Voitteko vääntää mulle rautalangasta mitä teen väärin?

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 16:16"]jatkoa: Eräs ystävä sanoi, ettei sillä tee mieli kertoa mulle iloja tai huoliaan, koska mun elämä on aina niin jännittävää ja erikoista. Siis mitä?? Mulla tulee kohta itku.

-ap

[/quote]

Sanoin. Kerran jotain tän tyylistä hyvälle ystävälle. Onneks tajus, että mulla on vaan tosi huono päivä. Seuraavalla kerralla, kun nähtiin, osasin jo olla oikeesti onnellinen sen puolesta sen edelliskerran hehkutuksista ja yhdessä naureskeltiin mun tyhmälle kateusreaktiolle. Joskus vaan jpittenkin ystävien elämä tuntuu niin hienolta, vaikka totta kai on oikeesti iloinen niitte puolesta ja se, että niilläon aina kaikkea jännää kerrottavaa on osa niitten viehätystä.

"kel onni on, se onnen kätkeköön"

Luulen, että johtuu seurastasi. Jos yhtään pystyt uusimaan kaveripiiriäsi sosioekonimisesti parempaan luokkaan, niin saat huomata, että siellä onni on yleisempää. Eikä omaa tarvitse enää piilotella.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 16:42"]

"kel onni on, se onnen kätkeköön"

[/quote]

Olen aina mietitnyt, että tätäkö tällä haetaan: Kel onni on, se onnen kätkeköön koska toisten kateus on viheiläistä.

Kerro, että ei kuulu mitään ihmeitä, ja sitten se kaikista kurjin pikkusattumus viimeisen puolen vuoden ajalta. "Ei kuulu mitään ihmeitä, ihan tavallista arkea. Joonaksella on vähän ollut flunssaa ja Maija on nukkunut öitä huonosti, kun tekee hampaita."

Ei kuulumisissa tarvi olla rehellinen, se on vaan semmosta sosiaalista pölinää. Ei ketään oikeasti kiinnosta, paitsi silloin jos menee hyvin, niin ollaan kateellisia. 

Minäkin olen aina ollut  Hannu Hanhen kaltainen tuurihaukka. Tärkeintä on olla tuomatta sitä esille...tulee silti minunkin elämässäni jotain rutkutettavaa. Milloin mies tekee liikaa toitä, milloin lapset eivät ole niin ihanteellisia, koira rapaa talon, pärstä peilissä ei joka aamu miellytä jne...Suosittelen, että yrittämällä yrität ( ja varmaan löydätkin täydellisestä elämästäsi pieniä säröjä). Pode vaikka maailmantuskaista angstia tai vaikka märehdi vaikka sitä, että sinulla ei ole mitään unelmoitavaa. Voit myös pohtia ( kuten minä joskus) että täytyyhän kohta jotain ikävää elämässä tapahtua koska on jotenkin päässyt aina kulkemaan kadun aurinkoisella puolella. Summa sumarum ole siis inhimillinen ja valita edes vähän elämästäsi;-).

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 16:15"] Oon oikeestaan aina ollut tällanen, että mieluummin kuuntelen kun kerron omia asioitani.

[/quote]

Minä kyllä odotan ystävyydeltä sitä, että toinen kertoo omasta elämästään edes jotain. Ei herätä luottamusta (ainakaan minussa), jos tulee tunne, että keskustelukumppani ei pysty juttelemaan asioista omista lähtökohdistaan. Tarkoitan, että mielestäni hyvään keskusteluun kuuluu se, että sanotaan esim. "minä olen tehnyt/tuntenut/ajatellut tuosta asiasta tällä tavoin". 

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 16:43"]

Luulen, että johtuu seurastasi. Jos yhtään pystyt uusimaan kaveripiiriäsi sosioekonimisesti parempaan luokkaan, niin saat huomata, että siellä onni on yleisempää. Eikä omaa tarvitse enää piilotella.

[/quote]

Olen miettinyt juuri tätä ja tunnenkin menestyjiä. Heidän seurassaan on ihanan helpottavaa jutella niitä näitä, koska heillä menee yhtä hyvin. Tosin tunnen vain markkinataloudesta, politiikasta, teknologiasta jne kiinnostuneita menestyjiä. Itse olen enemmän syvällisempi ja filosofisempi.

