Rukousaihe uskoville
Pyytäisin uskovaisilta esirukousta nykyisen tilanteeni puolesta, joka on nyt niin mutkikas, etten edes jaksa rukoilla itse vaan tarvitsen esirukoilijoita. Jouduin jo toisen kerran koulun järjestämästä työharjoittelupaikasta pois. Tämä oli kolmas harjoitteluni, ensimmäisestä jouduin pois, toinen meni tosi hyvin, mutta nyt taas jouduin pois tästä kolmannesta. Tuossa paikassa mistä jouduin pois, kohtasin sinne vakituisesti töihin tulevan henkilön, jonka kanssa minulla oli suuria vaikeuksia vuonna 2010 ja ikävät muistot tulivat mieleeni, en edes kyennyt tervehtimään häntä eikä kyllä hänkään minua. Olen miettinyt, että onkohan parempi, että lopetan koulun ja laitoin opettajalle asiasta viestiä. Toisaalta olisin menossa työharjoitteluun erääseen toiseenkin paikkaan ja se jäisi kevään viimeiseksi harjoitteluksi. Muutenkin on ollut vaikeuksia joittenkin koulukavereitten ja myös opettajan kanssa. Voitteko kaikki uskovaiset rukoilla näitten asioitteni puolesta, että asiat sujuisivat parhain päin. Muuten meni hyvin tuo harjoittelu, mutta sitten siellä tuli ihan yllättäviä vaikeuksia. Nyt minua pelottaa se, mitä opettaja sanoo siihen, kun epäonnistuin koulussa ja kun kerroin siitä, että olin menny sairaalan lääkärillekin kertomaan muun muassa koulukavereista ja opettajista joitten kanssa ollu ongelmia.
Kommentit (82)
Tämä on moderni versio nykyajan aktivismista ja anarkismista. Ennenvanhaan oli kettutytöt ja eläinaktivistit, nyt taas on lääkärinsuojeluaktivistit.
Menkää ulos leikkimään vaikka koirienne kanssa tai käykää tervehtimässä mummoanne! Unohtakaa pohdinnat siitä, mitä kirjoitan lääkäreille tai heidän esimiehilleen, en kerro siitä enää blogissani.
Lääkärit ja hoitajat joutuu kokemaan vielä pahempaakin kuin minun jutut, jotkut mättää heitä nyrkillä naamaan esim kännissä ja varsinkin päivystyspolilla ettekä te voi koko maailmaa pelastaa.
Jos blogissa jätän kirjoittamatta niin se on teiltäkin poissa silmistä ja poissa mielestä.
En anna teille mitään arvoa ja turhaan yritätte täällä nalkuttaa asiasta kun teen kuitenkin salaa niitä asioita koko ajan vaikka en blogissa mainitsekaan mitään.
Onko kyseinen lääkäri tai yksikkö pyytänyt teiltä apua ja tukea tilanteeseen?
Aika köyhä ja kehitysmaitten tasoa oleva on sairaala jos sairaala ei itse osaa hoitaa häirikköjensä käytöstä pois vaan tarvitsee siihen hemmoteltujen 9-vuotiaitten av-tylleröitten apua.
olisitten mieluummin vaikka niitä eläinaktivisteja kuin lääkäriaktivisteja. paha saa kuitenkin aina palkkansa ja sairaala jossain vaiheessa itse hoitaa häirikkönsä pois päiväjärjestyksestä.
[quote author="Vierailija" time="24.03.2014 klo 14:09"]
Joo, koska meillehän siitä on haittaa eikä sinulle..
[/quote]
Joo, koska tehän olette ilmeisesti sen kirurgin minulle värväämiä tukihenkilöitä...
[quote author="Vierailija" time="24.03.2014 klo 14:17"]
[quote author="Vierailija" time="24.03.2014 klo 14:09"]
Joo, koska meillehän siitä on haittaa eikä sinulle..
