Mitä rehellistä työhösi liittyvää mielipidettä et voi sanoa ääneen?

Meillä on isossa fimassa surkeat pomot.

Terapeutti täällä. Lääkärit ja hoitajat usein traumatisoivat potilaita. Olen kuullut saman erityisesti synnytys puolella. Lääketieteessä, psykiatriassa ei ymmärretä juurikaan mikä potilasta oikeasti auttaisi. Psykologitkin usein täysin hukassa. Myös moni terapeutti hukassa. Kannattaa jaksaa etsiä apua kunnes saa sen joka toimii.

Vierailija kirjoitti:

Terapeutti täällä. Lääkärit ja hoitajat usein traumatisoivat potilaita. Olen kuullut saman erityisesti synnytys puolella. Lääketieteessä, psykiatriassa ei ymmärretä juurikaan mikä potilasta oikeasti auttaisi. Psykologitkin usein täysin hukassa. Myös moni terapeutti hukassa. Kannattaa jaksaa etsiä apua kunnes saa sen joka toimii.

Kun etsin itselleni terapeuttia niin tapasin yhden joka oli kyllä outo. Oli antamassa tutustumiskäynnillä jo diagnoosin. Ihan eri diagnoosi minkä vuoksi hakeuduin terapiaan. Jäi kyllä outo fiilis siitä terapeuttista.

Vierailija kirjoitti:

Nykyinen terveydenhuoltomalli on sadistinen ja ihmisarvoa alentava, kun aletaan tulla elämän loppupäähän. On palliatiivista hoitolinjausta, muttei jostain syystä eutanasiaa. Monisairaat vanhukset odottelevat kuolemaa laitoksissa päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Toivoa ei ole terveyden tai elämänlaadun kohenemisesta, ja mitä tähän jo valmiiksi epätoivoiseen ja tuskalliseen elämänvaiheeseen tarjoaa systeemi? Sen pitkittämistä äärimmilleen kuitenkin kehnoin resurssein toteutettuna.

Monet mummot ja papat ovat itkeneet olkaani vasten miten olisivat jo valmiita siirtymään ajasta ikuisuuteen. Kyse ei ole masennuksesta vaan ihan realismista kun elämä koostuu enää lähinnä kivuista, terveysvaivoista, rajallisesta autonomiasta, sängyssä tai pyörätuolissa kököttämisestä ja toisiaan toistavista laitospäivistä. Arvostus ja kaipuu jo elettyä elämää kohtaan on suuri, mutta tiedostetaan silti, että ne ajat ovat jo takana päin. Yritä siinä sitten hoitajana sopertaa, miten hyviä hetkiä ja päiviä on varmasti vielä jäljellä.

- Ikäihmisten tehostetun palveluasumisyksikön hoitaja

Täysin samaa mieltä. Nykypäivän vanhustenhoidon suurin kärsimyksenaiheuttaja on ihmisten liian pitkät elämät. Kiitos lääketieteelle, se parantaa monen ihmisen elämänlaatua, mutta lääkitysten pahin "sivuvaikutus" on se, että vanhukset elävät yli hyvinvointi-ikänsä. 

-Muistisairaan muistisairaus menee niin pitkälle, ettei edes pesuja saada tehtyä ilman 3 hoitajaa kahden pitäessä kiinni ja yhden pestessä, koska puhe ei enää mene perille eikä vanhus ymmärrä, mitä tehdään.

-Diabeettinen haava jalassa on kipeä hoitaa eikä muistisairas anna hoitaa sitä -> hoidetaan väkisin. Amputoida ei ainakaan vielä voi, koska vanhus ei ymmärtäisi jalattomuuttaan, heistä tulee usein "sängyn pohjalla huutajia". Jos amputoidaan, pitää sitoa tuoliin/vuoteeseen, koska vanhus ei ymmärrä, miksi jalka puuttuu. Proteesia ei enää oppisi käyttämään.

-Miettikää, kun vanhuksella on syöpäkivut JA muistisairaus. Ei suostu ottamaan lääkkeitä, tippaletkut revitään irti, sitomisesta hätääntyy lisää -> pelkkää hätää ja huutoa. 

