Lue keskustelun säännöt.
MItä tehdä lapsen pelihimolle?
04.11.2020 |
Poika, 8v pelaisi koko ajan. Kavereita on kyllä koulussa paljon ja on niitä joskus kotonakin, mutta asuvat ympäri kaupunkia, joten vanhempien pitää järjestää sitten kyydityksiä edestakaisin. Kukaan kaveri ei asu ns. naapurissa.
Pelaaminen on tällä hetkellä taas niin mahdotonta, että siitä riidellään jatkuvasti. Saako pelata? Koska saa pelata? Vähän aikaa vielä! Ja sitten kun pitää lopettaa niin siitä tulee kiukku. Joka päivä pelaa tunnin, kaksi.. On iltapäiväkerhossa koulupävinä, jota näkee niitä kavereitaan ja siellä tehdään läksyt ja me vanhemmat olemme töissä, joten ihan hyvä ratkaisu sikälikin.
Viikonloppuisin kyllä järjestetään muutakin, käydään jossakin yms.. mutta jäähän siihen peliajan vänkäämiselle se kaikki muu aika. Harrastaa muutamaa harrastusta, jolloin harrastus vie muutaman viikkoillan tunnin harrastusta varten eli ei nyt PELKÄSTÄÄN pelaa, mutta ongelma tämä on!
Nyt lähti viikoksi taas kaikki pelivehkeet pois. Miten ihmeessä tähän saa tolkkua??? Jos ei pelaa, lukee jotain.. muttei enää oikein millään leiki.
Kommentit (54)
Tässä ketjussa puhutaan nyt aidasta ja aidan seipäästä.
On eri asia keskustella ”normaalin” lapsen pelaamisrajoista, jotka kuuluu vastuulliseen vanhemmuuteen,
Kuin keskustella peliriippuvaisen lapsen pelaamisesta tai adhd-/erityislapsen pelaamisen rajoittamisesta.
Adhd lapsen kanssa esimerkiksi vanhemman on ”sovittava säännöt” niin että antaa ne lapselle. Adhd lapselle tulisi muutenkin antaa selkeitä , konkreettisia ohjeita : ”pue päälle punaiset sukat, vihreät housut, t-paita, huppari, toppahousut ja toppatakki Ja sitten kengät ja pipo. Sen jälkeen lähde kouluun”
Jos sanot: pue päällesi, kouluun lähtö 15min päästä niin mitään ei tapahdu.
Vai onko kenenkään adhd taloudessa joskus tapahtunut?! 😅 puhun nyt alakoululaisesta. Meidän 8v ei osaa valita vaatteita tosiaan itse ja kakkaa edelleen housuun välillä, kun ei jaksa mennä vessaan. Se kakkaaminen on mennyt nyt niin, että peittelee sitä koska tietää ettei niin pitäisi tehdä.
T. Erityislapsen vanhempi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ohis, mutta tuo ”lapsi saa näyttää kaikki tunteensa” pätee ehkä yhden lapsen perheessä, jossa vanhemmat ovat valmiita nyrkkeilysäkeiksi.
Siispä minä kyllä ainakin rankaisen lasta tunteiden näyttämisestä, jos se tunteiden näyttäminen sisaruksia kohtaan saa pikkusisarukset kyyneliin. Jos en rankaisisi lasta, rankaisisin hänen syyttömiä pikkusisaruksiaan.
Hyvä kommentti!
Tähän voisi lisätä että ei kauhean hyvin päde eikä toimi edes yhden lapsen perheissä...
Ihmisen pitää kyetä tunne- & impulssikontrolliin, ja tämä taito opetellaan jo varhaislapsuudessa.
