Lue keskustelun säännöt.
Onko kahden pienen lapsen äitinä KAMALAN rankkaa ja vaikeaa?
21.02.2014 |
Minulla on yksi 9kk vauva, työssäkäyvä mies ja elämämme on mielestäni varsin kivaa ja leppoisaa. Toki meilläkin on tavalliset yövalvomiset, hampaidentulot ja muut mutkat, mutta yleisesti elämä on aika ihanaa.
Kaverillani on kaksi pientä lasta ja hän on aivan puhki. Heidän elämänsä näyttäytyy minulle jatkuvana taisteluna ja kaaoksena, vaikka lapset ovatkin perusterveitä, toivottuja ja turvaverkkoa löytyy vaikka muille jakaa.
Onko se kahden lapsen äitinä olo niin kamalan rankkaa vai onko kiinni myös omasta kokemuksesta (ja vähän asenteestakin)? Mietin, uskaltaako sitä toista lasta edes yrittää parin vuoden ikäerolla...
Kommentit (116)
Viitonen - oliko sun mielestä yhden lapsen kanssa rankkaa?
Ovatko teidän lapset olleet terveitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Ja kahden vähän isomman kanssa myös. Ei se yhtään helpota, vaan vaikeutuu mitä enemmän niitä lapsia on.
Yhden kolmevuotiaan äitinä on todella helppoa. Koetapa 3 vuotiasta ja koliikkivauvaa, niin rankkaa on. Uhmäikä kannattaa melkein vet läpi ilman lisälapsia ;)
Riippuu lapsista. Meillä 1v8kk ikäero. Oli helvetin rankkaa, kun vauva oli n. 5kk ja esikoisella alkoi hirveät unihäiriöt. Oltiin miehen kanssa molemmat ihan sekoamispisteessä. Nyt helpompaa, nuorempi 3v. En silti kadu.
Riippuu lapsista. Meillä 1v8kk ikäero. Oli helvetin rankkaa, kun vauva oli n. 5kk ja esikoisella alkoi hirveät unihäiriöt. Oltiin miehen kanssa molemmat ihan sekoamispisteessä. Nyt helpompaa, nuorempi 3v. En silti kadu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tytöillä tasan 1,5v ikäeroa ja mies lähti toisen naisen matkaan kun olin viimeisilläni raskaana, hyvin pärjään silti :) hommasin alle kuukaudessa asunnon ja tarpeet ja lähdin lapsen kanssa omaan asuntoon odottelemaan vauvan syntymää, enkä koe mitenkään rankaksi :) serkkuni jolla on 7,4 ja 1v lapset on sen sijaan niin helisemässä vaikka on mieskin auttamassa.
On vaikeaa, on. Kyllä sen yhden kanssa oli huomattavasti helpompaa!
Huh, kyllä pitää kaikella kunnioituksella olla vähän hullu jos pökäsee neljä, viis, kuus vauvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä rankkaa oli kuopuksen ensimmäinen vuosi. Ikäeroa 1v 7 kk. Myös toinen raskaus oli aika rankka, kun hoidettavana oli se vielä öisinkin heräilevä taapero. Sen jälkeen helpotti, ja nyt on jo tosi helppoa, kun lapset ovat parhaat kaverit keskenään, leikit sujuvat hyvin ja kiinnostuksen kohteet samat. Molemmat tyttöjä, nyt 6 ja 8.
Riippuu varmana monesta tekijästä ja siitä minkä kokee rankaksi. Itselläni on 5- ja 4-vuotiaat lapset 1v 2kk ikäerolla. En kokenut pikkulapsiaikaa mitenkään rankaksi. Olin kotona siihen asti, kun kuopus täytti kolme vuotta ja mielelläni olisin ollut pidempäänkin, jos se rahallisesti olisi ollut mahdollista. Mieheni oli ja on vieläkin työn puolesta usein pois kotoa 4 päivää viikosta, mutta sekin oli tiedossa jo pitkään ennen kuin lapset saatiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 21:18"]
Viitonen - oliko sun mielestä yhden lapsen kanssa rankkaa?
