Mitkä asiat ovat yllättäneet lapsiperheen arjessa?

Vierailija kirjoitti:

Se vähän yllätti että molemmat isovanhemmat toivoi lastenlapsia ja niin hössötti miten haluavat auttaa. Into loppui ristiäisiin.

Kummatkaan ei viitsi tavata, kertaakaan tässä 12v aikana mitä lapsia on ollut eivät ole hoitaneet lapsia, halunneet kyläillä lasten luona tai tehdä yhtään mitään lasten kanssa. Kerta vuoteen on nähty puoli tuntia, siinä kaikki. Ei mitään apua. Tukiverkottomia ollaan vaikka kahdet terveet eläkeläisisovanhemmat elossa.

Näin isovanhempana sanoisin että varmaankin syy on sinussa. Olet tehnyt selväksi että aina arvostelet isovanhempia tai valitat jotain. he ovat ymmärtäneet etteivät  he tai heidän apu ole tervetullutta.

Kuinka usein olet pyytänyt heidän apuaan, kuinka usein olet vienyt lapsia heille hoitoon?

Vierailija kirjoitti:

Kamalaa myöntää, mutta kyllästyin koko lapsiperhe-elämään lapsen viimeisen lukiovuoden aikana. Odotin, että muuttaisi jo pois elämään omaa elämäänsä ja voisimme miehen kanssa olla ihan kahden.

---------

Ei se mitään kamalaa myöntämistä ole.

Elokuussa lähti nuorin, ja ihana tunne kun saa olla rauhassa, ei tarvitse koko ajan täyttää jääkaappia, pestä pyykkiä yms. Omat menot saa järjestellä just niin kuin haluaa, sopia vain miehen kanssa.

Se on aina mukavaa kun opiskelija-lapset tulee käymään, mutta on myös tosi mukavaa kun ne lähtee takaisin opiskelupaikkakunnilleen.

Aikansa kutakin.

Mun suurin yllätys oli positiivinen. Olin etukäteen seurannut lapsiperheiden stressaavalta näyttävää arkea ja kasvatushaasteita ja oikeesti mietin aika paljonkin raskauden aikana, millä kaikilla tavoilla sitä lapsivapaata ja hengähdyshetkiä sitten saa, kun hommaan väistämättä kypsyy. Halusin kyllä lapsen, mutta ajattelin olevani realisti. Tyyliin googlasin etukäteen, mille salille voi lapsen viedä minkäkin ikäisenä lapsiparkkiin ja suunnittelin, mihin ulkomaan kaupunkiin ehtisi lennähtää viikonloppuvapaalle heti sitten, kun lapsen voi laittaa yhdeksi yöksi mummolaan.

Ja se yllätykseni? Etten tarvinnut mitään näistä. :D En todellakaan halunnut viedä pikkulasta lapsiparkkiin, enkä tunne mitään halua matkustaa ilman lasta (vaan näyttää hänelle maailmaa).! En ollut tajunnut, että ulospäin näkee lapsiperheen elämästä oikeastaan ne kuormittavimmat puolet. Se kaikkea keventävä rakkaus ei näy päällepäin, eikä esimerkiksi ne rauhalliset iltahetket kun katselee nukkuvaa lasta onnesta halkeamaisillaan.

Mua yllätti kuinka perhe-elämä on koko ajan tunteiden vuoristorataa. Omia lapsia rakastaa niin kovasti, niiden surut sattuvat kovin syvästi. Koko ajan on huoli ja vastuu. Itse on väsynyt ja pikkulapsiajan hormonit muuttivat mut hermokimpuksi.

Elämä ilman lapsia on paljon tasaisempaa.

Minulle suurin yllätys oli se mielettömän onnellisuuden ja rakkauden tunne joka lasten kautta perheeseen  ja parisuhteeseen tuli.

Eikä se ole lakannut. Lapset jo opiskelemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se vähän yllätti että molemmat isovanhemmat toivoi lastenlapsia ja niin hössötti miten haluavat auttaa. Into loppui ristiäisiin.

Kummatkaan ei viitsi tavata, kertaakaan tässä 12v aikana mitä lapsia on ollut eivät ole hoitaneet lapsia, halunneet kyläillä lasten luona tai tehdä yhtään mitään lasten kanssa. Kerta vuoteen on nähty puoli tuntia, siinä kaikki. Ei mitään apua. Tukiverkottomia ollaan vaikka kahdet terveet eläkeläisisovanhemmat elossa.

