Lue keskustelun säännöt.
Lapseni kaverit eri yhteiskuntaluokkaa
13.11.2020 |
Olemme korkeasti koulutettuja ja sivistynyt perhe. Tyttäreni parhaiden kavereiden perheet ihan eri maailmasta: toisella vanhemmilla ei ole mitään koulutusta ja maleksivat tukien varassa kotona ja toisen yh-äiti läpeensä tatuoitu ym. baarimikko. En keksi mitään yhteistä juteltavaa kun joskus näemme ja pelkään, että tytär saa huonoja vaikutuksia. Mitä teen?
Kommentit (68)
Aika paljon riippuu myös lasten iästä. Pienten lasten kohdalla ei mielestäni ole mitään syytä rajoittaa lapsen kaveripiiriä pelkän sosioekonomisen statuksen perusteella.
Sen sijaan murkkuikäisenä vaikutteet tulee kaveripiiristä ja sillä on oikeasti merkitystä lapsen tulevaisuuteen. Kotioloista voi päätellä alkaako nuori todennäköisesti tupakoida, vetää alkoa tai huumeita vai ei. Jos oma lapseni pyörisi varhaisteininä lasten kanssa, joiden kotiolot arveluttavat, niin olisin huolissani. Itsenäistymiseen kuuluu kapinointi ja irtiotto omasta perheestä. Vanhempien vaikutusvalta on todella vähäinen murrosiässä ja nuoret kokevat paljon paineita olla samanlainen kuin muut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa panostaa lapsen harrastuksiin. Tapaa siellä sitten oikeanlaisia kavereita. Roska väen lapset eivät harrasta.
Kylläpä ap:ta nyt piestään kuin vierasta sikaa. Minusta on ihan ymmärrettävää, että lapsen ystäväpiiri huolettaa. Teini-ikäisillä kaverit ovat kaikkein vahvin viiteryhmä, ja monet nuoret menevät siihen opiskelupaikkaan tai lukioon, mihin kaveritkin menevät. Totta kai jokainen vanhempi haluaisi, että jos oma lapsi on hyvin menestynyt koulussa, hän yrittäisi opiskella niin pitkälle ja hyvin palkattuun ammattiin kuin mahdollista eikä menisi minnekään tarjoilijalinjalle kavereiden perässä.
Ymmärrän senkin, ettei kaikkien kanssa keksi jutun juurta. En minäkään keksi kaikkien lapseni kavereiden vanhempien kanssa juteltavaa, jos elämänpiirimme ovat tyystin erilaiset. Yhdenkin kaverin perhe on sellainen, ettei elämässä ole mitään muuta kuin hevoset. On omia elikoita, ravureita, lapset ratsastavat, käyvät kisoissa jne. Minä en ole koskaan pitänyt hevosista. Kun heidän suustaan ei tule mitään muuta kuin heppa sitä ja heppa tätä, minä olen vain hiljaa. Kerran yritin jutella yhdestä teatterinäytelmästä, jota olin menossa katsomaan työkavereiden kanssa ja jota oli kovasti kehuttu ylimaallisen hauskaksi, ja kysyä, olivatko nämä jo nähneet sen. Kävi ilmi, etteivät he ole eläissään teatterissa käyneet, oikein höröttivät asialle. Sen jälkeen olen vain kiinnostuneen näköisenä hymyillen kuunnellut heidän kaakkipuheitaan ja sanonut sopiviin välein aijaa ja jaaha ja voi hyvänen aika.
Kannattaa kasvattaa lapset omilla aivoillaan ajatteleviksi ja kas, jos ovat vähänkään fiksuja, niin eivät joudu vaikeuksiin tai vääriin porukoihin. Mun lapset hengaavat monenlaisten kavereiden kanssa, mutta ymmärtävät pysyä pois ongelmista. Heidän ei tarvitse typerehtiä näyttääkseen tai todistaakseen kellekään mitään. Rohkeutta heiltä löytyy kuitenkin vaikkapa hengailla erityisluokkalaisten kanssa, joita monet syrjivät.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kasvattaa lapset omilla aivoillaan ajatteleviksi ja kas, jos ovat vähänkään fiksuja, niin eivät joudu vaikeuksiin tai vääriin porukoihin. Mun lapset hengaavat monenlaisten kavereiden kanssa, mutta ymmärtävät pysyä pois ongelmista. Heidän ei tarvitse typerehtiä näyttääkseen tai todistaakseen kellekään mitään. Rohkeutta heiltä löytyy kuitenkin vaikkapa hengailla erityisluokkalaisten kanssa, joita monet syrjivät.
