Lue keskustelun säännöt.
Miksi luonteeltaan ailahtelevaiset ihmiset ovat usein myös tavattoman vetovoimaisia?
17.11.2020 |
Onko vauvakansalla kokemuksia siitä, miten teillä on lähtenyt ns. jalat alta kohdatessanne luonteeltaan haastavamman persoonan? Itsellä kävin jokin aika sitten niin, ja onhan tässä eron jälkeen mennyt ihmetellessä, että mitä hemmettiä tapahtui. :D
Kohtasin taannoin naisen ja ollaan ikäluokaltamme nelikymppisiä. Nainen oli ulkoisesti normaalin viehättävä ikäisensä nainen, ei mitään erityishuomioita suuntaan tai toiseen. Mutta heti alussa hänet erotti aiemmista kokemuksista aktiivisuus tuoreen suhteen eteenpäin viemiseen. Tämän koin tietysti positiivisena, enkä ahdistavana/tms.
Mutta hyvin nopeasti myös se ailahtelevainen luonne ja "räväkkyys" pyrki esiin. Riitaa oltiin haastamassa mitä oudoimmistakin asioista, ja sellaista pientä piikittelyä lähes päivittäin. Itse hän piti tätä sarkasmina, mutta suoralta kettuilulta se minusta vaikutti. Ehkä en vaan ymmärtänyt. :D Kaikki oli aina minun syytä, eikä koskaa nähnyt mitään väärää toiminnassaan, eikä pyytänyt anteeksi. Lopussa aloin automaattisesti varomaan sanomisiani, mikä oli tietysti väärin. Valitsin vaan sen helpoimman tien, koska en jaksanut enää mitään draamaa pikkuasioista.
Riitojen jälkeen asiat piti tietenkin sopia punkassa, kuten asiaan kuulemma kuuluu. Seksi olikin hänen kanssaan täydellistä, vaikka tähän ikään on ehtinyt jo kaikenlaista kokea. Sängyssä oli mieletön yhteys ja se miten hän huomioi miestä oli ennenkokematonta, hän osasi vaan olla niin läsnä siinä tilanteessa ja nauttia. Antoi ja otti haluamansa, ja oli aktiivinen.
Negatiiviset piirteet hänessä veivät kuitenkin voiton suhteesta, enkä voinut enää jatkaa yrittämistä. Temperamenttinen ja räväkkä luonne yhdistettynä adhd:n, niin siinä on kyllä kestettävää kenella tahansa, vaikka pitkäpinnainen olenkin. Mutta edelleen kaipaan näin muutaman kuukauden jälkeen sitä fyysistä yhteyttä ja kemiaa, mitä sain hänen kanssaan kokea. Enkä usko, että ihan heti kohtaankaan vastaavaa, liekö koskaan enää sattuu kohdalle.
Oletteko kohdanneet elämässänne mitään vastaavaa, ja oletteko havainneet erityistä vetovoimaisuutta luonteeltaan ailahtelevaisten ihmisten kanssa?
P.S: Joku saattaa sanoa, että mitäs läksit, mutta eipä näitä piirteitä heti alussa näytetäkään, vaan vasta sitten kun ollaan koukussa.
Kommentit (71)
Ei pidä paikkaansa. Inhoan itse ailahtelevia ihmisiä, erityisesti kiukkupusseja. Niissä ei ole mitään viehättävää. Ärsyttävää vain, jos aikuinen ihminen käyttäytyy kuin pikkukakara.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse näen valovoimaisina hiljaiset rauhalliset ja älykkäät ihmiset. Ne, jotka osaavat olla myös hiljaa ja suhtautuvat vastoinkäymisiin humoristisesti. En pidä oikukkaista ja mahtipontisista pönöttäjistä. Äijämeininki on täysin turn off ja seksi on parasta älykkään ja herkän kanssa. Eli täysin päinvastoin kuin ap.
No, moni älykäskin on ap:n kuvaileman kaltainen. Oletko varma, että ymmärrät oikein mitä älykkyydellä tarkoitetaan?
