Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?

Ensimmäisessä parisuhteessa yllätti, kuinka iso kuilu alkuhuuman ja sen jälkeisen ajan välillä voi olla. Luulin ihan oikeasti koko ensimmäisen vuoden, että silloinen kumppanini on täydellinen kaikessa ja ylistin häntä kaiken aikaa niin hänelle itselleen kuin muillekin. Tämä oli erityisen hassua siihen nähden, että olin kyllä lukenut parisuhteen vaiheista ja tiesin teoriassa, mikä alkuhuuma on. En vain sitten osannut tunnistaa sitä itsessäni ja omassa parisuhteessani. Jälkeenpäin kyllä nauratti, ja myöhemmissä parisuhteissa en ole hullaantunut ihan noin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies rikkoo tahallaan tavaroita stressaantuneena. Sairaan ärsyttävää käytöstä ja todella kielteinen käytösmalli lapsille.

Tuo on väkivaltaa, luodaan pelon ilmapiiriä ja pyritään kontrolloimaan perhettä. Arvatenkin tavarat eivät ole hänen?

Tavarat ovat omia. Mies saattaa vaikka repiä vaatteitaan riekaleiksi kiukuspäissään.

Ei mikään oikea ongelma, mutta yllätti: joka kerta kun mieheni käy paskalla hän kertoo siitä minulle. Saattaa jopa vähän kuvailla millaista oli. Ja joka kerta sanon ettei minulle tarvitse kertoa, johon hän vastaa "kenelle muulle sitten kerron, jos en sinulle?" :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies rikkoo tahallaan tavaroita stressaantuneena. Sairaan ärsyttävää käytöstä ja todella kielteinen käytösmalli lapsille.

Tuo on väkivaltaa, luodaan pelon ilmapiiriä ja pyritään kontrolloimaan perhettä. Arvatenkin tavarat eivät ole hänen?

Tavarat ovat omia. Mies saattaa vaikka repiä vaatteitaan riekaleiksi kiukuspäissään.

Onko diagnoosi ja lääkitys? Tuo ei ole normaalia aikuisen ihmisen käytöstä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperhe-elämää töihinsä karkaava mies. Yhtäkkiä kaikki pyöri töiden ympärillä.

Se kuinka vähän miehet noin keskimäärin panostaa suhteeseen pitkässä juoksussa. Unelmien prinssistä kuoriutuu aika minäkeskeinen yksintoimija, jota ei yhteiset jutut enää kiinnosta. Niitä tehdään "pakotettuna" kun "nainen pakotti". Tosi surullista jotenkin.

Miehenä sitä taas pettyy siihen, ettei mies itsessään ja ihmisenä ole arvokas naiselle, vaan se että mies suorittaa tiettyjä asioita naisen tahtomalla tavalla. Masentaahan sellainen ja vain töihin voi paeta.

Naisena vastaan, että se että sinut halutaan mukaan jakamaan yhteisiä (perhe)kokemuksia, on nimenomaan sitä välittämistä ja arvostamista. Olen käynyt tämän keskustelun miljoona kertaa nyt jo ex-mieheni kanssa. Hän koki olevansa minulle vain resurssi ja pakotettu johonkin muottiin. Minä taas halusin viettää hänen kanssaan aikaa. Kun lapsia on, niin usein se oli sitä perheaikaa. En vieläkään tajua, miten saman suhteen osapuolet voivat tulkita saman tilanteen niin eritavoin.

Niin, eli jos olen sopiva palikka joka sopii naisen suunnitelmiin, niin minut otetaan mukaan ja pitäisi olla vielä otettu siitä, että pääsee toteuttamaan naisen suunnitelmaa juuri hänen haluamallaan tavalla. Mutta mikä minä olen naiselle yksilönä, tyyppinä, miehenä, Perttinä? Miksi juuri minä? Vai voisiko se olla yhtä hyvin joku muu, kunhan suostuu samaan järjestelyyn ja toimittaa samat resurssit?

Tuntuuko tutulta keskustelulta? :D

Tuntuu hyvin tutulta keskustelulta, mutta en lainkaan ymmärrä. Mietitkö jo seurusteluaikana miksi nainen on kanssasi? Että onko sinun itsesi takia vai miksi? Vai menikö se niin, että niin kauan kuin elämä oli yksinkertaista ja helppoa kahden rakastuneen elämää, tätä ei edes tarvinnut pohtia?

