Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?
Siis tyyliin en olisi ikinä uskonut tai ei olisi ikinä tullut mieleenkään, että meille tapahtuu tällaista.
Omalla kohdalla miehen seksuaalinen haluttomuus. Kuvittelin nuorena, että kaikki miehet haluaa aina seksiä.
Kommentit (2601)
Aivan uskomattoman idioottimaista yleistystä kaikista miehistä. Toki tänne ei näitä vihaisia kirjotuksia suurimmalti osalti teekkään kun parisuhteistaan tyytymättömät vaimot. Esimerkiksi meidän perheessä (lapset 5v ja 2v) mä hoidan taloudellisen vastuun kun myös satun tienaamaan tuplaten sen mitä vaimo. Ei harmita, yhtä perhettähän tässä ollaan. Mä teen myös joka ikinen päivä (-viikonloput) 10 tuntisen työpäivän, haen lapset tarhasta, siivoon sotkut, tiskit, teen pyykit, ruokin lapset, huolehdin niitten seuraavan päivän varusteet kuntoon, nukutan molemmat. Joka ikinen päivä yksin, koska vaimo tekee 90% iltatyötä ja on kotona about 22.30. Samalla myös tietysti autot, remontit ja mitä okt-talossa vastaan tulee. Mutta ei harmita, koska sillon aamupäivällä vaimo tekee sen mitä kerkiää tai jaksaa, kumpikaan ei vaadi toiselta erikseen mitään vaan tärkein on että arki rullaa. Vähäisesti vapaa-ajasta huolimatta myös meidän parisuhde on 5/5.
Sus siunatkoon jos mun vastapariks täällä kotona olis sattunu joku tän palstan naisista, olisin lähteny hanee jo 6v sitten ennenku esikoinen synty. Jeesus pystyn oikein kuvittelee miten siellä istuu naama elinikäiselle mutrulla Martta 43v kolmen avioeron jälkeen viinilasi kädessä kertomassa faktaa. Mutta kun kaikki miehet
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen ei osaa laittaa selkää notkolleen takaapäin pannessa lukuisista huomautuksista huolimatta.
Notkoselkå on pornojuttu, ei luonnollinen asento paritellessa.
Takaapäin asentokin on pornojuttu, luonnollisestihan se hoidetaan lähetyssaarnaajassa pimeässä.
Lähetyssaarnaaja-asento on melko uusi tapa ja yleistynyt patjojen keksimisen jälkeen. Sitä ennen takaapäin oli oletus.
Eniten on yllättänyt se, miten uskomattoman rahalle persoksi se entinen hippityttö onkaan muuttunut vuosien saatossa.
Kyllä takaapäin vielä menee sen vaniljaseksin piiriin, muuta lähetyssaarnaajassakaan mitään vikaa ole. Siinä saa kestoa, jos sitähaluaa.
Se että omat menot ei yleensä onnistu ikinä koska mies töissä,päivystää,tai talkoissa. Mutta kylläpä miehen kaikki reissut onnistuu..jännä juttu
Ei tarvi leikkiä notkoselkäkissaa, voi hoitaa sen sängyn tai pöydän reunalla ihan suoraselkäisesti.
Yhden lyhyen avioliiton ja yhden avioeron jälkeen heräsin. Vastaan ei ole tullut henkilöä, jonka kanssa solmisin vielä avioliiton. Näin elämänkokemusta omaavana sen henkilön pitää kolahtaa niin, sillä turhia avioliittoja en harrasta. Ja vaikka kolahtaisikin, sekin saattaisi johtaa avoliittoon. Olen päättänyt, etten mene enää avioon kuin todella vakavasta syystä.
Olemme sen verran näyttävä ja iloinen pariskunta , että kaikki haluavat aina tunkea seuraamme. Tämä on kohtuullisen ärsyttävää koska usein haluaisimme olla vaan ihan kahdestaan vaikka olisimme liikenteessä.
Vi niin komeita ja iloisia olette, että KAIKKI haluavat tunkea seuraanne. Enpä usko!
Vierailija kirjoitti:
Se miten vaikeaa voi olla ihan yllättävistä syistä. Esim. jos toinen palelee herkästi, mutta kumppani tykkää kesällä pitää ikkunoita auki. Kuulostaa pikku jutulta, mutta vaikuttaa kotona viihtymiseen, jos kotona on kylmä ja vetoinen tai kuuma ja ummehtunut olo.
Kotona viihtymiseen vaikuttaa myös esim. onko toinen äänekäs vai hiljainen. Jotkut tykkäävät pitää auki radiota tai tv:tä, joten jos itse tarvitsee hiljaisuutta keskittyäkseen esim. opiskeluun tai muuhun projektiin, niin on parempi mennä kirjastoon kuin pysyä kotona.
Toinen taas ei pidä hiljaisuudesta eivätkä äänet häiritse häntä.
Tää on niin TOTTA hittovie.

20 vuoden avioliiton kokemuksella se kuinka paljon mies miettii ja elää sek sin kautta. Koko ajan puhuu siitä, koko ajan sitä pitäisi olla , koko ajan pitäisi räplätä sieltä.
Kaikki asiat linkittyy sek siin. Jos ostan uudet alusvaatteet niin mies luulee että se on kutsu sek siin. Jos hymyilen, mies luulee että olen puutteessa. Jos menen suihkuun yksin, mies näkee sen mahdollisuutena sek siin.
