Onko viehättävä vai ärsyttävä piirre ihmisessä, jos hän ei tiedä olevansa esim. hyvännäköinen?

Vierailija kirjoitti:

Ainiin, parempi olisi, että hehkuttaisi omaa ulkonäköään ja katselisi toisia nenänvartta pitkin?

Lakukissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainiin, parempi olisi, että hehkuttaisi omaa ulkonäköään ja katselisi toisia nenänvartta pitkin?

Miten nämä liittyvät toisiinsa?

Minun lapsuudenkodissa ei ollut näitä hyvännäköiseksi kehumisia. Jos oli rumahko, oli "Ei minkään näköinen" ja ruma oli "petolinnunperse" ja kaikki paremmannäköiset olivat "ihan tavallisen" näköisiä ja jos joku tiedosti olevansa kaunis niin se oli "ollakseen"

Joitain ei kiinnosta ulkonäkö, joillekin se ei merkitse, jotku on liian murheellisia hoksatakseen hyvännäköisyytensä, jotku hoksaa sen jossain tilanteessa mutta ei ymmärrä sen vaikutusta kaikissa tilanteissa

Vierailija kirjoitti:

Ainiin, parempi olisi, että hehkuttaisi omaa ulkonäköään ja katselisi toisia nenänvartta pitkin?

Miksi kuvittelet että jos en tuo itseäni esille, katselen sinua nenänvarttani pitkin?

Miksi tulkitset muita, sinusta ilmeisen hyvännäköisiä näin?

Lakukissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainiin, parempi olisi, että hehkuttaisi omaa ulkonäköään ja katselisi toisia nenänvartta pitkin?

Miksi kuvittelet että jos en tuo itseäni esille, katselen sinua nenänvarttani pitkin?

Miksi tulkitset muita, sinusta ilmeisen hyvännäköisiä näin?

Ei, en tarkoittanut viitata sinun aikaisempaan kommenttiisi, vaan ihmisiin, jotka ärsyyntyvät kauniista, joka on nöyrä. Olen kanssasi samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Minun lapsuudenkodissa ei ollut näitä hyvännäköiseksi kehumisia. Jos oli rumahko, oli "Ei minkään näköinen" ja ruma oli "petolinnunperse" ja kaikki paremmannäköiset olivat "ihan tavallisen" näköisiä ja jos joku tiedosti olevansa kaunis niin se oli "ollakseen"

Tavallinen ajatusmalli meillä suomalaisilla.

Vierailija kirjoitti:

Väkisin tulee teennäinen vaikutelma vaikka olisi miten nöyrä. Mikäli on oikeasti upea ulkonäöltään niin ei varmasti voi siitä enää aikuisiällä olla täysin tietämätön.

Olen eri mieltä tästä. Jotkut kauniit/hyvännäköiset eivät ole olleet kauniita lapsesta saakka, vaan ulkonäkö on kypsynyt vasta iän myötä. Tällaisessa tapauksessa voi olla vaikea päästä eroon nuoruudessa muodostuneesta ”ruman” identiteetistä. Myös kiusaaminen, perheolosuhteet, kasvatus, itsetunnon puute ja erilaiset mielenterveyden ongelmat vaikuttavat suuresti siihen miten ihminen kokee ja näkee itsensä. Jos on aina painettu maahan, on vaikea nähdä itsessään mitään hyvää ja esim masennus ja syömishäiriöt on sairauksia, joiden oirekuvaan kuuluu itsensä näkeminen erittäin negatiivisessa valossa. Kaikkea ei kannattaisi aina ensimmäisenä laittaa teennäisyyden tai k*sipäisyyden piikkiin.

Olin vielä teininä n.40kg ylipainoinen, finninaamainen ja huonoryhtinen rillipää. Koulukiusattu ulkonäköni vuoksi, ystäviä oli tasan yksi. Parikymppisenä laihdutin, iho kirkastui ja hankin piilarit. Muutos oli niin älytön, etteivät esim. pitkäaikaiset luokkakaverit tunnistaneet minua kadulla. Mutta enpä tiedostanut itsekään muutosta pitkiin aikoihin. En voinut ymmärtää, miksi komeat miehet pyörivät ympärilläni. En ollut varmastikaan kovin hyvää seuraa, kun ihastuin ja takerruin jokaiseen liiankin kovaa, kun kerran joku erehtyi katselemaan sellaista rumilusta.

