Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Koiran lopettaminen edessä, miten kestän??
14.03.2014 |
Vanha ja vaivainen kaveri pitää lopettaa, aika on varattu ensi viikolle. Jo lääkärille soittaessa meinasi tulla itku. Miten kestän katsoa vieressä, kun toiselle annetaan tappavaa lääkettä? Olen ihan murskana. Koira on melkein 15-vuotias ja ollut ihana ystävä koko tuon ajan. Tiedän että näin pitää tehdä, mutta tuntuu että hajoan lääkärissä ihan paloiksi. :(((((
Kommentit (72)
Ei siitä selviä rakas koirani menehtyi autonalle isolla tiellä,häpeä me pelastettiin sinun koira ja sattumalta sama tyyppi ajaa koiramme päälle :()
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauhea tuollainen onnettomuus. Siinä jää ihan tyhjän päälle, eikä ehdi valmistautua mitenkään. Koiran elämän päättyminen vanhuuteen ja vanhuuden vaivoihin on omistajalle tavallaan helpompi käsittää ja lopulta hyväksyä.
Mutta onnettomuudenkin kohdatessa tulisi muistaa ne hyvät hetket, joita sai koiran kanssa viettää.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tämä tarina auttaa. Siskoni vanha lapinkoira Tiuku pelkäsi ja yritti aina paeta eläinlääkäriä kaikin keinoin. Sillä koiraparalla oli jos jonkinlaista perinnöllistä vikaa. Mutta se säteili elämäniloa ja energiaa, vielä yksisilmäisenäkin. Kunnes kerran leikattu perinnöllinen vaarattomana pidetty kohdun kasvain uusiutui ja levisi sisäelimiin. Koiran kunto romahti ja kasvain aiheutti sisäisiä verenvuotoja.
Varasimme nopeasti ajan maalla sijaitsevalle eläinlääkärille, joka sijaitsi matkalla mökillemme, jonne tekisimme haudan. Tiuku ei jaksanut enää liikauttaa tassuakaan, sen ikenet olivat vaalenneet sisäisten verenvuotojen takia ja hengitti jo raskaasti.
Saavuimme eläinlääkärin pihaan. Rauhallinen mieslääkäri tuli hiljaa juttelemaan takapenkillä makaavalle Tiukulle ja silitti sitä korvan takaa. Sitten tapahtui jotain, mitä en unohda koskaan.
Tiuku nuolaisi eläinlääkärin kättä, nosti päätään ja ponnisti itse ulos auton takapenkiltä, vaikkei ollut kyennyt liikahtamaankaan 10 tuntiin. Hypättyään maahan, ja tehtyään pienet pissit nurmikolle, se lähti yllättäen kävelemään.
Pidin kiinni nahkaisesta talutushihnasta, mutta yllättäen Tiuku alkoikin itse ohjata ja vetää minua sisään avoimesta eläinlääkärin ovesta. Tapa, millä koira tuntui itse ymmärtävän kuolemansa, jäi mieleen ikuisiksi ajoiksi.
Sen rauhallinen ja levollinen katse, millä se meitä katsoi eläinlääkärin silittäessä sen hoitopöydällä uneen, se ei unohdu. Kauniimpaa lähtöä ystävämme ei olisi voinut saada, vaikka itkimme silmät ulos päästämme.
Voithan sä pitää kiinni sun tarinasta jos se auttaa, mutta eläimet ei ymmärrä kuolemaa samalla tavalla kuin ihmiset. Joskus ne tekee asioita jotka ihmisen näkökulmasta katsottuna näyttää joltain mitä IHMINEN tekisi, mutta tosiasiassa sille käyttäytymiselle on ihan muu selitys. Ihmisten tunteita ja logiikkaa ei voi sekoittaa eläinten toimintaan. Se ei tiennyt kuolevansa. Luultavasti vaan piristyi lääkärin tervehdyksestä ja oli utelias mitä siellä sisällä on.
Nostan tätä ketjua. Onko muita, jotka ovat joutuneet juuri luopumaan koirastaan? Ihania tekstejä olette kirjoittanut.
Meillä edessä ensi viikolla rakkaasta koiravanhuksesta luopuminen. Luin läpi koko tämän ketjun ja se rauhotti oloani vähän. Kuitenkin edelleen kaikki lohdulliset sanat, neuvot tai tarinat tulisivat tarpeeseen. Suru on jo nyt musertava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se onkin aivan hirveää.Kaksi koiraa olen viimeiselle matkalle saattanut ja enää en koiraa ota.Sydän ei kestä sitä surua.Viimeksi otin viikon loman ja itkin kokoajan.
Se on vain ihmisen tehtävä auttaa kärsivää ystävää.Viimeinen palvelus:(
Viimeinen koiramme nukutettiin kotona,koska pelkäsi hirveästi lääkäriä.En halunnut,että pelkää viimeisinä hetkinään.
