Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elin kuvitellussa parisuhteessa exän kanssa puoli vuotta
04.11.2020 |
Oikeasti mitään suhdetta ei ollut. Takana pitkä liitto ja avioero pari vuotta sitten. Itse olen ehdottanut seksiä aluksi n. vuoden välein ja viime kesästä lähtien säännöllisesti. Meillä on ollut seksiä. Olen makoillut hänen kainalossaan, hän on silitellyt hiuksiani ja olemme suudelleet. Olemme viettäneet aikaa perheen kanssa yhdessä, hän on huolehtinut minusta ihanasti. Olemme soitelleet ja viestitelleet päivittäin, mutta asiasta ei ole suoraan puhuttu. Nyt tuli tilanne, että puhumattomuus maksoi.. en tiedä mitä. Mielenterveyteni?
Selvisi, että exällä on suhde toiseen naiseen. Kun otin siitä kierroksia, selvisi, että hän oli aivan äimän käkenä, että olin luullut jotain välillemme. Siis yhteiset matkat, illan istumiset, seksi, suudelmat ja hyväilyt, keskustelut ja huolenpito: eivät ne olleet mitään.
Mun elämä on ihan romahtanut, enkä tiedä mitä tehdä. En ollut kertonut kenellekään parisuhteen alusta exän kanssa.. tai siis että luulin sellaista, joten ei tunnu mielekkäältä puhua nytkään tästä kenellekään.
Toivon vain kuolemaa nyt. Olen menettänyt itsekunnioitukseni, mieheni, vaikkakaan hän ei ollut mieheni, olen kuvitellut kaiken. Koko elämäni on ollut valhetta. Joinain iltoina olen mennyt nukkumaan hymy huulillani, ihastumisen tunteiden vallassa. Meillä ei ole koskaan mennyt näin hyvin, yli vuosikymmenen aikana.
Mutta mä kuvittelin sen ihan kaiken! Auttakaa, pelkään että olen joko järjiltäni tai menossa
Kommentit (73)
Eksä tuossa on se mulkvisti, et sinä. Sinä olet normaali tunteva ihminen. Älä ikinä enää sotke käsiäsi tuommoiseen saastaan. Nyt suret tämän ja sen jälkeen olet oppinut läksysi. Yksipuolisella rakkaudella ei tee mitään parisuhteessa. Sillä ei ikävä kyllä ole väliä paljonko toinen rakastaa, jos toinen ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tästäkään nyt saa taas mitään selvää.
Olet siis paneskellut exän kanssa, niinkö ? Hän on pitänyt sitä kaveri-panosuhteena ja sinä olet kuvitellut rakentelevasi jotain, niinkö ?
Zincc
Ilmeisesti juuri näin. Olin tulkinnut kaiken täysin toisin kuin hän.
Ap
No, ei kait sille enää mitään voi. Olis varmaan kannattanut kysyä, että ollaanko me palaamassa yhteen.
Ikävä juttu.
Sincc
Ap, kuvatun kaltaisessa tilanteessa on ihan normaalia ajatella, että teillä on suhde. Mies on toiminut väärin, et sinä. Sinua on johdettu (tietoisesti) harhaan, eikä sinulla ole syytä syyllistää itseäsi.
Tämän vuoksi exän kanssa ei naida. Itsekin olen tehnyt saman virheen. Eron jälkeen muutama kk nukuttiin yöt yhdessä, vietettiin aikaa, käytiin jopa reissussa. Sitten ex mainitsi sivulauseessa, että mukavaa kun uusi nainen muuttaa luokseen ja etäsuhde loppuu, että oli alkanut heti eron jälkeen seurustella. Kiva.
Oli siinä jotain hyvääkin. En ole ikinä saanut niin karua herätystä todellisuuteen. Kävin aika pohjalla, laihduin 15 kiloa ja sekoilin jonkin aikaa miesten kanssa. Sitten iski joku ihana rauhallisuus, että ei tarvitse enää yrittää muuttaa itseäni tai olla parempi, ollaan oikeasti erottu ja olen vapaa. Alkushokin jälkeen tajusin myös, miten huono ja vino suhde oli ollut ja miten koko elämäni oli pyörinyt exän mielihalujen mukaan vuosia.
Tsemppiä, kyllä se siitä.
