Te jotka ette enää koskaan ota koiraa

up

Mulla on ollut vaan ihania (rescue) koiria, mutta tuskin uutta tulee siltikään. Ennen en voinut kuvitellakaan elämää ilman, mutta kun 4 vuotta sitten viimeisestä aika jätti niin en heti hankkinutkaan uutta koska olin eronnut ja muuttanut pois omakotitalosta. Yhtäkkiä olikin niin helppoa ja vapaata, pystyi jäämään ylitöihin, tai mihin vaan ex-tempore matkalle.

No, ei sitä kauaa kestänyt kun tapasin uuden miehen ja tulin raskaaksi. Aloin taas tosissani kaipaamaan koiraa taloon kun vauva oli puolivuotias ja meille tulikin kokeeksi hoitoon pieni helppo seurakoira. 2 viikon päästä totesin että ei kiitos! Minä haluan lenkkeillä JOS sattuu huvittamaan, ja pystyä käymään siinä samalla vaikka kaupassa, kahvilassa jne.

Haluan aamulla löhötä pitkään sohvalla jos yöllä on nukkunut huonosti. Jne.

Koira ei tehnyt mitään. Syynä allergisoituminen

Rakastan sitä, että mun koirakin inhoo lapsia. <3 Ihan kuin minulle luotu!

Ei koira ole tehnyt mitään, vaan on ollut täydellinen kaveri 14 vuotta. Enkä minäkään usko että yhtä fiksua tulee vastaan, koska ennen tätä on ollut kolme enemmän ja vähemmän tyhmää koiraa. Lapset lentää kohta pesästä. Mulla on nykyisin pitkät päivät, enkä halua että uusi koira olisi yksin kotona 11 tuntia.

Meillä on ollut 3 koiraa ja väsyin sotkuun/karvoihin. Nyt kotona tuoksuukin paremmalle. Lomailu ja reissutkin on nyt helpompia, lapset voi ottaa mukaan mutta koiraa ei aina voinut. Ihana vapaus! Lapset on helpompia kuin koirat.

Tässä ketjussa tulikin jo monia hyviä vastauksia. Tosiaan, koira elää noin 10-15 vuotta, se on pitkä aika. Tilanteet muuttuu ja voi käydä niin että koirasta tuleekin enemmän vaivaa kuin iloa. Eläinlääkärilaskut ovat hirvittävät jos sinulle sattuu sairas koira. Olet kiinni tässä koirassa totaalisesti, kolme-neljä kertaa ulos joka päivä, aktiviteetteja jotta sen elämä pysyisi mieluisena... voit unohtaa matkustelut tai ulkona juoksemisen ellei sinulla ole hoitajaa valmiina. Koirasi on odottanut sinua koko päivän kun olet ollut töissä, nyt sen kanssa pitäisi olla. Mielestäni lapsiperhe on paras paikka koiralle, se saa huomiota monelta perheenjäseneltä ja sen hoito on jaettu monelle henkilölle. Yksinasuvana tuntuu etten pysty olemaan kunnon koiranomistaja.

Meidän mopsiherra lopetettiin syksyllä 11 vuoden iässä. Koko ikänsä sairas, joskin hyväkuntoinen ja virkeä. Toinen mopsineiti pyörii tässä vielä, ikää 6 vuotta. Olen päättänyt, että perheeseemme ei tule enää lemmikkejä tämän viimeisenkin lähdettyä. Se jatkuva huoli koiran terveydestä ja voinnista on niin raskasta, etten halua sitä enää kokea. Ilo eläimestä on toki suuri, mutta se huolen paino sydämellä on todella raskas. Olen pelkästään helpottunut, kun vanhuksemme lopetettiin. Surukin oli helpompi käsitellä, kun luopumiseen oli valmistautunut monta kuukautta. Onhan tuo toinen tuossa vielä ja saa perheemme jakamattoman rakkauden ja lämpöiset sylit. Nautimme nyt sen seurasta.

Minulle ei tule enää nykyisen, nyt 12-vuotiaan koiran jälkeen koiria. Rakastan tätä nykyistä, kuten olen rakastanut aiempiakin koiriani, eikä koirissa mitään vikaa ole. Minusta vaan tuntuu että tällaisen totaalierakon sinkun koiranomistajuus ei ole optimaalista koirallekaan. Tylsää elämäähän se viettää kun joutuu 9 tuntia arkisin yksin odottelemaan vaan kämpässä että minä tulen töistä. Ja työn jälkeen en jaksa tarpeeksi aktivoida ja viihdyttää koiraa - lenkit toki teen, mutta koira haluaisi enemmän. 

