Kuinka pystytte aloittamaan uuden parisuhteen suoraan lennosta, vaikka edellinen on juuri ihan vasta lopetettu?

Olin tehnyt lähtöä useamman vuoden ja asuin useaan otteeseen muualla kuin ensimmäinen aviomieheni. Hän oli alkoholisti ja itse vain mahdollistin sitä juomista huolehtimalla asioista.

En tajunnut exän alkoholin käytön määrää aluksi, koska asuimme seurusteluaikana viikot eri paikkakunnilla opintojemme vuoksi. Kun tajusin, yritin "auttaa" ja samalla aloin luisua hänen elämäntyyliinsä.

Tapasin nykyisen aviomieheni, kun olin vielä nimellisesti naimisissa exän kanssa. Moraalista ongelmaa en tunnistanut silloin enkä vieläkään 25 vuoden kuluttua.

Laastaria on turha sääliä, aikuisen ihmisen pitäisi tietää mihin ryhtyy jos alkaa vähän aikaa sitten eronneen seuraksi. Ja riippuu uudesta suhteestakin.

Mulla oli eron hyväksyminen vielä kesken kun tapasin nykyisen rakkaani. En halunnut vikaista parisuhdetta takaisin, mutta oltiin yhdessä teinistä saakka eli piti kokonaan uudelleen opetella olemaan itsensä ja ydinperheen rikkoutuminen teki kipeää. Meillä on kuitenkin niin oudon avoimet välit ja samantyyliset elämänkokemukset, että asiaa ei tarvinnut peitellä. Sain alussa tilaa ja väljyyttä, mutta myös tukea, joka mahdollisti meidän suhteen syvenemisen samalla, kun tein vielä ajoittain omaa ajatustyötäni.

Tunne-elämä oli järkyttävää aallokkoa tietty aikansa, pelkkää huippua ja pohjaa, mutta en ollut valmis kävelemään tästä suhteesta ohi. Onneksi toinenkin jaksoi luottaa meihin.

Olin suhteen aikana jo yrittänyt niin paljon ja hyväksynyt sen, että ero on tulossa. Uusi suhde toimi naulana arkun kanteen, taakse ei katsota. ”Laastarisuhde” on nyt kestänyt yli 11vuotta.

Helposti.

Eiköhän ainakin niille osapuolille helppoa, jotka tunteneet olonsa ahdistavaksi jo pitkään suhteessa, toisin sanoen, kiintymys karissut pois.

Toki sitten on niitä laastarisuhteita.

En mä tiedä, heti on vain löytynyt uusi.

En ole noita menneitä suhteita paljon miettinyt, murheet ovat mietitty jo silloin kun ollaan siinä suhteessa oltu. Mihin ne siitä jälkikäteen miettimällä muuttuisivat.

Sinkkuna en ole ollut sen jälkeen kun täytin 14v.

Kylläpä jotkut ottaa suhteiden päättymiset koomisen vakavasti. Usein sitä on jo tapeltu ja erkavoiduttu pitemmän aikaa, ei se mitenkään salamana kirkkaalta taivaalta tule kenellekään. Mitä käsittelemistä siinä on kuukausitolkulla enää varsinaisen eron jälkeen? Eikä niitä uusia suhteitakaan tarvitse heti olla niin vakavasti ottamassa, sen kun pitää hauskaa ja katselee ympärilleen. Kamalan raskaita ihmisiä tuollaiset vatvojat ja käsittelijät.

Käsittelen tietyllä tasolla vieläkin. Oli vähän kokoonkuivunut monen vuoden suhde, miehellä oli pikkujoulut ja lupasi soittaa mulle, mutta ei soitellut eikä vastaillut puhelimeen, loukkaantui sitten hurjasti, kun lähdin baariin ja tapasin nykyisen mieheni. Syyllisyys, viha, ehkä ikäväkin vanhaan elämään, sitten uusi vei mukanaan. Olin heti onnellisempi, tunsin itseni naiseksi jne. Joku voi lynkata mut, ikävästihän tein. Reilu vuoden päästä alkoi vanhat traumat edellistä kohtaan nousta pintaan, ja jossain määrin on nykyinen mieheni tästä kärsinyt. Jäi asiat edellisen kanssa käsittelemättä, piti kuulemma anteeksi pyytää, mutta seinille sen kanssa aiemminkin olin puhunut. Olisi pitänyt lähteä aiemmin eikä ns toisen siivellä, mutta toisaalta jos olisin lähtenyt aiemmin, ei mieheni sinä iltana olisi tullut vastaan eikä olisi lapsiakaan.