Olen eri kommentoija, mutta älykkyyteen kuuluu myös sosiaalinen älykkyys, ehkäpä kommentoija tarkoitti sitä?
Ailahteleva, hallitsematon käyttäytyminen ja toisaalta mielistelevä, liian nopeasti liian lähelle pyrkivä käytös kertoo, että kyseinen henkilö ei ymmärrä ihmisten välisiä suhteita ja rajoja kovin hyvin. Tunkeutuva, kenties manipuloiva käytös vaikuttaa itsekeskeiseltä ja antaa luotaantyöntävän vaikutelman useimmille. Tätä ailahteleva ei ymmärrä, vaan toistaa sitä yhä uudelleen, ja sitä voidaan kyllä sanoa älykkyyden puutteeksi. Älykkyyshän tarkoittaa kykyä tajuta monimutkaisia asioita huomattavasti nopeammin kuin muut. Kyky itsereflektioon muilta saadun palautteen perusteella edellyttää melko korkeaa älykkyysosamäärää. Älykäs siis oppii kokemastaan.
Se, että tunteiden säätelykyky on jäänyt pienen lapsen tasolle ja keinot saada läheisyyttä perustuvat imarteluun, takertumiseen ja rajojen ylittämiseen ei tietysti viittaa suoraan älykkyysosamäärääm, vaan enemmänkin psyykkiseen ongelmaan.
Asia ei ole noin yksinkertainen, koska ihmisten väliset suhteet ja rajat määrittyvät vuorovaikutuksessa. On olemassa rajattomia ehkä huonoitsetuntoisia ihmisiä, jotka päästävät ailahtelevan ja tunkeilevan ihmisen lähelle helpommin kuin moni muu. Älykäs ihminen oppii nopeammin tunnistamaan, millaisesta persoonasta on kyse ja miten toinen voisi vastata omiin emotionaalisiin tarpeisiin ja saattaa täten jopa vahvistaa omaa haitallista käytösmalliaan kuin vähemmän älykäs. Ihminen ei yleensä muuta toimintaansa pelkästään siksi, että oivaltaa jotain älyllisesti tai että hän kykenee hahmottamaan toimintaansa muiden ihmisten näkökulmasta. Yleensä ailahtelevaiset, persoonallisuushäiriöiset ihmiset eivät kykene muuttamaan toimintaansa, koska heillä ei ole siihen emotionaalisia valmiuksia, kuten perusturvallisuudentunnetta tai toisenlaisia kiintymyssuhdemalleja. On epätodennäköistä, että he myöskään koskaan onnistuvat luomaan kehitystään edistäviä kiintymyssuhteita juuri siksi, että he muodostavat yleensä suhteita sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät kykene tai halua toisenlaista mallia rakentaa heidän kanssaan.
Tuosta taidan olla eri mieltä omien kokemusteni pohjalta. Käyttäytymisen muutos on varmasti kiinni monesta asiasta, mutta kyllä siinä älykkyydestäkin on kysymys. Kumpi sitten on ensin, muna vai kana, persoonallisuushäiriön vaikutus vai huonompi äo ehkä saataisiin vastaus, jos tuota olisi jossain tutkittu.
Se on mielenkiintoinen paradoksi, että älykkyys vaikuttaa tutkitusti aivan kaikkeen elämässä, mutta se herättää helposti vastustuta, jos yritetään puhua, miten älylliset esteet vaikuttavat ihmisellä oleviin ongelmiin. Psyykkiset esteet ovat hyvksyttäviä esteitä, älylliset esteet tabu. Ehkä siksi, että älykkyyden puutetta ei voi hoitaa toisin kuin psyykkisiä esteitä. Vain kehitysvammaisten älyllisistä esteistä voi puhua vapaasti, vaikka normaaliväestölläkin on vaikutuksiltaan samantyyppisiä älyllisiä esteitä.