Sinä et tunne kaveripiirin voimaa.
Ystävälläni on neljä lasta. Kaikkia on kasvatettu ihan samojen periaatteiden mukaan ja kannustettu harrastamaan ja opiskelemaan ja käyttämään omia aivojaan. Silti yksi lapsista sortui kavereiden perässä narkkaamaan ja sillä tiellä nyt on. Kaksi jatkoi lukioon ja edelleen yliopistoon, neljäs valitsi hevoshoitajan ammatin, kun paras kaverikin valitsi. Aivoja olisi ollut kaikilla neljällä ja korkeastikoulutetut, täysipäiset, rakastavat vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käy keskustelu tyttäresi kanssa aiheesta. Ottakaa avuksi vaikkapa googlen haku, jonka kautta käytte läpi kansitakkien erilaiset mallistot, jotta hän oppii ensi kerralla etsiytymään vähän parempaan seuraan. Muistuta myös tyttöä, että häntä odottaa avioliitto oman säätynsä miehen kanssa. Ettei sitten mene ja ihastu vaikka johonkin m.muuttajaan. Toisaalta, jos sillä m.muuttajalla on valkoinen nelari ja iranilainen lääkäri-isä, niin eikun farsin kieltä suomenruotsalaisittain tavaamaan!
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä ap:ta nyt piestään kuin vierasta sikaa. Minusta on ihan ymmärrettävää, että lapsen ystäväpiiri huolettaa. Teini-ikäisillä kaverit ovat kaikkein vahvin viiteryhmä, ja monet nuoret menevät siihen opiskelupaikkaan tai lukioon, mihin kaveritkin menevät. Totta kai jokainen vanhempi haluaisi, että jos oma lapsi on hyvin menestynyt koulussa, hän yrittäisi opiskella niin pitkälle ja hyvin palkattuun ammattiin kuin mahdollista eikä menisi minnekään tarjoilijalinjalle kavereiden perässä.
Ymmärrän senkin, ettei kaikkien kanssa keksi jutun juurta. En minäkään keksi kaikkien lapseni kavereiden vanhempien kanssa juteltavaa, jos elämänpiirimme ovat tyystin erilaiset. Yhdenkin kaverin perhe on sellainen, ettei elämässä ole mitään muuta kuin hevoset. On omia elikoita, ravureita, lapset ratsastavat, käyvät kisoissa jne. Minä en ole koskaan pitänyt hevosista. Kun heidän suustaan ei tule mitään muuta kuin heppa sitä ja heppa tätä, minä olen vain hiljaa. Kerran yritin jutella yhdestä teatterinäytelmästä, jota olin menossa katsomaan työkavereiden kanssa ja jota oli kovasti kehuttu ylimaallisen hauskaksi, ja kysyä, olivatko nämä jo nähneet sen. Kävi ilmi, etteivät he ole eläissään teatterissa käyneet, oikein höröttivät asialle. Sen jälkeen olen vain kiinnostuneen näköisenä hymyillen kuunnellut heidän kaakkipuheitaan ja sanonut sopiviin välein aijaa ja jaaha ja voi hyvänen aika.
"... minnekään tarjoilijalinjalle. " kertoo kaiken olennaisen. Tarjoilijan ammatissa ei ole mitään pahaa, paitsi huono palkka ja hankalat työajat, mutta se ei ole tarjoilijan vika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä ap:ta nyt piestään kuin vierasta sikaa. Minusta on ihan ymmärrettävää, että lapsen ystäväpiiri huolettaa. Teini-ikäisillä kaverit ovat kaikkein vahvin viiteryhmä, ja monet nuoret menevät siihen opiskelupaikkaan tai lukioon, mihin kaveritkin menevät. Totta kai jokainen vanhempi haluaisi, että jos oma lapsi on hyvin menestynyt koulussa, hän yrittäisi opiskella niin pitkälle ja hyvin palkattuun ammattiin kuin mahdollista eikä menisi minnekään tarjoilijalinjalle kavereiden perässä.
