Lue keskustelun säännöt.
HS 17.11.2020 mielipide: Psykoterapian keston rajaaminen on potilaan edun mukaista
17.11.2020 |
"Traumaa seuraavan stressihäiriön oirekuvassa keskeistä – ja usein oireilua pitkittävää – on välttämiskäyttäytyminen. Toive kestoltaan ja intensiteetiltään rajoittamattomasta terapiasta on eräs välttämiskäyttäytymisen ilmentymä."
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007621565.html
Tällaistako porukkaa HUS:ssa työskentelee? Kylmäävää.
Kommentit (177)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Eikö välttämiskäyttäytyminen tarkoita, ettei potilas halua mennä terapiaan?
Niin minäkin sen ymmärtäisin. Jos on todella pahan luokan traumoista kyse, niin niiden työstäminen voi vaatia paljon aikaa. Ei ole potilaan etu, jos terapian päättyminen nopeasti on koko ajan uhkana.
Mitä kohtaa et ymmärtänyt seuraavasta:
"Hoidon keston rajaaminen esimerkiksi vuodeksi ei yleensä tarkoita psykoterapian kokonaiskeston rajaamista, vaan sitä, että potilaan tilannetta ja valittua hoitolinjaa arvioidaan viimeistään vuoden kuluttua."
Tiedätkö millä vimmalla poliklinikat yrittävät säästösyistä saada ihmisiä kirjattua hoidosta ulos? Todennäköisesti potilaalle yritetään noissa neuvotteluissa kaikin keinoin vakuutella, että nyt hänen olisi hyvä kokeilla itsekseen miten pärjää, sanoi potilas mitä tahansa voinnistaan.
Tiedän aika paljonkin tilanteesta.
Edelleen mitä kohtaa et ymmärtänyt tuosta lauseesta?
Terv: PTSD takia pysyvällä eläkkeellä
Vai niin. Itse olen PTSD:sta huolimatta työelämässä. Siinä minua on auttanut psykoterapia.
Sama, olen työelämässä joten kuten ja täysin terapian ansiosta.
T. Kolmas PTSD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Eikö välttämiskäyttäytyminen tarkoita, ettei potilas halua mennä terapiaan?
Niin minäkin sen ymmärtäisin. Jos on todella pahan luokan traumoista kyse, niin niiden työstäminen voi vaatia paljon aikaa. Ei ole potilaan etu, jos terapian päättyminen nopeasti on koko ajan uhkana.
Mitä kohtaa et ymmärtänyt seuraavasta:
"Hoidon keston rajaaminen esimerkiksi vuodeksi ei yleensä tarkoita psykoterapian kokonaiskeston rajaamista, vaan sitä, että potilaan tilannetta ja valittua hoitolinjaa arvioidaan viimeistään vuoden kuluttua."
Tiedätkö millä vimmalla poliklinikat yrittävät säästösyistä saada ihmisiä kirjattua hoidosta ulos? Todennäköisesti potilaalle yritetään noissa neuvotteluissa kaikin keinoin vakuutella, että nyt hänen olisi hyvä kokeilla itsekseen miten pärjää, sanoi potilas mitä tahansa voinnistaan.
Tiedän aika paljonkin tilanteesta.
Edelleen mitä kohtaa et ymmärtänyt tuosta lauseesta?
Terv: PTSD takia pysyvällä eläkkeellä
Vai niin. Itse olen PTSD:sta huolimatta työelämässä. Siinä minua on auttanut psykoterapia.
Oletko tietoinen että ptsd on hyvin monen eri tasoisena. Minäkin olin 40 vuotiaaksi asti työelämässä.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Eikö välttämiskäyttäytyminen tarkoita, ettei potilas halua mennä terapiaan?
Niin minäkin sen ymmärtäisin. Jos on todella pahan luokan traumoista kyse, niin niiden työstäminen voi vaatia paljon aikaa. Ei ole potilaan etu, jos terapian päättyminen nopeasti on koko ajan uhkana.
Mitä kohtaa et ymmärtänyt seuraavasta:
"Hoidon keston rajaaminen esimerkiksi vuodeksi ei yleensä tarkoita psykoterapian kokonaiskeston rajaamista, vaan sitä, että potilaan tilannetta ja valittua hoitolinjaa arvioidaan viimeistään vuoden kuluttua."