Itseasiassa, mikäli aikuinen alistuu "nyrkkeilysäkiksi", se kasvattaa epäterveellä tavalla lapsen egoa ja omnipotenssia, luoden illuusion "kaikkivoipaisuudesta" (lue: näin kasvatat narsistin)
Minäkään en ole ikinä ymmärtänyt tätä neuvoa, että vanhemman (lue: äidin) pitäisi perheessä olla joku pahan olon säiliö, johon lapsi voi turvallisesti purkaa pahan olonsa. (Siis jotenkin näin sen olen nähnyt ilmaistuna.) Tietenkään lasta ei pidä sättiä siitä, jos tätä harmittaa, mutta MINÄ en suostu olemaan mikään nyrkkeilysäkki, kenenkään ei pidä olla! Sitähän se oppiminen on, että tunteet ovat okei, mutta niitä pitää opetella käsittelemään itse, ei sitä kukaan muu voi puolesta tehdä. Aika helposti lapsella juttu kääntyy niin, että kun minua harmittaa, syy on äidin. Sehän se opettavaista on. Muutenkaan en täysin ymmärrä tunteiden sanoitusta kovin aktiivisesti harjoitettuna. En minä ainakaan ole voinut olla aina satavarma, mikä on lapseni tunnetila. Jos lapsi itkee pettymystä, vanhempi lohduttaa, että voi kun sinä nyt säikähdit... Varmaan aika hämmentävää! Lapseni ovat jo teinejä ja ilmeisen tasapainoisia, joten ilmeisesti nämä kivikautiset ajatukseni eivät ole heitä täysin tuhonneet.
Samaa mieltä ainakin osittain. Vanhemman tulee kestää ahdistumatta ITSE lapsen kaikki tunteet, jolloin niistä tulee lapselle normaaleja tunteita joita ei tarvitse pelätä ja piilottaa. On siis ihan ok olla vihainen ja ärsyyntynyt, mutta toisiin sen purkaminen ei ole ok. Olen myös samaa mieltä tuosta tunteiden sanoittamisesta. Lapsi hämmentyy jos hänen pitäisi käyttäytyä ja käsitellä tunnettaan niin kuin äiti sanoo, vaikka äiti olisi väärässä lapsen kokemuksesta. Lapsi ei ole yhtä kuin oma vanhempi, jolloin vanhempi tietäisi lapsensa sielunelämästä kaiken.Ei vaikka moni äiti niin luuleekin.
En myöskään usko että tunteiden hallintaa voi opettaa, vaan se on sisäsyntyinen juttu. Käyttäytymistä tunnemyrskyn aikana voi opettaa tai neuvoa, tai määrätä uhkailulla pitämään tunteet omana tietonaan, jolloin ne kerääntyvät sisälle möykyksi, tai terapiassa voidaan saada ihmiselle lisää itsetuntemusta tunteistaan, mutta tunteiden hallitseminen tulee iän myötä ja kasvun myötä, kun kokemus kehittyy itsestä.
Vierailija kirjoitti:
Meidän 15v poika pelaa usein kolikkopelejä ja voittaa reilusti. No siinäpähän saa taskurahaa lisää, saa toki kotoakin aika paljon.
Tyylikkäästi huristelee mautollaan.
Poika valehtelee sinulle. Kolikkopeleistä ei voita kukaan reilusti, se on fakta. Ne koneet säädetään niin, että sisään syötetyistä kolikoista vain tietty prosentti, 60 - 80%, tulee voittoina ulos.
Ja mistäkö tiedän tämän? Siitä, että olen työkseni säätänyt ja korjannut pelejä.
Vain jostain kasinoiden aitomaateista joku onnekas saattaa saada päävoiton, jack potin, joka kuittaa hänen aiemnat häviönsä. Näitä onnekkaita on yksi miljoonista. Sinun poikasi tuskin kuuluu näihin onnekkaihin.
Olet joko provoilija, yksinkertainen tai todella naiivin sinisilmäinen.
Jos pojallasi kuitenkin on ylimääräistä rahaa, jonka hän väittää olevan kolikkopelivoittoja, niin hän valehtelee niiden alkuperän. Hän varastaa ne jostain, diilaa huumeita tai tekee muita hämäräjuttuja.