Mistä löytäisin ystävän, jonka kanssa voisimme käydä pitkällä kävelyllä ja kertoa toisillemme maailmanmatkoistamme, rakkauselämästämme, aina meneillään olevasta sisustusprojekteistamme ja lempiravintoloista, nauraa elämälle. Illalla voisimme otta yhdessä vähän parempaa shampanjaa, pukeutua upeisiin mekkoihin ja mennä mukavaan ravintolaan jakamaan elämännäkemyksiämme lisää? Ilman, että tarvii pelätä toisen kadehtivan kalliita harrastuksia, merkkimekkoa/laukkua..

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 16:50"]

Minäkin olen aina ollut  Hannu Hanhen kaltainen tuurihaukka. Tärkeintä on olla tuomatta sitä esille...tulee silti minunkin elämässäni jotain rutkutettavaa. Milloin mies tekee liikaa toitä, milloin lapset eivät ole niin ihanteellisia, koira rapaa talon, pärstä peilissä ei joka aamu miellytä jne...Suosittelen, että yrittämällä yrität ( ja varmaan löydätkin täydellisestä elämästäsi pieniä säröjä). Pode vaikka maailmantuskaista angstia tai vaikka märehdi vaikka sitä, että sinulla ei ole mitään unelmoitavaa. Voit myös pohtia ( kuten minä joskus) että täytyyhän kohta jotain ikävää elämässä tapahtua koska on jotenkin päässyt aina kulkemaan kadun aurinkoisella puolella. Summa sumarum ole siis inhimillinen ja valita edes vähän elämästäsi;-).

[/quote]

Kyllä minä joskus mainitsen elämäni suvannoista, mutta harvoin. Pyyhin ne nopeasti mielestäni, kun eivät kuitenkaan ole kovin suuria.
No nythän minä oikeastaan puhunkin!

Oletko miettinyt omaa nonverbaalista viestintääsi? Minua ei ole koskaan häirinnyt ihminen, joka aidon rehellisesti kertoo, että mulla menee tosi kivasti ja kertoo innostuneena mukavista asioista, joita hänelle on sattunut. Mutta yksi tyyppi saa niskavillat pystyyn: kertoo todella ylimielisesti kaikesta mahtavasta, hehkuttaa itseään koko ajan ja kehuu ihan taivaisiin, samanaikaisesti ei voi sietää jos jollakulla menee huonosti, vaan pitää näitä liian raskaana seurana. Voisi puhua itsestään vaikka tunti sotalla, pitää itseään taivaan lahjana naisille ja maailmalle ja ihmettelee, kun ei löydä aitoa rakkautta, mutta kehuskelee kaatavansa uusia naisia harva se päivä. Oikeasti todella rasittavan itserakas ja juntti tyyppi.

Osaatko suhtautua myötätuntoisesti toisten vaikeuksiin, vai hehkutatko heti perään omaa loistavaa elämääsi? Kehutko itseäsi paljon? Oletko vilpittömän iloinen tyyppi, vai itserakas hehkuttelija? Tällaiset asiat vaikuttaa :).

Ei siinä, minusta on ihanaa kuulla, miten muilla menee hyvin samanaikaisesti, kun itse odottelen puhelinsoittoa sydän syrjällään, millon rakkaasta ihmisestäni on aika jättänyt. Ja muutenkin elämä on vähän niin ja näin tällä hetkellä, mutta osaan kyllä aidosti iloita muiden menestyksestä, raha-asioista (rahasta en edes osaa olla kateellinen, ei kiinnosta minua miten paljon joku tienaa) ja muusta onnesta. Yleensä välttelen puhumasta omista ongelmistani, kun muilla menee ympärillä niin hyvin, yritän vain imeä positiivista energiaa itseeni niistä aidosti positiivisista ja ihanista ihmisistä :)!

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 16:54"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 16:43"]

Luulen, että johtuu seurastasi. Jos yhtään pystyt uusimaan kaveripiiriäsi sosioekonimisesti parempaan luokkaan, niin saat huomata, että siellä onni on yleisempää. Eikä omaa tarvitse enää piilotella.

[/quote]

Olen miettinyt juuri tätä ja tunnenkin menestyjiä. Heidän seurassaan on ihanan helpottavaa jutella niitä näitä, koska heillä menee yhtä hyvin. Tosin tunnen vain markkinataloudesta, politiikasta, teknologiasta jne kiinnostuneita menestyjiä. Itse olen enemmän syvällisempi ja filosofisempi.

