Suomessa syödään ihan törkeesti eineksiä
muutimme puoli vuotta sitten ulkomaille ja olen järkyttyneenä tajunnut miten kamalaa ruokaa Suomessa syötetään. En enää ihmettele ollenkaan miksi Suomessa on niin paljon allergioita. Siis asumme cälimeren maassa ja täällä ei ole ollenkaan kaupoissa eineksiä. Ainoa säilöntämenetelmä on pakastin, eli ei ole e-aineita ym. Säilöntäaineita juuri nimeksikään. Leivätkin on tuoreita, eikä sellaisia jotka säilyy viikkoja. Perheessani kärsittiin suomessa myös laktoosioireista eli koko perhe käytettiin laktoosittomia tuotteita, koska kahdella oli varsa maidosta aina sekaisin ja muut sitten piereskeli sen aiheuttamasta ilmasta. Täällä ei mitään ongelmaa tavallisesta maidosta. Mihin tämä suomen maidon pastorointi, joka aiheuttaa allergiaa ja säilöntäaineet perustuvat. En enää ikinä syö eineslaatikoita, lihapullia, kananugetteja, mikroruokia ym. Valmisruokia, ei ihme että allergioita on niin järkyttävästi.
Kommentit (125)
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 00:36"]
oli uramamma tai ei, soppaa tai uuniruokaa voi valmistaa vaikka kolmeksi päiväksi ja siten vähentää einestä 75%. jos viitsii, eikä halua olla laiska einesmamma. joka päivä ei ole pakko kokata tuorepastaa jonka on itse leiponut vaikkei käyttäisi eineksiä.
[/quote]
Juuri näin. Itse teen ruokaa aina kolmeksi päiväksi kerrallaan. Isot satsit itsetehtyjä patoja, keittoja ja vastaavia. Jopa ruokasalaatit kestävät sen pari-kolme päivää.
Ei ruokaa tarvitse joka päivä tehdä. Pääasia on, että se ruoka on ravintorikasta, aidoista aineista tehtyä kunnon ruokaa, eikä mitään halvoilla kasviöljyillä, sokerilla ja lisäaineilla höystettyä ravintoköyhää einestä!
Ja sitten kun osa vitamiineista ei imeydy ilman rasvaa, esim. D-vitamiini, onko ihmekään että suomalaisilla on osteoporoosia? Rasvatonta maitoa litkitään valtionkin kehoituksesta, mutta mikään (lisätty) vitamiini siitä ei imeydy, koska ei ole rasvaakaan mukana.
Ei siellä cälimeren maissa taida maitoa juoda kuin pikkulapset.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 10:24"]
[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 22:49"]
[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 22:25"]
Vai että pastöroimatonta maitoa. Let's face the truth, ette te edes tiedä, mistä siinä prosessissa on kyse. Vielä vähemmän tiedätte sen vaikutuksista yhtään mihinkään. Täydellisen tietämättömyyden suomalla kompetenssilla kiihkoilette Vauva-palstoilla ja uskotte, että joku Valion maito on jotenkin viallista, sisältää mielenhallintakemikaaleja ja siitä tulee kaiken lisäksi masu pipiksi. Usko on ihmeellinen asia, kuulemma siirtää vuoriakin. Miksei sitten saisi paskaakin lentämään?
Vuosisatojen ajan ihmisiä on pikkuhiljaa onnistuttu kampeamaan taikauskosta kohti modernistista tieteeseen perustuvaa ajattelua. Nyt osa on näemmä siirtynyt takaisin keskiajalle talismaanejansa hieromaan.
[/quote]
Juon ja perheenikin juo pastöroimatonta maitoa siksi, että se on parempaa ja halvempaa kuin kaupassa myytävä pastöroitu, en minkään uskonnon tai taikauskon takia. Muitten puolesta en vastaa. Terveisin 10.
[/quote]
Sinä voit ihan rauhassa leikkiä terveydelläsi juomalla vaarallista, bakteeripitoista pästoroimatonta maitoa, mutta älä jaa täällä virheellistä tietoa.
Pästoroinnilla ei ole mitään tekemistä vatsavaivojen kanssa. Oireet aiheuttaa HOMOGENOINTI eli maitorasvojen keinotekoinen pilkkominen tasakokoisiin osiin. Tätä ei muissa maissa harrasteta.
Pästorointi sen sijaan on käytössä kaikissa maissa. Pästoroinnilla tuhotaan haitalliset bakteerit, kuten tappava EHEC, maidosta. Suomessakin kaltaisia tinkimaitohörhöjä on kuollut raakamaidon aiheuttamaan EHEC-infektioon.