Sitoohan se myös itseäni. Joskus olisi kiva poiketa vaikka työmatkalla kauppakeskukseen ja rauhassa katsella vaateliikkeitä tms. Mutta ei onnistu - mulla on aina kiire äkkiä koiraa pissattamaan. Vain viikonloppuisin voi jättää koiran yksin ostosreissun ajaksi, ja silloinkin siitä tulee huono omatunto, siksi kun se koira on niin paljon yksin arkisin.

Minulla on ollut kaksi koiraa, enää en ottaisi. Samoista syistä kuin moni täällä luetellut: sotkee kamalasti, pakko käyttää vähintään 3krt päivässä ulkona, sitoo todella paljon kotiin kun voi olla max sen 8h yksin, vaikeuttaa tai estää matkailun, jne jne. Koirat on todella ihania, mutta aivan liian vaivalloisia. EHKÄ, hyvin iso ehkä, joskus jos asutaan maalla ja koiralle olisi ulkotarha. Mutta tuskin sittenkään.

ps. Lapsiakaan en tee, koska ne vasta vaivalloisia onkin - eikä edes ihania :D. Mutta tämän koiramielipiteeni myötä ymmärrän hyvin niitäkin, joiden mielestä lapset kyllä on kivoja mutta itselleen eivät halua. Jotkut asiat vaan eivät ole sen vaivan arvoisia, vaikka kuinka ihania olisivatkin.

Vierailija kirjoitti:

Se jatkuva huoli koiran terveydestä ja voinnista on niin raskasta, etten halua sitä enää kokea. Ilo eläimestä on toki suuri, mutta se huolen paino sydämellä on todella raskas.

Hahahahaaa, varmaan olisi kannattanut hiukan miettiä tuoto rotuvalintaa, jos jatkuva huoli koiran terveydestä on liikaa.  Ei pitäisi sen tulla yllätyksenä, jos hankkii mopsin..

Meillä ei enää ole koiraa, eikä tule. Se ystävästä luopuminen oli niin kamalaa, ettei minusta enää ole siihen.

Koira voi olla yhtä vaivalloinen kuin lapsi. Riippuu ihan  koirasta ja lapsesta, että kumpi on vaivalloisempi. Lapsessa on se hyvä puoli, että kun häntä kasvattaa, niin hän voi tuoda jatkuvuutta elämälle. Näkee, kun sukupolvet seuraavat toisiaan. Voihan koirallakin teettää pentuja, mutta itse kun on ihminen, niin silloin näkee, ehkä vain koiran luonteen ja ulkonäön periytyvyyttä, ehkä omien kasvattajakykyjensä kehittymisen vaikutustakin koiran oppimiseen. Jää näkemättä samat asiat omasta itsestä ihmislajin edustajana.

Mulla on ollut 3 koiraa ja kissa. 2 viisasta koiraa ja yksi tosi tyhmä sekarotuinen. Minä en koskaan sano ei koskaan, mutta

- asun nykyään kerrostalossa, ja yhdellä koiralla täällä on eroahdistus. Helvetin rasittavaa naapureille. Ei kiitos sitä päänsärkyä itselle.

- rotukoirat on pirun jalostettuja, eikä aina voi tietää, paljonko niitä eläinlääkärilaskuja tulee. Rakastan saksanpaimenkoiria, mutta ne on melko sairaita nykyään.

- aidosta sekarotuisesta ei voi tietää, millainen siitä tulee tai kertooko pennun myyjä oikeaa tietoa vanhempien roduista vai onko se vain sinnepäin arvaus, kuten minulle kävi. Ne tekemällä teetetyt on erikseen, ja silloin voi epäillä pentutehtailubisnestä, sitä en kannata. Onhan se vähän erikoista, että kääpiösekarotuisesta pitää pulittaa 700-1000 euroa.

- en kestä, kun ne kuolee, se on suomeksi sanottuna veemäistä viedä hyvä koira lopetettavaksi

- lapsilla on kissan kuoleman jälkeen ilmennyt allergiaoireita (silmien kutinaa ym. ) vieraista kissoista. Omalle ne eivät oirehtineet, kissa oli meillä ennen lasten syntymää. Ilmeisesti omalle tuli siedätys, mutta vieraille ei. Haluan että lapset voi käydä mulla kylässä aikuisinakin.

- vapaus mennä ja tulla ilman kiirettä kotiin, vaikka uimahallille tai taidenäyttelyyn tai Tallinnan risteilylle. Hoitolat maksaa enkä 70-v. äitiäni viitsi koiranhoidolla rasittaa.