Tiedätkö millä vimmalla poliklinikat yrittävät säästösyistä saada ihmisiä kirjattua hoidosta ulos? Todennäköisesti potilaalle yritetään noissa neuvotteluissa kaikin keinoin vakuutella, että nyt hänen olisi hyvä kokeilla itsekseen miten pärjää, sanoi potilas mitä tahansa voinnistaan.
Tiedän aika paljonkin tilanteesta.
Edelleen mitä kohtaa et ymmärtänyt tuosta lauseesta?
Terv: PTSD takia pysyvällä eläkkeellä
Vai niin. Itse olen PTSD:sta huolimatta työelämässä. Siinä minua on auttanut psykoterapia.
Oletko tietoinen että ptsd on hyvin monen eri tasoisena. Minäkin olin 40 vuotiaaksi asti työelämässä.
Eri
Eiköhän jokainen PTSD potilas ymmärrä, että kaikkien tilanne on erilainen, mutta millä tavalla se poissulkee sitä, että monilla terapia auttaa ja tekee työkykyiseksi? Tai siis en ihan ymmärrä ehkä tuota koko pointtia? En ole tuo kenelle vastasit, vaan toinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Eikö välttämiskäyttäytyminen tarkoita, ettei potilas halua mennä terapiaan?
Niin minäkin sen ymmärtäisin. Jos on todella pahan luokan traumoista kyse, niin niiden työstäminen voi vaatia paljon aikaa. Ei ole potilaan etu, jos terapian päättyminen nopeasti on koko ajan uhkana.
Mitä kohtaa et ymmärtänyt seuraavasta:
"Hoidon keston rajaaminen esimerkiksi vuodeksi ei yleensä tarkoita psykoterapian kokonaiskeston rajaamista, vaan sitä, että potilaan tilannetta ja valittua hoitolinjaa arvioidaan viimeistään vuoden kuluttua."
Tiedätkö millä vimmalla poliklinikat yrittävät säästösyistä saada ihmisiä kirjattua hoidosta ulos? Todennäköisesti potilaalle yritetään noissa neuvotteluissa kaikin keinoin vakuutella, että nyt hänen olisi hyvä kokeilla itsekseen miten pärjää, sanoi potilas mitä tahansa voinnistaan.
Tiedän aika paljonkin tilanteesta.
Edelleen mitä kohtaa et ymmärtänyt tuosta lauseesta?
Terv: PTSD takia pysyvällä eläkkeellä
Vai niin. Itse olen PTSD:sta huolimatta työelämässä. Siinä minua on auttanut psykoterapia.
Sama, olen työelämässä joten kuten ja täysin terapian ansiosta.
T. Kolmas PTSD
Terapia ei auta kaikilla. Tämä on sanomattakin selvää.
Samoin kuin syöpähoidotkaan ei auta kaikilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Eikö välttämiskäyttäytyminen tarkoita, ettei potilas halua mennä terapiaan?
Niin minäkin sen ymmärtäisin. Jos on todella pahan luokan traumoista kyse, niin niiden työstäminen voi vaatia paljon aikaa. Ei ole potilaan etu, jos terapian päättyminen nopeasti on koko ajan uhkana.
Mitä kohtaa et ymmärtänyt seuraavasta:
"Hoidon keston rajaaminen esimerkiksi vuodeksi ei yleensä tarkoita psykoterapian kokonaiskeston rajaamista, vaan sitä, että potilaan tilannetta ja valittua hoitolinjaa arvioidaan viimeistään vuoden kuluttua."
Tiedätkö millä vimmalla poliklinikat yrittävät säästösyistä saada ihmisiä kirjattua hoidosta ulos? Todennäköisesti potilaalle yritetään noissa neuvotteluissa kaikin keinoin vakuutella, että nyt hänen olisi hyvä kokeilla itsekseen miten pärjää, sanoi potilas mitä tahansa voinnistaan.
Tiedän aika paljonkin tilanteesta.
Edelleen mitä kohtaa et ymmärtänyt tuosta lauseesta?
Terv: PTSD takia pysyvällä eläkkeellä
Vai niin. Itse olen PTSD:sta huolimatta työelämässä. Siinä minua on auttanut psykoterapia.
Sama, olen työelämässä joten kuten ja täysin terapian ansiosta.
T. Kolmas PTSDTerapia ei auta kaikilla. Tämä on sanomattakin selvää.
Samoin kuin syöpähoidotkaan ei auta kaikilla.