Ottaisit selvää asioista. Luomumaitokin pästoroidaan, mutta EI homogenoida!
Eikä kannata leikkiä lasten hengellä, vaikka omallasi leikkisitkin:
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/uutinen?id=31034
[/quote]
Niin no, enpä usko, että edes ranskalaiset myisivät noin kaupassa normaalisti maitoa, jossa pastörointi on korvattu mikrofiltteröinnillä, ellei se olisi turvallinen vaihtoehto...
[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 23:44"]
[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 22:59"]
[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 21:43"]
En usko että pastörointi on syynä laktoosivaivoihin, vaan nykyisen lehmäkarjan geenikanta. Alkuperäiskarjaa on todella vähän jäljellä tässä maassa, ja laktoosiongelmien tiedostaminen alkoi niihin aikoihin kun toisen kannan lehmiä alettiin käyttää kaupallisessa maitotuotannossa.
Muualla Euroopassa alkuperäiskarja tuottaa ison osan maitotuotteista eikä aiheuta paikallisille mitään ongelmia.
[/quote]
Siis ongelma ei ole pastörointi vaan suomalainen maidon homogenointi ja rasvattomana myyminen.
Eihän missään muussa Euroopan maassa myydä edes sellaista litkua, moni 'laktoosivammainen' pystyy Suomessa kuitenkin käyttämään homogenoimattomia (luomu) maitotuotteita siitä syystä. Itsekin olen asunut vuosia toisessa Euroopan maassa ja totesin saman käytännössä, siellä käy mikä vaan maitotuote ja Suomessa vain homogenoimattomat. Toisaalta maitotuotteet on ylikorostettuna Suomessa muutenkin, ei maitoa muualla aikuiset juo.
Samaa mieltä olen ap:n kanssa, Suomessa syödään aivan liikaa eineksiä, huonolaatuista ja ravinneköyhää kallista mössöä. Paljon ei ole varaa edes valita. Ikävä on eurooppalaisia ruokatoreja ja puoteja, sitä valikoimaa, tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, tuoretta marinoimatonta lihaa ja kalaa, leipomoja jne.
Nää asiat monesti aukeaa kunnolla vasta kun asuu oikeasti muualla jonkun aikaa.
Mutta millä Suomessa saisi ihmiset vaatiman parempaa ja laadukkaampaa ruokaa? Tuottajat ja isot kauppaketjut kyykyttää kuluttajia?
[/quote]
Juurikin näin. Minä kävin nuorena laktoosi-intoleranssi testissä, ei diagnosoitu. Maha ei kestänyt tavallista maitoa, vaihdoin hylaan ja sitten tuli nuo laktoosittomat silloin. Ei se maha varsinaisesti laktoosittomista kiittänyt, vaikka ei niin suuttunutkaan. Mutta kun löysin luomumaidon eli varmaan sitten sen homogenoimattoman niin ah sitä riemua, maistuikin jopa enemmän maidolle:) Luulin pitkälle aikuisikään että mulla on vain joku herkkyys maidolle, koska onhan sitä tyyliin aika monella. Mutta kun katsoin sen dokkarin niin avasi silmiä, koska eihän monella tosiaan vatsa kestä noita tavallisia maitoja vaikka eivät olisikaan laktoosi-intolerantikkoja, mutta kestää suoraan tilalta ostettua maitoa. Eli se on pakko olla se käsittely, mitä vatsa ei kestänyt. Koska mun maha kestää kunnon maitoa, kermaa ja jäätelöä mutta ei niitä jotka on käsitelty jotenkin liian pitkälle. Jotenkin ärsyttävää, että myydään ihmisille sellaisia tuotteita niin laajalti jotka aiheuttavat monille vatsaongelmia, kun moni välttyisi niiltäkin ihan vain niillä kunnon tuotteilla. Ulkomailla huomaa tosiaan että on vähän eri maitoa juu... Se vaan että miksi ihmeessä meillä myydään jotain litkua jota monien vatsa ei kestä, ja sitten vaan kuvitellaan olevan maitoherkkiä ja ostetaan kaikki kalliimpana laktoosittomana ja vielä jotain vatsaa rauhoittavia tuotteita kylkeen... Paras olisi kun vaan vetäisi mahdollisimman aitoa tavaraa napaansa. Tämä pätee myös ruokaankin, tuntuu että Suomessa ei arvosteta ruokaa ollenkaan. Esim. Ruotsissakin luomu on halpaa, täällä maksaa granaattiomena enemmän kuin vaikka karkkipussi tai valmispizza. Ja sitten ihmetellään miksi suomalaiset lihovat, kun kaikki moska on puoli-ilmaista... En ymmärrä miksi niin moni vetää kitaansa niitä valmisruokia, hyi että. Aika monta ruokaa kuitenkin tulee nopeasti valmiiksi ja voi esim. joskus pakastaa vaikka itsetehtyä kasvissosekeittoa ja sitten sulattaa jos tuntuu että ei joskus jaksa kokata. Lapsiakin viedään aina vain roskaruokapaikkoihin, mutta ei ravintoloihin salaatille tai vaikka smoothielle...