Koiramme on tuhkattu yksityisesti ja nukkuvat pihallamme kauniin puun alla.Koiramme ovat olleet karvaisia lapsiamme.Parempaa ystävää ei voi saada.
Pitelet koirulia hyvänä ja kerrot sille, miten paljon tykkäät hänestä. Se sattuu sydämeen ihan hirveästi, mutta aseta se koira nyt itsesi ja tunteidesi edelle ja mieti, että teet sille ystävän palveluksen.
Ehdit surra sitten kun ystävä ei enää kärsi. Koin saman, osa minusta varmaan kuoli mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei siitä selviä rakas koirani menehtyi autonalle isolla tiellä,häpeä me pelastettiin sinun koira ja sattumalta sama tyyppi ajaa koiramme päälle :()
Anteeksi nyt, mutta millainen koiranomistaja päästää koiransa liikenteen sekaan?
Sinä itse sen aiheutit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siitä selviä rakas koirani menehtyi autonalle isolla tiellä,häpeä me pelastettiin sinun koira ja sattumalta sama tyyppi ajaa koiramme päälle :()
Anteeksi nyt, mutta millainen koiranomistaja päästää koiransa liikenteen sekaan?
Sinä itse sen aiheutit.
Koirat voivat karata. Myös sinulle varmaan käy vahinkoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä itselläkin kyynelkanavat aukesivat, nin kauniisti täällä on lemmikeistä kirjoitettu.
Saatoin kolme kissaani viimeiselle matkalle noin viisi vuotta sitten, kaikki noin vuoden sisällä. Oli raskas vuosi. Täytyy sanoa, etten ole edesmenneitä sukulaisiakaan itkenyt niin paljon. Lemmikit olivat kuitenkin joka päivä vierelläni 15 vuotta.
Herkistyn edelleen, kun luen näitä kertomuksia. Kommentit tyyliin "se on vain eläin" saavat vereni kiehumaan. Toki, jos ei ole koskaan saanut osakseen eläimen pyyteetöntä rakkautta, ei voi asiasta tuon enempää tietääkään.
Voimia kaikille, jotka joutuvat lemmikistään luopumaan. Kauniit muistot eivät ikinä haalistu.
Lähes kaikilla koiranomistajilla on edessä se viimeinen käynti eläinlääkärillä, eutanasia. Tapahtuma itsessään on hyvin rauhallinen yleensä ja sujuu ongelmitta. Eläinlääkäri kertoo sinulle tapahtumien kulun.
On täysin normaalia surra lemmikin menetystä paljon. Lemmikki voi kuitenkin olla läheisempi ja tärkeämpi omistajalleen kuin moni ihminen.
Minulla on kolmas koira ja tämäkin on vielä joskus lopetettava. Se on vaan osa koiran omistamista. Kaveri ansaitsee kuitenkin päästä tuskistaan siinä vaiheessa, kun ei voi elää enää vaivojen tai kipujen vuoksi täysipainoista koiran elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole vielä surrut ketään ihmistä yhtä paljon kuin koiraani. Koira on rakas perheen jäsen ja päätös eutanasiasta on vaikea. Oman koirani kuolemasta on nyt vuosi, vieläkin tulee hetkiä kun ikävä puristaa ja itku tulee. Pystyn jo kuitenkin puhumaan koirastani itkemättä automaattisesti, alussa se oli mahdotonta.
Sain pitää koiraa sylissä kun ensimmäinen piikki annettiin.. Kaikki tapahtui rauhallisesti ja koiraa kunnioittaen. Itkin litratolkulla ja sain olla vierellä niin kauan kuin halusin.
Voimia suruun! Rakkaat muistot auttaa selviämään ja tieto ettei tarvitse enää kärsiä 🐾
Onpa osuva aloitus. Just itken silmät päästä, koska ens viikolla on vietävä rakas 10 vuotta täyttävä koirani piikille. En voi ymmärtää, että miten sen tappamiskohdan voi kestää?!
Tiedän tunteen... Jos voit, ota joku läheinen avuksesi. Tilanne on helvetillinen etkä välttämättä pysty itkultasi edes ajamaan autoa takaisin eläinlääkäriltä. Kyllä siitä ajan mittaan selviää, mutta tuskattuvan hitaasti.
Aikuiselämäni hirvein päivä oli, kun koirmme lopetettiin. Tästä on nyt aikaa reilu buosi ja heittämättä oli ja on itselleni kovempi pala kuin esimerkiksi avioero oli. Nytkin tulee itku, kun tätä kirjoitan. Minulle meidän koira oli kuin yksi lapsi. Meille eläinlääkäri tuli kotiin lopettamaan koiran, sillä haluttiin koiralle mahdollisimman ihana ja peloton viimeinen päivä. Pelkäsi kovasti siis eläinlääkäriä. Jos tähän on taloudellinen mahdollisuus, niin suosittelen.
