Voitteko vääntää mulle rautalangasta mitä teen väärin?

Oon huomannu, että onnestaan voi kertoa aika monella tavalla. Toisilla se tyyli vaan on sellainen kerskuva, leijuva, "ai että kaikki on ihanaa mut mitäs sulle? Vieläkö se Pentti käy vieraissa?" Ja se äänensävykin on sellainen tietynlainen, todella ärsyttävä. Toiset taas osaavat kertoa asioistaan sillä tavalla maanläheisesti ja ystävällisesti, että siihen onneen on helppo lähteä mukaan. En siis itse pidä itseäni mitenkään katkerana tai negatiivisena ihmisenä, olen aika positiivinen keskivertosuomalaiseen nähden, ja en pidä ollenkaan tuollaisista valittajista.

Eli mun mielestä siinä sun kertomistavassa on luultavasti se vika, eikä siinä, mitä haluat kertoa. Onhan tietysti tässä kulttuurissakin vikaa, "kellä onni on, se onnen kätkeköön", ja on paljon hyväksyttävämpää valittaa ja änistä kuin hehkuttaa miten kivaa elämä on.

Kiitos, että olette jaksaneet kirjoitella näkemyksiänne.

Haaviin jäi hyviä vinkkejä ja lähtökohtaisesti ajattelinkin, että vian on oltava ainakin osittain myös minussa (kuten tuo ylpeä olemus) ja mahdollinen sosiaalinen kömpelyys nyt ainakin. Piirien vaihdos ei toki ole yksinkertaista, mutta ehkä jollain tapaa sovellettava vaihtoehto. Joukossa oli myös muita yllättävän terävänäköisiä huomioita.

Jos nyt tulevaisuudessa yritän tasoittaa asennettani enemmän suomalaiseksi ainakin ei-niin-läheisten ystävien ja kavereiden seurassa.

:)

Mä sanon nyt vielä yhden asian. Ap tuo mieleen yhden entisen kaverrin, joka jäi entisesksi,kun en jaksanut häntä enää. Syy, miksi en jaksanut oli a) että oli koko ajan ihan selvä, että tuo kaverri piti itseään jotenkin parempana ihmisenä kuin minä ja mieheni ja ennen kaikkea b) että hän suhtautui meihin vähän kuten aapeekin tuttaviinsa: hyväntekeväisyyskeisseinä, joiden huolia kuuntelee ja joita tukee ja vähän säälii kun itsellä menee paremmin. 

Nyt sattuu olemaan niin, että a-kohdan olisin vielä jaksanut sietää, vaikka oikeastaan meillä oli ihan millä mittarilla hyvänsä asiat vielä heikin paremmin - kiva, että olivat tyytyväisiä omaan osaansa, eihän se multa pois ole. Mutta sitä säälikeissinä oloa ja hyväntekeväisyysalentumista en jaksanut.

huomaa alapeukuista kateuden täälläkin!

Olen samallainen onnekas ihminen jolle kuuluu lähes poikkeuksetta hyvää kaverit ei kestä sitä :/ tosi mälsää kun kaverit ei ymmärrä että on minullakin mennyt huonosti aijemmin ja ymmärrän heidän tarvitsevan keskusteluseuraa. Saa minulle phua

Miten tämä hyväntekeväisyysalentuminen ilmeni? Mistä olit niin varma, ettei hän ole niinkuin minä (joka ei, toisinkuin arvelit, suhtaudu alentuvasti ystäviinsä) vaan on pahoillaan siitä, että näin tunnutaan tulkittavan?

Itse olen ostanut muutaman kerran kaverille drinkin, kun on venynyt ilta baarissa yli hänen varojensa. Tai muuta vastaavaa. En suhtautunut häneen säälien, vaan tiedän itsekin tasan tarkkaan, miltä tuntuu olla opiskelija. Ehkä hän salaa ajatteli minusta niinkuin sinä ystävästäsi?

Miten kuunnellaan toisen huolia ja tuetaan, ilman että se tulkitaan säälimiseksi ja hyväntekeväisyysalentamiseksi?

Viestisi perusteella vaikuttaa siltä, että olet tulkinnut ystävääsi ja tuominnut hänet perusteetta, niinkuin minutkin.

-ap

Käytät liikaa adjektiiveja.

Tajusin yhtäläisyyteni Tuksun kanssa. Tuksukin hokee koko ajan sitä glamouria ja luksusta ja miten kaikki on niin kovin upeaa ja bling bling. Luulen, että hän jopa uskoo siihen itse, eikä tajua miten naurettavaa ja ärsyttävää tuo jatkuva ylimielinen leijuminen on. Hänen elämänsä vähäinenkin glamour on tainnut tulla ja mennä ajat sitten.

