Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?
Siis tyyliin en olisi ikinä uskonut tai ei olisi ikinä tullut mieleenkään, että meille tapahtuu tällaista.
Omalla kohdalla miehen seksuaalinen haluttomuus. Kuvittelin nuorena, että kaikki miehet haluaa aina seksiä.
Kommentit (2601)
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa on yllättänyt negatiivisesti eniten miehen vanhemmat eli ikävät appivanhemmat.
Onneksi meillä on satoja kilometrejä välimatkaa emmekä ole juurikaan tekemisissä. Vain pakosta. Korona-aika on ollut loistavaa. Tänä vuonna emme ole nähneet appivanhempia kertaakaan emmekä pidä yhteyttä puhelimellakaan.
Sama täällä, paitsi että meillä asuvat lähellä ja ovat miehelle tosi tärkeitä. Mies ei ymmärrä miten anopin ikävä käytös minua kohtaan on ollut itselleni tosi raskasta. Ei myöskään ymmärrä miksi en esim. halua anopilta lastenhoitoapua.
Se oli kyllä yllätys, että 15 vuoden suhteen jälkeen tajusin etten tuntenut ex-vaimoani oikeasti ollenkaan. Elämä heitti haasteita ja kävi ilmi, että kovassa paikassa luonne on tyystin toinen kuin näytelty maski. Joitakin vuosia kitkuteltiin ja sitten onneksi erottiin. Tosipaikat tuo esiin ihmisen todellisen luonteen, mutta en olisi koskaan uskonut kuinka väärin olin ihmisen arvioinut.
Kompromissien tekemisen opettelu
Sama kuin ap:lla ja lisäksi se, ettei mieheni ole ollenkaan kiinnostunut minusta ihmisenä eikä ajatuksistani. Ette voi käsittää, kuinka huonosti voi toisen ihmisen tuntea yli 20 vuoden avioliiton jälkeen.
Häiden jälkeen ei ole vain me kaksi, vaan kuulut siinä samalla miehen perheeseen ja sukuun. Anopin ja appiukon kanssa kannattaa olla hyvät ja lämpimät välit.
Ei tarvitse näistäkään murehtia kun pysyy sinkkuna, vaikka epäsuorasti tahtomattaan.
Naisen ainainen kiimainen vongunta.
anoppi.
opimpahan kuinka vieraat alkavat haista 2 yön jälkeen ja vielä olis pitänyt jäädä emännöimään, siivosi meidät ulkovarastoon
saa varautua kyllä kaikkeen, lämmitti aamukahvin jämät, kun en uskonut hänen sanoja - sitä oli juotava
hänen poika ei saa nukkua lattialla, vaan minun pitää nukkua
ei ole vieläkään onnitellut ensimm. lapsestamme ja hänen ens. lapsenlapsesta
voivotteli tyttärelleni kun hän sai lapsen ja nyt tuli U-sota
loputon ...
Hakemaasi sivua ei voida näyttää
Hakemasi sivu on poistettu, s
Hakemaasi sivua ei voida näyttää
Hakem
Hakemaasi sivua ei voida näyttää
Hakemasi sivu on poistettu, sen osoite on vanhentunut tai sivu vaatii kirjautumisen. Siirry etusivulle tai keskustelujen etusivulle.
asi sivu on poistettu, sen osoite on vanhentunut tai
Hakemaasi sivua ei voida näyttää
Hakemasi sivu on poistettu, sen osoit
Hakemaasi sivua ei voida näyttää
Hakemasi sivu on poistettu, sen osoite on vanhentunut tai sivu vaatii kirjautumisen. Siirry etusivulle tai keskustelujen etusivulle.
e on vanhentunut tai sivu vaatii kirjautumisen. Siirry etusivulle tai keskustelujen etusivulle.
sivu vaatii kirjautumisen. Siirry etusivulle tai keskustelujen etusivulle.
en osoite on vanhentunut tai sivu vaatii kirjautumisen. Siirry etusivulle tai keskustelujen etusivulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset vaikeita?
No, mitäs sitten kun tilanne onkin toisin päin.