Ja todellakin kerrot teidän paneskelut uudelle naiselle. Hän varmasti haluaa tietää. Ja kerrot niin että mulkvisti ei voi näätäillä itseään liemestä valehtelemalla. Faktoja, todisteita. Mieti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pää pystyyn nainen, eihän tuo sun vika ole. Ex käytti sua vaan hyväkseen. Tahtoi pelata kahden naisen kanssa. Sä olit se tuttu ja turvallinen. Tietysti mieheltä helpoin tapa on selvitä tilanteesta sanomalla että sinä kuvittelit kaiken.
Nyt vaan käsittelet eron uudestaan. Jatkat elämääsi lasten kanssa. Selität lapsille taas kerran että teille tuli ero. Ja jatkossa pidät sen exän exänä. Parempaa seksiä saat muualtakin.
Mä olen nyt aivan pihalla. Siis kuinka kauan olitte seurustelleet? Naimisissa? What?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuvatun kaltaisessa tilanteessa on ihan normaalia ajatella, että teillä on suhde. Mies on toiminut väärin, et sinä. Sinua on johdettu (tietoisesti) harhaan, eikä sinulla ole syytä syyllistää itseäsi.
Ei ole mitään syytä olettaa, että on suhdetta, jos on erottu. Tietenkin ikävä tyyppi, jos ei tahalleen itse selvitä omaa kantaansa toiselle. Mutta onhan mieskin voinut ajatella, että erottu on .. ja kyse on vain huvista.
Sinc
Minä en nyt ihan ymmärtänyt. Erositte siis 2 vuotta sitten ja olet jatkanut seksin ehdottamista säännöllisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ylipäätään olet alkanut vehdata uudelleen eksän kanssa ? On tainnut ero olla nimenomaan miehen päätös. Eikös se nyt ole parempi tietää , että toinen ei kunnioita selkeästikään parisuhdetta jos sinun kanssa vehtaa vaikka on parisuhteessa toisen kanssa. Ihan oikeastiko haluaisit takaisin tuollaisen miehen ?
En pystynyt olemaan muiden kanssa, vaikka tuli tilaisuus ja olin vähän ihastunut. En pystynyt, vaan keho meni lukkoon, alkoi etoa ja mietin vain miestäni. Toisen kosketus tuntui pahalta.
Silloin erosta oli noin vuosi. Vasta puoli vuotta tuota tilaa kärsittyäni tein aloitteen exälle. Seksi oli ihanaa. Olin hänen sylissään, hän hyväili minua. Mietin, että ehkä olisi tarkoitus saada asiat kuntoon.
Tuosta meni vielä puoli vuotta, kunnes seksi tuli säännölliseksi. Lakkasimme riitelemästä, välit muuttui hyväksi ja osasimme keskustella. Tilanne muuttui. Hän silitteli hiuksiani eräs kerta ennen seksiä, kun makoilin kainalossa. Ajattelin silloin, että annan tilaisuuden meille. Silloin seksi oli tajunnanräjäyttävää, ja hän oli myös todella onnellisen oloinen sen jälkeen.
En voi ymmärtää, että kuvittelin kaikelle tarkoituksen. Se, mikä minulle oli kiihkeää rakastelua valtavin tuntein, olikin vain hänelle yksi kerta pelkkää seksiä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mä olen nyt aivan pihalla. Siis kuinka kauan olitte seurustelleet? Naimisissa? What?
Yli 10v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä, hurjasti. En valitettavasti osaa neuvoa. Olen vähän samassa tilanteessa. Tosin en ole puhunut asiasta miehen kanssa täysin suoraan, tulkitsen vain käytöstään ja rivienvälejä. Mies varattu, vannoi rakkauttaan ja aikoi jättää vaimonsa. Tätä kestänyt kohta kaksi vuotta. En puhunut koska en halunnut kuulla ja se oli typerää. Päivittäisillä puheluilla ja viesteillä ja kaikella yhdessä vietetyllä ajalla ei taida olla mitään merkitystä.
Toivon myös vain kuolemaa, juoksulenkillä katselen virtaavaa jokea ja se alkaa näyttää pelottavan kutsuvalta. Ei millään tunnu olevan mitään väliä enää, ei unelmia, ei itsekunnioitusta, kaikki oikeastaan pilattu ihan itse, siis mun kohdalla. Olen miettinyt monia tapoja ja aikoja miten voisi vain lopettaa kaiken kärsimyksen, se olisi helpottavin ajatus nyt. Mutta lasteni takia en sitä voi tehdä. Jos voisin, makaisin päivät peiton alla enkä haluaisi nousta.
