Vaikka mies valitsikin perheensä salarakkaan sijaan niin mietin...

Mä en jaksa enää näitä.

Ok no olen tosi pahoillani,miksi sitten luet? ap

No meiän kuviossa ei ole salarakasta (tietääkseni) mutta siinä mielessä vähän sama tilanne, että meis halusi ensin erota, mutta ilmeisesti syyllisyyden- ja velvollisuudentunnossaan päätti kuitenkin jäädä (myös painostin häntä lasten edun nimissä - mm. taloudellinen tilanne olisi vaikeutunut hurjasti). Pitäisi kai olla tyytyväinen, mutta kuitenkin takaraivossa jyskyttää koko ajan se, että mies ei rakasta minua eikä halua (sanoi siis näin, kun halusi erota ja tiedän, että tuskin se rakkaus on palannut). Osa sanoo, että avioliitossa nyt tulee kaikenlaisia vaiheita ja ettei tuota nyt pitäisi jäädä suuremmin miettimään. En nyt ole mitenkään varma, rakastanko itsekään, mutta ei mulla kuitenkaan mikään ero ole mielessä käynyt. Ihan hyvä arki meillä. Lapset siis pieniä ja heitä on kolme. 

En tiiä, mitä tästä tulee. Huoh, ajattelin, että kaipa tässä nyt mennään jokunen vuosi.... toisaalta, jos miehelle pukkaa uusi samankailtainen kriisi, niin onko se menoa sitten. Välillä miettii, olisiko paras erota vain samoin tein. 

Erotkaa. Tulet olemaan onnellisempi ilman miestäsi. Vaatii kyllä paljon enemmän rohkeutta, kuin yhdessä pysyminen.

Miksi haluatte pysyä sellaisen miehen kanssa, joka on joko pettänyt tai muuten vain ilmoittanut, ettei rakasta? Mun on niin vaikea käsittää tätä. Oletteko onnellisia, koetteko, että saatte yhteiselämästä jotain positiivista? Miltä tuntuu olla sängyssä miehen kanssa, joka ei halua teitä?

Miksi ihmeessä halusit jäädä yhteen pettävän miehen kanssa?

6 No kuule ihan sen takia, että on kolme pientä lasta, joiden turvallisuudentunteelle ja kehitykselle on hyväksi se, että sekä isä ja äiti ovat hoitamassa arkea yhdessä. 

Menee mulla lasten etu ainakin parikis-kolmeksi vuodeksi sen edelle, miltä musta nyt sattuu tuntumaan, kun "mies ei halua mua sängyssä". Menis muuten varmaan monilla lapsilla ja nuorillakin paremmin, jos vanhemmat pystyis pistää ne omat itsekkään tunteensa hetkeksi syrjään. Kyllä mulle tuo ihan yhtä paljon iloa se, kun näen, että lapsilla on hyvä mennä nukkumaan, kun sekä äiti ja isä ovat iltatoimissa, kun se tunne, että mies himoitsee mua sängyssä. 

Ja kyse on tosiaan vain "kriittisistä vuosista", kun lapset ovat pieniä, eikä loppuelämästä. 

Jokseenkin lapsellinen kysymys, mutta kuvastanee tätä "minäminä ja vielä kerran minä" -ajatusmaailmaa, joka taitaa olla nykyään vallalla. 

Onko teillä ap lapsia?

Ja 6 vielä. Kyllä saan myös paljon iloa siitä, että tehdään yhdessä asioita versus se, että paljon asioita jäisi tekemättä tai ne pitäisi tehdä hankalasti yksin, jos oltaisiin erottu. "Rakkauden ja himon" puute kun ei välttämättä estä sitä, etteikö voitaisiin silti tehdä kaikkea kivaa yhdessä, ainakaan meillä. 

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 20:44"]

6 No kuule ihan sen takia, että on kolme pientä lasta, joiden turvallisuudentunteelle ja kehitykselle on hyväksi se, että sekä isä ja äiti ovat hoitamassa arkea yhdessä. 

