Lue keskustelun säännöt.
33 vuotta sinkkuna ja neitsyenä
04.11.2020 |
Jossain ketjussa luin naisten ihmettelyä siitä, miksi yli kolmekymppiset miehet ovat aina rumia, kaljuja ja läskejä.
Itse olen 33-vuotias mies, joka pyöräilee ja on fyysisesti hyvässä kunnossa. Hiukset on tuuheat. Näytän mielestäni hyvältä ja minulla on yliopistotutkinto. En juo enkä polta lainkaan.
Olen kuitenkin ollut koko elämäni ilman parisuhdetta tai yhden yön juttuja. Nykypäivän yläasteikäisellä pojalla on enemmän kokemusta kuin minulla, mikä on aika hirvittävä ajatus. Petetyksi tulleille tiedoksi, että suhteessa olisin ehdottoman lojaali (jo senkin takia ettei kukaan huolisi minua tai suostuisi pettämään kanssani :).
Harva tuntuu ymmärtävän millaista tämä on, mikä on surullista.
Minulla ei ole mitään yhteyttä ihmiskuntaan, omaan lajiini. Silti pitää käydä töissä, maksaa verot ja kantaa korteni kekoon maailmassa, josta en saa itse mitään irti.
Miksi valitan tästä täällä ja nyt?
Koska monesti sanotaan "ei se nyt niin kamalaa ole", "ei parisuhde korjaa koko elämää", "ei suhteet aina mitään herkkua ole" ja niin edespäin.
Toivoisin etten joutuisi kuulemaan näitä alentavia lauseita enää koskaan. Pidän niitä nimenomaan alentavina. Niissä aivan kuin yritetään kieltää inhimillinen tarpeeni rakkaudelle ja hyväksynnälle. Tulen niistä vain vihaiseksi, koska näiden sanoja itse olisi jo hysterian partaalla oltuaan 3kk yksin ja ilman seksiä. Ja tätä on nähty. Turha tulla kumppanin kainalosta huutelemaan että minä en tarvitse suhdetta. Ei se pitkä suhde välttämättä tunnukaan lopulta mitenkään normaalilta poikkeavalta olotilalta, mutta kokeilepa olla koko elämä ilman.
Kommentit (250)
Mikä musta näissä peräkammarin pojissa ja tyärissä paistaa läpi on liika yrittäminen ja epätoivo. Oon itsekin ollut yli 25 pitkään ennen kuin miehet msuta kiinnostui, ja oikeasti alotin seurustelemaan 31 v.
Voin sanoa että "ottajia" ois ollu paljon enemmän kun lopetin etsimisen.
En osaa muuta sanoa kuin tee jotain millä sun epätoivon paisto katoaisi. En voi sanoa että se on sun vika, se on vaan sussa. Sun täytyy muuttaa asennetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla kuitenkin kavereita vai oletko ihan ilman sosiaalista elämää (ellei työyhteisöä ym lasketa)?
Yksi kerrallaan ne on vaan kadonneet tässä elämän varrella. Muutama on sentään jäänyt. Sosiaalinen elämä on kuitenkin pienentynyt vuosi vuodelta.
En enää edes oikein tiedä mitä asialle voisi tehdä.
Ehkä iso osa ongelmaa on se, että olen biologisesti 33-vuotias, mutta henkisesti en ole. Suosikkiharrastukseni oli nuorisoteatteri, mutta potkittiin sieltä iän takia pois.
En tiedä mitä kolmekymppisen miehen edes "kuuluu" tehdä muuta kuin käydä töissä. Ei kai sitä naista tässä iässä löydä kuin baareista ja Tinderistä, ja minua ei näistä kumpikaan kiinnosta.
Silläkin uhalla että koet tämänkin alentavana, niin nän 32-vuotiaana ikisinkkuneitsyenä olen kyllä oikeasti sitä mieltä ettei parisuhde ole välttämättömyys. En tietenkään voi väittää ettei tilanteesi ole sinulle henkilökohtaisesti ankea, enkä voi tietää sitäkään, onko juuri sinun mahdotonta olla onnellinen ilman parisuhdetta, mutta sikäli kuin se mitään toivoa antaa, niin on ainakin teoriassa mahdollista olla sinut ikisinkkuuden kanssa. Minä olen, ja niin on moni muukin tuntemani, mutta varmasti luonteenlaatu vaikuttaa tähänkin.
Vierailija kirjoitti:
Mikä musta näissä peräkammarin pojissa ja tyärissä paistaa läpi on liika yrittäminen ja epätoivo. Oon itsekin ollut yli 25 pitkään ennen kuin miehet msuta kiinnostui, ja oikeasti alotin seurustelemaan 31 v.
Voin sanoa että "ottajia" ois ollu paljon enemmän kun lopetin etsimisen.
En osaa muuta sanoa kuin tee jotain millä sun epätoivon paisto katoaisi. En voi sanoa että se on sun vika, se on vaan sussa. Sun täytyy muuttaa asennetta.
Se on mahdotonta tässä vaiheessa, koska ihmisen mieli on rajallinen ja jossain vaiheessa itsetunto, itsevarmuus yms. yksinkertaisesti katoaa eikä mikään määrä "ittensä niskasta kiinni ottamista" saa ihmistä siihen kuntoon missä hän oli nuorena.
Nyt tulee taas alapeukkua, mutta kuinka moni täällä on elänyt yhteiskunnan ulkopuolella kymmeniä vuosia?
Pitkittynyt sinkkuus on itseään ruokkiva kierre, jossa jokainen yksin vietetty vuosi tekee asian huonommaksi ja sitä menettää sekä sosiaaliset taidot että sellaisen persoonan millä pystyy seuraa löytämään.
Jossain vaiheessa on piste, jossa ei pysty enää toimimaan kuin normaali ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo kuulemasi parisuhteen vähättelyt ovat pohjimmiltaan tsemppiä ja tulevat hyvästä paikasta - koita jaksaa muistaa se vaikka ensireaktiosi olisikin tympääntyminen ja jopa viha.
