Olisiko huono idea muuttaa Helsingistä Joensuuhun?
Olen käynyt siellä kerran, mieleen jäi auringonpaiste ja kuuma helle ja se, että ihmisiä oli melko vähän ja torilta sai ostettua karjalanpiirakoita. Nyt siellä olisi auki yksi kiinnostava työpaikka. Olen kuitenkin sen verran vanha ja lapsikin on, että en vain kattelemaan menisi, vaan kyllä sinne jäädäkseen menisin jo menisin.
Kommentit (87)
Tuttu muutti sinne jonnekin itärajalle työn perässä ja siitä tuli sen jälkeen ihan outo ja riidanhaluinen. Ja juominenkin lähti hallinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Ylämyllyläinen kirjoitti:
Olemme asuneet täällä melkein 20 vuotta. Talvella on oikea talvi eli pakkasta ja lunta. Lumi sulaa huhtikuun lopussa ja puissa on täydet lehdet jo toukokuun puolessa välissä eli kevät on ohi nopeasti. Kesällä voi olla tosi hyviä säitä, lämmintä, koska mannerilmasto. Luonto on joka paikassa lähellä ja retkeilyreittejä ja lenkkipolkuja joka paikassa. Luonto on paljon monipuolisempaa kuin länsiSuomessa. Lapsille on paljon harrastusmahdollisuuksia. Lähikunnista, Liperi ja Kontiolahti on helppo tulla Joensuuhun, lyhimmillään 10min matka torille. Töiden jälkeen jää aikaa elämiseen kun ei tartte viettää aikaa liikennevaloissa ja ruuhkissa.
Lapsien kautta tutustuu toisiin aikuisiin.Suosittelen Joensuuta. On kokemusta myös Helsingistä.
Ei ihan niinkään. Asuin Joensuussa opintojen ajan ja silloin oli kyllä useana vuonna peräkkäin vesikelejä talvella. Loskaa ja vettä niin tammi- kuin helmikuussakin. Tietysti välillä pakkasta ja paljon luntakin. Miten lie tämä talvi Joensuussa mennyt? Onko käynyt plussalla vai pysynyt pakkasella?
Loppiaisen jälkeen tuntuvia pakkasia, sitten lauhtui ja lunta tuli varmaan 40 cm 2 viikon aikana, sitten taas kovia pakkasia ja ne jatkuvat edelleen, mutta keväinen aurinko jo paistaa. Pitkästä aikaa ihan _perinteinen_ helmikuu käynnissä. :D
Vierailija kirjoitti:
Joensuu on niitä harvoja suomalaisia keskikokoisia kaupunkeja, joissa ei huumeongelmat paista katukuvasta. Turvallista kulkea yölläkin. Muuttaisin kyllä Joensuuhun, jos olisi vain työpaikka tiedossa.
Siellä heiluu puukko.
Olen viettänyt lapsena loma-ajat Joensuussa ja mulla on kesämökki Joensuun ympäristökunnassa. Joensuuhun en silti muuttaisi, sillä en viihdy pysyvästi niin pienessä kaupungissa. Olen tottunut pk-seudun elämään ja palveluiden ja kauppojen määrään. Lisäksi lähisuku asuu pk-seudulla. Joensuussa on kiva käydä, mutta ei jäädä. Kesällä tuolla on venäläisiä todella paljon, pl. korona-aika. Venäläisten suuri määrä korostuu pienessä kaupungissa. Moni joensuulainen lähtee Kuopioon ostoksille paremman valikoiman perässä. Kertoo jotain kaupungin pienuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Joensuu on niitä harvoja suomalaisia keskikokoisia kaupunkeja, joissa ei huumeongelmat paista katukuvasta. Turvallista kulkea yölläkin. Muuttaisin kyllä Joensuuhun, jos olisi vain työpaikka tiedossa.
Juurihan lehdissä oli juttu kuinka muhametit olivat puukottaneet jotain huumekauppojen yhteydessä siellä keskustassa.
Jos on töitä tarjolla perheen aikuisille, niin ilman muuta kannattaa. Helsingissä yleensä unohdetaan, että muuallakin Suomessa on kaupunkeja, eikä vain "böndeä". Joensuusta löydät lähes kaikki samat palvelut kuin Helsingistä, mutta elämisen kustannukset ovat paljon alhaisemmat.
Vierailija kirjoitti:
Arkkitehtuurisesti ruma. Jopa neukkulamainen.
Kuvasit juuri suurinta osaa Suomen kaupungeista.
Vierailija kirjoitti:
Arkkitehtuurisesti ruma. Jopa neukkulamainen.
