Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmeessä pitäisi olla saman ihmisen kanssa koko elämä?!
19.02.2014 |
Se on ihan hullua. Aina ihmetellään, kun parisuhde on vaikeaa, sitten masennutaan ja petetään tai tullaan petetyksi. Mutta kaikki kuulemma "kuuluu pakettiin", koska palkintona on sitten voitto jossain käsittämättömässä pelissä, missä onnistuneet ihmiset ovat pysyneet yhdessä kuolemaan asti.
Minusta se on ihmisluonnon vastaista.
Toki allekirjoitan sen, että kun on jonkun kanssa tehty lapsia, on taloudellisesti, jaksamisen kannalta ja lasten perusturvallisuuden ja vakauden kannalta hyvä sitoutua olemaan parina useita vuosia.
Mutta miksei sitäkin voida nähdä rehellisesti vaiheena? Jos sen jälkeen on selvää, ettei muuta yhteistä ole kuin lapset, eikö ole ihan ok lähteä liitosta sen sijaan, että mennään terapiaan ja kestetään urhoollisesti kuivahtanut liitto, koska sitten saa kirkkaamman kruunun kun kuolema korjaa?
Ja älkää nyt vetäkö ääripäihin heti, että eletään suhteissa täysin hallitsemattomasti, koteja rikotaan jne jne. Samoin jotkut oikeasti ovat onnellisia kuolemaan asti. Mutta eivät läheskään kaikki, mutta tämä mielestäni saavuttamaton ihanne sitoo kohtuuttomasti kaikkia. Ihan realistiselta kannalta tätä asiaa vaan pohdiskelen...
Kommentit (43)
Naiset häviävät avio/avoeroissa melkein aina taloudellisesti. Taloudellisuus on nykypäivänä erittäin tärkeää. Myös uuden kumppanin löytyminen ei itsestään selvyys. Ihmistä ei ole tarkoitettu elämään yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen avioliitossani asenteella kunnes kuolema meidät erottaa. Toki olen realistinen ja ymmärrän sen, että ennen sitä voi tulla niin paljon lokaa, ettei suhteemme kestä, mies voi jättää tai minä (mistä sitä koskaan tietää). Haluaisin kuitenkin kokea miltä tuntuu olla vanha ja muistella elämää taaksepäin yhdessä miehen kanssa, joka on jakanut sitä kanssani yli 50 vuotta. Pidän ajatuksesta, että meillä olisi siinä vaiheessa jo ihan älyttömästi yhteisiä muistoja ja kokemuksia, iloa, suruja ja vastoinkäymisiä ja aina vain rakastaisimme toisiamme. Siinä on varmasti sellainen rauha, luottamus, kunnioitus ja syvä tunne yhteenkuuluvuudesta. Tiedän monia ihania vanhoja pariskuntia ja toivon joskus kokevani sen itsekin. Ennen kaikkea haluan olla mieheni kanssa koska rakastan häntä. Välillä ei toki tunnu miltään, välillä ärsyttää ja välillä taas rakastetaan. Näin on mennyt kohta 20v. Ei ole ketään muuta, jonka kanssa haluaisin jakaa elämäni.
Miksi ei? Ei meille ainakaan ole ollut ylivoimaisen vaikeaa olla yhdessä ja pettämättä. Paljon hyviä vuosia on takana, toivottavasti myös edessä, ja vaikeuksista on selvitty yhdessä.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:11"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:09"]
Oispa kurjaa jos puolisoni yhtäkkiä päättäisi kyllästyä ja lähtisi lätkimään O_o
Pistäisi ihmettelemään. En minä mikään väliaikainen leikkikalu ole.
[/quote]
Mutta miksi sinä itse haluat elää saman ihmisen kanssa
[/quote]
Koska hän rakastaa sitä ihmistä?
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:16"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 13:46"]Tykkään olla yksin, mutta jos välillä kaipaan miesseuraa, etsin sitä ja ollaan yhdessä sen aikaa kun huvittaa.
[/quote]
Ok, mutta pitää myös hyväksyä, että se "huvittaminen" ei useinkaan lopu kummaltakin yhtä aikaa.