Olet ollut pitkään vastentahtoisesti yksin, ja sen ikävä kyllä potentiaaliset kumppanit myös sinusta vaistoavat. Minunkin tuttavapiirissä on miehiä, jotka kovasta tahdostaan huolimatta eivät ole onnistuneet löytämään itselleen pysyvämpää seuraa, harvoin edes hetkellistä. Paperilla heissä ei ole mitään vikaa, aivan kuten sinunkin luettelemat atribuutit itsestäsi ovat enemmän kuin kunnossa. Syyn täytyy siis olla jossain muualla.
Se mitä eniten haluaisit, on ehkä tässä se ongelma. Itseään ruokkivan kehän aiheuttaa juurikin kuvailemasi: "Petetyksi tulleille tiedoksi, että suhteessa olisin ehdottoman lojaali (jo senkin takia ettei kukaan huolisi minua tai suostuisi pettämään kanssani :)." Todennäköinen ripustautumisesi ja kokonaisvaltainen antautumisesi haiskahtaa tuosta virkkeestä todella pitkälle. Ei kukaan sellaista, raskasta ja kannateltavaa kumppania halua, sitä varten on olemassa lojaalit koirat. En yritä nyt sinua tässä tarpeettomasti tylyttää, mutta kaipauksesi johonkin mitä sinulla ei ole, on suurin syy siihen miksi sinulla sitä ei ole.
Parituminen ei sinällään aivan älyttömän hankalaa voi olla, koska enemmistö ihmisistä siinä onnistuu, useat jopa monesti elämänsä aikana. Rakettitieteestä ei siis voi olla kyse.
Hyvä aerobinen yleiskunto ja yo-tutkinto on toki hyvä olla kunnossa, vilpittömät onnittelut niistä, mutta ethän sinä mihinkään markettiin ole kaupoille menossa - parisuhde ei ole markkinatavaraa etkä ole sinäkään. Jos jonkun kunto romahtaa vaikka onnettomuuden seurauksena, tai korkeatasoisesta koulutuksestaan huolimatta on ollut töissä yrityksessä joka siirtää toimintansa ulkomaille ja jää työttömäksi - niin jätetäänkö nämä yksilöt aina sitten? Ei rakkaussuhteissa ainakaan.
Sinun kanssasi voi käydä pyöräilemässä tai keskustella akateemisesti ilman että sitoutuu pitämään sinut onnellisena ja tyytyväisenä jokainen hetki tästä eteenpäin. Miksi joku sitouttaisi itsensä juuri sinuun? Sekään että olet ystävällinen ja lojaali ei tee sinusta vielä uniikkia, edelleen enemmistö ihmisistä omaa nämä luonteenpiirteet. Miksi juuri sinä, siis?
Helpotus ongelmiisi löytynee näistä pohdinnoista. Toivotan sinulle tsemppiä ja hyvää loppuvuotta!
Olen itse eri mieltä monen asian suhteen tässä viestissä. Paljon virheitä, esim. AP:n heittämästä itsesäälisestä vitsistä väännettiin käytännössä koko henkilön kattava psykoanalyysi ja syy yksinäisyydelle. Internetissä tehdään monesti näin - yhden viestin perusteella luullaan että tunnetaan koko ihminen ja miksi tämä on yksin.
"Hei tässä on syy yksinäisyyteesi kun kirjoitit näin ja ajattelet näin". Helppoa vastausta ei kuitenkaan ole.
Väitätkö että jokainen seurusteleva ihminen on täydellinen psyykkeeltään ja luonteeltaan? Jotenkin jännästi ne vaimonhakkaajatkin aina jonkun löytää.
Et ole mielestäni ymmärtänyt miksi ihmiset pariutuvat ja miksi suurin osa on parisuhteessa.
Totuus tästä on niin kylmä, etten tiedä haluanko sitä tänne edes kirjoittaa. Olen joskus analysoinut tätä asiaa aiemminkin ja huonosti on käynyt. Ihmiset eivät halua kuulla totuutta. Moni haluaa ajatella pariutuneensa koska on jotenkin onnistunut ja hyvä ihminen, mutta sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Kiitos mielipiteestä! Oletan että AP:n motiivi postaukseensa on juurikin se että yhdessä pohdimme hänen tilannettaan. Siihen meillä ei ole enempää eväitä kuin hänen kirjoituksensa. Uskalsin päätellä, että koska lyhyehköön postaukseen päätettiin sisällyttää myös tämä "ei kukaan minun kanssa pettäisikään" -näkökulma, on AP:n yksinäisyys päässyt jo vaikuttamaan hänen itsetuntoon haitallisesti. Ja yritin juurikin siitä tekemiäni havaintoja avata - se ei ole parisuhdemarkkinoilla edullinen piirre.
En parhaana päivänäkään kutsuisi kirjoitelmaani psykoanalyysiksi, näin ohuen ja lyhyen tutustumisen pohjalta sellaista kukaan tuskin väittäisi!
Edelleen, pointtini pysyy samana - uskon että se epätoivoisuus joka AP:sta varmasti potentiaalisissa sosiaalisissa kohtaamisissa 'vuotaa', on omiaan vaikeuttamaan hänen haaveiden toteutumisessa. En sano tätä edelleenkään ilkeydellä, vaan toivon että hän pohtii myös tätä näkökulmaa ja sen mahdollista vaikutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Leila Koo kirjoitti:
Kuinka monta kertaa viikossa harrastat tai teet jotain sellaista, jonka yhteydessä voit tutustua ikäisiisi naisiin?
Mitä ihmettä koronan aikana muka voi tehdä?
Olen jo pitkään aloittanut useita harrastuksia per vuosi vain tutustuakseni naisiin ja tuntuu että kaikkialla, kuten uimahalleissa, on vain lapsia ja vanhuksia - 20-30v naiset loistavat poissaolollaan.