Ymmärrän senkin, ettei kaikkien kanssa keksi jutun juurta. En minäkään keksi kaikkien lapseni kavereiden vanhempien kanssa juteltavaa, jos elämänpiirimme ovat tyystin erilaiset. Yhdenkin kaverin perhe on sellainen, ettei elämässä ole mitään muuta kuin hevoset. On omia elikoita, ravureita, lapset ratsastavat, käyvät kisoissa jne. Minä en ole koskaan pitänyt hevosista. Kun heidän suustaan ei tule mitään muuta kuin heppa sitä ja heppa tätä, minä olen vain hiljaa. Kerran yritin jutella yhdestä teatterinäytelmästä, jota olin menossa katsomaan työkavereiden kanssa ja jota oli kovasti kehuttu ylimaallisen hauskaksi, ja kysyä, olivatko nämä jo nähneet sen. Kävi ilmi, etteivät he ole eläissään teatterissa käyneet, oikein höröttivät asialle. Sen jälkeen olen vain kiinnostuneen näköisenä hymyillen kuunnellut heidän kaakkipuheitaan ja sanonut sopiviin välein aijaa ja jaaha ja voi hyvänen aika.
"... minnekään tarjoilijalinjalle. " kertoo kaiken olennaisen. Tarjoilijan ammatissa ei ole mitään pahaa, paitsi huono palkka ja hankalat työajat, mutta se ei ole tarjoilijan vika.
Niin, siinä on huono palkka ja hankalat työajat. Se kertoo kaiken olennaisen. Haluaisit kai sinäkin, että lapsesi saisi hyvää palkkaa ja hänellä olisi mukavat työajat?
Oikeasti kukaan korkeakoulutettu ei puhu ”amiksesta”. Jos ammattikoulutuksesta keskustellaan puhutaan esim. ammattialasta/ koulutuslinjasta. Koulutetut myös tietävät, että Suomessa ammattikoulutuksen valitseminen nuorisoasteella ei mitenkään sulje pois myöhempiä koulutusmahdollisuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti kukaan korkeakoulutettu ei puhu ”amiksesta”. Jos ammattikoulutuksesta keskustellaan puhutaan esim. ammattialasta/ koulutuslinjasta. Koulutetut myös tietävät, että Suomessa ammattikoulutuksen valitseminen nuorisoasteella ei mitenkään sulje pois myöhempiä koulutusmahdollisuuksia.
No joo, kyllä ammattikoulunkin kautta pääsee lukemaan vaikka tohtoriksi, mutta kyllä me akateemiset arvostamme lukiota ja sieltä saatua yleissivistystä (mitä ei voi hankkia mistään muualta). Joten arvostus ei ehkä sama ammattikoulun kautta menneille. Näin vaan on.
Vierailija kirjoitti:
Minua lapsena katsottiin nenänvartta pitkin kavereiden vanhempien toimesta, koska olin huonommin koulutetusta perheestä (yrittäjiä). Aistin ja näin sen jo reilusti alle 10-vuotiaana mutta en ihan ymmärtänyt mistä se johtuu. Monia törkeitäkin asioita tapahtui - esimerkiksi ostin omilla säästöilläni kaverilleni synttärilahjan ja hänen äitinsä nakkasi sen minulle mukaan lähtiessä koska heille ei kerätä mitään ”halpisroskaa”. Kaveri oli surullinen ja niin olin minäkin. Olin siis noin 7v. Tämän tarinan jaoin siksi, koska minulla ei ole lainkaan ymmärrystä AP:n kaltaisille junteille aikuisille, jotka eivät ymmärrä miten lapsiin pitää suhtautua, tulivat he sitten mistä tahansa. Minusta tuli dippainssi, tämä ystäväni taas työskentelee baarimikkona.. Ihmeellistä miten aikuinen ihmisen ajatusmaailma voi olla lapsia kohtaan noin ahdas?
Oliko kaverisi siis surullinen siitä lahjasta vai äitinsä käytöksestä? Miten hän reagoi nähdessään sinun antaman lahjan ensimmäistä kertaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä huoli, tyttösi on jo saanut jostakin huonoja vaikutteita, koska seurustelee moisten luuseriperheiden kakaroiden kanssa. Oletko kasvattanut lapsen huonosti, kun ei ole osannut valita kaltaistansa seuraa?
Nyt se pullo oitis pois ja nukkumaan, Hermanni!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä ap:ta nyt piestään kuin vierasta sikaa. Minusta on ihan ymmärrettävää, että lapsen ystäväpiiri huolettaa. Teini-ikäisillä kaverit ovat kaikkein vahvin viiteryhmä, ja monet nuoret menevät siihen opiskelupaikkaan tai lukioon, mihin kaveritkin menevät. Totta kai jokainen vanhempi haluaisi, että jos oma lapsi on hyvin menestynyt koulussa, hän yrittäisi opiskella niin pitkälle ja hyvin palkattuun ammattiin kuin mahdollista eikä menisi minnekään tarjoilijalinjalle kavereiden perässä.