Näin isovanhempana sanoisin että varmaankin syy on sinussa. Olet tehnyt selväksi että aina arvostelet isovanhempia tai valitat jotain. he ovat ymmärtäneet etteivät  he tai heidän apu ole tervetullutta.

Kuinka usein olet pyytänyt heidän apuaan, kuinka usein olet vienyt lapsia heille hoitoon?

Juu. Näin sen täytyy olla.😂😂😂😂

Justhan tuolla lukee ettei ole vienyt lapsia hoitoon koskaan. Tai edes nähnyt isovanhempia.

Mut yllätti täysin, etten olekaan immuuni kaikille lasten pöpöille, kun muuten aikuisella iällä en ole saanut edes flunssia.

Kipeiden lasten hoito itsekin jatkuvassa flunssa-/vatsatautikierteessä vie mehut. Mies sairaana lepää, itse joudun hoitamaan lapset ja kodin vaikka oksentelisin ja ripuloisin kuumeessa. Mies siis vaan kävelee silloin ovesta ulos ja jättää meidät "sairastamaan rauhassa". Kerran kokeilin vastaavaa shokkihoitoa miehelle, jonka seurauksena jouduin siivoamaan lasten ympäri kämppää levittämiä oksennuksia ja ripuleita, koska mies oli vaan maannut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se vähän yllätti että molemmat isovanhemmat toivoi lastenlapsia ja niin hössötti miten haluavat auttaa. Into loppui ristiäisiin.

Kummatkaan ei viitsi tavata, kertaakaan tässä 12v aikana mitä lapsia on ollut eivät ole hoitaneet lapsia, halunneet kyläillä lasten luona tai tehdä yhtään mitään lasten kanssa. Kerta vuoteen on nähty puoli tuntia, siinä kaikki. Ei mitään apua. Tukiverkottomia ollaan vaikka kahdet terveet eläkeläisisovanhemmat elossa.

Näin isovanhempana sanoisin että varmaankin syy on sinussa. Olet tehnyt selväksi että aina arvostelet isovanhempia tai valitat jotain. he ovat ymmärtäneet etteivät  he tai heidän apu ole tervetullutta.

Kuinka usein olet pyytänyt heidän apuaan, kuinka usein olet vienyt lapsia heille hoitoon?

Meillä toinen ”mummo” ei ole koskaan hoitanut edes omaa lastaan: laittoi omat vanhempansa muuttamaan pohjoisesta Helsinkiin ja lapsi heille hoitoon pienestä pitäen. Yötkin lapsi asui siellä. Itse keskittyi omiin harrastuksiin, koskaan ei vienyt mihinkään, esim. viereiseen leikkipuistoon.

Nyt sitten kun lapsella on omia lapsia, haluaa kyllä nähdä heitä, mutta ei osaa olla heidän kanssaan, lähinnä vain stressaantuu lasten jutuista ja normaaleista Ei puhu lapsille mitään, ei kysy heiltä mitään.

Mun lapset ala-asteikäisiä. 2kpl.

Mua yllätti myös se miten raskasta lapsiperhearki on ollut kaikkineen tähän asti kun lapset oli pienempiä. Mies teki paljon töitä, itse kolmivuorotyössä. Silti oli itsekin pakko olla töissä, sillä vallan kotona ollessa olisin pimahtanut siihen pelkkään kotielämään. Ärsytti kun aina saa siivota, pyykätä, laittaa ruokaa ja kantaa päävastuu. Mies "auttoi" ja hoisi korkeintaan ne "miesten työt". Rahallisesti tuotiin talouteen varmaan saman verran. Mies vielä meni ja petti.. joten olihan siinä kestämistä kerrakseen. 

Isovanhemmat auttoivat pakollisissa, muttei oikein niin, että oltaisiin kahdestaan juuri mihinkään päästy stressaamatta. Isovanhemmat hoisivat siis pakollisten työkiireiden tms. vuoksi.

Vastaus siis: Se jatkuva ja jatkuva vastuu ilman hengähdystaukoja. MIHINKÄÄN ei pääse näkemättä kohtuutonta vaivaa ensin.. ja usein ei sitten vaan jaksanut järjestää, sillä siitä oli oma vaivansa ja marttyyriksi heittäytyvät isovanhemmat. Nyt asiat helpompia kun lapse isompia ja pärjäävät myös hetken yksin kotona.