Minäkin olen niin iloinen elämästäni, etten ole ymmärtänyt sen jotakuta ärsyttävän. Nyt ymmärrän kun peilaan itseäni Tuksuun. Asian verbaalisesti esille ottaminen ei ole tyylikästä. Ja olen lapsellinen jos minun täytyy erikseen sitä kertoa enkä osaa pidätellä. Kypsä aikuinen näyttää onnensa sisäisellä tasapainolla, hymyllä ja hyvyydellä, ei sitä erikseen korostamalla.

Eli en siis ole leuhka, mutta ymmärrän nyt miksi niin tulkitaan.

Kiitos AV!

ps.epäilen että mulla on lievä asperger, siitä voi johtua sosiaalinen kömpelyys..

Lähes kuukausi kulunut ja pakko raportoida vaikkette olisi kiinnostuneita :)

Olen ottanut neuvonne sydämeeni ja olen ymmärtänyt, että se riittää, että olen onnellinen elämässäni, sitä ei tarvitse erikseen korostaa kenellekään. Olen oppinut keskittymään toisen ihmisen sanomisiin. Kuuntelmaan enemmän, puhumaan vähemmän. Huomaan, että tämä vaikuttaa ihmissuhteitteni ja elämäni laatuun huomattavasti. Tahaton, korostan: tahaton leveilemiseni on loppunut vaikka nykyään menee vielä paremmin kuin ennen.

Niin, että terveisiä ja kiitos!

Minulla on vähän kaltaisesi ystävä. Meillä on sama sosioekonominen asema, joten kirjoitan tätä ikäänkuin "vertaisena". Ystäväni sananvarastoon kuuluvat mm. myös sanat "ylellinen" ja "intellektuelli" jne. Jotenkin vaan sekä tätä ketjua (ap:n kommentteja) lukiessa että ystävääni kuunnellessa ei pääse sellaiseen vaikutelmaan, että kyseessä olisi pinnallista ihmistä kummempi viritelmä. Ap:kin pitää itseään "älykkäänä", mutta silti kipuilee ja hakee muiden huomiota ja suosiota.

Mielestäni yksi osa älykkyyttä on osata sopeutua kulloiseenkin tilanteeseen tarkoituksenmukaisella tavalla - silloin ei tarvitse kysellä vauvapalstalta omia väärintekemisiään. 

Kalliit shampanjat, teatterivertailut ja mekkopulmat ovat vain yksi kapea osa elämää - miksi "älykäs" niistä numeroa tekisi? Aidosti syvällisiä pohtivan elämän sisältö ja kiinnostuksenkohteet koostuu vallan erilaisista elementeistä. 

Ei se, että ap kokee olevansa onnellinen, ole keneltäkään pois. Vaikea kirjoituksen perusteella on lopulta sanoa, mitä ap tekee väärin. Minulle tulee vaikutelma, että ap on keskeneräinen ihminen, jolla on vielä kasvettavaa monella elämänalueella.

Sinusta tulee mieleen ne ihmiset, jotka vilpittömästi ihmettelee, miten muut voi lihoa. Itse kun ei liho, vaikka syö ihan mitä haluaa (porkkana- ja selleritikut ykkösherkku).

Eikö sinun lemmikkisi ikinä ripuloi sisälle? Eikö kotona ikinä hajoa mikään? Eikö töissä mikään koskaan harmita? Positiivisuus saa ympärilläolijat hyvälle tuulelle, mutta vielä parempaa on _vertaistuki_. Se on aitoa empatiaa ja lohduttaa paljon enemmän kuin kaveri, jolla on kaikki aina niin hienosti.

On minunkin elämäni ihanaa tällä hetkellä, mutta jos joku tuttu nyt kertoisi harminaiheitaan, sanoisin, että minullakin tuli lauantaina kyynärpäähän inha asvaltti-ihottuma. Jättäisin kertomatta, että se tapahtui viikonloppulomalla ulkomailla. Get my point? 

Mulla menee "huonosti", omasta mielestäni todella huonosti, yleisesti ottaen ei niin kovin. Eli kaikki terveitä, asunto on velaton ym. En jaksa puhua ihmisten kanssa omista murheistani, jolleivät erikseen siitä kysy! En myöskään jaksa tavata miljonääriystävää, koska hän ei piilottele hyvinvointiaan, eikä myöskään tiedä tilannettani.

Puhu siis yleisistä asioista! Säästä, kisoista ym. 

En nyt jaksanut lukea kaikkia viestejä läpi, mutta voisin samaistua AP:hen.
Se että olen tehnyt tiettyjä valintoja elämässäni, tehnyt töitä niiden eteen ja sillä tavoin ansainnut oman elintasoni. Kaikki ystäväni eivät ole tehneet samoin. On opisekelevaa YH äitiä ja suurperheen äitiä. Yksin elävää ikisinkkua jonka tili on tuhlattu visalaskuun ennen kuin se on ehtinyt edess tulla. Silti he ovat kaikki ystäviäni.