Koska en usko ex-miehen koskaan seurusteluvaiheessa tätä pohtineen, olimme molemmat umpirakastuneita, halusin juuri hänet. Ja myöhemmin kun oli yhteisiä lapsia, minulle oli ilmiselvää edelleen että tällä tiimillä mennään, nyt on vain tällainen elämänvaihe. Nyt touhutaan perheenä.

Kuitenkin juuri tässä pikkulapsiarjessa mies alkoi empimään MINUN rakkauteni motiiveja. Kun hän jätti minut, hän väitti kivenkovaan samaa kuin sinä, että minulle olisi kelvannut kuka tahansa siihen miehen paikalle. Että hän oli pakotettu johonkin muottiin.

Mielestäni pelkkää projisointia. Totuus lienee ollut se, että kun lapset tuli, mies ei enää ollut samalla tavalla keskiössä ja se toki jonkin loven hänen itsetuntoon. Ex-mies myönsi erotessa että olisi kaivannut enemmän ihailua. Eli käytännössä MINÄ kelpasin niin kauan kun olin vain kiva tyttöystävä. Äiti-vaimo-roolissa en enää kelvannut, eli MINUN olisi pitänyt pysyä samassa vanhassa muotissa. Eikö? Ainakaan ei olisi pitänyt edellyttää sitä, että perhe-elämään osallistutaan yhdessä tiiminä.

T. Sama

Toki voi olla sitäkin, että ei sopeudu siirtymään huomion keskipisteestä sivummalle, kun lapset vievät kaiken ajan ja energian. Terveilläkin ihmisillä on enemmän tai vähemmän narsistisia piirteitä. Mutta omissa suhteissani ei ehditä edes perhettä perustamaan, kun alkaa hiipiä se tunne että jaha, kuherruskuukausi on ohi ja nyt on sitten ihan sama kuka olen, kunhan suoritan toisen määrittelemää kaavaa "toimivasta suhteesta". Kai tätä on sitten vaikea selittää, kun ei miehesi enkä minäkään osaa sitä oikein konkretisoida sen tarkemmin.

Jotain sellaista siinä on, että mies olisi tyytyväinen vaikka luolassa autiolla saarella, kunhan juuri se tietty nainen on siinä kaverina. Nainen taas haluaa tietyt asiat elämäänsä tietyn kaavan mukaan ja vaihtelee miestä, kunnes sopiva palikka löytyy sitä toteuttamaan.

Se kuinka sairaita miehet ovat, siis mieleltään etenkin, on addiktiota, masentuneisuutta, autismia, agreessiivisuutta, narsismia jne.

Että mitään ei tehdä/hoideta oma-aloitteisesti, paitsi omia juttuja.

Saatetaan todeta : "tulipa paljon hiekkaa lasten kengistä eteiseen."

"jostain on valunu jotain jääkaappiin."

Asia jää siihen.

Eli minun on hoidettava nämä tai erikseen pyydettävä että voisikohan näille asioille tehdä jotain.

On entinen mies, ei enää ikinä kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperhe-elämää töihinsä karkaava mies. Yhtäkkiä kaikki pyöri töiden ympärillä.

Se kuinka vähän miehet noin keskimäärin panostaa suhteeseen pitkässä juoksussa. Unelmien prinssistä kuoriutuu aika minäkeskeinen yksintoimija, jota ei yhteiset jutut enää kiinnosta. Niitä tehdään "pakotettuna" kun "nainen pakotti". Tosi surullista jotenkin.

Miehenä sitä taas pettyy siihen, ettei mies itsessään ja ihmisenä ole arvokas naiselle, vaan se että mies suorittaa tiettyjä asioita naisen tahtomalla tavalla. Masentaahan sellainen ja vain töihin voi paeta.

Naisena vastaan, että se että sinut halutaan mukaan jakamaan yhteisiä (perhe)kokemuksia, on nimenomaan sitä välittämistä ja arvostamista. Olen käynyt tämän keskustelun miljoona kertaa nyt jo ex-mieheni kanssa. Hän koki olevansa minulle vain resurssi ja pakotettu johonkin muottiin. Minä taas halusin viettää hänen kanssaan aikaa. Kun lapsia on, niin usein se oli sitä perheaikaa. En vieläkään tajua, miten saman suhteen osapuolet voivat tulkita saman tilanteen niin eritavoin.