Tyhmäähän tämä on, mutta yllätyin siitä, miten lapset eivät olleetkaan yhtään kiinnostuneista asioista, joista olin itse ollut lapsena kiinnostunut. En tietystikään tyrkytä omia kiinnostuksenkohteitani heille, mutta typerästi ajattelin, että edes yksi heistä olisi yhtä innoissaan esim. lukemisesta kuin minä.

Se miten rankkaa on olla lapsille koko ajan "läsnä". Illalla kun töiden jälkeen väsyttää, tekisi mieli vain rojahtaa nojatuoliin lukemaan tai katsomaan telkkaa, en millään jaksaisi olla enää "käytettävissä", vastaamassa kysymyksiin ja ihailemassa samaa piirustusta tuhatta kertaa. Henkinen väsymys, tavallaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kamalaa myöntää, mutta kyllästyin koko lapsiperhe-elämään lapsen viimeisen lukiovuoden aikana. Odotin, että muuttaisi jo pois elämään omaa elämäänsä ja voisimme miehen kanssa olla ihan kahden.

---------

Ei se mitään kamalaa myöntämistä ole.

Elokuussa lähti nuorin, ja ihana tunne kun saa olla rauhassa, ei tarvitse koko ajan täyttää jääkaappia, pestä pyykkiä yms. Omat menot saa järjestellä just niin kuin haluaa, sopia vain miehen kanssa.

Se on aina mukavaa kun opiskelija-lapset tulee käymään, mutta on myös tosi mukavaa kun ne lähtee takaisin opiskelupaikkakunnilleen.

Aikansa kutakin.

Siis ootko paaponu sun lapsia tohon tahtiin?

Kyllä meillä lapset (minä ja veli) pesi pyykkiä ja kävi kaupassa tai vähintään auttoi siellä käymisessä

Oma mies on surkea siivoamaan ja kappas, eivät olleet vanhemmat laittaneet häntä nuorena moppaamaan tai pyykkäämään.

Tää tahman ja lähmän määrä. Aina astuu johonkin.. epämääräiseen.

Ja että pyykit ei lopu ikinä. En oo maailman järjestelmällisin ja sen opettelu on tosi hankalaa tän tavaramäärän keskellä! Aina on jotakin kesken..

Vierailija kirjoitti:

Tyhmäähän tämä on, mutta yllätyin siitä, miten lapset eivät olleetkaan yhtään kiinnostuneista asioista, joista olin itse ollut lapsena kiinnostunut. En tietystikään tyrkytä omia kiinnostuksenkohteitani heille, mutta typerästi ajattelin, että edes yksi heistä olisi yhtä innoissaan esim. lukemisesta kuin minä.

Niin eikös ole ihmeellistä että lapsilla ihan uniikki oma dna, eivät ole sinun kopioita.

Tätä minäkin ihmettelen yhä. Lapset ovat oman aikakautensa  ja elämän lapsia ja kiinnittyvät tulevaisuuteen. Lukeminen kirjoista ei kuulu siihen enää.

Yllätyin, että lasten harrastukset alkavat kovin aikaisin/kovin myöhään ja ovat paikoissa, noihin heidät pitää kuljettaa. Eli vaikka jumppakerho olisi tänä vuonna lähikoululla, voi se sama kerho olla ensi vuonna 20 km päässä. Treenit tai soittotunti alkaa klo 15.30 tai 16. Tai vastaavasti klo 20. Yllätyin myös, että monille perheille tuollaiset aikataulut ovat ihan ok.

Ehkä vähän yllätyin myös siitä kuinka järkyttävän paljon lapset olivat kipeinä ekana päivähoitovuotena. Emme olleet yhtä ainutta viikkoa kokonaan töissä, kun aina jompi kumpi lapsista oli kipeänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se vähän yllätti että molemmat isovanhemmat toivoi lastenlapsia ja niin hössötti miten haluavat auttaa. Into loppui ristiäisiin.

