Lue keskustelun säännöt.
Uusi lapseton sukupolvi eli "aikuiset lapset"
09.03.2014 |
Kuulin radiosta, että nykyiset kolmekymppiset eivät tee lapsia laman takia. Aloin miettimään ystäväpiiriäni ja totta tosiaan, saatoin heti nimetä kymmenisen n. 35-vuotiasta ystävääni, joilla ei ole lapsia eikä tule. Ja kyse ei ole lamasta vaan uudesta elämäntyylistä, johon lapsia ei haluta. On totuttu nauttimaan kulttuurista, matkustelusta, urheilusta ja raukeasta elämästä noin yleensä eikä haluja ole tästä luopumiseen.
Ihan fine minulle, jokainen tyylillään ja uskon silti että lama ei ole syynä kolmikymppisten lapsettomuudelle.
Jäin kuitenkin miettimään, miten tämä uudenlainen, lapsettomien sukupolvi vaikuttaa yhteiskuntaan vanhetessaan?
Yksikin lapsi perheessä opettaa ihmiselle epäitsekyyttä ja luopumista omista tarpeista tai niiden siirtämistä hetkeksi syrjään, joustavuutta. Toinen lapsi perheessä opettaa vanhemmalle tai ihmiselle yksinkertaisesti elämää, suvaitsevuutta ja suhteellisuutta. Kun minulla oli vasta yksi lapsi, elin kuin hän olisi ollut koko maailman keskipiste ja suojelin leijonaemon lailla eritysesti toisten lasten satuttamiselta ja mielipahalta. Toisen synnyttyä ja erotuomarin roolia harjoitellessani keskinäisten pureskelujen estämiseksi tai sanktioimiseksi opin, että vahinkoja sattuu pienten lasten kanssa ja ei ole maailmanloppu jos naapurin 1v kopsauttaa hiekkamuotilla päähän, omista puhumattakaan. Kolmannen lapsen uskon opettavan vielä sen, että jokaisella on täysin erilainen luonne, että kolikolla on kolme puolta eikä vai joko tai.
Mielestäni lapset kasvattavat ihmisestä aikuisen. Lapsettoman elämän valinneet ystäväni jollakin tapaa jatkavat sitä parikymppisen elämää, kasvamatta, näitä yhtieskunnallisesti tärkeitä taitoja oppimatta. Ja mitä siitä seuraa yhteiskunnalle? Joustamattomuutta loppujen lopuksi, luulisin.
Jo nyt saa lukea kuinka lapsen itku julkisessa kulkuvälineessä, lentokoneessa, häiritsee joustamatonta kanssamatkustajaa, jolle jo koko kulkuväline pitäisi olla jollakin tapaa enemmän kokemus tai elämys kuin kulkuväline. Jos matkustan ilman lapsia en 1. kuule koko lapsen itkua kun ei ole oma 2. sympatisoin sitä äitiä, sillä muistan millaista oli matkustaa itkevän lapsen kanssa. Samoin lapsivapaat hotellit jne alkavat tekemään tuloaan. Lapseton naapuri valittaa pienen lapsen kuuluvasta äänestä rappukäytävässä kun kuiskaaminen ei vielä onnistu.
Hämmästelen kasvavaa joustamattomuutta esim. lapsia kohtaan. Eletään siinä omassa kuplassa, oman navan ympärillä, omien ehtojen mukaan ja jo vaaditaan muilta sopeutumista niihin omiin ehtoihin, vaikka yhteiskunnassa asiat yleensä menee toisinpäin. Lapsihan tässä on jokainen ollut ja on varmaan itsekin tullut itkettyämielipahasta, juostua, naurettua, puhuttua, harjoteltua sosiaalista kanssakäymistä jne.
Asiaa pohdittuani uskon uudentyyppisen sukupolven, "aikuisten lasten", mahdollisesti lisäävän yhteiskunnan joustamattomuutta sekä suvaitsemattomuutta. En tiedä mihin se pitkällä tähtäimellä johtaa saati globaalimmassa mittakaavassa. Toivottavasti olen väärässä!