Mistä löytäisin ystävän, jonka kanssa voisimme käydä pitkällä kävelyllä ja kertoa toisillemme maailmanmatkoistamme, rakkauselämästämme, aina meneillään olevasta sisustusprojekteistamme ja lempiravintoloista, nauraa elämälle. Illalla voisimme otta yhdessä vähän parempaa shampanjaa, pukeutua upeisiin mekkoihin ja mennä mukavaan ravintolaan jakamaan elämännäkemyksiämme lisää? Ilman, että tarvii pelätä toisen kadehtivan kalliita harrastuksia, merkkimekkoa/laukkua..

[/quote]

Ei kyse välttämättä ole kateudesta, vaan elät kantaväestöä paljon pinnallisemmin niin sanoakseni. Tavan suomalainen ei ole kiinnostunut "hienosta" elämästä, kalliista shampanjasta ja mekoista, vaan arki on aika tavallista ja tykkää jakaa sen kaltaistensa kanssa. Olemme loppujen lopuksi aika maanläheistä ja hillittyä kansaa. Eikä tarkoitukseni ollut arvostella, elät vaan niin räikeästi erilaista elämää, mitä monet muut, joten tietty ulkopuolisuuden tunne saattaa johtua siitä. Vähän sama, kuin että harvemmin ateisti ja kiihkouskovainenkaan löytävät keskenään yhteistä säveltä. Välimatka toisen elämään ja maailmankatsomukseen on liian suuri. Kyse ei ole (välttämättä) kateudesta vaan erilaisuudesta.

Voisit sanoa jotain tyyliin että kuuluu ihan hyvää, vähän lihakset kipeänä eilisestä treenistä. Voisit vähän liioitella jotain sattumusta ruokakaupassa tai kertoa mitä maailmalla tapahtunutta olet seuraillut viime aikoina.

Voisit sanoa jotain tyyliin että kuuluu ihan hyvää, vähän lihakset kipeänä eilisestä treenistä. Voisit vähän liioitella jotain sattumusta ruokakaupassa tai kertoa mitä maailmalla tapahtunutta olet seuraillut viime aikoina.

Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa hyvin pienilläkin vivahteilla on iso merkitys, jota ei ehkä itse tule huomanneeksi. Tuossa aiemmin kun kerroit vähän jotain itsestäsi, käytit ehkä tajuamattasi sellaisia sanoja ja lausahduksia, jotka kuulostavat snobimaisilta ja itseäsi korostavilta. On ihan eri asia kertoa harrastavansa intellektuellia kirjallisuutta ja asuvansa ylellisessä kodissa, kuin sanoa lukevansa mielellään hyviä kirjoja ja viihtyvänsä hyvin nykyisessä kodissaan. Ehkä kirjoitit noin kuin kirjoitit vähän vitsinäkin, mutta kenties se kertoo myös jotain sanavalinnoistasi ja puhetyylistäsi. Kannattaa kiinnittää asiaan huomiota.

Paljon tosiaan voi jutella ihan yleisellä tasolla, kun vastailee vähän ympäripyöreästi. En sitten tiedä, onko ongelmasi enemmän siitä lähtöisin, että ystäväsi eivät ole kiinnostuneita samoista asioista kuin sinä. Se voi ikävä kyllä olla sen laatuinen ongelma, ettei siihen oikein ole varsinaista ratkaisua. Toisaalta, miksi haluat pysyä ystävinä, jos ystävyys ei anna sinulle mitään ja koet saavasi vastakaikuna vain kateutta.

Itsekin löysin viime syksynä uuden työn, josta monet ovat olleet selkeästi kateellisia. Omasta mielestäni aistin kuitenkin aika helposti, milloin ihmisiä oikeasti kiinnostaa kuulla työstäni ja milloin kuulumiset kannattaa kuitata vaan toteamuksella, että on kivaa ja mielenkiintoista. Jos tiedän, että joku tuttu on lomautettu tai etsii itse uutta työtä, en todellakaan hehkuta iloani vaan juttelen hänen työnhaustaan jne.