Ovatko teidän lapset olleet terveitä?
[/quote]
Ekan lapsen kanssa ekat kuukaudet tai oikeastaan eka vuosi oli rankka, kun hän heräsi about 10 kertaa yössä. Sen jälkeen lapsi oli helppo, eli yhden lapsen kanssa oli muutaman vuoden ajan tosi ihanaa ja helppoa. Sit kun toka tuli, alku oli aika helppo kun vauva nukkui suht hyvin. Rankimmillaan homma oli joskus silloin, kun keskimmäinen oli vuoden-kaksi vuotta, ja toinen rankka vaihe silloin kun kuopus oli vuoden-kaksi vuotta. Sen jälkeen on helpottunut koko ajan, ja nyt lapset touhuavat ihan keskenään tosi paljon, ja vanhimmalla on jo omat menot, ja hän voi toimia välillä lapsenvahtinakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja joo, ovat olleet terveitä, unohdin sanoa.
Kyllä on rankkaa, mutta en nyt sanoisi että vaikeaa. Meillä kumpikin vielä alle 3v, ja vaikka ovat kumpikin ns. helppoja ja terveitä lapsia, niin kyllä se arjen pyörittäminen on melkoista rumbaa. Mutta kun on selkeet rutiinit, niin kyllä homman saa toimimaan, ja pikkulapsivaihe on vaan VÄLIAIKAISTA. :) Mieluummin lapset pienellä ikäerolla, niistä on paljon enemmän seuraa toisilleen ja sitä myötä saa enemmän aikaa tehdä vähän omiakin juttuja päivisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se kamalan rankkaa ole, jos perheessä on kaksi motivoitunutta aikuista ja lapset perusterveitä. Terveiset täältä myrskyn silmästä, molemmat alle kolmevuotiaita, eikä ulkopuolista hoitoapua.
Lapsillani 1v8kk ikäeroa. Jos nyt saisin päättää katsoisin, että 2,5-3v. on sellainen sopiva ikäero. Elämä on ollut yhtä jatkumoa. Heräilyt öisin loppuu toisella, toinen lapsi saapuu. Vaipat piti vaihtaa 6kk kahdelta lapselta samaan aikaan (tämä tosin pieni paha). Toisella loppui uhma, toisella alkoi.
Aika jolloin lapsemme olivat 1v. ja 3v. ja siitä kaksi vuotta eteen päin on puoliksi pimennossa. Ihan sairaan raskasta. Omatahtoikä kuopuksella, uhma esikoisella ja siihen vielä lisäksi se, että kumpikin vielä täysin vahdittavia. Lepoa ei ollut koskaan. Eivät edes nukkuneet päiväunia samaan aikaan.
Nyt lapset ovat 5 ja 7 vuotiaita ja viimeinen vuosi ollut aivan ihanaa. Eli tosiaan on sitten kuitenkin sen arvoista.
Nyt kuopus pian 3 v (esikoinen 5) ja nyt helpottaa. Tänään ollaan vietetty mukavaa tyttöjen iltaa kotona (lapset+minä) ja mullakin on ollut oikeasti tosi kivaa, saunottu jne. Nyt olen ehdottomasti sitä mieltä, että parempi kaksi kuin yksi, mutta pari vuotta kuopuksen syntymän jälkeen oli kyllä rankkaa. Avain jaksamiseen on hyvin nukkuvat kiltit lapset ja hyvät tukiverkot.