Niin, eli jos olen sopiva palikka joka sopii naisen suunnitelmiin, niin minut otetaan mukaan ja pitäisi olla vielä otettu siitä, että pääsee toteuttamaan naisen suunnitelmaa juuri hänen haluamallaan tavalla. Mutta mikä minä olen naiselle yksilönä, tyyppinä, miehenä, Perttinä? Miksi juuri minä? Vai voisiko se olla yhtä hyvin joku muu, kunhan suostuu samaan järjestelyyn ja toimittaa samat resurssit?

Tuntuuko tutulta keskustelulta? :D

Tuntuu hyvin tutulta keskustelulta, mutta en lainkaan ymmärrä. Mietitkö jo seurusteluaikana miksi nainen on kanssasi? Että onko sinun itsesi takia vai miksi? Vai menikö se niin, että niin kauan kuin elämä oli yksinkertaista ja helppoa kahden rakastuneen elämää, tätä ei edes tarvinnut pohtia?

Koska en usko ex-miehen koskaan seurusteluvaiheessa tätä pohtineen, olimme molemmat umpirakastuneita, halusin juuri hänet. Ja myöhemmin kun oli yhteisiä lapsia, minulle oli ilmiselvää edelleen että tällä tiimillä mennään, nyt on vain tällainen elämänvaihe. Nyt touhutaan perheenä.

Kuitenkin juuri tässä pikkulapsiarjessa mies alkoi empimään MINUN rakkauteni motiiveja. Kun hän jätti minut, hän väitti kivenkovaan samaa kuin sinä, että minulle olisi kelvannut kuka tahansa siihen miehen paikalle. Että hän oli pakotettu johonkin muottiin.

Mielestäni pelkkää projisointia. Totuus lienee ollut se, että kun lapset tuli, mies ei enää ollut samalla tavalla keskiössä ja se toki jonkin loven hänen itsetuntoon. Ex-mies myönsi erotessa että olisi kaivannut enemmän ihailua. Eli käytännössä MINÄ kelpasin niin kauan kun olin vain kiva tyttöystävä. Äiti-vaimo-roolissa en enää kelvannut, eli MINUN olisi pitänyt pysyä samassa vanhassa muotissa. Eikö? Ainakaan ei olisi pitänyt edellyttää sitä, että perhe-elämään osallistutaan yhdessä tiiminä.

T. Sama

Lapsiperhe-elämä heikentää parisuhdetyytyväisyyttä radikaalisti. Etenkin miehen parisuhdetyytyväisyys ei tutkimusten mukaan palaudu, vaikka lapset kasvavatkin.

Nimenomaan se, että lapsieperhearki mielletään suhteellisen väistämättömäksi elämänvaiheeksi, on hyvin haitallista. Olisi erittäin tärkeää, että miehet hankkisivat lapsia vain siksi, että he nimenomaan haluavat ottaa hoitaakseen isän roolin ja lapsiperhe-elämäntavan ja ovat myös valmiita luopumaan parisuhdetyytyväisyydestään tämän asian vuoksi.

Tämän seurauksena ehkä vain 30 % miehistä haluaisi lapsia, ja se johtaisi siihen, että moni nainenkin jäisi lapsettomaksi. Mutta miehet olisivat onnellisempia, kun heidän elämäntapansa ja parisuhteensa olisi linjassa sen kanssa, mitä he itse haluavat.

Mutta kun se nainen lähtee lätkimään, jos ei toteuteta hänen suunnitelmaansa. Sitä sitten suostuu kaikenlaiseen, koska kuka tahansa nainen ei kelpaa. Kyllä me sitten ollaan hölmöjä. Mutta kai se kaikki on luonnon muovaamaa.

Vierailija kirjoitti:

Eniten yllätti se, ettei miestä juurikaan kiinnostanut kodinhoito yhteenmuutettaessa. Jouduin siis työpäivän jälkeen tekemään toisen työpäivän pyykätessä, kokatessa, tiskatessa, yleistä siisteyttä ylläpitäessä. Sitten mies ihmetteli sohvalta, kun en jaksanut lähteä lenkille/harrastaa seksiä/tavata yhteisiä kavereita yms...

Miksi sitten hoidit kaikki asiat itse? Olisit voinut jättää jotain tekemättä, niin mies olisi saanut miettiä, mitäs tehdään kun astiat ovat kaikki likaisina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

20 vuoden avioliiton kokemuksella se kuinka paljon mies miettii ja elää sek sin kautta. Koko ajan puhuu siitä, koko ajan sitä pitäisi olla , koko ajan pitäisi räplätä sieltä.

