Lue keskustelun säännöt.
MItä tehdä lapsen pelihimolle?
04.11.2020 |
Poika, 8v pelaisi koko ajan. Kavereita on kyllä koulussa paljon ja on niitä joskus kotonakin, mutta asuvat ympäri kaupunkia, joten vanhempien pitää järjestää sitten kyydityksiä edestakaisin. Kukaan kaveri ei asu ns. naapurissa.
Pelaaminen on tällä hetkellä taas niin mahdotonta, että siitä riidellään jatkuvasti. Saako pelata? Koska saa pelata? Vähän aikaa vielä! Ja sitten kun pitää lopettaa niin siitä tulee kiukku. Joka päivä pelaa tunnin, kaksi.. On iltapäiväkerhossa koulupävinä, jota näkee niitä kavereitaan ja siellä tehdään läksyt ja me vanhemmat olemme töissä, joten ihan hyvä ratkaisu sikälikin.
Viikonloppuisin kyllä järjestetään muutakin, käydään jossakin yms.. mutta jäähän siihen peliajan vänkäämiselle se kaikki muu aika. Harrastaa muutamaa harrastusta, jolloin harrastus vie muutaman viikkoillan tunnin harrastusta varten eli ei nyt PELKÄSTÄÄN pelaa, mutta ongelma tämä on!
Nyt lähti viikoksi taas kaikki pelivehkeet pois. Miten ihmeessä tähän saa tolkkua??? Jos ei pelaa, lukee jotain.. muttei enää oikein millään leiki.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Sä rankaiset lasta tunteidensa näytt'misestä.
Kun kiukuttelee siitä että pitää lopettaa pelaaminen, sä otat pelit pois.
Jos hän kerran lopettaa kun pyydetään eikä pelaa salaa niin anna nyt hyvänen aika toisen purkaa tunteensa.
Jos sua v.tuttaa, varmaan myös purat sen jotenkin?
Nykypäivänä lapselle pitää sallia kaikki, koska "tunteiden näyttäminen".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli jos aloittaa uuden pelin, menet ja katkaiset pelin kylmästi.
Lapsi suuttuu ja huutaa, mutta sä annat sen huutaa koska ei ole killettyä tuntea kiukkua, surua tai pettymystä.
Se on niin yksinkertaista. Lapsi oppii, tottuu ja kasvaa, kun on selkeät säännöt ja rakkautta.
Teillä lapset saavat vapaasti huutaa eli häiriköidä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pura osiksi 'pelihimo'. Yritä ensin hahmottaa, mikä on se peikko, jota vastustat. Selvitä mitä pelejä lapsi pelaa, miksi on kiinnostunut niistä, mitä hyötyjä peleistä voi olla. Liittyykö pelaamiseen yhteydenpitoa kavereihin. Mieti mitä muuta toivoisit lapsen tekevän. Määrittele maksimiaika päivässä pelaamisella. Kerro tämä lapselle ja pidä siitä johdonmukaisesti kiinni.
En mä pelaamista vastaan kokonaan ole. Oppii kieliä, joissakin peleissä on kavereita.. kyllä ne opettaa, mutta pitää myös pystyä lopettamaan kun käsketään. Jos pyydän syömään, sanotaan, että "peli kesken" eikä sitä lopeteta siihen vaikka se loppuisikin vaan aloitetaan uusi vielä vaikka tiedetään, että on pyydetty syömään. Saatan huudella vaikka vartin, että nyt syömään! Ruoka on sitten jo usein kylmää ja muut syöneet.
Ongelma on siinä, ettei osaa lopettaa. Ja usein tulee kiukku kun on pakko.
ap
Se on 8v, se vasta opettelee. Sitä paitsi monikaan aikuinen ei osaa aloitettuaan lopettaa, oli sitten juominen, syöminen, raivoaminen, pelaaminen, valvominen vaikka tietää että pitäisi jo mennä nukkumaan...
Olen huomannut että kaikista paras tapa on sanoa yksi rata vielä, eikä kello se ja se. Ei siitä pelistä ole pakko tulla suoraan ruokapöytään. Ei haittaa vaikka on rata plattuna jo 5 min ennen ruokaa.
