Joko katsoit Netflixistä Musta Kuningatar?

Tää on kyllä hyvä sarja, 5 jaksoa katsottu.

Vierailija kirjoitti:

Jäin miettimään sarjan jälkeen, mikä siitä teki niin erilaisen, ja tulin siihen tulokseen, että poikkeavaa oli, että siitä puuttui kokonaan ns.pahikset. Oikeastaan kaikki hahmot halusivat tukea ja kannustaa päähenkilöä. Jaksojen mittaan odotti, että kuka pettää, mutta lopulta ei kukaan. Kaikki olivat hyviksiä, ja silti oli pystytty rakentamaan draama. Oli virkistävän erilaista.

Sori, jos tuli juonipaljastuksia.

Tämä on totta! Mäkin odotin, että kuka raiskaa tai käyttää hyväksi, ja oli ihanaa, ettei niin käynyt. Kamalaa, että meidät on jo niin totutettu noihin juonenkäänteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Kuningatargambiitti olisi kyllä käynyt nimeksi, koska se on nimi myös englanniksi ja kyseessä on klassinen avaus shakissa. 

Mutta Teviksen romaani vuodelta 1983 on käännetty Mustaksi kuningattareksi, joten päädytty siihen, että sarjan nimi on sama kuin romaanin.

Vierailija kirjoitti:

Muutama jakso meni oikein hyvin, mutta viimeiset kaksi oli katsottava melkein väkisin, "jottei aika olisi mennyt hukkaan" ja koska piti saada selville, kuinka lopulta kävi. Luinhan minä sen lopun kyllä jo etukäteenkin muualta.

Sarjan mittaan alkoi ärsyttää puuterinen 60-luvun kuvaus, joka ei ollut alkuunkaan pahinta näkemääni, mutta silti niin siloista ja somaa. Päähenkilö oli krapulassakin oikein nätti ja kaikkien meikit olivat tip top. Päähenkilön ylivoimainen ylivoimaisuus alkoi myös rassata. Ja mustavalkoisuutta oli aika paljon muuallakin kuin sakkilaudassa. Mutta amerikkalaiseksi periodidraamaksi ei ollenkaan huono.

Olisihan sarjasta saanut paljon synkemmän, jos olisi keskittynyt esimerkiksi päihteidenkäyttöön, jota siinä oli enemmänkin. Päähenkilöt myös sanoittivat paljon tuntemuksiaan päihteidenkäytöstä, joka aika nykyaikainen. Vanhoissa sarjoissa ja elokuvissa käytetään päihteitä, mutta käyttäjien tuntemukset ja ratkaisut jätetään katsojan tulkittavaksi.

Jostain syystä tulee mieleen Jacques Demyn Enkelten lahti -elokuva, joka kertoo peliriippuvuudesta. Se on tavallaan vain sellainen toteava elokuva, ei reflektoida riippuvuutta yhtä paljon kuin tässä.

Olen uusi Netflix-käyttäjä ja tämä sarja yllätti minut täysin älyllisyydellään. Mutta toki oli myös hyvän mielen sarja, kaunis kuin karamelli ja sarjaan olisi voinut tehdä täysin toisenlaisiakin ratkaisuja. Hyvä kuitenkin näin, erityisesti loppukohtaus oli kiva.

Sarja oli monella tavalla erilainen kuin sarjat ennen vanhaan.

Esimerkiksi:

-päähenkilön paras kaveri oli tummaihoinen (kyynikko voisi sanoa että "kiintiöm*sta), ja hän oli myös kunnianhimoinen henkilö

-miesten maailmassa menestyi nainen

-naisen ensisijainen juttu oli älykkyys

-päihdeongelma oli näkyvillä päähenkilöillä ja siitä oltiin avoimia (ei tehty kuitenkaan mitään Turmiolan Tommi -tarinaa)

Odotetusti sarjassa menivät

-kylmän sodan käsittely

-teema äkkimenestyjästä, jolle tulee menestyksen myötä ongelmia

-ajanmukaiset sisustukset ja puvustus viimeisen päälle

Vierailija kirjoitti:

Katsoin koko sarjan kahdessa päivässä. Tykkäsin kovasti mutta vähän haittasi ajoittain sarjan vanhanaikaisuus (hyvä usa voittaa pahan neuvostoliiton - tällaisia kaikki amerikkalaiset sarjat olivat menneinä vuosikymmeninä, hyvin kliseisiä).

Juu, kommunistinen Neuvostoliitto oli hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Sarja oli monella tavalla erilainen kuin sarjat ennen vanhaan.

Esimerkiksi:

-päähenkilön paras kaveri oli tummaihoinen (kyynikko voisi sanoa että "kiintiöm*sta), ja hän oli myös kunnianhimoinen henkilö

-miesten maailmassa menestyi nainen

-naisen ensisijainen juttu oli älykkyys

-päihdeongelma oli näkyvillä päähenkilöillä ja siitä oltiin avoimia (ei tehty kuitenkaan mitään Turmiolan Tommi -tarinaa)

Odotetusti sarjassa menivät

-kylmän sodan käsittely

-teema äkkimenestyjästä, jolle tulee menestyksen myötä ongelmia

-ajanmukaiset sisustukset ja puvustus viimeisen päälle

Intersektionaalista käsikirjoitusta voi vielä paljon parantaa.

Vierailija kirjoitti:

Netflixin sarjat ovat sellaista kuraa, että en viitsi enää edes yrittää.

Jep, niin monet leffatkin. Öö-luokan tasoa. Mutta on siellä helmiäkin. Tämä oli yksi niistä.