No eikö tuo ole itsestään selvää? Monilla se auttaa, kaikilla ei auta, mutta pitäisikö hoito kieltää tai rajata niiltä, joilla se auttaa siksi, että kaikki eivät hyödy terapiasta? Vai mikä tuon pointtina oikein on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Eikö välttämiskäyttäytyminen tarkoita, ettei potilas halua mennä terapiaan?
Niin minäkin sen ymmärtäisin. Jos on todella pahan luokan traumoista kyse, niin niiden työstäminen voi vaatia paljon aikaa. Ei ole potilaan etu, jos terapian päättyminen nopeasti on koko ajan uhkana.
Mitä kohtaa et ymmärtänyt seuraavasta:
"Hoidon keston rajaaminen esimerkiksi vuodeksi ei yleensä tarkoita psykoterapian kokonaiskeston rajaamista, vaan sitä, että potilaan tilannetta ja valittua hoitolinjaa arvioidaan viimeistään vuoden kuluttua."
Tiedätkö millä vimmalla poliklinikat yrittävät säästösyistä saada ihmisiä kirjattua hoidosta ulos? Todennäköisesti potilaalle yritetään noissa neuvotteluissa kaikin keinoin vakuutella, että nyt hänen olisi hyvä kokeilla itsekseen miten pärjää, sanoi potilas mitä tahansa voinnistaan.
Tiedän aika paljonkin tilanteesta.
Edelleen mitä kohtaa et ymmärtänyt tuosta lauseesta?
Terv: PTSD takia pysyvällä eläkkeellä
Vai niin. Itse olen PTSD:sta huolimatta työelämässä. Siinä minua on auttanut psykoterapia.
Sama, olen työelämässä joten kuten ja täysin terapian ansiosta.
T. Kolmas PTSDTerapia ei auta kaikilla. Tämä on sanomattakin selvää.
Samoin kuin syöpähoidotkaan ei auta kaikilla.
Tarkoitatko että ketään ei tulisi yrittää auttaa, jos kaikkia ei pystytä kattavasti auttamaan? Mikä järki siinä olisi? Useimmilla terapia joka tapauksessa helpottaa oireiden kanssa elämistä vaikkei ihminen työkykyiseksi kuntoutuisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outo ajatus, että ellei ammattilaisten apu vaikeisiin ongelmiin poista ongelmia nopeasti, niin henkilö on parasta silloin järjestää yksinään "pärjäämään" hoidon ulkopuolelle.
Pärjäämisen sijaan tuloksena on silloin usein syrjäytyminen, itsemurhayritykset, erilaiset riippuvuudet yms. Ei voi markkinoida atkaisuna sitä, että kaltoinkohdellun ihmisen kaltoinkohtelua jatketaan vielä yhteiskunnankin taholta.
Miksi suhtautuminen fyysisten vaivojen hoitamiseen on niin erilaista kuin mielenterveyden haasteisiin? Ei munuaisvaivoista kärsiviä jätetä itsekseen pärjäämään ilman hoitoa, jos ongelmat ovat pahoja.
Ei fyysisissäkään sairauksissa ole niin, että parantumattomasti sairaiden hoitoon ohjataan rajattomasti resursseja, jotka ovat pois niiltä, joiden sairaus parantuu hoidolla.
Kelan terapiaa saa yleensä kolme vuotta, vaikeissa tapauksissa kauemmin. Kyllä tuo on mielestäni ihan kohtuullinen aika. Ei kai voi olla niinkään, että kun joku kerran terapiaan pääsee, hänellä on sitten elinikäinen oikeus käydä siellä ja muut jäävät ilman niin kauan kuin tämä yksi käy?
Mielestäni on parempi että niistä jotka paranevat tuon kolmen vuoden hoidon aikana, mahdollisimman moni myös pääsee aloittamaan. Ja erityisen vaikeassa tilanteessa voidaan harkinnanvaraisesti aikaa pidentää. Ne, jotka eivät parane ollenkaan vaan tarvitsisivat terapeuttia ikuisesti, eivät mielestäni saa viedä resursseja niiden hoidosta, joilla on mahdollisuus kuntoutua tasapainoisiksi ja omillaan pärjääviksi ihmisiksi.
Kelan terapiaa saa vain kolme vuotta, ei tarvittaessa kauemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Eikö välttämiskäyttäytyminen tarkoita, ettei potilas halua mennä terapiaan?
Niin minäkin sen ymmärtäisin. Jos on todella pahan luokan traumoista kyse, niin niiden työstäminen voi vaatia paljon aikaa. Ei ole potilaan etu, jos terapian päättyminen nopeasti on koko ajan uhkana.