t: nro 18
[/quote]
Tuossa ollaan hiukan asian ytimessä. Jos ihmisellä on oikeasti laktoosi"vamma", eli intoleranssi, niin siinä ei auta luomuilu tai tilamaito. Ja vastaavasti jos käsittelemätöntä tai luomumaitoa voi juoda, silloin ei ole laktoosi-intoleranssia, vaan joku muu siinä maidossa aiheuttaa vaivoja.
Asun Saksassa ja minunkin mielestä Suomessa syödään älyttömästi eineksiä!
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 09:17"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 00:36"]oli uramamma tai ei, soppaa tai uuniruokaa voi valmistaa vaikka kolmeksi päiväksi ja siten vähentää einestä 75%. jos viitsii, eikä halua olla laiska einesmamma. joka päivä ei ole pakko kokata tuorepastaa jonka on itse leiponut vaikkei käyttäisi eineksiä.
[/quote]
Meillä ei juurikaan käytetä eineksiä ja teen joka päivä ruokaa. Ihmettelen kuitenkin että jossain perheissä voidaan syödä 3 päivää samaa ruokaa. Meillä ei kenellekään kelpaisi kun olemme tottuneet siihen että joka päivälle on uusi tuore ruoka lisukkeineen.
Toiseksi meillä ei riitä uunin koko valmistaa 3 päivän ruokaa kerrallaan, siinä vaiheessa tulisi myös jääkaapin koko vastaan vaikka onkin täyskorkea. Meitä 2+3 ja esim. uuniruokia menee koko iso vuoka kerralla, perunamuusiin menee melkein 2kg perunoita yhdelle aterialle, keittoa menee n. 4 litraa jne.
Tuollainen ehdotus toimii ehkä jos on pieni ja vähäruokainen perhe.
[/quote]
Meillä on 4 hengen suuriruokainen perhe ja aina on toiminut. Kattilani ovat 7 litraisia ja uunivuokia löytyy varmaan 10 kpl, joten miksi ihmeessä en pystyisi tekemään kolmen päivän ruokia kerralla?
Keittoa teen yleensä kaksi 7 litran kattilaa täyteen. Laatikkoruokia yleensä 4 laatikkoa kerrallaan. Ja niin edelleen.
Osta lisää astioita, jos siitä on kiinni.
Itselläni on diagnosoitu laktoosi-intoleranssi verikokeella. Ja tosiaan laktoosi aiheuttaa oireita, on kyseessä laktoosia sisältävä maitotuote tai vain lisä-aineena käytetty laktoosi.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 10:23"]
http://www.saarioinen.fi/tuotteet/tuotehaku/?TUOTEID=4809
Tässä vaan lihapulla. Olen ollut ruokatehtaassa töissä ja hävettää lukea miten suomalaista, suomessa tehtyä ruokaa haukutaan. Puren omaan jalkaani, kokit tämän villityksen ovat joskus itse aiheuttaneet -silloin tarkoitus oli nostaa ravintola-asiakkaiden määriä mutta nuo lihapullat yms on ihan normaalia ruokaa, ne toki tehdään isommissa volyymeissa mutta samaa ruokaa saa ravintolassakin.
Minusta on käsittämätöntä että tässä maassa solvataan tehdasruokia, aivan varmasti ruoka-tehtaita on muissakin maissa. Miten mahtaa olla vaikka eläinteurastaminen Kiinassa tai Jenkeissä?
Kerskakulutusta se on jos lihapullat, nugetit yms kuuluisi valmistaa jostain rintapaloista. Minuun se ei ainakaan iske, olen sen verran vanhankansan ihminen että eläimestä jos saa huononkin lihan/jänteen käytettyä niin se on vaan hyvä.