Elämän varrella olen lihonut ja laihtunut muutaman kerran, viimeksi juuri nyt. Tuossa vaiheessa kestää aina hetken päästä sinuiksi uuden peilikuvan kanssa. Esim. nyt huomaan taas kääntäväni päitä, mutta en oikein osaa käyttäytyä kuin kaunis nainen, vaan jään mieluummin taustalle. Kuinka viehättävää se sitte on, en tiedä...

En varsinaisesti ole hyvännäköinen, mutta ihan kuitenkin. Nuorena vihasin itseäni. Olin varma, että olin maailman rumin, oksettavin ja inhottavin tyttö ja myöhemmin nainen. En pystynyt katsomaan itseäni peilistä yli vuosikymmeneen. Vasta lähempänä 30v aloin ymmärtää, että olenkin ihan ok, kun sain lisää itsevarmuutta ja positiivista huomiota miehiltä. Myös ikä sopii minulle ja tuo kasvojeni kaunista luustoa paremmin esiin. Nykyisin voin katsoa peiliin ja pitää itseäni joskus jopa nättinä. Silti minun on hyvin vaikea muodostaa realistista kuvaa omasta ulkonäöstäni. Varsinaisesti mitään negatiivista palautetta ulkonäöstäni en koskaan lapsena tai nuorena saanut.

Jos minulla on näin, varmasti myös aidosti kauniilla ihmisellä voi olla samanlaisia kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

En varsinaisesti ole hyvännäköinen, mutta ihan kuitenkin. Nuorena vihasin itseäni. Olin varma, että olin maailman rumin, oksettavin ja inhottavin tyttö ja myöhemmin nainen. En pystynyt katsomaan itseäni peilistä yli vuosikymmeneen. Vasta lähempänä 30v aloin ymmärtää, että olenkin ihan ok, kun sain lisää itsevarmuutta ja positiivista huomiota miehiltä. Myös ikä sopii minulle ja tuo kasvojeni kaunista luustoa paremmin esiin. Nykyisin voin katsoa peiliin ja pitää itseäni joskus jopa nättinä. Silti minun on hyvin vaikea muodostaa realistista kuvaa omasta ulkonäöstäni. Varsinaisesti mitään negatiivista palautetta ulkonäöstäni en koskaan lapsena tai nuorena saanut.

Jos minulla on näin, varmasti myös aidosti kauniilla ihmisellä voi olla samanlaisia kokemuksia.

Minulla on ihan sama kokemus. Olin koko nuoruusiän ojektiivisestikin tarkasteltuna todella ruma, pyöreä naama, hammasraudat, rasvoittuvat iho ja hiukset, finnejä, silmälasit, olemattomat rinnat. Näinä vuosina muodostin itselleni juurikin tuon edellä mainitun ruman identiteetin, vaikka kukaan ei minua koskaan kiusannutkaan, tai haukkunut ulkonäön takia sen enempää kuin muitakaan. Vasta lukioikäisenä tilanne alkoi muuttua paremmaksi, iho kirkastui, aloin käyttää piilareita, hampaat oli oiottu, opettelin meikkaamaan. Iän myötä kasvojen pyöreys hävisija löysin oman tyylini. Kolmekymppisenä ihmiset alkoivat jo spontaanisti kehua minun ulkonäköäni, on sanottu nätiksi, jopa kauniiksi, mikä tuntuu täysin hämmentävälle. Uskoisin olevani objektiivisesti arvioituna tavis + , plussa tulee huolitellusta ulkomuodosta, mutta on vaikea vieläkään yrittää vakuuttua siitä ajatuksesta, että olisin ihan ok-näköinen, enkä se teiniaikojen rumilus, jonka vieläkin itse näen peilistä. Voisin kuvitella, että kauniilla ihmisillä on samankaltaisia kokemuksia. Jotkut puhkeavat kukkaan vasta hiukan myöhemmin ja kiusaaminen ja huonot kokemukset jättävät aina jälkensä.

naisilla menee hermot jos mies on komeudestaan tietämätön ja miehet ihastuu naiseen jos hän on moinen.

Vierailija kirjoitti:

naisilla menee hermot jos mies on komeudestaan tietämätön ja miehet ihastuu naiseen jos hän on moinen.