Mitä kohtaa et ymmärtänyt seuraavasta:
"Hoidon keston rajaaminen esimerkiksi vuodeksi ei yleensä tarkoita psykoterapian kokonaiskeston rajaamista, vaan sitä, että potilaan tilannetta ja valittua hoitolinjaa arvioidaan viimeistään vuoden kuluttua."
Tiedätkö millä vimmalla poliklinikat yrittävät säästösyistä saada ihmisiä kirjattua hoidosta ulos? Todennäköisesti potilaalle yritetään noissa neuvotteluissa kaikin keinoin vakuutella, että nyt hänen olisi hyvä kokeilla itsekseen miten pärjää, sanoi potilas mitä tahansa voinnistaan.
Tiedän aika paljonkin tilanteesta.
Edelleen mitä kohtaa et ymmärtänyt tuosta lauseesta?
Terv: PTSD takia pysyvällä eläkkeellä
Vai niin. Itse olen PTSD:sta huolimatta työelämässä. Siinä minua on auttanut psykoterapia.
Sama, olen työelämässä joten kuten ja täysin terapian ansiosta.
T. Kolmas PTSDTerapia ei auta kaikilla. Tämä on sanomattakin selvää.
Samoin kuin syöpähoidotkaan ei auta kaikilla.
Terapia ei ole kuntoutusmuoto. Se on apu ja hoito mielenterveysongelmiin siinä missä lääkityskin. Se on suuri apua myös eläkeläisten ongelmiin, mutta kaikki sitä ei saa. Halvoilla lääkkeillä sen sijaan mielellän kognitiot tuhotaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Eikö välttämiskäyttäytyminen tarkoita, ettei potilas halua mennä terapiaan?
Ei aina. Se voi tarkoittaa myös sitä että tekee ongelmansa näennäisistä ratisuyrityksistä kuten terapioissa käymisestä välttelymallin ja osan identiteettiään.
Tunnen itsekin näitä jotka juoksee (itse maksaen) terapiasta toiseen, vaihtaen välillä terapian tyyppiä ja terapeuttia. Mutta ei heillä ole edes mitään ajatusta oikeasti siitä että ne terapiat auttaisivat ihmeemmin. Siitä terapioissa käynnistä on vaan tullut osa omaa tapaa olla. "Pahin" tuntemani tällainen on tosin huomannut sen jo itsekin ja vitsailee siitä, sanoo että hänen harrastuksensa on käydä erilaisissa terapioissa ja puhua jotain paskaa terapeuttien kanssa ja sittten nyyhkytunteilla mukaoivalluksista, joista hän tietää jo kokemuksesta ettei ne muuta mitään.
Vähävaraisena ja introverttiluonteisena olen hurahtanut itseapukirjoihin. Jonkin aikaa sitä kesti, kunnes aloin ymmärtää, että traumasta on tulossa iso osa identiteettiä, joka taas aiheuttaa uhriutumista ja lisää pahaa oloa. No toki tämäkin oivallus oli peräisin lukemistani kirjoista, mutta vuosikausia on mennyt vanhempia syytellessä ja itsesäälissä kieriskelyyn. Ja aivan hukkaan.
Siksi sanonkin, että "
Tällöin arvioidaan, onko hoitomuoto ollut potilaalle soveltuva ja onko se asianmukaisesti toteutunut. Samalla arvioidaan, onko hoitoa vielä tarvetta jatkaa, voidaanko hoito päättää, tai olisiko hoitolinjoja syytä tarkistaa tai täydentää esimerkiksi lääkehoidolla tai ammatillisella kuntoutuksella.
On potilasturvallisuuden kannalta olennaisen tärkeää, että pitkissä psykoterapioissa seuranta ja arviointi toteutetaan säännöllisin väliajoin, vähintään vuoden välein. Näin vältetään tehottomaan tai jopa haitalliseen hoitoon juuttuminen. Tämän vuoksi psykoterapioita ei tule myöntää kestoltaan rajoittamattomina."
on ihan loistava ja kannatettava suuntaus. On myös huonoja ja hyödyttömiä terapiamuotoja, kaikki ei todellakaan sovi kaikille. On myös huonosti potilastaan ymmärtäviä terapeutteja, tässäkin hoidon taso voi olla surkea, jos henkilökemiat eivät kerta kaikkiaan toimi, tai terapia jää samojen asioiden loputtomaksi jankkaukseksi.