Kaikki asiat linkittyy sek siin. Jos ostan uudet alusvaatteet niin mies luulee että se on kutsu sek siin. Jos hymyilen, mies luulee että olen puutteessa. Jos menen suihkuun yksin, mies näkee sen mahdollisuutena sek siin.

Voisko olla vaikka viikon hiljaa ja selibaatissa!?!? Tässä elämässä on muutakin tekemistä ja ajateltavaa.

Tämäpä juuri. Meilla yhdessä oloa takana jo 40v ja aina vaan se seksi kiinnostaa. Joka asia kiertyy seksiin ja jos olen vähänkään ystävällisempi miehelle, heti ollaan jo kopeloimassa.  Ja toisin päin, kun mies on ihan yliystävällinen, tiedän, että taas ollaan vailla.  Pesulle kun uskaltaa mennä, mies luulee, että se on kutsu seksiin. Ollaan jo molemmat siis vanhoja ja minulta vaihdevuodet vei kaikki seksi halut, eikä paikatkaan toimineet. Muutenkin oireet oli niin rajut kuumine aaltoineen, menetettyine yöunineen, että jouduin turvautumaan harmooninkorvaushoitoon ja se pelasti miehen selipaatilta. Nyt kuitenkin  lopetin hoidon, koska olen käyttä nyt sitä jo yli 6v ja riskit kasvaa.

Vehkeet ei taas tietenkään minulla toimi ja halut on pyöreä 0, mutta mies vaan haluuaa ja haluaa. Tekee kaikki temput, että suostuisin ja pakkohan se välillä on, vaikka ei se hyvältä tunnu.

Toivon totisesti, että mieheltäkin loppuisi halut tai ainakin lakkaisi vehkeet toimimasta.

Järkyttävää, että kuvittelet, että on pakko. Siis mikä sinua vaivaa? Sinun ei ole pakko olla miehesi makuualunen

No sen takia "pakko", koska mies ei anna periksi ja yrittää ja yrittää . Mies on sitkeä joka asiassa mitä haluaa. Ollut aina. Pääsee vähemmällä, kun joskus suostuu.

Tuollaisen asian takia en halua alkaa eroa hakemaan ja muuten asia ei järjestyisi. Meillä on pitkä avioliitto ja se on ollut hyvä. Nuorena tietenkin seksi sujui itseltäkin, eikä siinä ollut ongelmia. 

Eikä mies missään nimessä pidä minua  "makuualustanaan", mutta ei täysin ymmärrä, että halut voi loppua, kun ne hänellä itsellään ovat pysyneet kaikki nämä vuodet.

Sitäpaitsi mies yrittää tehdä parhaansa, että minäkin nauttisin ja saavuttaisin huipun.

Minuakin vaivaa tämä haluttomuusongelma, on vaivannut jo muutaman vuoden.

Yhteiseloa takana meilläkin 40v. Se on vaan taivahan tosi, että hormonit kun lakkaa

hyrräämästä, niin ei vaan asia jaksa kiinnostaa.

Nuorempana olin hyvinkin kiinnostunut seksistä. Onneksi meillä on mieskin rauhoittunut ja

elellään kaikessa sovussa ilman seksiä.

Sinulla on kyllä viriili ukko, se täytyy sanoa. Mahtaa olla tosi rasittavaa.

Ei kai kaikki hormoneista johdu. Pienet lapsetkin unnuttavat, vaikka tuskin heidän hormoninsa vielä kauheasti hyrräävät.

Uskomatonta p.....aa, ensin pitää päästä naimisiin vimmalla, ja sitten päästä haukkumaan vauva palstalle. Itse en voi kuvitellakaan haukkuvani puolisoani, koska silloin osoitan olleeni tyhmä, kun menin naimisiin väärän ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Että mitään ei tehdä/hoideta oma-aloitteisesti, paitsi omia juttuja.

Saatetaan todeta : "tulipa paljon hiekkaa lasten kengistä eteiseen."

"jostain on valunu jotain jääkaappiin."

Asia jää siihen.

Eli minun on hoidettava nämä tai erikseen pyydettävä että voisikohan näille asioille tehdä jotain.

On entinen mies, ei enää ikinä kiitos.