Lähinnä herää kysymys jos se mitä toinen on saavuttanut aiheuttaa niin paljon kateutta, miksi pitää sitten ystävänä. Ainakin oma lähipiirini on ystäviäni ihmisyytensä takia, ei varallisuutensa.
Tosin olen huomannut että omat saavutukseni, sijoitukseni ja ostokseni muutamaan ystävääni selvästi häiritsevät. Mutta heillä olisi ollut ihan samat mahdollisuudet (jopa paremmat) kuin minulla siinä kohtaa kun painettiin valkolakki päähän. Minä opiskelin, he juhlivat ja tekivät ensimmäisen kierroksen lapsia (sen idiootin kanssa josta jo silloin varoitin) erosivat ja juhlivat taas lisää. Minä valmistuin ja tein töitä...

[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 11:43"]

Minulla on vähän kaltaisesi ystävä. Meillä on sama sosioekonominen asema, joten kirjoitan tätä ikäänkuin "vertaisena". Ystäväni sananvarastoon kuuluvat mm. myös sanat "ylellinen" ja "intellektuelli" jne. Jotenkin vaan sekä tätä ketjua (ap:n kommentteja) lukiessa että ystävääni kuunnellessa ei pääse sellaiseen vaikutelmaan, että kyseessä olisi pinnallista ihmistä kummempi viritelmä. Ap:kin pitää itseään "älykkäänä", mutta silti kipuilee ja hakee muiden huomiota ja suosiota.

Mielestäni yksi osa älykkyyttä on osata sopeutua kulloiseenkin tilanteeseen tarkoituksenmukaisella tavalla - silloin ei tarvitse kysellä vauvapalstalta omia väärintekemisiään. 

Kalliit shampanjat, teatterivertailut ja mekkopulmat ovat vain yksi kapea osa elämää - miksi "älykäs" niistä numeroa tekisi? Aidosti syvällisiä pohtivan elämän sisältö ja kiinnostuksenkohteet koostuu vallan erilaisista elementeistä. 

Ei se, että ap kokee olevansa onnellinen, ole keneltäkään pois. Vaikea kirjoituksen perusteella on lopulta sanoa, mitä ap tekee väärin. Minulle tulee vaikutelma, että ap on keskeneräinen ihminen, jolla on vielä kasvettavaa monella elämänalueella.

[/quote]

Itseasiassa en ole ottanut esille älykkyyttäni ja omaa arviotani siitä. Perustat loput viestistäsi tähän virhekäsitykseen joten en voi kummemmin vastata sinulle.

-ap

[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 12:22"]

En nyt jaksanut lukea kaikkia viestejä läpi, mutta voisin samaistua AP:hen.
Se että olen tehnyt tiettyjä valintoja elämässäni, tehnyt töitä niiden eteen ja sillä tavoin ansainnut oman elintasoni. Kaikki ystäväni eivät ole tehneet samoin. On opisekelevaa YH äitiä ja suurperheen äitiä. Yksin elävää ikisinkkua jonka tili on tuhlattu visalaskuun ennen kuin se on ehtinyt edess tulla. Silti he ovat kaikki ystäviäni.

Lähinnä herää kysymys jos se mitä toinen on saavuttanut aiheuttaa niin paljon kateutta, miksi pitää sitten ystävänä. Ainakin oma lähipiirini on ystäviäni ihmisyytensä takia, ei varallisuutensa.
Tosin olen huomannut että omat saavutukseni, sijoitukseni ja ostokseni muutamaan ystävääni selvästi häiritsevät. Mutta heillä olisi ollut ihan samat mahdollisuudet (jopa paremmat) kuin minulla siinä kohtaa kun painettiin valkolakki päähän. Minä opiskelin, he juhlivat ja tekivät ensimmäisen kierroksen lapsia (sen idiootin kanssa josta jo silloin varoitin) erosivat ja juhlivat taas lisää. Minä valmistuin ja tein töitä...

[/quote]

Jaan ajatuksesi. Meidän tilanteemme ei ole täsmälleen samanlainen, mutta suhtautumiseni läheisiini on. En välitä heidän varallisuudestaan enkä arvota heitä heidän lastensa isien määrän mukaan. Toivoisin, että itse saisin samaa kohtelua.

No minusta kuulostaa omituiselta, jos elämä tosiaankin on ja on aina ollut jatkuvasti kaikin puolin ihanaa, ylellistä, hauskaa jne. Se kuulostaa epäaidolta ja epäkypsältä. En todellakaan tarkoita sitä, että pitäisi ruikuttaa, valittaa ja kaiken pitäisi olla kurjaa, mutta elämään nyt vain kuuluu vastoinkäymisiä. Se kuuluu kasvuun ja ihmisenä olemiseen.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 11:54"]

Sinusta tulee mieleen ne ihmiset, jotka vilpittömästi ihmettelee, miten muut voi lihoa. Itse kun ei liho, vaikka syö ihan mitä haluaa (porkkana- ja selleritikut ykkösherkku).