Ei eläimiä kuulu tappaa yhtään enempää sen takia että liha jää haaskalle. Nykyaikana kun sioille ja turkiseläimillekin katsotaan tarkemmin ettei syötetä jämiä niin siitä tulee jätettä. Saako siitä jotenkin kiiltävän kruunun kuluttaja? Koittakaahan miettiä vähän laajemmin näitä asioita: rustoja ja jänteitä on eläimessä, meissä ihmisissäkin on niitä. Ne on luontanen asia ja kerskakulutukseen se ajatus kuuluu jos näitä osia eläimessä pidetään roskana.
[/quote]
Kiinassa kerran asuneena en sikäläisen ruoan laatua tai turvallisuutta niin arvosta, mutta arvostan sitä, miten kaikki ruhon osat lihasta käytetään, myös ne kuuluisat kananvarpaat ja muut.
Lohi on kallista, mutta kaupoissa myydään myös päitä ja perkuupaloja, joista saa herkullisen liemen. Samoin kanasta ja porsaasta, jämät ja isot luut myydään. Niistä keittelin liemiä ja pakastin.
Kananvarpaat on suorastaan herkkua, samoin siansorkat. Siellä mikään ei ollut lihatiskissä vierasta. Ja kun tietenkin kasviksia vedetään ihan suunnattomasti, niin mikäs siinä imeskellä kananvarvasta kyytipojaksi.
En nyt tätä niin Suomeen kaipaa, mutta ihmettelen välillä kyllä, että kun suomalainen kala on niin kauhean kallista, mitä tapahtuu niille perkeille? Toivottavasti ei mene roskiin vaan keitellään vaikka sitten kalaliemikuutioiksi, joista keittelemme sitten kotitekoista soppaa kirjolohesta.
[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 22:59"]
[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 21:43"]
En usko että pastörointi on syynä laktoosivaivoihin, vaan nykyisen lehmäkarjan geenikanta. Alkuperäiskarjaa on todella vähän jäljellä tässä maassa, ja laktoosiongelmien tiedostaminen alkoi niihin aikoihin kun toisen kannan lehmiä alettiin käyttää kaupallisessa maitotuotannossa.
Muualla Euroopassa alkuperäiskarja tuottaa ison osan maitotuotteista eikä aiheuta paikallisille mitään ongelmia.
[/quote]
Siis ongelma ei ole pastörointi vaan suomalainen maidon homogenointi ja rasvattomana myyminen.
Eihän missään muussa Euroopan maassa myydä edes sellaista litkua, moni 'laktoosivammainen' pystyy Suomessa kuitenkin käyttämään homogenoimattomia (luomu) maitotuotteita siitä syystä. Itsekin olen asunut vuosia toisessa Euroopan maassa ja totesin saman käytännössä, siellä käy mikä vaan maitotuote ja Suomessa vain homogenoimattomat. Toisaalta maitotuotteet on ylikorostettuna Suomessa muutenkin, ei maitoa muualla aikuiset juo.
Samaa mieltä olen ap:n kanssa, Suomessa syödään aivan liikaa eineksiä, huonolaatuista ja ravinneköyhää kallista mössöä. Paljon ei ole varaa edes valita. Ikävä on eurooppalaisia ruokatoreja ja puoteja, sitä valikoimaa, tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, tuoretta marinoimatonta lihaa ja kalaa, leipomoja jne.
Nää asiat monesti aukeaa kunnolla vasta kun asuu oikeasti muualla jonkun aikaa.
Mutta millä Suomessa saisi ihmiset vaatiman parempaa ja laadukkaampaa ruokaa? Tuottajat ja isot kauppaketjut kyykyttää kuluttajia?
[/quote]
Itse olen maatilan tytär ja laktoosivammainen. En pysty käyttämään ns. tankkimaitoa, siitä tulee tasan samat oireet kuin kaupan maidosta. Samoin Lidlin jugurtit aiheuttaa tasan samat oireet kuin muutkin laktoosittomat maitotuotteet. Eikä auta luomumaitokaan. Ja mua vituttaa nää ruokafanaatikot ja "laktoosivammaiset" jotka tulee mulle opettamaan, kuinka "sä voit kuule käyttää raakamaitoa tai luomumaitoa ja Lidlin jugurtteja". Ne kun on näiden fanaatikkojen mielestä sellaisia ihmeellisiä aineita, joissa se laktoosi pilkkotuu jotenkin itsestään. Ei ole, niissä on ihan sama määrä laktoosia kuin muissakin ja ne aiheuttaa laktoosivammaiselle oireita. Jos eivät aiheuta niin silloin sä et ole laktoosi-intolerantikko vaan luulotautinen. Laktoosi-intolerantikon elimistö ei pysty tuottamaan laktaasientsyymiä, joka pilkkoo maitosokeria. Eikä sitä entsyymiä ilmesty kehoon vain sillä, että maitopurkissa lukee sana luomumaito.
