Näin kuolleen kissani pihalla, mitä v***a??!
Kissani oli pahasti sairas ja lopetimme sen eläinlääkärillä pari viikkoa sitten. Asia oli mulle tosi rankka ja olen itkenyt joka päivä, kissa oli minulle rakkaampi kuin kukaan ihminen. Tänään sitten aamusella ennen töihin lähtöä join kahvia ja katsoin lämpömittarista asteet, kun huomasin kissan keskellä pihaa. Se oli IHAN tarkalleen samanlainen kuin kissani, viirut täsmälleen samassa kohti. En järkytykseltä saanut liikuttua, kun tuijotin ulos ja kissa tuijotti minua takaisin. Sitten se kääntyi poispäin ja lähti juoksemaan piharakennuksen ohi taakse, jolloin itsekin juoksin pihalle ja itku kurkussa huusin hädissäni ja etsin, mutta en löytänyt kissaa. Näinkö ihan oikeasti kissani vai olenko ihan oikeasti sekaisin?
Asun haja-asutusalueella yksin hevostilalla ja lähimpään naapuriin on 5 km, eikä kellään naapurilla ole tuon näköistä kissaa.
Eikä ole provo, ei varmasti, tämä on totisinta totta.
Kommentit (30)
Jos se oli kissasi pentu? Kasvaneempi sellainen siis. Oliko kissasi leikattu?
olen kyllä itsekin nähnyt olemattomia, ihan vain rutiinista. Isoisää olen etsinyt mummolassa, vaikka hän oli jo kuollut yms.
Näit samannäköisen kissan kuin edesmennyt kissasi oli. Olen itsekin monesti luullut pihassamme käyvää vierasta kissaa omaksemme mutta sisäälle päästyäni nähnyt oman katin nukkuvan sohvalla. Tiedän kyllä että kissoihin kiintyy ja itku tuli minullekin monta kertaa kun muutama vuosi sitten aika jätti kissavanhuksestamme.
Multa kuoli orpo 4-viikkoinen kissanpentu, vaikka kovasti koitimme viimeiseen asti pentua pelastaa. Muutaman tunnin päästä sairaan pennun poismenosta muut orpopennut nukkuivat kopassaan, mutta kuulimme äitini kanssa aivan selvän naukaisun sohvan alta, ja säikähdin että nytkö nuo pienet jo ryömii kopasta ulos. Kaikki pennut nukkuivat tyytyväisenä kopassa, eikä sohvan altakaan löytynyt yhtään kissaa.
Olen edelleen varma siitä, että pentu kävi kiittämässä ja hyvästelemässä.
Kun olin lapsi/nuori niin meillä oli iso musta kissa 16v. ja kissan kuoleman jälkeen näin sen monta kertaa ja meillä sisällä eli ei voinut olla toinen kissa kun sellaista ei ollut.
Monta kertaa vilahti toiseen huoneeseen tai meinasin kompastua siihen tai istua päälle...mutta se oli vain harhaa ;)
Meiltä kuoli 16v narttu kissa, jonka naukumisen tunnistaa täydellisesti. Kuulen välillä rakkaani miukumista ja ikävä on..😢😭
Kiisoihin voi kiintyä niin vahvasti, että todellisuus alkaa hämärtyä.
Minulla ei ole ollut kissaa viiteentoista vuoteen, mutta välillä kylmää unen ja valveen rajamailla kun kuulen ihan saman äänen kuin kissa hyppäisi pöydältä tai rappaisi hiekkalaatikkoa. Jotain unihalvauksen tapaista kyllä tuohon rappaamiseen liittyy myös. Nuo hyppäämiset saattaisivat selittyä puulattian paukahtelulla tietysti myös, tuskin hiiret hyppiessään saavat sentään niin isoa ääntä aikaan, niitä kyllä mökissä välillä voi olla.
Lemmikkikanini kuoltua kuulin välillä jotain rapinoita, häkin kaltereiden kolinaa jne.
Esimerkiksi kuulin kerran ihan samanlaisen äänen mikä kuuluu kun kani juoksee semmoisen kissoille tarkoitetun putken läpi. Olin lukemassa kirjaa yksin jäänyt kanimme sylissäni, eli ko. kani ei putkesta juossut, kukaan perheenjäseneni ei ollut paikalla eikä tv:stäkään tullut mitään ääniä. Yleensä pelkään kaikkia kummitusjuttuja ym., mutta tuolloin ei tuntunut mitenkään ihmeelliseltä. "Jaa, Puppe se siellä juoksi toiseen huoneeseen putkea pitkin". Nyt ei ole moneen vuoteen kuulunut mitään.
Jos näkisin oman kissani sen kuoleman jälkeen edessäni, saisin taatusti halvauksen! Kissani tuntomerkit on niin selvät ettei voi erehtyä. Mustavalkoinen maatiaiskissa jolta puuttuu viikset silmän yläpuolelta, silmä näyttää oudolta (jäi auton alle mutta selvisi) ja korvalehti halki. Kauhistusin jos näkisin tällaisen kissan..