Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Masennuksesta selvinneet, miten olette saaneet järjestettyä elämänne?

Vierailija
20.03.2014 |

Miten olette sopeutuneet elämään alentuneen stressinsietokyvyn kanssa? Oletteko vaihtaneet ammattia (mihin)? Miten olette selvinneet taloudellisista vaikeuksistanne?

Kommentit (150)

Vierailija
1/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos kaikille jotka olette kirjoittaneet.

ap

Vierailija
2/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole selvinnyt masennuksesta...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaihdoin alaa ja menin vähemmän kuormittavaan työhön. Hoidan itseäni, elän tulojeni mukaan ja siivosin rasittavat ihmissuhteet pois kuormittamasta.

Vierailija
4/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

oletko käynyt ap koskaan terapiassa? Onko koskaan mietitty mikä saa masennuksen uusimaan?

 

Elämän ei pitäisi olla selviytymistä vaan mukavaa tai edes siedettävää

 

 

Vierailija
5/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla kyllä on alentunut stressisieto, en kai muuten olisi masentunutkaan. Minulla on ollut toistuvia masennuksia, joista ensimmäiset jäivät  hoidotta, koska olivat lieviä enkä tarvinnut apua. Vakava masennus on diagnosoitu kahdesti ja näiden välillä oli noin 15 vuotta, jolloin minulla oli lievä masennus ainakin 8 kertaa, yleensä syystalvella, ja helpotti keväällä.

Työni on tietotyötä, joka edellyttää hyvää mielenterveyttä. Olen ollut sairauslomalla masennuksen takia yhteensä vain 4 viikkoa koko aikana (2 viikkoa kummassakin vakavassa masennuksessa). Tästä pitäisi voida päätellä, että sairaus on aika hyvin hallinnassa, osaan hakea heti hoitoa ja hoidan itseäni huolellisesti.

Vahvemmaksi masennusherkkyys ei tosiaan ole minua tehnyt, aivan päinvastoin. En näe masennuksessa mitään hyvää. Se on vain perinnöllinen riesa, jonka kanssa minun pitää elää koko ikäni, vähän kuin tyypin 1 diabetes olisi. Kaikki mahdolliset hoidot olen käynyt läpi, mutta mikään ei siinä mielessä auta, että masennus uusii aina vain.

Minäkin luulin, että siitä voi päästä eroon. Minulla ei ollut 5 vuoteen mitään oireita, kunnes vakava masennus iski viime syksynä.

 

Vierailija
6/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulle jäi masennuksesta pysyviä muutoksia kognitiivisiin toimintoihin. En kykene oppimaan uutta ja muisti on olematon. Stressinsietokykyä ei ole käytännössä lainkaan. Olen eläkkeellä ja elämä on vaatimatonta. Silti olen pohjimmiltani onnellinen enkä haaveile muusta. Kukaan ei luvannut täydellistä elämää. Ja kyllä, masennusta on hoidettu lukuisilla lääkkeillä ja yli kolmen vuoden terapialla. Minulla on myös fyysisiä sairauksia jotka aiheuttavat kovia kipuja - miksi todennäköisesti masennuinkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

19 jatkaa, että minä kyllä olen ollut terapiassa. Jopa monenlaisessa terapiassa, pitkässä ja lyhyessä. Ei minulle ole lainkaan epäselvää, mitkä elämäntapahtumat ovat masennukseni takana. Ne on käyty läpi moneen kertaan eivätkä ne aiheuta enää minulle ahdistusta. Mutta kun traumaattisen lapsuuden lisäksi minulla ilmeisesti on aivojen välittäjäaineissa puutosta, nähtävästi samanlaista kuin isälläni, jolla on samantyyppisiä oireita kuin minulla. Ihan sama, miten paljon käyn terapiassa, masennus iskee aina, kun endorfiinit eivät riitä pitämään mieltä myönteisenä. Juu, syön D-vitamiinia ja rasvaista kalaa ja liikun tunnin päivässä.

Vierailija
8/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

18: Joo, olen käynyt terapiassa säännöllisesti ja pitkään. Terapeuttikin on ihan hyvä. Masennus ei vain parane ja jos on välillä hieman lieventynyt, niin toimintakyky ei ole palautunut.

Jotenkin kuulostaa niin utopistiselta, että elämän pitäisi olla mukavaa! Sellaistako terveiden elämä on? Minä vain kompuroin päivästä toiseen.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

minäkin syön säännöllisesti lääkkeeni, teen niitä asioita jota tuntuvat tärkeiltä ja lopun aikaa lepään. Kun ei vertaa itseään muihin ja huomioi omaa jaksamistaan, elämä on ihan kivaa.