Tästä naisten katoamisesta melkein voisin tehdä oman ketjun, sitä olen ihmetellyt koko elämäni.
Koronan takia tapahtumia ja harrastusmahdollisuuksia on rajoitettu reilut puoli vuotta. Rajoitukset ovat koskeneet pääosin ravintoloita.
Aloittaja kertoo olleensa vailla parisuhdetta jo 30 vuotta.
Neuvoja tässä kaivataan eikä syyttelyä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Leila Koo kirjoitti:
Kuinka monta kertaa viikossa harrastat tai teet jotain sellaista, jonka yhteydessä voit tutustua ikäisiisi naisiin?
Mitä ihmettä koronan aikana muka voi tehdä?
Olen jo pitkään aloittanut useita harrastuksia per vuosi vain tutustuakseni naisiin ja tuntuu että kaikkialla, kuten uimahalleissa, on vain lapsia ja vanhuksia - 20-30v naiset loistavat poissaolollaan.
Tästä naisten katoamisesta melkein voisin tehdä oman ketjun, sitä olen ihmetellyt koko elämäni.
Eli et edes tapaa naisia mutta silti olet katkera naisettomuudestasi? Korona on vähentänyt ihmisten tapaamisen mahdollisuuksia kahdeksan kuukauden ajan, ei kahdeksan vuoden. Sillä et siis pysty selittämään, miten olet päässyt yli kolmekymppiseksi ilman parisuhdetta.
Kolmekymppisiä naisia tapaa työelämässä, yhdistystoiminnassa, baareissa (koronan jälkeen), yhteisöllisissä harrastuksissa, opinnoissa, tänä vuonna heitä on vaikka kuinka paljon kansallispuistoissa ja muissa retkikohteissa. FB:n Korona-ajan sinkut -ryhmässä oli kuulemma keväällä paljon enemmän naisia kuin miehiä, en tiedä mikä tilanne on nyt ja onko se vielä olemassa.
Leila Koo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leila Koo kirjoitti:
Kuinka monta kertaa viikossa harrastat tai teet jotain sellaista, jonka yhteydessä voit tutustua ikäisiisi naisiin?
Mitä ihmettä koronan aikana muka voi tehdä?
Olen jo pitkään aloittanut useita harrastuksia per vuosi vain tutustuakseni naisiin ja tuntuu että kaikkialla, kuten uimahalleissa, on vain lapsia ja vanhuksia - 20-30v naiset loistavat poissaolollaan.
Tästä naisten katoamisesta melkein voisin tehdä oman ketjun, sitä olen ihmetellyt koko elämäni.Koronan takia tapahtumia ja harrastusmahdollisuuksia on rajoitettu reilut puoli vuotta. Rajoitukset ovat koskeneet pääosin ravintoloita.
Aloittaja kertoo olleensa vailla parisuhdetta jo 30 vuotta.
Minulta on koronan takia lähtenyt kaikki: animetapahtumat (kuten Desucon), yliopisto meni kiinni, harrastuspiirit meni kiinni, ja kansalaisopistokin on siirtymässä Zoomiin.. Ei tässä voi kuin käydä kaupassa, salilla ja kirjastossa. Kirjastossa ei ole naisia. Salilla on hyvin vähän naisia, ja ne on laput korvilla keskittymässä omaan touhuunsa - ei saa jutella. Kaupassa? Ei saa iskeä.
Miten korona muka koskee vain ravintoloita kun baarit on käytännössä ainut asia mikä on koko ajan auki? Tämä ärsyttää minua. Rakkaat animetapahtumani, joissa kävin aina naisia jututtamassa, on peruttu koko vuodelta ja jopa ENSI vuodelta, mutta baarit on auki yötäpäivää.
Taas viinamiehiä suositaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen, et ole todellakaan yksin. Naisena joutuu vielä kuulemaan saarnoja nirsoudesta ja prinsessaharhoista.
Ihailtavaa että jaksat pysyä yhteiskunnassa kiinni, itse olen jo täysin luovuttanut ja syrjäytynyt. Miehillä kuitenkin osakkeet nousee kun ikää tulee mikäli puitteet on kunnossa kuten sinulla tuntuu olevan. Joten pidä pää pystyssä, kyllä se sopiva puoliso vielä löytyy.
T: ikisinkku n32 (olisin myös yhä neitsyt ilman parikymppisenä kokemaani väkivaltaa)
En olisi varma siitä auttaako pelkkä korkeakoulututkinto kovinkaan pitkälle. Sama pätee asuntoon, säästöihin, tms.
Melkein niiden puitteiden tulisi olla sellaiset jotta ap erottuisi taviksista. Eli tosi hyvä ammatti, hulppea asunto, tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla kuitenkin kavereita vai oletko ihan ilman sosiaalista elämää (ellei työyhteisöä ym lasketa)?
Yksi kerrallaan ne on vaan kadonneet tässä elämän varrella. Muutama on sentään jäänyt. Sosiaalinen elämä on kuitenkin pienentynyt vuosi vuodelta.
En enää edes oikein tiedä mitä asialle voisi tehdä.
Ehkä iso osa ongelmaa on se, että olen biologisesti 33-vuotias, mutta henkisesti en ole. Suosikkiharrastukseni oli nuorisoteatteri, mutta potkittiin sieltä iän takia pois.
En tiedä mitä kolmekymppisen miehen edes "kuuluu" tehdä muuta kuin käydä töissä. Ei kai sitä naista tässä iässä löydä kuin baareista ja Tinderistä, ja minua ei näistä kumpikaan kiinnosta.
Minkä ikäinen koet olevasi "henkisesti"? Teatteriharrastus kuulostaa hyvältä, mutta eikö sitä voi harrastaa muuten kuin nuorisoporukassa kun itsellä keski-ikä lähestyy?