Persoonallisuushäiriöiden kohdalla tulee mieleen, että varhainen hoivahan vaikuttaa tutkitusti aivojen kehitykseen. Aivot ovat plastinen elin ja kaltoinkohtelu vaikuttaa myös aivoihin. Ja koska persoonallisuushäiriön perusta on lapsuuden kaltoinkohtelussa, voidaan kysyä onko se vaikuttanut myös älykkyysosamäärään. Tuo voisi olla tutkimushypoteesi, jos tutkittaisiin millainen äo persoonallisuushäiriöisillä on.
Lähipiirissä on tällainen tapaus mutta kumppani on kyllä ihan lapanen eli komenneltavissa ja käskytettävissä. Suhde on ollut kuin valtameren aallot ja ylös ja alas ja ainoastaan kasasssa sen vuoksi että tuo mies on niin lapanen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse näen valovoimaisina hiljaiset rauhalliset ja älykkäät ihmiset. Ne, jotka osaavat olla myös hiljaa ja suhtautuvat vastoinkäymisiin humoristisesti. En pidä oikukkaista ja mahtipontisista pönöttäjistä. Äijämeininki on täysin turn off ja seksi on parasta älykkään ja herkän kanssa. Eli täysin päinvastoin kuin ap.
No, moni älykäskin on ap:n kuvaileman kaltainen. Oletko varma, että ymmärrät oikein mitä älykkyydellä tarkoitetaan?
Olen eri kommentoija, mutta älykkyyteen kuuluu myös sosiaalinen älykkyys, ehkäpä kommentoija tarkoitti sitä?
Ailahteleva, hallitsematon käyttäytyminen ja toisaalta mielistelevä, liian nopeasti liian lähelle pyrkivä käytös kertoo, että kyseinen henkilö ei ymmärrä ihmisten välisiä suhteita ja rajoja kovin hyvin. Tunkeutuva, kenties manipuloiva käytös vaikuttaa itsekeskeiseltä ja antaa luotaantyöntävän vaikutelman useimmille. Tätä ailahteleva ei ymmärrä, vaan toistaa sitä yhä uudelleen, ja sitä voidaan kyllä sanoa älykkyyden puutteeksi. Älykkyyshän tarkoittaa kykyä tajuta monimutkaisia asioita huomattavasti nopeammin kuin muut. Kyky itsereflektioon muilta saadun palautteen perusteella edellyttää melko korkeaa älykkyysosamäärää. Älykäs siis oppii kokemastaan.
Se, että tunteiden säätelykyky on jäänyt pienen lapsen tasolle ja keinot saada läheisyyttä perustuvat imarteluun, takertumiseen ja rajojen ylittämiseen ei tietysti viittaa suoraan älykkyysosamäärääm, vaan enemmänkin psyykkiseen ongelmaan.
Asia ei ole noin yksinkertainen, koska ihmisten väliset suhteet ja rajat määrittyvät vuorovaikutuksessa. On olemassa rajattomia ehkä huonoitsetuntoisia ihmisiä, jotka päästävät ailahtelevan ja tunkeilevan ihmisen lähelle helpommin kuin moni muu. Älykäs ihminen oppii nopeammin tunnistamaan, millaisesta persoonasta on kyse ja miten toinen voisi vastata omiin emotionaalisiin tarpeisiin ja saattaa täten jopa vahvistaa omaa haitallista käytösmalliaan kuin vähemmän älykäs. Ihminen ei yleensä muuta toimintaansa pelkästään siksi, että oivaltaa jotain älyllisesti tai että hän kykenee hahmottamaan toimintaansa muiden ihmisten näkökulmasta. Yleensä ailahtelevaiset, persoonallisuushäiriöiset ihmiset eivät kykene muuttamaan toimintaansa, koska heillä ei ole siihen emotionaalisia valmiuksia, kuten perusturvallisuudentunnetta tai toisenlaisia kiintymyssuhdemalleja. On epätodennäköistä, että he myöskään koskaan onnistuvat luomaan kehitystään edistäviä kiintymyssuhteita juuri siksi, että he muodostavat yleensä suhteita sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät kykene tai halua toisenlaista mallia rakentaa heidän kanssaan.