En todellakaan tarkoita, että väkisin pitää olla parisuhteessa, mutta totuus on, että poislähteminen kevein perustein (tai pahimmassa tapauksessa perustelematta) loukkaa sitä toista osapuolta.
Mutta ehkä sinä et koskaan ole jäänyt suremaan ketään?
[/quote]
En ole. Ja teen kyllä aina suhteen alussa jo selväksi, että en etsi vakiparisuhdetta, en siis kuseta ketään itseeni ihastumaan ja kuvittelemaan hääkelloja ja sitten pettymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen toisella kierroksella ja toivon sydämestäni, että tämä kestäisi kuolemaan asti. Koska olen yhdestä parikymmenvuotisesta suhteesta eronnut ja se oli kamalaa. Kun pitkän ajan on yhdessä, niin sitä liimautuu ja kasvaa yhteen. Tiedäthän millaista on repiä kahta yhteenliimattu paperi irti toisistaan? Se on kivuliasta, koska yhteistä menneisyyttä on niin paljon. Kuten jo avioliiton aikana ajattelin, etten enää haluaisi aloittaa uutta parisuhdetta, koska toisen ihmisen tunteminen on pitkä matka.
Tietysti, jos on kokemusta vain lyhyistä suhteista niin sitä ei voi ymmärtää. Siis sitä syvyyttä, minkä voi toisessa tavoittaa Ajan myötä. Minun ystävyyssuhteeni ovat myös vuodelta -75, -80, -84 jne.
Eikä kaikki ymmärrä sitä ihmeellisyyttä, että avioliitto voi päättyä pettämiseen, vaikka parisuhteessa ei ole mitään varsinaista vikaa. Sekin pitää itse kokea.
Koskaan en ole asunut kenenkään kanssa yhdessä, se menisi jo introvertin yksinäisyydentarpeen kannalta liialliseksi sosiaalisuudeksi.
Olen itse samanlainen, mutta me ollaan ratkaistu mieheni kanssa tämä asumalla eri asunnoissa, toinen asunnoista on kolmio, jossa meillä on omat huoneet.
Ollaan mietitty, että jos rakennetaan talo joskus, niin rakennetaan omat siivet molemmille sinne.
Ja lapsia ei siis kumpikaan halua, eikä niillä olisikaan varmaan kivaa kasvaa kahden sellaisen vanhemman kanssa, joille tärkeintä on omat jutut ja oma aika.
Kai sitä voi elää ihan omannäköistä elämää, itsekin olin ihan varma, että vanhenen sellaiseksi erakoksi kissamummoksi, ja olin ihan tyytyväinen asiaan, mutta ainakin nyt sattuman oikkujen kautta, ja tavattuani samanlaisen ihmisen kuin itse olen, päädyin naimisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sun tarvi, jos et halua, osaa tai pysty.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:18"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:10"]
Kylläpä nyt ne, joille parisuhteessa eläminen on helppoa, pillastuivat.
[/quote]
En ole koskaan ollut parisuhteessa, enkä halunnutkaan olla, mutta osaan asettua toisen asemaan. Ehkä sinä et osaa.
[/quote]
Miten niin? Mitä tarkoitat? En osaa asettua sen asemaan, joka pärjää parisuhteessa niin, ettei joudu eroamaan, koska itsellä on niin paha olla? Kyllä mä ymmärrän heitä ihan hyvin. Mutta he eivät ymmärrä niitä, joille se ei ole niin helppoa, vaan huutavat itsekeskeisiksi ja lyhytjännitteisiksi. Moni varmaan olisi siinä yhdessä ainoassa pitkässä parisuhteessa, jos pystyisi.
Ap:n pointtihan oli juuri se, että miksi on pakko ihainnoida sitä, vaikka se ei kaikille sovi tai ei kaikilta luonnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:23"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:16"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 13:46"]Tykkään olla yksin, mutta jos välillä kaipaan miesseuraa, etsin sitä ja ollaan yhdessä sen aikaa kun huvittaa.
[/quote]
Ok, mutta pitää myös hyväksyä, että se "huvittaminen" ei useinkaan lopu kummaltakin yhtä aikaa.