Kieltämättä keskustan ruutukaava-alue ja Rantakylän lähiö 70-luvulta ovat tuollaisia, etenkin talvella tuo korostuu kun puissa ei ole lehtiä. Kesällä runsas puusto kaupunkialueella pehmentää tätä tosiasiaa. Varsinkin keskustassa on kyllä useita kerrostaloja "stailattu modernimmaksi" uusimassa mm. parvekekaiteet, joissain tapauksissa julkisivukin. Kantajoensuulaisena voin todeta, että kaupunkikuvallisesti kaikkein positiivisin muutos on keskustakortteleiden isojen pysäköintialueiden rakentaminen ja 1-2-kerroksisten 60-70-lukulaisten muotiliikerakennusten korottaminen/korvaaminen nykyaikaisissa korkeilla rakennuksilla. Heti on enemmän metropolin tuntua.
Vierailija kirjoitti:
Jos on töitä tarjolla perheen aikuisille, niin ilman muuta kannattaa. Helsingissä yleensä unohdetaan, että muuallakin Suomessa on kaupunkeja, eikä vain "böndeä". Joensuusta löydät lähes kaikki samat palvelut kuin Helsingistä, mutta elämisen kustannukset ovat paljon alhaisemmat.
Joensuussa on ihan törkeän kalliit hinnat asunnoissa ja vuokrissa. Samoin ruoka on kallista. Palvelut ovat todella paljon suppeammat, kuin Helsingissä. Meillä teinit haluavat ostoksille Helsinkiin ja itsekin kaipaan monia kauppaketjuja Joensuuhun.
Tasa-arvoisien risteyksien kultakaupunki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arkkitehtuurisesti ruma. Jopa neukkulamainen.
Kieltämättä keskustan ruutukaava-alue ja Rantakylän lähiö 70-luvulta ovat tuollaisia, etenkin talvella tuo korostuu kun puissa ei ole lehtiä. Kesällä runsas puusto kaupunkialueella pehmentää tätä tosiasiaa. Varsinkin keskustassa on kyllä useita kerrostaloja "stailattu modernimmaksi" uusimassa mm. parvekekaiteet, joissain tapauksissa julkisivukin. Kantajoensuulaisena voin todeta, että kaupunkikuvallisesti kaikkein positiivisin muutos on keskustakortteleiden isojen pysäköintialueiden rakentaminen ja 1-2-kerroksisten 60-70-lukulaisten muotiliikerakennusten korottaminen/korvaaminen nykyaikaisissa korkeilla rakennuksilla. Heti on enemmän metropolin tuntua.
Miksi aina unohdetaan Joensuun vanhat puiset rakennukset keskustassa? Niitähän on paljon. Mikä sen käsityökeskuksen nimi olikaa?, siinähän on kokonainen vanha pihapiiri aittoineen ihan torin vieressä. Sen takana olevalla kadulla on useampi puutalo CM päin ja siitä kirkon suuntaan vielä pari. Sitten on aivan toisella puolella kaupunkia lisää vanhoja puurakennuksia. Yhtä voisi sanoa jopa huvilaksi. Sitten kauempana keskustasta en muista mikä nimeltään + vielä kauempana, mutta kansalaisopiston käytössä oleva Pekkalan kartano. Kaupungin torin puusto muuten vedettiin alas muutama vuosi sitten.
Huumeongelma tuskin sua koskisi, mutta on kyllä todella vakava Joensuussa jo nykyään. Pitää myös muistaa, että joensuulaiset ja yleensä pohjoiskarjalaiset on erittäin suvaitsematonta väkeä muilta tulevien suhteen, eikä se koske yksin ulkomaalaisia. Selkäänpuukottajien valtakunta. Varsinkin jos joku tulee tänne viemään työpaikan paikalliselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arkkitehtuurisesti ruma. Jopa neukkulamainen.
Kieltämättä keskustan ruutukaava-alue ja Rantakylän lähiö 70-luvulta ovat tuollaisia, etenkin talvella tuo korostuu kun puissa ei ole lehtiä. Kesällä runsas puusto kaupunkialueella pehmentää tätä tosiasiaa. Varsinkin keskustassa on kyllä useita kerrostaloja "stailattu modernimmaksi" uusimassa mm. parvekekaiteet, joissain tapauksissa julkisivukin. Kantajoensuulaisena voin todeta, että kaupunkikuvallisesti kaikkein positiivisin muutos on keskustakortteleiden isojen pysäköintialueiden rakentaminen ja 1-2-kerroksisten 60-70-lukulaisten muotiliikerakennusten korottaminen/korvaaminen nykyaikaisissa korkeilla rakennuksilla. Heti on enemmän metropolin tuntua.
Huohh. Metropolin tuntua... "Tori" on järkyttävä aava laakio päällystetty halvimmilla kiinalaisilla punatiilillä. Upea kaupunkipuisto isoine puineen kaadettiin nurin ja nyt paikalla on tuija-puisto, joka ammottaa kesähelteellä tyhjillään, koska auringolta ei pääse puiden alle suojaan.