Ei kai kolmekymppisen "kuulu" tehdä mitään mitä ei halua, mutta suosittelisin etsimään myös niitä sosiaalisia ympyröitä (ihan aikuisista eikä nuorisosta) ja asioita/harrastuksia jotka sinua itseäsi kiinnostavat, ei pelkästään naisen etsintä mielessä vaan ihan oman elämänlaadun vuoksi. Usein se pariutuninenkin tulee sen myötä tai on helpompaa ainakin. Kotoa kun tosiaan harva tulee hakemaan jos siellä yksin vain nököttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulenpa kertomaan, että tiedän, miltä sinusta tuntuu. Olen parikymmentä vuotta sinua vanhempi ja nainen, mutta olotila on sama.
Kyllä tähän tottuu. Seksin puutteeseen (viime kokemus vuoden 2004 paikkeilta, sekin hyvin epätyydyttävä ja olisi saanut jäädä kokematta) tottuu helpommin kuin oivallukseen siitä, ettei koskaan tule kokemaan yhteenkuuluvuutta mukavan ihmisen kanssa, mutta jälkimmäiseenkin tottuu. Tai oikeastaan turtuu, koska kyllä sekä lämmön että seksin puute on aina kyydissä, vaikkei sitä tiedostaisikaan.
Juhlapyhien, lomien ja luppoaikojen viettäminen yksin on rutiinia. Yli viisikymppisenä on vaikea kaivata parisuhde-elämää, kun ei sitä ole kokenut eikä oikeastaan edes nähnyt vierestä. Tulin tähän ketjun jatkeeksi sen vuoksi, että juuri äsken tunsin harvinaiseksi käyneen pikku vihlaisun jossain sisuksissani. Lueskelin verkkolehtiä ja katselin kuvia kuusamolaisen vaaran laelta. Karttapalvelusta löytyi lisää kuvia, muun muassa laavulta. Jostain syystä jäin katselemaan pariskuntaa, joka istui nuotiolla. Olkapäät kiinni toisissaan. Ihan arkipäiväisesti ja luontevasti vain, varmaan tuntematta mitään sisäistä myllerrystä siitä, että ovat pariskunta, yksikkö. Kateuteni ja katkeruuteni ovat vain hetkellistä, ja kohta tuo kuva unohtuu.
Kuten sanoin, tähän tottuu. Kirpaisut käyvät harvemmiksi, ja jollei niitä pue sanoiksi, eivät ne pysy mielessä kovin pitkään. V***tukseen harvemmin kuolee. Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo kuulemasi parisuhteen vähättelyt ovat pohjimmiltaan tsemppiä ja tulevat hyvästä paikasta - koita jaksaa muistaa se vaikka ensireaktiosi olisikin tympääntyminen ja jopa viha.
Olet ollut pitkään vastentahtoisesti yksin, ja sen ikävä kyllä potentiaaliset kumppanit myös sinusta vaistoavat. Minunkin tuttavapiirissä on miehiä, jotka kovasta tahdostaan huolimatta eivät ole onnistuneet löytämään itselleen pysyvämpää seuraa, harvoin edes hetkellistä. Paperilla heissä ei ole mitään vikaa, aivan kuten sinunkin luettelemat atribuutit itsestäsi ovat enemmän kuin kunnossa. Syyn täytyy siis olla jossain muualla.
Se mitä eniten haluaisit, on ehkä tässä se ongelma. Itseään ruokkivan kehän aiheuttaa juurikin kuvailemasi: "Petetyksi tulleille tiedoksi, että suhteessa olisin ehdottoman lojaali (jo senkin takia ettei kukaan huolisi minua tai suostuisi pettämään kanssani :)." Todennäköinen ripustautumisesi ja kokonaisvaltainen antautumisesi haiskahtaa tuosta virkkeestä todella pitkälle. Ei kukaan sellaista, raskasta ja kannateltavaa kumppania halua, sitä varten on olemassa lojaalit koirat. En yritä nyt sinua tässä tarpeettomasti tylyttää, mutta kaipauksesi johonkin mitä sinulla ei ole, on suurin syy siihen miksi sinulla sitä ei ole.
Parituminen ei sinällään aivan älyttömän hankalaa voi olla, koska enemmistö ihmisistä siinä onnistuu, useat jopa monesti elämänsä aikana. Rakettitieteestä ei siis voi olla kyse.
Hyvä aerobinen yleiskunto ja yo-tutkinto on toki hyvä olla kunnossa, vilpittömät onnittelut niistä, mutta ethän sinä mihinkään markettiin ole kaupoille menossa - parisuhde ei ole markkinatavaraa etkä ole sinäkään. Jos jonkun kunto romahtaa vaikka onnettomuuden seurauksena, tai korkeatasoisesta koulutuksestaan huolimatta on ollut töissä yrityksessä joka siirtää toimintansa ulkomaille ja jää työttömäksi - niin jätetäänkö nämä yksilöt aina sitten? Ei rakkaussuhteissa ainakaan.
Sinun kanssasi voi käydä pyöräilemässä tai keskustella akateemisesti ilman että sitoutuu pitämään sinut onnellisena ja tyytyväisenä jokainen hetki tästä eteenpäin. Miksi joku sitouttaisi itsensä juuri sinuun? Sekään että olet ystävällinen ja lojaali ei tee sinusta vielä uniikkia, edelleen enemmistö ihmisistä omaa nämä luonteenpiirteet. Miksi juuri sinä, siis?
Helpotus ongelmiisi löytynee näistä pohdinnoista. Toivotan sinulle tsemppiä ja hyvää loppuvuotta!
Pariutuminen ei sinänsä ole hankalaa, mutta se on hyvin sattumanvaraista, siksi monet hyvätkään kandidaatit eivät siinä onnistu. Ap:n sinkkuudelle ei välttämättä ole edes mitään erityistä syytä toisin kuin sinä oletat.
Hyviä pohdintoja. Kuitenkin pariutuminen on todennäköisempää kuin pariutumatta jääminen, jolloin on oikeutettua miettiä syitä pienemmän todennäköisyyden toteutumiseen. Monet ihmiset löytävät rinnalleen kumppanin hyvinkin sattumanvaraisesta tilanteesta, mutta tarkemmin tutkittuna se sattumanvaraisuuskin hiukan hälvenee.