Uskon että tämä on geneettistä. Asun siis mieheni ja KOLMEN teinipojan kanssa ja kaikilla tämä aloiteongelma sekä haasteita päättelyketjun kanssa. Mies on kuitenkin akateeminen ja lapset lukiossa ja yläasteikäiset hyviä koulussa.

Jos meillä joku perheen miehistä sanoo "onpas eteiseen tullut hirvesti hiekkaa kengistä" vastaan nykyään siihen että "minkä johtopäätöksen voit tehdä tästä?". Mies tai joku pojista on hiljaa ja tuijottaa minua suu auki. Sen jälkeen sanon "annan vinkin, nyt täytyy tehdä jotain että saamme sen häiritsevän hiekkakasan eteisestä pois". Mies tai joku pojista on hiljaa ja tuijottaa minua suu auki. Seuraavaksi sanon "Mene ja hae siivouskomerosta imuri ja imuroi hiekat pois, sen jälkeen vie imuri takaisin pakalleen siivouskomeroon". Vastaukseksi saan kiukkuamisen ja raivoamisen kera "Imuroi ja imuroi, en mä niitä hiekkoja ole sisään tuonut, ei velikään/isäkään koskaan imuroi" ja sen jälkeen kaikkia veetuttaa kun on raivottu näin yksinkertaisesta asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että mies vain kieltäytyy tekemästä tiettyjä asioita, eikä perustele kieltäytymistään mitenkään ymmärrettävästi. Esim. kun halusin näyttää hänelle vanhoja kuvia rippileiriltäni, ei suostunut katsomaan niitä.

Miksi pitäisi jotenkin perustella, jos ei kiinnosta katsella jotain valokuvia?

Häh? Mistä näitä käytöstavattomia ihmisiä sikiää? Tiedoksi; toisen huomioiva ja peruskäytöstavat omaava ihminen vastaisi vaikka näin: "Olisi kiva katsella rippikuviasi, mutta juuri nyt en jaksaisi keskittyä sellaiseen. Käykö jos katsotaan joskus toisen kerran?" Sitten annetaan asian painua unholaan ja jos toinen pitää asiaa niin tärkeänä, että ottaa sen toistuvasti esille, silloin niitä varmaan katsellaan kohtuullinen aika ihan rakkaudesta toista kohtaan, eikö?

Entä mitä sinusta pitäisi sanoa tilanteessa, jossa sinusta ei ole kiva katsella toisen rippikuvia? Onko ainoa sosiaalisesti hyväksyttävä lähestymistapa sinusta valehtelu?

Omassa suhteessani ei tarvitse tehdä asioita, jotka eivät kiinnosta. Ja saa myös suoraan sanoa, jos ei  kiinnosta. Meiltä varmaan puuttuvat nämä "peruskäytöstavat". :)

Tätä juttua olen ihmetellyt ystävyyssuhteissani. Ystävät eivät voi katsoa kanssani edes Kauniita ja rohkeita, koska ei kiinnosta. Sähköpostejanikaan ei aina lueta, jos aihe ei ole sellainen joka kiinnostaa. Itselläni ei ole mitään vaikeuksia lähteä esim. pesäpallo-ottelua katsomaan kavereiden kanssa, vaikka pesäpallo ei voisi vähempää kiinnostaa, ja vaikka en ikinä menisi yksin katsomaan sitä.

Minä en taas oikein ymmärrä, miksi yhdessä ei mieluummin tehtäisi jotakin, mikä kiinnostaa molempia. Jos ollaan ystäviä (tai jopa seurustelukumppaneita), oletettavasti on todella paljon sellaisia aktiviteetteja, joista kumpikin nauttii ja on kiinnostunut.

Viihdyn omassa seurasssani erittäin hyvin, joten sen rajallisen sosiaalisen energian käyttäisi mieluummin mielekkääseen kuin ei-mielekkääseen puuhaan.

Mutta jos jokin asia on sinulle todella tärkeä ja keskeinen osa elämääsi eikä toinen ole siitä lainkaan kiinnostunut, niin kyllähän se rajoittaa ihmissuhdetta. Kun on asioita, jotka vaikuttavat vahvasti omaan elämään, mutta joista ei voi puhua, koska ne eivät kiinnosta toista. On vaikea selittää esimerkiksi, miksi on ollut monta viikkoa surullinen, jos syy liittyy asioihin joista toinen ei halua kuulla mitään ja joihin hän ei ole lainkaan perehtynyt.