Totta muuten! Jos sanotaan että tunti peliaikaa, peli jää aina kesken, koska halutaan pelata viimeiseen minuuttiin asti. Koska jos rata on valmis 45 minuutissa, niin lapsi haluaa pelata vielä sen 15 min, ja aloittaa uuden. Jos taas sanotaan että päivässä saat pelata kymmenen rataa sitä tai tätä, niin se on se 10, meni siihen vartti tai tunti. Toki aikuisen pitää tietää mitä lapsi pelaa, jotta osaa arvioida kauanko radassa menee.
Joo, sanonkin, että pitää lopettaa, tämä peli loppuun (kunnes kuolee) ja sitten loppuu. Toisinaan onnistuu, toisinaan ei.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pura osiksi 'pelihimo'. Yritä ensin hahmottaa, mikä on se peikko, jota vastustat. Selvitä mitä pelejä lapsi pelaa, miksi on kiinnostunut niistä, mitä hyötyjä peleistä voi olla. Liittyykö pelaamiseen yhteydenpitoa kavereihin. Mieti mitä muuta toivoisit lapsen tekevän. Määrittele maksimiaika päivässä pelaamisella. Kerro tämä lapselle ja pidä siitä johdonmukaisesti kiinni.
En mä pelaamista vastaan kokonaan ole. Oppii kieliä, joissakin peleissä on kavereita.. kyllä ne opettaa, mutta pitää myös pystyä lopettamaan kun käsketään. Jos pyydän syömään, sanotaan, että "peli kesken" eikä sitä lopeteta siihen vaikka se loppuisikin vaan aloitetaan uusi vielä vaikka tiedetään, että on pyydetty syömään. Saatan huudella vaikka vartin, että nyt syömään! Ruoka on sitten jo usein kylmää ja muut syöneet.
Ongelma on siinä, ettei osaa lopettaa. Ja usein tulee kiukku kun on pakko.
ap
Se on 8v, se vasta opettelee. Sitä paitsi monikaan aikuinen ei osaa aloitettuaan lopettaa, oli sitten juominen, syöminen, raivoaminen, pelaaminen, valvominen vaikka tietää että pitäisi jo mennä nukkumaan...
Olen huomannut että kaikista paras tapa on sanoa yksi rata vielä, eikä kello se ja se. Ei siitä pelistä ole pakko tulla suoraan ruokapöytään. Ei haittaa vaikka on rata plattuna jo 5 min ennen ruokaa.
Totta muuten! Jos sanotaan että tunti peliaikaa, peli jää aina kesken, koska halutaan pelata viimeiseen minuuttiin asti. Koska jos rata on valmis 45 minuutissa, niin lapsi haluaa pelata vielä sen 15 min, ja aloittaa uuden. Jos taas sanotaan että päivässä saat pelata kymmenen rataa sitä tai tätä, niin se on se 10, meni siihen vartti tai tunti. Toki aikuisen pitää tietää mitä lapsi pelaa, jotta osaa arvioida kauanko radassa menee.
Joo, sanonkin, että pitää lopettaa, tämä peli loppuun (kunnes kuolee) ja sitten loppuu. Toisinaan onnistuu, toisinaan ei.
ap
Mutta eikös aikuisellekin pelin loppu ole suurin välittäjäaineiden ryöppy: nyt uudestaan ja paremmin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt saanut kiinni teidän ongelmasta: Ei pelaa koko ajan (kun on kavereita ja harrastuksia), pyytää luvan pelaamiseen, lopettaa kun käsketään. Mikä tuossa on se ongelma? Ja miksi lähti pelikone viikoksi pois? Mulla on 15 vuotias, joka ei IKINÄ ole leikkinyt, ei ikinä, kaikki ei vaan leiki. Pelaa futista, korista, pesistä lautapelejä tms mutta ei ole leikkinyt. Ei kyllä pelaa mitään tietokonepelejäkään, mutta jos saisi valita viettäisi 24/7 katsellen youtubea. Ja kunhan koulu ja muut hommat on hoidettu, kattokoon..