En todellakaan tarkoita, että väkisin pitää olla parisuhteessa, mutta totuus on, että poislähteminen kevein perustein (tai pahimmassa tapauksessa perustelematta) loukkaa sitä toista osapuolta.
Mutta ehkä sinä et koskaan ole jäänyt suremaan ketään?
[/quote]
En ole. Ja teen kyllä aina suhteen alussa jo selväksi, että en etsi vakiparisuhdetta, en siis kuseta ketään itseeni ihastumaan ja kuvittelemaan hääkelloja ja sitten pettymään.
[/quote]
Juuri näin. Parasta kertoa, millainen on, niin toinen ei elä kuvitelmissa. Silloin minusta aika reilua.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:30"]
Ei sun tarvi, jos et halua, osaa tai pysty.
[/quote]
Eikä AV:llä tunneta sellaista termiä, kuin pohdinta ja keskustelu asiasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin tarvittiin kolme parisuhdetta, että löysin sen, jonka kanssa haluan elää yhdessä.
Vasta häneen sitouduin. Muiden kanssa se oli sellaista harjoittelua.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:07"]
Mikäs se sellanen elämä ja maailma on jossa kaiken kuuluu olla hauskaa, kivaa ja silkkaa intohimoa? Voittehan te ottaa päivittäin vaikkapa lithiumia niin hampaiden pesu onnistuu teräsharjalla hymy suussa.
Miksi ihmiset eivät halua suhtautua elämään realistisesti? Te olette irroittautuneet todellisuudesta ja me kaikki vanhetaan ja kuollaan pois. Useimmat vielä vaivojen kanssa.
Tässäkö on syy käyttäytyä vastuuttomasti, inhota kaikkea mikä muistuttaa sinua arvoista ja moraalista? Mitä vastaan te kapinoitte? Onko teillä tylsää vai koetteko jäävänne jostain paitsi?
[/quote]
Varsin kummallisia oletuksia meistä parisuhteettoman elämän valinneista. Miten niin haluaisimme kaiken olevan hauskaa, kivaa ja intohimoa sen enempää kuin kukaan muukaan? Kyllä elämässä on kaikkia värejä, synkkiäkin, ja niin pitääkin olla.
Ja miten niin irroittautunut todellisuudesta? Nelikymppisenä jolta hiljattain on kuollut äiti, ymmärrän oikein hyvin elämän rajallisuuden ja kuolevaisuuteni. En vaan ymmärrä mitä sillä on tekemistä sen kanssa, valitseeko elää yksin vai vakiparisuhteessa. Oma valintani on vanheta yksin, otan sen vastaan yksin kuten kaiken muunkin elämässäni. Joku muu tykkää jakaa senkin kokemuksen ja se on toki ok. Sitä sentään toivoisi, ettei ihmiset yhdessä pysyisi vuosikymmeniä VAIN vanhenemisen ja vaivojen pelosta.
Ja mitä on tuo vastuuton ja moraaliton käytös josta puhut? Tai kapina? Minä elän ainakin hyvin rauhallista, tavallista elämää. Käyn töissä, minulla ei ole suurempia paheita en esim. ryyppää tai polta. MInulla ei ole lapsia kärsimässä isän puutteesta. Olen rehellinen suhteissa siitä, etten halua vakituista suhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:26"]
Koskaan en ole asunut kenenkään kanssa yhdessä, se menisi jo introvertin yksinäisyydentarpeen kannalta liialliseksi sosiaalisuudeksi.
Olen itse samanlainen, mutta me ollaan ratkaistu mieheni kanssa tämä asumalla eri asunnoissa, toinen asunnoista on kolmio, jossa meillä on omat huoneet.
Ollaan mietitty, että jos rakennetaan talo joskus, niin rakennetaan omat siivet molemmille sinne.
Ja lapsia ei siis kumpikaan halua, eikä niillä olisikaan varmaan kivaa kasvaa kahden sellaisen vanhemman kanssa, joille tärkeintä on omat jutut ja oma aika.