Uuden suhteen aloittaminen oli helppoa, mutta kun alkoi vanhat asiat nousta pintaan eikä niiden käsittelylle ollut elämän keskellä tilaa, se oli vaikeaa. Sitä en tajua, miten joku vaihtaa toiseen hyvästä suhteesta. Tai voiko niin edes käydä.

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä jotkut ottaa suhteiden päättymiset koomisen vakavasti. Usein sitä on jo tapeltu ja erkavoiduttu pitemmän aikaa, ei se mitenkään salamana kirkkaalta taivaalta tule kenellekään. Mitä käsittelemistä siinä on kuukausitolkulla enää varsinaisen eron jälkeen? Eikä niitä uusia suhteitakaan tarvitse heti olla niin vakavasti ottamassa, sen kun pitää hauskaa ja katselee ympärilleen. Kamalan raskaita ihmisiä tuollaiset vatvojat ja käsittelijät.

Totta, ex olisi halunnut analysoida ja keskustella eron jälkeen, öö miksi? Ilmeisesti joillain se on vaan tapa pitää vanhasta kiinni tai mitä se sitten onkaan. Olin paska äijä kun en suostunut.

Riippuu millaisesta suhteesta lähtee kaiketi. Itse olin ensimmäisen parisuhteen jälkeen aivan rikki, vaikka emme toisillemme sopineetkaan. Se oli ensimmäinen parisuhde ja ero järkytti. Toisessa suhteessa oli väkivaltaa ja henkistä alistamista, joten ero oli siinä mielessä helppo. Kolmannen eli nykyisen mieheni tapasin melkein heti edellisen suhteen päätyttyä ja meillä vain natsasi. Ei ollut ongelmaa rakastua uudelleen ja rakentaa tervettä parisuhdetta. Tiesin, että tässä on nyt se mies, kenen kanssa haluan perheen. Nyt kaksvitosena odotankin meille ekaa lasta, jee! :)

Me tapasimme pian mieheni eron jälkeen. Halusimmd edetä tilanteen vuoksi rauhallisesti ja niin teimmekin. Tunne vain oli todella voimakas ja suhde syveni ehkä noin vuodessa niin, ettei laastaria tarvinnut epäillä. Kummallista oli, että miehen ex kuulutti minusta heti kaikille (myös laspilleen) ja alkoi huudella juurikin niitä laastarijuttuja ja soitti minulle kuinka mies on puhunut yksinäisyydestä ja ollut aivan sekaisin. Nähdäkseni mies eteni hyvin viisaasti, kun ei ihastuksesta huolimatta rynnännyt vakavaan suhteeseen. Pitkässä suhteessa vuosien kaveruus on tietysti myös erilainen ero kuin rakkaudellinen suhteen loppuminen. En siis itse usko, että aina on kyse laastarista. Eron pettymysten käsittely on tietysti edessä kaikilla, mutta se ei estä myös aitoa rakkautta. Uskokoon ken exä haluaa ;)

Erosin miehestäni pari vuotta sitten, koska mulla oli orastava suhde naimisissa olevan perheellisen työkaverin kanssa. Asuttiin miehen kanssa kuitenkin yhdessä. Hän sai lopulta tietää tästä uudesta suhteesta ja erottiin. Tämä uusi suhde kuivui kuitenkin omaan mahdottomuuteensa, kun mies ei suostunut eroamaan vaimostaan, vaikka oli sovittu että eroaa ja aloitetaan uusi elämä yhdessä. Hajosin tästä täysin ja aloin heti laastarisuhteeseen esimieheni kanssa, koska koin että mun oli pakko löytää joku selvitäkseni. Tämä laastarimies erosi tyttöystävästään ja yleni piakkoin yrityksen toimitusjohtajaksi. Mun piti osin firman henkilöstöpolitiikan vuoksi mennä hänen kanssaan pikapikaa naimisiin. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin halunnut olla yksin edes hetken aikaa ja miettiä valintoja. Vaikka asiat ovat periaatteessa nyt kohdallaan, mulle ei oikeastaan jäänyt vaihtoehtoja valita toisin. Muuten urani kyseisessä firmassa olisi todennäköisesti päättynyt ja olisin pudonnut niin ihmissuhteiden kuin uran suhteen tyhjän päälle. 

Tuli käsiteltyä suhde jo viimeisten vuosien aikana. Ei ollut mitään puhuttavaa, ei fyysistä suhdetta, olin aina yksin. Olin kuin sinkku. Ex oli kuin vieras ihminen, vaikka 20 vuotta oltiin yhdessä oltu. . Olin ollut jo ihastunut pitkään toiseen mieheen. Päätös oli selvä, kun vihdoin sain suuni auki ja kerroin tälle miehelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikkien tarvitse "käsitellä" edellistä suhdetta mitenkään erityisesti. Se mikä on ohi on ohi, ei muuta kuin leuka ylös ja etiäpäin.