Ongelma on siinä, että raivostuu kun kielletään/rajoitetaan, kiukkuaa, vänkää, ei tekisi mitään muuta.. eli on addiktoitunut.
Tai oisko joku uhmaikä? Jos teillä on jotain sovittu ja siitä pidetään kiinni, oli se tuuli sen pelaamisen jälkeen mikä hyvänsä sopimukset kuitenkin pitää. Et kait sä nyt sitä lasta rankaise siitä, että näyttää tunteensa? Kiva, meillä on uusi kivikissa kasvamassa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt saanut kiinni teidän ongelmasta: Ei pelaa koko ajan (kun on kavereita ja harrastuksia), pyytää luvan pelaamiseen, lopettaa kun käsketään. Mikä tuossa on se ongelma? Ja miksi lähti pelikone viikoksi pois? Mulla on 15 vuotias, joka ei IKINÄ ole leikkinyt, ei ikinä, kaikki ei vaan leiki. Pelaa futista, korista, pesistä lautapelejä tms mutta ei ole leikkinyt. Ei kyllä pelaa mitään tietokonepelejäkään, mutta jos saisi valita viettäisi 24/7 katsellen youtubea. Ja kunhan koulu ja muut hommat on hoidettu, kattokoon..
Ongelma on siinä, että raivostuu kun kielletään/rajoitetaan, kiukkuaa, vänkää, ei tekisi mitään muuta.. eli on addiktoitunut.
Tai oisko joku uhmaikä? Jos teillä on jotain sovittu ja siitä pidetään kiinni, oli se tuuli sen pelaamisen jälkeen mikä hyvänsä sopimukset kuitenkin pitää. Et kait sä nyt sitä lasta rankaise siitä, että näyttää tunteensa? Kiva, meillä on uusi kivikissa kasvamassa...
Ihan ohis, mutta tuo ”lapsi saa näyttää kaikki tunteensa” pätee ehkä yhden lapsen perheessä, jossa vanhemmat ovat valmiita nyrkkeilysäkeiksi.
Siispä minä kyllä ainakin rankaisen lasta tunteiden näyttämisestä, jos se tunteiden näyttäminen sisaruksia kohtaan saa pikkusisarukset kyyneliin. Jos en rankaisisi lasta, rankaisisin hänen syyttömiä pikkusisaruksiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt saanut kiinni teidän ongelmasta: Ei pelaa koko ajan (kun on kavereita ja harrastuksia), pyytää luvan pelaamiseen, lopettaa kun käsketään. Mikä tuossa on se ongelma? Ja miksi lähti pelikone viikoksi pois? Mulla on 15 vuotias, joka ei IKINÄ ole leikkinyt, ei ikinä, kaikki ei vaan leiki. Pelaa futista, korista, pesistä lautapelejä tms mutta ei ole leikkinyt. Ei kyllä pelaa mitään tietokonepelejäkään, mutta jos saisi valita viettäisi 24/7 katsellen youtubea. Ja kunhan koulu ja muut hommat on hoidettu, kattokoon..
Ongelma on siinä, että raivostuu kun kielletään/rajoitetaan, kiukkuaa, vänkää, ei tekisi mitään muuta.. eli on addiktoitunut.
Tai oisko joku uhmaikä? Jos teillä on jotain sovittu ja siitä pidetään kiinni, oli se tuuli sen pelaamisen jälkeen mikä hyvänsä sopimukset kuitenkin pitää. Et kait sä nyt sitä lasta rankaise siitä, että näyttää tunteensa? Kiva, meillä on uusi kivikissa kasvamassa...