Komeutensa liian hyvin tiedostava mies on sietämätön ja osa heistä myös käyttäytyy lailla m*lkun. Monet miehet nyt näkevät vain naisen ulkoisen kauneuden ja viis muusta, miten ilkeä tai omahyväinen nainen on.

Vierailija kirjoitti:

En varsinaisesti ole hyvännäköinen, mutta ihan kuitenkin. Nuorena vihasin itseäni. Olin varma, että olin maailman rumin, oksettavin ja inhottavin tyttö ja myöhemmin nainen. En pystynyt katsomaan itseäni peilistä yli vuosikymmeneen. Vasta lähempänä 30v aloin ymmärtää, että olenkin ihan ok, kun sain lisää itsevarmuutta ja positiivista huomiota miehiltä. Myös ikä sopii minulle ja tuo kasvojeni kaunista luustoa paremmin esiin. Nykyisin voin katsoa peiliin ja pitää itseäni joskus jopa nättinä. Silti minun on hyvin vaikea muodostaa realistista kuvaa omasta ulkonäöstäni. Varsinaisesti mitään negatiivista palautetta ulkonäöstäni en koskaan lapsena tai nuorena saanut.

Jos minulla on näin, varmasti myös aidosti kauniilla ihmisellä voi olla samanlaisia kokemuksia.

Niin. Muut sepittävät itselleen että kaunis katselee muita nenänvartta pitkin ja näin saavst syyn häntä kiusata. Vaikka kaunis toivoisi vain että hänet jätettäisi rauhaa.

.

No jaa. Kyllä mun mielestä itsevarmuus pukee niin naista kuin miestäkin. Sellainen ihminen, joka oikeasti on hyvännäköinen kyllä tietää sen. Harvemmin sitä aidosti ajattelee silloin että "oho ai olen hyvännäköinen, no kiitos, en tiennytkään". Jos näin ajattelee, ei ole se päänkääntäjä.

Lakukissa kirjoitti:

Miten tästäkin saa käännettyä jotain negatiivista.

Ei nöyryys ole valinta, sitä vaan on aidosti sellainen kuin on.

Teennäinen ihminen kuvittelee että kaiken voi aina valita. Jopa omsn persoonalliduuden.

Tästä päästään vaan johonkin narsistikeskustelukestoaiheeseen.

Hyvännäköinen ihminen voi olla itseensä tyytymätön, väsynyt, masentunut. Ei silloin koe oloaan hyvännäköiseksi, vaikka saattaa kuitenkin ulospäin olla ihan hyvännäköinen.

Vierailija kirjoitti:

Hyvännäköinen ihminen voi olla itseensä tyytymätön, väsynyt, masentunut. Ei silloin koe oloaan hyvännäköiseksi, vaikka saattaa kuitenkin ulospäin olla ihan hyvännäköinen.

Itsellä ilmeisesti lievä asperger - nuorena olin hieman outo.,,ja rumaksi haukuttu. Nyt 46v. Kun pukeudun fiksusti oman ikäiset miehet havaitsevat minut selvästi Positiivisessa valossa. Itseäni hämmentää, että ’tiedän’ vanhastaan olevani vastenmielisen näköinen, mutta fyysisesti näytänkin ihan Ok:ltä, Päättelin tästä, että kehonkuvan vääristymä. Tavallaan tuntuu siltä että objektiivisesti katsottuna näytän Ok:lta, mutta koska se olen minä, niin olenkin ruma.

Vähän aiheesta sivuraiteelle, itse olen ollut 12 vuotta koulukiusattu ulkonäön takia. Olen kasvoistani ihan järkyttävän ruma ja myös kotona on lytätty arvostelemalla vartaloani, aluksi alipainon vuoksi, sitten ylipainon. Koskaan en ole ollut hyvä. Minua on haukuttu eri eläinten nimillä ja minä en yhä tänä päivänäkään halua katsoa peiliin, olla valokuvissa tai saada huomiota.

Entisessä työpaikassa yksi duunikaveri selvitti puhelinnumeroni ja alkoi lähetellä viestejä "noin söpölle tytölle". En koskaan vastannut hänen viesteihinsä, livenä annoin kyllä palautetta että käytöksensä on todella asiatonta. Minun mielestäni kaikenlainen ulkonäön arvostelu on todella moukkamaista ja ahdistavaa - minä en mahda ulkoisille piirteilleni mitään. Se on myös loukkaavaa, että ihmisiä saisi arvostella, jos he eivät arvosteltavaksi asetu.