-Vanhus ymmärtää tilanteensa, mutta joutuu tekemään tarpeensa vaippaan, koska pissaa/kakkaa syystä tai toisesta tulee koko ajan. Sydän käy kehnoksi, ei jaksa vessaan, vaikka autettaisiin. Vanhus tietää, että kuolema on lähellä, mutta minä joudun suostuttelemaan häntä ottamaan lääkkeensä, vaikka tiedän, että kuolema olisi lempeä noutaja tälle mummo- tai papparaukalle. 

Ihmiset kuvittelevat, että meillä hoitajilla ja lääkäreillä on joka vaivaan ja tilanteeseen jokin ratkaisu. Ei ole. Ei ihmisen kipua ja hätää saa loppuvaiheesta mitenkään pois. Joo, palliatiivinen sedaatio eli nukuttaminen loppuajaksi, mutta ei sitä saa kaikille ja eikö se ole lähes sama kuin eutanasia, mutta vie potilaspaikan?

Haluaisin, että elämästä edes jotenkuten nauttiville ikäihmisille olisi tarpeeksi kotihoitoa/laitospaikkoja, mutta resurssit menevät näiden hoitamiseen, joille elämä on yhtä kärsimystä ja jotka olisivat muutama vuosikymmen sitten kuolleet luonnollisesti. Toivoisin itselleni luonnollista vanhuutta, jossa pitkää elämää ei tavoiteltaisi hyvinvoinnin kustannuksella. Olen valmis vaikka barrikaadeille lähtemään, jotta saisin itselleni oikeasti arvokkaan lopun. 

t. terveyskeskussairaalan vuodeosaston sairaanhoitaja

Vierailija kirjoitti:

Tiedon_haku_taidot_on kirjoitti:

Asiakaspalvelukeskukset eivät olisi läheskään niin ruuhkaisia jos ihmiset osaisivat lukea nettisivuilta ohjeet (omassa työssä luen lähes sanasta sanaan suoraan asiakaspalvelusivuilta vastauksen - Kyllä ne sieltä löytyy!)

Kyse voi olla myäs epävarmuudesta, että on varmasti ymmärtänyt ohjeet. Itse kyllä luen, mutta valitettavasti haluan ns. ammattilaisen vielä varmistavan, että asia on juuri niin, niin kuin ymmärsin. Pahoittelen.

Hyvä että laitoit ns. sillä nämä aspa puheluihin vastaavat saattaa olla juuri firmana tulleita (vaihtuvuus suuri) ja hoitavat usean yrityksen linjoja, se ammattilainen laittaa ctrl +f ja lukee sen ihan saman kuin sinä luit, monesti ekaa kertaa....Olin nuorena suuren brändin aspassa, meille tuli tuettavaksi täysin uuden tuotteet ja teknologiat niin että maanantaina ilmoitettiin että torstaina alkaa. Kysyttiin, että missä tiedot? Sitten kun ihmiset alkoi soittamaan niin luettiin niille opaskirjaa. Palvelussa puheluita oli aina jonossa, ja jos ei ollut, sillä sekunnilla aukesi sähköposti käsiteltäväksi. Mitään aikaa ei kenelläkään ollut perehtyä mihinkään. Saatiin hu...rittelua, viikottain oli joku ottamassa yhteyttä ja potkimassa pois...Poisti kyllä kaiken uskon ihmisiin kun aspaa tekee.

Jotkut lapset ovat oikeasti jo hyvin pienenä mieleltään sairaita ja tekevät pahaa toisille puhtaasti nautinnosta ja koska se aiheuttaa heille iloa. Siinä on ihan selkeä ero huomattavissa ilman mitään psykologin koulutustakin, hakkaako joku lapsi hiekkalapiolla toista vain tietämättömyyttään vai koska se on hänestä hauskaa kun toista sattuu.

Normaali lapsi osaa hävetä käytöstään edes vähäsen ja ainakin muutamien toistojen jälkeen ei enää tee sitä, kun huomaa esim että ei oteta leikkiin mukaan jos käyttäytyy niin.

Lapsi joka puhtaasti nauttii toisen satuttamisesta ei häpeä aikuisen väliin tuloa millään tavalla, ei hätkähdä aikuisen moittimista, ei välitä millään tavalla mitä sanotaan. Ainoastaan katsoo virnuillen ja sellainen tietty katse silmissä. Sellainen "minä tiedän että et mahda minulle mitään" katse.