[/quote]
Joo, koska tehän olette ilmeisesti sen kirurgin minulle värväämiä tukihenkilöitä...
[/quote]
Joo niin me ollaan. Me ollaan pieniä vielä mutta näppäriä ja ovelia.
t. Anni 5v, Miranda 7v, Josefina 9v, Emmi 12v ja Neea 15v.
p.s Neea on Down, mutta taatusti järkevämpi kuin sinä!
Tsemppiä sinulle! Rukoilin puolestasi ja toivon todella, että asiasi kääntyvät parhain päin. Halaus :)
Ongelmat johtuvat uskostasi. Se on normaalin ihmisten välisen kanssakäymisen tiellä. t. näkijä
Voitko sinä joka uskot Jumalaan ja Jeesukseen, rukoilla puolestani, kun hain nyt eläkkeen lisäksi kuntoutusrahaa ja myös muitakin tukia, että saisin aloitettua ja käytyä loppuun uuden koulun johon hain ja pääsisin sinne ja että saisin myös tukihenkilön ja muita tukitoimia siihen. Rukoillaan, että Jumala vaikuttas kelan työntekijöissä ja myös lääkärissä tähän hyvää tahtomista, tekemistä ja asia järjestyisi sekä koulupaikan että näitten eläkeasioitten, kuntoutusrahan että myös hoitotuenkin osalta parhain päin ja saisin oikeaa hoito, kuntoutusta ja koulutusta ja toimeentuloni olisi turvattu, samoin myön asumiseni tässä asunnossa, kun sain tämän vuodenvaihteessa ja haluan asua tässä mahdollisimman kauan vielä. Kiitos muistamisesta.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:29"]

Rukoilin asiasi puolesta. Siunausta!
Eläkketttä ja kuntousrahaa ei kukaan saa samanaikaisesti.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2014 klo 20:32"]
olen jotenkin liian yksin ihmisten kanssa ja kuormitun liikaa ja silloin menetän itsehillintäni ja saatan käyttäytyä arvaamattomasti ja olla henkisesti väkivaltainen. ymmärrän ette mikään sairaus oikeuta esim nyt siihen henkiseen väkivaltaan, mutta en tiedä miten tulee toimia kun ei ole ketään joka voisi opastaa.
[/quote]
Aiemmin olet kyllä kovasti vakuutellut täällä, että et ole aggressiivinen livenä...
Minä rukoilen ainoastaan sen sinun tällä hetkellä eniten vainoamasi lääkärin puolesta, että sinun pakkomielteesi häneen loppuisi vihdoin kokonaan. Tilanteen täytyy oikeasti olla hänelle painajaismainen.
Et voi aina vain paeta sen taakse, että sinulla on ollut lapsesta saakka taipumusta ripustautua uhreihisi yksi kerrallaan tähän tapaan. Se että olet tehnyt lapsesta saakka väärin muita ihmisiä kohtaan etkä ole riittävän ponnekkaasti yrittänyt tästä itse epänormaaliksi tiedotamastasi käytöksestä eroon, tekee sinusta vielä enemmän syyllisen.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:49"]

minä OLEN LOPETTANUT kaikki viestit hänelle noin kuukausi sitten. eikö se riitä yritykseksi päästä siitä käytöksestä eroon? mitä kaikkea pitäs vielä tehdä sen lisäksi? olen tietoinen siitä että yksin en pääse eroon tuosta käytöksestä ja olen yrittänyt siihen saada apua mutta en ole saanut tai apu ei ole ollut riittävää.
Hyvä kun olet lopettanut viestit hänelle! Tsemppiä jatkoon! Toivottavasti löydät uusia ystäviä ja myös tukihenkilön.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:54"]

Se on pitkä prosessi se sellaisesta eroon pääseminen ja eka askel minulla oli se että lopetin viestit sille ihmiselle täysin. hän ei oo saanu kuukauteen minulta viestejä.