Ymmärrän senkin, ettei kaikkien kanssa keksi jutun juurta. En minäkään keksi kaikkien lapseni kavereiden vanhempien kanssa juteltavaa, jos elämänpiirimme ovat tyystin erilaiset. Yhdenkin kaverin perhe on sellainen, ettei elämässä ole mitään muuta kuin hevoset. On omia elikoita, ravureita, lapset ratsastavat, käyvät kisoissa jne. Minä en ole koskaan pitänyt hevosista. Kun heidän suustaan ei tule mitään muuta kuin heppa sitä ja heppa tätä, minä olen vain hiljaa. Kerran yritin jutella yhdestä teatterinäytelmästä, jota olin menossa katsomaan työkavereiden kanssa ja jota oli kovasti kehuttu ylimaallisen hauskaksi, ja kysyä, olivatko nämä jo nähneet sen. Kävi ilmi, etteivät he ole eläissään teatterissa käyneet, oikein höröttivät asialle. Sen jälkeen olen vain kiinnostuneen näköisenä hymyillen kuunnellut heidän kaakkipuheitaan ja sanonut sopiviin välein aijaa ja jaaha ja voi hyvänen aika.
"... minnekään tarjoilijalinjalle. " kertoo kaiken olennaisen. Tarjoilijan ammatissa ei ole mitään pahaa, paitsi huono palkka ja hankalat työajat, mutta se ei ole tarjoilijan vika.
Niin, siinä on huono palkka ja hankalat työajat. Se kertoo kaiken olennaisen. Haluaisit kai sinäkin, että lapsesi saisi hyvää palkkaa ja hänellä olisi mukavat työajat?
Haluaisin ennen kaikkea, että lapseni on onnellinen, vaikka sitten halveksimassasi tarjoilijan ammatissa niin halutessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä ap:ta nyt piestään kuin vierasta sikaa. Minusta on ihan ymmärrettävää, että lapsen ystäväpiiri huolettaa. Teini-ikäisillä kaverit ovat kaikkein vahvin viiteryhmä, ja monet nuoret menevät siihen opiskelupaikkaan tai lukioon, mihin kaveritkin menevät. Totta kai jokainen vanhempi haluaisi, että jos oma lapsi on hyvin menestynyt koulussa, hän yrittäisi opiskella niin pitkälle ja hyvin palkattuun ammattiin kuin mahdollista eikä menisi minnekään tarjoilijalinjalle kavereiden perässä.
Ymmärrän senkin, ettei kaikkien kanssa keksi jutun juurta. En minäkään keksi kaikkien lapseni kavereiden vanhempien kanssa juteltavaa, jos elämänpiirimme ovat tyystin erilaiset. Yhdenkin kaverin perhe on sellainen, ettei elämässä ole mitään muuta kuin hevoset. On omia elikoita, ravureita, lapset ratsastavat, käyvät kisoissa jne. Minä en ole koskaan pitänyt hevosista. Kun heidän suustaan ei tule mitään muuta kuin heppa sitä ja heppa tätä, minä olen vain hiljaa. Kerran yritin jutella yhdestä teatterinäytelmästä, jota olin menossa katsomaan työkavereiden kanssa ja jota oli kovasti kehuttu ylimaallisen hauskaksi, ja kysyä, olivatko nämä jo nähneet sen. Kävi ilmi, etteivät he ole eläissään teatterissa käyneet, oikein höröttivät asialle. Sen jälkeen olen vain kiinnostuneen näköisenä hymyillen kuunnellut heidän kaakkipuheitaan ja sanonut sopiviin välein aijaa ja jaaha ja voi hyvänen aika.
"... minnekään tarjoilijalinjalle. " kertoo kaiken olennaisen. Tarjoilijan ammatissa ei ole mitään pahaa, paitsi huono palkka ja hankalat työajat, mutta se ei ole tarjoilijan vika.
Niin, siinä on huono palkka ja hankalat työajat. Se kertoo kaiken olennaisen. Haluaisit kai sinäkin, että lapsesi saisi hyvää palkkaa ja hänellä olisi mukavat työajat?
Työskentelin yhden kesän tarjoilijana, ja välillä muulloinkin. Minusta työajat olivat kivat. Peruskoulun opettajana välillä muistelen niitä aikoja sekä ilta- ja viikonlopputyön lisiä.