Tätä ei haluta myöntää koska lasta ei haluta nähdä pahana, se nähdään mahdottomuutena ja vaiheena joka kuuluu kaikkien kasvuun. Pojat on poikia jne. Vaikka oikeasti tiedetään että psykopaattisuus on nähtävissä jo lapsena ja jos siihen puututtaisiin ajoissa, sellaista käytöstä voitaisiin hillitä ja vähentää. Mutta siihen ei auta mikään soosoo sormen heristely vaan työskentely moniammatillisen työryhmän kanssa. Näihin ei kuitenkaan ikinä puututa kunnolla kun resursseja ei ole eikä tosiaan voida myöntää että (hyvin pieni prosentti) lapsista on oikeasti "pahoja".

Terveisin lastenhoitaja

Tuhansien ihmisten suojatyöpaikka.

Yliopisto.

Töissä on muutamia tyyppejä, jotka tietämättään huonontaa ilmapiiriä aivan järkyttävästi. On omituisia wa viestittelyjäkin ollut, kun tyypit ratkovat muiden työntekijöiden ongelmia. En koskaan sano eteenpäin kellekkään, kuinka huono ilmapiiri työpaikalla on. Isossa laitoksessa se on hyvin tiedossa ylemmällä taholla, mutta en koskaan kielisi itse. Pomokin on aivan hirveä, ei mitään henkilöstöjohtamistaitoja ja haluaisi tietää tyyliin kaikkien raha-asiat ja käyttää valtaansa aivan liikaa ja röyhkeästi. Joskus tulee mieleen hieman nämä Lähitapiola Pirkanmaan sotkut. (ei kuitenkaan se pulju)

Vierailija kirjoitti:

Jotkut lapset ovat oikeasti jo hyvin pienenä mieleltään sairaita ja tekevät pahaa toisille puhtaasti nautinnosta ja koska se aiheuttaa heille iloa. Siinä on ihan selkeä ero huomattavissa ilman mitään psykologin koulutustakin, hakkaako joku lapsi hiekkalapiolla toista vain tietämättömyyttään vai koska se on hänestä hauskaa kun toista sattuu.

Normaali lapsi osaa hävetä käytöstään edes vähäsen ja ainakin muutamien toistojen jälkeen ei enää tee sitä, kun huomaa esim että ei oteta leikkiin mukaan jos käyttäytyy niin.

Lapsi joka puhtaasti nauttii toisen satuttamisesta ei häpeä aikuisen väliin tuloa millään tavalla, ei hätkähdä aikuisen moittimista, ei välitä millään tavalla mitä sanotaan. Ainoastaan katsoo virnuillen ja sellainen tietty katse silmissä. Sellainen "minä tiedän että et mahda minulle mitään" katse.

Tätä ei haluta myöntää koska lasta ei haluta nähdä pahana, se nähdään mahdottomuutena ja vaiheena joka kuuluu kaikkien kasvuun. Pojat on poikia jne. Vaikka oikeasti tiedetään että psykopaattisuus on nähtävissä jo lapsena ja jos siihen puututtaisiin ajoissa, sellaista käytöstä voitaisiin hillitä ja vähentää. Mutta siihen ei auta mikään soosoo sormen heristely vaan työskentely moniammatillisen työryhmän kanssa. Näihin ei kuitenkaan ikinä puututa kunnolla kun resursseja ei ole eikä tosiaan voida myöntää että (hyvin pieni prosentti) lapsista on oikeasti "pahoja".

Terveisin lastenhoitaja

Tiedän yhden tällaisen lapsen. Oli oman lapsen ryhmässä. Teki pahoja asioita ja nautti toisten alistamisesta ja kiusaamisesta. Kerran huusin hänelle täysillä, taisi vähän pelästyä minua. Hoitajat vaan hymyilee. Olen nähnyt monta pahaa asiaa mitä teki. Vanhemmat kertovat, että lapsi on mennyt rikki hoidossa ja että lasta ei ymmärretä. Itse kuitenkin havaitsen hänessä pahuutta, mutta mahdollisesti myös vakavia nepsy-ongelmia. Hyvin arvaamaton ja paha lapsi. 