Tuosta taidan olla eri mieltä omien kokemusteni pohjalta. Käyttäytymisen muutos on varmasti kiinni monesta asiasta, mutta kyllä siinä älykkyydestäkin on kysymys. Kumpi sitten on ensin, muna vai kana, persoonallisuushäiriön vaikutus vai huonompi äo ehkä saataisiin vastaus, jos tuota olisi jossain tutkittu.
Se on mielenkiintoinen paradoksi, että älykkyys vaikuttaa tutkitusti aivan kaikkeen elämässä, mutta se herättää helposti vastustuta, jos yritetään puhua, miten älylliset esteet vaikuttavat ihmisellä oleviin ongelmiin. Psyykkiset esteet ovat hyvksyttäviä esteitä, älylliset esteet tabu. Ehkä siksi, että älykkyyden puutetta ei voi hoitaa toisin kuin psyykkisiä esteitä. Vain kehitysvammaisten älyllisistä esteistä voi puhua vapaasti, vaikka normaaliväestölläkin on vaikutuksiltaan samantyyppisiä älyllisiä esteitä.
Persoonallisuushäiriöiden kohdalla tulee mieleen, että varhainen hoivahan vaikuttaa tutkitusti aivojen kehitykseen. Aivot ovat plastinen elin ja kaltoinkohtelu vaikuttaa myös aivoihin. Ja koska persoonallisuushäiriön perusta on lapsuuden kaltoinkohtelussa, voidaan kysyä onko se vaikuttanut myös älykkyysosamäärään. Tuo voisi olla tutkimushypoteesi, jos tutkittaisiin millainen äo persoonallisuushäiriöisillä on.
On niin korkealentoista pohdintaa että menee kyllä tältä vähä yli 😄
Minusta ylipäätänsä on turhaa älykkyyttä sotkea asiaan. Kyllä ne pölöjät ja älykkäät yhtälailla voivat olla persoonallisuushäiriöisiä.
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Hopeakettu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse näen valovoimaisina hiljaiset rauhalliset ja älykkäät ihmiset. Ne, jotka osaavat olla myös hiljaa ja suhtautuvat vastoinkäymisiin humoristisesti. En pidä oikukkaista ja mahtipontisista pönöttäjistä. Äijämeininki on täysin turn off ja seksi on parasta älykkään ja herkän kanssa. Eli täysin päinvastoin kuin ap.
No, moni älykäskin on ap:n kuvaileman kaltainen. Oletko varma, että ymmärrät oikein mitä älykkyydellä tarkoitetaan?
Olen eri kommentoija, mutta älykkyyteen kuuluu myös sosiaalinen älykkyys, ehkäpä kommentoija tarkoitti sitä?
Ailahteleva, hallitsematon käyttäytyminen ja toisaalta mielistelevä, liian nopeasti liian lähelle pyrkivä käytös kertoo, että kyseinen henkilö ei ymmärrä ihmisten välisiä suhteita ja rajoja kovin hyvin. Tunkeutuva, kenties manipuloiva käytös vaikuttaa itsekeskeiseltä ja antaa luotaantyöntävän vaikutelman useimmille. Tätä ailahteleva ei ymmärrä, vaan toistaa sitä yhä uudelleen, ja sitä voidaan kyllä sanoa älykkyyden puutteeksi. Älykkyyshän tarkoittaa kykyä tajuta monimutkaisia asioita huomattavasti nopeammin kuin muut. Kyky itsereflektioon muilta saadun palautteen perusteella edellyttää melko korkeaa älykkyysosamäärää. Älykäs siis oppii kokemastaan.
Se, että tunteiden säätelykyky on jäänyt pienen lapsen tasolle ja keinot saada läheisyyttä perustuvat imarteluun, takertumiseen ja rajojen ylittämiseen ei tietysti viittaa suoraan älykkyysosamäärääm, vaan enemmänkin psyykkiseen ongelmaan.