Ei, en ole katsonut Netflixistä ainuttakaan ohjelmaa ikinä. Enkä aio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sarja oli monella tavalla erilainen kuin sarjat ennen vanhaan.

Esimerkiksi:

-päähenkilön paras kaveri oli tummaihoinen (kyynikko voisi sanoa että "kiintiöm*sta), ja hän oli myös kunnianhimoinen henkilö

-miesten maailmassa menestyi nainen

-naisen ensisijainen juttu oli älykkyys

-päihdeongelma oli näkyvillä päähenkilöillä ja siitä oltiin avoimia (ei tehty kuitenkaan mitään Turmiolan Tommi -tarinaa)

Odotetusti sarjassa menivät

-kylmän sodan käsittely

-teema äkkimenestyjästä, jolle tulee menestyksen myötä ongelmia

-ajanmukaiset sisustukset ja puvustus viimeisen päälle

Intersektionaalista käsikirjoitusta voi vielä paljon parantaa.

Mitä tarkoitat tällä kommentilla?

No vihdoin uskalsin naispuolisena shakkihulluna katsoa tämän sarjan

Hyvät puolet: vaikka on amerikkalaisrahoitteista, niin tekijät pitkälti muualta, joten jenkkien mustavalkoisuus loistaa pitkälti poissaolollaan ainakin kolmessa mielessä:

a)  ihmiset on kuvattu aika eri tavalla kuin useimmissa jenkkisarjoissa - köyhiä ihmisiä ei demonisoida, narkkareita ei demonisoida jne Ihmiset ovat tavallisia heikkouksineen ja epävarmuuksineen. Siinä missä kyyninen nykykatsoja odottaa, että tuo on varmasti pedofiili ja tuo on varmasti joku katkera äitipuoli ja kohta joku tappaa jonkun - saa pettyä odotuksiinsa. Ja se paljastaa millaisiksi katsojiksi meidät on opetettu - joitakin voi ahdistaa huomata että on niin vaikutuksille altis tajuamattaan, tietynlaisen propagandan altis kohde siis.

b) kylmän sodan käsittely näyttää ensin perinteiseltä, mutta ei sitten olekaan sitä - itse asiassa tässä sarjassa näkee harvinaisen rehellistä historian tulkintaa jenkkirahoitteiseksi sarjaksi - siinä nimittäin uskalletaan näyttää molempien maiden propaganda ja yksilöiden pakottaminen toimimaan näiden propagandojen mukaan, samanlaista vahtimista ja toisinajattelijoiden ahdistelua molemmissa leireissä. Tavalliset ihmiset ovat kuitenkin kummassakin maassa samanlaisia tavallisia ihmisiä.

c) myös kliseinen yksilö (usa) vastaan yhteisö (n-liitto) asetelma saa tuuletusta, perinteisestihän tässä olisi yksi jenkki yksin vailla minkäänlaista tukea, ihan omin pikku kätösin mestariksi nousseena, murskaten pahat, demoniset vastustajansa, jotka ovat kuin robotteja, ohjelmoituja, vailla persoonaa. Näinhän nämä asetelmat on jenkkituotannoissa ja -propagandassa esitetty vuosikymmenien ajan Rockysta Ramboon. Tässä sarjassa myös jenkit ymmärtävät joukkoälyn hyvät puolet ja eivät silti muutu huikauhiaa epäyksilöiksi tai roboteiksi tai huikauhiaa kommunisteiksi. 

Huonoa:

 uusia propagandoja on kuitenkin havaittavissa eli

a) kliseisesti paras kaveri ja oikeassaolija on mustaihoinen: vielä kymmenisen vuotta sitten se bestis olisi ollut valkoinen homomies, mutta nyt trendikkäintä on joku toisenrotuinen, mieluiten musta, siihen vierelle vaikka se olisi miten epätodennäköistä tahansa realistisesti ajatellen. Tämä on omanlaistansa tuputtamista ja on rsistista ja alentuvaa niin mustia kuin valkoisia kohtaan.

b) jonkin verran on myös kiusallista naiseuden esiintuonti. Sarjassa on liikaa kohtauksia, jossa pääosanesittäjänaista ympäröi joukko miehiä, jotka taputtavat naiselle innokkaasti. Se on vähän noloa ja koomistakin - ei voi olla noin tärkeää miesten hyväksyntä, eikö tärkeintä ole päästä tekemään sitä, mitä rakastaa? Siis pelaamaan shakkia. Tietenkin jos se tärkein asia on olla miesten ihailema, niin sitten...Mutta kiusallista on, että niin naisten (kuin myös mustien) oletetaan vieläkin tarvitsevan tällaista boostausta, tällainen 'voimaannuttaminen' on alentuvaa - varsinkin jos se tapahtuu ihan pikkaisen tilastoja, historiaa ja vähän muutakin vääristelemällä. Naispuolisia huippushakinpelaajia on edelleen hyvin vähän, eikä siinä pitäisi olla sinällään mitään ihmeellistä.

c) kauneuden pakko: brittinäyttelijä Anya Taylor-Joy on aivan liian kaunis ja suloinen ulkonäöltään Harmonin rooliin, vaikka on taitava näyttelijä. Kun sen Harmonin olisi pitänyt olla ruma ja epäviehättävä. Silloin olisi auennut osaltaan paremmin myös tuo naiseuskysymys: syy sille, miksi Harmonille shakki oli kaikki, miksi hän oli tältä osin kuin mies (niin kuin Mielensäpahoittaja sen sanoo: ruman naisen elämä on vähän kuin miehen elämä).