Myös pelatessa lapsi näyttää tunteitaan, eli mm. sitä pelinhimon tunnetta. Toisin sanoen lapsi kasvaa kieroon, jos hänen pelaamistaan eli tunneilmaisuaan rajoitetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelaaminen on lapsille samaa kuin meille aikuisille aihe vapaa. Aivojen nollaamista, aivojen heittämistä narikkaan, eskapismia, vastapainoa arjen puurtamiselle. Jos lapsi ei saa rentoutua pelaamalla on hyvä miettiä millä tavalla saisi. Pelaamista demonisoidaan liikaa. Pelaamisessa on monia hyviä puolia, se kehittää loogista ajattelua, reaktionopeutta ja ihmissuhdetaitoja, useasti keskittymiskykyä. Monella tapaa viisaampaa ajanvietettä kuin esimerkiksi aihe vapaa. Kohtuu kuitenkin kaikessa. Aikuiset voisivat aloittaa kellottamalla ensin oman netinkäyttönsä ja miettimällä omia addiktioitaan.
Enemmän kuin pelaamisesta minä olen huolissani tiktokvideoista, youtubevideoista ym. muutaman sekunnin tai minuutin pätkistä, joiden jatkuva katsominen vähentää kykyä pitkäjänteisyyteen. Sirpaleinfosta.
Minusta pelaamisessa on enemmän ongelmia kuin monessa muussa aivojen nollaus -viihteessä, mutta paljolti olen kanssasi samaa mieltä. Kävin aikanaan tämän taiston ja jatkuvan huolen ja huonon ilmapiirin läpi esikoiseni kanssa. On nyt 17-v. ihan tervepäinen nuorimies, joka edelleen pelaa, mutta pelaaminen on ihan luonnostaan osaksi korvautunut muulla tekemisellä. Nyt sitten pelaa nuorempi poikani, mutta en jaksa huolestua. Monilla on peleistä sellainen käsitys, että sinne mennään vaan aivottomasti räiskimään ja siinä se. Jos pelaa jotain tiimipeliä, ei ne pelikaverit kauan katsele koheltajaa. Siellä pitää oikeasti keskittyä ja kommunikoida ja noudattaa yhteistä taktiikkaa. Sen takia minäkin olen oikeastaan enemmän huolissani monista ns. harmittomista nettijutuista eli täysin bimboista viiden sekunnin pätkistä mitkä eivät vaadi katsojalta mitään. Nuorempi poikani katsoo paljon youtubevideoita, mutta mitä hän on niitä minulle näyttänyt ja innoissaan puhuu, niin aika moni käsittelee esim. historiaa tai tähtitiedettä ja poikani tietääkin niistä paljon - onpa tosi paheellista touhua! Paljon riippuu siis siitä mitä lapsi/nuori siellä netissä tai peleissä tekee ja minkä ikäinen on ja mikä on kuormituksen sieto. Sitä en todellakaan pidä ongelmana, jos lapsi pelaa päivässä 1-2 tuntia, koulu sujuu hyvin, on kavereita ja harrastaa. Mutta sen myönnän, että se jatkuva mankuminen ja kieltäminen pilaa tehokkaasti perheen ilmapiirin. Ei kyse aina ole vain rajojen asettamisesta vaan pitäisi olla myös kivaa perheaikaa, ei vääntöä päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ohis, mutta tuo ”lapsi saa näyttää kaikki tunteensa” pätee ehkä yhden lapsen perheessä, jossa vanhemmat ovat valmiita nyrkkeilysäkeiksi.
Siispä minä kyllä ainakin rankaisen lasta tunteiden näyttämisestä, jos se tunteiden näyttäminen sisaruksia kohtaan saa pikkusisarukset kyyneliin. Jos en rankaisisi lasta, rankaisisin hänen syyttömiä pikkusisaruksiaan.
Hyvä kommentti!
Tähän voisi lisätä että ei kauhean hyvin päde eikä toimi edes yhden lapsen perheissä...
Ihmisen pitää kyetä tunne- & impulssikontrolliin, ja tämä taito opetellaan jo varhaislapsuudessa.
Itseasiassa, mikäli aikuinen alistuu "nyrkkeilysäkiksi", se kasvattaa epäterveellä tavalla lapsen egoa ja omnipotenssia, luoden illuusion "kaikkivoipaisuudesta" (lue: näin kasvatat narsistin)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Myös pelatessa lapsi näyttää tunteitaan, eli mm. sitä pelinhimon tunnetta. Toisin sanoen lapsi kasvaa kieroon, jos hänen pelaamistaan eli tunneilmaisuaan rajoitetaan.