>
Luin tekstini vielä uudestaan ja aika katkeralta kuulostan. Kumpikin lapsi kuitenkin olleet toivottuja ja todella raskaita. Itse olen sellainen perfektionisti ja haluan pitää kaikki narut kiinni. Lasten kanssa se vain ei ole mahdollista. Ja meidän perheen korvakierteet myös vaikuttaneet. Mutta joku rennompi tyyppi olisi varmasti ottanut perheaikamme toisin.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 21:43"]
Lapsillani 1v8kk ikäeroa. Jos nyt saisin päättää katsoisin, että 2,5-3v. on sellainen sopiva ikäero. Elämä on ollut yhtä jatkumoa. Heräilyt öisin loppuu toisella, toinen lapsi saapuu. Vaipat piti vaihtaa 6kk kahdelta lapselta samaan aikaan (tämä tosin pieni paha). Toisella loppui uhma, toisella alkoi.
Aika jolloin lapsemme olivat 1v. ja 3v. ja siitä kaksi vuotta eteen päin on puoliksi pimennossa. Ihan sairaan raskasta. Omatahtoikä kuopuksella, uhma esikoisella ja siihen vielä lisäksi se, että kumpikin vielä täysin vahdittavia. Lepoa ei ollut koskaan. Eivät edes nukkuneet päiväunia samaan aikaan.
Nyt lapset ovat 5 ja 7 vuotiaita ja viimeinen vuosi ollut aivan ihanaa. Eli tosiaan on sitten kuitenkin sen arvoista.
[/quote]
Ei ole todellista, oikea nettiterroristi nyt olen, mutta en tarkoittanut raskaita vaan RAKKAITA :) Lopetan nyt kännykällä nettaamisen :)
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 21:47"]
>
Luin tekstini vielä uudestaan ja aika katkeralta kuulostan. Kumpikin lapsi kuitenkin olleet toivottuja ja todella raskaita. Itse olen sellainen perfektionisti ja haluan pitää kaikki narut kiinni. Lasten kanssa se vain ei ole mahdollista. Ja meidän perheen korvakierteet myös vaikuttaneet. Mutta joku rennompi tyyppi olisi varmasti ottanut perheaikamme toisin.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 21:43"]
Lapsillani 1v8kk ikäeroa. Jos nyt saisin päättää katsoisin, että 2,5-3v. on sellainen sopiva ikäero. Elämä on ollut yhtä jatkumoa. Heräilyt öisin loppuu toisella, toinen lapsi saapuu. Vaipat piti vaihtaa 6kk kahdelta lapselta samaan aikaan (tämä tosin pieni paha). Toisella loppui uhma, toisella alkoi.
Aika jolloin lapsemme olivat 1v. ja 3v. ja siitä kaksi vuotta eteen päin on puoliksi pimennossa. Ihan sairaan raskasta. Omatahtoikä kuopuksella, uhma esikoisella ja siihen vielä lisäksi se, että kumpikin vielä täysin vahdittavia. Lepoa ei ollut koskaan. Eivät edes nukkuneet päiväunia samaan aikaan.
Nyt lapset ovat 5 ja 7 vuotiaita ja viimeinen vuosi ollut aivan ihanaa. Eli tosiaan on sitten kuitenkin sen arvoista.
[/quote]
[/quote]
2 lasta, ikäero 1 v 9 kk. Molemmat todella terveitä, nuorempi ei ole ollut koskaan kipeä ja vanhemmalla ollut yhden kerran oksennustauti. Lasten välissä ehdin olla vuoden töissä. Elämä oli todella helppoa yhden kanssa, matkusteltiin paljon, syötiin ulkona ja osallistuttiin kaikkeen mahdolliseen. Kahden kanssa on ihan eri juttu, hyvä jos pääsee kerran päivässä kauppaan ja ulkoilemaan. Telkkaria en ole juurikaan ehtinyt avata kakkosen syntymän jälkeen. Omaa aikaa on vain öisin, josta seuraa hirveä univelka, vaikka lapset nukkuvatkin hyvin. Todella rankkaa on, mutta päivääkään en vaihtaisi pois ja uskon että parin vuoden päästä tilanne on jo aivan toinen ;)
No ei ole! Ihan normi arkea. Sanoisin, että jopa helpompaa kuin yhden kanssa.