Koska Ridgen poistuminen sarjasta teki sinut surulliseksi, meidän on katsottava yhdessä Kauniita ja rohkeita, jotta ymmärrän surusi syvyyden? Vai miten tämä liittyi aiheeseen?

Pakko sanoa, että en kyllä ryhtyisi ystäväksi ihmiselle, jos se edellyttäisi minua käyttämään vapaa-aikaani aktiviteetteihin, joista en ollenkaan pidä. Jos ihmissuhde minun kanssani ei vaadi tuota keneltäkään, uskallan kyllä odottaa samaa muiltakin.

No ehkei tässä tarkoitettu ihan noin pinnallista asiaa. Mutta jos esim. kertoo olevansa surullinen, koska äiti kuoli pari päivää sitten ja kaveri vastaa, ettei tuntemattomien ihmisten kuolinuutiset kiinnosta.

Täällä puhutaan pesäpallosta ja Kaunareista, ja sinä teet siitä loikan kuolinuutisiin. Että jos ei halua käyttää vapaa-aikaansa saippuasarjojen katsomiseen, niin sitten ei varmaan halua ottaa osaa suruun?

Mitäpä tuohon nyt enempää kommentoimaan.

Pesäpallo ja Kauniit ja rohkeat olivat pelkkiä esimerkkejä. Puhe oli siitä, ettei toisen kanssa voi jakaa omia tärkeitä tai vähemmän tärkeitä asioita, kun hänellä on tuollainen "ei kiinnosta" -asenne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja siinä on vissi ero, torjutaanko kokeilematta, vai kokeillaanko, ja sitten vasta todetaan, ettei ole minun juttuni.

Ei sillä loppujen lopuksi ole väliä. Jos sinun seksuaalisiin tarpeisiisi ei suhteessa vastata, niihin ei vastata, johtui se sitten kokeilunhalun puutteesta tai siitä, ettei toinen aidosti pidä kyseisestä asiasta.

Kahden ihmisen läheisissä väleissä sillä on merkitystä, myös mahdollisen eron jälkeen seuraavissa suhteissa. Kokeilemalla sitä, mitä puoliso toivoo, osoitetaan myös välittämistä.

Seksuaalinen kokeilunhalu ja uteliaisuus on totta kai yleisesti erittäin hyvä ominaisuus. Mutta jos toinen ei pysty tai alua antaa sinulle sitä asiaa, jota eniten seksiltä haluat, sitä ei kokeilunhalu korvaa. Tämä oli pointtini.

Mulla hiertää se, että nostat arvokkaammaksi sen, mitä mies halusi (1 asia) kuin sen, mitä nainen halusi (150 asiaa).

En nosta kumpaakaan toista arvokkaammaksi. Totean vain, että jos toinen ei pysty antamaan sinulle sitä yhtä asiaa, jota oikeasti haluat ja tarvitset erinomaiselta seksielämältä, tätä ei voi korvata ehdottamalla 150 muuta asiaa.

Nimittely tai syyttely tai kostoksi torjuminen eivät tietenkään auta tilanteessa yhtään. Tilanteessa auttaa vain hyväksyntä, suhteen (osittainen) avaaminen tai eri teille lähteminen. Minusta ihmiset tuhlaavat aivan liikaa aikaa suhteissa, joilla ei koskaan ollut mitään mahdollisuutta olla heille seksuaalsiesti tai emotionaalisesti tyydyttäviä.

Eikä yhdellä jutulla korvata niitä monia asioita, joita toinen haluaa. Jostain syystä et tunne mitään sympatiaa tässä naista kohtaan, jolle puoliso tarjoaa naisen kannalta vain erittäin huonoa seksiä.

En ole osoittanut sympatiaa yhtään ketään osapuolta kohtaan, enkä ole kummankaan puolella. Kunhan vain toin esiin tosiasian tilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei suostu hoitamaan hampaitaan kuntoon. On kärsinyt kuukausien järjettömän kovista kivuista, jotka vaikuttavat jo minunkin elämääni. Eipä tullut mieleen, että tällainenkin ongelma voi olla.

Tuo ei varsinaisesti liity parisuhteeseen, mutta aika äärimmäinen fobia taitaa miehellä olla. Eihän se ole itsellekään mitään elämää tuollainen. Ja ongelmat vain pahenevat kun viivyttelee. Kyllä se on jollekin pelkoon erikoistuneelle hammaslääkärille raahattava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu 20 vuotta yhdessä ja aina mennyt oikein hyvin. Ei ole tarvinnut tehdä ns. töitä suhteen eteen vaan helpolla ollaan päästy. Nyt yht'äkkiä meillä ei ole enää yhtään mitään sanottavaa toisillemme. Kaipa tämä oli tässä.