Olen YRITTÄNYT tuohon saada apua vaikka mistä jo 14v ikäsestä saakka kun sillon huomasin jo ettei tuollainen käytös ole sopivaa.
mutta silti se on vaan jatkunut ja oon yrittäny päästä esim pitkälle jaksolle sairaalaankin jossakin vaiheessa että minusta tuo käytös parannettas pois mut ei nykyään oteta sairaalahoitoon tuon takia kuulemma pitkäksi aikaa ellei ole tehny jotakin tosi vakavaa.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:54"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:49"]
Minä rukoilen ainoastaan sen sinun tällä hetkellä eniten vainoamasi lääkärin puolesta, että sinun pakkomielteesi häneen loppuisi vihdoin kokonaan. Tilanteen täytyy oikeasti olla hänelle painajaismainen.
Et voi aina vain paeta sen taakse, että sinulla on ollut lapsesta saakka taipumusta ripustautua uhreihisi yksi kerrallaan tähän tapaan. Se että olet tehnyt lapsesta saakka väärin muita ihmisiä kohtaan etkä ole riittävän ponnekkaasti yrittänyt tästä itse epänormaaliksi tiedotamastasi käytöksestä eroon, tekee sinusta vielä enemmän syyllisen.
[/quote]
minä OLEN LOPETTANUT kaikki viestit hänelle noin kuukausi sitten.
[/quote]
Blogisi antaa ymmärtää ihan jotain muuta.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:59"]
Hyvä kun olet lopettanut viestit hänelle! Tsemppiä jatkoon! Toivottavasti löydät uusia ystäviä ja myös tukihenkilön.
[/quote]
minusta kun on tuntunu jo pikkulapsesta saakka että kaikki inhoaa minua ja aina ollaan jonkun muun puolella paitsi minun niin uskotko että se on johtunut siitä, kun ihmiset eivät ole minusta pitäneet siksi kun minulla on taipumusta takertumiseen ja siksi on ymmärretty harvinaisen hyvin se, miksi minä oölen vastenmielinen ja siksi minun puolella ei ole oltu siinä määrin kuin ihmisten puolella yleensä ollaan ja minua kohtaan on tunnettu vähemmän empatiaa kuin muita kohtaan koska oma käytökseni on tehnyt minusta iljettävän ja luotaantyöntävän?
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:54"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:49"]
Minä rukoilen ainoastaan sen sinun tällä hetkellä eniten vainoamasi lääkärin puolesta, että sinun pakkomielteesi häneen loppuisi vihdoin kokonaan. Tilanteen täytyy oikeasti olla hänelle painajaismainen.
Et voi aina vain paeta sen taakse, että sinulla on ollut lapsesta saakka taipumusta ripustautua uhreihisi yksi kerrallaan tähän tapaan. Se että olet tehnyt lapsesta saakka väärin muita ihmisiä kohtaan etkä ole riittävän ponnekkaasti yrittänyt tästä itse epänormaaliksi tiedotamastasi käytöksestä eroon, tekee sinusta vielä enemmän syyllisen.
[/quote]
minä OLEN LOPETTANUT kaikki viestit hänelle noin kuukausi sitten. eikö se riitä yritykseksi päästä siitä käytöksestä eroon? mitä kaikkea pitäs vielä tehdä sen lisäksi? olen tietoinen siitä että yksin en pääse eroon tuosta käytöksestä ja olen yrittänyt siihen saada apua mutta en ole saanut tai apu ei ole ollut riittävää.
[/quote]
Noin olet sanonut ennenkin, mutta ei tämä juttu tunnu loppuvan lainkaan. Et voi vain passiivisena heittäytyä odottamaan "riittävää apua", koska selkeästi kuitenkin näyt ymmärtävän, missä ongelma on. Toivon vain, ettei kukaan uskovainen oikeasti ole rukoillut näiden sinun tarkkaan yksilöimiesi tukihenkilöhaaveidesi puolesta tietämättä, mistä oikeasti on kyse.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 20:02"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:54"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:49"]
Minä rukoilen ainoastaan sen sinun tällä hetkellä eniten vainoamasi lääkärin puolesta, että sinun pakkomielteesi häneen loppuisi vihdoin kokonaan. Tilanteen täytyy oikeasti olla hänelle painajaismainen.