Mies ei halua, koska erektio-ongelmia, koska tumpputtaa jatkuvasti nettipornolle.Tämä kierre on koukuttanut miehen niin, että ei enää halua normaalia pitkäkestoisempaa seksiä vaimonsa kanssa, koska tumputtaminen niin helppoa, ei tarvitse vaivautua kohtaamaan elävää ihmistä, ihoa ja läheisyyttä.
Kyllä on surkeaa ihmisten tulevaisuus, kun porno vie kuin pässiä narussa!
Olisit vain tyytyväinen!
Niin moni nainen valittaa, kuinka mies haluaa aina seksiä, itse ei jaksa, äijä lääppii koko ajan jne.
Mistä se tieto tulee, että tumputtaa jatkuvasti nettipornolle? Onko nainen siis läsnä tämän tapahtuessa? Vai onko tuo vaan skitsoilua, kun mies kerran jäänyt tommosesta kiinni?
Todennäköisesti jossain tuossa välissä tietysti. Sitten seuraavaksi pohditaan naisen houkuttavuutta, eli onko oma BMI tuossa välissä moninkertaistunut (eikä siihen ole vastaus, että on se ukkokin lihonnut). Voi olla herättävä ajatus, että ei se ukko haluaisi, vaikka ei olisi nettipornoakaan. Voisiko asialle tehdä jotain?
Minä olen läsnä, tuore suhde ja mies vemputtelee tosta vaan vieressä.
Kovakouraisesta käsittelystään olen päätellyt että tottumus tuohon hommaan on vienyt kyvyn suoriutua naisen kanssa. Tai sitten vain minun, ikäisensä tavallisen naisen. Mutta miksi se haluaa kanssani olla edes? Kun ei saa sitä parikymppistä pimatsua?
Ihan periaatteesta en rupea tuon vuoksi laihduttamaan, ei mieskään muokkaa olemustaan minun vuokseni. Kuinka helppoa sen olisikin lihoa normaalipainoiseksi...
Vierailija kirjoitti:
Seksiongelmat. Olen käytännössä aina halukas, mutta en aina kostu kunnolla ja miehellä on välillä erektio-ongelmia. Ei jatkuvasti, mutta ehkä 10 prosenttia ajasta. Olemme alle 30-vuotiaita.
Kannattaa olla käsillä hyvää liukuvoidetta/ geeliä. Olemme käyttäneet sitä aina ja ilman ei voi olla. Kostuminen ei johdu iästä, ei halusta vaan se on yksilöllistä muista syistä. Liukkaria ei tarvi hävetä. Saa ihan Prisman hyllyltä, iso tuubi Rfsu tuote, violettia/valkoista tuubin ulkopuoli. Alle kympin.
Miehen uskottomuus. Jätin jo kerran hänet ja otin tyhmänä takaisin, kun luotin häneen. Hän pettää minua toisen kanssa ja toista minun kanssa. Pettäminen on tauti, josta ei voi parantua.
Mieheni oli äidin pikkukulta, tyhmyyksissäni luulin että se molemminpuolinen palvonta loppuu.
Väärin luultu, kesti kymmeniä vuosia, sitten anoppi delas.
Siis mieheni oli äidilleen poikapuoliso ja äiti miehelleni se ykkönen.
Voin vakuuttaa että on ollut kestämistä!
Jättäkää ajoissa/heti puoliso/boyfriend jos hän on äidinkulta, asia ei muutu kuin toisen kuollessa.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni oli äidin pikkukulta, tyhmyyksissäni luulin että se molemminpuolinen palvonta loppuu.
Väärin luultu, kesti kymmeniä vuosia, sitten anoppi delas.Siis mieheni oli äidilleen poikapuoliso ja äiti miehelleni se ykkönen.
Voin vakuuttaa että on ollut kestämistä!
Jättäkää ajoissa/heti puoliso/boyfriend jos hän on äidinkulta, asia ei muutu kuin toisen kuollessa.
Mieheni vanhemmat ovat elossa ja edelleen yhdessä, mutta mies aina miettii mitä ruokaa äitinsä kokkaa hänelle (meille), kun olemme käymässä anoppilassa. :D Olen jo niin tottunut tuohon ja eilen illalla mies sanoi, että mitähän illallista äitinsä hänelle tekisi. Tähän vaikuttaa sekin, että mies ja perheensä ovat ulkomaalaisia.
