kyllä ne fiksuimmat ja kunnianhimoisimmat tietysti näki myös vaivaa opintojensa eteen. Mutta arvosanat ei ole kaikki kaikessa, se oma persoonnallisuus on usein jopa tärkeämpi. Se, miten hyvin osaa markkinoida itseään ja sitä koulusta (ja myöhemmin työelämästä) haettua osaamistaan.

Olen kohtalotoveri, sillä tulen myös duunaritausta ja olen suvuni ensimmäinen akateemisesti koulutettu. Olen myös joutunut raivaamaan tieni itse, ilman suhteita. Vinkki sinulle ja muille samassa tilanteessa oleville: erikoistukaa johonkin sellaiseen, mitä työmarkkinoilla tarvitaan, mutta jonka osaajia ei ole jokaiselle sormelle ja varpaalle jo valmiina. Esimerkiksi itse opiskelin parin harvinaisemman menetelmän ja ohjelman käytön ERITTÄIN HYVÄLLE TASOLLE ja sainkin tämän taidon avulla töitä, koska pystyin toimimaan järjestelmän pääkäyttäjänä, resetoimaan salasanoja jne.