Vietetään kaikki tänään suvaitseva päivä, huolimatta valinnoistamme!
Kommentit (128)
[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 09:42"]
Tässä on tosielämästä kaksi tapausta
a. perheellinen nainen keski-iässä. Herää ja huomaa yhtäkkiä, että lapset on maailmalla ja uhrasi itsensä aivan turhaan. Mies lähtee, kun nainen eli vain lapsilleen. Elää katkeroituneena yksin ja suree elämätöntä elämää ja katuu, kun teki lapsia ja jätti miehen huomioimatta ja ei elänyt omaa elämäänsä, eikä edennyt urallaan.
b. vela, joka herää keski-iässä. On edennyt urallaan, parisuhde on säilynyt tuoreena ja jännittävänä. Elämässään on saanut kokea paljon ja matkustella ja hemmotella itseään. On ollut aikaa kehittyä ihmisenä ja opiskella ihmistuntemusta ja etsiä sisäisiä voimavarojaan. Hän huokaisee miehensä kanssa, kuinka onnellinen on, kun ei ole väsynyt vuosien yövalvomisista ja kroppa on hyvässä kunnossa, kun raskaudet eivät ole sitä pilanneet ja rikkoneet. Yhdessä he miettivät, mitä kivaa vielä voisi elämässään tehdä.
Ja tämä on totisinta totta tosielämässä
[/quote]
Ja sitten c) Esim. minä, 3 lapsen äiti. On edennyt urallaan, parisuhde on säilynyt tuoreena ja jännittävänä. Elämässään on saanut kokea paljon ja matkustella ja hemmotella itseään. On ollut aikaa kehittyä ihmisenä ja opiskella ihmistuntemusta ja etsiä sisäisiä voimavarojaan. Hän huokaisee miehensä kanssa, kuinka onnellinen on, kun yövalvomiset on jo takanapäin ja lapset kasvatettu kunnon kansalaisiksi. Kroppa on yhtä hyvässä kunnossa, jollei paremmassakin kuin ennen raskauksia. Yhdessä he miettivät, mitä kivaa vielä voisi elämässään tehdä, sekä lasten kanssa että ihan kahdestaan.
Ihan tosielämää, usko tai älä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minulla on 2 lasta & kävin juuri rymyämässä kaveriporukalla kolmen päivän risteilyllä. ilman niitä lapsia. en ymmärrä, miksi oletetaan että lasten tekeminen tarkoittaa kaikesta kivasta luopumista ? olen edellleen minä, osaan pitää hauskaa ja pidänkin aika ajoin vaikka olen myös Äiti
[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 17:39"]
minulla on 2 lasta & kävin juuri rymyämässä kaveriporukalla kolmen päivän risteilyllä. ilman niitä lapsia. en ymmärrä, miksi oletetaan että lasten tekeminen tarkoittaa kaikesta kivasta luopumista ? olen edellleen minä, osaan pitää hauskaa ja pidänkin aika ajoin vaikka olen myös Äiti
[/quote]
Jos hauskanpito tarkoittaa risteilyä kerran vuodessa, niin ei kai se estäkään.
Itse teen joka viikko ellen suorastaan joka päivä asioita, jotka eivät onnistuisi, jos minulla olisi lapsia. En ole tästä hyvästäni myöskään luopumaan.
No olipas muka hienoksi tekstiksti naamioitu, mutta kuitenkin niin perinteinen ja säälittävä lapsettomien ihmisten haukkumisviesti jo tuo ketjun aloituspostaus.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 13:47"]
Itse olen reilu kolmekymppinen lapseton. Työskentelen lasten parissa. En oikein ymmärrä tätä lapselliset vs. lapsettomat vastakkainasettelua. Eikö se ole hyvä, että ne jotka eivät lapsia halua ei niitä tee ja ne, jotka haluavat niitä tekevät?