Minulla on kai ainakin joskus ollut vähän sellainen maine, että olen jotenkin "täydellinen" ja onnistun kaikessa ja kaikki on aina niin hienoa ja ihmeellistä. Tämä maine tosin on ollut vahvempi sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka eivät minua tunne kovinkaan henkilökohtaisesti. En kuitenkaan ole nähnyt tarpeelliseksi sen enempää vähätellä itseäni kuin myöskään ylläpitää mitään imagoa. Minusta on ihan luonnollista, että saavutukset ja iloiset uutiset kantautuvat puolituttujenkin korviin, mutta vastoinkäymiset ja surut jaan vain lähimpien kanssa. Aivan sama minulle, mitä joku sitten kuvittelee tietävänsä minusta ja elämästäni.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 17:14"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 16:54"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 16:43"]

Luulen, että johtuu seurastasi. Jos yhtään pystyt uusimaan kaveripiiriäsi sosioekonimisesti parempaan luokkaan, niin saat huomata, että siellä onni on yleisempää. Eikä omaa tarvitse enää piilotella.

[/quote]

Olen miettinyt juuri tätä ja tunnenkin menestyjiä. Heidän seurassaan on ihanan helpottavaa jutella niitä näitä, koska heillä menee yhtä hyvin. Tosin tunnen vain markkinataloudesta, politiikasta, teknologiasta jne kiinnostuneita menestyjiä. Itse olen enemmän syvällisempi ja filosofisempi.

Mistä löytäisin ystävän, jonka kanssa voisimme käydä pitkällä kävelyllä ja kertoa toisillemme maailmanmatkoistamme, rakkauselämästämme, aina meneillään olevasta sisustusprojekteistamme ja lempiravintoloista, nauraa elämälle. Illalla voisimme otta yhdessä vähän parempaa shampanjaa, pukeutua upeisiin mekkoihin ja mennä mukavaan ravintolaan jakamaan elämännäkemyksiämme lisää? Ilman, että tarvii pelätä toisen kadehtivan kalliita harrastuksia, merkkimekkoa/laukkua..

[/quote]

Ei kyse välttämättä ole kateudesta, vaan elät kantaväestöä paljon pinnallisemmin niin sanoakseni. Tavan suomalainen ei ole kiinnostunut "hienosta" elämästä, kalliista shampanjasta ja mekoista, vaan arki on aika tavallista ja tykkää jakaa sen kaltaistensa kanssa. Olemme loppujen lopuksi aika maanläheistä ja hillittyä kansaa. Eikä tarkoitukseni ollut arvostella, elät vaan niin räikeästi erilaista elämää, mitä monet muut, joten tietty ulkopuolisuuden tunne saattaa johtua siitä. Vähän sama, kuin että harvemmin ateisti ja kiihkouskovainenkaan löytävät keskenään yhteistä säveltä. Välimatka toisen elämään ja maailmankatsomukseen on liian suuri. Kyse ei ole (välttämättä) kateudesta vaan erilaisuudesta.

[/quote]

Haluaisin myös juoda teetä villasukat jalassa. Tai viedä lämmintä keittoa flunssaiselle.

Kallis skumppa ei ole pinnallista, se on ylellistä. Tarkoitin sitä, että haluaisin kaivaa kultahippuisen juhlajuoman esiin ilman huudahdusta "Ai että sie oot menny taasen törsäämään!!! Eihän tuota voi edes juoda!!!" kun ei ole tottunut. Tai ravintolassa "Voi voi voi että kun alkupalatkin on jo niin kaliita!!!" Voidaan mennä halpaan ravintolaan ja juoda olvia, mutta haluaisin joskus myös edeltäviä asioita.

Erotun tosin ihmisistä myös sillä, että haulaisin pohtia asioita syvällisesti. Pitkästyn äärimmäisen nopeasti keskustelemaan säästä, lasten ripulista ja vaateostoksista.

Mistä tavan suomalainen on kiinnostunut jos ei elämännäkemyksistä, tekemistään mukavista asioista (konsertit, teatteri, illalliset, juhlat, museot..) ja elämälle nauramisesta? Mitä minä missaan? Taitaa olla jo selvää, että olen vela.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 17:08"]

Oletko miettinyt omaa nonverbaalista viestintääsi? Minua ei ole koskaan häirinnyt ihminen, joka aidon rehellisesti kertoo, että mulla menee tosi kivasti ja kertoo innostuneena mukavista asioista, joita hänelle on sattunut. Mutta yksi tyyppi saa niskavillat pystyyn: kertoo todella ylimielisesti kaikesta mahtavasta, hehkuttaa itseään koko ajan ja kehuu ihan taivaisiin, samanaikaisesti ei voi sietää jos jollakulla menee huonosti, vaan pitää näitä liian raskaana seurana. Voisi puhua itsestään vaikka tunti sotalla, pitää itseään taivaan lahjana naisille ja maailmalle ja ihmettelee, kun ei löydä aitoa rakkautta, mutta kehuskelee kaatavansa uusia naisia harva se päivä. Oikeasti todella rasittavan itserakas ja juntti tyyppi.