Lapset ovat erilaisia. Mun ei esimerkiksi ole tarvinnut rajoittaa lasten ruutuaikaa juurikaan, koska ovat luonnostaan olleet kiinnostuneita enemmän muista puuhista. Siskon lapset sen sijaan jumittaisivat laitteiden ääressä loputtomiin, jolloin siihen on pakko puuttua. Ei voi olla niin, että ekaluokkalainen pelaa kaiken aikaa. Onhan noita surullisia esimerkkejä, kun on koko lapsuus pelattu rajattomasti, peruskoulun jälkeen ei mikään onnistu ja pelaaminen jatkuu aikuisena yhä suuremmassa mittakaavassa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa puhutaan nyt aidasta ja aidan seipäästä.
On eri asia keskustella ”normaalin” lapsen pelaamisrajoista, jotka kuuluu vastuulliseen vanhemmuuteen,
Kuin keskustella peliriippuvaisen lapsen pelaamisesta tai adhd-/erityislapsen pelaamisen rajoittamisesta.
Adhd lapsen kanssa esimerkiksi vanhemman on ”sovittava säännöt” niin että antaa ne lapselle. Adhd lapselle tulisi muutenkin antaa selkeitä , konkreettisia ohjeita : ”pue päälle punaiset sukat, vihreät housut, t-paita, huppari, toppahousut ja toppatakki Ja sitten kengät ja pipo. Sen jälkeen lähde kouluun”
Jos sanot: pue päällesi, kouluun lähtö 15min päästä niin mitään ei tapahdu.
Vai onko kenenkään adhd taloudessa joskus tapahtunut?! 😅 puhun nyt alakoululaisesta. Meidän 8v ei osaa valita vaatteita tosiaan itse ja kakkaa edelleen housuun välillä, kun ei jaksa mennä vessaan. Se kakkaaminen on mennyt nyt niin, että peittelee sitä koska tietää ettei niin pitäisi tehdä.
T. Erityislapsen vanhempi
Nykyisin on normaalia, että lapsi on peli- ja kännykkäriippuvainen.
Toki ADHD alkaa myös olla normaalia, ADHD-erityislapsia on jo aika monta joka koululuokassa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo kurinpitoajattelu missä lähdetään siitä, että vanhemman ja lapsen välillä vallitsee lähtökohtainen valtataistelu on pahasti vanhentunut. Ammattilaiset hylkäsivät sen viimeistään 80-luvulla.
Nykykasvatus ei lähde enää vastakkainasettelusta vaan siitä, että lapsen luottamussuhdetta vanhempaansa vahvistetaan positiivisen pedagogiikan keinoin. Molemmat puhaltavat yhteen hiileen ja lapselle saadaan asetettua turvalliset rajat ilman, että ajaudutaan katkeruuteen ja silmänpalvontaan.
Totta, ja tämän "modernin kasvatusopin" jälkiä siivoillaan vielä pitkään... :-(
Totuus kuitenkin on, että ainoa tapa kasvattaa lainkuuliaisia ja yhteiskuntaan sopeutuvia kansalaisia on kitkeä lapsesta "kapinahenki", siis siinä kasvun vaiheessa kun se on vielä mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alttius ongelmapelaamiseen ja ylipäätään toiminta-addiktioihin on yhteydessä adhd-piirteisiin sekä yleiseen hermoston kehittymättömyyteen ja elämyshakuisuuteen. Itse olen näitä asioita joutunut miettimään sukurasitteen vuoksi.
Parasta on, että lapsella olisi jokin hyödyllinen kohde, johon kanavoida levottomuutensa. Monella kuuluisalla urheilijalla ja muusikolla on adhd-piirteitä, koska huipulla tarvitaan ylimääräistä virtaa. Ja vaikka lapsi ei huipulle tähtäisikään, tekee ihmeitä lapsen itsetunnolle huomata, että hän on vaikkapa urheilussa parempi kuin muut. Usein kun nämä lapset saavat helposti negatiivista palautetta.
Eli näin karusti sanoen: riippuvuus pitää korvata toisella.
Tämän sukurasitteen vuoksi en aio antaa pojan pelata ennen kuin näemme, onko hän väistänyt ADHD:n. Käsittääkseni pitäisi odottaa ainakin 5-vuotiaaksi. Tablettia tai mitään pelikonsolia ei talouteen tule, meillä aikuisetkin pelaa pc:lla.