Esimerkkejä:
1) Alat juttelemaan hauskannäköiselle henkilölle konsertissa / teatterissa / keikalla = teillä on todennäköisesti samansuuntainen maku musiikin ja/tai kulttuurin saralla - eli yhteinen nimittäjä ei paikanvalinnasta johtuen olekaan enää niin sattumanvaraista;
2) Näet hauskannäköisen ihmisen paikallisliikenteen bussissa = teidän arjen reitit, kotiin, töihin tai harrastuksiin limittyvät - samankaltaisuutta löytyy siis elinympäristöstä ja valinnoista missä haluaa asua
3) Kirjaston nurkassa on viehättävä yksilö arkipäivänä virka-aikaan = olette molemmat kenties työttömiä/opiskelijoita/muita joilla on omaa aikaa myös päivällä - ja molemmat haluavat käyttää sitä itsensä sivistämiseen ja kehittämiseen -> jälleen yhteinen nimittäjä ja yhdistävä tekijä; jne.
AP:n sinkkuudelle ei välttämättä ole mitään erityistä syytä, olet siinä oikeassa. Jos kuitenkin olotila on tahtotilasta poikkeava, on hyödyllistä koittaa löytää myös mahdollisia syitä. Lähtökohtaisesti naisia ei kiinnosta parisuhde joka olisi sille miehelle käytännössä kaikki kaikessa. Käytin termiä ripustautuminen kuvaamaan tätä ilmiötä aiemmassa postauksessani. Se tuntuu olevan todella luotaantyöntävä piirre. On täysin luonnollista, että jos saa jotain sellaista mistä on kauan haaveillut, tekee kaikkensa ettei sitä menetä. Parisuhdedynamiikassa tämä vaan epäloogisesti ei toimi. Kukaan ei halua kokea olevansa toisen onnellisuudesta kokonaisvaltaisesti vastuussa, se ei ole parisuhteen tarkoitus. Tämä voi olla yksi syy AP:n vaikeuksiin parisuhderintamalla, ja mainitsin sen koska omassa lähipiirissänikin sitä on havaittavissa.
Hyvä kommentti. Haluaisin itse lisätä tähän ihmisiin tutustumisen ylipäänsä. Ei vain siihen kiinnostavalta vaikuttavaan naiseen siellä konsertissa tai kirjastossa vaan että on avoin ihan kaikille uusille tuttavuuksille. Kasvattaa sekä sosiaalisia verkostojaan että sosiaalisia taitojaan. Sille mummollekin samalla bussipysäkillä voi heittää muutaman replan, vaikka hän ei tyttöystävämateriaalia olekaan. Kun tottuu tarttumaan sosiaalisiin tilaisuuksiin niin ei jähmety sittenkään, kun siellä keikalla viereen osuukin joku oman ikäinen, kivannäköinen nainen.
Ja mitä laajemmat sosiaaliset verkostot, sitä helpompi tutustua yhä useampiin uusiin ihmisiin, ja mitä useampiin tutustuu, sitä todennäköisemmin tutustuu myös sinkkkunaisiin.
Ap ihmetteli, missä 20-30 vuotiaat naiset ovat, kun heitä ei missään näe. Minä puolestani ihmettelen vilpittömästi sitä, kuinka vaikeaa joillekin tuon ikäisille miehille tuntuu nykyisin olevan kaikki sosiaalinen vuorovaikutus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leila Koo kirjoitti:
Kuinka monta kertaa viikossa harrastat tai teet jotain sellaista, jonka yhteydessä voit tutustua ikäisiisi naisiin?
Mitä ihmettä koronan aikana muka voi tehdä?
Olen jo pitkään aloittanut useita harrastuksia per vuosi vain tutustuakseni naisiin ja tuntuu että kaikkialla, kuten uimahalleissa, on vain lapsia ja vanhuksia - 20-30v naiset loistavat poissaolollaan.
Tästä naisten katoamisesta melkein voisin tehdä oman ketjun, sitä olen ihmetellyt koko elämäni.Eli et edes tapaa naisia mutta silti olet katkera naisettomuudestasi? Korona on vähentänyt ihmisten tapaamisen mahdollisuuksia kahdeksan kuukauden ajan, ei kahdeksan vuoden. Sillä et siis pysty selittämään, miten olet päässyt yli kolmekymppiseksi ilman parisuhdetta.
Kolmekymppisiä naisia tapaa työelämässä, yhdistystoiminnassa, baareissa (koronan jälkeen), yhteisöllisissä harrastuksissa, opinnoissa, tänä vuonna heitä on vaikka kuinka paljon kansallispuistoissa ja muissa retkikohteissa. FB:n Korona-ajan sinkut -ryhmässä oli kuulemma keväällä paljon enemmän naisia kuin miehiä, en tiedä mikä tilanne on nyt ja onko se vielä olemassa.
"Eli et edes tapaa naisia mutta silti olet katkera naisettomuudestasi?"
Olen tosissani yrittänyt etsiä naisia 15-vuotiaasta asti ja nyt sanotaan että en saa kokea turhautumista tästä koska olen siinä epäonnistunut.
No huhhuh.
Kuten aiemmin sanoin, olen aloittanut joka vuosi uusia harrastuksia pelkästään naisten etsimistä varten. Käyn kirjastossa, salilla, lumilautailemassa, kansalaisopistossa, kaikissa mahdollisissa tapahtumissa... Lista on loputon, en usko että moni on vetänyt touhun näin systemaattiseksi. Seuraavaksi sanot että "ei niitä etsimällä saa etsiä". Mutta siitä on turha syyttää että olisin kotona istunut.
Ongelmani on nimenomaan se, että kaikki nämä miljoonat harrastukset eivät ole tuottaneet mitään tulosta - suurimmaksi osaksi siksi, että siellä oli pelkästään vanhuksia, lapsia, miehiä ja pariskuntia. EI nuoria sinkkunaisia.