Sitä paitsi just amerikkalaiset tutki tätä asiaa sokkokokeilla ja totes että laktoosivammaiset saa tasan samat oireet vaikka joivat raakamaitoa. Mutta tietenkin amerikkalaiset on salaliitossa Valion kanssa, eikös vaan?
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 10:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 10:12"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 09:57"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 09:41"]
On se kiva, kun siellä aurinkoisessa etelässä saa niin halvalla niin maukkaita tuoreita kasviksia ja juureksia. Ei tarvitse syödä eineksiä tai säilykkeitä. Ei tarvitse tehdä säilykkeitä, kun säilykeaineet on valmiiksi ruiskutettu tuotteisiin, samoin torjunta-aineet. On niin maukasta ja herkullista! Eikä edes pieretä kuten Suomessa! Ottakaas nyt ne vaaleanpunaiset lasit silmiltänne ja lopettakaa kaiken uuden sokea ihannointi.
[/quote]
Kyllä puhdasta ruokaa ja luomua tuotetaan kuule ihan Suomen ulkopuolellakin. Itse tunnen tuottajat, joilta ruokani valtaosin tulee, niin liha kuin kasviksetkin. Leivän ostan lähileipomosta, on paikalla taikinaa myöten leivottua eikä mitään Fazerin tai vastaavan tehdastuotetta.
Kyse ei ole mistään uuden ihannoinnista, vaan 10 asuinvuoden aikana kertyneistä huomioista.
Jotkut asiat ovat Suomessa paremmin, ruoka-asiat monessa suhteessa huonommin. Syinä mm. se lyhyt kasvukausi, kaupan- ja elintarvikealojen monopolit ja se, ettei Suomessa vieläkään oikein arvosteta kunnon ruokaa, vaan ruokailu on pakollinen ja mieluusti mahdollisimman nopea energiantankkaushetki.
Tämä asia kannattaa ensin myöntää itselleen, jotta voi yrittää parantaa asioita.
t: Etelä-Ranskassa asuva nro 39
[/quote]Vittu mitä paskaa. Juuri eilen kerrottiin että Ranskassa luomutilojenkin pitää myrkyttää plantaasinsa kun tautipaine on koko maassa niin kova. Voi vaan kuvitella paljonko myrkkyjä ruuttaavat ei-luomuun.
Ja vaikka sä tunnet sun maajussin niin kaikki 40 miljoonaa ranskalaista ei tunne. On Suomessakin ihmisiä jotka tuntee maajussin
[/quote]
Sullahan on raivo pinnassa. Hengitä nyt syvään, eivät nämä niin vakavia asioita ole. Vai onko sulla tässä asiassa joku oma lehmä ojassa?
Saisinko linkin tuohon, että "luomutilojen pitää myrkyttää plantaasinsa"? Vai puhutko siitä taannoisesta Hesarin uutisessa, jossa viinituottajaa uhkaa luomumerkin menetys, kun hallinto vaatii myrkyttämään tuholaisia vastaan? Ranskalaisten pitää luomumerkin saadakseen täyttää ihan samat edellytykset kuin suomalaistenkin tuottajien, sitä se EU-teettää. Mutta koska kyse on ulkomaalaisista ja vain Suomesta saa puhdasta ruokaa, niin pakkohan niiden ulkomaanelävien on ruiskutella salaa yöllä tomaatteihinsa vähintään jotain säilöntäaineita?
Kerroin, että tunnen tuottajani, koska siksi tiedän, että ranskalaiset maajussit ovat ammattiylpeää väkeä, joille hyvä tuote on sydämen asia. Tuotanto on ainakin mun asuinseuduilla pienempää ja vähemmän tehdasmaista kuin Suomessa. keskimäärin. Tämä luonnollisesti ei ole ranskalaistuottajien ansio tai suomalaistuottajien syy, vaan siihen on vaikuttanut yleisempi yhteiskuntapolitiikka ja se EU:kin.
[/quote] Giboulot argues that even Pyrevert, a pesticide based on an extract from dried chrysanthemum flowers and the one pesticide that organic farmers could use against the cicadelle without losing their label, had undesirable side effects.http://www.theguardian.com/world/2014/feb/23/french-organic-winemaker-prison-pesticide
71: Ei kai kukaan ole epäillytkään, että oikeasti diagnosoitu laktoosi-intoleranssi paranisi luomulla. Iso osa ns. intolerantikoista on sen sijaan itse diagnosoituja. Maha menee sekaisin maidosta ja kun intoleranssista puhutaan niin yleisesti,niin sitten ollaan oltu varmoja, että kyse täytyy olla siitä.