Meillä alkoi näkyä adhd enemmän vasta noin 7vuotiaana vaikka oireet ollut aina mutta koulussa tuli sitten esiin. Ja annettiin pelata normaalisti yli vuosi puhelimella joka päivä eli virhe tehtiin siinä. Miehen puolelta todnäk adhd minkä mies itsessään kieltää vaikka on aivan selvä tapaus.
Mieheni ex-vaimo myös "tiesi" että miehellä on adhd, tai muuta neurohäikkää. Myös masennusta tiesi olevan. No mies kävi tutkimuksissa, eikä mitään löytynyt. Ex-vaimo ei uskonut sittenkään. Ihan omaa syytänsä oli kaikki, mutta laittoi miehensä kontolle, koska sen lisäksi että ei ymmärtänyt omaa osuuttaan, oli myös vähän tyhmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mammat, kai tiesitte että osaa peleistä ei voi laittaa pauselle tai lopettaa kesken.
Pelaamiseen syntyy riippuvuus. Mitä vähemmän pelaa, sen parempi.
Mikään ei ole surullisempaa kuin 18-vuotias täysin syrjäytynyt pelinarkomaani. Jolla ei ole kiinnostusta opiskeluun, ei työntekoon. Kaikki mitä haluaa tehdä on pelaaminen. Ja näitä säälittäviä reppanoita on valitettavasti yhä enemmän. Jää koko elämä elämättä.
Vaikuttakaa vanhemmat vielä kun se on mahdollista. Jos huomaatte, että lapsenne on altis riippuvuuteen, katkaiskaa homma ajoissa ja viekää kaikki pelivehkeet pois kotoa! Mitä vaan että homma loppuu. Narkomaani ei ymmärrä enää järkipuhetta. Älkää päästäkö tilannetta siihen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mammat, kai tiesitte että osaa peleistä ei voi laittaa pauselle tai lopettaa kesken.
Jokaisen pelin voi lopettaa kesken. Voi olla, että sen joutuu seuraavalla kerralla aloittamaan alusta, mutta lopettaa voi
Sellainen peli, josta puuttuu pause, on adiktoituneelle väärä peli.
Vierailija kirjoitti:
Alttius ongelmapelaamiseen ja ylipäätään toiminta-addiktioihin on yhteydessä adhd-piirteisiin sekä yleiseen hermoston kehittymättömyyteen ja elämyshakuisuuteen. Itse olen näitä asioita joutunut miettimään sukurasitteen vuoksi.
Parasta on, että lapsella olisi jokin hyödyllinen kohde, johon kanavoida levottomuutensa. Monella kuuluisalla urheilijalla ja muusikolla on adhd-piirteitä, koska huipulla tarvitaan ylimääräistä virtaa. Ja vaikka lapsi ei huipulle tähtäisikään, tekee ihmeitä lapsen itsetunnolle huomata, että hän on vaikkapa urheilussa parempi kuin muut. Usein kun nämä lapset saavat helposti negatiivista palautetta.
Eli näin karusti sanoen: riippuvuus pitää korvata toisella.
Itsellä oli sama kahdeksankymmentäluvulla.
Nintendo tuli ja sitä ennen oli commandore. Pelasin ain.
Lopulta vanhemmat pisti pelit roskiin, kun huomasivat että olin tullut pelinarkkariksi.
Lopputulos oli että minusta tuli katutappelija jo varhain.
Hain jännitystä aluksi kiusaajien pahoinpitelyistä. Pistin kiusaajille vastaan. Parikymppisenä otin jo pimeitä katumatseja thaimaassa ja voitin niitä. Vietin hyvin villiä elämää, kun olisi pitänyt opiskella ja tehdä duunia ohessa.
Nenä on murtunut monesta kohtaa, lukemattomia paikkoja on murtunut. Hain vain sitä jännitystä mitä peleistä sai.
Minusta tuli katutappelija ja voittaja.