Vierailija kirjoitti:
20 vuoden avioliiton kokemuksella se kuinka paljon mies miettii ja elää sek sin kautta. Koko ajan puhuu siitä, koko ajan sitä pitäisi olla , koko ajan pitäisi räplätä sieltä.
Kaikki asiat linkittyy sek siin. Jos ostan uudet alusvaatteet niin mies luulee että se on kutsu sek siin. Jos hymyilen, mies luulee että olen puutteessa. Jos menen suihkuun yksin, mies näkee sen mahdollisuutena sek siin.
Voisko olla vaikka viikon hiljaa ja selibaatissa!?!? Tässä elämässä on muutakin tekemistä ja ajateltavaa.
No minä naisena kyllä ajattelen asiat seksin kautta. Ei ole sukupuolisidonnainen asia.
Itseäni yllätti, miten ex-vaimo kuvitteli, että seksin voi lopettaa kuin veitsellä leikaten lasten syntymään ilman että asiasta tarvitsee puhua, ja että minä vaan alistuisin hänen päättämäänsä loppuelämän selibaattiin.
Niin, ja miten suuren osan arjen keskustelusta voi hoitaa päättymättömällä toistolla, kliseillä ja hokemilla tavallisen puheen sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppanini sukulainen teki oksettavan rikoksen. Tiedän että toisen mukana tulee myös omaan elämään enemmän tai vähemmän niitä kumppanin elämään kuuluvia ihmisiä mutta tuo rikos oli sellainen että halusin pakata tavarat ja lähteä. Vaikka kumppanillani ei ollut tuohon asiaan mitään osuutta jo se että omaan elämääni on kumppanini kautta vähäisessäkin määrin kuulunut tuollainen ihminen oksettaa. Ikinä ei olla riidelty niin kuin silloin kun tämä sukulainen pyysi kumppaniltani apua niin kuin olin ennustanut.
Syytät miestäsi hänen sukulaisensa rötöksistä? Siis mitä!
Sinull ei ole kaikki muumit laaksossa todellakaan.
En syytä.
Mieti nyt itse. Juttu on viikkotolkulla lehtien kannessa ja työkaverit spekuloi kahvi ja ruokatauoilla. Voitko sanoa tai kommentoida asiaan mitään paljastamatta että tiedät henkilön? Haluaisitko itse oikeasti joutua mukaan tällaiseen? Luultavasti et.
Ei se silti vaikuttaisi suhteeseeni, tai asennoitumiseen mieheeni. Tai no, ehkä haluaisin antaa entistä enemmän tukea hänelle.
Hyväksyisitkö että kumppanisi edes harkitsisi antavansa lapsiin kohdistuvan rikoksen tehneen henkilön tulla kotiisi koska kyseessä on sukulainen? Itselleni ainakin lapsiin kohdistuvat rikokset on sellainen asia että sellaisten ihmisten kanssa ei olla tekemisissä vaikka kuinka kyseessä olisi sukulainen. Siihen on syynsä miksi nämä ihmiset eivät saa työskennellä lasten kanssa.
Hyväksyisin. Minulla ei tosin ole lapsia.
-Eri
Minulla on lapsia ja hyväksyisin silti. En ottaisi lapsenvahdiksi, mutta mitä pelättävää siinä olisi, jos me vanhemmat olisimme paikalla? Ihminen on muutakin kuin rikoksensa, olivat ne miten hirvittäviä hyvänsä. Ja jos on rangaistuksensa kärsinyt, pitäisi saada uusi mahdollisuus.
Seksuaalirikollisille ei voi antaa uutta mahdollisuutta. Eivät muutu. Fetismi. Oletko ihan tietämätön?
Se, että minulta vietiin kaikki. Aika, ajatukset, ystävät, tila, elämä, omat rahat, terveys.
Ystäväni parisuhdetta vierestä seuranneena ihmettelen suuresti miten kahden ihmisen sisustusmaut voivat erota niin paljon toisistaan. Yritä siinä sitten saada sisustettua mieleisesi koti kun molemmat joutuvat tekemään kompromisseja ja kumpikin tykkää eri asioista, väreistä ja kuoseista.