Asia ei ole noin yksinkertainen, koska ihmisten väliset suhteet ja rajat määrittyvät vuorovaikutuksessa. On olemassa rajattomia ehkä huonoitsetuntoisia ihmisiä, jotka päästävät ailahtelevan ja tunkeilevan ihmisen lähelle helpommin kuin moni muu. Älykäs ihminen oppii nopeammin tunnistamaan, millaisesta persoonasta on kyse ja miten toinen voisi vastata omiin emotionaalisiin tarpeisiin ja saattaa täten jopa vahvistaa omaa haitallista käytösmalliaan kuin vähemmän älykäs. Ihminen ei yleensä muuta toimintaansa pelkästään siksi, että oivaltaa jotain älyllisesti tai että hän kykenee hahmottamaan toimintaansa muiden ihmisten näkökulmasta. Yleensä ailahtelevaiset, persoonallisuushäiriöiset ihmiset eivät kykene muuttamaan toimintaansa, koska heillä ei ole siihen emotionaalisia valmiuksia, kuten perusturvallisuudentunnetta tai toisenlaisia kiintymyssuhdemalleja. On epätodennäköistä, että he myöskään koskaan onnistuvat luomaan kehitystään edistäviä kiintymyssuhteita juuri siksi, että he muodostavat yleensä suhteita sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät kykene tai halua toisenlaista mallia rakentaa heidän kanssaan.
Tuosta taidan olla eri mieltä omien kokemusteni pohjalta. Käyttäytymisen muutos on varmasti kiinni monesta asiasta, mutta kyllä siinä älykkyydestäkin on kysymys. Kumpi sitten on ensin, muna vai kana, persoonallisuushäiriön vaikutus vai huonompi äo ehkä saataisiin vastaus, jos tuota olisi jossain tutkittu.
Se on mielenkiintoinen paradoksi, että älykkyys vaikuttaa tutkitusti aivan kaikkeen elämässä, mutta se herättää helposti vastustuta, jos yritetään puhua, miten älylliset esteet vaikuttavat ihmisellä oleviin ongelmiin. Psyykkiset esteet ovat hyvksyttäviä esteitä, älylliset esteet tabu. Ehkä siksi, että älykkyyden puutetta ei voi hoitaa toisin kuin psyykkisiä esteitä. Vain kehitysvammaisten älyllisistä esteistä voi puhua vapaasti, vaikka normaaliväestölläkin on vaikutuksiltaan samantyyppisiä älyllisiä esteitä.
Persoonallisuushäiriöiden kohdalla tulee mieleen, että varhainen hoivahan vaikuttaa tutkitusti aivojen kehitykseen. Aivot ovat plastinen elin ja kaltoinkohtelu vaikuttaa myös aivoihin. Ja koska persoonallisuushäiriön perusta on lapsuuden kaltoinkohtelussa, voidaan kysyä onko se vaikuttanut myös älykkyysosamäärään. Tuo voisi olla tutkimushypoteesi, jos tutkittaisiin millainen äo persoonallisuushäiriöisillä on.
On niin korkealentoista pohdintaa että menee kyllä tältä vähä yli 😄
Minusta ylipäätänsä on turhaa älykkyyttä sotkea asiaan. Kyllä ne pölöjät ja älykkäät yhtälailla voivat olla persoonallisuushäiriöisiä.
Aihe kiinnosti mietiskellä, koska olen monesti pohtinut yhden henkilön kohdalla, miten noinkin älykäs ihminen voi olla ihmissuhteissaan niin sokea mitä tulee omaan käytökseen. Hänen käytöksensä ei tosin ole ailahtelevaista, vaan erittäin läpinäkyvällä tavalla itsekeskeistä ja manipuloivaa. Miksi hän ei muuta käytöstään tai ei edes tunnu käsittävän sen vaikutusta elämässään? Hän ei ole väkivaltainen tai ongelmainen muulla tavalla, joten siitä olisi hänelle paljon hyötyä.