Menee mulla lasten etu ainakin parikis-kolmeksi vuodeksi sen edelle, miltä musta nyt sattuu tuntumaan, kun "mies ei halua mua sängyssä". Menis muuten varmaan monilla lapsilla ja nuorillakin paremmin, jos vanhemmat pystyis pistää ne omat itsekkään tunteensa hetkeksi syrjään. Kyllä mulle tuo ihan yhtä paljon iloa se, kun näen, että lapsilla on hyvä mennä nukkumaan, kun sekä äiti ja isä ovat iltatoimissa, kun se tunne, että mies himoitsee mua sängyssä. 

Ja kyse on tosiaan vain "kriittisistä vuosista", kun lapset ovat pieniä, eikä loppuelämästä. 

Jokseenkin lapsellinen kysymys, mutta kuvastanee tätä "minäminä ja vielä kerran minä" -ajatusmaailmaa, joka taitaa olla nykyään vallalla. 

[/quote]

Ikävä kertoa, mutta lapsi hyötyy nemmän kahdesta onnellisesta ja tasapainoisesta vanhemmasta jotka asuvat erikseen. Kuin huonossa ilmapiirissä, ei rakastavan parisuhteen lähellä. 

Ero on lapsille sitä helpompi, mitä nuorempia ne on. Ja tämä on tosi.

Ja se onni ja tasapainohan tietysti on heti läsnä, kun ekassa tunnekuohussa paiskataan toinen pihalle ja pistetään lusikat jakoon. Kyllä erosta voi myös olla seurauksena vanhemman tai vanhempien masennus ja monenmoinen "epätasapaino". Mutta kysehän on siitä, että aikuisten pitäisi pystyä arvioimaan, mikä on parasta kussakin tilanteessa. Jos sattuukin niin, että vanhemmat pystyvät elämään sovussa ja tekemään asioita hyvässä hengessä yhdessä "ilman rakkautta" voi se ollakin parempi vaihtoehto kuin nopea ero. 

Toisaalta jos suhteessa on väkivaltaa, alkoa tms. niin toki ero on ainoa hyvä vaihtoehto. 

Olen kyllä tavannut myös perheitä, missä "rakastetaan ja himoitaan" niin maan perkeleesti, mutta silti arki on repivää riitelyä ja arjen hallinnan puutetta ja lasten oireilua. 

Asiat eivät tosiaan ole mustavalkoisia. 

Oho. Jopas joku on vetänyt nutturan kireälle ;)

Hienoa, jos teillä on hyvä perhe-elämä, vaikka keskinäinen kunnioitus ja rakkaus puuttuu. Hienoa, että osaatte välittää lapsille rakastavan ja turvallisen ilmapiirin. Tai siis feikata. Ei ne lapset mitään huomaa.

Mikä muuten on se kriittinen ikä?

6

Teillä mies siis on tyypillisen pihalla siitä, mitä pienten lasten vanhemmuus tarkoittaa. Sillä onhan se nyt selvä, että jos teillä on kolme pientä lasta, niin melkein kuka tahansa muu nainen tuntuu virkistävältä seuralta.

Onhan sellaisen naisen kanssa varmasti helppo jutella, joka on hyvien yöunien jälkeen levännyt ja virkeä. Jos sinä samaan aikaan nukuit istuvillasi nojatuolissa pienin lapsi sylissä ja vati vierellä, kun pienin poti vatsatautia.

Ja varmasti jollain toisella tuntuu kovastikin olevan samoja harrastuksia, kun miehen harrastukset ei satu olemaan hiekkalaatikolla istuskelu, keinuvauhtien antaminen ja vaunulenkkeily.

Ja on varmasti miehen mielestä hurmaavaa, kun naisen mielenkiinnon kohteet on muutakin kuin pyykinpesu yrjötaudin jäljiltä ja itämisaikojen laskeskelu.

Toki ihan oikeasti sulla pitäisi olla oikeitakin harrastuksia ja muutakin mietittävää kuin lapsiasiat. Mutta kolmen pienen lapsen kanssa useimmat nyt vain ovat käytännön syistä aika sidoksissa. Ja se sitovuushan vain syvenee sillä, jos mies käyttää aikaansa omiin harrastuksiin ja naisten tapailuihin. Sen jälkeen on kyllä röyhkeää edes vihjata, että vaimolla ei ole mielenkiintoiset harrastukset, kun itse ei edes anna toiselle samanlaista tilaa harrastaa kuin mitä itse saa.