Vierailija
10/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

20, oletko kokeillut tietoista kivun kohtaamista mindfulness-harjoituksissa? Tämä viimeinen masennukseni liittyy nimenomaan jatkuviin kipuihin ja vaikeuteen hyväksyä pitkäaikainen, kivulias vamma. olen kuitenkin saanut paljon apua mindfulnessista. t.21

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

19: Tarinasi kuulostaa samanlaiselta kuin minun. Miten hoidat itseäsi? Miten saat itsesi jaksamaan työssä?

Minulla ilmeisesti myös perinnöllinen alttius. Viimeisen masennuskauden jälkeen yleiskunto romahti ja liikuntaa on todella vaikea aloittaa uudelleen, vaikka olen ennen ollut hyvin liikunnallinen.

ap

Vierailija
12/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olen ollut masentunut koko ikäni enkä parane koskaan. Lääkkeet ei auta. Olen toivonut, että saisin syövän tms ja kuolisin parin vuoden sisään. Olen 35 v.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.03.2014 klo 23:36"]

Miten olette sopeutuneet elämään alentuneen stressinsietokyvyn kanssa? Oletteko vaihtaneet ammattia (mihin)? Miten olette selvinneet taloudellisista vaikeuksistanne?

[/quote]

 

Käyn etänä lukio-opintoja loppuun, luen tässä samalla pääsykokeisiin. Aion toteuttaa unelmani, eli hakea yliopistoon opiskelemaan. Harrastan itselle mieluisia asioita, eli valokuvaan ja käyn uimassa, sekä aloittelen tässä pikku hiljaa treenaamaan puoli-maratonia varten. 

 

Olen edellee eläkkeellä, mutta suunta on ylöspäin. Olen muuttunut pelkäävästä, kaikkea kammoavasta masentuneesta ihmisestä rohkeammaksi. En koe mitään tarvetta suorittaa elämääni, enkä enää välitä muiden mielipiteistä samalla tavalla. Osaan puolustaa itseäni, ja olla itselleni armollinen.

 

 

 

Vierailija
14/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

19 vastaa ap:lle: Kaikki tunnetut masennuksenestokeinot ovat minulla käytössä: D-vitamiini, terveellinen ruokavalio, tumma suklaa, kirkasvalo talviaikaan, pimeän ajan katkaiseva viikko etelässä joulu-tammikuussa, liikunta.

Niin kauan kuin niveleni kestivät, harrastin juoksua, mutta olen joutunut jättämään sen pois, enkä tiedä, millä sen korvaisin - en tunnu saavan samoja endorfiineja muusta liikunnasta, kun suosin yksin kotona tai muuten joustavasti suoritettavia lajeja. En halua mitään monimutkaista eikä lähellä ole liikuntapaikkoja. Juuri nyt minulla tosin on vamma, joka estää minua liikkumasta entiseen tapaan, joten en ole päässyt paljon kokeilemaankaan.

Jooga on kuulunut elämäntapaani jo yli 20 vuotta. Välillä olen myös meditoinut. Nyt aloitin uudestaan meditoinnin Mindfulness-harjoitteiden myötä.

Menetän unirytmini helposti, ja siihen olen saanut apua melatoniinista. Vältän tahallista valvomista ja olen jättänyt päivänokoset kokonaan pois, että nukkuisin paremmin öisin.

Olen tosi tarkka ylitöiden määrästä: vaikkaniitä olisi tarjolla loputtomasti, teen niitä vain kun on pakko ja max kaksi tuntia päivässä, koska suurempi määrä kokemukseni mukaan vain vie keskittymiskyvyn seuraavana päivänä. Vältän ylipitkiä päiviä ja teen mieluummin vaikka vähän viikonloppunakin.

Yritän opetella myös pitämään taukoja töissä, siihen minulla on sopiva mindfulness-harjoite. Rentoutan kehoani ja keskityn hengitykseen, kun vaihdan työstä toiseen.

Tykkään työstän valtavasti, joten isoin työhön liittyvä ongelmani on, että paneudun siihen liikaa ja stressaannun. Minulla on vaikeuksia irrottaa ajatuksian töistä ja ne pyörivät mielessä iltaisin ja öisinkin. Siihenkin on mindfulness tuonut apua.

Ja tietenkin minulla ovat käytössä myös mielialalääkkeet aina kun niihin on tarvetta. Koen, että saan niistä apua.

.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

20 vastaa: mindfulness on tuttua, enemmän pidän meditaatiosta. Mutta aivovauriota eli pienentynyttä hippokampusta ne eivät korjaa. Olen aika sinut kaiken kanssa.