En ole puhunut ystäville, enkä puhu. Ei se auta mitään. En halua hyvää tarkoittavia kommentteja jotka vain satuttaa enemmän. Aikaisemmin eroja kohdatessa olen selvinnyt ajatuksella, en ole tullut elämässäni näin pitkälle vain romahtaakseni tähän. Mutta nyt ei tunnu enää silläkään olevan väliä. Jos elämä on yhtä menetystä, luopumista ja kärsimystä, miksi jatkaa? Tää taitaa mulle olla nyt se kuoppa josta en pääse enää ylös.
Kukaan ulkopuolinen ei tiedä tilanteestani. Ei edes kyseinen mies. Uskon vahvasti ansainneeni tämän.
Toivottavasti en pahenna oloasi. Kai näinkin voi elää tällaisen valtavan surun ja tuskan kanssa. Ei taida olla vaihtoehtoja. Et sinäkään voi luovuttaa. Jospa tähän tottuu.
Ei se merkityksetöntä ole ollut. Hänelle se merkitys vain oli eri kuin sinulle.
Kyllä hän varmasti on pitänyt siitä hellyydestä, seksistä ja yhteisestä ajasta perheen kanssa. Ei vain ole suunnitellut siltä pohjalta parisuhdetta, koska olette jo aiemmin todenneet, ettei se teiltä onnistu. Jotenkin tulee mieleen, että kommunikointi ei ollut teidän suhteen vahvuusalue aikoinaan, nyt ainakin luotitte enemmän oletuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi erositte alunperin? Mikä nyt olisi ollut toisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuvatun kaltaisessa tilanteessa on ihan normaalia ajatella, että teillä on suhde. Mies on toiminut väärin, et sinä. Sinua on johdettu (tietoisesti) harhaan, eikä sinulla ole syytä syyllistää itseäsi.
Ei ole mitään syytä olettaa, että on suhdetta, jos on erottu. Tietenkin ikävä tyyppi, jos ei tahalleen itse selvitä omaa kantaansa toiselle. Mutta onhan mieskin voinut ajatella, että erottu on .. ja kyse on vain huvista.
Sinc
Aivan. Ei molempien puhumattomuus ole vain toisen syytä. Molemmilla on ollut ihan hyvät perusteet omiin oletuksiinsa, mutta ei se tarkoita, että niiden varaan kannattaa tuudittautua. Pitäisi puhua keskenään, niin olisi mahdollisuus päästä samalle viivalle.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä, hurjasti. En valitettavasti osaa neuvoa. Olen vähän samassa tilanteessa. Tosin en ole puhunut asiasta miehen kanssa täysin suoraan, tulkitsen vain käytöstään ja rivienvälejä. Mies varattu, vannoi rakkauttaan ja aikoi jättää vaimonsa. Tätä kestänyt kohta kaksi vuotta. En puhunut koska en halunnut kuulla ja se oli typerää. Päivittäisillä puheluilla ja viesteillä ja kaikella yhdessä vietetyllä ajalla ei taida olla mitään merkitystä.
Toivon myös vain kuolemaa, juoksulenkillä katselen virtaavaa jokea ja se alkaa näyttää pelottavan kutsuvalta. Ei millään tunnu olevan mitään väliä enää, ei unelmia, ei itsekunnioitusta, kaikki oikeastaan pilattu ihan itse, siis mun kohdalla. Olen miettinyt monia tapoja ja aikoja miten voisi vain lopettaa kaiken kärsimyksen, se olisi helpottavin ajatus nyt. Mutta lasteni takia en sitä voi tehdä. Jos voisin, makaisin päivät peiton alla enkä haluaisi nousta.
En ole puhunut ystäville, enkä puhu. Ei se auta mitään. En halua hyvää tarkoittavia kommentteja jotka vain satuttaa enemmän. Aikaisemmin eroja kohdatessa olen selvinnyt ajatuksella, en ole tullut elämässäni näin pitkälle vain romahtaakseni tähän. Mutta nyt ei tunnu enää silläkään olevan väliä. Jos elämä on yhtä menetystä, luopumista ja kärsimystä, miksi jatkaa? Tää taitaa mulle olla nyt se kuoppa josta en pääse enää ylös.
