Olen läheisriippuvaisen vastakohta

Ap kaipaa ystäviä, en nauti yksinäisyydestä. Ystäviä ei ole, mutta silti en takerru sukulaisiin ja perheeseen. En ahdistu seurasta. 

No minäkin olen tuollainen kuin ap, mutta se johtuu ihan siitä, että syvällä sisimmässäni ajattelen, etten kuitenkaan oikeasti kelpaa kenellekään, ei kukaan kaipaa minun seuraani tai yhteydenottoani. Syynä lapsuuden ja nuoruuden kokemukset. Koska saan niin hirveän stressin ihmissuhteista enkä oikein ikinä tiedä miten toimia niissä oikein enkä ikinä osaa arvioida että olenko toivottua seuraa enkä vaan kiusallinen kutina peräsuolessä, josta ei oikein tiedetä miten hankkiutua korrektisti eroon, pidän ihmisiin itse etäisyyttä. Helpompaa niin. Ja kuitenkin siis olen sosiaalinen, sopeudun mutkattomasti eri yhteisöihin, saan helposti tuttavia ja osaan porista niitä näitä pässinpäitä ihan missä vain ihan kenen kanssa vain. En vaan ole ikinä oppinut, miten sitä edetään eteenpäin, ja näin vanhana tuntuu että en varmaan ikinä opikaan.