Samalla analogialla:
Alkoholistin itseilmaisua ei pidä rajoittaa, vaan juopon pitää antaa ryypätä niin paljon kuin hän itse haluaa, riippumatta siitä miten tämä vaikuttaa häneen ja hänen ympäristöönsä.
Jepjep...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt saanut kiinni teidän ongelmasta: Ei pelaa koko ajan (kun on kavereita ja harrastuksia), pyytää luvan pelaamiseen, lopettaa kun käsketään. Mikä tuossa on se ongelma? Ja miksi lähti pelikone viikoksi pois? Mulla on 15 vuotias, joka ei IKINÄ ole leikkinyt, ei ikinä, kaikki ei vaan leiki. Pelaa futista, korista, pesistä lautapelejä tms mutta ei ole leikkinyt. Ei kyllä pelaa mitään tietokonepelejäkään, mutta jos saisi valita viettäisi 24/7 katsellen youtubea. Ja kunhan koulu ja muut hommat on hoidettu, kattokoon..
Ongelma on siinä, että raivostuu kun kielletään/rajoitetaan, kiukkuaa, vänkää, ei tekisi mitään muuta.. eli on addiktoitunut.
Sama ongelma täällä. Yksi peli aiheutti sitä että lapsi alkoi heitellä puhelinta.
Meillä lapsen pelaaminen ei olisi ongelma, jos se ei olisi lapselle ongelma. Mutta se on mistä syystä peliaika on nyt 1-2h päivässä, max, jos sitäkään.
Aikaa ei enää ole lähtökohtaisesti joka päivä koska siitä ei tullut mitään. Vuosi mentiin sillä että oli ja riippuvuus kehittyi. Uudella tavalla menty 3 viikkoa ja lapsi edelleen kysyy joka päivä pelistä, mikä on kielletty nyt koska lapsi ei osannut käsitellä ja hallita pelin aiheuttamia tunteita. Vaan itki, raivosi, ahdistui..
Meidän lapsella on adhd eikä lääkitystä (vielä). Pelaaminen vei viimeisinkin rippeen lapsesta pois ”tästä maailmasta” ja tunteen käsittelytaidot ja ihan koulutaidot taantui. Apua on haettu.
Telkkaria annetaan nyt katsoa, mutta siinäkin itku tulee joskus aamuisin kun pitää laittaa telkkari kiinni vaikka pukemista varten. Lapsi kokee sen tosi loukkaavana eikä itse ymmärrä , että jos TV on päällä, hän ei huomaa ajan kulua eikä sitten pue.
Toivon että nyt haettu apu auttaa ja ehkä lääkitys myöhemmin.
Pelin rajoittaminen on oikea tapa. Kun lapsi on vanhempi ja pystyy käsittelemään pelaamista itsenäisesti tunnetasolla, on kypsä pelaamaan enemmän. Meillä lapsi siis tuskastuu pelatessa myös hyvin usein ja hänen elämänsä näyttäytyy jatkuvana itkuna, valituksena ja ahdistuksena. Näihin ja adhdn on nyt apua haettu. Neuropuolen jutut on haastavia ja ne huomaa peliaddiktiossakin siitä, että lapsi saa aivan järkyttävän kohtauksen peliä rajoittaessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ohis, mutta tuo ”lapsi saa näyttää kaikki tunteensa” pätee ehkä yhden lapsen perheessä, jossa vanhemmat ovat valmiita nyrkkeilysäkeiksi.
Siispä minä kyllä ainakin rankaisen lasta tunteiden näyttämisestä, jos se tunteiden näyttäminen sisaruksia kohtaan saa pikkusisarukset kyyneliin. Jos en rankaisisi lasta, rankaisisin hänen syyttömiä pikkusisaruksiaan.
Hyvä kommentti!
Tähän voisi lisätä että ei kauhean hyvin päde eikä toimi edes yhden lapsen perheissä...
Ihmisen pitää kyetä tunne- & impulssikontrolliin, ja tämä taito opetellaan jo varhaislapsuudessa.