Ei terapian tarkoitus ole olla kainalosauvana, vaan tarkoitus on antaa välineitä selviytymiseen ja elämän jatkamiseen mahdollisimman tyydyttävänä traumaattisista tapahtumista huolimatta. Menneisyyden tapahtumille ei kukaan voi mitään, ne on jätettävä taakse ja jatkettava eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vai niin. Itse olen PTSD:sta huolimatta työelämässä. Siinä minua on auttanut psykoterapia.
Vierailija kirjoitti:
Sama, olen työelämässä joten kuten ja täysin terapian ansiosta.
T. Kolmas PTSD
Terapia varmasti auttaakin, jos taustalla on yksi tai pari traumaattista tapauhtumaa.
Joillakin ihmisellä saattaa kuitenkin olla niitä traumoja lukuisia, ihan lapsuudesta asti kerääntyneitä aina aikuisuuteen asti ja silloin terapiasta ei välttämättä ole apua.
Näitä erilaisia taustoja (yksi trauma vs. lukuisia traumoja) ei oikeastaan voi edes verrata toisiinsa, eikä näistä voi edes puhua saman päivän aikana.
On aivan erilaista toipua yksittäisestä trumasta kuin siitä, että koko elämä on rakentunut traumojen varaan. Ts. on aivan erilaista toipua ns. hyvällä taustalla yhdestä/pareista traumasta kuin toipua täysin sirpaleisesta taustasta hyvin monista ja suurista uusista traumoista.
_ _ _ _ _
Terapia ei aina auta ja terapia voi olla jopa haitallistakin, kuten tuossa HS jutustakin ilmenee:
On potilasturvallisuuden kannalta olennaisen tärkeää, että pitkissä psykoterapioissa seuranta ja arviointi toteutetaan säännöllisin väliajoin, vähintään vuoden välein. Näin vältetään tehottomaan tai jopa haitalliseen hoitoon juuttuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outo ajatus, että ellei ammattilaisten apu vaikeisiin ongelmiin poista ongelmia nopeasti, niin henkilö on parasta silloin järjestää yksinään "pärjäämään" hoidon ulkopuolelle.
Pärjäämisen sijaan tuloksena on silloin usein syrjäytyminen, itsemurhayritykset, erilaiset riippuvuudet yms. Ei voi markkinoida atkaisuna sitä, että kaltoinkohdellun ihmisen kaltoinkohtelua jatketaan vielä yhteiskunnankin taholta.
Miksi suhtautuminen fyysisten vaivojen hoitamiseen on niin erilaista kuin mielenterveyden haasteisiin? Ei munuaisvaivoista kärsiviä jätetä itsekseen pärjäämään ilman hoitoa, jos ongelmat ovat pahoja.
Ei fyysisissäkään sairauksissa ole niin, että parantumattomasti sairaiden hoitoon ohjataan rajattomasti resursseja, jotka ovat pois niiltä, joiden sairaus parantuu hoidolla.
Kelan terapiaa saa yleensä kolme vuotta, vaikeissa tapauksissa kauemmin. Kyllä tuo on mielestäni ihan kohtuullinen aika. Ei kai voi olla niinkään, että kun joku kerran terapiaan pääsee, hänellä on sitten elinikäinen oikeus käydä siellä ja muut jäävät ilman niin kauan kuin tämä yksi käy?
Mielestäni on parempi että niistä jotka paranevat tuon kolmen vuoden hoidon aikana, mahdollisimman moni myös pääsee aloittamaan. Ja erityisen vaikeassa tilanteessa voidaan harkinnanvaraisesti aikaa pidentää. Ne, jotka eivät parane ollenkaan vaan tarvitsisivat terapeuttia ikuisesti, eivät mielestäni saa viedä resursseja niiden hoidosta, joilla on mahdollisuus kuntoutua tasapainoisiksi ja omillaan pärjääviksi ihmisiksi.
Kelan terapiaa saa vain kolme vuotta, ei tarvittaessa kauemmin.
Valitettavasti näin se menee. Lisäksi potilas joutuu itse etsimään itselleen terapeutin. Se on silloin myös tuurista kiinni sattuuko saamaan psykoterapiasta oikeanlaista apua. Traumaterapeutteja esimerkiksi on todella huonosti saatavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan ymmärrän, onko vuosia kestävä terapia kenen edun mukaista. Itselläni on kokemus lyhytterapiasta, tapaamisia noin 10-15, äärimmäisen tehokas ja intensiivinen. En usko, että olisin 3 vuoden terapiassa saanut tällaista hyötyä kuin nyt. Se laatu eikä se määrä. Harmillisin usein terapiat etenevät pitkäveteisesti eivätkä keskity käytännön ongelmia korjaamiseen, esim. elämäntapojen kartoittamiseen.