[/quote]
Jaahas, täällä onkin käynyt kuhina ja keskustelun sävy mennyt sinne minne av-lla yleensä. Tarkoitus ei ollut tehdä vastaanasettelua lapsettomat vs. lapselliset vaan aamukahvin lomassa pohdin sitä, miten yhtieskuntarakenteen muutos heijastuu asenteisiin sekä mielipiteisiin. Aiheeni ei siis käsitellyt maapallon kansoitusta eikä sitä kannattaako lapsia hankkia vai ei. Pahoittelut jos ilmaisin asiani epäselvästi eikä aihe ollut loppuun harkittu tai muotoiltu. Lapsettomien ratkaisuja vastaan minulla ei ehdottomasti ole mitään enkä voi kenenkään ratkaisuja arvottaa.
Mukavaa lukea muutama erittäin hyvä pohdinta sukupolvien välisten yhteyksien katkeamisesta - jotain tämänkaltaista ajatusta keskustelulta hain!
Lastensaannin myötä olen itse saanut joustavuutta, jota en tiennyt edes olevan olemassa. Näin kohdallani.
Lisäys: lapsettomat ystäväni ovat kaikki korkeasti koulutettuja ja vakitöissä. Varmasti on kolmekymppisiä, jotka eivät huonon taloustilanteen takia voi tehdä lapsia, keskityinkin nyt tähän hieman erilaiseen, uuteen ilmiöön.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitään työvoimapulaa ei tule kuin korkeintaan hoitoalalle kun vanhuksia alkaa olla hieman liikaa. Muutoin ei ole mitään pohjaa väitteelle että lapsia tarvittaisiin jonkin mystisen työvoimapulan paikkaamiseksi. Vielä vähemmän tarvitaan luku- ja kirjoitustaidottomia kamelipaimenia sen työvoimapulan paikkaamiseksi.
En lukenut vastauksia. Tietysti maailman sivu on ollut ihmisiä, jotka eivät ole lapsia halunneetkaan, mutta tuntuu, että se on nykyisin yhä yleisempää. En tiedä, onko sitten todellisuudessa näin? Toisaalta ennen niitä lapsia on "vain tullut", halusi tai ei. Kirjallisuudesta ainakin voi lukea kuvauksia tulevan äidin pettymyksestä, kun tajuaa, että lapsi on tuloillaan. Nykyisin tuolla tavalla ajatteleva leimattaisiin hirviöksi, koska "vasta äitiys tekee naisen". Lähipiirissä on pitkään yhdessä olleita pariskuntia, joilla ei ole lapsia, ja vaikka ovat mukavia ihmisiä, sellaisen tietynlaisen itsekkyyden aistii. Tai en tiedä, miksi sitä pitäisi sanoa, mutta jos rakastaa toista niin, että voisi antaa henkensä toisen puolesta ja ennen kaikkea ihan käytännössä joutuu päivästä ja vuodesta toiseen tinkimään omista tarpeistaan toisen takia, niin kyllähän se jälkensä jättää. Tuntuu ihan loogiselta. Tietysti se ei poissulje sitä, etteikö lapseton voisi olla hyvinkin empaattinen ja epäitsekäs, mutta on todella kiintoisaa ajatella, miten laajamittaisempi lapsettomuus vaikuttaisi yhteiskunnan henkiseen ilmapiiriin.
Itsekkäimmillään ihminen tosin taitaa lapsuutensa jälkeen olla tuoreena äitinä, kyllä silloin tuntuu, että koko maailman pitäisi pyöriä oman lapsen ehdoilla. Tunne on minusta kuitenkin luonnollinen. Yleensä asenne siitä lientyy, ja jos lähtökohta olisi välinpitämättömämpi lasta kohtaan, lievittymisen jälkeen voitaisiin olla jo liian välinpitämättömiä!
[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 11:51"]
eli minun ja lapsieni pitäisi huolehtia vapaaehtoisesti lapsettomien vanhuudesta, muahaaa
[/quote]
Tässäkin oikein hieno esimerkki siitä, kuinka lasten saaminen tekee ihmisestä oikein enkelimäisen epäitsekkään!