Perinnöistä: muistan, että kauppakoulun oikeusopin tunnilla annettiin tärkeä ohje
...mutta en enää muista miten se meni! Se liittyi perinnön vastaanottamiseen ja hyväksymiseen. Opettaja selitti jotain, että ei koskaan saa "hyväksyä" perintöä suoraan ilman, että on ensin selvittänyt millainen perintö on. Että onko perinnössä mukana isoja velkoja ja kiinnityksiä, koska jos vaan sokeana hyväksyy niin voi joutua velkavankeuteen vaikka järkevämpää olisi ehkä kieltäytyä perinnöstä.
Jotain siinä puhuttiin sellaista et sain käsityksen, et joku tyyppi voi tulla kotiisi papereiden kanssa ja jos panet nimesi siihen selvittämättä niin huonosti käy.
Onko niin, että jos perintö on tulossa niin jossain vaiheessa se pitää hyväksyä? Miten kaikki nää asiat voi selvittää ettei joudu ongelmiin? Pitääkö aina palkata asianajaja, ja miten hemmetissä kaikilla on siihen varaa?
Kommentit (46)
Jos kieltäytyy ainoana perillisenä esim rötiskö mummonmökistä niin kuka sen mummonmökin sitten saa ja hoitaa esim kiinteistöverot yms
Vierailija kirjoitti:
Jos kieltäytyy ainoana perillisenä esim rötiskö mummonmökistä niin kuka sen mummonmökin sitten saa ja hoitaa esim kiinteistöverot yms
jos ei ole muita sukulaisia ja ei ole tehtyt testamenttia, niin menee valtiolle. sitten valtiokonttori voi antaa mökin kunnalle, kun kunta anoo sitä jollain perustelulla.
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä "pesästä vieminen" käytännössä valvotaan? Aina kuulee juttuja, kuinka siskonmiehen vaimo jne olivat hakeneet sen ja sen aarteen ennen jakoa. Onko nää oikeita juttuja vai keksittyjä, kun jotain tavaraa ei löydykään mistään? Koska jos tämä on pesästä viemistä niin eikö siitä kuuluisi ilmoittaa johonkin?
Tämä on niin hankalaa käytännössä valvoa ja sinänsä arvottoman tavaran takia ei kenenkään kannata lähteä käräjöimään.
Huomasinhan minäkin, että kun anoppi vielä asui miehensä kuoleman jälkeen talossaan, niin sieltä "katosi" tavaraa jo siinä vaiheessa. En koskaan kysynyt, mihin ne hävisivät, mutta kun kävin miehen sisarusten luona kylässä, niin tulihan sieltä näkyviin yhtä ja toista.
Ja sitten kun anoppikin kuoli, talo jätettiin jakamattomaksi kuolinpesäksi. Se on ollut sitä nyt jo yli kymmenen vuotta. Talon sisustus on vain kovasti muuttunut, kun vanhoja kauniita huonekaluja on haihtunut jonnekin ja muutakin esineistöä olen huomannut hävinneen. Voihan niitä tietysti olla piilossa jossain kaapeissa tai viety jonnekin ullakolle, mistäpä tietäisin, mutta en oikein usko. Käyn siellä hyvin harvoin, koska en koe, että se olisi enää mitenkään minua koskeva talo ja tila. Hyvin vieraaksi itseni siellä jo tunnen. Miehen yksi sisar aikuisine lapsineen on jo tavallaan vallannut talon, heille se on kaikenlaisten omien tavaroidensa säilytyspaikka, jonne siis tuodaan seisonnassa olevat autot, moottorikelkat, mönkijät, vanhat moponraadot jne. Kesäisin siellä lomaillaan pitkin poikin, ollaan kuin paikan omistajat ainakin.
Meille ei ole kulkeutunut kuin yksi miehen vanha lapsuusajan lelu. Yhtä asiaa sieltä kerran esitin, että se voisi tulla meille, kun ei sitä siellä enää tarvita ja meillä taas olisi tarvittu. Mutta ei käynyt, ei jakamattomasta kuolinpesästä saa mitään viedä. Joten ok. Olen itse asiassa ihan tyytyväinen, koska ikinä ei voi kukaan osoittaa minun sieltä mitään saaneen tai peräti ottaneen.
Talon ja muiden paikkojen ylläpitoon on tietysti pitänyt osallistua sekä työpanoksella että rahallisesti. Niinhän se aina menee.
Vierailija kirjoitti:
Jos kieltäytyy ainoana perillisenä esim rötiskö mummonmökistä niin kuka sen mummonmökin sitten saa ja hoitaa esim kiinteistöverot yms
Sitä minäkin olen joskus miettinyt, kun tuolla tien päällä kulkiessaan törmää näihin ikivanhoihin asumattomiksi jääneisiin tölleihin ja rötisköihin, että kuka ne omistaa. No, jos se kiinteistövero on ainoa kulu, niin ehkä sen joku sitten hoitaa osaltaan ja se siitä.
Jos ei ole vesimaksuja, ja sähköliittymä on purettu, niin mitäs muita kuluja sitten voisi olla kuin se kiinteistövero? Ehkä se ei jossain korpikylässä niin suunnaton ole sekään. Ei se meilläkään ole kuin n. 200 euroa vuodessa ja asutaan 7 kilometrin päässä keskustasta.
Mutta jos perinnöstä luopuu, eikä ole jälkeläisiä, niin kai se sitten menee ns. toissijaisille perillisille. Ja jos hekään ei ota röttelöä vastaan, niin valtiohan sen sitten omistaa ja luovuttaa yleensä ko. kunnan haltuun. Kunta antaa röttelön rauhassa luhistua.
Minä se menin tyhmyyksissäni ehdottamaan vallan ennenkuulumattomia. Kas kun appiukko oli kova metsämies ja sillä oli aina niitä ajokoiria, niin se oli tehnyt niille komean ison koirankopin pihaan, oikein lämpimästi vuoratun ja ulkoapäin tosi sievän.
No kuolivat molemmat, appi ja anoppi ja koiratkin. Kun meille hankittiin koira, joka viihtyy myös ulkona, pyysin sitä koirankoppia meidän pihaan. No ei käynyt, ihan mulle suututtiin. Eihän sieltä saa mitään kenellekään, kun ollaan yhteisomistajia, siis kuolinpesä. Ja kun se koppi on tuossa aina ollut ja appiukon tekemä, sillä on pysyväisarvoa siinä.
Miehen veljen talon pihaan kyllä vietiin appiukon tekemä puinen puutarhakeinu. Ilmeisesti sillä ei ollut pysyväisarvoa... Ei myöskään anopin kutomilla ryijyillä ja muilla vastaavilla, mutta se on heidän asiansa enkä niitä huolisikaan. Kysehän oli vain siitä, että sen koppiasian esitin minä, tyhmänä miniänä. Olisi pitänyt panna mies asialle siinä, niin olisi voinut onnistuakin. Minä pidän suuni kiinni kaikesta.
No se on vielä kummallisempaa.