Noi yh lapset ovat nykyään aivan mielenvikaisia. Eivät kaikki, mutta suurin osa. Varsinkin pojat. Nuorina aikuisina ne on aivan hukassa.

Älkää yrittäkö valehdella maailmaa valkoisemmaksi mitään -"parempi lapsille kun erotaan riitaisasta suhteesta".

Parempi ettet ajattele, tyydyt vain siihen että hän on palannut.

Tiedän tapauksen jossa mies valitsi perheen mutta osa hänestä tulee aina olemaan muualla. Hän on yrittänyt päästä irti tunteistaan vuosia, on kunnollinen ja vastuuntuntoinen ja siksi myös halusi pitää perheen kasassa ja elämän "normaalina" Vaan tunteilleen ei edelleenkään voi mitään.

Niin,meillä ei ole kyse siitä etteikö hyvää seksiä olisi usein eikä mies myöskään ole koskaan sanonut etteikö minua rakastaisi.Mutta kyllähän se arki puuduttaa,meillä 6v ja 1v lapset siis.Jostain kyllästymisestä varmaankin kyse mutta silti vaan mietin että jospa parempi oliskin kaikille se ero? 

En viitsi niin pyhää itsekään esittää etten voisi itseäni joskus kuvitella vastaavaan tilanteeseen ja ymmärrän kyllä miksi vastaavaan päädytään,siksi en suoraan sen pettämisen takia häivy samalla sekunnilla ovesta ulos.ap

Voi olla kunnioitusta ilman rakkautta ja sitä että haluaa toista seksuaalisesti. Me esimerkiksi olemme nimen omaan löytäneet sen kunnioituksen nimen omaan sen jälkeen kuin luovuimme parisuhdeyrityksistä. Totta kai lapsille on paras, että äiti ja isi on yhdessä ja rakastavat ja näyttävät sitä. Tokitoki, mutta kun joskus on valittava "huonoista vaihtoehdoista" se vähiten huonoin ja se voi tosiaan olla se, että maltetaan mieli ja pyritään tarjoamaan lapsille turvallinen ja riidaton arki ja lykätään eroa vaikka siihen, kun isoimmat lapset pystyvät kulkemaan itsenäisesti harrastuksiin ja toinen esim. palannut töihin, jotta taloudellinen tilanne on helpompi tms. Mistä nyt kullakin on kyse. Asumisen järjestäminen on yksi iso kysymys, jonka järjestelyssä on hyvä olla harkitseva. 

Olen yhä sitä mieltä, että kun on pieniä lapsia, vanhempien velvollisuus on sysätä omat tunteet hetkiseksi syrjään ja tehdä muutokset rauhassa ja harkiten. Rakkaudeton ilmapiiri tuskin on lapsille paras mahdollinen, mutta tärkeintä on kuitenkin riidaton ja turvallinen arki. Se, että vanhemmat eroavat kiukuspäisssään, mahdollisesti asunto laitetaan heti myyntiin, pahimmillaan ryysitään uusiin suhteisiin ja ollaan sitten niin pirun onnellisia, ei välttämättä ole kuitenkaan lasten kannalta se paras ratkaisu. 

Mikä on kriittinen ikä? Lapsilla siis?

Jep,mulla itselläni on nimenomaan kokemusta omien vanhempieni osalta siitä että eroriidat kestivät vuosia,lapset vedettiin riitoihin mukaan,asuinjärjestelyt muuttuivat tiheään,uudet kumppanit ottivat heti ja nimenomaan vuosia tapeltiin,tapeltiin ja tapeltiin.Ja sen lisäksi kumpikaan näistä vanhempieni uusista puolisoista ei hyväksynyt meitä lapsia,oli aika kamala tunne kun ei ollut mitään paikkaa jossa olisi ollut toivottu vieras :( Ja just sellaista en ainakaan omille lapsilleni halua! Ap