No eihän se terapeutin etu ole, että asiakkaat selviävät terapiasta nopeasti. Asikkaan selkänahastahan se voi saadaan terapeutin leivän päälle. Ja terapeutit pitävät mielellään kymmeniä vuosia asiakkaana helppoja asiakkaita, tuollaisia hygieenisiä, vaivattomia Pippa Laukkoja, joiden kanssa varmaan on ihan kivakin rupatella, kun oikeita ongelmia asiakkaalla ei ole. Terapian vitsihän on siinäkin, että todella vaikeasti moniongelmaiset jäävät joko kokonaan sen ulkopuolella tai karsiutuvat hoidosta jo nopeasti. Sihdin läpäisevät ne kivat siistit keskiluokkaiset asiakkaat mikro-ongelmineen. Hygieeninen helppo homma terapeutille, kallis ja tehoton yhteiskunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Eikö välttämiskäyttäytyminen tarkoita, ettei potilas halua mennä terapiaan?
Niin minäkin sen ymmärtäisin. Jos on todella pahan luokan traumoista kyse, niin niiden työstäminen voi vaatia paljon aikaa. Ei ole potilaan etu, jos terapian päättyminen nopeasti on koko ajan uhkana.
Mitä kohtaa et ymmärtänyt seuraavasta:
"Hoidon keston rajaaminen esimerkiksi vuodeksi ei yleensä tarkoita psykoterapian kokonaiskeston rajaamista, vaan sitä, että potilaan tilannetta ja valittua hoitolinjaa arvioidaan viimeistään vuoden kuluttua."
Tiedätkö millä vimmalla poliklinikat yrittävät säästösyistä saada ihmisiä kirjattua hoidosta ulos? Todennäköisesti potilaalle yritetään noissa neuvotteluissa kaikin keinoin vakuutella, että nyt hänen olisi hyvä kokeilla itsekseen miten pärjää, sanoi potilas mitä tahansa voinnistaan.
Tiedän aika paljonkin tilanteesta.
Edelleen mitä kohtaa et ymmärtänyt tuosta lauseesta?
Terv: PTSD takia pysyvällä eläkkeellä
Vai niin. Itse olen PTSD:sta huolimatta työelämässä. Siinä minua on auttanut psykoterapia.
Oletko tietoinen että ptsd on hyvin monen eri tasoisena. Minäkin olin 40 vuotiaaksi asti työelämässä.
Eri
Eiköhän jokainen PTSD potilas ymmärrä, että kaikkien tilanne on erilainen, mutta millä tavalla se poissulkee sitä, että monilla terapia auttaa ja tekee työkykyiseksi? Tai siis en ihan ymmärrä ehkä tuota koko pointtia? En ole tuo kenelle vastasit, vaan toinen.
Nimenomaan monilla, mutta ei kaikilla.
Joillakin se voi jopa pahentaakin.
Silloin on hyvä tehdää säännöllisen väliajoin tarkistus missä mennään eli mitä kohtaa ette ymmärtäneet tuosta seuraavasta lauseesta?
Hoidon keston rajaaminen esimerkiksi vuodeksi ei yleensä tarkoita psykoterapian kokonaiskeston rajaamista, vaan sitä, että potilaan tilannetta ja valittua hoitolinjaa arvioidaan viimeistään vuoden kuluttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai niin. Itse olen PTSD:sta huolimatta työelämässä. Siinä minua on auttanut psykoterapia.
Vierailija kirjoitti:
Sama, olen työelämässä joten kuten ja täysin terapian ansiosta.
T. Kolmas PTSDTerapia varmasti auttaakin, jos taustalla on yksi tai pari traumaattista tapauhtumaa.
Joillakin ihmisellä saattaa kuitenkin olla niitä traumoja lukuisia, ihan lapsuudesta asti kerääntyneitä aina aikuisuuteen asti ja silloin terapiasta ei välttämättä ole apua.
Näitä erilaisia taustoja (yksi trauma vs. lukuisia traumoja) ei oikeastaan voi edes verrata toisiinsa, eikä näistä voi edes puhua saman päivän aikana.