Itseasiassa, mikäli aikuinen alistuu "nyrkkeilysäkiksi", se kasvattaa epäterveellä tavalla lapsen egoa ja omnipotenssia, luoden illuusion "kaikkivoipaisuudesta" (lue: näin kasvatat narsistin)
Minäkään en ole ikinä ymmärtänyt tätä neuvoa, että vanhemman (lue: äidin) pitäisi perheessä olla joku pahan olon säiliö, johon lapsi voi turvallisesti purkaa pahan olonsa. (Siis jotenkin näin sen olen nähnyt ilmaistuna.) Tietenkään lasta ei pidä sättiä siitä, jos tätä harmittaa, mutta MINÄ en suostu olemaan mikään nyrkkeilysäkki, kenenkään ei pidä olla! Sitähän se oppiminen on, että tunteet ovat okei, mutta niitä pitää opetella käsittelemään itse, ei sitä kukaan muu voi puolesta tehdä. Aika helposti lapsella juttu kääntyy niin, että kun minua harmittaa, syy on äidin. Sehän se opettavaista on. Muutenkaan en täysin ymmärrä tunteiden sanoitusta kovin aktiivisesti harjoitettuna. En minä ainakaan ole voinut olla aina satavarma, mikä on lapseni tunnetila. Jos lapsi itkee pettymystä, vanhempi lohduttaa, että voi kun sinä nyt säikähdit... Varmaan aika hämmentävää! Lapseni ovat jo teinejä ja ilmeisen tasapainoisia, joten ilmeisesti nämä kivikautiset ajatukseni eivät ole heitä täysin tuhonneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ohis, mutta tuo ”lapsi saa näyttää kaikki tunteensa” pätee ehkä yhden lapsen perheessä, jossa vanhemmat ovat valmiita nyrkkeilysäkeiksi.
Siispä minä kyllä ainakin rankaisen lasta tunteiden näyttämisestä, jos se tunteiden näyttäminen sisaruksia kohtaan saa pikkusisarukset kyyneliin. Jos en rankaisisi lasta, rankaisisin hänen syyttömiä pikkusisaruksiaan.
Hyvä kommentti!
Tähän voisi lisätä että ei kauhean hyvin päde eikä toimi edes yhden lapsen perheissä...
Ihmisen pitää kyetä tunne- & impulssikontrolliin, ja tämä taito opetellaan jo varhaislapsuudessa.
Itseasiassa, mikäli aikuinen alistuu "nyrkkeilysäkiksi", se kasvattaa epäterveellä tavalla lapsen egoa ja omnipotenssia, luoden illuusion "kaikkivoipaisuudesta" (lue: näin kasvatat narsistin)
Täysin samaa mieltä!
Maailma on hierarkinen paikka, ja vanhempien tehtävä on lapsensa valmentaa ja kasvattaa tähän.
Lapsen kasvuun kuuluu ikäkausia jolloin lapsi testaa omaa "valtaansa", ja nämä ovat niitä hetkiä jolloin pitää osoittaa lapselle määrätietoisesti se "kaapin paikka"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alttius ongelmapelaamiseen ja ylipäätään toiminta-addiktioihin on yhteydessä adhd-piirteisiin sekä yleiseen hermoston kehittymättömyyteen ja elämyshakuisuuteen. Itse olen näitä asioita joutunut miettimään sukurasitteen vuoksi.
Parasta on, että lapsella olisi jokin hyödyllinen kohde, johon kanavoida levottomuutensa. Monella kuuluisalla urheilijalla ja muusikolla on adhd-piirteitä, koska huipulla tarvitaan ylimääräistä virtaa. Ja vaikka lapsi ei huipulle tähtäisikään, tekee ihmeitä lapsen itsetunnolle huomata, että hän on vaikkapa urheilussa parempi kuin muut. Usein kun nämä lapset saavat helposti negatiivista palautetta.
Eli näin karusti sanoen: riippuvuus pitää korvata toisella.