Että huomattavan suuri osa vanhoista kunnioitetuista kirjailijoista, taiteilijoista, muotoilijoista, arkkitehdeistä yms. jotka loivat suomalaisen designin ja muuta kulttuuria joskus 50- 70- luvuilla oli aivan järkyttäviä ihmisiä yksityiselämässä.

Heidän lapsistaan tuli erittäin rikkinäisiä ihmispoloja kroonisine mielenterveysongelmineen.

Vierailija kirjoitti:

Että huomattavan suuri osa vanhoista kunnioitetuista kirjailijoista, taiteilijoista, muotoilijoista, arkkitehdeistä yms. jotka loivat suomalaisen designin ja muuta kulttuuria joskus 50- 70- luvuilla oli aivan järkyttäviä ihmisiä yksityiselämässä.

Heidän lapsistaan tuli erittäin rikkinäisiä ihmispoloja kroonisine mielenterveysongelmineen.

Oletko psykiatri/psykologi joka on erikoistunut designereiden lasten mielenterveysongelmiin?

Vierailija kirjoitti:

Töissä on muutamia tyyppejä, jotka tietämättään huonontaa ilmapiiriä aivan järkyttävästi. On omituisia wa viestittelyjäkin ollut, kun tyypit ratkovat muiden työntekijöiden ongelmia. En koskaan sano eteenpäin kellekkään, kuinka huono ilmapiiri työpaikalla on. Isossa laitoksessa se on hyvin tiedossa ylemmällä taholla, mutta en koskaan kielisi itse. Pomokin on aivan hirveä, ei mitään henkilöstöjohtamistaitoja ja haluaisi tietää tyyliin kaikkien raha-asiat ja käyttää valtaansa aivan liikaa ja röyhkeästi. Joskus tulee mieleen hieman nämä Lähitapiola Pirkanmaan sotkut. (ei kuitenkaan se pulju)

Joo, ei tietenkään kannata sanoa työpaikkansa epäkohdista kenellekään siellä. Jokuhan voisi vaikka keksiä tehdäkin asialle jotain....

Kuntapuolen huoltotehtävissä päiväni kuluu pääsääntöisesti näin:

2 h ajan autolla erilaisia tavaroita paikasta toiseen

1 h erinäistä jutustelua työkavereiden tai asiakkaiden kanssa (sis osin työasioitakin)

1, 5 h lounas + kahvitauot

3,5 varsinaisia huoltotehtäviä sanan varsinaisessa merkityksessä

Noita verottaa myös se että yleensä perjantaisin liuetaan jo vähän aikasemmin.

Ikärasismi työpaikalla. Esimies aina nuorten työntekijöiden puolella. Vaikka he valehtelevat ja haukkuvat vanhaa työntekijää, esimies ei usko edes tilanteessa silminnäkijöitä, jotka puolustavat vanhaa työntekijää. Yhteiskunnassa halutaan, että ihmiset jatkaisivat pidempään työelämässä. Mutta ei pysty, tässä kiusaamiskulttuurissa.

Minä olen keski- ikäinen , joka joutui yt- neuvotteluissa irtisanotuksi. Ilmoittautessani te- toimistoon, heti tyrkytettiin lähihoitajan opiskeluja, työttömyystuella. Tyhmyyksissäni tartuin tarjoukseen ja opiskelin lähihoitajan ammatin, jota inhoan. En sovellu alalle, koska olen introvertti, en tykkää keskusteluista, lähikontaktista yms. Opiskelupaikassani painostettiin vanhuspuolelle. Teen työtä, jota inhoan. Inhoan hoitotoimenpiteitä, pesuja, yms. sekä omaisia. En pidä vieraan ihmisen koskettelusta. En tiedä, miksi annoin aivopestä itseni alalle, miksi alalla ei ole tarkemmat seulat, vaan kaikki hyväksytään opiskelemaan. Tietenkin, koska alalla on niin kova työvoimapula, että kaikki otetaan sisään. Viis sopivuudesta. Jälkeenpäin ymmärrän, että en pystynyt ajattelemaan järkevästi, kun minut irtisanottiin pitkän urani jälkeen. Tartuin ensimmäiseen oljenkorteen, eikä minulla ollut siinä tilanteessa kykyä nähdä muita vaihtoehtoja. Nyt olen työttömänä, en kykene vanhushoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Sitä, että niin sanotun vaativan asiantuntijatyön pystyn hoitamaan vasemmalla kädellä ja siihen todellisuudessa kuluu 15-20 tuntia viikossa. Palkka suhteessa työn oikeaan vaativuuteen on aivan posketon.

