Lue keskustelun säännöt.
Itkupotkuitkuu heti aamusta.
05.03.2014 |
En kestä enää. Mun miehellä ei oo enää yhtää aikaa mulle. Ei läheisyyttä, eikä keskusteluu kun ei ole aikaa, ja tuskin paljon kiinnostustakaa minua kohtaan.
Oon tosi yksinäinen eikä mulla ole kavereita. Perhettä välttelen, kun niiden näkeminen ahdistaa.
Mulla ei ole ketää, paitsi mies johon voin turvautua ja puhua. Meillä ei vaan ole enää aikaa toisillemme. Ootetaa lasta yhdessä. Mulla ei ole kun hänet. Oon ihan eristäytynyt muusta maailmasta.
Kommentit (33)
Kyllä tukiverkoston puute on iso ongelma nimenomaan sille lapselle! Mistä sinä haet tukea ja turvaa, kun et jaksa lastasi?! Ymmärtkö sinä ollenkaan miten raskasta tulee olemaan kantaa vastuu lapsesta käytännössä yksin?! Entä, jos sairastut?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kuvittele vaan olen päättänyt ryhdistäytyä. Ponnisteluja se vaatii kun tilanne on nyt tämä.
Kai teilläkin on joskus elämässä tullut musertavia käänteitä jotka vaikuttaa teidän hyvinvointiin? Ajankohtaa harvoin pystyy itse valitsemaan.
Ap on ihan lapsen tasolla itse. "Mun miehellä ei oo mulle aikaa, buhuu..."
No mikä se musertava käänne on???
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 10:40"]
No mikä se musertava käänne on???
[/quote]
Mies antoi huomiooo....saattamalla spermaa perille...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te olette ihan kamalia! Eikö teillä ole yhtään empatiakykyä? Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia kuin te, jotkut ovat herkempiä, luonteeltaan arempia ja ajautuvat helpommin vaikeisiin tilanteisiin, jollaisessa ap:kin nyt näyttää olevan. Ap tuli tänne pyytämään apua ja neuvoja, mutta te vanhat korppikotkat tulitte vain haukkumaan ap:ta sydämienne kyllyydestä ja pönkittämään omaa itsetuntoanne. Hienoa, jos nyt tunnette olevanne parempia, vastuullisempia ja aikuismaisempia äitejä. Toivottavasti ette kuitenkaan tartuta empatiakyvyttömyyttänne ja suorastaan ilkeyttänne myös lapsiinne. Sairasta.
Ap:lle sanoisin, että vaikka kotiin jääminen tuntuu helpoimmalta ratkaisulta, niin se ei kuitenkaan ole se oikea ratkaisu. Sinua ahdistaa yksinäisyytesi, mutta jos et tee sille mitään, niin se myös tulee ahdistamaan sinua lapsen syntymänkin jälkeen. Tukiverkostoa ei ole vaikea hankkia - aloita vaikka netistä keskustelufoorumilta, jossa käsitellään itsellesi mielenkiintoisia aiheita. Monilla foorumeilla puhutaan yksinäisyydestä ja etsitään ihan suoraan uusia ystäviäkin, joten siellä varmasti myös ymmärrettäisiin tilannettasi ja saisit vertaistukea. Av:lta et sitä vertaistukea valitettavasti tule saamaan, täällä vittuillaan kaikille. Voit myös käydä neuvolassa, he osaavat kyllä kuunnella ja auttaa sinua tarvittaessa eteen päin. Sanoit aiemmassa viestissä häpeäväsi itseäsi, miksi ihmeessä? Elämäntilanteesi takia? Sinulla ei ole mitään hävettävää, kaikilla on joskus vaikeita jaksoja eikä kenenkään elämä ole jatkuvaa ruusuilla tanssimista. Jos joku tuntee ylemmyydentunnetta kuullessaan elämäntilanteesi, niin se on vain ja ainoastaan tämän kyseisen henkilön häpeä. Suurin osa ihmisistä ovat kuitenkin kykeneviä tuntemaan myötätuntoa ja auttamaan sinua. Rohkeasti vain ystäviä etsimään!