Ero on luonnollinen osa parisuhteen kaarta. Kiittäkää toisianne yhteisistä vuosista ja lukuisista ihanista kokemuksista ja jatkakaa eri teille kiitollisina siitä, mitä teillä oli. Parikymmentä vuotta hyvää parisuhdetta on hieno onnistuminen.

Minusta ihmisten, jotka eivät sovi yhteen, olisi hyvä huomata se mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, eikä vasta sitten kun suhteeseen on kulutettu 20 vuotta lyhyestä elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Uskomatonta p.....aa, ensin pitää päästä naimisiin vimmalla, ja sitten päästä haukkumaan vauva palstalle. Itse en voi kuvitellakaan haukkuvani puolisoani, koska silloin osoitan olleeni tyhmä, kun menin naimisiin väärän ihmisen kanssa.

Kuulepa, enpä olisi ikinä uskonut 25 vuotta sitten, kun tutustuin mieheeni, mitä kaikea elämä tuo tullessaan..

On perushyvä mies luonteeltaan, ahkera, asiallinen jne.

Aikoinaan olin hyvin onnellinen hänen kanssaan. Sitten vuosien aikana kun elämässä on ollut tiukkoja paikkoja ja olisin kaivannut toiselta henkistä tukea ja ymmärrystä, en olekaan niitä saanut.

Olen huomannut hänessä yllättäviä piirteitä; kovasydämisyyttä, empatiakyvyttömyyttä, ja vaikeuksia tunteiden käsittelyssä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että mies vain kieltäytyy tekemästä tiettyjä asioita, eikä perustele kieltäytymistään mitenkään ymmärrettävästi. Esim. kun halusin näyttää hänelle vanhoja kuvia rippileiriltäni, ei suostunut katsomaan niitä.

Miksi pitäisi jotenkin perustella, jos ei kiinnosta katsella jotain valokuvia?

Häh? Mistä näitä käytöstavattomia ihmisiä sikiää? Tiedoksi; toisen huomioiva ja peruskäytöstavat omaava ihminen vastaisi vaikka näin: "Olisi kiva katsella rippikuviasi, mutta juuri nyt en jaksaisi keskittyä sellaiseen. Käykö jos katsotaan joskus toisen kerran?" Sitten annetaan asian painua unholaan ja jos toinen pitää asiaa niin tärkeänä, että ottaa sen toistuvasti esille, silloin niitä varmaan katsellaan kohtuullinen aika ihan rakkaudesta toista kohtaan, eikö?

Eikö helpointa olisi vain katsoa ne kuvat, vaikka ei niin kiinnostaisikaan. Sinänsä on kyllä kummallista, jos miestä eivät kiinnosta tyttöystävän/vaimon nuoruuskuvat.

Vielä helpompaa on, jos kumppani ei tee ongelmaa siitä, ettei toista kiinnosta katsella kuvia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuore suhde ja jo nyt seksiongelmia.

Mies on itse diagnosoinut, että ongelma johtuu hänen aiemmasta pornon katsomisestaan siten, että porno on turruttanut hänet ja nyt orastavassa suhteessa haluttomuus- ja erektio-ongelmia.

Jos seksi on sinulle missään arvossa niin kannattaa lopettaa suhde.

Miehenä voin kertoa, että seksi ei useinkaan toimi suhteen alussa, etenkin jos jännityksestä johtuvasta erektiohäiriöstä tulee itseään ruokkiva kierre (mikä pahenee naisen suhtautumisen vuoksi). Mies vain sanoo, ettei tee mieli, koska häpeää ongelmaansa ja erityisesti sitä, että nainen kokee sen ongelmaksi. Se ie itsetunnon ja johtaa pahimmillaan seksin välttelyyn.

Kun kierteestä pääsee eroon, niin kyllä ne "halut" siitä paranee kummasti. Kun häiriö ei yleensä ole mikään halusta tai sen puutteesta johtuva asia.

Kuinka moni haluaa projektiparisuhteen, jossa toista pitää auttaa sen ja tämän ongelman yli, ennen kuin normaali seurustelu onnistuu?