Et voi aina vain paeta sen taakse, että sinulla on ollut lapsesta saakka taipumusta ripustautua uhreihisi yksi kerrallaan tähän tapaan. Se että olet tehnyt lapsesta saakka väärin muita ihmisiä kohtaan etkä ole riittävän ponnekkaasti yrittänyt tästä itse epänormaaliksi tiedotamastasi käytöksestä eroon, tekee sinusta vielä enemmän syyllisen.
[/quote]
minä OLEN LOPETTANUT kaikki viestit hänelle noin kuukausi sitten.
[/quote]
Blogisi antaa ymmärtää ihan jotain muuta.
[/quote]
kirjoitan HÄNESTÄ, mutta en HÄNELLE. Siinä on ero. Kysykää häneltä itseltään, olenko laitellu hänelle viestejä niin kyllä se sillä selviää.
No kyllähän tuommoinen takertuminen pelästyttää ihmisen. Tuokin lääkäri varmaan muille potilaille juttelee ystävällisesti, koska ne potilaat eivät vainoa häntä.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 20:04"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:54"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:49"]
Minä rukoilen ainoastaan sen sinun tällä hetkellä eniten vainoamasi lääkärin puolesta, että sinun pakkomielteesi häneen loppuisi vihdoin kokonaan. Tilanteen täytyy oikeasti olla hänelle painajaismainen.
Et voi aina vain paeta sen taakse, että sinulla on ollut lapsesta saakka taipumusta ripustautua uhreihisi yksi kerrallaan tähän tapaan. Se että olet tehnyt lapsesta saakka väärin muita ihmisiä kohtaan etkä ole riittävän ponnekkaasti yrittänyt tästä itse epänormaaliksi tiedotamastasi käytöksestä eroon, tekee sinusta vielä enemmän syyllisen.
[/quote]
minä OLEN LOPETTANUT kaikki viestit hänelle noin kuukausi sitten. eikö se riitä yritykseksi päästä siitä käytöksestä eroon? mitä kaikkea pitäs vielä tehdä sen lisäksi? olen tietoinen siitä että yksin en pääse eroon tuosta käytöksestä ja olen yrittänyt siihen saada apua mutta en ole saanut tai apu ei ole ollut riittävää.
[/quote]
Noin olet sanonut ennenkin, mutta ei tämä juttu tunnu loppuvan lainkaan. Et voi vain passiivisena heittäytyä odottamaan "riittävää apua", koska selkeästi kuitenkin näyt ymmärtävän, missä ongelma on. Toivon vain, ettei kukaan uskovainen oikeasti ole rukoillut näiden sinun tarkkaan yksilöimiesi tukihenkilöhaaveidesi puolesta tietämättä, mistä oikeasti on kyse.
[/quote]
minulle kelpaa tukihenkilöksi joku muukin kuin tuo ihminen eikä sillä ole väliä onko se hän vai joku muu. olen ehkä muotoillut sanani blogissa epätarkkaan jälleen. ja se että en ole kirjottanu hänelle viestejä, on jo hyvä.
minä en edes tiedä, miten minä lopettasin tuon käytöksen. miten lopetetaan tuo käytös? minä itse osasin lopettaa sen vain lopettamalla viestit.
se apu mitä odotan on se että joku neuvoisi minulle miten lopettaa nuo tekemiset mitkä ei sovi?
saatan pystyä ne lopettamaan tekojen tasolla mutta ajatusten tasolla lopettamiseen tarvitsen esim psykoterapiaa.