En ole koskaan antanut mitään painoa ihmisen yhteiskuntaluokalle, ihminen on tärkein. Elämässäni on huikeita tyyppejä, olen siitä todella kiitollinen.
No sitten juttelet säästä. Mulla on työakaverinakin nuori mies, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä, ei edes kieli ole yhteinen - puhun kyllä hänen kieliään, mutta en ole kovin kielitaitoinen. Joskus ollaan kahvitauolla pienessä firmassa niin ettei ole muita, kun toiset on työmailla tai muuten pois. Kumpikin selaa puhelintaan.
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon riippuu myös lasten iästä. Pienten lasten kohdalla ei mielestäni ole mitään syytä rajoittaa lapsen kaveripiiriä pelkän sosioekonomisen statuksen perusteella.
Sen sijaan murkkuikäisenä vaikutteet tulee kaveripiiristä ja sillä on oikeasti merkitystä lapsen tulevaisuuteen. Kotioloista voi päätellä alkaako nuori todennäköisesti tupakoida, vetää alkoa tai huumeita vai ei. Jos oma lapseni pyörisi varhaisteininä lasten kanssa, joiden kotiolot arveluttavat, niin olisin huolissani. Itsenäistymiseen kuuluu kapinointi ja irtiotto omasta perheestä. Vanhempien vaikutusvalta on todella vähäinen murrosiässä ja nuoret kokevat paljon paineita olla samanlainen kuin muut.
Tähän sellainen näkökulma, että kaverini äiti oli onnellinen, kun minä olin hänen paras kaverinsa ja vein ns hyville teille. En ole mistään rikkaasta perheestä, mutta muistutanpa tapaus Heinoista jälleen kerran. Olen tavallisesta duunariperheestä, jossa välitettiin ja kasvatettiin. Kaverillani oli oppimisvaikeuksia. Autoin hänet jopa ammattikoulun läpi antamalla tukiopetusta ja hän oli lopulta ainoa luokaltaan, joka sai heti oman alan työn.
Ap jos ongelmasi on se ettet keksi mitään puhumista kavereiden vanhempien kanssa niin miten olisi juttelu lasten koulunkäynnistä? Minusta kuulostaa hassulta jos koet ongelmaksi sen ettei ole yhteistä noiden vanhempien kanssa. Sen ymmärtäisin ongelmaksi jos nuo vanhemmat narkkareita tai rappio alkoholisteja ym.
Meillä esikoinen lukiossa mutta hengailee vapaa-aikansa amiksessa olevien kavereiden kanssa. Sopii oikein hyvin meille vanhemmille. Nimittäin nämä amiskaverit tekevät paljon töitä, eivät polta/ryyppää. Ovat kiinnostuneita samanlaisista asioista kuin meidän esikoinen (autot ym koneet). Eli oikein sopivaa seuraa esikoiselle.
Meillä tytöllä yksi todella hyvä kaveri. Tämän kaverin kaikki isommat sisarukset polttavat tupakkaa ja taitaa alkoholikin maistua. Silti emme mitenkään estele tyttöjä olemasta yhdessä. Onneksi viettävät paljon aikaa meillä. Sen verran olen seurannut tämän kaksikon yhteisiä touhuja että tiedän oman tyttöni olevan se ”johtaja”. Siis luonnostaan menee niin että tämä toinen tyttö seuraa enemmän mukana. Eli toivon että tämä toinen tyttö seuraisi ennemminkin meidän tyttöä ja oppisi meillä että ettei kannata aloittaa tupakoimaan ym. Ja oma tyttöni on aika jääräpäinen ja uskon että häneen ei kaveripaine vaikuta aivan hirveästi. Siis tottakai vaikuttaa mutta osaa myös ajatella omilla aivoilla ja tehdä omia harkittuja päätöksiä.
Eli luotan nuoreeni. Eiköhän hän osaa itse valita kaverit joiden seurassa viihtyy. Se viihdynkö minä hänen kavereidensa vanhempien seurassa ei ole mitenkään merkittävä asia. Tai oikeastaan se on vain minun ongelmani ei tyttäreni.
Kannattaa sitten varmaan muuttaa Westendiin, Haukilahteen, Kauniaisiin tai Länsi-Pakilaan, jos asia noin paljon huolettaa. Varmaan sellainen toisi niin ison itsetuntoboostinkin, ettei tarvitsisi mielen enää askarrella näin pinnallisten asioiden parissa.