No ohhoh, melko kylmää kyytiä.

Tuotahan voi verrata ihan suoraan siihen, että nainen ei pysty seksiin ennen kuin saavuttaa tietyn luottamustason miehen kanssa. Pitäisikö sitten kysyä, että kuinka moni haluaa projektiparisuhteen, jossa pitää odotella että nainen on valmis seksiin?

No minun mielestäni tuota kannattaa ainakin miettiä etukäteen ja pohtia omaa suhtautumista seksiasioihin. Minusta tuo on ihan aiheellinen kysymys.

Itse en odottele seksiä enkä seurustele kenenkään naisen kanssa, ennen kuin olemme harrastaneet (hyvää) seksiä.

Haluan nimenomaan kumppanikseni naisen, jolla on korkea libido ja mutkaton ja avoin suhtautuminen seksiin, ja odottelu on aina tuottanut vain pettymyksen.  Nykyisen kumppanini kanssa harrastimme seksiä ensimmäisillä "treffeillä", ja näin on ollut laita aikaisemmissakin suhteissani.

(Olen tuon lainaamasi kommentin kirjoittaja.)

Voiko se olla noin yksinkertaista? Entä jos olisit aivan täysin rakastunut naiseen, joka ei suostu heti alussa harrastamaan seksiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperhe-elämää töihinsä karkaava mies. Yhtäkkiä kaikki pyöri töiden ympärillä.

Se kuinka vähän miehet noin keskimäärin panostaa suhteeseen pitkässä juoksussa. Unelmien prinssistä kuoriutuu aika minäkeskeinen yksintoimija, jota ei yhteiset jutut enää kiinnosta. Niitä tehdään "pakotettuna" kun "nainen pakotti". Tosi surullista jotenkin.

Sepä se, ei ne miehet niin välitä. Näin jossakin hyvän pilakuvan siitä, kuinka kosimaan polvistunut mies kysyi normikysymyksen sijaan:

"Haluaisitko, että sinun vastuusi ja velvollisuutesi moninkertaistuisivat, samalla kun minun elämäni pysyisi jotakuinkin muuttumattomana?"

Paljon rehellisempi kysymys mielestäni. Ylipäätään suhteissa aiheuttavat kitkaa miesten totaalinen kyvyttömyys ja haluttomuus itsereflektointiin ja sitä myöten käytöksen muuttumiseen. Samaten monet miehet ovat nykyään paljolti pornon turruttamia. Ja sitten kehdataan alkaa kantaa vaimolle kaunaa siitä, kun se ei olekaan mikään ajatustenlukukone-seksikissa. Niin nähty, niin nähty.

Minkä vuoksi vastuut ja velvollisuudet moninkertaistuisivat naisella parisuhteessa? Eihän parisuhde itsessään lisää noita yhtään vaan päinvastoin tekee elämästä helpompaa.

Sekoitettiinko tässä taas keskenään ja vanhemmuus?

Siis - oletkohan nyt edes lukenut tätä ketjua? No, avaan sinulle vähän näitä vastuita ja velvollisuuksia. Viimeistään avioitumisen/yhteenmuuton jälkeen naiselta aletaan miestä herkemmin olettaa, että tämä:

- muistaisi - omiensa lisäksi! - myös puolisonsa suvun merkkipäivät, kuin myös jouluna ja muina puolison suvun tärkeiksi katsomina juhlapäivinä (lahjat yms.);

- jostakin sanattomasta sopimuksesta kantaisi päävastuun kodin siisteydestä ja viihtyisyydestä;

- "antaisi" (yök) seksiä riittävän säännöllisesti;

- suunnittelisi lomia ja muuta yhteistä ajankäyttöä muttei mitenkään vahingossakaan rajoittaisi miestä olettamalla tältä jotakin;

- ja muutenkin vääntäytyisi niin witun monelle mutkalle sen takia, mitä edellisissä viesteissä on lueteltu.

Ei kiitos.

Ja perustakaa sille seksijankkaukselle viimeistään nyt oma ketju älkääkä pilatko tätä sillä. Ihan tulee vanhat huonot ajat mieleen.

Tuota en ole ikinä ymmärtänyt, että miksi hitossa naisen pitää ottaa miehen sukulaisten merkkipäivätkin omaksi projektikseen? Mitä ne ylipäänsä naiselle edes kuuluvat? Miehen oma häpeähän se on, jos ei omia sukulaisiaan huomioi.