Osaatko suhtautua myötätuntoisesti toisten vaikeuksiin, vai hehkutatko heti perään omaa loistavaa elämääsi? Kehutko itseäsi paljon? Oletko vilpittömän iloinen tyyppi, vai itserakas hehkuttelija? Tällaiset asiat vaikuttaa :).

Ei siinä, minusta on ihanaa kuulla, miten muilla menee hyvin samanaikaisesti, kun itse odottelen puhelinsoittoa sydän syrjällään, millon rakkaasta ihmisestäni on aika jättänyt. Ja muutenkin elämä on vähän niin ja näin tällä hetkellä, mutta osaan kyllä aidosti iloita muiden menestyksestä, raha-asioista (rahasta en edes osaa olla kateellinen, ei kiinnosta minua miten paljon joku tienaa) ja muusta onnesta. Yleensä välttelen puhumasta omista ongelmistani, kun muilla menee ympärillä niin hyvin, yritän vain imeä positiivista energiaa itseeni niistä aidosti positiivisista ja ihanista ihmisistä :)!

[/quote]

Nonverbaalisesta viestinnästä: Olen nähnyt itseni videolta ja huomasin, että elehdin "ylpeästi" (hyvä ryhti, leuka pystyssä, itsevarma olemus). Se ei ole millään lailla tarkoituksellista ja olen yritänyt opetella sitä pois mutta en ole onnistunut enkä enää edes halua. Siitä epäilenkin osaksi tämän kaiken johtuvan.

Esimerkistäsi poiketen en missään tapauksessa halua kehuskella tai varsinkaan vähäntellä muita (kuten nämä valloitukset). Varon puhumasta toisista alentavasti tai pahaa.

Yritän parhaani mukaan olla tukena ystäville surun tai muun vaikeuden hetkenä ja olen aidosti kinnostunut heidän elämistään. Mutta kuten aiemmin sanoinkin, puihuvat mielummin keskenään. Enkä halua tungetella tai kyselemisellä korostaa toisen arkoja paikkoja.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 17:34"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 17:08"]

Oletko miettinyt omaa nonverbaalista viestintääsi? Minua ei ole koskaan häirinnyt ihminen, joka aidon rehellisesti kertoo, että mulla menee tosi kivasti ja kertoo innostuneena mukavista asioista, joita hänelle on sattunut. Mutta yksi tyyppi saa niskavillat pystyyn: kertoo todella ylimielisesti kaikesta mahtavasta, hehkuttaa itseään koko ajan ja kehuu ihan taivaisiin, samanaikaisesti ei voi sietää jos jollakulla menee huonosti, vaan pitää näitä liian raskaana seurana. Voisi puhua itsestään vaikka tunti sotalla, pitää itseään taivaan lahjana naisille ja maailmalle ja ihmettelee, kun ei löydä aitoa rakkautta, mutta kehuskelee kaatavansa uusia naisia harva se päivä. Oikeasti todella rasittavan itserakas ja juntti tyyppi.

Osaatko suhtautua myötätuntoisesti toisten vaikeuksiin, vai hehkutatko heti perään omaa loistavaa elämääsi? Kehutko itseäsi paljon? Oletko vilpittömän iloinen tyyppi, vai itserakas hehkuttelija? Tällaiset asiat vaikuttaa :).

Ei siinä, minusta on ihanaa kuulla, miten muilla menee hyvin samanaikaisesti, kun itse odottelen puhelinsoittoa sydän syrjällään, millon rakkaasta ihmisestäni on aika jättänyt. Ja muutenkin elämä on vähän niin ja näin tällä hetkellä, mutta osaan kyllä aidosti iloita muiden menestyksestä, raha-asioista (rahasta en edes osaa olla kateellinen, ei kiinnosta minua miten paljon joku tienaa) ja muusta onnesta. Yleensä välttelen puhumasta omista ongelmistani, kun muilla menee ympärillä niin hyvin, yritän vain imeä positiivista energiaa itseeni niistä aidosti positiivisista ja ihanista ihmisistä :)!