On aivan erilaista toipua yksittäisestä trumasta kuin siitä, että koko elämä on rakentunut traumojen varaan. Ts. on aivan erilaista toipua ns. hyvällä taustalla yhdestä/pareista traumasta kuin toipua täysin sirpaleisesta taustasta hyvin monista ja suurista uusista traumoista.
_ _ _ _ _
Terapia ei aina auta ja terapia voi olla jopa haitallistakin, kuten tuossa HS jutustakin ilmenee:
On potilasturvallisuuden kannalta olennaisen tärkeää, että pitkissä psykoterapioissa seuranta ja arviointi toteutetaan säännöllisin väliajoin, vähintään vuoden välein. Näin vältetään tehottomaan tai jopa haitalliseen hoitoon juuttuminen.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Menneisyyden tapahtumille ei kukaan voi mitään, ne on jätettävä taakse ja jatkettava eteenpäin.
Ymmärrätkö että mm. PTSD:n kohdalla ongelma on siinä, että menneet tapahtumat eivät jätä ihmistä rauhaan, vaikka miten tahdonvoimalla päättäisi lopettaa menneiden miettimisen? Sirpaloitunut mieli ei traumojen aktivoituessa erota menneisyyttä ja nykyisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai niin. Itse olen PTSD:sta huolimatta työelämässä. Siinä minua on auttanut psykoterapia.
Vierailija kirjoitti:
Sama, olen työelämässä joten kuten ja täysin terapian ansiosta.
T. Kolmas PTSDTerapia varmasti auttaakin, jos taustalla on yksi tai pari traumaattista tapauhtumaa.
Joillakin ihmisellä saattaa kuitenkin olla niitä traumoja lukuisia, ihan lapsuudesta asti kerääntyneitä aina aikuisuuteen asti ja silloin terapiasta ei välttämättä ole apua.
Näitä erilaisia taustoja (yksi trauma vs. lukuisia traumoja) ei oikeastaan voi edes verrata toisiinsa, eikä näistä voi edes puhua saman päivän aikana.
On aivan erilaista toipua yksittäisestä trumasta kuin siitä, että koko elämä on rakentunut traumojen varaan. Ts. on aivan erilaista toipua ns. hyvällä taustalla yhdestä/pareista traumasta kuin toipua täysin sirpaleisesta taustasta hyvin monista ja suurista uusista traumoista.
_ _ _ _ _
Terapia ei aina auta ja terapia voi olla jopa haitallistakin, kuten tuossa HS jutustakin ilmenee:
On potilasturvallisuuden kannalta olennaisen tärkeää, että pitkissä psykoterapioissa seuranta ja arviointi toteutetaan säännöllisin väliajoin, vähintään vuoden välein. Näin vältetään tehottomaan tai jopa haitalliseen hoitoon juuttuminen.
Juuri näin. Turhaa näille vääntää tätä asiaa. Ei ne ymmärrä kuitenkaan vaikka asiantuntijatkin tuossa lehtijutussa tätä yrittää vääntää rautalangasta.
Typerysten kokoontomisajot on AV päällä.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoittaako tämä käytännössä sitä, ettei mm. ihmiskaupan uhreja edes kunnolla pyritä auttamaan? Ajatellaanko heidän olevan menetettyjä tapauksia, ellei toipuminen etene huomattavan nopeasti?
Ei tarkoita, vaan sitä, että terapian keston rajallisuus motivoi potilasta sitoutumaan siihen. Jos tietäisi, että terapia jatkuu ikuisesti, terapiaan tuskin tulisi sitouduttua ja terapiakertoja peruttua matalalla kynnyksellä jne., mikä myös hidastaisi toipumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan ymmärrän, onko vuosia kestävä terapia kenen edun mukaista. Itselläni on kokemus lyhytterapiasta, tapaamisia noin 10-15, äärimmäisen tehokas ja intensiivinen. En usko, että olisin 3 vuoden terapiassa saanut tällaista hyötyä kuin nyt. Se laatu eikä se määrä. Harmillisin usein terapiat etenevät pitkäveteisesti eivätkä keskity käytännön ongelmia korjaamiseen, esim. elämäntapojen kartoittamiseen.
No eihän se terapeutin etu ole, että asiakkaat selviävät terapiasta nopeasti. Asikkaan selkänahastahan se voi saadaan terapeutin leivän päälle. Ja terapeutit pitävät mielellään kymmeniä vuosia asiakkaana helppoja asiakkaita, tuollaisia hygieenisiä, vaivattomia Pippa Laukkoja, joiden kanssa varmaan on ihan kivakin rupatella, kun oikeita ongelmia asiakkaalla ei ole. Terapian vitsihän on siinäkin, että todella vaikeasti moniongelmaiset jäävät joko kokonaan sen ulkopuolella tai karsiutuvat hoidosta jo nopeasti. Sihdin läpäisevät ne kivat siistit keskiluokkaiset asiakkaat mikro-ongelmineen. Hygieeninen helppo homma terapeutille, kallis ja tehoton yhteiskunnalle.