Omalla kohdallani erot ovat olleet aina enemmän tai vähemmän helpotuksia. Olen tehnyt eroa mielessäni jo yleensä useamman kuukauden, joten eron jälkeen olen heti enemmän kuin valmis uuteen sutinaan. Äitini sanoin; ei saa jäädä tuleen makaamaan ja laastari on paras keino siirtyä eteenpäin.

Ja oikeesti tätä yläpeukutetaan. Varmaan hyvältä tuntuu sitten siitä laastarista, jonka jätätte pian kun se oikea-oikea tulee vastaan.

Hmmm, jokaisen aikuisen ihmisen pitää ymmärtää se itä laastarisuhde tarkoittaa. Joten jos tapaat miehen joka on eronnut hetki sitten, niin SINUN pitää ymmärtää ITSE olevasi luultavasti laastarisuhde. 

Vastuu elämästäsi kuuluu sinulle, eikä mene sillä tavalla että  kirjoitetaan moraalikoodisto sinua varten josta sitten ei saa poiketa.

Kävin terapiassa suhteen aikana ja käsittelin ne asiat jo siinä. Suhde oli totaalisen kuollut pari vuotta jo ennen eroa.

Joku saattaa pelätä yksinoloa, joten otetaan ensimmäinen vähänkin sopiva. Toisaalta edellinen suhde voi olla jo tietyllä tasolla taputeltu ennen varsinaista eroa. 

Monikohan ryhtyy suhteeseen laastari-mielessä? 

Ei kuule kaikki "työstä" ja vello menneessä, he haluavat unohtaa ja siirtyä suoraan uuteen onneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikkien tarvitse "käsitellä" edellistä suhdetta mitenkään erityisesti. Se mikä on ohi on ohi, ei muuta kuin leuka ylös ja etiäpäin.

Omalla kohdallani erot ovat olleet aina enemmän tai vähemmän helpotuksia. Olen tehnyt eroa mielessäni jo yleensä useamman kuukauden, joten eron jälkeen olen heti enemmän kuin valmis uuteen sutinaan. Äitini sanoin; ei saa jäädä tuleen makaamaan ja laastari on paras keino siirtyä eteenpäin.

Ja oikeesti tätä yläpeukutetaan. Varmaan hyvältä tuntuu sitten siitä laastarista, jonka jätätte pian kun se oikea-oikea tulee vastaan.

Hmmm, jokaisen aikuisen ihmisen pitää ymmärtää se itä laastarisuhde tarkoittaa. Joten jos tapaat miehen joka on eronnut hetki sitten, niin SINUN pitää ymmärtää ITSE olevasi luultavasti laastarisuhde. 

Vastuu elämästäsi kuuluu sinulle, eikä mene sillä tavalla että  kirjoitetaan moraalikoodisto sinua varten josta sitten ei saa poiketa.

Olen samaa mieltä. Pidän sitä aika kaksinaismoralistisena, jos samaan aikaan on mielessä kaava, että "ero pitää käsitella" ja silti ryhdytään suhteisiin vasta eronneen kanssa, niin kuin usein on. 

Jotkut ovat käsitelleet eron jo vuosia sitten, jolloin suhde ei ole laastari, mutta jotkut ryntäävät suhteesta toiseen. Hyvin yksilöllistä. Sen verran pitäisi olla vastuullisuutta, ettei sysää toisen syyksi suhdetta, jossa itse on mukana.

Kaikkia erojani olen käsitellyt jo pitkään ennen päättymistä, joten mitään ongelmaa ei ole ollut sen suhteen.

Pisin avoliittoni kesti 10 vuotta, ja voi sanoa että suurin osa siitä oli eron edellä. Ja muutama lyhyt tauko (heh) siinä olikin.

Exäni oli juoppo ja epäluotettava, tein kolme vuotta eroa hänestä, mutta hän ei vain hyväksynyt asiaa ja sai aina "koottua itsensä" hetkeksi, että suostuin jatkamaan. Rakkautta kyllä riitti, arki vain ei sujunut. Muutin kertaalleen jo toiseen osoitteeseen, mutta siinäkin kävi niin, että mies muutti mukana. Lopulta näin ainoaksi keinoksi toisen miehen; vasta silloin tuo exä suostui lähtemään. Ja kyllä, tunnen huonoa omatuntoa asiasta, mutta sitä lieventää hieman se, että toinen mies suhtautui minuun hyvin ylimielisesti ja minun olisi pitänyt olla kiitollinen siitä, että saan armon olla hänen kanssaan...