Kai sitä voi elää ihan omannäköistä elämää, itsekin olin ihan varma, että vanhenen sellaiseksi erakoksi kissamummoksi, ja olin ihan tyytyväinen asiaan, mutta ainakin nyt sattuman oikkujen kautta, ja tavattuani samanlaisen ihmisen kuin itse olen, päädyin naimisiin.
[/quote]Miksi pitää olla yhdessä, jos ei halua elää toisen kanssa?
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:35"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:30"]
Ei sun tarvi, jos et halua, osaa tai pysty.
[/quote]
Eikä AV:llä tunneta sellaista termiä, kuin pohdinta ja keskustelu asiasta?
[/quote]Kyllä täällä tunnetaan keskustelu.
Miksi esität päättömiä oletuksia?
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 15:22"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:35"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:30"]
Ei sun tarvi, jos et halua, osaa tai pysty.
[/quote]
Eikä AV:llä tunneta sellaista termiä, kuin pohdinta ja keskustelu asiasta?
[/quote]Kyllä täällä tunnetaan keskustelu.
Miksi esität päättömiä oletuksia?
[/quote]
En päättömiä oletuksia, vaan sarkastinen kommentti tuohon "ei sun tarvii".
Omat isovanhempani (äidin vanhemmat) olivat mielestäni suhteellisen hyvin yhteensopiva ja onnellinen pari koko sen ajan, josta minulla on muistikuvia. Kuitenkin joidenkin kertomusten perusteella minulle selvisi, että heidänkään yhteiselonsa ei aina aiemmin ollut ihan pelkkää ruusuilla tanssimista. Ehkä niistä seesteisimmistä ajoista voi sitten nauttia aivan toisenlaisella tavalla, jos sitä ennen on koettu vähän muunkinlaista elämää. Eli tämä mielestäni puoltaisi sitä periaatetta, että kannattaa yrittää sinnitellä niiden huonojen aikojen yli, jos vaan on toivoa siitä, että parempiakin päiviä voisi olla vielä tulossa.
Ei kai sitä olekaan pakko, ja kyllähän suurin osa pareista eroaakin. Siinä olen samaa mieltä, että jos kuvittelee pettämisen kuuluvan "pakettiin", niin on yksi ja sama erota. Vähemmällä tuskalla pääsee koko perhe.
Itselle ei ole vielä (nyt yhdessä 20v) ole tullut vastaan miestä, johon haluaisin omani vaihtaa. Itse en ole pettänyt, eikä tietääkseni miehenikään. Toki ihastumisia tulee ja menee, mutta enhän sinkkunakaan juoksisi kaikkien ihastusten perässä. Elämä on valintoja, eikä suinkaan aina toinen vaihtoehto ole toista parempi. Ihmiset on erilaisia, ja heille sopii eri asiat, myös joillekin pitkät (jopa loppuelämän suhteet) kun taas joillekin lyhyemmät. Itse en ole kokenut, että olisin toiminut omaa luontona vastaan. Päinvastoin, olen tehnyt pesän, ja laumani on perheeni.
Ap: siksi että rakastat toista ja haluat olla hänen rinnallaan ikuisesti. Tunnet olosi turvalliseksi hänen kanssaan. Lapset saavat turvallisuudentunteen ja vakaan pohjan kasvulleen.
Jos en olisi saman kanssa
- toinen osapuoli parisuhteessa tulee kenties jätetyksi -> surua, riitaa, häpeää, luottamuksen menetystä...
- lapsen turvallisuudentunne kärsii, jos lähimmät aikuiset vaihtuvat ja joutuu jatkuvasti luopumaan tärkeästä ihmisestä ja vaihtaa uuteen.
Kaksi aikuista saavat puolestani tehdä mitä huvittaa, mutta siinäkin pitäisi erota sovussa ja yhteisestä päätöksestä. Enpä muista tällaisia sopuisia eroja nähneeni.... missä kumpikaan osapuoli ei tunne negatiivisia tunteita erosta.
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:10"]
Kylläpä nyt ne, joille parisuhteessa eläminen on helppoa, pillastuivat.
[/quote]
En ole koskaan ollut parisuhteessa, enkä halunnutkaan olla, mutta osaan asettua toisen asemaan. Ehkä sinä et osaa.