Väitän tämän johtuvan siitä, että sinkkunaiset ovat lähinnä kotona, koska tällainen metsästys on jätetty miehen harteille.
Ei tästä teidän kanssa väittelystä tule mitään. Haistan jo nyt miten tämä keskustelu tulee kiertämään kehää, kumpikaan ei ymmärrä toista kirjoittajaa, ja tuhlaan tässä koko päiväni.
Ilmoitan jo nyt että poistun ketjusta ennen neljää, joten jos haluaa saada viimeiset kiksit AP:n potkimisesta niin heittäkää jotain. Mutta pliis lopettakaa se "et edes yrittänyt joten syytä itseäsi, et saa kokea tunteita joita koet".
En minäkään täällä ole teitä naisia syyttämässä niistä tunteista mitä te koette vaikka en naisen mieltä ymmärräkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen, et ole todellakaan yksin. Naisena joutuu vielä kuulemaan saarnoja nirsoudesta ja prinsessaharhoista.
Ihailtavaa että jaksat pysyä yhteiskunnassa kiinni, itse olen jo täysin luovuttanut ja syrjäytynyt. Miehillä kuitenkin osakkeet nousee kun ikää tulee mikäli puitteet on kunnossa kuten sinulla tuntuu olevan. Joten pidä pää pystyssä, kyllä se sopiva puoliso vielä löytyy.
T: ikisinkku n32 (olisin myös yhä neitsyt ilman parikymppisenä kokemaani väkivaltaa)
En olisi varma siitä auttaako pelkkä korkeakoulututkinto kovinkaan pitkälle. Sama pätee asuntoon, säästöihin, tms.
Melkein niiden puitteiden tulisi olla sellaiset jotta ap erottuisi taviksista. Eli tosi hyvä ammatti, hulppea asunto, tms.
Ehkä noin mikäli haluaa saada sen kauneimman ja upeakroppaisimman naisen. Tavisnaiselle kelpaa hyvin ap:n kaltainen mies, minullekin olisi kelvannut ihan perusjamppa jonka elämä ei pyöri päihteiden tai työnvälttelyn ympärillä.
-tuo ikisinkku n32
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leila Koo kirjoitti:
Kuinka monta kertaa viikossa harrastat tai teet jotain sellaista, jonka yhteydessä voit tutustua ikäisiisi naisiin?
Mitä ihmettä koronan aikana muka voi tehdä?
Olen jo pitkään aloittanut useita harrastuksia per vuosi vain tutustuakseni naisiin ja tuntuu että kaikkialla, kuten uimahalleissa, on vain lapsia ja vanhuksia - 20-30v naiset loistavat poissaolollaan.
Tästä naisten katoamisesta melkein voisin tehdä oman ketjun, sitä olen ihmetellyt koko elämäni.Eli et edes tapaa naisia mutta silti olet katkera naisettomuudestasi? Korona on vähentänyt ihmisten tapaamisen mahdollisuuksia kahdeksan kuukauden ajan, ei kahdeksan vuoden. Sillä et siis pysty selittämään, miten olet päässyt yli kolmekymppiseksi ilman parisuhdetta.
Kolmekymppisiä naisia tapaa työelämässä, yhdistystoiminnassa, baareissa (koronan jälkeen), yhteisöllisissä harrastuksissa, opinnoissa, tänä vuonna heitä on vaikka kuinka paljon kansallispuistoissa ja muissa retkikohteissa. FB:n Korona-ajan sinkut -ryhmässä oli kuulemma keväällä paljon enemmän naisia kuin miehiä, en tiedä mikä tilanne on nyt ja onko se vielä olemassa.
"Eli et edes tapaa naisia mutta silti olet katkera naisettomuudestasi?"
Olen tosissani yrittänyt etsiä naisia 15-vuotiaasta asti ja nyt sanotaan että en saa kokea turhautumista tästä koska olen siinä epäonnistunut.
No huhhuh.
Kuten aiemmin sanoin, olen aloittanut joka vuosi uusia harrastuksia pelkästään naisten etsimistä varten. Käyn kirjastossa, salilla, lumilautailemassa, kansalaisopistossa, kaikissa mahdollisissa tapahtumissa... Lista on loputon, en usko että moni on vetänyt touhun näin systemaattiseksi. Seuraavaksi sanot että "ei niitä etsimällä saa etsiä". Mutta siitä on turha syyttää että olisin kotona istunut.
Ongelmani on nimenomaan se, että kaikki nämä miljoonat harrastukset eivät ole tuottaneet mitään tulosta - suurimmaksi osaksi siksi, että siellä oli pelkästään vanhuksia, lapsia, miehiä ja pariskuntia. EI nuoria sinkkunaisia.
Väitän tämän johtuvan siitä, että sinkkunaiset ovat lähinnä kotona, koska tällainen metsästys on jätetty miehen harteille.
Ei tästä teidän kanssa väittelystä tule mitään. Haistan jo nyt miten tämä keskustelu tulee kiertämään kehää, kumpikaan ei ymmärrä toista kirjoittajaa, ja tuhlaan tässä koko päiväni.
Ilmoitan jo nyt että poistun ketjusta ennen neljää, joten jos haluaa saada viimeiset kiksit AP:n potkimisesta niin heittäkää jotain. Mutta pliis lopettakaa se "et edes yrittänyt joten syytä itseäsi, et saa kokea tunteita joita koet".
En minäkään täällä ole teitä naisia syyttämässä niistä tunteista mitä te koette vaikka en naisen mieltä ymmärräkään.
Pahoittelen kommenttiani, anteeksi. Kirjoitan työn ohessa ja siksi keskeneräinen kommentti saattaa jäädä auki ja kun tulen kirjoittamaan sen loppuun, en tiedä mitä poissaoloni aikana on jo kerrottu. Omassa tuttavapiirissäni olevat kolmekymppiset naiset ovat parisuhteissa, joten en voi sanoa tuntevani kovin hyvin sen ikäisten sinkkunaisten elämää.
