Minusta ei ole varmaan koskaan mihinkään parisuhteeseen
En ihastu helposti. Viimeksi taisin ihastua joskus ala-asteella johonkin poikaan. Sen jälkeen en ole tuntenut mitään ketään kohtaan kun vain ystävyyttä. En vain osaa tuntea rakkautta. Voi olla että huonot kokemukset ihmisten kanssa ovat kovettaneet ja kylmettäneet minut. Parisuhteessa on myös iso vastuu, joutuu kokoajan huomioimaan toinen jollain lailla ja se on usein aika raskastakin.
Kommentit (13)
Samoin, mutta ihastun joskus. Olen toki mies eli sehän on varmaan sitä miehen sairasta kiimaa, jota usein kauhistellaan tälläkin palstalla.
Kannustusyläpeukku.
t. toinen samanlainen, joka pariutui 42-vuotiaana.
Ihminen kasvaa ja muuttuu, ja asia mikä 32-vuotiaana tuntuu mahdottomalta, voi 52-vuotiaana ollakin ihan mahdollinen. Kannattaa olla vaan rauhassa yksin, jos siltä tuntuu.
Ei mustakaan:( sairaus, työttömyyttä, ei kavereita nyt vielä mt-ongelmia joiden myötä elämänhallinta luisuu ja ulkonäkö rapistuu(ylipainoa ym.):( tää oli sit tässä:(
Vaikeaa on. Mulla on harrastuksena syöminen. Miten tähän toinen haluaa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa on. Mulla on harrastuksena syöminen. Miten tähän toinen haluaa mukaan.
Kokki pariksi, luulisi tykkäävän 😇
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa on. Mulla on harrastuksena syöminen. Miten tähän toinen haluaa mukaan.
Kokki pariksi, luulisi tykkäävän 😇
Olishan se ihanaa :)
Vierailija kirjoitti:
Ei mustakaan:( sairaus, työttömyyttä, ei kavereita nyt vielä mt-ongelmia joiden myötä elämänhallinta luisuu ja ulkonäkö rapistuu(ylipainoa ym.):( tää oli sit tässä:(
Jäkäjäkä. Kaikki on aina jonkun muun (ihmisen tai asian tai olosuhteen) syy.
Ap on sentään ihastunut kerran elämässään, itse en ole kertaakaan. En tiedä ollenkaan miltä edes tuntuu olla ihastunut. Ystävyyttä toki tunnen ja välitän monista ihmisistä, mutta mitään romanttismielistä ihastumista ei ole koskaan ollut. Joskus mietin, että olenko jotenkin viallinen.
Vierailija kirjoitti:
On varmasti raskasta, jos parisuhteesta tekee kilpailua huomiosta ja lahjoista. Parisuhde toimii ilman, että kuvittelee jatkuvasti olevansa jotain velkaa toiselle.
Minä ainakin ymmärsin ”toisen huomioimisen” niin, että pitää aina ottaa se kumppanikin huomioon päätöksenteossa, eikä voi vain sooloilla oman pään mukaan. Ja eihän huomionosoituksista ja lahjoista tarvitse mitään ”kilpailua” tehdä, mutta onhan se totta, että parisuhteen pitäisi tuoda kummankin elämään jotain *lisää*. Ei voi vain jatkaa samaa nenän- ja pyllynkaivuuta kuin sinkkuna. Ja nimenomaan niistä omista rutiineista ja ”minä edellä” elämisestä luopuminen voi olla raskasta.
Ei-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmasti raskasta, jos parisuhteesta tekee kilpailua huomiosta ja lahjoista. Parisuhde toimii ilman, että kuvittelee jatkuvasti olevansa jotain velkaa toiselle.
Minä ainakin ymmärsin ”toisen huomioimisen” niin, että pitää aina ottaa se kumppanikin huomioon päätöksenteossa, eikä voi vain sooloilla oman pään mukaan. Ja eihän huomionosoituksista ja lahjoista tarvitse mitään ”kilpailua” tehdä, mutta onhan se totta, että parisuhteen pitäisi tuoda kummankin elämään jotain *lisää*. Ei voi vain jatkaa samaa nenän- ja pyllynkaivuuta kuin sinkkuna. Ja nimenomaan niistä omista rutiineista ja ”minä edellä” elämisestä luopuminen voi olla raskasta.
Ei-ap
Tuo juuri. Jokainen kaipaa huomiota osakseen mutta miten saada toinen tuntemaan itsensä huomioonotetuksi.
Syöjä
Vierailija kirjoitti:
Kannustusyläpeukku.
t. toinen samanlainen, joka pariutui 42-vuotiaana.
Ihminen kasvaa ja muuttuu, ja asia mikä 32-vuotiaana tuntuu mahdottomalta, voi 52-vuotiaana ollakin ihan mahdollinen. Kannattaa olla vaan rauhassa yksin, jos siltä tuntuu.
Tämä. Never say never. Itsekin olin traumojeni ja masennuksen takia valmis parisuhteeseen vasta nelikymppisenä.
On varmasti raskasta, jos parisuhteesta tekee kilpailua huomiosta ja lahjoista. Parisuhde toimii ilman, että kuvittelee jatkuvasti olevansa jotain velkaa toiselle.