Kukaan ulkopuolinen ei tiedä tilanteestani. Ei edes kyseinen mies. Uskon vahvasti ansainneeni tämän.
Toivottavasti en pahenna oloasi. Kai näinkin voi elää tällaisen valtavan surun ja tuskan kanssa. Ei taida olla vaihtoehtoja. Et sinäkään voi luovuttaa. Jospa tähän tottuu.
Älä luovuta! Elämällä voi olla sinun varallesi hyviä juttuja vielä jäljellä. Kaikki selviää myöhemmin. Kyllä hyviä ja rehellisiäkin miehiä on.
Exä myös ihmettelee, miksi kerroin tästä vasta nyt hänelle. Olin luullut olleeni suhteessa tai ainakin sen tapaisessa hänen kanssaan, joten varmaan ihan luonnollista että kerron toisen naisen olemassa olon loukkaavan mun tunteita. Hän ei ymmärtänyt tätä asiaa lainkaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi erositte alunperin? Mikä nyt olisi ollut toisin?
Jatkuva riitely oli syynä siihen, omalta osaltani katsottuna. Koin, ettei hän tukenut minua ollenkaan. Nyt päinvastoin hän on osoittanut vankkumattoman tukensa. Kun olin sairaana, hän tuli luokseni, hoiti lapset, kodin ja minut sekä lähtiessään vielä tarkisti pärjäänkö varmasti. Samalla hän laski lempeästi käden päälleni. Tällaista huomiointia en saanut koskaan parisuhteen aikana. Olin aivan myyty. Kun olin terve, kuljin kotona ympäri ihastelemassa, kuinka valtavan paljon hän välittää minusta, kun on tämänkin asian huolehtinut puolestani.
Se ei kuitenkaan ollut totta, vaan pelkkää kuvitelmaa!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä, hurjasti. En valitettavasti osaa neuvoa. Olen vähän samassa tilanteessa. Tosin en ole puhunut asiasta miehen kanssa täysin suoraan, tulkitsen vain käytöstään ja rivienvälejä. Mies varattu, vannoi rakkauttaan ja aikoi jättää vaimonsa. Tätä kestänyt kohta kaksi vuotta. En puhunut koska en halunnut kuulla ja se oli typerää. Päivittäisillä puheluilla ja viesteillä ja kaikella yhdessä vietetyllä ajalla ei taida olla mitään merkitystä.
Toivon myös vain kuolemaa, juoksulenkillä katselen virtaavaa jokea ja se alkaa näyttää pelottavan kutsuvalta. Ei millään tunnu olevan mitään väliä enää, ei unelmia, ei itsekunnioitusta, kaikki oikeastaan pilattu ihan itse, siis mun kohdalla. Olen miettinyt monia tapoja ja aikoja miten voisi vain lopettaa kaiken kärsimyksen, se olisi helpottavin ajatus nyt. Mutta lasteni takia en sitä voi tehdä. Jos voisin, makaisin päivät peiton alla enkä haluaisi nousta.
En ole puhunut ystäville, enkä puhu. Ei se auta mitään. En halua hyvää tarkoittavia kommentteja jotka vain satuttaa enemmän. Aikaisemmin eroja kohdatessa olen selvinnyt ajatuksella, en ole tullut elämässäni näin pitkälle vain romahtaakseni tähän. Mutta nyt ei tunnu enää silläkään olevan väliä. Jos elämä on yhtä menetystä, luopumista ja kärsimystä, miksi jatkaa? Tää taitaa mulle olla nyt se kuoppa josta en pääse enää ylös.
Kukaan ulkopuolinen ei tiedä tilanteestani. Ei edes kyseinen mies. Uskon vahvasti ansainneeni tämän.
Toivottavasti en pahenna oloasi. Kai näinkin voi elää tällaisen valtavan surun ja tuskan kanssa. Ei taida olla vaihtoehtoja. Et sinäkään voi luovuttaa. Jospa tähän tottuu.
Tiedän tuskan. Pitkään tuntuu ettei se lopu koskaan, mutta kyllä se loppuu. Kunhan jaksaa siihen asti. Voimia sulle.
Alue: Aihe vapaa
Zincenstein on oikeassa.