Edellä joku muu kysyi sinulta, onko sinulla kavereita. En ole nähnyt vastaustasi siihen kysymykseen. Se olisi kuitenkin hyödyllinen tieto. Yksi omista kavereistani järjestää (tai järjesti ennen koronaa) esimerkiksi lautapeli-iltoja, joihin hän kutsui porukkaa niin, että kannusti tuomaan myös kavereita (sellaisia joita kutsuja ei itse siis tuntenut). Kaveriporukan kanssa on myös helpompi sosiaalisissa tilanteissa saada kontaktia muihin, koska porukassa on yleensä hauskaa ja se välittyy myös ulkopuolisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leila Koo kirjoitti:
Kuinka monta kertaa viikossa harrastat tai teet jotain sellaista, jonka yhteydessä voit tutustua ikäisiisi naisiin?
Mitä ihmettä koronan aikana muka voi tehdä?
Olen jo pitkään aloittanut useita harrastuksia per vuosi vain tutustuakseni naisiin ja tuntuu että kaikkialla, kuten uimahalleissa, on vain lapsia ja vanhuksia - 20-30v naiset loistavat poissaolollaan.
Tästä naisten katoamisesta melkein voisin tehdä oman ketjun, sitä olen ihmetellyt koko elämäni.Eli et edes tapaa naisia mutta silti olet katkera naisettomuudestasi? Korona on vähentänyt ihmisten tapaamisen mahdollisuuksia kahdeksan kuukauden ajan, ei kahdeksan vuoden. Sillä et siis pysty selittämään, miten olet päässyt yli kolmekymppiseksi ilman parisuhdetta.
Kolmekymppisiä naisia tapaa työelämässä, yhdistystoiminnassa, baareissa (koronan jälkeen), yhteisöllisissä harrastuksissa, opinnoissa, tänä vuonna heitä on vaikka kuinka paljon kansallispuistoissa ja muissa retkikohteissa. FB:n Korona-ajan sinkut -ryhmässä oli kuulemma keväällä paljon enemmän naisia kuin miehiä, en tiedä mikä tilanne on nyt ja onko se vielä olemassa.
Olen eri mieltä.
20-30v naisia tapaa baareissa ja Tinderissä. Ei muualla. Opinnoissa toki jos opiskelee, mutta sielläkin oli usein niin että koulusssa opiskellaan, baarissa pariudutaan.
Sinkkutapahtumissa he eivät käy, yhteisölliset harrastukset ovat perheellisten ja vanhempien naisten juttu. Kaupassa salilla, jne ollaan ostoksilla ja treenaamassa eikä pariutumassa. Retkeily on aika suosittua, mutta nuoret naiset ovat aina omissa porukoissaan.
Kyllä se on aika hyvin rajattu siten että pariutuminen rajataan paikkoihin joissa ratkoo ulkonäkö ja/tai sosiaalinen rohkeus että osaa lähestyä naisporukkaa ja hurmata. Jos on vähän ujompi ja hiljaisempi mies niin aika toivotonta on tuossa iässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leila Koo kirjoitti:
Kuinka monta kertaa viikossa harrastat tai teet jotain sellaista, jonka yhteydessä voit tutustua ikäisiisi naisiin?
Mitä ihmettä koronan aikana muka voi tehdä?
Olen jo pitkään aloittanut useita harrastuksia per vuosi vain tutustuakseni naisiin ja tuntuu että kaikkialla, kuten uimahalleissa, on vain lapsia ja vanhuksia - 20-30v naiset loistavat poissaolollaan.
Tästä naisten katoamisesta melkein voisin tehdä oman ketjun, sitä olen ihmetellyt koko elämäni.Eli et edes tapaa naisia mutta silti olet katkera naisettomuudestasi? Korona on vähentänyt ihmisten tapaamisen mahdollisuuksia kahdeksan kuukauden ajan, ei kahdeksan vuoden. Sillä et siis pysty selittämään, miten olet päässyt yli kolmekymppiseksi ilman parisuhdetta.
Kolmekymppisiä naisia tapaa työelämässä, yhdistystoiminnassa, baareissa (koronan jälkeen), yhteisöllisissä harrastuksissa, opinnoissa, tänä vuonna heitä on vaikka kuinka paljon kansallispuistoissa ja muissa retkikohteissa. FB:n Korona-ajan sinkut -ryhmässä oli kuulemma keväällä paljon enemmän naisia kuin miehiä, en tiedä mikä tilanne on nyt ja onko se vielä olemassa.
"Eli et edes tapaa naisia mutta silti olet katkera naisettomuudestasi?"
Olen tosissani yrittänyt etsiä naisia 15-vuotiaasta asti ja nyt sanotaan että en saa kokea turhautumista tästä koska olen siinä epäonnistunut.
No huhhuh.
Kuten aiemmin sanoin, olen aloittanut joka vuosi uusia harrastuksia pelkästään naisten etsimistä varten. Käyn kirjastossa, salilla, lumilautailemassa, kansalaisopistossa, kaikissa mahdollisissa tapahtumissa... Lista on loputon, en usko että moni on vetänyt touhun näin systemaattiseksi. Seuraavaksi sanot että "ei niitä etsimällä saa etsiä". Mutta siitä on turha syyttää että olisin kotona istunut.
Ongelmani on nimenomaan se, että kaikki nämä miljoonat harrastukset eivät ole tuottaneet mitään tulosta - suurimmaksi osaksi siksi, että siellä oli pelkästään vanhuksia, lapsia, miehiä ja pariskuntia. EI nuoria sinkkunaisia.
Väitän tämän johtuvan siitä, että sinkkunaiset ovat lähinnä kotona, koska tällainen metsästys on jätetty miehen harteille.
Ei tästä teidän kanssa väittelystä tule mitään. Haistan jo nyt miten tämä keskustelu tulee kiertämään kehää, kumpikaan ei ymmärrä toista kirjoittajaa, ja tuhlaan tässä koko päiväni.