Entinen keskustakeidas ja eväsretkipaikka Ilosaari käännettiin parilla miljoonalla ympäri erämaaksi ja laitettiin Pariisin tuntua valaisimilla.
Metropolin ytimen, kauppakeskus Iso-Myyn ympärillä parveilevat ...no....
Pikkuputiikithan ovat toki muualtakin Suomesta lähes kuolleet Hkiä lukuunottamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kyllä täytyy sanoa että aika huono idea. Ensimmäisen kerran kun muutin Joensuuhun opintojen perässä, masennuin. Toisen kerran kun muutin Joensuuhun töiden perässä (ja päätin antaa kaupungille uuden mahdollisuuden), masennuin uudestaan. Tämä on oma kokemukseni ja mielipiteeni kun sitä kerran kysyit.
Masennuit koska muutit yksinäisenä uuteen kaupunkiin? Odotit että joku tulisi ja ihastuisi sinuun? Kun ei tullut niin masennuit ja syytät siitä kaupunkia ja ympäristöä?
No saatiinhan tänne lisää joensuulaisia kommentoimaan! No ei vaiskaan, mutta jotain ne juomaveteensä laittaa.

Juomavedessä ei ole vikaa, mutta viemärivesistä löytyi paljon amfetamiinia.

Mutta se on alle puolet Rovaniemen määrästä...
Vierailija kirjoitti:
Itse muutin muutama vuosi takaperin stadista itä-suomeen ( kajaanin lähelle, ja vielä Kuopion seutu ).
En viihtynyt, huomaa kyllä miten itä-suomi on jäänyt kehityksessä jälkeen kun verrataan etelää ja länsirannikkoa.
Paljon alko ja mt ongelmaa idän alueella, työttömyys tapissa, kohtuu rasistista menoa ( Joensuu yksi suomen rasistisimmista ).
Kaupungit kohtuu mitäänsanomattomia, ei juurikaan sitä "menoa" ym ihmisvilinää.
Perus kotimöllöttäjäduunariperheitä paljon.Ja minulle pahinta oli merisiluetin puuttuminen, pystymetsää joka ilmansuuntaan + ehkä joku snadi lätäkkö.
Nyt takaisin kotona stadissa, never again itä soomi !
Ps: kaikki suomen paikkakunnat on kivoja kesällä...
Joensuun edessä on Pyhäselkä, joka on yksi Saimaan alueen suurimpia järvenselkiä, vain 20 - 30 km järveä eli ei se meri ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arkkitehtuurisesti ruma. Jopa neukkulamainen.
Kieltämättä keskustan ruutukaava-alue ja Rantakylän lähiö 70-luvulta ovat tuollaisia, etenkin talvella tuo korostuu kun puissa ei ole lehtiä. Kesällä runsas puusto kaupunkialueella pehmentää tätä tosiasiaa. Varsinkin keskustassa on kyllä useita kerrostaloja "stailattu modernimmaksi" uusimassa mm. parvekekaiteet, joissain tapauksissa julkisivukin. Kantajoensuulaisena voin todeta, että kaupunkikuvallisesti kaikkein positiivisin muutos on keskustakortteleiden isojen pysäköintialueiden rakentaminen ja 1-2-kerroksisten 60-70-lukulaisten muotiliikerakennusten korottaminen/korvaaminen nykyaikaisissa korkeilla rakennuksilla. Heti on enemmän metropolin tuntua.
Miksi aina unohdetaan Joensuun vanhat puiset rakennukset keskustassa? Niitähän on paljon. Mikä sen käsityökeskuksen nimi olikaa?, siinähän on kokonainen vanha pihapiiri aittoineen ihan torin vieressä. Sen takana olevalla kadulla on useampi puutalo CM päin ja siitä kirkon suuntaan vielä pari. Sitten on aivan toisella puolella kaupunkia lisää vanhoja puurakennuksia. Yhtä voisi sanoa jopa huvilaksi. Sitten kauempana keskustasta en muista mikä nimeltään + vielä kauempana, mutta kansalaisopiston käytössä oleva Pekkalan kartano. Kaupungin torin puusto muuten vedettiin alas muutama vuosi sitten.
Taitokortteli on käsityökeskuksen nimi.
Joensuun torilla aivan järkyttävä meininki viikonloppuiltaisin klo 17 jälkeen. Kymmenittäin ellei sadoittain teinijuntteja tuhannen päissään ryyppäävät ja rellestävät kuin neukkulan pahimmassa läävässä konsanaan. Pisut ja oksut siivotaan sitten aamulla, onneksi. Ja sama toistuu joka viikonloppu. Ei todellakaan kehtaa viedä vieraita eikä kyllä ketään muutakaan Joensuun keskustaan ilta-aikaan.