Voisko olla vaikka viikon hiljaa ja selibaatissa!?!? Tässä elämässä on muutakin tekemistä ja ajateltavaa.
Juuri tämä, erohan siitä tuli, kun joskus olisi edes halunnut haluta, mutta kun kaikki pyöri sek sin ympärillä ei ehtinyt.
Vierailija kirjoitti:
En itse tajua avointa suhdetta. Antaa ainakin itselle sen kuvan että seksi on ainoastaan tarpeiden tyydyttämistä mihin kelpaa kuka tahansa, että siihen ei liity mitään tunteita, hellyyttä, rakkautta. Ehkä olen liian romanttinen sitten. :D
Sama juttu täällä, mulla seksi muutenkin vaatii edes jonkinlaisen henkisen yhteyden, muuten ei edes kiinnosta koko homma. En pystyisi koskaan, mulle seksi ei ai akaan ole koskaan pelkkää fyysistä toimintaa. M42
Vierailija kirjoitti:
Olemme sen verran näyttävä ja iloinen pariskunta , että kaikki haluavat aina tunkea seuraamme. Tämä on kohtuullisen ärsyttävää koska usein haluaisimme olla vaan ihan kahdestaan vaikka olisimme liikenteessä.
Sitten mä heräsin. Ihan perusvaniljaa olette.
Se miten ihana, joustava ja harmoninen parisuhde voi olla. Olemme samalla sielunkumppanit ja samalla todella erilaiset monissa asioissa. Parisuhde on mielenkiintoinen tutkimusmatka itseen ja toisen ihmisen todellisuuteen. Pohjalla rakkaus, luottamus ja kunnioitus sille luovuttamattomalle, joka tekee meistä juuri sellaisia kuin olemme juuri tässä ja juuri nyt. Vapaus kasvaa ja kehittyä omaksi itsekseen toisen vankkumattomalla tuella. Kyky löytää yhteinen tietoisuus ja polku tähän ja tulevaisuuteen mistään tinkimättä.
Nimim. 12 vuotta yhdessä
Eivi**u kirjoitti:
Aivan uskomattoman idioottimaista yleistystä kaikista miehistä. Toki tänne ei näitä vihaisia kirjotuksia suurimmalti osalti teekkään kun parisuhteistaan tyytymättömät vaimot. Esimerkiksi meidän perheessä (lapset 5v ja 2v) mä hoidan taloudellisen vastuun kun myös satun tienaamaan tuplaten sen mitä vaimo. Ei harmita, yhtä perhettähän tässä ollaan. Mä teen myös joka ikinen päivä (-viikonloput) 10 tuntisen työpäivän, haen lapset tarhasta, siivoon sotkut, tiskit, teen pyykit, ruokin lapset, huolehdin niitten seuraavan päivän varusteet kuntoon, nukutan molemmat. Joka ikinen päivä yksin, koska vaimo tekee 90% iltatyötä ja on kotona about 22.30. Samalla myös tietysti autot, remontit ja mitä okt-talossa vastaan tulee. Mutta ei harmita, koska sillon aamupäivällä vaimo tekee sen mitä kerkiää tai jaksaa, kumpikaan ei vaadi toiselta erikseen mitään vaan tärkein on että arki rullaa. Vähäisesti vapaa-ajasta huolimatta myös meidän parisuhde on 5/5.
Sus siunatkoon jos mun vastapariks täällä kotona olis sattunu joku tän palstan naisista, olisin lähteny hanee jo 6v sitten ennenku esikoinen synty. Jeesus pystyn oikein kuvittelee miten siellä istuu naama elinikäiselle mutrulla Martta 43v kolmen avioeron jälkeen viinilasi kädessä kertomassa faktaa. Mutta kun kaikki miehet
Mä olisin lähtenyt haneen heti, kun huomasin että sä et osaa lukea ja varsinkaan et ymmärrä lukemaasi. Siis luetun ymmärtämisen ja ehkä muukin ongelma.
Yhdessäkään ketjun viestissä EI LUE kaikki miehet/naiset. Siis EI KOSKE ESIM. sinua, ymmärrätkö?? Et.
Yllätti korona- aikana kuinka ns. sivustynyt, korkeakoulutettu johtoasemassa oleva puoliso on niin välinpitämätön suojautumisen suhteen!
Pitää ohjata kuin pikkulasta käsien pesuun, desifioimaan kätensä, käyttämään maskia jne. Oikeesti, miten voi olla noin tyhmä +50???
Sitten majailee milloin missäkin, kun jatkuvasti joku röhä päällä, ettei tartuta muita perheessä.

No ei siihen tarvii olle edes korkeasti koulutettu. Joo, koko ajan saa huolehtia maskeista, käsien pesusta, etäisyyksistä. Riskiryhmää.Ei mee perille, vaikka yli 2 vuotta koronaa ollut, suuttuu myös kun sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Nainen ei osaa laittaa selkää notkolleen takaapäin pannessa lukuisista huomautuksista huolimatta.
Tämä on oikeasti turnoff ja kuka haluaa panna ns hylje-pyllyä jota se on jos selkää ei notkista. Näyttää ihan kun panisi naapurin jussia. Jos nainen edes menee pöydänpäälle makaamaan että selkä on suorana se vielä menee mutta sellainen köyryselkä hyljepylly pehmentää miehen kuin miehen.