Jos olisi omakotitalo isolla tontilla, niin voisin harkita jotain aitoa paksuturkkista ja rauhallista rotua. Koira voisi olla päivät ja ehkä yhden yön ulkona. Mutta nyt ei kiitos.

Mulla on vielä koira, mutta ilmeisesti lopunaikaa mennään.

Ei koira ole mitään tehnyt. En ota enää koiraa sen takia, että siitä luopuminen on aina niin tuskallista. Muita syitä on oma huono terveys. Ja sitten on ollut se, ettei ole hoitopaikkaa. Jos veisit koirahoitolaan, tulisi matkalle melkoinen hinta. Enkä sitä paitsi osaisi rentoutua, jos koira olisi uppo-oudossa paikkaa häkkieläimenä.

Lisäksi pitäisi olla pelkästään koiraa varten monta tonnia takataskussa, ja se ei meinaa köyhältä onnistua. No, mulla on nyt vähän säästöjä koiraa varten, mutta muita asioita varten ei ole enää varaa säästää.

Edesmennyt koira oli niin uskomattoman ihana, ja pettyisin kovasti jos/kun seuraava koira olisi "jotain muuta". Ja koiria on ollut monia, mutta tuossa oli sitä jotain. Kannan tämän koiran muistoa ikuisesti sydämessäni, eikä sinne muita taida mahtua.

sairain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se jatkuva huoli koiran terveydestä ja voinnista on niin raskasta, etten halua sitä enää kokea. Ilo eläimestä on toki suuri, mutta se huolen paino sydämellä on todella raskas.

 

Hahahahaaa, varmaan olisi kannattanut hiukan miettiä tuoto rotuvalintaa, jos jatkuva huoli koiran terveydestä on liikaa.  Ei pitäisi sen tulla yllätyksenä, jos hankkii mopsin..

 

Tuskimpa sitä koiraa ottaessa tietää, että juuri tämä yksilö sairastuu moniin tauteihin ja on sairas pennusta lähtien. Toinen mopsimme on täysin terve. Se on turha pilkata, kun sitä ei ole itse kokenut.

Vierailija kirjoitti:

Odotan kovasti että meidän kahdesta isosta koirasta aika jättää! Meille on syntynyt lapsia ja koirat vievät hirveästi energiaa. Monta kertaa päivässä lenkitystä ja helvetisti ylimääräistä siivoamista!! Vituttaa nytkin luututa toisen juoksuisen veritahroja lattiasta, vaikka sillä on juoksupöksyt. Ei osaa itseään pestä, kun juoksusuojat on yllä, mutta ilman niitä sotku on aivan hirveä. Hirveää yleistä häsellystä, vinkumista, haukkumista. En jaksa enää. Jos ukko antaisi, niin niistä voitaisiin luopua välittömästi. Toista ei olla saatu koulutettua haukkumattomaksi ja mitä vanhemmaksi tulee niin sitä pahempi on vieraille. En edes halua että meille tulee ketään kylään. Jos tulee joku vähän vieraampi vien sen autotalliin piiloon. Joo ei olla mieheni kanssa mitään koirankouluttajia ja täytyy myöntää, että enää ei ole mitään mielenkiintoa yrittää, ikää koiralla on jo yli 10 vuotta.. Ei koskaan enää koiria meille!

Toivon todella ettei koskaan enää koiria teille tuolla asenteella.

Edellinen oli mutsin koira. Ei osannut käyttäytyä eli lenkkeily sen kanssa ei ollut mukavaa.

Päivä- ja lomahoito-ongelmat.

Ulkoilutus kelillä kuin kelillä, myös helteellä tai räntäsateessa.

En vain pidä koirista, kissat on enempi mun mieleen.

Pahanhajuinen hengitys. En ole tavannut koiraa, minkä hengitys ei haise.

Minulla on ollut kaksi koiraa, joista toinen on nyt jo edesmennyt. Viimeiset 8 vuotta tämä koiraelämä on ollut eläinlääkäreillä ja fyssareilla juoksemista sekä jatkuvaa lääkitsemistä ja miettimistä, että "mikä sillä nyt/taas on". Lisäksi asun yksin, joten kaikki koiran aktivoimisesta, lenkityksestä ja seuranpidosta lähtien on pelkästään minun vastuulla. Koiran omistaminen on todella stressaavaa. Tuo vielä elossa oleva koiravanhus on todella rakas, mutta en suoraan sanottuna toivo, että yhteiselomme kestää enää vuosia. En yksinkertaisesti jaksa.