Tämän sukurasitteen vuoksi en aio antaa pojan pelata ennen kuin näemme, onko hän väistänyt ADHD:n. Käsittääkseni pitäisi odottaa ainakin 5-vuotiaaksi. Tablettia tai mitään pelikonsolia ei talouteen tule, meillä aikuisetkin pelaa pc:lla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös pelatessa lapsi näyttää tunteitaan, eli mm. sitä pelinhimon tunnetta. Toisin sanoen lapsi kasvaa kieroon, jos hänen pelaamistaan eli tunneilmaisuaan rajoitetaan.
Samalla analogialla:
Alkoholistin itseilmaisua ei pidä rajoittaa, vaan juopon pitää antaa ryypätä niin paljon kuin hän itse haluaa, riippumatta siitä miten tämä vaikuttaa häneen ja hänen ympäristöönsä.
Jepjep...
Onnittelut! Olet kiitettävästi omaksunut 2020-luvun lastenkasvatuksen perusperiaatteet.
Kaikki lähtee tunteista ja niiden ilmaisusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ohis, mutta tuo ”lapsi saa näyttää kaikki tunteensa” pätee ehkä yhden lapsen perheessä, jossa vanhemmat ovat valmiita nyrkkeilysäkeiksi.
Siispä minä kyllä ainakin rankaisen lasta tunteiden näyttämisestä, jos se tunteiden näyttäminen sisaruksia kohtaan saa pikkusisarukset kyyneliin. Jos en rankaisisi lasta, rankaisisin hänen syyttömiä pikkusisaruksiaan.
Hyvä kommentti!
Tähän voisi lisätä että ei kauhean hyvin päde eikä toimi edes yhden lapsen perheissä...
Ihmisen pitää kyetä tunne- & impulssikontrolliin, ja tämä taito opetellaan jo varhaislapsuudessa.
Itseasiassa, mikäli aikuinen alistuu "nyrkkeilysäkiksi", se kasvattaa epäterveellä tavalla lapsen egoa ja omnipotenssia, luoden illuusion "kaikkivoipaisuudesta" (lue: näin kasvatat narsistin)
Tämä.
Ja se vielä että jos on neuropuolen ongelmia , ne lapsen tunnereaktiot voi olla lapselle itselleen tosi ahdistavia ja pelottavia, kun ei yhtään tiedä itsekään mistä ne johtuu. Pelaaminen aiheutti meillä lapsessa eniten niitä oireita ja ”kohtauksia”. Lapselle tuli pelaamisesta paha olla, mutta hän ei muuta halua tehdä. Sitten lisää pahaa oloa tunteen purkauksista, joita lapsi ei ymmärrä tai osaa sanoittaa tai vanhemmankaan sanoittamista ymmärrä.
Pysy ap lujana.. ja ei ole neurologisia häiriötä tutkittu niin kannattaa miettiä. Adhd ihmisillä on mm erittäin korostunut tapa addiktoitua, se on nyt pelit ja aikuisena alkoholi tms. Ja se on ihan aivokemiaa. Adhd ihminen käyttää sen dopamiinin lähteen loppuun minkä saa, jos sitä ei rajoiteta (kypsänä aikuisena itseymmärryksen kautta esim, lapsella itsen rajoittaminen erittäin vaikeaa kun pahaa oloa ei tunnista itse)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alttius ongelmapelaamiseen ja ylipäätään toiminta-addiktioihin on yhteydessä adhd-piirteisiin sekä yleiseen hermoston kehittymättömyyteen ja elämyshakuisuuteen. Itse olen näitä asioita joutunut miettimään sukurasitteen vuoksi.
Parasta on, että lapsella olisi jokin hyödyllinen kohde, johon kanavoida levottomuutensa. Monella kuuluisalla urheilijalla ja muusikolla on adhd-piirteitä, koska huipulla tarvitaan ylimääräistä virtaa. Ja vaikka lapsi ei huipulle tähtäisikään, tekee ihmeitä lapsen itsetunnolle huomata, että hän on vaikkapa urheilussa parempi kuin muut. Usein kun nämä lapset saavat helposti negatiivista palautetta.
Eli näin karusti sanoen: riippuvuus pitää korvata toisella.