Tietysti nämä itse itsensä diagnosoineet ovat ikävä ilmiö teille oikeasti intolerantikoille, kuten muuten myös maitoallergikoille.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 10:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 00:36"]
oli uramamma tai ei, soppaa tai uuniruokaa voi valmistaa vaikka kolmeksi päiväksi ja siten vähentää einestä 75%. jos viitsii, eikä halua olla laiska einesmamma. joka päivä ei ole pakko kokata tuorepastaa jonka on itse leiponut vaikkei käyttäisi eineksiä.
[/quote]
Juuri näin. Itse teen ruokaa aina kolmeksi päiväksi kerrallaan. Isot satsit itsetehtyjä patoja, keittoja ja vastaavia. Jopa ruokasalaatit kestävät sen pari-kolme päivää.
Ei ruokaa tarvitse joka päivä tehdä. Pääasia on, että se ruoka on ravintorikasta, aidoista aineista tehtyä kunnon ruokaa, eikä mitään halvoilla kasviöljyillä, sokerilla ja lisäaineilla höystettyä ravintoköyhää einestä!
[/quote]
Me emme syö eineksiä, mutta minkä kokoisia perheitä teillä on ja minkä ikäisiä lapsia?
Vaikkapa makaronilaatikko tai lasagne. Millaisen annoksen sitä teette että se riittää kolmeksi päiväksi koko porukalle? Tai keittoa? Mulla ei ole edes niin isoa kattilaa, että porukalle riittäisi kolmeksi päiväksi keittoa, meitä on kaksi aikuista ja kolme lasta, urheilevia koululaisia. Jos teen vaikka tuon isoimman kattilallisen (5 l) täyteen kasvissosekeittoa, sitä riittää koko perhelle päivälliseksi ja seuraavana päivänä lapsille ennen harkkoihin lähtöä, mutta ei todellakaan koko perheelle kolmeksi päiväksi. Ja kuka edes haluaisi syödä samaa ruokaa kolme päivää putkeen?
Salaatin osalta en edes tajua miksi sitä tehtäisiin useammaksi päiväksi kerrallaan, kuka voi väitää vaikka lehtisalaatin + tomaatin + kurkun + paprikan sisältävän salaatin olevan herkullista edes seuraavan päivänä; Miksi sitä ei voi sekoittaa sen mukaan kun sitä syö?
Miksi söit eineksiä ja käytit prosessoitua maitoa asuessasi Suomessa, ihan oma valinta ja sinun valintasi ei ollut fiksuimmasta päästä. Hyvä, että ole vihdoin tajunnut oikean ravinnon ja roskan eron.
Valmisruokia löytyy joka maasta, se että ummistaa silmänsä kaupassa, ei poista tosiasioita. Valmisruoat eivät ole siellä kovin suosittuja, mutta käyttäjät on olemassa.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 10:55"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 10:35"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 10:12"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 09:57"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 09:41"]
On se kiva, kun siellä aurinkoisessa etelässä saa niin halvalla niin maukkaita tuoreita kasviksia ja juureksia. Ei tarvitse syödä eineksiä tai säilykkeitä. Ei tarvitse tehdä säilykkeitä, kun säilykeaineet on valmiiksi ruiskutettu tuotteisiin, samoin torjunta-aineet. On niin maukasta ja herkullista! Eikä edes pieretä kuten Suomessa! Ottakaas nyt ne vaaleanpunaiset lasit silmiltänne ja lopettakaa kaiken uuden sokea ihannointi.
[/quote]
Kyllä puhdasta ruokaa ja luomua tuotetaan kuule ihan Suomen ulkopuolellakin. Itse tunnen tuottajat, joilta ruokani valtaosin tulee, niin liha kuin kasviksetkin. Leivän ostan lähileipomosta, on paikalla taikinaa myöten leivottua eikä mitään Fazerin tai vastaavan tehdastuotetta.
Kyse ei ole mistään uuden ihannoinnista, vaan 10 asuinvuoden aikana kertyneistä huomioista.
Jotkut asiat ovat Suomessa paremmin, ruoka-asiat monessa suhteessa huonommin. Syinä mm. se lyhyt kasvukausi, kaupan- ja elintarvikealojen monopolit ja se, ettei Suomessa vieläkään oikein arvosteta kunnon ruokaa, vaan ruokailu on pakollinen ja mieluusti mahdollisimman nopea energiantankkaushetki.