Ei siihen aikaan ollut vaparia nuoria pelastamassa kaduilta.
Haluatteko että pojasta kasvaa tappelija vai peluri?
Itse valitsisin pelaajan tien. Se tarjoaa terveemmän arvopohjan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
monesty thaifighter II kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alttius ongelmapelaamiseen ja ylipäätään toiminta-addiktioihin on yhteydessä adhd-piirteisiin sekä yleiseen hermoston kehittymättömyyteen ja elämyshakuisuuteen. Itse olen näitä asioita joutunut miettimään sukurasitteen vuoksi.
Parasta on, että lapsella olisi jokin hyödyllinen kohde, johon kanavoida levottomuutensa. Monella kuuluisalla urheilijalla ja muusikolla on adhd-piirteitä, koska huipulla tarvitaan ylimääräistä virtaa. Ja vaikka lapsi ei huipulle tähtäisikään, tekee ihmeitä lapsen itsetunnolle huomata, että hän on vaikkapa urheilussa parempi kuin muut. Usein kun nämä lapset saavat helposti negatiivista palautetta.
Eli näin karusti sanoen: riippuvuus pitää korvata toisella.
Itsellä oli sama kahdeksankymmentäluvulla.
Nintendo tuli ja sitä ennen oli commandore. Pelasin ain.
Lopulta vanhemmat pisti pelit roskiin, kun huomasivat että olin tullut pelinarkkariksi.
Lopputulos oli että minusta tuli katutappelija jo varhain.
Hain jännitystä aluksi kiusaajien pahoinpitelyistä. Pistin kiusaajille vastaan. Parikymppisenä otin jo pimeitä katumatseja thaimaassa ja voitin niitä. Vietin hyvin villiä elämää, kun olisi pitänyt opiskella ja tehdä duunia ohessa.
Nenä on murtunut monesta kohtaa, lukemattomia paikkoja on murtunut. Hain vain sitä jännitystä mitä peleistä sai.
Minusta tuli katutappelija ja voittaja.
Ei siihen aikaan ollut vaparia nuoria pelastamassa kaduilta.
Haluatteko että pojasta kasvaa tappelija vai peluri?
Itse valitsisin pelaajan tien. Se tarjoaa terveemmän arvopohjan.
Kristillinen arvopohja pyhäkoululla olisi estänyt tuon.
Sinulta puuttui elämästä Jeesus ja kristilliset elämänkäskyt.
Vierailija kirjoitti:
Pelaamiseen syntyy riippuvuus. Mitä vähemmän pelaa, sen parempi.
Mikään ei ole surullisempaa kuin 18-vuotias täysin syrjäytynyt pelinarkomaani. Jolla ei ole kiinnostusta opiskeluun, ei työntekoon. Kaikki mitä haluaa tehdä on pelaaminen. Ja näitä säälittäviä reppanoita on valitettavasti yhä enemmän. Jää koko elämä elämättä.Vaikuttakaa vanhemmat vielä kun se on mahdollista. Jos huomaatte, että lapsenne on altis riippuvuuteen, katkaiskaa homma ajoissa ja viekää kaikki pelivehkeet pois kotoa! Mitä vaan että homma loppuu. Narkomaani ei ymmärrä enää järkipuhetta. Älkää päästäkö tilannetta siihen!
Näin se tosiaan menee... :-/
Hyvin tyypillistä on, että kun aivot on runsaan pelaamisen myötä kehittyneet vaatimaan jatkuvia hyvänolon tunteita, myös huumeet astuvat kuvaan jossain vaiheessa
Itse adhd -ihmisenä ja adhd -lapsen vanhempana totean, että kyllä.
Juurikin näin.
Vaikka olisi lääkitys, silti näin. Se levottomuus on kanavoitava johonkin. Levottomuus voi olla myös sisäistä, ei aina ulospäin näkyvää energisyyttä, mutta siellä se on. Ja se kanavoituu sitten helpoimpiin dopamiinin ja noradeenaliinin ja adrenaliinin lähteisiin (pelit, päihteet, riskikäyttäytyminen) jos sitä ei muualta saa.