Kummatkaan ei viitsi tavata, kertaakaan tässä 12v aikana mitä lapsia on ollut eivät ole hoitaneet lapsia, halunneet kyläillä lasten luona tai tehdä yhtään mitään lasten kanssa. Kerta vuoteen on nähty puoli tuntia, siinä kaikki. Ei mitään apua. Tukiverkottomia ollaan vaikka kahdet terveet eläkeläisisovanhemmat elossa.

Näin isovanhempana sanoisin että varmaankin syy on sinussa. Olet tehnyt selväksi että aina arvostelet isovanhempia tai valitat jotain. he ovat ymmärtäneet etteivät  he tai heidän apu ole tervetullutta.

Kuinka usein olet pyytänyt heidän apuaan, kuinka usein olet vienyt lapsia heille hoitoon?

Juu. Näin sen täytyy olla.😂😂😂😂

Justhan tuolla lukee ettei ole vienyt lapsia hoitoon koskaan. Tai edes nähnyt isovanhempia.

Kyllä mun äiti tarjoutui ihan oma-aloitteisesti hakemaan lapsen välillä aiemmin tarhasta, viemään hänet kaupungille jätskille, museoon, kesällä uimaan. Ja kun lapsi oli vauva, niin sekä äiti että anoppi ehdottivat, että hoitavat vauvaa sen aikaa kun mies ja minä käymme vaikka leffassa.

Jotkut isovanhemmat ovat oma-aloitteisia ja kannattaakin olla.

Vierailija kirjoitti:

Tyhmäähän tämä on, mutta yllätyin siitä, miten lapset eivät olleetkaan yhtään kiinnostuneista asioista, joista olin itse ollut lapsena kiinnostunut. En tietystikään tyrkytä omia kiinnostuksenkohteitani heille, mutta typerästi ajattelin, että edes yksi heistä olisi yhtä innoissaan esim. lukemisesta kuin minä.

Sama täällä. Kuvittelin myös, että saisin itselleni kaverin taidenäyttelyihin ja balettiesityksiin. En saanut.

Yllätyin siitä, miten järkyttävän raskas lasten murrosikä on. Tätä huolen määrää on ollut vaikea ennakoida.

Rehellisesti sanottuna minua ei lapsiperheen arjessa yllättänyt mikään.

Toki olin ennen omia lapsia hoitanut kokopäivätyönä toisten lapsia perheissä viiden vuoden ajan, joten niiden vuosien aikana opin paljon lapsiperhe-elämästä. Tein paljon havaintoja asioista, että mitä haluan omien lasteni kanssa tehdä ja mitä en, millaisia vaatteita (käytännöllisiä) ostan heille, mitä syötän lapsilleni ja miten kasvatan lapseni. 

Lopulta kun sain omia lapsia, niin arki lasten kanssa oli helppoa (ja on edelleen). Omien lasten hoitaminen on vielä paljon helpompaa kuin toisten, kun on ne oman perheen säännöt ja käytännöt, joiden mukaan mennään.

Kieltämättä en ikinä ole minäkään varsinaisesti pitänyt ruoanlaitosta, mutta olen kai onnekkaassa asemassa kun lapseni syövät kaikkia valmistamiani pöperöitä. Ruokalista mietitään aina etukäteen kahdelle viikolle ja toisaalta ei meillä syödä joka päivä kahta lämmintä ateriaa. Illallinen esim. tänäänkin oli eilistä katkarapusalaattia ja sämpylöitä. Toisinaan voi ihan hyvin syödä illalliseksi puuroakin (toki se on lämmintä ja vaatii jonkinlaista valmistusta, mutta suhteellisen helposti valmistuu). Ja viime viikollakin yksi illallinen koostui meillä leivästä, ylikypsästä palvikinkusta (valmiina kaupasta) sekä hedelmistä ja täyteen tulivat kaikki. 

Nykypäivänä on helppoa, kun kaupoista saa terveellisiäkin (tai vähemmän terveellisiä) valmisruokia, joita voi mielestäni ihan hyvin hyödyntää, jos ei aina innosta kokata. Meillä on toisinaan syöty esim. kokonaista valmista broileria (n. 5e kaupasta kypsänä) tai sushia.

Kuvittelin, että päivähoito on sitä varten, että vanhemmat voivat käydä töissä. Yllätyin kuinka paljon askartelua, lomakkeiden täyttämistä ja kissanristiäisiä päivähoito tuo mukanaan.

Onneksi nyt on alkanut koulu.