Ilmoitan jo nyt että poistun ketjusta ennen neljää, joten jos haluaa saada viimeiset kiksit AP:n potkimisesta niin heittäkää jotain. Mutta pliis lopettakaa se "et edes yrittänyt joten syytä itseäsi, et saa kokea tunteita joita koet".
En minäkään täällä ole teitä naisia syyttämässä niistä tunteista mitä te koette vaikka en naisen mieltä ymmärräkään.Pahoittelen kommenttiani, anteeksi. Kirjoitan työn ohessa ja siksi keskeneräinen kommentti saattaa jäädä auki ja kun tulen kirjoittamaan sen loppuun, en tiedä mitä poissaoloni aikana on jo kerrottu. Omassa tuttavapiirissäni olevat kolmekymppiset naiset ovat parisuhteissa, joten en voi sanoa tuntevani kovin hyvin sen ikäisten sinkkunaisten elämää.
Edellä joku muu kysyi sinulta, onko sinulla kavereita. En ole nähnyt vastaustasi siihen kysymykseen. Se olisi kuitenkin hyödyllinen tieto. Yksi omista kavereistani järjestää (tai järjesti ennen koronaa) esimerkiksi lautapeli-iltoja, joihin hän kutsui porukkaa niin, että kannusti tuomaan myös kavereita (sellaisia joita kutsuja ei itse siis tuntenut). Kaveriporukan kanssa on myös helpompi sosiaalisissa tilanteissa saada kontaktia muihin, koska porukassa on yleensä hauskaa ja se välittyy myös ulkopuolisille.
Kiitos asiallisesta vastauksesta.
Minulla on muutamia miespuolisia kavereita, mutta kolmekymppisiä sinkkuja ovat kaikki. Enemmän tai vähemmän samassa jamassa kuin minäkin.
Jännää miten kaveripiiri koostuu samanlaisista ihmisistä.. Eli jos jotain niin ainakin voin vakuuttaa palstan naisille että kolmekymppisiä sinkkumiehiä kyllä löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen, et ole todellakaan yksin. Naisena joutuu vielä kuulemaan saarnoja nirsoudesta ja prinsessaharhoista.
Ihailtavaa että jaksat pysyä yhteiskunnassa kiinni, itse olen jo täysin luovuttanut ja syrjäytynyt. Miehillä kuitenkin osakkeet nousee kun ikää tulee mikäli puitteet on kunnossa kuten sinulla tuntuu olevan. Joten pidä pää pystyssä, kyllä se sopiva puoliso vielä löytyy.
T: ikisinkku n32 (olisin myös yhä neitsyt ilman parikymppisenä kokemaani väkivaltaa)
En olisi varma siitä auttaako pelkkä korkeakoulututkinto kovinkaan pitkälle. Sama pätee asuntoon, säästöihin, tms.
Melkein niiden puitteiden tulisi olla sellaiset jotta ap erottuisi taviksista. Eli tosi hyvä ammatti, hulppea asunto, tms.
Ehkä noin mikäli haluaa saada sen kauneimman ja upeakroppaisimman naisen. Tavisnaiselle kelpaa hyvin ap:n kaltainen mies, minullekin olisi kelvannut ihan perusjamppa jonka elämä ei pyöri päihteiden tai työnvälttelyn ympärillä.
-tuo ikisinkku n32
Tulkitsetko työttömyyden tarkoittavan automaattisesti työnvälttelyä?
Hyviä pohdintoja. Kuitenkin pariutuminen on todennäköisempää kuin pariutumatta jääminen, jolloin on oikeutettua miettiä syitä pienemmän todennäköisyyden toteutumiseen. Monet ihmiset löytävät rinnalleen kumppanin hyvinkin sattumanvaraisesta tilanteesta, mutta tarkemmin tutkittuna se sattumanvaraisuuskin hiukan hälvenee.
Esimerkkejä:
1) Alat juttelemaan hauskannäköiselle henkilölle konsertissa / teatterissa / keikalla = teillä on todennäköisesti samansuuntainen maku musiikin ja/tai kulttuurin saralla - eli yhteinen nimittäjä ei paikanvalinnasta johtuen olekaan enää niin sattumanvaraista;
2) Näet hauskannäköisen ihmisen paikallisliikenteen bussissa = teidän arjen reitit, kotiin, töihin tai harrastuksiin limittyvät - samankaltaisuutta löytyy siis elinympäristöstä ja valinnoista missä haluaa asua
3) Kirjaston nurkassa on viehättävä yksilö arkipäivänä virka-aikaan = olette molemmat kenties työttömiä/opiskelijoita/muita joilla on omaa aikaa myös päivällä - ja molemmat haluavat käyttää sitä itsensä sivistämiseen ja kehittämiseen -> jälleen yhteinen nimittäjä ja yhdistävä tekijä; jne.
AP:n sinkkuudelle ei välttämättä ole mitään erityistä syytä, olet siinä oikeassa. Jos kuitenkin olotila on tahtotilasta poikkeava, on hyödyllistä koittaa löytää myös mahdollisia syitä. Lähtökohtaisesti naisia ei kiinnosta parisuhde joka olisi sille miehelle käytännössä kaikki kaikessa. Käytin termiä ripustautuminen kuvaamaan tätä ilmiötä aiemmassa postauksessani. Se tuntuu olevan todella luotaantyöntävä piirre. On täysin luonnollista, että jos saa jotain sellaista mistä on kauan haaveillut, tekee kaikkensa ettei sitä menetä. Parisuhdedynamiikassa tämä vaan epäloogisesti ei toimi. Kukaan ei halua kokea olevansa toisen onnellisuudesta kokonaisvaltaisesti vastuussa, se ei ole parisuhteen tarkoitus. Tämä voi olla yksi syy AP:n vaikeuksiin parisuhderintamalla, ja mainitsin sen koska omassa lähipiirissänikin sitä on havaittavissa.