Paljon varmasti riippuu siitäkin, millaisia persoonallisuushäiriöisiä on tavannut. Omalle kohdalle on osunut enimmäkseen sellaisia, joiden äo on alhainen, jolloin se vaikuttaa mielikuvaan persoonallisuushäiriöistä ihmisistä yleisemminkin. Korkeaan älykkyysosamääräänhän kuuluu joustava ajattelu, koska muuten monimutkaisia asioita ja asioiden välisiä suhteita ei pystyisi ymmärtämään muita nopeammin. Kaikkien persoonallisuushäiriöiden yhteinen diagnostinen piirre on jäykkä ajattelu- ja käytösmalli, joten luontevasti tulee mieleen, että persoonallisuushäiriöisellä on ymmärryksen esteitä varsinkin vuorovaikutuksen alalla. Asiaa ei kuitenkaan tietääkseni ole tutkittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse näen valovoimaisina hiljaiset rauhalliset ja älykkäät ihmiset. Ne, jotka osaavat olla myös hiljaa ja suhtautuvat vastoinkäymisiin humoristisesti. En pidä oikukkaista ja mahtipontisista pönöttäjistä. Äijämeininki on täysin turn off ja seksi on parasta älykkään ja herkän kanssa. Eli täysin päinvastoin kuin ap.
No, moni älykäskin on ap:n kuvaileman kaltainen. Oletko varma, että ymmärrät oikein mitä älykkyydellä tarkoitetaan?
Olen eri kommentoija, mutta älykkyyteen kuuluu myös sosiaalinen älykkyys, ehkäpä kommentoija tarkoitti sitä?
Ailahteleva, hallitsematon käyttäytyminen ja toisaalta mielistelevä, liian nopeasti liian lähelle pyrkivä käytös kertoo, että kyseinen henkilö ei ymmärrä ihmisten välisiä suhteita ja rajoja kovin hyvin. Tunkeutuva, kenties manipuloiva käytös vaikuttaa itsekeskeiseltä ja antaa luotaantyöntävän vaikutelman useimmille. Tätä ailahteleva ei ymmärrä, vaan toistaa sitä yhä uudelleen, ja sitä voidaan kyllä sanoa älykkyyden puutteeksi. Älykkyyshän tarkoittaa kykyä tajuta monimutkaisia asioita huomattavasti nopeammin kuin muut. Kyky itsereflektioon muilta saadun palautteen perusteella edellyttää melko korkeaa älykkyysosamäärää. Älykäs siis oppii kokemastaan.
Se, että tunteiden säätelykyky on jäänyt pienen lapsen tasolle ja keinot saada läheisyyttä perustuvat imarteluun, takertumiseen ja rajojen ylittämiseen ei tietysti viittaa suoraan älykkyysosamäärääm, vaan enemmänkin psyykkiseen ongelmaan.
On paljon ihmisiä, joilla huomattavan korkea äo, mutta heillä lisäksi psyykkisiä ongelmia. Ja vaikka olisi kykyä itsereflektioon, ei välttämättä pysty käyttäytymään miten järki sanoo.
Miten tahansa käyttäytyvä voi olla älykäs.Niin, ei korkea äo sulje pois psyykkisiä ongelmia. Mutta kyvyttömyys ymmärtää muiden ajattelun ja arvostusten erilaisuutta suhteessa omaan ajatteluun ja käytökseen (itsekeskeisyys) ei kerro korkeasta äo:sta. En varmaankaan osannut selittää tarpeeksi hyvin mitä tarkoitin. Tarve itsekorostukseen on ilmentymä ihan samasta asiasta eli tällainen ihminen ei vain kykene ymmärtämään muiden ajattelutapaa, vaan suojautuu omaan kaikkivoipuuteensa. Silloin tulee väistämättä vaikutelma jopa tyhmyydestä.
Varmasti tulee vaikutelma tyhmyydestä. Siitä huolimatta tuollainen ihminen voi myös olla älykäs, vaikkei jokainen samoin käyttäytyvä olisikaan.
Selitys voisi olla vaikkapa älykkyyden epätasainen profiili.