Siis luulet oikeasti jonkun tyhjän takia käyvän terapiassa kymmenen vuotta ja maksavan siitä isot rahat? Mene itseesi ja häpeä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai niin. Itse olen PTSD:sta huolimatta työelämässä. Siinä minua on auttanut psykoterapia.
Vierailija kirjoitti:
Sama, olen työelämässä joten kuten ja täysin terapian ansiosta.
T. Kolmas PTSDTerapia varmasti auttaakin, jos taustalla on yksi tai pari traumaattista tapauhtumaa.
Joillakin ihmisellä saattaa kuitenkin olla niitä traumoja lukuisia, ihan lapsuudesta asti kerääntyneitä aina aikuisuuteen asti ja silloin terapiasta ei välttämättä ole apua.
Näitä erilaisia taustoja (yksi trauma vs. lukuisia traumoja) ei oikeastaan voi edes verrata toisiinsa, eikä näistä voi edes puhua saman päivän aikana.
On aivan erilaista toipua yksittäisestä trumasta kuin siitä, että koko elämä on rakentunut traumojen varaan. Ts. on aivan erilaista toipua ns. hyvällä taustalla yhdestä/pareista traumasta kuin toipua täysin sirpaleisesta taustasta hyvin monista ja suurista uusista traumoista.
_ _ _ _ _
Terapia ei aina auta ja terapia voi olla jopa haitallistakin, kuten tuossa HS jutustakin ilmenee:
On potilasturvallisuuden kannalta olennaisen tärkeää, että pitkissä psykoterapioissa seuranta ja arviointi toteutetaan säännöllisin väliajoin, vähintään vuoden välein. Näin vältetään tehottomaan tai jopa haitalliseen hoitoon juuttuminen.
Olen joutunut kokemaan lukuisia traumaattisia tapahtumia, lapsuuteni on luonnehdittu olleen traumaattinen. Ymmärrän siis todellakin, mitä lukuisat lapsuudessa koetut traumat saavat aikaan, koska olen siinä tilanteessa, että työstän omaa psyykettäni vastaavanlaisista taustoista lähtöisin. Olen nykyisin jokseenkin työkykyinen terapian ansiosta, mutta hoitoni on vielä kesken. Tiedän että olen siitä onnellisessa asemassa, että kohdallani terapia auttaa ja kuntouttaa.
Ymmärsin että sinulla on vastaavanlaista taustaa ja terapia ei ole auttanut sinua riittävästi? Olen pahoillani siitä. Mutta se ei automaattisesti tarkoita sitä, että traumaattinen lapsuus tekisi ihmisistä toivottomia tapauksia. Siihen vaikuttaa niin moni asia, kuka hyötyy mistäkin: persoonallisuus ja temperamenttipiirteen, niiden myötä suojaavat ja resilienssiä lisäävät tekijät luonteessa, ympäristössä. Ihmissuhteet, sairaudet, hermosto...
Tiedän että olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että tempperamenttipiirteeni ovat sellaiset, jotka auttavat ns. selviytymään paremmin. Minulla ei myöskään ole taipumusta sairastua skitsofreniaan eikä kohdallani ole herkkää psykoositaipumusta. Se että terapia auttaa minulla on onnekkaiden sattumien summa.
Kaikilla kaltaisillani se ei auta eikä se ole kenenkään vika. Silti apua ei saa evätä eikä rajoittaa meiltä, joilla se auttaa. Siitä ei ole mitään hyötyä. Paska ja traumaattinen lapsuus ei automaattisesti tarkoita sitä, että olisi menetetty tapaus. Kyllä me kaikki ansaitsemme parhaan mahdollisen hoidon.
Näinhän se juuri menee. On kokemusta tuollaisesta neuvottelutilanteesta, hirveitä huokailuja ja voivotteluja siinä sain osakseni, kun esitin mielipiteeni että hoitoa pitäisi jatkaa. Asenne tyyliin "No jos on pakko, mutta mieluummin haluttaisiin sinusta eroon". Kuinka moni psyykkisesti sairas kestää tällaista?