Tämä asia kannattaa ensin myöntää itselleen, jotta voi yrittää parantaa asioita.
t: Etelä-Ranskassa asuva nro 39
[/quote]Vittu mitä paskaa. Juuri eilen kerrottiin että Ranskassa luomutilojenkin pitää myrkyttää plantaasinsa kun tautipaine on koko maassa niin kova. Voi vaan kuvitella paljonko myrkkyjä ruuttaavat ei-luomuun.
Ja vaikka sä tunnet sun maajussin niin kaikki 40 miljoonaa ranskalaista ei tunne. On Suomessakin ihmisiä jotka tuntee maajussin
[/quote]
Sullahan on raivo pinnassa. Hengitä nyt syvään, eivät nämä niin vakavia asioita ole. Vai onko sulla tässä asiassa joku oma lehmä ojassa?
Saisinko linkin tuohon, että "luomutilojen pitää myrkyttää plantaasinsa"? Vai puhutko siitä taannoisesta Hesarin uutisessa, jossa viinituottajaa uhkaa luomumerkin menetys, kun hallinto vaatii myrkyttämään tuholaisia vastaan? Ranskalaisten pitää luomumerkin saadakseen täyttää ihan samat edellytykset kuin suomalaistenkin tuottajien, sitä se EU-teettää. Mutta koska kyse on ulkomaalaisista ja vain Suomesta saa puhdasta ruokaa, niin pakkohan niiden ulkomaanelävien on ruiskutella salaa yöllä tomaatteihinsa vähintään jotain säilöntäaineita?
Kerroin, että tunnen tuottajani, koska siksi tiedän, että ranskalaiset maajussit ovat ammattiylpeää väkeä, joille hyvä tuote on sydämen asia. Tuotanto on ainakin mun asuinseuduilla pienempää ja vähemmän tehdasmaista kuin Suomessa. keskimäärin. Tämä luonnollisesti ei ole ranskalaistuottajien ansio tai suomalaistuottajien syy, vaan siihen on vaikuttanut yleisempi yhteiskuntapolitiikka ja se EU:kin.
[/quote] Giboulot argues that even Pyrevert, a pesticide based on an extract from dried chrysanthemum flowers and the one pesticide that organic farmers could use against the cicadelle without losing their label, had undesirable side effects.http://www.theguardian.com/world/2014/feb/23/french-organic-winemaker-prison-pesticide
[/quote]
Kuten sanoin, ranskalaiset viljelijät ovat ammattiylpeää väkeä. Kyseinen tuottaja on saanut paljon tukea, sillä ranskalaiset ovat mielellään pienen puolella, isoja (valtiota tai EU:ta) vastaan. Ranskan luomu on kuitenkin ihan sama asia kuin Suomen luomu, kiitos EU:n. Jos tämä uutinen pelottaa, niin toki voit vältellä ranskalaisia luomumerkin saaneita viinejä.
Pieni vinkki kuitenkin: biodynaamisyys ei tarkoita luomua. Eli torjunta-aine, jota kyseinen tyyppi vastustaa, täyttää luomun vaatimukset, mutta ei biodynaamisuutta.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 10:44"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 09:17"]
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 00:36"]oli uramamma tai ei, soppaa tai uuniruokaa voi valmistaa vaikka kolmeksi päiväksi ja siten vähentää einestä 75%. jos viitsii, eikä halua olla laiska einesmamma. joka päivä ei ole pakko kokata tuorepastaa jonka on itse leiponut vaikkei käyttäisi eineksiä.
[/quote]
Meillä ei juurikaan käytetä eineksiä ja teen joka päivä ruokaa. Ihmettelen kuitenkin että jossain perheissä voidaan syödä 3 päivää samaa ruokaa. Meillä ei kenellekään kelpaisi kun olemme tottuneet siihen että joka päivälle on uusi tuore ruoka lisukkeineen.
Toiseksi meillä ei riitä uunin koko valmistaa 3 päivän ruokaa kerrallaan, siinä vaiheessa tulisi myös jääkaapin koko vastaan vaikka onkin täyskorkea. Meitä 2+3 ja esim. uuniruokia menee koko iso vuoka kerralla, perunamuusiin menee melkein 2kg perunoita yhdelle aterialle, keittoa menee n. 4 litraa jne.
Tuollainen ehdotus toimii ehkä jos on pieni ja vähäruokainen perhe.
[/quote]
Meillä on 4 hengen suuriruokainen perhe ja aina on toiminut. Kattilani ovat 7 litraisia ja uunivuokia löytyy varmaan 10 kpl, joten miksi ihmeessä en pystyisi tekemään kolmen päivän ruokia kerralla?