Vierailija
16/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

19/28 jatkaa pohtimista: olen töissä kertonut pomolle ongelmistani, ja toimenkuvaani on hiukkasen muokattu niin, että minun ei tarvitse tehdä töitä, jotka ovat minulle erityisen stressaavia. Vastapainoksi teen sitten tiettyjä töitä, joita työkaverini eivät tee mielellään, mutta minä hallitsen hyvin. Olisin myös mahdollisesti voinut edetä urallani toisella tavalla, mutta valitsin tietoisesti "sivupolun", koska arvioin, etten olisi viihtynyt liian stressaavassa tehtävässä. Otan mielenterveyteni asettamat reunaehdot tosissaan.

Hankalissa tilanteissa hakeudun keskustelemaan jonkun kanssa. Jos ei ystävää tai perheenjäsentä ole sopivasti hollilla niin maksan tutuksi tulleelle terapeutille muuaman tunnin kriisiterapiasta. Pidän myös päiväkirjaa ja blogia.

 

Vierailija
17/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 19:41"]

20 vastaa: mindfulness on tuttua, enemmän pidän meditaatiosta. Mutta aivovauriota eli pienentynyttä hippokampusta ne eivät korjaa. Olen aika sinut kaiken kanssa.

[/quote]

Ihailen ihmisiä, jotka pystyvät tekemään sovinnon masennuksen kanssa. Miten pystyt hyväksymään sen?

 

Vierailija
18/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos 19!

ap

Vierailija
19/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitkä kokemukset/tapahtumat masennuksen takana? Kysyn siksi, kun lehtijutuissa ym. aika rankkoja kokemuksia masennuksen takana (läheisten kuolemia, sairautta jne) ja kuitenkin tutun masennuksen taustalla se, että poikaystävä jätti (huom! Ei ollut itsekään suhteessa tyytyväinen). Jotenkin tuntuu aika heppoisalta syyltä - tiedän olen kamala ihminen kun näin ajattelen.... Tuntuu vain omituiselta, kun toisilla taustalla vaikka mitä hirveitä asioita ja yksi koko elämänsä perheensä prinsessana ollut ei kestä yhtäkään vastoinkäymistä...

Vierailija
20/150 |
21.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="21.03.2014 klo 19:49"]

Mitkä kokemukset/tapahtumat masennuksen takana? Kysyn siksi, kun lehtijutuissa ym. aika rankkoja kokemuksia masennuksen takana (läheisten kuolemia, sairautta jne) ja kuitenkin tutun masennuksen taustalla se, että poikaystävä jätti (huom! Ei ollut itsekään suhteessa tyytyväinen). Jotenkin tuntuu aika heppoisalta syyltä - tiedän olen kamala ihminen kun näin ajattelen.... Tuntuu vain omituiselta, kun toisilla taustalla vaikka mitä hirveitä asioita ja yksi koko elämänsä perheensä prinsessana ollut ei kestä yhtäkään vastoinkäymistä...

[/quote]

 

Jouduin vauvana todella huonolle hoidolle, sitten lastenkotiin alle vuoden ikäisenä. Sitten adoptioon, ja päädyin tunnekylmään perheeseen ja sukuun, jossa en saanut mitään läheisyyttä enkä välittämistä. Olin pelkkä esine, lapsi, koska pitäähän lapsi nyt olla jokaisella avioparilla. Adoptioäiti pahoinpiteli, juopotteli ja lopulta lähti. Olin koulukiusattu ja jäänyt kaikessa jälkeen.

 

Isä potki minut pois kotoa 16-vuotiaana, tai siis painosti yhdessä uuden vaimon kanssa. Tässä vaiheessa olin jo niin rikki, etten välittänyt mistään mitään. Kymmenen vuotta haahuilin siellä täällä, yritin välillä tehdä töitä, välillä opiskella. Kärsin kamalista pelkotiloista, pelkäsin myös ihmisiä, varsinkin vanhempieni ikäisiä. En sentään käyttänyt alkoholia tai huumeita, onneksi. Mutta mistään ei tullut mitään. 

 

Sitten erään pätkätyön kautta pääsin työterveyslääkärin lähetteellä psykiatrian poliklinikalla, ja kaikki alkoi avautua minulle. Että mistä minä kärsin, ja että en todellakaan ole laiska ja tyhmä, vaan äärimmäisen traumatisoitunut ihminen. 

 

t. 27 (joka ei ymmärrä miksi kukaan alapeukuttaisi aikaisempaa kommenttiani?)

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme yhdeksän