Eikö sinun lemmikkisi ikinä ripuloi sisälle? Eikö kotona ikinä hajoa mikään? Eikö töissä mikään koskaan harmita? Positiivisuus saa ympärilläolijat hyvälle tuulelle, mutta vielä parempaa on _vertaistuki_. Se on aitoa empatiaa ja lohduttaa paljon enemmän kuin kaveri, jolla on kaikki aina niin hienosti.

On minunkin elämäni ihanaa tällä hetkellä, mutta jos joku tuttu nyt kertoisi harminaiheitaan, sanoisin, että minullakin tuli lauantaina kyynärpäähän inha asvaltti-ihottuma. Jättäisin kertomatta, että se tapahtui viikonloppulomalla ulkomailla. Get my point? 

[/quote]

Ymmärrän pointtisi.

Lihomisasiasta saa hyvän esimerkin siitä miten helposti vedetään linjat liian suurpiirteisesti: Kyllä, olen hoikka. Mutta moni ei tiedäkään, että laihdutin aikanaan parisenkymmentä kiloa eli asiat eivät ole aina sitä miltä näyttää.

Vai pitäisikö olla kertomatta laihtumisesta ja vain keskittyä siihen miten ahmin itseni oksennuksen partaalle? Sitäkö ihmiset haluavat kuulla? Uskon tuollaisten asioiden kaivelun ja märehtimisen tekevän mielen sairaaksi.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 12:43"]

No minusta kuulostaa omituiselta, jos elämä tosiaankin on ja on aina ollut jatkuvasti kaikin puolin ihanaa, ylellistä, hauskaa jne. Se kuulostaa epäaidolta ja epäkypsältä. En todellakaan tarkoita sitä, että pitäisi ruikuttaa, valittaa ja kaiken pitäisi olla kurjaa, mutta elämään nyt vain kuuluu vastoinkäymisiä. Se kuuluu kasvuun ja ihmisenä olemiseen.

[/quote]

Pitäisikö minun hankkiutua hankaluuksiin, jotta elämäni ei olisi niin "epäaitoa ja epäkypsää"? Tai vatvoa vuosia vanhaa norovirusta ja opiskeluajan köyhyyttä.

Olis mullakin tollasia kavereita... on paljon kivempaa kun on positiivisuutta ja menee hyvin. Mulla on yksi aivan päinvastainen tuttava, jolla ei ole mitään muuta kuin valittamista. En millään jaksa kuunnella miten kaikki on väärin ja miten kaikki pitää kynnysmattona ja miten kaikki muut on väärässä ja miten kaikki hänen ongelmansa on muiden vika... olen sanonut etten jaksa kuunnella sitä turhaa valittamista ja ei tarvitse ihmetellä jos ei oo kavereita, koska kukaan ei tahdo olla kenenkään kaatopaikka.

Siis tässä sulle rautalankaa: OLE ITSESI SELLAISENA KUIN OLET.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2014 klo 12:50"]

Olis mullakin tollasia kavereita... on paljon kivempaa kun on positiivisuutta ja menee hyvin. Mulla on yksi aivan päinvastainen tuttava, jolla ei ole mitään muuta kuin valittamista. En millään jaksa kuunnella miten kaikki on väärin ja miten kaikki pitää kynnysmattona ja miten kaikki muut on väärässä ja miten kaikki hänen ongelmansa on muiden vika... olen sanonut etten jaksa kuunnella sitä turhaa valittamista ja ei tarvitse ihmetellä jos ei oo kavereita, koska kukaan ei tahdo olla kenenkään kaatopaikka.

Siis tässä sulle rautalankaa: OLE ITSESI SELLAISENA KUIN OLET.

[/quote]

Vähän samaa maata: Olen kerran näpäyttänyt ikuista valittajaa latomalla ystävällisesti muutaman ratkaisuvaihtoehdon tiskiin ja kertonut keinot päästä sinne. Lupauduin tueksi ja viemään pakollisiin virastoihin jne vaikka kädestä pitäen. Sanoin, että kuukausia kuunneltuani ruikutusta (olin tuntenut hänet vain tämän aikaa, ilmeisesti jatkunut vuosia) olen tullut siihen tulokseen, että nyt riittää valitus. Hän katkaisi välimme.

Ja kiitos tuosta rautalankaneuvosta! Toivottavasti joskus törmäämme :)

-ap

Vastaat: "Ei kurjuutta kummempaa." Et saa aikaan kateellisuutta vaan tyytyväisenä kehräävän ihmisen. ;)