Ps. Oletko puhunut miehellesi rehellisesti tunteistasi? Ehkei hän ymmärrä, kuinka ahdistavalta yksinäisyys sinusta todella tuntuu?
Raskaushormonit ne myllertää mieltäsi, varmaankin ihan normaalia. Huomenna on jo parempi päivä -tai ainakin ylihuomenna:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 11:00"]
Te olette ihan kamalia! Eikö teillä ole yhtään empatiakykyä? Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia kuin te, jotkut ovat herkempiä, luonteeltaan arempia ja ajautuvat helpommin vaikeisiin tilanteisiin, jollaisessa ap:kin nyt näyttää olevan. Ap tuli tänne pyytämään apua ja neuvoja, mutta te vanhat korppikotkat tulitte vain haukkumaan ap:ta sydämienne kyllyydestä ja pönkittämään omaa itsetuntoanne. Hienoa, jos nyt tunnette olevanne parempia, vastuullisempia ja aikuismaisempia äitejä. Toivottavasti ette kuitenkaan tartuta empatiakyvyttömyyttänne ja suorastaan ilkeyttänne myös lapsiinne. Sairasta.
Ap:lle sanoisin, että vaikka kotiin jääminen tuntuu helpoimmalta ratkaisulta, niin se ei kuitenkaan ole se oikea ratkaisu. Sinua ahdistaa yksinäisyytesi, mutta jos et tee sille mitään, niin se myös tulee ahdistamaan sinua lapsen syntymänkin jälkeen. Tukiverkostoa ei ole vaikea hankkia - aloita vaikka netistä keskustelufoorumilta, jossa käsitellään itsellesi mielenkiintoisia aiheita. Monilla foorumeilla puhutaan yksinäisyydestä ja etsitään ihan suoraan uusia ystäviäkin, joten siellä varmasti myös ymmärrettäisiin tilannettasi ja saisit vertaistukea. Av:lta et sitä vertaistukea valitettavasti tule saamaan, täällä vittuillaan kaikille. Voit myös käydä neuvolassa, he osaavat kyllä kuunnella ja auttaa sinua tarvittaessa eteen päin. Sanoit aiemmassa viestissä häpeäväsi itseäsi, miksi ihmeessä? Elämäntilanteesi takia? Sinulla ei ole mitään hävettävää, kaikilla on joskus vaikeita jaksoja eikä kenenkään elämä ole jatkuvaa ruusuilla tanssimista. Jos joku tuntee ylemmyydentunnetta kuullessaan elämäntilanteesi, niin se on vain ja ainoastaan tämän kyseisen henkilön häpeä. Suurin osa ihmisistä ovat kuitenkin kykeneviä tuntemaan myötätuntoa ja auttamaan sinua. Rohkeasti vain ystäviä etsimään!
Ps. Oletko puhunut miehellesi rehellisesti tunteistasi? Ehkei hän ymmärrä, kuinka ahdistavalta yksinäisyys sinusta todella tuntuu?
[/quote]
Mitali tulee postissa.
28 on ap. Edelleenkin on epäaelvää, MIKÄ se musertava käänne on?? Ehkä sitä empatiaa saisi, jos kertoisi mitä kamalaa on tapahtunut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos sinulle!
Olen mä miehelle puhunut ja hän tietää ettei mulla ole helppoa. Kuormitan vaan häntä ja hänkin joutuu kaiken kestämään.
Eiköhän tästä selvitä. aamu alkoi niin rajähtävästi että tuli äkkiseltään hysteerisenä jotain kirjoitettua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se valitettavasti liittyy. Rassukka. Ja kyllähän tuo ilmiselvää laastarointia on, kun kuvittelet että lapsi sinut jotenkin mystisesti ryhdistäisi.