Ei välttämättä ole. Vaikka ymmärtäisi järjellä asiat oikein, mt-ongelmien tai persoonallisuden takia ei välttämättä pysty käyttäytymään ”oikein”. Ihan älykkäänä monilahjakkaana sanon tämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin naisena sanoisin, että ilmeisesti ollut melkoinen narskubitch luonteeltaan, joka sopii parhaiten, yllätysyllätys, vain panopuuhiin. Ei vaimo/äitimatskua, ei jatkoon.
Narskukortti pöytään vasta 13. viestissä. Odotin että viimeistään 5. viestissä kääntyy narkutteluksi koko ketju.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse näen valovoimaisina hiljaiset rauhalliset ja älykkäät ihmiset. Ne, jotka osaavat olla myös hiljaa ja suhtautuvat vastoinkäymisiin humoristisesti. En pidä oikukkaista ja mahtipontisista pönöttäjistä. Äijämeininki on täysin turn off ja seksi on parasta älykkään ja herkän kanssa. Eli täysin päinvastoin kuin ap.
No, moni älykäskin on ap:n kuvaileman kaltainen. Oletko varma, että ymmärrät oikein mitä älykkyydellä tarkoitetaan?
Älykkäät ovat pääsääntöisesti introverttejä, jonka tutkimuksetkin todistavat. Impulsiivisia häirikköjä ovat mielenterveysongelmaiset mm. epävakaa ja narsistinen persoonallisuushäiriö. Nämä eivät yleensä ole huippuälykkäitä, vaan älykkyydeltään keskinkertaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ailahteleva, kiltti ADHD-nainen täällä hei. Minulla on ongelmia tunne-elämän säästelyssä, mutta se ei tee minusta narsistia. Päinvastoin olen empaattinen ihminen, joka tajuaa kyllä olevansa poikkeava ja kärsii siitä. Hyvin olen silti pärjännyt, ja esim. työkaverini kuvailevat minua aurinkoiseksi, empaattiseksi ja rauhalliseksi. Eivät näe, että pääni sisällä on lähes jatkuva kaaos.
Läheiseni tietävät todellisen tilani ja ymmärtävät rajoitukseni. Kukaan ei ole täydellinen. Olen siitä onnekas, että olen saanut olla jo 10 vuotta parisuhteessa sellaisen miehen kanssa, joka pärjää minulle. En siis pelota häntä, vaikka käytökseni on välillä epämiellyttävää. Hän on itsekin erikoinen ihminen, joka tylsistyisi taviksen kanssa. Aiemmissa suhteissa olen kärsinyt siitä, että joudun suojelemaan kumppaneitani itseltäni (=en voi olla oma itseni).
Vaikka olen vähän vammainen, minussa on toinenkin puoli. Olen todellakin karismaattinen, hyvä puhumaan ja viihdyttävää seuraa. Olen luova ja saan ihmiset nauramaan. Olen jonkinlainen pelle, mutta tarpeellinen: minua anellaan jäämään juhliin ja porukoihin.
Pari- ja ystävyyssuhteissa olen 100% omistautuva. Olen läsnä enkä selaile puhelinta tai kysy muodon vuoksi mitä kuuluu. Kuuntelen ja reflektoin. Olen rasittava mutta myös ihana ja loputtoman empaattinen. Olen aivan varmasti keskimääräistä parempi pano, koska en pysty harrastamaan sek*iäkään puolivaloilla. Jos haluan ottaa munan suuhun, haluan sitä todella täydestä sydämestäni, minkä mies kyllä huomaa.
Pointtini: Antakaa kaikkien kukkien kukkia. Epävakaa ei vielä tarkoita narsistia ja kaikilla meillä on omat vahvuudet ja heikkoudet. Se, että minä en ole tasainen ihminen, ei tee minusta huonompaa ihmistä. Olen vain erilainen, en parempi tai huonompi.
Tuosta taidan olla eri mieltä omien kokemusteni pohjalta. Käyttäytymisen muutos on varmasti kiinni monesta asiasta, mutta kyllä siinä älykkyydestäkin on kysymys. Kumpi sitten on ensin, muna vai kana, persoonallisuushäiriön vaikutus vai huonompi äo ehkä saataisiin vastaus, jos tuota olisi jossain tutkittu.