[/quote]

Nonverbaalisesta viestinnästä: Olen nähnyt itseni videolta ja huomasin, että elehdin "ylpeästi" (hyvä ryhti, leuka pystyssä, itsevarma olemus). Se ei ole millään lailla tarkoituksellista ja olen yritänyt opetella sitä pois mutta en ole onnistunut enkä enää edes halua. Siitä epäilenkin osaksi tämän kaiken johtuvan.

Esimerkistäsi poiketen en missään tapauksessa halua kehuskella tai varsinkaan vähäntellä muita (kuten nämä valloitukset). Varon puhumasta toisista alentavasti tai pahaa.

Yritän parhaani mukaan olla tukena ystäville surun tai muun vaikeuden hetkenä ja olen aidosti kinnostunut heidän elämistään. Mutta kuten aiemmin sanoinkin, puihuvat mielummin keskenään. Enkä halua tungetella tai kyselemisellä korostaa toisen arkoja paikkoja.

[/quote]

Kyse voi olla hyvinkin tuosta elehdinnästäsi. Jos et kykene muuttamaan sitä tai et enää jaksa kiinnittää asiaan huomiota, sinun tulee vain hyväksyä se asia, että ihmiset käsittävät sinut väärin. Tulkinnasta suurin osa tulee nonverbaalisesta viestinnästä, joten jos vaikutat ylimieliseltä, on aika vaikeaa sanoilla osoittaa olevansa jotain muuta. Valitettavasti. Ehkä voisit yrittää kompensoida sitä jotenkin parantamalla myötäelämisen taitojasi (vaikka ne eivät välttämättä heikkoja sinulla olisikaan, mutta jos vaikuttaisin jotenkin erityisen empaattiselta ja myötätuntoiselta, niin sillä voisi saada ylimielistä vaikutusta pehmennetyksi).

Miten usein muuten törmäät tuohon, että ihmiset kokevat sinun jotenkin kerskailevan asioillasi? Ajattelevatko kaikista läheisimmätkin ystäväsi sinusta niin?

37:lle

Lähimmät ystävät eivät ajattele näin, mutta osa kavereista kyllä. Ajattelin asiaa tänään ja taitaa olla aika sidonnainen heidän itsetuntoonsa. Tämä tulee esille aina silloin tällöin, koska en ajattele asiaa kovin paljon.

Kiitos kommenteista.
-ap

Lainaaminen ei jostain syystä minulla onnistu nyt. Kirjoitit, että haluat pohtia asioita syvällisemmin. Ehkä olet hieman älykkäämpi kuin ystäväsi?  

Minä olen erilainen ja selvästi älykkäämpi kuin ihmiset keskimäärin. Minua on pidetty aina outona ja olin joskus koulukiusattukkin. Seuraa, jossa tuntisin oloni hyväksi on aika vaikea löytää. Viihdyn hyvin koulussa, johon on valikoitunut todella lahjakkaita ja älykkäitä ihmisiä. Keskiasteella taas sain osakseni hirveää kateellisuutta ja kyräilyä. Tavallisessa työssä, normaalien naisten kesken en viihdy. 

Tunnen kuitenkin ihmisiä laidasta laitaan. Sellaiset elämässään onnelliset, fiksut, eivät ole kateellisia ja heidän kesken voin myös hehkuttaa omaa elämääni. Niille muutamille, ketkä selvästi murehtivat, eivätkä etene elämässään, joudun pitämään suodatinta ja varomaan olemasta liian onnellinen.  

Eli tällä näkemyksellä sanoisin, että sinun vain täytyisi löytää kaltaistasi seuraa. Yhtä fiksuja, yhtä onnekkaita, pohtivia. Helpommin sanottu tietysti kuin tehty. Olisiko töissä, koulussa, harrastuksissa samankaltaisia ihmisiä?

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 18:34"]

37:lle

Lähimmät ystävät eivät ajattele näin, mutta osa kavereista kyllä. Ajattelin asiaa tänään ja taitaa olla aika sidonnainen heidän itsetuntoonsa. Tämä tulee esille aina silloin tällöin, koska en ajattele asiaa kovin paljon.

Kiitos kommenteista.
-ap

[/quote]

Voi olla, tai sitten viestintäsi on ristiriitaista. Mutta kerta vain osa tuttavistasi ajattelee niin ja lähimmät ystäväsi ovat sinusta toista mieltä, en olisi huolissani :). Kaikkia ei vain voi miellyttää ja osa ihmisistä tulkitsevat sinut joka tapauksessa väärin, sanoit tai teit mitä tahansa. Eli huoli pois ja nauti elämästä :)!