Itkeskelen vieläkin asiaa melko usein ja joka päivä koora käy edelleen mielessäni. Jos näen saman rotuisen koiran niin itku tulee. Tiedän ja tunnen tuskasi siis, mutta voin vain sanoa sinulle, että teet koiralle palveluksen. Kipeä ja vanha koira ei ansaitse kärsimystä. Luopuminen on tässä tapauksessa rakkautta. Voimia sinulle, itkuhan tässä taas tuli.
Itse olen ajatellut näin, että.. olen sen lemmikin itselleni hankkinut ja sitoutunut huolehtimaan siitä..myös lähdön hetkellä. Koko elämänsä se on tuonut minulle iloa ja antanut rakkauttaan, nyt minulla on mahdollisuus ja velvollisuus tehdä palvelus toisinpäin. Jos en voi parantaa ja oloa enää kohentaa, voin kuitenkin saattaa kärsimyksen päätökseen. Iloitaan elämästä, surraan menetystä, vaalitaan muistoja.
Se viimeinen rakkauden osoitus on raskain, voimia siihen. Tuskallisin hetki on tulla hihna kourassa pois lekurilta ja ne ensimmäiset päivät kun rutiinit poissa. Ei aamupissatuksia, kukaan ei tulekaan sua vastaan kotiovelle häntä heiluen...paina kuonoa syliisi kun sulla paha olla. Lenkillä kuljet vasen käsi ojossa ..vaikkei hihnan päässä ole enää mitään.
Anna kyynelten virrata ja hymyile yhteisille muistoille
Itsellä on kaksi nuorta koiraa, enkä tiedä, miten selviän, kun tuo aika koittaa. Yritän kuitenkin ajatella, että on koiranomistajan velvollisuus koiraa kohtaan päästää se lähtemään arvokkaasti. Tee se siis koiran hyvinvoinnin takia. Koiran elämä on lyhyempi kuin ihmisen, siksi voi tuntua, että se jäisi kesken. Jos koira on jo kovin vanha, se on valmis lähtemään. Yritä muistella koiran elämänkaarta: jos koira on elänyt hyvän koiranelämän, saanut toteuttaa lajityypillisiä tarpeitaan, ollut turvassa, saanut ruokaa, lämpöä ja hoivaa, näyttänyt iloiselta ja tyytyväiseltä, voit olla iloinen ja kiitollinen eläinystävästäsi. Kaikki me ollaan täällä hetki vain. On ihanaa, että koirallasi on ollut oma ihminen, joka on siitä huolehtinut. Luulen, että koirasi on ollut elämäänsä tyytyväinen, kiittää sinua kaikesta, ja toivoo, että huolehdit myös viimeisestä velvollisuudesta.
Alue: Aihe vapaa
Ehkä tämä tarina auttaa. Siskoni vanha lapinkoira Tiuku pelkäsi ja yritti aina paeta eläinlääkäriä kaikin keinoin. Sillä koiraparalla oli jos jonkinlaista perinnöllistä vikaa. Mutta se säteili elämäniloa ja energiaa, vielä yksisilmäisenäkin. Kunnes kerran leikattu perinnöllinen vaarattomana pidetty kohdun kasvain uusiutui ja levisi sisäelimiin. Koiran kunto romahti ja kasvain aiheutti sisäisiä verenvuotoja.
Varasimme nopeasti ajan maalla sijaitsevalle eläinlääkärille, joka sijaitsi matkalla mökillemme, jonne tekisimme haudan. Tiuku ei jaksanut enää liikauttaa tassuakaan, sen ikenet olivat vaalenneet sisäisten verenvuotojen takia ja hengitti jo raskaasti.
Saavuimme eläinlääkärin pihaan. Rauhallinen mieslääkäri tuli hiljaa juttelemaan takapenkillä makaavalle Tiukulle ja silitti sitä korvan takaa. Sitten tapahtui jotain, mitä en unohda koskaan.
Tiuku nuolaisi eläinlääkärin kättä, nosti päätään ja ponnisti itse ulos auton takapenkiltä, vaikkei ollut kyennyt liikahtamaankaan 10 tuntiin. Hypättyään maahan, ja tehtyään pienet pissit nurmikolle, se lähti yllättäen kävelemään.
Pidin kiinni nahkaisesta talutushihnasta, mutta yllättäen Tiuku alkoikin itse ohjata ja vetää minua sisään avoimesta eläinlääkärin ovesta. Tapa, millä koira tuntui itse ymmärtävän kuolemansa, jäi mieleen ikuisiksi ajoiksi.
Sen rauhallinen ja levollinen katse, millä se meitä katsoi eläinlääkärin silittäessä sen hoitopöydällä uneen, se ei unohdu. Kauniimpaa lähtöä ystävämme ei olisi voinut saada, vaikka itkimme silmät ulos päästämme.