Tämän sukurasitteen vuoksi en aio antaa pojan pelata ennen kuin näemme, onko hän väistänyt ADHD:n. Käsittääkseni pitäisi odottaa ainakin 5-vuotiaaksi. Tablettia tai mitään pelikonsolia ei talouteen tule, meillä aikuisetkin pelaa pc:lla.
Meillä alkoi näkyä adhd enemmän vasta noin 7vuotiaana vaikka oireet ollut aina mutta koulussa tuli sitten esiin. Ja annettiin pelata normaalisti yli vuosi puhelimella joka päivä eli virhe tehtiin siinä. Miehen puolelta todnäk adhd minkä mies itsessään kieltää vaikka on aivan selvä tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ohis, mutta tuo ”lapsi saa näyttää kaikki tunteensa” pätee ehkä yhden lapsen perheessä, jossa vanhemmat ovat valmiita nyrkkeilysäkeiksi.
Siispä minä kyllä ainakin rankaisen lasta tunteiden näyttämisestä, jos se tunteiden näyttäminen sisaruksia kohtaan saa pikkusisarukset kyyneliin. Jos en rankaisisi lasta, rankaisisin hänen syyttömiä pikkusisaruksiaan.
Hyvä kommentti!
Tähän voisi lisätä että ei kauhean hyvin päde eikä toimi edes yhden lapsen perheissä...
Ihmisen pitää kyetä tunne- & impulssikontrolliin, ja tämä taito opetellaan jo varhaislapsuudessa.
Itseasiassa, mikäli aikuinen alistuu "nyrkkeilysäkiksi", se kasvattaa epäterveellä tavalla lapsen egoa ja omnipotenssia, luoden illuusion "kaikkivoipaisuudesta" (lue: näin kasvatat narsistin)
Täysin samaa mieltä!
Maailma on hierarkinen paikka, ja vanhempien tehtävä on lapsensa valmentaa ja kasvattaa tähän.
Lapsen kasvuun kuuluu ikäkausia jolloin lapsi testaa omaa "valtaansa", ja nämä ovat niitä hetkiä jolloin pitää osoittaa lapselle määrätietoisesti se "kaapin paikka"
Tuo kurinpitoajattelu missä lähdetään siitä, että vanhemman ja lapsen välillä vallitsee lähtökohtainen valtataistelu on pahasti vanhentunut. Ammattilaiset hylkäsivät sen viimeistään 80-luvulla.
Nykykasvatus ei lähde enää vastakkainasettelusta vaan siitä, että lapsen luottamussuhdetta vanhempaansa vahvistetaan positiivisen pedagogiikan keinoin. Molemmat puhaltavat yhteen hiileen ja lapselle saadaan asetettua turvalliset rajat ilman, että ajaudutaan katkeruuteen ja silmänpalvontaan.
Meillä päiväkodissa ohjeistettiin, että vanhempien pitää luopua omasta ajasta ja omasta tekemisestä illoiksi ja viikonlopuiksi ja olla 100% lapsen käytettävissä. Yhdessä pitää tehdä ruokaa, siivota, ulkoilla, käydä kaupassa jne., jotta osoittaa lapselle, että elämässä on muutakin kuin koneet ja laitteet. Puhelin ja läppäri pitää siirtää komeroon piiloon heti kotiintullessa, jotta aikuinenkaan ei vilkaise työsähköposteja.
Joku vanhemmista kysyi, että miksi ja se vanhempainillan vetäjä totesi, että juuri siksi, jotta et tekisi sitä, minkä lapselta olet kieltänyt. Lapselta ei tarvitse ottaa puhelinta pois, jos ei ole itse ensin opettanut lasta viihtymään ensisijaisesti sen seurassa ja vasta sitten saamaan vanhempien huomiota.
Adhd-piirteinen lapsi ei ole erityislapsi. Mutta selvähän se on, että hermosto stimuloituu peleistä liikaa, jos peliriippuvuus haittaa elämää. Huolestuttavampaa minusta on se, jos sinun mielestäsi peliriippuvainen lapsi on normaali lapsi.