Oma kokemukseni asinatuntijatyöstä on aivan toinen. Panee miettimään että joko olet armoton lintsari joka tekee vain bälttämättömät paperityöt, tai sitten olet joku tsuppari jolla on tällainen näkemys vaativasta asiantuntijatyöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä, että niin sanotun vaativan asiantuntijatyön pystyn hoitamaan vasemmalla kädellä ja siihen todellisuudessa kuluu 15-20 tuntia viikossa. Palkka suhteessa työn oikeaan vaativuuteen on aivan posketon.

Oma kokemukseni asinatuntijatyöstä on aivan toinen. Panee miettimään että joko olet armoton lintsari joka tekee vain bälttämättömät paperityöt, tai sitten olet joku tsuppari jolla on tällainen näkemys vaativasta asiantuntijatyöstä.

Riippuu varmaankin asiantuntijatyöstä. Tunnen useamman jotka pääsevät todella helpolla ja sitten taas on niitä jotka tekevät työtä melkein yötäpäivää.

Jos ihmisten ammateista pitää vetää johtopäätöksiä ja karkeita yleistyksiä, niin toimittajat on kaikista hankalin ja vittumaisin ihmisryhmä. Toimin vaativassa aspatyössä ja tämä on vuosien aikana tullut havaittua. Hiukan yllättävää, että tässä ryhmässä on todella paljon hankalia ihmisiä. Kovat luulot itsestä yhdistettynä siihen, että osataan hakea tietoa ja ottaa yhteyttä joka paikkaan, yhdistyy usein erittäin epämiellyttävältä tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että huomattavan suuri osa vanhoista kunnioitetuista kirjailijoista, taiteilijoista, muotoilijoista, arkkitehdeistä yms. jotka loivat suomalaisen designin ja muuta kulttuuria joskus 50- 70- luvuilla oli aivan järkyttäviä ihmisiä yksityiselämässä.

Heidän lapsistaan tuli erittäin rikkinäisiä ihmispoloja kroonisine mielenterveysongelmineen.

Oletko psykiatri/psykologi joka on erikoistunut designereiden lasten mielenterveysongelmiin?

Valitettavasti nerous on perheelle usein narsistista tyranniaa ja itsekeskeisyyttä. Jota ympäristö pönkittää koska ns nerot ovat/olivat poikkeusihmisiä. Lapset joutuivat sitten uhraamaan oman mielenterveytensä siinä sirkuksessa.

Hyvä että nykyään näistäkin voi puhua jo ääneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä, että niin sanotun vaativan asiantuntijatyön pystyn hoitamaan vasemmalla kädellä ja siihen todellisuudessa kuluu 15-20 tuntia viikossa. Palkka suhteessa työn oikeaan vaativuuteen on aivan posketon.

Oma kokemukseni asinatuntijatyöstä on aivan toinen. Panee miettimään että joko olet armoton lintsari joka tekee vain bälttämättömät paperityöt, tai sitten olet joku tsuppari jolla on tällainen näkemys vaativasta asiantuntijatyöstä.

Riippuu varmaankin asiantuntijatyöstä. Tunnen useamman jotka pääsevät todella helpolla ja sitten taas on niitä jotka tekevät työtä melkein yötäpäivää.

Tähän vaikuttaa ihmisen kyvykkyys, osa hommista on osalle tosi hankalia ja vaatii paljon, osa tekee nekin hommat "helpolla". Tein kollegan kanssa samaa hommaa, hänellä + 60 tuntia ylitöitä välillä. Teki työt mutta teki myös turhaa (esimerkiksi kansio kaikkea printaten ja sähköisesti), ei tarttunut toimeen vaan kaikkea mietittiin ja hoidettiin ja yleisesti varmisteltiin moninkertaisesti. Samoin jos ei osaa keskittyä vaan multitaskaa niin valmista ei tahdo tulla sitten lopulta mistään....