Keittoa teen yleensä kaksi 7 litran kattilaa täyteen. Laatikkoruokia yleensä 4 laatikkoa kerrallaan. Ja niin edelleen.
Osta lisää astioita, jos siitä on kiinni.
[/quote]
Ok, mutta tykkäättekö syödä kolme päivää putkeen samaa ruokaa? Siis ihan oikeasti? Jos tykkäätte, mikäs siinä. Voin jättää isommat kattilat ostamatta, koska me emme ikinä söisi noin, ajatuskin on jotenkin vähän yököttävä.
Sen verran kulinaristia minussa on (vaikka ei paljoa olekaan) että joku ruoka kolmatta päivää putkeen ei ole kyllä enää muuta kuin sitä syömistä elääkseen. Se on tietenkin tärkeintä, mutta Suomessa tämä uskonto vaan tuntuu jotenkin melko tavalliselta ja ahdistavalta: Mitä enemmän, mitä halvemmalla, mitä taloudellisemmin, sen parempi.
[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 10:24"]
[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 22:49"]
[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 22:25"]
Vai että pastöroimatonta maitoa. Let's face the truth, ette te edes tiedä, mistä siinä prosessissa on kyse. Vielä vähemmän tiedätte sen vaikutuksista yhtään mihinkään. Täydellisen tietämättömyyden suomalla kompetenssilla kiihkoilette Vauva-palstoilla ja uskotte, että joku Valion maito on jotenkin viallista, sisältää mielenhallintakemikaaleja ja siitä tulee kaiken lisäksi masu pipiksi. Usko on ihmeellinen asia, kuulemma siirtää vuoriakin. Miksei sitten saisi paskaakin lentämään?
Vuosisatojen ajan ihmisiä on pikkuhiljaa onnistuttu kampeamaan taikauskosta kohti modernistista tieteeseen perustuvaa ajattelua. Nyt osa on näemmä siirtynyt takaisin keskiajalle talismaanejansa hieromaan.
[/quote]
Juon ja perheenikin juo pastöroimatonta maitoa siksi, että se on parempaa ja halvempaa kuin kaupassa myytävä pastöroitu, en minkään uskonnon tai taikauskon takia. Muitten puolesta en vastaa. Terveisin 10.
[/quote]
Sinä voit ihan rauhassa leikkiä terveydelläsi juomalla vaarallista, bakteeripitoista pästoroimatonta maitoa, mutta älä jaa täällä virheellistä tietoa.
Pästoroinnilla ei ole mitään tekemistä vatsavaivojen kanssa. Oireet aiheuttaa HOMOGENOINTI eli maitorasvojen keinotekoinen pilkkominen tasakokoisiin osiin. Tätä ei muissa maissa harrasteta.
Pästorointi sen sijaan on käytössä kaikissa maissa. Pästoroinnilla tuhotaan haitalliset bakteerit, kuten tappava EHEC, maidosta. Suomessakin kaltaisia tinkimaitohörhöjä on kuollut raakamaidon aiheuttamaan EHEC-infektioon.
Ottaisit selvää asioista. Luomumaitokin pästoroidaan, mutta EI homogenoida!
Eikä kannata leikkiä lasten hengellä, vaikka omallasi leikkisitkin:
http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/uutinen?id=31034
[/quote]
Tarkoitin tällä "parempaa" sitä, että se maistuu paremmalta, en mitään terveysnäkökohtia. Enkä myöskään tuputtanut omaa käsitystäni kellekään, alleviivasin sanomaani vielä, että vastaan vain omasta puolestani. Tunnen kymmeniä ihmisiä, jotka juovat tilamaitoa ja ovat pysyneet terveinä. Ja loppuvinkki vielä: ennenkuin rupeat besserwisseröimään, opettele kirjoittamaan pastörointi :)
Luuleeko ihmiset yleisesti, että tavallisissa suomalaisissa navetoissa on juuri tuollaista kuin Kuralan kylämäessä josta se ehec tuli? Viitaten tohon thl:n juttuun.
Välimeren maissa suurin osa äideistä taitaa olla kotiäitejä. Kun vertaat sellaisen henkilön ajankäyttöä äitiin jonka työaikana ja työmatkoihin uppoaa 10 tuntia päivässä niin ymmärrät miksi tarjolla on einestä.
Itse olen kotona ja on aikaa laittaa ruuat alusta alkaen itse, mutta en pystyisi samaan jos kävisin työssä kodin ulkopuolella.