Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmeessä pitäisi olla saman ihmisen kanssa koko elämä?!
19.02.2014 |
Se on ihan hullua. Aina ihmetellään, kun parisuhde on vaikeaa, sitten masennutaan ja petetään tai tullaan petetyksi. Mutta kaikki kuulemma "kuuluu pakettiin", koska palkintona on sitten voitto jossain käsittämättömässä pelissä, missä onnistuneet ihmiset ovat pysyneet yhdessä kuolemaan asti.
Minusta se on ihmisluonnon vastaista.
Toki allekirjoitan sen, että kun on jonkun kanssa tehty lapsia, on taloudellisesti, jaksamisen kannalta ja lasten perusturvallisuuden ja vakauden kannalta hyvä sitoutua olemaan parina useita vuosia.
Mutta miksei sitäkin voida nähdä rehellisesti vaiheena? Jos sen jälkeen on selvää, ettei muuta yhteistä ole kuin lapset, eikö ole ihan ok lähteä liitosta sen sijaan, että mennään terapiaan ja kestetään urhoollisesti kuivahtanut liitto, koska sitten saa kirkkaamman kruunun kun kuolema korjaa?
Ja älkää nyt vetäkö ääripäihin heti, että eletään suhteissa täysin hallitsemattomasti, koteja rikotaan jne jne. Samoin jotkut oikeasti ovat onnellisia kuolemaan asti. Mutta eivät läheskään kaikki, mutta tämä mielestäni saavuttamaton ihanne sitoo kohtuuttomasti kaikkia. Ihan realistiselta kannalta tätä asiaa vaan pohdiskelen...
Kommentit (43)
Mulle on tärkeää olla aviomieheni kanssa yhdessä koko elämä. Miksi? Ensinnäkin, rakastan häntä syvästi. En voisi kuvitella elämää jonkun muun kanssa, mieheni on paras ystäväni. Toinen syy on se, että uskon, että vaikeatkin ajat voidaan kääntää parisuhteen hyväksi pitkässä juoksussa. Helppoa se ei tule olemaan ja silloin molempien on oltava valmiita tekemään parisuhteen ja yhteisen onnellisuuden eteen töitä. Kolmanneksi, en näe mitään järkeä siinä, että kumppani olisi ns. kertakäyttötavaraa sen helpon vaiheen jälkeen. Ihastumisen ja rakastumisen tunteet eivät kestä ikuisuutta, mutta joka päivä voit päättää rakastaa toista, hyvinä ja huonoina hetkinä. Mikään elämän myrsky ei kestä ikuisuutta, ja usein huonojen aikojen jälkeen parisuhde voi uudistua ja rakkaus syventyä paremmaksi, kuin se on koskaan ollutkaan. Todellinen kumppanuus, eli molemminpuolinen kunnioitus, uskollisuus ja arvostus saavutetaan vasta pitkässä parisuhteessa, jossa aika on hionut kumppaneita yhä enemmän yhteensopiviksi.
Mielestäni tähän sopii se lausahdus vanhan naisen suusta: "We were born in a time when if something was broken we would fix it, not throw it away".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:23"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 14:16"]
[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 13:46"]Tykkään olla yksin, mutta jos välillä kaipaan miesseuraa, etsin sitä ja ollaan yhdessä sen aikaa kun huvittaa.
[/quote]
Ok, mutta pitää myös hyväksyä, että se "huvittaminen" ei useinkaan lopu kummaltakin yhtä aikaa.
En todellakaan tarkoita, että väkisin pitää olla parisuhteessa, mutta totuus on, että poislähteminen kevein perustein (tai pahimmassa tapauksessa perustelematta) loukkaa sitä toista osapuolta.
Mutta ehkä sinä et koskaan ole jäänyt suremaan ketään?
[/quote]
En ole. Ja teen kyllä aina suhteen alussa jo selväksi, että en etsi vakiparisuhdetta, en siis kuseta ketään itseeni ihastumaan ja kuvittelemaan hääkelloja ja sitten pettymään.
[/quote]
Ehkäpä tuon takia suhteesi pysyvät niin pinnallisella tasolla, ettet tiedä millaista syvää kumppanuutta voi tuntea pitkäaikaisen kumppanin kanssa. Toki sinun ei sellaista tarvitse haluta, mutta jos kuvittelet, että kaikki parisuhteet ovat kuin omat väliaikaissuhteesi, niin ethän sinä tietenkään voi tajuta, miksi niistä parisuhteista pidetään niin tiukasti kiinni. Toki on helppo siirtyä eteenpäin suhteesta, jonka on alusta asti nähnyt väliaikaisena hupina, eikä sitä toista osapuolta ole koskaan opetellut todella tuntemaan, koska ei huvita. On täysin eri asia luopua ihmisestä, jota oikeasti rakastaa kaikkine vikoineen, jonka kanssa on käynyt läpi hyviä ja huonoja aikoja ja joka ymmärtää sinua paremmin kuin ymmärrät itseäsi. Jos sellaisen ihmisen kanssa on elänyt, niin ei tyydy vähempään, ja jos siitä ihmisestä päästää irti, kun nyt ei oikein nappaa, niin joko sitä on yksin loppuikänsä tai aloittaa taas alusta sen tutustumisen jonkun muun kanssa. Se on sitten aikamoista arpapeliä pääseekö koskaan siihen pisteeseen, missä oli sen edellisen kanssa. Onko kaikki tuo vaiva ja epävarmuus sen arvoista? Minusta ei.
Mutta siis kukin tavallaan. Minusta on aika karu ajatus aloittaa suhde jonkun kanssa sillä mielellä, että en minä sinua tule rakastamaan, joten älä pliis rakastu minuun ja kuvittele mitään, kunhan nyt sekstaillaan ja vietetään aikaa yhdessä.
No jos hae oikeästi sielunkumppania niin kyllä tykkä hänestä ja arvostaa-siinä ei oo mitään tekemistä taas himoen kanssa,se on rakkaus,en pystyy selittää kun ihminen on tärkeä ja teillä on samanlaiset arvot ja kerta kaikkia hänen kanssa vastoinkäymisetkiin ovat voitettavissa. Nyt ap jookp ei onnistunut tavata se oikeä.